Jos saatte käsiinne tämän päivän Hesaria ja Nyt-liitettä, lukekaapa juttu Himoshoppaajan päiväkirja. Se pysäytti. Yritän edelleen ymmärtää, mitä jutun päähenkilö niillä kaikilla vaatteillaan tekee. Mistä kohdasta tarkalleen ottaen se hyvä olo syntyy – ostohetkestä, siitä kun hakee paketin kotiin, laittaa uudet vaatteet päälle vai siitä kun löytää kaapistaan jotain, mitä ei edes muista omistavansa? Tämä nuori nainen vaikutti aivan järkevältä ihmiseltä, hän vain shoppaili (omasta vinkkelistäni) aivan järkyttävän paljon. Luulin, että minulla on paljon vaatteita, mutta tähän artikkeliin verrattuna vaatevarastoni on minimaalinen.
Toisaalta jutussa kävi ilmi, että runsaus ei ratkaise ongelmia. Tämä ihminen oli kerran jättänyt kokonaan menemättä jonnekin, koska ei keksinyt mieleistään päällepantavaa. Täällä täti jälleen ällistelee – jättääkö joku todella bileet väliin sopivien vaatteiden puutteessa? Tai ehkä ne bileet (muistaakseni Emma-gaala) eivät olleet kovin kiinnostavat, jos vaatekriisi on riittävä syy jäädä kotiin. Toisaalta jos on vähemmän valinnanvaraa, päätöksenteko on helpompaa.
Hesarin artikkeli oli minusta hyvin kiinnostava, sillä sain sen kautta hiukan valoa sellaiseen elämäntyyliin, jota en osaa edes kuvitella. Tavoitteita on niin monenlaisia, en vain ole tullut sitä niin tarkasti ajatelleeksi. Toiset tavoittelevat muodinmukaisuutta, minä taas ajattomuutta. Jotkut ostavat heti nähdessään jotain ihanaa, minä mietin aina pärjäisinkö ilmankin. Toiset tavoittelevat loputonta valinnanvaraa, minä tavoittelen toimivuutta. Joku ei pidä samaa vaatetta kahdesti, minusta ostos on sitä onnistuneempi, mitä useammin sitä pitää.
Tämäkin toisaalta vahvisti sitä visiota, mikä muodonmuutosprojekti on saanut aikaan. En pyri minimaalisuuteen, mutta en myöskään halua liikaa vaatteita. Tavoitteena on toimivuus. Haluan vaatevaraston, joka palvelee kaikissa tilanteissa. Haluan että löydän sieltä sopivat vaatteet vaikka tulisi mikä tilaisuus vastaan. Toisaalta haluan myös, että samat vaatekappaleet voivat palvella monipuolisesti. Olen antanut projektin ”muhitella” Sallyn ohjeiden mukaan, ja ensi viikolla on aika päivittää tännekin, missä mennään. Aika pitkällä jo!
En olisi varmaan löytänyt juttua itsekseni, koska en lue Nyttiä. Haastateltavan näkemykset ja koko elämäntapa tuntui äärettömän etäiseltä. Miksi haluaisin omistaa niin paljon, että muut joutuisivat säilyttämään tavaroitani? Olen havainnut ilmiön yllättävän usein: vanhempien nurkkiin viedään omat tavarat. Outoa.
Kirjoitin samasta aiheesta aiemmin: Vanhempien varastot, lasten roinat
Satuitko bongaamaan televisiosta uuden sarjan Kirsi ja himoshoppaajat, alkoi Livillä keskiviikkona? Katsoin ensimmäisen jakson juuri tänään, ja sattumalta bongasin artikkelinkin. Olen melkein tyytyväinen, että himoshoppaajien ajatusmaailma on itselleni niin vieras.
Huomasin että ohjelma alkaa, en ole vielä katsonut. Pitääkin kurkata onko se mistään kotoisin. Tosin eikö ole ristiriitaista, että shoppailua ”vastustavassa” ohjelmassa on tuotesijoittelua?!
No olipa juttu. Aluksi minua nauratti shoppailijan perustelut ja oikeutukset ostoksilleen. Sitten alkoi ahdistaa, kun tajusin, että varmaan aika moni allekirjoittaa kyseisen ihmisen näkemykset. ”Vahinko on jo tapahtunut” -kommentti tiivistää aika osuvasti länsimaa-asukkien välinpitämättömän asenteen ympäristöongelmia, ihmis- ja eläinoikeusrikkomuksia ynnä muita maailman vääryyksiä kohtaan.
Tuo sama kommentti pisti todella pahasti myös minun silmääni. Siitä puuttuu täysin vastuullisuus omasta kulutuksesta.
ja myös totaalisesti käsitys syistä ja seurauksista! Aaargh! ihan kuin vaatteet olisivat kukkasia, jotka omia aikojaan kasvavat sinne kauppaan, ja mätänevät hukkaan jos niitä ei kukaan osta.
Kyllä. Erittäin osuva tuo sinun vertauksesi!