Sain eräässä kierrätysryhmässä vinkin, että yliopiston pihalla oli lava jossa paljon humanistisen alan kirjoja. Dyykkailen roskalavalta hyvin harvoin mutta nyt innostuin ja päätin mennä katsomaan. Silmissäni siintänyt kirjojen aarrearkku osoittautui harhaluuloksi ja lavan sisältö oli pettymys. Lähinnä roskia ja vanhoja kirjoja oudoista aiheista. Katsausta ihmisen suhteesta Lapin luontoon olisi ollut tarjolla parikymmentä kappaletta.
Kaiken roinan seasta pilkisti kuitenkin helmi: Heli Vaarasen sosiologian alan väitöskirja vuodelta 2004, ”Kaaharipoikia ja rappiormantiikkaa”. Kalastin kirjan mukaani ja totesin ettei sittenkään tullut hukkareissu. Luen sitä parhaillaan ja hymisen itsekseni, miten akateeminen tutkimus voi parhaimmillaan olla kaikkea muuta kuin kuivaa.
Yliopiston kirjasto jakaa eräpäivättömiä kirjoja niin tehokkaasti pois, että roskikseen päätyy vain ne oudoimmat kirjat. Luonnontieteissä tosin kirjaston remontin yhteydessä lähti kaikki ne lehdet, jotka ovat verkossa, joten siellä lähti ihan hyödyllistä ja kuranttiakin kamaa – jota kukaan ei kuitenkaan enää paperilta lue.
Tällainen on ihan tervetullut muistutus siitä, että kaikkea ei voi kierrättää, sillä tavarat vanhentuvat ja oudontuvat. Siksi pitäisi olla niin tarkkana siitä, mitä alun alkaen edes hankkii.
On muuten totta. Joku 80-luvulla kirjoitettu tutkimus ei enää välttämättä pidä edes paikkansa. Tai sitten se on niin vanhentunutta, että on muuttunut ihan epärelevantiksi. Tuo Vaarasen väikkäri on kuitenkin kestänyt aikaa hyvin, havainnot tuntuvat edelleen aivan järkeviltä.