Aihearkisto: Shoppailu

Mutta se maksoi ihan hirveästi!

Julkaistu , kirjoittanut
6

Virheostos. Mikä voisi olla vielä pahempaa? Kallis virheostos.

Virheostoksista on vaikea luopua, etenkin jos niistä on tullut maksaneeksi paljon. Ajatuskulku menee jotenkin niin, että koska maksoin tuosta niin paljon, en voi heittää sitä pois. Miksi? Koska silloin rahani menevät kankkulan kaivoon. Olen tullut tuhlanneeksi johonkin, mitä en oikeastaan tarvitse tai halua, ja siitä on hieman huono omatunto. Mutta jos luovun tavarasta, luovun samalla rahoistani. Pitämällä kiinni ostoksesta minulla on sentään jotain, vaikka en pidäkään siitä.

Uskoisin, että moni tunnistaa em. logiikan. Tavallaan ajatus on järkevä, mutta samalla se tuottaa harmia. Virheostos muistuttaa ikävistä asioista: en osannut valita oikein. Annoin kenties jonkun muun vaikuttaa ostopäätökseeni ja tulin ostaneeksi jotain, mitä en oikeastaan olisi halunnut. Ostin jotain, minkä toivoin tekevän minut onnelliseksi/hoikaksi/suosituksi/paremmaksi ihmiseksi/joksikin, mitä en oikeastaan ole. Ostin tyydyttääkseni jotain muuta tarvetta. Ostin harkitsemattomasti. Ostin vain ostaakseni jotain. Ja niin edelleen, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ydin on joka tapauksessa siinä, että niin kauan kun virheostos löytyy kaapista, se tuo aina mieleen jotain negatiivista ja tekee jopa syyllisen olon.

Minusta meidän pitäisi keskittyä sellaisiin asioihin, jotka parantavat oloa, eivät huononna sitä. Siksi virheostoksista luopumista kannattaa vakavasti harkita. Etenkin niistä kalliista luopumista. Kun tavaraa ei enää ole, se ei enää muistuta epäonnistuneesta rahankäytöstä. On tietysti totta, että sinne ne rahat sitten menivät, mutta toisaalta niinhän ne olivat menneet jo silloin, kun virheostos vielä kummitteli käyttämättömänä kaapissa. Mikään ei siis ole muuttunut paitsi se, että itsellä on todennäköisesti jälkeenpäin paljon kevyempi mieli. Jos ostos on ollut hyvin kallis ja lähes käyttämätön, sen voi todennäköisesti myydä eteenpäin. Epäilemättä jossain on ihminen, joka haluaisi omistaa juuri sellaisen esineen tai tavaran. Toisen virheostos on toisen löytö.

Millainen shoppailija olet?

Julkaistu , kirjoittanut
1

Tässäpä vaihtelua arkistointiasioihin. Gretchen Rubin analysoi shoppailukäyttäytymistä kirjassaan The Happiness Project. Toiset meistä ovat yliostajia, toiset taas aliostajia. Mutta eroja on myös siinä, miten nopeasti tekee ostopäätöksensä. Hyödyn maksimoijat (maximisers) ovat niitä, jotka tekevät vertailuja kauppojen ja tuotteiden välillä, etsivät tietoa ja hakevat käyttäjäkokemuksia. Sen sijaan sopivaan tyytyjät (satisficers) ostavat ensimmäisen vastaan tulevan tuotteen, joka riittävällä tasolla vastaa heidän kriteerejään.

Maksimoinnin hyvä puoli on se, ettei tule ostettua sikaa säkissä. Huolellinen hintavertailu varmistaa myös sen, ettei maksimoija maksa koskaan liikaa. Kääntöpuolena on se, että tällä systeemillä päätöksenteko voi pitkittyä, jos vertailua ja tiedonhakua ei malta jossain vaiheessa jättää kesken. Maksimoijat ovat niitä ihmisiä, jotka eivät koskaan voi ostaa esim. vaatetta ensimmäisestä kaupasta, johon menevät. Se on mahdotonta, sillä viereisessähän saattaisi olla vielä jotain parempaa.

Sopivaan tyytyjät ovat tehokkaita shoppailussa, sillä he eivät aikaile tehdä päätöksiä vaan ostavat ensimmäiset sopivat. Tietenkin hätiköinnillä voi olla se hinta, että viereisestä liikkeestä olisi saattanut saada saman halvemmalla. Toisaalta tämä harvoin häiritsee tyytyjiä, sillä he eivät koskaan mene siihen seuraavaan kauppaan saakka… Tyytyjät eivät ehkä tee niin hyviä diilejä kuin maksimoijat, mutta he eivät yleensä stressaa ostoksen jälkeen sitä, olisiko jostain mahtanut löytyä vielä parempi.

Minä olen ehdottomasti sopivaan tyytyjä, lähinnä siitä syystä että inhoan shoppailua. Kaupoissa kulkeminen on mielestäni rasittavaa, joten yleensä ostan heti, jos vastaan tule se mitä etsin. Se mahdollisesti halvemman hinnan erotus on se, mitä olen valmis maksamaan siitä mukavuudesta, ettei tarvitse kävellä enää yhtään pidemmälle. Onneksi netti mahdollistaa nykyisin hintojen ja ominaisuuksien helpomman vertailun.

Tämä jaottelu on ehdottoman epätieteellinen, mutta mielestäni aika hauska. Ihmiset yleensä tunnistavat itsensä helposti jompaan kumpaan ryhmään. Molemmissa on sitä paitsi puolensa.

Kirpputori pidetty

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Siivouspäivän kirpputori pidetty. Myytävää ei ollut valtaisasti, mutta mukavasti pääsin tavaroista eroon. Kaupaksi kävi – kuten arvata saattoi – hyväkuntoisimmat vaatteet ja kengät, uudenveroiset kirjat ja korut. Hinnat pidin alhaalla, kallein vaate (naisten trenssi) maksoi 8€. Muuten myin 2-5 euroa kappale. Tarkoitus oli lähinnä päästä tavaroista eroon, ei niinkään rikastua.

Ostin itsekin päivän aikana muutamia tavaroita:

  • naapurin leipomaa ihanaa omenapiirakkaa – 3€
  • nuken potta + arkki barbapapa-tarroja, molemmat 50 senttiä
  • muovijakkara kylppäriin – 1€ –> Jakkara oli ollut ostoslistalla jo pitkään.
  • lasten maalaussetti Ikeasta – 15€. Tätä voisi sanoa impulssiostokseksi, ei ehkä harkituin hankinta. Tämä oli silti kohtuullinen hinta, koska uutena ostettuna paketti olisi maksanut n. 40€. Tarkoitus on viedä koko setti mökille, jossa pienet maisemamaalarit voivat toteuttaa itseään kesällä.

Kaikki ei mennyt kaupaksi, mutta paketoin melkein kaikki loput yhteen isoon muovikassiin ja lahjoitin Kultturikameleonttien Kairon katulasten hyväksi menevään keräykseen. Kaikki vaatteet menivät siis käyttöön, toivottavasti joku koditon lapsi/nuori niistä jossain ilahtuu. Ainakin kerääjät tuntuivat aidosti arvostavan jokaista annettua vaatekappaletta, joten tästä tuli oikein hyvä mieli.

Olipa muuten hassua huomata, miten omista vaatteista luopuminen voi tuntua vaikealta, vaikka kaikki myytävät olivat juuri niitä, joita en ollut pitänyt pahimmillaan vuosikausiin. Jotenkin sitä vain silti meinasi haikailla niiden perään, vaikka mitään en jättänyt myymättä, jos vain ostaja ilmaantui. Erikoisinta oli, että ilmaiseksi antaminen ei tuntunut miltään, tai oikeastaan vain hyvältä. Jostain syystä omista tavaroista luopuminen lahjoittamalla tuntui paljon helpommalta kuin myyminen. Mikähän psykologinen efekti tämänkin takana piilee.

Ostajan anatomiaa

Julkaistu , kirjoittanut
1

Yliostajat tykkäävät kierrellä kaupoissa ja shoppailla. He innostuvat ota 3 maksa 2 -tarjouksista, ja heistä on hauskaa tehdä löytöjä. Yliostaja ostaa usein pahan päivän varalle. Jos yliostaja näkee kivan tavaran, hän ostaa sen vaikka sillä hetkellä sille ei olisikaan mitään käyttöä. Tämän seurauksena yliostajalla on aina ylimääräisiä varastoja kotonaan. Kääntöpuolena tavaroita voi olla liikaakin, ruokaa ehtii pilaantua ennen kuin se käytetään ja välillä yliostaja ostaa hankkii vahingossa uudelleen tavaroita jotka jo omistaa.

Aliostajat eivät pidä shoppailusta. He eivät halua ostaa liikaa, joten valitsevat aina kahdesta pakkausesta pienemmän. Aliostajilla ei ole ylimääräisiä varastoja kotonaan, mutta toisaalta välillä käy niin, että kesken kokkailun huomaa, ettei kaapissa olekaan kaikkea tarvittavaa, tai että WC-paperi on lopussa. Itseasiassa aliostajat joutuvat käymään jopa useammin kaupassa kuin haluaisivat juuri siksi, ettei varastoja ole.

Itse olen aliostaja, joka yrittää päästä taipumuksestaan yli. On nimittäin erittäin järkevää pitää varastossa tiettyjä päivittäistavaroita (sanoiko joku vessapaperi?) ja niiden kohdalla hyödyntää tarjouksia. Olen se tyyppi, joka ostaa aina pienemmän paketin ja harmittelee sitten, kun se loppui niin pian. Kuitenkin monien joka päivä tarvittavien tuotteiden kohdalla on järkevää pitää yllä sen kokoista varastoa, mihin tila antaa periksi. Siinä missä yliostaja shoppailee liikaa ja täyttää kaappejaan tarpeettomallakin, aliostaja voisi helpottaa elämäänsä ostamalla kerralla vähän enemmän.

Ei siis voi suoralta kädeltä sanoa, että toinen tapa olisi parempi tai huonompi kuin toinen. Kyse on myös henkilökohtaisista mieltymyksistä. Joku tuntee olonsa mukavan turvalliseksi, kun jääkaappi on aina täynnä, eikä saippua tai shampoo pääse koskaan loppumaan kesken. Joku toinen taas ahdistuu ylimääräisestä tavarasta hyllyillään. Se, missä kultainen keskitie sitten kulkee, riippuu itse kunkin mielenlaadusta, mutta etenkin säilytystiloista.

Inspiraation tähän postaukseen sain Gretchen Rubinin The Happiness Project -kirjasta, jossa hän pohtii muun muassa sitä, miten ostaminen vaikuttaa onnellisuuteen. Gretchen on muuten vakuuttunut siitä, että rojujen raivaaminen tekee ihmisen onnellisemmaksi. Joskus se varmasti tekee onnellisemmaksikin, mutta varmuudella se ainakin helpottaa elämää ja lisää asumismukavuutta.

Mistä näitä tavaroita oikein tulee? Osa I

Julkaistu , kirjoittanut
1

Tässä kolmiosaisessa sarjassa käsitellään sitä, mistä meille kertyy tavaraa, vaikka emme ole ostaneet niitä – sekä miten kertymistä voisi estää.

Ensimmäinen osa: kylkiäiset

Osta jotain ja saat mukana ties mitä! Etenkin lehtien tilaaminen on lähes mahdotonta ilman, että samassa paketissa tulee joku kiva kassi tai keittiövempain.  Silti kylkiäinen on harvoin niin hieno, että lehden tilaisi vain oheistuotteen takia.

Sama koskee esim. kosmetiikkaa, jonka mukana saa usein tulee pieniä näytteitä. Kosmetiikkafirma haluaa tutustuttaa asiakkaansa uusiin tuotteisiinsa, jotta niitäkin ostettaisiin. Näytteet on tietenkin tarkoitettu käytettäviksi heti, vaan kuinka moni meistä jemmaakin ne kylppärin kaappiin odottamaan ”parempaa tilaisuutta”, tai säästää niitä ottaakseen ne matkalle mukaan. Jep jep, tunnustan!

Muitakin esimerkkejä on. Yleensä kylkiäisillä pyritään myymään jotain muuta tuotetta. Niiden avulla saadaan ihmiset ajattelemaan, että he ovat tehneet hyvät kaupat. ”Katso, ostin tämän ja sain vielä tämän toisen jutun ilmaiseksi!” Kysymys kuuluu tarvitsetko sitä…?

Miten näiden tarpeettomien tavaroiden kertymistä voi estää? Sano ei! Pyydä lehtimyyjää olemaan lähettämättä tavaroita, joita et halua. Toinen vaihtoehto on kysyä, voiko kylkiäisen tilalle saada näytenumeroita muista saman kustantajan lehdistä. Niitä näytepakkauksiakaan ei ole pakko ottaa. Jos otat, käytä ne myös. Viikon sisällä! Jos tuote on sellainen, että tiedät ettet tule sitä käyttämään, kieltäydy. Jos superseerumi ei kuulu normaaleihin kauneusrutiineihin, tuskin muistat käyttää sitä matkallakaan.