Kuuntelen parhaillaan äänikirjaversiona Gretchen Rubinin Better Than Before -kirjaa. Rubin kirjoittaa siitä, miten pystymme muuttamaan ja opettelemaan tapoja, joita meillä on. Kirja on varsin mielenkiintoinen, ei erityisen tieteellinen vaan enemmänkin ”tavalliselle tallaajalle” kirjoitettu. Törmäsin kirjassa mielenkiintoiseen konseptiin: aloittajiin ja lopettajiin.
Rubin pohtii, että osa meistä on enemmän aloittajia, osa taas lopettajia. Lopettajat haluavat käyttää tavarat ja tuotteet loppuun. He puristavat hammastahnatuubista viimeisetkin pisarat ja huuhtelevat sampoopullot tyhjiksi ennen kuin heittävät ne roskiin. Lopettaja tykkää siitä, kun jokin esine tulee selkeästi tiensä päähän. Aloittaja taas on innoissaan, kun saa kokeilla uutta, avata vaikka uudenlaisen sampoon. Aloittajaa ei haittaa, että hyllyssä on monta samaa tekevää tuotetta yhtä aikaa auki. Lopettaja nauttii siitä että saa asiat ja projektit valmiiksi ja päätökseen, aloittaja taas nauttii uuden projektin alkuhuumasta ja kokeilun ilosta.
Rubin kertoo itse olevansa lopettaja, ja niin olen minäkin. Tunnistin välittömästi samat fiilikset siitä, miten hauskaa on kun jokin kuluu loppuun. En halua aukoa uusia pakkauksia, ennen kuin vanhat on kulutettu loppuun. Puoliso tuntuu olevan pikemminkin aloittaja. Nytkin meillä on kaksi samanlaista sinappipurkkia auki jääkaapissa. Tämä käy jossain määrin hermoilleni, puolisoa se ei haittaa. Samoin hän on ihmetellyt, miksi vanhat leivät pitää syödä ensin pois, jos kaapista löytyy tuorettakin – tuorehan maistuu paremmalta, eikä ole enää niin tuoretta sitten, kun vanhemmat on saatu loppuun. Oletan, että lopettajat ymmärtävät automaattisesti miksi.
Rubin pohtii myös, että toiset tuntevat enemmän vetoa yksinkertaisuuteen, toiset taas nauttivat runsaudesta. Arvelen, että yksinkertaisen ystävät ovat enemmän kallellaan minimalismiin, sillä he pitävät siitä, ettei vaihtoehtoja ole loputtomasti. Runsauden ystävät puolestaan pitävät siitä, että valinnanmahdollisuuksia on paljon, he pitävät visuaalisesta monimuotoisuudesta eivätkä oletettavasti ahdistu siitä, että tavaroita on paljon.
Tätä ei kirjassa erikseen käsitelty, mutta jäin miettimään, ovatko lopettajat usein myös yksinkertaistajia, ja aloittajat runsailijoita. Ainakin nuo tendenssit tukevat toisiaan. Jos aloittajat haluavat kokeilla uusia tuotteita, ne vanhat jäävät tietenkin sinne hyllyyn tuomaan runsautta. Ja jos taas tavoitteena on saada kaikki loppuun ennen kuin hankitaan uutta, niin ympäristö pysyy väistämättä yksinkertaisempana.
Mitä mieltä olette? Kumpaan ryhmään kuulutte, vai oletteko kenties jossain puolessa välissä?