Heinäkuun (runsas) tekstiiliraportti

Heinäkuu vaihtuu elokuuksi, ja on jälleen aika päivittää tekstiilijätteen ja uusien vaatteiden kirjanpito. Heitin heinäkuussa roskiin 319 gramman edestä vaatteita. Painavin oli uimapukuni (200g), joka kerta kaikkiaan kulahti sellaiseksi, ettei sitä enää kehdannut laittaa päälle. Sen lisäksi että väri oli haalistunut, alkoi kangas venähti todella pahasti. Tajusin sen kun katsoin valokuvaa, missä näytin siltä, että koko maha roikkuu. Olin kyllä kiinnittänyt uimapukua pukiessa huomiota siihen, että kangas tuntuu jotenkin löysemmältä kuin aiemmin. Ilmeisesti uimapukukankaan elastaani vain tuli tiensä päähän, eikä joustoa enää löytynyt. Lisäksi roskiin meni rikkinäiset sukat, lapsen alushousut, jotka joutuivat vauhdikkaan aineenvaihdunnan uhriksi puistossa, rätti, sekä yhdet rintaliivit.

Ostoja tuli runsaasti, tässä koko lista:

  • Huivi
  • UV-paita
  • 2 juoksucaprit
  • 2 urheilupaitaa
  • 4 paria urheilusukkia
  • 4 rintaliivit
  • 5 alushousut
  • Mekko (ilmainen, sain käytettynä kälyltäni, tulee syyskäyttöön)

Minulla oli epämääräinen ajatus pyrkiä nollakuukauteen myös heinäkuussa, mutta nyt kävikin aivan toisin. Tämä kuukausi on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että välillä ostoksia on tarkasteltava pitemmällä perspektiivillä, että koko totuus paljastuu. Selitän tätä kohta lisää.

Lomaostokset

Ostin paidan ja huivin hotellin kaupasta. Huivi on puoliksi jotain tekokuitua, joten se kuivui nopeasti, vaikka kastuikin uidessa monta kertaa päivässä.

Heti kuun alussa tein lomamatkalla kaksi ostosta, jotka olivat ennalta suunnittelemattomia, mutta käytännössä välttämättömiä. Kreikan aurinko osoittautui todella polttavaksi, enkä ollut tajunnut kotona, että myös uidessa tarvitsee jotain päänsuojaksi. Ostin siis heti loman alussa huivin, jonka kiedoin turbaaniksi aina kun lähdimme altaalle tai rannalle, siis noin kaksi kertaa päivässä. Huiville tulee varmasti käyttöä myös ympäri vuoden, sillä huivit ovat pukeutumiseni kulmakivi. Ostin myös uimapaidan, siis sellaisen uimapukukankaasta tehdyn t-paidan, joka suojaa UV-säteilyltä. Minulla on todella herkästi palava iho, ja kun tajusin että aikuisillekin on samanlaisia suojavaatteita kuin lapsille, päätin tehdä hankinnan. Tuolle paidalle ei tietysti tule hirveästi käyttöä kesäkausien ulkopuolella, mutta toisaalta on todella mukavaa, kun ei tarvitse jatkuvasti pelätä palavansa. (Ihoni kärventymisindeksiä havainnollistaa, että SPF 50 on ehdoton minimi. Mieluiten käytän SPF 70 tai enemmän, jos sellaista vain on saatavilla.)

Ensimmäiset urheilusukat yli 10 vuoteen

Sitten loma jatkui, ja minulla oli aikaa hankkia itselleni urheiluvaatteita. Olen toukukuussa aloittanut vakavahenkisen liikuntaharrastuksen, ja samalla havainnut, että urheiluvaatteet olivat heikoissa kantimissa. Minulla ei esimerkiksi ollut enää yksiäkään ehjiä urheilusukkia. Edellisen kerran olen ostanut urheilusukkia 10 vuotta sitten. Omistin myös vain yhdet (vähän liian pienet) sortsit sekä sellaiset paksut pitkälahkeiset juoksuhousut, joita ei näillä helteillä voi pitää, muuten uhkaisi lämpöhalvaus. En myöskään halua masentaa itseäni haikailemalla, miksi yli 10 vuotta vanhat paidat eivät enää mahdu yhtä hyvin päälle kuin ennen, joten nekin tulivat tarpeeseen. Juu, tästä voi päätellä, että edellisen kerran olen aktiivisemmin harrastanut urheilua aika kauan sitten. Mutta nyt ei voi syyttää motivaation puutteesta ainakaan sitä, ettei olisi kamppeet kunnossa. Poistin liian naftit vaatteet kaapista ja korvasin ne näillä uusilla ja mukavilla.

Näissä kelpaa urheilla.

Alusvaatteista en tingi

Mutta ei tämä vielä tähän pääty. Alusvaatteet, etenkin liivit, ovat poikkeus tyytymisen filosofiassani. Olen tehnyt tietoisen päätöksen, että niiden suhteen en kitkuttele. Voin käyttää kulahtanutta t-paitaa villapaidan alla tyytyväisenä, mutta kulahtaneet alusvaatteet saavat koko olon jotenkin nuhjuiseksi. Lisäksi hyvin istuvat ja napakat rintaliivit ovat monille välttämättömyys, jota ilman olo on fyysisesti epämukava, eivätkä muutkaan vaatteet istu kunnolla, jos alusvaatteet ovat mitä sattuu. Kunnon urheiluliivien tärkeydestä puhumattakaan.

Olen heittänyt tekstiiliseurannan aikana jo viidet alkkarit roskiin, ja kaapissa on edelleen elinkaarensa loppupäässä olevia pöksyjä runsaasti. Kevään aikana olen tiedostanut, että tarvitsen tämän vuoden aikana myös uusia rintaliivejä. Kun siis sopiva tilaisuus tuli vastaan vapaan aamupäivän muodossa, suuntasin alusvaateliikkeisiin. Ostin neljät rintaliivit ja viidet alushousut. Sitten tulin kotiin, ja poistin kaapista suoraa päätä kolmet liivit. Nettovaikutus oli siis yhdet lisää.

Alusvaatteet jos mitkä ovat käyttötavaraa. Koska ne ovat suoraan ihoa vasten, niitä on pestävä tiheästi. Niissä on runsaasti joustavia osia ja materiaaleja, jotka ajan myötä venyvät ja kuluvat. Ostin viime vuonna neljät alushousut ja yhdet urheiluliivit (ja niitä ei tarvitsekaan ostaa tänä vuonna uusia). Tänä vuonna en ole alkuvuoden aikana ostanut kumpiakaan. Edelliset liiviostokset ovat siis vuodelta 2016. Kahden vuoden tiheän käytön jälkeen vähemmän huippulaatuiset liivit ovat entiset.

Tämä havainnollistaa sitä, miksi ostolakossa tai tietoisen ostamisen projektissa pitkäjänteinen lähestymistapa on paras. Voin todistetusti olla pari vuotta ostamatta uusia rintsikoita, mutta sen jälkeen monet vanhat ovat kuluneet loppuun, ja uusia on hankittava. Joten vaikka kerralla ostaisi monet, kaapin sisältö ei juuri muutu, kun sieltä poistuu sama määrä vastaavia vaatteita.

Tai ajatelkaa noita urheiluvaatteita. Tarkistin kirjanpitoni, enkä ole niitä yksiä urheiluliivejä lukuunottamatta ostanut lainkaan urheiluun soveltuvia vaatteita ainakaan kolmeen vuoteen. Sitä ennen ostin kaksi paitaa ja yhdet housut, kenties vuonna 2015. Ja sitä edellinen kerta oli vuonna 2008. Olen oikeasti ollut siis ensin seitsemän vuotta ja sitten kolme vuotta urheiluvaatteiden ”ostolakossa”, vaikka se ei olekaan ollut tietoinen päätös. Jos siis nyt ostan kerralla sukat mukaanlukien vajaat kymmenkunta vaatetta, ei voi puhua erityisen holtittomasta shoppailusta. Mutta jos tuijottaa vain tämän vuoden taulukkoa, niin heinäkuu näyttää vaatteiden lukumäärässä mitattuna aivan pöyristyttävältä. Se vain ei kerro koko totuutta asiasta.

Ostoksia tuli siis lukumääräisesti paljon, mutta en silti sanoisi shoppailleeni. Toki ilman uimapaitaa olisin pärjännyt, vaikka se helpottikin elämää kummasti. Kaikki muu tulee ympärivuotiseen aktiivikäyttöön. Miten teillä meni heinäkuu? Kutsuivatko alennusmyynnit?

13 thoughts on “Heinäkuun (runsas) tekstiiliraportti

  1. Tällä kertaa alennusmyynneille lähdin ihan listan kanssa. Stockan -60% kelpasi hyvin. Ostin neljät rintaliivit, kesämekon, sifonkipaidan ja kaksi neuletta töihin. Yhteensä rahaa meni inan alle 100e. Erittäin tyytyväinen olen ostoksiin. Normaalisti ostamani liivit maksavat 55-60e kappale. Mekko on ollut kovassa käytössä näillä helteillä ja työvaatekaappi kaipasi syksyksi täydennystä.

    En ole ostolakossa, vaan olen järkeistänyt ostoksia.

    • Minunkin olisi ehkä aiheellista luopua tuosta ostolakko-termistä, koska se ei oikein pidä paikkaansa. Ehkä shoppailulakko olisi parempi, tai sitten juuri joku järkevän ostamisen projekti tms. Hauskaa että joku muukin osti yhtä paljon alusvaatteita kerralla! 🙂

  2. Tekniset urheiluvaatteet ovat yksi pahimmista tekstiililajeista mikromuovin irtoamisen suhteen. Tämä ei ole syyllistämistä enkä itse tee ostopäätöksiä sillä kriteerillä mutta muistelisin ettet Jenni sinä aio enää ostaa kyseisestä syystä esim. fleeceä? Vai onko kyse vain siitä että fleece on niin helppo korvata käytössä ja siksi sitä voi vältellä?

    Minusta ostokäyttäytymistä pitäisi seurata varmaan ainakin vuosikymmenen verran (ja siinäkin tapauksessa huomioida lähtötilanne, eli se kuinka suuret vaatevarastot ovat olleet seurannan alussa) jotta aidosti nähtäisiin ihmisen kulutusmäärät. Vaatteiden kierto on harvoin tasaista, jollei kyseessä ole ihminen joka käyttää yksittäistä vaatetta korkeintaan muutaman kerran ja jättää sen sitten pois käytöstään. Kymmenessä vuodessa sen sijaan tulee jo luultavammin vastaan aika monen oikeasti käytössä olevan vaatteen kestoikä.

    • Joo, tiedän kyllä että tekniset urheiluvaatteet päästävät mikromuovia, mutta niin tekee ymmärtääkseni kaikki keinokuitua, etenkin polyesteriä sisältävät vaatteet. Minulla on nykyisin käytössä Guppyfriend-pesupussi, jossa pesen kaikki urheiluvaatteet. Tutkimusten mukaan noita muovihiutaleita irtoaa kaikista eniten uusista vaatteista parin-kolmen ensimmäisen pesun aikana, joten nämä uudet vaatteet menevät automaattisesti tuohon pesupussiin. Fleece-vaatteita minulla on edelleen (uusin viime kesänä ostettu, kun en silloin ollut oikein sisäistänyt tätä hommaa vielä), mutta pyrin pesemään niitä äärimmäisen harvoin. Esim tuota uusinta fleecetakkia ei ole pesty vielä kertaakaan. Joskus tulevaisuudessa laitan senkin sitten tähän pussiin. Urheiluvaatteita on selvästi hankalampi korvata verrattuna fleeceen. Eihän urheiluliivejä esimerkiksi tehdä mistään muusta kankaasta. Tekninen kangas on myös mukavampi päällä minusta verrattuna 100% puuvillaan, juuri hengittävyyden kannalta. Kuten huomasit, niin ei näitä edelleenkään hirveää määrää minulla ole, joten yhdistettynä tuohon pesupussiin tilanne on ihan kohtuullisesti hallinnassa. Tai ainakin olen tehnyt parhaani minimoidakseni näiden vaatteiden haitat.

  3. Kesäkuussa ostin yhden huivin alehinnalla. Heinäkuussa ostoksia oli kolme. Ostin kaksi pellavamekkoa, second hand ostos, Almian mekko, löytyi sattumalta Fidasta, toisen tilasin alehinnalla Niinmun designin verkkokaupasta. Yhden topin ostin aluspaidaksi Lidlistä. Kirjaan edelleen ostokset muistiin, samoin poistot. Ostosten määrä ja hinta tuntuu sopivalta, poistojakin olen tehnyt.

    • Mietin tuota omaa tekstiä kirjoittaessani, että tuossa ei näy koko kuva. Vaatekaapista poistuu vaatteita hiljakseen myös Fidalle, ei vain roskikseen. Tai sitten pakkaan jotain ylälaatikkoon odottamaan joksikin aikaa, löytyisikö käyttöä vielä myöhemmin itselleni. Vaatekaapin kokonaissisältö pysyy määrällisesti kuitenkin jatkuvasti suunnilleen samana.

  4. Heinäkuussa tuli taas osteltua ja pääsäntöisesti shoppailumielessä:

    • farkkushortsit
    • mekko
    • farkkuhame
    • silkkipaita
    • nude perustoppi
    • siistimmät shortsit
    • midimittainen mekko
    • tencel kauluspaita

    Ostoslistalla näistä oli vain perustoppi ja mekko tulevan syksyn häitä varten, sillä vanhat juhlamekot eivät istu enää. Shoppailemaan ovat innostaneet myös kesän helteet, sillä konttorityöhön sopivien vaatteiden määrä oli melko yksitoikkoinen. Hame, silkkipaita ja tencel paita ovat olleet siistin työpukeutumisen pelastus. Muuten ostokset ovat olleet täysin mielihaluihin perustuvia, joita ilmankin olisin pärjännyt vallan mainiosti. Rahaa ostoksiin kului yhteensä 461,38 €.
    Loppukesästä/syksyllä olisi hyvä käydä taas vaatekaappia tarkemmin läpi. Parit kengät ja toppeja joutaisi jo poistoihin.

  5. Kesä- ja heinäkuussa ei ole tullut ostoksia, mutta tuokokuussa ostinkin sekä alusvaatteita että kevät/kesä/syysvaatteita. Minäkin ostan usein monet alusvaatteet kerralla, se on kuitenkin kätevää, sillä sovittamisessakin on oma hommansa, Yleensä ostan esim. alushousuja 2-3 samanlaiset. Teknisiä urheilupaitoja en käytä, hikoilen sen verran vähän, että minulle vanhat puuvilla t-paidat sopivat paremmin.
    Olen ajatellut että koko loppuvuosi voisi mennä ostamatta mitään muuta paitsi sukkia ja alusvaatteita, saa nähdä miten onnistuu.

  6. Niinkuin taisin jo kirjoittaa ostin alkukuusta 3 rintaliivit ja alushousut settinä yhteensä 100€ (valkoiset, nudet ja mustat). Nämä olivat korvausinvestointeja… alusvaatteeeni olivat aivan kamalassa kunnossa ja heitin vanhoja näiden edestä pois, varmaan pitää vileä käydä uudelleen läpi alushousut, niistä osa joutaa roskiin, samoin rintaliivit. Pärjään näillä kolmen rintaliivin setillä aika hyvin. Pesaisen aina käsin illalla tarvittaessa niin ovat nopeassa kierrossa. Tosin mietin tässä, että vos käydä loppuvuodesta hakemassa toisen samanlaisen setin näitä hyväksihavaittuja liivejä niin sitten ei taas vähään aikaan tarvitse ostaa…

    Lisäksi ostin sandaalit, olivat alennuksessa 40 €. Oli pakko ostaa kun vanhat oikeasti hajosivat totaalisesti. no suurta vahinkoa siitä ei tullut, en edes muista milloin ne olen ostanut joka tapauksessa yli 5 vuotta sitten, joten ei ihme. Onneksi löytyi kohtuuhintaan hyvät nahka sandaalit, muuten olis tullut katastrofi näillä helteillä.

    Ostoslistalla mulla oli myös bermudapituiset shortsit, mutta niitä en ole löytänyt sopivia mistään… olkoon tältä kesältä, jos nyt en satu täydellisiin törmäämään sattumalta, pärjään vanhoilla polvihousuilla loppukesän töissä, vapaalla voin käyttää lyhyempiä. Yksi sopiva mekkokin on näille helteille ja kohta kun hiukan viilenee voi siirtyä taas farkkuihin, toimistossa on hyvä ilmastointi niin voi hyvin käyttää pitkiä housuja.

    Kesän juhlat pärjäsin onneksi viime vuonna ostetulla juhlamekolla. Sitä onkin käytetty jo 5 kertaa vuoden sisällä eli aika hyvin juhlamekoksi. Menee kyllä mulla vielä monta vuotta tarvittaessa, juhlia kun ei ole yleensä niin usein. Nyt vuoden sisään on ollut… häitä, yo-juhlia ja rippijuhlia.

    Urheiluvaatteet mullakin kaipais ehkä hiukan päivitystä, mutta täytyy käydä läpi,mitä oikeasti tarvitsen. Lyhyent pyöräilyhousut pehmusteella olis kova sana, mutta en ole jaksanut lähteä niitä etsimään. Kohta kun ilmat viilenee niin pärjään pyöräilyssä syys/talvivermeillä.

    Syksyllä on pakko jossain vaiheessa ostaa uudet talvikengät, vanhat alkaa olla niin rujossa kunnossa että niitä ei voi enää pitää. Muutoin syksy/talvivaatteet on ihan hyvässä kuosissa. Ehkä yhdet mustat siistimmät housut kaipaa päivitystä, mutta asialla ei ole kiire. Ajattelin kyllä että elo-syyskuun voiis yrittää pitää nollakuukautena, kun mitään akuuttia tarvetta ei ole.

    Poistoja on… laitoin nettikripparille yhden satsin myyntiin ja toisen laitan kohta ja jotain vien myös kierrätykseen. Roskiin joutaa myös jotain pientä, mutta näitä en ole sen enmpää mitannut. Parit farkut olis poistoja, mutta jäin miettimään yhtä ompeluideaa niistä… katsotaan josko saisin aikaiseksi ompeluhommia…Siinä tavoitetta tälle kuukaudelle, josko vihdoin pääsisi jostain eroonkin lopullisesti.

  7. Juuri kun valitin, etten löydä mitään ostettavaa, löysin 2 mekkoa ja hameen. Loman loppuminen ja toimistoon sopimattomat hellevaatteet pakottivat kaupoille. Molemmat mekot tulivat heti käyttöön, mutta hameen kanssa epäröin. Tykkään siitä kovasti, mutta minulla ei olekaan siihen sopivaa yläosaa työpukeutumiseen. Olin niin iloinen, kun kerrankin löysin jotain, etten ajatellut loppuun asti. Toivottavasti otan hameen käyttöön, ettei tulisi hukkaostosta. Hame on käytetty, joten sitä ei voi palauttaa. Rahallisesti ei siis iso menetys, mutta periaatteen vuoksi hieman harmittaa.

  8. Minä jouduin helteiden takia ostamaan monta T-paitaa ja kiireellä, joten mikään ostamistani paidoista ei ole erityisen kiva. Olen kyllä niitä ahkerasti käyttänyt. En voinut mennä töihin, jos ei ole viikon aikana riittävästi vaihtovaatetta. Hameita en voi töissä käyttää ja olisin tarvinnut muutamat ohuet ja joustavat caprit. Niitä ei kuitenkaan löytynyt. Alusvaatteita ostan usein monet kerralla. Niitä täytyy myös olla paljon, sillä en tule toimeen, jos tarvitsee miettiä pyykkäystä niiden mukaan. Ne mahtuvat kylläkin pieniin koreihin , joten eivät vie paljon tilaa
    Kaikki ovat myös käytössä, joten tilanne on hyvä. Päivitystä kyllä kaipaisivat ja voisin ostaa kymmenet alkkarit kerralla, niin saisin kuluneet pois. Poistoon ei heinäkuussa lähtenyt vaatetta, sillä poistokassi ei ole vielä aivan täynnä. Vien sitten kerralla enemmän.

  9. No kyllä tuli ostettua. Ja shoppailtua. Ostin lippiksen, shortsit, kesähameen, t-paidan ja alkkareita. Näistä lippis ja shortsit olivat ostoslistalla, muut eivät. Ostoihin vaikuttivat kesän helteet, mutta ilmankin olisin voinut pärjätä. Lisäksi hankin kolme vaatetta käytettynä: huivin, treenihupparin ja neuleen. Käytettyjen vaatteiden ostosta en pode tunnontuskia, etenkin kun tavoitteeni on lisätä käytetyn ostamista. Mutta onhan tämä nyt aika järkyttävä määrä yhdelle kuulle, seitsemän vaattetta plus kolmet alkkarit. Koitan ajatella niin kuin sinä, eli että pidemmällä aikavälillä tämä tasoittuu.

    • Jatkuva vaate- ja shoppailuseuranta on todella hyvä työkalu juuri tässä. Sen avulla näkee selkeästi, onko vuodessa nollakuukausia vai ei. Jos on, niin silloin ei ole niin vakavaa, jos jossain kuussa tulee sitten enemmän ostoksia. Vuoden kokonaismäärä jää kuitenkin matalaksi. Nyt on mennyt 7kk tätä vuotta, ja minulla on siinä 2 nollakuukautta, 2 kk jolloin ostin erittäin vähän vaatteita (ja nekin kaikki ostoslistalta) ja sitten 3kk jolloin ostin lukumäärällisesti paljon vaatteita. Nyt jäljellä olevat kuukaudet pyrin mahdollisimman vähään, koska minulla oikeastaan on jo kaikkea.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.