Aihearkisto: Juhlat ja merkkipäivät

Ystävänpäivän ideoita, jos joku niitä nyt kaipaa edes

Julkaistu , kirjoittanut
4

Suhtaudun ystävänpäivään samanhenkisesti kuin halloweeniin. Kyseessä on tuontiperinne, enkä ole varma istuuko se meikäläiseen kulttuuriin kovin luontevasti. Muutama nettihaku paljasti, että Valentinen päivän perinne on maailmalla satoja vuosia vanha, mutta suomalaiseen kalenteriin se otettiin vasta 1987.

Amerikassa asuessa päivää ei voinut olla huomaamatta kadulla kulkiessa. Joka toinen naispuolinen vastaantulija kantoi 14.2. mukanaan kukkapuskia, sydämen muotoisia  ilmapalloja tai muita lahjoja. Lehdet ja nettisivut toitottivat jo monta viikkoa etukäteen lahjaideoita ja tapoja viettää romanttista iltaa. Meillä vastaava ei taida vielä olla (onneksi) kovin tyypillistä.

Suomessa koko homma on alusta asti ollut enemmän kavereiden muistamista kuin tyttö- tai poikaystävien. Luulisin, että tästä on eniten hyvillään posti, sillä ilmeisesti ystävänpäivänä lähetetään toiseksi eniten kortteja vuoden aikana. Jostain kumman syystä ystävänpäiväkortteihin ei ainakaan minulla liity samanlaisia paineita kuin joulukortteihin. Ne on ihan helppo kipata paperikeräykseen sitten, kun niitä on ensin sopiva aika ihailtu. Voisiko tämä johtua juuri siitä, että perinne on niin ohut, eikä samalla tavalla selkäytimessä kuin esim. joulunvietto? Olen myös huomannut, että ystävänpäivää ei meillä markkinoida samalla intensiteetillä kuin halloweenia. Ilmeisesti ystävänpäivää voi viettää ilman hirveää määrää rekvisiittaa, tai sitten olen vain tänä vuonna ohittanut kaikki mainokset huomaamattani.

Törmäsin amerikkalaisella Unclutterer-nettisivulla hauskoihin lahjaideoihin. Nämä olivat tarkoitettu ystävänpäiväksi, mutta ideat olivat niin hyviä, että lainaan niistä muutamia. Hyviä vaihtoehtoja ”materiaalittomiksi” lahjoiksi, olipa tilaisuus mikä tahansa.

  • Tee spesiaali soittolista Spotifyssa tai vastaavassa, ja lahjoita se. 
  • Auton käsipesu ja siivous sisältä. Ammattilaiset tekevät hienoa jälkeä, mutta miksei hommaa voisi tehdä itsekin.
  • Muunnata vanhat VHS-videot tai kaitafilmit digitaaliseen muotoon. Tämä ei tarkalleen ottaen ole täysin materiaaliton vaihtoehto, mutta ainakin vanhat filmit saadaan taas käyttöön ja niistä voi nauttia.
  • Hääpäivää tai vastaavaa viettäville: menkää ensimmäisille treffeille uudestaan. Toisin sanoen menkää syömään samaan ravintolaan tai katsomaan sama elokuva tai hengailemaan samalle laiturille jossa aikoinaan tapasitte.

Mistä on hyvät bileet tehty? Osa 2 Tarjoilu

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Yhtä aikaa vieraslistan kanssa on aiheellista miettiä mitä syödään ja juodaan. Tarjoilu on mielestäni yhtä olennainen osa onnistuneita juhlia kuin huolella koottu vieraslistakin. Hyvästä ruoasta ja juomasta tulee väistämättä hyvälle tuulelle, sitäpaitsi syöminen on minusta kivaa muutenkin.

Tarjoilujen määrä ja laatu riippuu suuresti millaisista juhlista on kyse. Kuinka monta vierasta? Muodollista vai epämuodollista? Istuen vai seisten? Oma ohjenuorani on seuraavanlainen: ruoan pitää olla hyvänmakuista, tilaisuuteen sopivaa sekä tyylin että toteutuksen puolesta, eikä sen valmistaminen saa kuormittaa isäntäväkeä kohtuuttomasti. Hyvää makua ei liene tarvetta selittää sen kummemmin. Jos teen itse, panostan raaka-aineisiin ja teen mieluusti kaiken alusta asti. Jos taas tarjoilut tekee joku muu, käännyn hyviksi todettujen palveluntarjoajien puoleen.

On myös paikallaan miettiä sitä, sopiiko ruoka aiottuun tilaisuuteen. Jos kyseessä on iltapuku- ja frakkijuhla, spagetti tomaattikastikkeessa ei ole ideaalein vaihtoehto. Kukaan ei voi keskittyä ruoan makuun, kun kaikki vain varovat sotkemasta hienoja vaatteitaan. Sen sijaan rentoon sukukokoontumiseen samainen spagetti voi olla ihan hyvä valinta. Jos on tarkoitus syödä seisten koktailpaloja, niiden pitää olla sellaisia että ne pysyvät kasassa. Itse tykkään ottaa myös vuodenajat huomioon, ja tarjoan talvella ”raskaampia” ruokia kuin kesällä, ja päinvastoin.

Haluan myös päästä tarjoilujen suhteen kohtuullisen helpolla. Jos meille on tulossa illallisvieraita, ja tarkoitus on keskittyä nimenomaan syömiseen, silloin ruokaa tehdään tuntitolkulla ja suurella hartaudella. Se ei silloin haittaa, koska siinä on juuri koko illan pointti. En kuitenkaan halua, että juhlien valmistelut vievät niin paljon energiaa, että h-hetkellä olen aivan töttöröö, saati sitten hautautua keittiöön sillä aikaa, kun kaikki muut pitävät hauskaa olohuoneessa. Niinpä lapsen synttärikakku on systemaattisesti tilattu valmiina, rapujuhlien ravut hankitaan valmiiksi keitettyinä ja muutaman kerran juhlia on järjestetty ravintoloissa tai hyödynnetty pitopalveluita.

Sitten muutama sana juomista. Minusta hyvä viini kuuluu olennaisesti useimpiin juhliin. Se täydentää ruokia, antaa makuelämyksiä ja rentouttaa ihmisiä. Sopivasti annosteltuna alkoholilla on minusta positiivinen vaikutus. Juhlien järjestäjä voi aika paljon vaikuttaa siihen, mikä on sopiva määrä. Meillä ei esimerkiksi koskaan tarjoilla väkeviä (rapujuhlien snapsit poikkeuksena), eikä myöskään booleja joihin on käytetty vodkaa tms. Kokemukseni mukaan väkevillä voi olla arvaamattomia vaikutuksia. Sen sijaan viiniä juodaan hitaammin ja yleensä ruoan kanssa, eikä siten kukaan känniydy vahingossa. Mielestäni on myös kohteliasta tarjota hyvä alkoholiton vaihtoehto niille, jotka eivät voi tai halua ottaa alkoholillista. Haluan, että myös sellaiset vieraat tuntevat olonsa huomioiduiksi, joten viimeksi tarjolla oli kuohuviinin lisäksi alkoholitonta boolia. Se näytti lasissa suunnilleen samalta, ja lisäksi maistui tosi hyvältä.

Nämä kaikki ovat tietysti vain omia näkemyksiäni ja maailmaan mahtuu varmasti monia muitakin hyviä tapoja järjestää juhlia. Olen tähän koettanut kiteyttää kaikista olennaisimmat asiat tarjoiluihin liittyen, kysymyksiä, vinkkejä ja omia kokemuksia otetaan jälleen ilolla vastaan kommenttiosastolla.

Mistä on hyvät bileet tehty? Osa 1 Vieraat

Julkaistu , kirjoittanut
3

Olen elämäni aikana järjestänyt aika paljon juhlia. Opiskeluaikoina järjestöaktiivina tuli järjestettyä monenlaisia bileitä satojen ihmisten humalahakuisista hässäköistä akateemisiin juhlaillallisiin ja kaikkea siltä väliltä. Tykkään edelleenkin järjestää erilaisia juhlia – rapujuhlia, sitsejä, brunsseja ja illallisia sekä viime aikoina myös yksityisiä konsertteja. Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa pienen juttusarjan juhlien järjestämisestä, ja siitä mitä olen itse vuosien varrella oppinut. Ensisijaisesti keskityn yksityisiin juhliin, en niinkään sellaisiin tapahtumiin joihin pitää erikseen ostaa lippu (esim. opiskelijabileet tai järjestöjen viralliset juhlat, jne.), vaikka samat asiat pätevät kyllä osittain niihinkin.

OSA 1: Vieraat

”Vieraat tekevät juhlan” on varmaan yksi kuluneimmista ja latteimmista sanonnoista, mutta siinä on kiistatta paljon perää. Kutsuvieraslista on juhlien olennaisin asia, ja oma suunnitteluni lähtee aina siitä liikkeelle. Sen lisäksi, että mietin ketä haluaisin tavata, pohdin myös ketkä tuntevat toisensa, viihtyvät toistensa seurassa ja täydentävät toisiaan. Lyhyesti sanottuna yritän koota yhteen sellaisen joukon, jolla olisi mahdollisimman hauskaa keskenään. En kutsu samaan pöytään ihmisiä, joiden tiedän olevan kireissä väleissä keskenään. Vältän myöskin yhdistämästä sellaisia ihmisiä, joiden arvomaailmat ovat pahasti ristiriidassa.

Jos kyseessä on isommat juhlat, yritän myös kutsua ihmisiä siten, että jokaisella on juhlissa joku muukin ennestään tuttu ihminen kuin minä. Tavoitteena on, ettei kukaan päädy palloilemaan yksin lasi kädessä jonnekin seinustalle, vaan että luontevaa juttuseuraa löytyisi helposti. Mielestäni emännän/isännän velvollisuus on tutustuttaa ihmisiä toisiinsa, ja jos mukana on paljon ennestään toisilleen tuntemattomia, mietin etukäteen, ketkä voisivat viihtyä toistensa seurassa. Sitten esittelen heidät toisilleen niin, että aloitan itse jutun jostain heille yhteisestä aiheesta. Sillä lailla keskustelu lähtee toivottavasti luontevasti liikkeelle, ja jonkin ajan kulutta emäntä voi itse siirtyä eteenpäin.

Jos kyse on tilaisuudesta, jossa tarvitaan plaseeraus (esim. häät), kaikki edelliset seikat pätevät myös istumajärjestystä suunnitellessa. Etiketin mukaan miehet eivät istu miesten vieressä eivätkä naiset naisten, vaan ideaalitilanteessa järjestys menee tyttö-poika-tyttö-poika. Aina vieraat eivät kuitenkaan jakaudu tasan miesten ja naisten välillä, joten silloin täytyy sitten soveltaa. Myöskään aviopuolisoita ei istuteta vierekkäin. Jälkimmäiset voi plaseerata esimerkiksi vastakkain. On makuasia, kuinka tiukasti etikettikirjan ohjeita haluaa noudattaa.  Istumajärjestyksen suunnitteluun kannattaa paneutua, koska se vaikuttaa vieraiden viihtyvyyteen merkittävästi. Pöydissä kun saattaa vierähtää useampi tunti, ennen kuin seuraa pääsee vaihtamaan. Lukuisia plaseerauksia tehneenä kehottaisin arvioimaan jonkun ajan, ja sitten tuplaamaan sen mielessään, ennen kuin rupeaa hommiin. Mitä enemmän vieraita on ja mitä tiukempaa etikettiä haluaa noudattaa, sitä enemmän aikaa se vie. Hyvän istumajärjestyksen tekeminen ei käy käden käänteessä.

Lopuksi vieraslistaa suunniteltaessa on aiheellista ottaa huomioon juhlatilan koko. Kuinka monta ihmistä sinne sopivasti mahtuu? Jos tilaan tuodaan pöytiä, on laskettava kuinka paljon tilaa yksi pöytä vie sitten, kun molemmin puolin istuu ihmisiä ja kulkemaankin pitäisi mahtua. Jos ihmisiä on tilaan nähden liian vähän, tunnelma ei pääse nousemaan. Jos niitä on liikaa, olo voi olla tukala. Itse suosin tosin jälkimmäistä vaihtoehtoa, jos noista pitäisi valita.

Tässä lienee olennaisimmat, mutta kysykää jos tulee mieleen jotain mitä en maininnut. Seuraavassa osassa puhuttan ruoasta ja juomasta.

Joulu paketissa

Julkaistu , kirjoittanut
2

Kuusi on kärrätty ulos, kaikki koristeet kuskattu takaisin vinttiin ja tammikuu palaa normaaleihin rutiineihin huomenna tänään. Joulun pakkaaminen ei ole lempipuuhaani. Kaikkea pientä sälää on levinnyt ympäri asuntoa, ja puolet niistäkin on särkyviä. Salaiset aseeni ovat talouspaperi ja alkuperäispakkaukset.

Olen säästänyt kaikkien kuusenkoristeiden alkuperäiset laatikot, kuusenjalkaa myöten. Niihin pakattuna pallot pysyvät sekä ehjinä että järjestyksessä. Fyllaan kaikki ylimääräiset kolot talouspaperilla, joka on sopivan pehmeää ja mukautuvaa. Hopeanauhat ja tähden sujautan minigrip-pusseihin, jotta ne eivät tummuisi. En ole ihan varma, tummuisivatko nämä nykyiset nauhat samalla tavalla kuin ennen, mutta ainakin kaikki on pysynyt kauniin kirkkaina tähän asti. Joulukoristeet pakataan pahvilaatikoihin, joissa lukee päällä mitä niissä on. Vintissä ne kaikki majailevat samassa kaapissa. Sinne olen vienyt myös joulupaperit ja lahjapussit.

Vaikka joulu onkin kiva, olen oikeastaan jo iloinen, että tavallinen arki alkaa. Tykkään saada normaalit siivous- ja pyykkäysrutiinit kohdilleen. Sama koskee ruokasuunnittelua. Jääkaappi on ollut niin täynnä, että hieno järjestys on mennyt vähän sekaisin. Olen syönyt niin monta vihreää kuulaa, että seuraavan kerran niitä kaipaa varmaan vasta ensi jouluna. Tänään päästään vielä viikonlopun jämillä, mutta uusi ruokasuunnitelma täytyy tehdä pikapuoliin. Viime viikko puuttuu netistä, koska suunnitelmaa ei ollut. Söimme joka toinen päivä kylässä, ravintolassa tai edellisten päivien tähteitä jääkaapista, joten suunnitelman tekeminen ei tuntunut tarpeelliselta.

Hermanni, jolle kävi huonosti

Julkaistu , kirjoittanut
2

Sain viime viikolla odottamattoman lahjan, jonka nimi oli Hermanni. Hermanni osoittautui pieneksi pakasterasialliseksi litkua, joka puolestaan paljastui hiivataikinan juureksi. Ei ruisleipäjuureksi, vaan jonkinlaisen sokerikakun juureksi. Mukana tuli A4-sivun verran ohjeita, miten Hermannia piti hoitaa. Se ei ollut ihan yksinkertaista, Hermannia piti ruokkia, hämmennellä ja valvoa kymmenen päivän ajan. Sen jälkeen taikina jaettiin osiin, ja yksi niistä valmistettiin loppuun asti kakuksi. Muut osat piti jakaa kavereille eteenpäin ohjeiden kera. Systeemi oli sama kuin ennen vanhaan ketjukirjeissä, paitsi tällä kertaa ei lähetetty kirjeitä vaan kiikutettiin taikinaa ovelta toiselle.

Sanoin jo ovella naapurille, joka Hermannin toi, että tämä ei taida olla minun juttuni. Ensinnäkään en ole mikään jauhopeukalo, toiseksi en hirveästi tykkää kakuista ja kolmanneksi Hermannin pitäminen hengissä vaikutti tosi työläältä. Laiton Hermannin hyllylle odottamaan ja ajattelin paneutua asiaan tarkemmin seuraavana päivänä (meillä oli juuri vieraita kun Hermanni saapui). Tuskastelin asiaa illan – en oikeastaan innostunut taikinahommasta ollenkaan, mutta olisiko hirveän epäkohteliasta heittää se suoraan roskiin? Onneksi luonto päätti asian nopeasti minun puolestani. Ilman asianmukaista hoitoa Hermanni muuttui vuorokaudessa melko erikoisen näköiseksi, ja lähes pulppusi ulos purkistaan. Ilmeisesti se alkoi käydä. Silläkin uhalla, että ystävyyteni taikinan tuoneen naapurin kanssa vaarantuu, heitin Hermannin pois. Tuli heti helpottuneempi olo.

Olen kovasti selittänyt, miten syötävät ja juotavat lahjat ovat aina hyviä, mutta tämän episodin jälkeen pitää vähän täsmentää: valmiit syötävät ja juotavat ovat hyviä. Sen sijaan tässä tuli todistettua, että ei ehkä kannata antaa lahjaksi projekteja, ainakaan yllätyksenä. Ne eivät välttämättä tuota iloa vaan enemmän stressiä. Jos lahjan saajan tuntee tosi hyvin, niin sitten tietysti voi antaa mitä vaan, jos tietää saajan siitä ilahtuvat. Tulin juuri ajatelleeksi, että tästä samasta syystä ruukkukasvit ovat mielestäni vähän arveluttavia tuliaisia, sillä nekin vaativat jatkuvaa hoitoa. Sitten siitä tulee vain huono omatunto, jos lahjakasvin onnistuukin kuihduttamaan vääränlaisella hoidolla.

Onko kukaan muu tutustunut Hermanniin? Ja kenties saanut sen pysymään hengissä? Meidän Hermannille kävi huonosti.

Joulukuusihässäkkä

Julkaistu , kirjoittanut
5

Meidän perheellä tuntuu olevan erikoinen karma, mitä tulee joulukuusiin. Tänä vuonna kokorajoitukset otettiin huomioon, ja tilasin paikallisista myyjäisistä sopivan kokoisen kuusen. Kuusi oli haettaessa pussissa ja jäässä. Sisällä kuusen alettua sulaa, kävi nopeasti ilmi, että tuoksu oli jokseenkin erikoinen. Hyvin pian koko olohuone haiskahti voimakkaasti koivuvihdalle tai juhannussaunalle. Jokseenkin omituista. Kuusi suli vähitellen ja osoittautui tuuheaksi ja tasaiseksi. Väri tosin oli joissakin oksissa mielestäni vähän epätavallinen, neulaset näyttivät vähän ruskehtavilta, mutta ne pysyivät kuitenkin tiukasti oksissa kiinni.

Kuusi koristeltiin, sitä juotettiin ja kaikki oli muuten hyvin, mutta haju ei hälvennyt. Jossain vaiheessa iltaa mies totesi, että samassa huoneessa oleskelusta tulee paha olo. Mies siirtyi toiseen huoneeseen ja olkkarissa aloitettiin tehotuuletus. Tässä vaiheessa aloin pohtia, voisiko kuusi olla käsitelty jollain aineella, joka aiheuttaisi hajun. Järkeilin, että jos näin on, sen voi myös pestä pois. Kätevä emäntä ottaa siis esiin höyrypesurin, ja pian meillä oli höyryävä joulukuusi. Höyrytin huolella koko kuusen, etenkin oksien tyvet ja rungon. Samalla tuli höyrytettyä vähän koristeitakin, mutta prosessi sujui yllättävän hyvin vaikka puu olikin kynttilöitä myöten koristeltu. Yöksi laitoin kolme soodalautasta kuusen ympärille, ja toivoin että sooda imaisisi ylimääräiset hajut yön aikana pois.

Toisin kuitenkin kävi. Noin yhdeltä yöllä heräsin siihen, että sitkeä koivunhaju leijali jo makuuhuoneessa, vaikka olohuoneen väliovikin oli kiinni. Nousin tutkailemaan tilannetta, ja totesin, että olohuone oli pakko tuulettaa samoin tein, niin vahva haisu siellä vallitsi. Siinä alkoi myös muodostua tunne siitä, että kuusesta oli päästävä eroon, sillä haju oli niin häiritsevä. Aloin siis purkaa koristeita keskellä yötä. Tässä kohtaa on todettava, että meillä on paljon koristeita. Valoja on kaksi sarjaa, hopeanauhaa neljä settiä, samoin helminauhoja sekä palloja ja koristeita lähemmäs 200 kappaletta. Puolet niistä on uniikkeja lasipalloja, jotka on pakattava omiin suojapakkauksiinsa, jos haluaa niiden säilyvän ehjinä. Purin yöllä kaikki särkyvät, ja siihen meni reilut puoli tuntia. Yöllä purkamisessa oli siis järkeä, sillä sen sai tehdä rauhassa ilman innokasta apulaista.

Aamusta kävi ilmi, että hajun lisäksi kuusi oli alkanut varistaa todella runsaasti. Se ratkaisi asian. Loput koristeet pois, kuusi ulos ja läheiseltä kuusikauppiaalta uusi puu tilalle. Matkalla roskikselle neulaset varisivat siinä määrin, että kuusi oli perille päästessä käytännössä kalju. Uuden kuusen meille myynyt kauppias osasi yllättäen antaa selityksen kaikelle. Meidän puu oli ollut vahingoittunut jo ennen kaatamista. Jos runkoa olisi tarkkaan tutkinut, sieltä olisi löytynyt jostain musta kohta. Haju syntyi siitä, että kuusi eritti jotain omaa suoja-ainetta korjatakseen vauriota. Käytännössä puu oli kuitenkin kuollut jo kaadettaessa.

Niinpä sisään kannettiin uusi, elävä kuusi. Koristeet laitettiin takaisin ja tällä kertaa hajua ei tullut ollenkaan. Tässä vihdoin meidän lopullinen kuusi:

Uusi kuusi

Uusi kuusi

Matalimmat aidat

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tällainen flunssa ennen joulua pitäisi kieltää. Visioni huikeista jouluvalmisteluista ovat lentäneet käytettyjen nenäliinojen mukana roskikseen. Olen tässä äärimmäisen tukkoisessa, väsyneessä ja hötöpäisessä olotilassa joutunut toteamaan, että tänä vuonna siis lasketaan standardeja, sen sijaan että jynssättäisiin paikkoja kiiltäviksi ja leivottaisiin lukuisia pikkuleipälajikkeita.

Mutta toisaalta – onko se nyt niin vakavaa. Siitä mennään mistä aita on matalin, enkä taida jäädä murehtimaan pesemättömiä lattialistoja. Ja onhan meillä on vaikka mitä valmiina: amaryllis kukkiin ikkunalla, jouluseimi on aseteltu hyllyn päälle, piparkakut on paistettu ja tänään saatiin kuusi. Se osoittautui tänä vuonna tuuheaksi ja äärimmäisen tuoksuvaksi yksilöksi, koko olohuone tuoksuu vahvasti koivuvihdalle (!), vaikka kyllä se selvästi kuusi on. Olen jopa pessyt nuorison piirustukset pois seinistä. Pesin myös lattiat sellaisella fuskusysteemillä: en jaksanut rullata mattoja pois mutta pesin kaikki ne kohdat, jotka näkyvät. Onneksi meillä on aika paljon mattoja. Lasken sen varaan, että kukaan vieraista ei tarkista mattojen alapuolista tilaa tullessaan kylään.

Puolet ruuista on jo hankittu, ja loput haetaan huomenna kinkun kera Stockalta. Olen jopa onnistunut seuraamaan jonkinlaista ruokasuunnitelmaa, vaikka en jaksanutkaan kirjoittaa sitä tänne näkyville. Ehkä tässä reipastun, ja rustaan se vielä teidänkin nähtäväksenne. Ensi viikolla syödään pelkkiä jouluruokia, käydään kylässä syömässä ja kehitellään kinkunjämistä jotain loppuviikosta.

Ja lopuksi vielä: Google kysyy, Arkijärki vastaa! ”Kuinka monta tavaraa omistat” tiedusteli hakukone tällä viikolla. Vastaus kuuluu: en tarkalleen ottaen tiedä, mutta olen pohtinut asiaa täällä. Nopea laskutoimitus osoitti, että yksittäisten tavaroiden määrä lasketaan kymmenissätuhansissa. Pysäyttävää mutta totta.

Ajatuksella annetuista lahjoista

Julkaistu , kirjoittanut
1

Minusta joululahjat ovat kivoja. Niitä on kiva saada ja niitä on kiva antaa. Panostan paketointiin, koska kauniit paketit kuusen alla ja lahjojen ihastelu ennen avaamista kuuluvat olennaisena osana jouluaattoon. Tästä huolimatta olen vahvasti sitä mieltä, että ajatus on silti tärkein. Se ei minusta tarkoita sitä, että pakettiin voi huitaista mitä vaan, jos vain ajattelee saajaa hyvällä. Minulle se tarkoittaa sitä, että lahjan antaja on todella miettinyt, mistä saaja pitäisi, ja sitten yrittänyt hankkia tai tehdä juuri sellaisen lahjan.

Kannatan siis ehdottomasti joululahjoja, mutta tavaralahjoihin suhtaudun varauksella. Etenkin sellaiset viime tingassa hankitut paniikkipaketit ovat kauheaa tuhlausta sekä antajan että saajan kannalta. Pahimmassa tapauksessa siinä menee ensin rahat hukkaan, ja saaja joutuu tuskailemaan mihin tarpeettoman tavaran laittaisi. Samoin olen sitä mieltä, että yksi lahja riittää. Pakettien suhteen laatu on ehdottomasti tärkeämpi kuin määrä, myös lapsilla. Siksi annan omalle lapselleni tänäkin vuonna korkeintaan yhden lahjan, jos sitäkään. Muistaakseni viime vuonna en tainnut antaa mitään. Muksu on vielä niin pieni, ettei se vielä osaa laskea pakettien lukumäärää, saati lukea pakettikorteista lahjan antajaa. Voin luottaa siihen, että perheen pienin saa lahjoja, vaikka en itse osallistuisikaan.

Olen viime vuosina antanut paljon sellaisia lahjoja, jotka eivät jää nurkkiin pyörimään. Spotify-tilauksia, elokuvalippuja, lehtitilauksia, ravintolailtoja ja niin edelleen. Toivottavasti mukavia elämyksiä ilman lisää tavaraa kaapeissa. Sellaisista pidän itsekin. Toisaalta arvostan myös kovasti sellaisia aineellisia lahjoja, joihin liittyy jokin muisto tai tarina. Isoäidin lahjoittama lasivati vuosikymmenten takaa on minulle paljon arvokkaampi, kuin mikä tahansa uutena ostettu vaasi. Lahjan rahallisella arvolla ei minusta ole mitään merkitystä, vaan tässäkin se ajatus on olennaista. Esimerkiksi käsinkudottujen sukkien rahallinen arvo on lähinnä nimellinen, mutta on ihanaa ajatella, että lahjan antaja on halunnut nähdä minun vuokseni niin paljon vaivaa.

Voisin koota tähän listoja erilaisista fiksuista ja kestävistä lahjaideoista, mutta Project Mama teki saman jo viime viikolla. Lahjainspiraation puutteesta kärsivien kannattaa kurkata sinne.  Kirjoitin keväällä äitienpäivälahjoista, mutta samat ideat pienellä muokkauksella toimivat myös jouluna. Syötävät ja juotavat toimivat aina, ja kukapa ei ilahtuisi kauniista joulukimpusta? Lahjaksi voi antaa myös omaa työtä: lastenhoitoa, siivousapua, leipomista, nikkarointia, lumitöitä, tietokonetukea, soittotunteja, kuljetusapua, saunan pesua, tukiopetusta… Mitä tahansa, mikä sopii omille kyvyille. Ei maksa muuta kuin vaivan ja ilahduttaa vielä joulun jälkeenkin.  Ja mikä parasta, vain luovuus on rajana.

Joulukorttipolkka

Julkaistu , kirjoittanut
12

Joulukortit jakavat mielipiteitä. Jotkut inhoavat koko rumbaa ja lähettävät korkeintaan tekstiviestin. Toiset aloittavat askartelun joskus marraskuun alussa. Aika monet taitavat olla sitä mieltä, että kortit aiheuttavat ison osan joulustressistä, enkä itsekään ole sille ihan immuuni. Mutta olen kehittänyt keinoja, joilla ainakin osan stressistä voi eliminoida.

Tein viime joulun jälkeen listan kaikista niistä ihmisistä, joilta saimme kortin. Tänä vuonna ei tarvitse muistella, ketkä kaikki muistivat meitä, sillä näen sen suoraan muistikirjastani. Jokin sisäinen kohteliaisuussääntökirjani sanoo, että ainakin kaikille heille on syytä lähettää kortti.  Sen lisäksi ostan aina muutamia ylimääräisiä varakortteja varmuuden vuoksi. On jotenkin noloa saada yllättäen kortti vanhalta Aune-tädiltä Juupajoelta, ja tajuta ettei itse ollut muistanut lähettää hänelle korttia. Siksi muutama joulukortti varastossa ei ole pahitteeksi.

Lähetän kortteja maksimissaan parikymmentä, joten joulumerkillä säästöä tulisi vain neljä euroa. Siksi en ota stressiä siitä, ehtivätkö kortit ensimmäiseen määräpäivään mennessä postiin. Tänä vuonna se on muuten 13.12. Seuraavat takarajat ovat 17.12. (toisen luokan posti) ja 18.12. (ensimmäinen luokka). Lähimmille sukulaisille on viime vuosina teetetty kortit omasta valokuvasta. Apple on tehnyt omien korttien tekemisen ja tilaamisen äärimmäisen helpoksi, mutta ei kai se liene muidenkaan firmojen kautta kovin vaikeaa. Applen puolesta on tosin sanottava, että en rehellisesti sanottuna keksi, miten prosessia voisi enää parantaa, niin yksinkertaista ja sujuvaa se on.

Osoitteet löydän yleensä osoitekirjastani, mutta tajusin juuri, että nykyiset numerotiedustelupalvelut auttaisivat varmasti tässäkin pulmassa. Äitini, joka lähettää moninkertaisen määrän kortteja minuun verrattuna, on tehnyt tietokoneelle valmiit osoitetarrat, jotka hän tulostaa ja sitten liimaa paikalleen. Jos tiedostoa pitää ajantasalla, printatut osoitteet ovat varmasti pelastus silloin, kun kortteja on kymmenittäin.

Mutta sitten on se joulukorttien suurin ongelma. Mitä ihmettä niille pitäisi joulun jälkeen tehdä? Pitääkö ne heittää pois vai säästää? Pois heittäminen tuntuu jotenkin kylmältä. Mutta jos saa joka vuosi 20 joulutervehdystä, viiden vuoden päästä säilyttelee jo sataa korttia jossain vintin perukoilla. Onko siinäkään mitään järkeä? Tämä kysymys vaivaa mieltäni, enkä ole onnistunut ratkaisemaan sitä täydellisesti. Vinttiä raivatessa syksyllä vastaan tuli vanhoja kortteja. Taisin jättää ne rauhaan, vaikka kääntelin kyllä käsissäni ja ihmettelin. Ehkä paras ratkaisu meillä olisi jonkinlainen kompromissi. Voisin säästää ne kaikista rakkaimpien ihmisten kortit, ja sellaiset joihin on selvästi nähty kovasti vaivaa. Mutta niitä, joihin on vain huitaistu nimi valmiiksi painetun tekstin alle, ei ehkä ole velvollisuutta säästää ikuisesti. Tällä systeemillä kortteja säästyisi ehkä vain muutama vuodessa, ja ne taas voisi koota vaikka vanhaan kenkälaatikkoon.

Olisi kiva kuulla, millaisia ratkaisuja ja ideoita lukijoilla on tähän joulukorttiasiaan? Säästättekö kaikki, vai laitatteko roskiin? Onko mitään muita hyviä aikaa ja hermoja säästäviä vinkkejä? Olkaa hyvä ja jakakaa kommenttiosastolla, kaikki vinkit otetaan kiinnostuneena vastaan!

Asia kerrallaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Juuri kun pääsin kehumasta, miten joulustressin voi ihan helposti väittää, alkaa jotenkin kummasti tuntua siltä että aatto lähenee hirveää vauhtia. Tämän viikon ruokasuunnittelu on edelleen räpiköintivaiheessa, mutta puristan sen tänään valmiiksi. Lupaan! Siis itselleni.

Jouluvalmisteluiden kriittisellä polulla ovat: joulukortit, kuusi, kinkun tilaaminen, ruokien suunnittelu ja valmistelut, piparit, joulusiivous. Näistä kuusi hoituu helposti, sillä tilaan sen etukäteen paikalliselta järjestöltä, ja käyn noutamassa (ei liian ison) 22.12. Ruokasuunnittelu eteni eilen aimo harppauksen, kun mies teki mahtavan excel-taulukon, joka sisältää menun, ostoslistan ja vastuutaulukon. Hyvin suunniteltu on tässä tapauksessa puoliksi tehty. Kinkkua ei ole vielä tilattu, mutta Stockmann saa hoitaa homman kuten ennenkin. Tilaus on tehtävä tällä viikolla. Siltä varalta että joku muu on samoissa aikeissa, aikataulut löytyvät täältä.

Heikoimmassa hapessa ovat joulukortit. Postin joulusivut kertovat, että viimeinen korttien lähetyspäivä on 13.12., jos joulumerkkiä haluaa käyttää. En edes kuvittele ehtiväni siiheksi, onneksi ykkösluokassa ehtii perille, vaikka lähettäisi vasta 18.12. Viisi päivää lisää aikaa. Kortteja ei ole niin paljoa, että joulumerkillä saatu säästö voittaisi tiukan aikataulun stressin.

Joulusiivouksen ajattelin myös aloittaa jo tällä viikolla. Otan huoneen päivässä käsittelyyn. Tarkoitus on tehdä vähän perusteellisempi siivous, esim. pestä seinistä pois muutamat taideteokset, joita lapsi on sinne salaa tuherrellut, poistaa sormenjäljet ikkunoista sekä pestä lattiat. Tällä huone päivässä -menetelmällä saanen asunnon aattoa edeltävään viikonloppuun mennessä siihen kuntoon, että normaali siivous sunnuntaina riittää. Kyllä tämä tästä. Ilman stressiä. Ehkä.