Helmikuun ostolakko: vintageksi meni

Helmikuu on takanapäin ja minulla on pitkästä aikaa raportoitavaa vaateostosten saralla. Ensinnäkin en ostanut mitään, mitä olin alustavasti arvellut hankkivani. Uusien sukkahousujen sijaan parsin vanhat, ja olen porskutellut menemään niillä. En hankkinut myöskään talvisaappaita, joista olen vähän haaveillut.

Sen sijaan menin vanhojen tavaroiden liikkeeseen, jossa oli loppuunmyynti. Alunperin menin kysymään erään kaapin hintaa, mutta lopulta tulin ulos kahden uuden käsilaukun, yhden kaulakorun sekä kermakon ja sokerikon kanssa. Nämä viimeiset eivät kuulu minkään lakon piiriin, mutta raportoidaan nyt samaan syssyyn.

Ensimmäisen laukun valmistusajankohtaa en tiedä. Tunnistaako joku tätä tyyliä? Miltähän vuosikymmeneltä laukku voisi olla peräisin? Laukussa on lyhyt hihna, joten arvelen ettei se ole hirveän vanha. Siinä on myös magneettikiinnitys läpässä, mikä viittaisi siihen, että se on 60-luvulta aikaisintaan, tai sitten myöhemmältä ajalta. Se on strutsinnahkaa, sisältä vuoritettu, priimassa kunnossa. Tämän otan ihan arkiseen käyttöön, kun toppatakkikausi päättyy.

strutsinnahkalaukku

Sisällä ei valitettavasti ollut lappua, josta olisi voinut päätellä jotain laukun alkuperästä.

Toinen laukku oli varsinainen helmi. Se on iltalaukku 40-50 luvulta. Materiaali on kangasta ja lukon päällä on meripihkaa. Sisällä on pieni vetoketjutasku. Tämäkin ihanuus oli täysin moitteettomassa kunnossa. Tälle iltalaukulle oli jonkinlaista tarvettakin, siksi se varmaan sattui silmiin. Minulta meni rikki pari vuotta sitten yksi mieluisimmista iltalaukuistani, joten olen iloinen että löysin tämän.

40-luvun iltalaukku

Rakastan näitä yksityiskohtia!

Lisäksi ostin kaulakorun, sekin oli lukosta päätellen vanha. Minulla on visio tästä ohuen, vaalean kashmirneuleen päällä. Loppuunmyynnistä johtuen nämä aarteet maksoivat yhteensä 33 euroa. En muista, milloin olisin samalla rahalla saanut näin onnistuneita löytöjä.

kaulakoru

Tämäkin oli virheettömässä kunnossa, ja juuri omaa tyyliäni.

Kun edellisessä podcastissa puhuin siitä, miksi vanhojen vaatteiden ostaminen on minulle välillä vaikeaa, tällä kertaa mitään esteitä ei ollut. Kauppa oli niin pieni, että vaikka tavaraa oli paljon, ei valikoiman selaamiseen kauaa mennyt. Tiesin jo ennalta, että en ole etsimässä aitoa vintagemekkoa, joten suurinta osaa en edes käynyt läpi. Kengät ja laukut tarkastin huolellisesti, sillä ne kiinnostivat eniten. Vaikka koko liike oli täynnä vanhaa tavaraa, sitä ominaishajua ei ollut. Mistähän se johtuu? Sen sijaan kaikki oli kauniisti esillä ja esimerkiksi koruvalikoimaa selasin hartaasti, ennen kuin tein valinnan. Tällaisissa liikkeissä asioiminen on mukavaa, toisin kuin perinteisillä kirppiksillä.

Ps. Onneksi joku ehti ostaa sen kaapin, ennen kuin ehdin tehdä ostopäätöksen. Hinta oli halpa mutta ei sille olisi ollut mitään paikkaa. Ei pidä ostaa sellaista, mitä ei voi järkevästi sijoittaa minnekään.

12 thoughts on “Helmikuun ostolakko: vintageksi meni

  1. Hienoja löytöjä ovat!

    Minulla ei tullut vaateostoja helmikuulle. Poistoon menivät luutuna olleet vanhat mitkälie alkkarit, riittävästi palvelleet.

    • Nämähän eivät oikeastaan olleet vaatteita sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta olen laskenut asusteet mukaan. Eli olisin voinut kikkailla ja sanoa että nollakuukausi, mutta minusta nämä kuuluivat raportoitavien joukkoon.

      • Niin ne minustakin kuuluvat vaateostoihin. Listaan vaatesarakkeeseen kodin kirjanpidossa (jota pidän tarkemmin vain satunnaisesti nykyään) myös suutarin ja ompelijan palvelut, jos ne ovat vaatteiden tai asusteiden korjaamista.

        Se, mitä en ole vielä itse oikein osannut luokitella, on: kun kudon vanhoista sukkalangoista sukat, onko se vaatehankinta vai ei. 🙂 Toisaalta jos poistan käytöstä korjauskelvottomat villasukat, se on selkeästi vaatepoisto.

  2. Ostin Lindexin loppualetangosta mustan pitsipuseron 5€. Se yhdistettynä vanhoihin luotto Leviksiin vuodelta 2007 vietin synttäreitäni 😀

    Michael Korsin finalsalesta tilasin vähän juhlavamman mekon 58€ ja käväisin se päällä jo oopperassa yhdistettynä ainakin 10 vuotta vanhaan hopeanväriseen nahkabikeriin. Naureskelin itsekseni, että minulla oli tuona kyseisenä iltana kaikki silloin päälläni olevat vaatteet pelkkää alea 😀 Alusvaatteet ostin tänä vuonna tammialesta, stayupit olivat alekorilöytö vuosien takaa, talvikengät -20%, vaihtonilkkurit ja käsilaukku Longchampilta -50% molemmat, talvitakki Tiger of Sweden -30%, Balmuirin huivi -50%, hanskat ikivanhat ja alesta nekin.
    Aloin miettiä, onkohan minulla ylipäätään ainuttakaan normihinnalla hankittua vaatetta.

    Myssyfarmin Unique päiviltä tilasin alehintaan muffimyssyn 48€. Se on ollut nyt päivittäin käytössä. Suosittelen lämpimästi, täysin suomalainen tuote. Mikäli se ei häviä mihinkään, niin uskoisin siitä olevan iloa vuosiksi.

    Maaliskuun yritän olla ostamatta yhtään mitään. Kaivelen kaappeja ja keksin uusia yhdistelmiä vanhoista vaatteista.

    Yhteensä helmikuun vaate- ja asustehankintoihin meni 111€. Ilmankin olisin pärjännyt, mutta silti tuo summa oli mielestäni täysin maltillinen ottaen huomioon, että tulen käyttämään noita kaikkia taas vuosikausia.

    • Minulla on usein ollut sama tilanne, sillä olin aiemmin niin innoissani alennusmyynneistä. Tunnistin pari vuotta sitten itsessäni sen, että olin valmis tekemään kompromisseja vaatteen ulkonäön suhteen, kun hintalapussa oli tarpeeksi iso alennus. Osasin kyllä aina selittää ostokset itselleni parhain päin. Armoton kirjanpito kuitenkin osoitti, etteivät selitykseni olleet vedenpitäviä 🙂 Nykyisin ostan alesta huomattavasti harvemmin, mutta täydellä hinnalla ostaminen ei tunnu ongelmalta, koska tiedän vuodessa käyttäväni silti vähemmän rahaa kuin ennen. En siis ollut mikään erityisen taitava aleshoppailija! Kuulostaa siltä että olet siinä lajissa taitavampi kuin minä.

      • Ehkä olen pohjimmiltani vaan niin sniiduileva, että haluan hankkia kaiken alesta. Tulee mielee tapaus vuodelta 2015, jolloin en vielä valitettavasti excelöinyt vaate- ja asustehankintoja. Tarvitsin Kånken repun ja nastatalvilenkkarit parin kilometrin työmatkakävelyä varten. Ne eivät ikinä olleet alessa, vaikka kuinka kyttäsin niiden hintoja. Ajattelin, että jos sitkittelen vielä, niin joulun jälkeen niiden on jo pakko olla halvempia. Repun sainkin sitten tammikuussa 2016 mitättömät parikymppiä halvemmalla ja olisiko lenkkareissa ollut 40€ alennus. Olin aivan innoissani, etten maksanut niistä normihintaa, ikäänkuin elämäni olisi mitenkään kaatunut tuohon säästettyyn kuuteen kymppiin 😀 Hyviä tuotteita ovat kuitenkin olleet, molemmat ovat edelleen aktiivikäytössä.
        Tiedostan myös sellaisen ostokäytöksen, että jos tarvitsen vaikka talvitakin ja ihastun johonkin tiettyyn takkiin jo alkusyksyllä, niin kyttään kaikissa mahdollisissa kanavissa sen hintakehitystä. Tästä hyvänä esimerkkinä säästin hintoja vertailemalla vuosi sitten 800€, kun tilasin takin Italiasta, sen sijaan, että olisin ostanut saman takin Helsingistä.

  3. Ihanat löydöt!

    Helmikuussa multa poistui villasukat. Olivat niin kuluneet, parsitut, venyneet ja vanuneet, että ihan roskiin meni. Mitään uutta en ostanut, mutta sain vihdoin ommeltua yhden uuden topin, jonka kankaan hinta oli n. 10e.

    • Kiitos! Minullakin olisi tuollaisia sukkia odottamassa sitä että saan heitetyksi ne pois.

  4. Teitpä hyviä löytöjä! Onneksi olkoon!

    Minun kuukaudessani oli, hassua kyllä, jotain samaa: Kävin ostoksilla käytettyjen vaatteiden liikkeessä, jossa tuoksui todella hyvältä. (Tätä ei olla lopettamassa, joten kiinnostuneille kerron, että kyse on WST Isossa Omenassa.) Ja ostin jotakin käytettyä, eli villapaidan. Neule oli uudenveroinen ja alessa, maksoin siitä 20 e. Totesin samalla viikolla, että ostos oli tosi onnistunut, ja neule solahti työvaatekaappiini kuin olisi ollut siellä aina.

    Tammikuussa hankin flip flopit uimahalliin. Muuta en ole tänä vuonna vielä ostanut, eli vuosi on alkanut aika hyvin! Tosi kiva, että tämä seuranta jatkuu täällä blogissa. Näitä postauksia ja kommentteja on kiva seurailla!

    • Kiitos! Olin kovin tyytyväinen itsekin. Ja täällä saa ehdottomasti jakaa hyviä second hand -vinkkejä. Kuulostaa siltä, että olet myös tehnyt loistavan löydön!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.