Aihearkisto: Asuminen

Elokuun alkuspurtti

Julkaistu , kirjoittanut
7

Elokuussa on ihan oma tunnelmansa. Pidän elokuusta kovasti. Ehkä kuulun vähemmistöön, mutta minusta on ihana palata lomalta. Ei niin, etteikö lomakin olisi aina paikallaan, mutta usein lomailu on vähän rasittavaa. Rutiinit rikkoontuvat, matkustellaan paljon, tavataan ihmisiä – kaikki tavallaan mukavaa, mutta pidemmän päälle alan aina kaivata arkea, joka rullaa vakaasti omalla painollaan.

Elokuu on loputtomien mahdollisuuksien kuukausi. Edessä on jouluun asti ulottuva ajanjakso, jossa ehtii toteuttaa vaikka minkälaisen projektin. (Esimerkiksi viime syksynä kirjoitin Tavarataidot!) Kun tiedossa on, etteivät säät ainakaan parane, tuntuu juuri oikealta keskittyä kaikenlaisiin työprojekteihin. Elokuussa alkavassa lukuvuodessa on samanlaista uudenvuoden tunnelmaa kuin tammikuussa.

Elokuun alussa onkin juuri oikea aika tehdä perusteelliset valmistelut edessä olevalle viiden kuukauden etapille. Olen seurannut netissä erilaisia back to school -listoja ja katsellut mainoksista, mitä kauppiaat ovat asiasta mieltä, mutta koska mikään niistä ei ole vastannut ihan täysin omia tarpeitani, joten päätin tehdä oman tsekkauslistan. Ajattelen näin: nyt alkavalla viikolla teen kodissani ja vähän elämässäkin inventaarion, totean puutteet ja teen tarvittavat täydennykset, hoidan sellaiset asiat, jotka kannattaa tehdä nyt ennen kuin arki todenteolla jyrää. Keskityn erityisesti seuraaviin asioihin:

  • Vaatteet
  • Kosmetiikka & ulkonäkö
  • Terveys
  • Koti (etenkin keittiö & työhuone)
  • Liikkuminen

Koska tarkistettavaa riittää, jaan hommat sekä täällä blogissa että konkreettisesti useammalle päivälle. Näiden otsikkojen alla on jokaisella tarkemmat tsekkauslistat, ja niitä käyn läpi nyt alkavalla viikolla. Tämä alkava viikko on vielä sellainen puolitehoinen viikko, joten ajankohta on juuri sopiva kaikille valmisteluille. Tavoite on, että saan kaikenlaiset pienet rästihommat hoidettua, ruokakaapit täytettyä ja erinäiset tilaisuudet varattua. Sitten kun viikon päästä ollaan jo syvällä arjen pyörteissä, ei tarvitse ruveta ihmettelemään, löytyykö kotoa printteripaperia tai spagettia, tai että missä välissä ehtisi oikein tilata itselleen kampaajan.

Tulevalla viikolla postauksia tulee siis tavallista tiheämpää tahtia, koska ajattelin kirjoittaa nuo kaikki tsekkilistani tänne auki, sekä raportoida miten projekti etenee. Jos joku haluaa tulla mukaan, aina parempi!

Lajittele biojäte ja pelasta maailma! Parhaat vinkit helppoon lajitteluun.

Julkaistu , kirjoittanut
63

Nyt käsi sydämelle: lajitteletko biojätteet? Luin tänä aamuna ensimmäisenä YLEn jutun siitä, kuinka sekajätteisiin heitetään edelleen ihan mitä sattuu, ja erityisen paljon biojätettä. Jos roskapusseissa on neljäsosa biojätettä, se tarkoittaa sitä, että tämänkin blogin lukijoissa täytyy olla joukossa niitä, jotka eivät lajittele. Jos kuulut heihin, tämä juttu on erityisesti sinulle! Biojätteen lajittelu ei ole työlästä eikä vaikeaa, mutta ennen kuin niin voi tehdä, täytyy olla paikka, minne biojätteet laitetaan. Eli:

  1. Jos asut taloyhtiössä, jonka roskakatoksesta löytyy biojäteastia, sinulla ei oikeastaan ole yhtään hyvää tekosyytä olla lajittelematta biojätteitä.
  2. Omakotiasujilla halvimmaksi taitaa tulla komposti. Tiedän, että esim. pääkaupunkiseudulla mutta myös muualla Suomessa biojätettä kerätään myös pientaloalueilla.
  3. Jos asut alueella, jossa ei biojätettä kerätä, eikä talossasi ole pihaa jonne kompostin voisi laittaa, saat olla lajittelematta. (Jos kuulut tähän harvinaiseen joukkoon, hihkaise kommenttiboksissa, minua kiinnostaa millä alueilla Suomessa ei voi lajitella.)

Sitten varsinainen lajittelu. Näillä ohjeilla ei voi epäonnistua.

Tarvitset ensinnäkin biojäteastian. Sen ei tarvitse olla suuri, sillä biojäte kannattaa muutenkin tyhjentää usein. Se pienin roskis sopii biojätteelle. Astiassa voi olla kansi, mutta esim. meillä roskis tyhjennetään parin päivän välein, eivätkä ne ehdi ruveta haisemaan, joten kantta en ole koskaan tarvinnut. Biojätteen voi pakata mihin tahansa maatuvaan materiaaliin: biohajoavaan muovipussiin, sanomalehteen, kartonkiin jossa ei ole muovipintaa, paperipussiin, paperiseen kirjekuoreen. Minulla on tiskipöydän alla pieni kaukalo, jonne kerään biojätepusseja. Tässä muutama vinkki, miten sellaisia saa ilman, että erikseen tarvitsee ostaa:

  • Pakkaa kaupassa hedelmät aina biohajoavaan pussiin tai paperipussiin
  • Säästä kaikki paperipussit, joissa ei ole muovista ”ikkunaa”: karkkipussit, leipäpussit, torilta ostettujen perunoiden pussit jne.
  • Jos pussia ei ole, jätteet voi pakata myös pahviseen muro- tai myslipakettiin, tai muuhun kuiva-ainepakettiin. Maito- ja mehutölkit eivät käy, koska ne ovat pinnoitettuja.
  • Jos ison kirjekuoren avaa lyhyeltä sivulta eli päädystä, siitä tulee oivallinen biojätepussi.
  • Kaikki tavalliset paperikassit käyvät myös, kunhan ne eivät ole sellaisia kiiltäviä, hienoja lahjakasseja. Mutta esim. kaikki ruokakaupan ja Alkon paperikassit toimivat.
  • Jos mitään näistä ei ole saatavilla, sanomalehdestä voi kietaista tötterön, ja pakata roskat sinne.

Vaihtoehtoja on paljon, kuten näkyy. Minun on vaikea uskoa, että mitään näistä ei taloudesta löytyisi. Jos roskat menevät kompostiin, jätteitä ei tarvitse pakata erikseen mihinkään, ellei halua. Jäteastian voi nimittäin kipata suoraan kompostiin. Jos ei halua liata jäteastiaa, voi sinne laittaa tavallisen muovipussin. Sitten pussi tyhjennetään kompostiin, ja nakataan sen jälkeen tyhjänä sekajätteeseen. Homma toimii, kunhan ei vahingossa kippaa muovipussia kompostin sekaan.

Biojäte on usein hieman kosteaa. Paperiset pussit vettyvät helposti läpi, mikä on todella ärsyttävää. Paras vinkkini tähän on kananmunakenno. Säästä kennot, ja laita sellaista pussin pohjalle. Kenno maatuu, mutta on niin paksua että pohja pysyy ehjänä, vaikka sen päälle heittelisi muutamat kahvinporot tai teepussit. Kuuden munan kennoista tulee kaksi pohjaa, ja isommista pakkauksista noin neljä.

Siinäpä se sitten olikin. Koska roskia pitää viedä muutenkin, en ymmärrä miksi biojätteen vieminen olisi sen vaikeampaa. Biojätteeseen lajitellaan kaikki ruoantähteet ja pilaantuneet ruuat, sekä kuoret, luut, kahvinporot ym. valmistuksessa syntyneet jätteet. Samoin kuihtuneet kukat. Biojätteeseen voi myös laittaa pehmeitä papereita, eli servettejä ja talouspaperia. Tosin olen sitä mieltä, että paperien laittaminen sekajätteeseen ei ole suuri synti, sillä paperi palaa paljon paremmin kuin banaaninkuori.

Biojätteeseen ei saa laittaa vaippoja, kissanhiekkaa tai muita ulostejätteitä, vaikka ne periaatteessa ovatkin maatuvia. Eli käytännössä kaikki eloperäinen jäte, mikä syntyy keittiössä, kuuluu biojätteeseen. Ainoa poikkeus on ruokaöljy, jota ei saa kaataa biojätteeseen. Hyytynyt rasva (kuten vaikka joulukinkun rasva) on ok, mutta öljyt tekevät jätteestä liian märkää. Pieniä määriä voi imeyttää talouspaperiin, mutta isommat määrät pannaan pulloon tai purkkiin ja sekajätteeseen. Eli jos olet paistanut munkkeja, paistorasvaa ei kuulu kipata biojätteen joukkoon.

Miksi tämä kaikki kannattaa tehdä? Siksi, että ensinnäkin biojäte pystytään hyödyntämään kokonaisuudessaan. Siitä tehdää uusiutuvaa energiaa biokaasun muodossa, sekä multaa. HSY kertoo, että lajitellusta biojätteestä saadaan talteen myös ravinteita, kuten typpeä ja fosforia. Kierrätetty biojäte minimoi myös jätevesipäästöjä. Nykyisin sekajäte pitkälti poltetaan, mutta eloperäinen jäte sekajätteen joukossa huonontaa palamisprosessia. Sen lämpöarvo on heikompi, eli suomeksi omenankuori palaa kylmemmällä liekillä kuin muovi, mikä taas tarkoittaa että jätteenpolttolaitos ei tuota energiaa yhtä tehokkaasti. Lisäksi kostea jäte aiheuttaa korroosiota eli syöpymistä laitteissa.

Jos haluaa kantaa kortensa kekoon kestävän kehityksen ja maailman pelastumisen puolesta, biojätteen lajittelu on yksi helpoimmista jutuista, jonka voimme tehdä. Tämä on yksi niistä asioista, joissa yksilön panos on pieni, mutta monen yksilön yhteinen vaikutus suuri. Jos et vielä lajittele, aloita nyt!

Kaikki hyvät kikkakolmoset ja muut vinkit biojätteen lajitteluun saa mieluusti jakaa kommenttiosastolla! Laitetaan kaikki hyvät neuvot jakoon.

Eteisen siivous Tavarataitojen tapaan

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meillä oli viikonloppuna isot juhlat. Sitä varten piti raivata ja siivota ja stailata eteinen. Ensinnäkin eteinenhän on se ensimmäinen paikka jonka vieraat näkevät, joten minusta on aiheellista panostaa sen siisteyteen. Toiseksi meidän eteinen on varsin pieni, ja vieraita oli tulossa paljon, joten tilan tyhjentäminen turhasta tavarasta on myös käytännöllistä.

Minä raivaan aina omien ohjeideni mukaan. Jos olette miettineet, tekevätkö raivauskirjojen kirjoittajat itse niin kuin sanovat, niin ainakin minä teen. (Luulen muuten, että myös Marie Kondo noudattaa omaa menetelmäänsä varsin järjestelmällisesti.) Minusta raivattava tai siivottava tila kannattaa rajata mielessään selkeästi, koska se helpottaa keskittymistä. Jos on yhtään hajamielisyyteen taipuvainen tai omaa muuten keskittymishaasteita, selkeästi rajattu alue lisää tehokkuutta. Silloin työskentelee juuri siellä missä pitääkin, eikä harhaudu fiksailemaan paikkoja vähän sieltä ja täältä, riippuen siitä minne katse osuu. Meidän eteinen on helppo rajata ovien perusteella: eteinen on tila, joka rajoittuu ulko-oven, lastenhuoneen oven ja makuuhuoneen ovien väliin.

Ensimmäisenä poistetaan roskat. Eteisestä löytyi: tyhjä paperinen kauppakassi, joka oli jäänyt kiireessä keskelle lattiaa, roskiin meneviä kuitteja tasoilta, rusinoita, pariton sormikas.  Roskia löytyy melkein aina. On ihan hassua, miten niitä aina löytyykin, vaikka mukamas meilläkin on arkielämässä ns. perussiistiä.

Roskien jälkeen palautetaan paikalleen kaikki sellainen, joka selvästi on väärällä paikalla. Ulkolelut lelukassiin pois eteisen hyllyltä, paperit työhuoneeseen piirongin päältä, talvikengät kenkälaatikkoon pois lattialta, vesipullo keittiöön odottamaan tiskausta. Eksyneet hanskat ja pipot omaan koriin, lattialla seikkailevat kengät hyllyyn. Tämän vaiheen jälkeen alkaa näyttää jo varsin hyvältä. Jos kyseessä olisi normaali viikkosiivous, tässä vaiheessa ottaisin imurin esiin, ja sen jälkeen olisikin jo valmista.

Koska nyt oli kuitenkin erikoistilanne, ja eteinen piti saada loistamaan poikkeuksellisen väljänä ja kutsuvana, edessä oli vielä se kuuluisa stailausvaihe. Tätä ei Tavarataidoissa käsitellä, mutta kun edessä on isot juhlat, stailaan kyllä minkä kerkeän. Meidän eteisessä se tarkoitti seuraavaa: lastenrattaat ja potkulaudat kuskattiin taas taloyhtiön vaunuvarastoon. Naulakko tyhjennettiin lähes kokonaan takeista, joskin tähän oli myös se käytännöllinen syy, että muuten vieraiden takit eivät olisi mahtuneet. Levällään oleva pöytäkalenteri suljetaan, ja hyllyt järjestetään niin ettei mikään näytä tursuvan tai pursuvan mistään. Pipokori muuttaa väliaikaisesti ylähyllylle. Lopputuloksena on avaraa, väljää ja kaunista.

Sitten on vielä se perinteinen siivousosio, jossa puhdistetaan lika pois. Imuroidaan lattia. Putsataan tahra keskeltä mattoa. Pyyhitään pölyt ja sormenjäljet, oiotaan taulut suoraan. Minä myös pesin pari seinää. Kuulostaa vähän liiottelulta, mutta ei ole. Kun esimerkiksi rattaat vie pois paikalta jossa niitä säilytetään yli 90% ajasta, takaa paljastuva seinä ei näytäkään enää valkoiselta, vaan siitä erottuu kuraroiskeita ja muuta likaa. Ihan rehellinen pesuaineella ja märällä rätillä pyyhkiminen oli siis paikallaan. Tämän jälkeen pyyhitään kädet ja ihaillaan hetki eteistä, joka on viritetty niin tyylikkääksi ja kutsuvaksi kuin suinkin mahdollista.

Ja miten sitten käy? Lisätään 30 vierasta, jonka jälkeen naulakko pysyy enää hädintuskin pystyssä, lattialla lainehtii kenkämeri eikä seesteisyydestä ole tietoakaan. Suunnilleen 10 ensimmäistä vierasta saa vielä vilauksen täydellisyydestä, mutta sen jälkeen eteinen näyttää samalta kuin missä tahansa kotibileissä. Kauhea paradoksi! Mutta sellaistahan elämä on. Hetken voi näyttää hirveän hienolta, sitten illuusio särkyy. Mutta siinä vaiheessa kaaoksella ei enää ole väliä, sillä kaikki nauttivat oikeasti tärkeistä asioista olohuoneen puolella – musiikista, seurasta ja hyvästä tunnelmasta. Ja kun viimeinen vieras on poistunut, eteinen on jälleen tyhjä.

Vihreä vallankumous

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Meidän kodin kasvit ovat kohdanneet mullistuksen. Olen vaihtanut multia, ja samalla korjannut oudosti retkottavia kasveja taas pystyasentoon. Olen vaihtanut liian pienissä ruukuissa sitkuttelevia kasveja tilavampiin. Kävin myös Plantagenilla, sillä lapsi oli saanut päähänsä, että hän haluaa huoneeseensa palmun. Mielestäni toive ei ollut kohtuuton, joten lupasin reissun kukkakauppaan. (Oikeasti hän valitsi lopulta traakkipuun, joka kyllä vähän muistuttaa palmua.)

Valitsen itse nykyisin huonekasvit ensisijaisesti sen perusteella, miten hyvin ne puhdistavat huoneilmaa. Kaikilla kasveilla on se ominaisuus, mutta tutkimusten mukaan toiset ovat vielä tehokkaampia kuin muut. Hyviä puhdistajia ovat mm. viirivehka sekä muut vehkat, rönsylilja, muratti ja limoviikuna. Huomasin, että Plantagenissa tämä trendi oli huomattu myös, sillä siellä oli myös hyllyn reunassa lista ilmanpuhdistajista. Hyvä puoli on se, että hyviä puhdistajia on monen näköisiä ja kokoisia. Valikoimaa siis riittää.

Ostin makuuhuoneeseen komean viirivehkan. Heivasin sieltä menemään kovia kokeneen saniaisen. Täytyy sanoa, että sillä hetkellä kun tungin saniasta roskikseen, tuli hetkeksi syyllinen olo, että heitän vielä ihan vihreän kasvin pois. Mutta rehellisyyden nimissä kyse oli jo varsin kärsineestä yksilöstä, joka ei enää edes ollut kovin vihreä vaan sellainen hailakka,  puolikalju ryteikkö. Kun sijoitin uuden ja vehreän kasvin samaan paikkaan, tunsin suorastaan sisustaneeni. Niin viimeistellyn näköiseksi huone yhtäkkiä muuttui, kun se valtava risupehko poistui ja uusi tummanvehreä kasvi muutti tilalle. Samassa rytäkässä heitin pois myös kaksi murattia, jotka eivät olleet tykänneet kuivasta sisäilmasta, ja olivat sen vuoksi kuivahtaneet aivan koppuroiksi.

Kaikki loput siis vaihdoin uusiin multiin. Minulla on mullanvaihdon suhteen vähän ristiriitainen suhde. Tykkäisin siitä muuten, mutta inhoa tehdä sitä sisällä. Kaikesta suojaamisesta huolimatta tulee hirveä sotku, multaa ja lehtiä leviää joka paikkaan. Nyt oli liian kylmä tehdä töitä parvekkeella, eikä sekään ole kovin optimaalinen ratkaisu. Tässä suhteessa oman pihan omistajat ovat onnekkaita, kun koko sotkun saa hoitaa ulkona!

Tässä reippauden puuskassa sain vieläpä muutaman narsissin parvekketta piristämään. Kun ostaa pääsiäisen jälkeen, saa jo aika edullisesti 🙂 Asiat ovat siis varsin hyvällä tolalla kasviasioiden suhteen. Onneksi tähän hommaan ei tarvitse ruveta uudestaan ennen kuin korkeintaan vuoden päästä!

Sisustamisesta ja stailaamisesta

Julkaistu , kirjoittanut
18

Juuri kun pääsin mainostamasta, että en harrasta sisustamista, täytyy tunnustaa että stailaamiseen olen kyllä syyllistynyt. Tämä teksti sai innoituksen, kun luin keskustelua Paikka kaikelle -ryhmässä. Sinne oli otettu kuva Avotakan 2/2017 numerosta, jossa ”lapsiperheen eteinen” näytti suorastaan ylimaalliselta. Kuvassa oli kapea lasipöytä, tyhjä lattia, seinällä peili ja pöydällä huolettomasti aseteltu käsilaukku ja pari kukkaa. Tätä juttua ei valitettavasti löytynyt netistä, muuten olisin ehdottomasti linkittänyt sen tähän.

Kuva aiheutti luonnollisesti hurjan kommenttiryöpyn. Ihmeteltiin, missä kurahousut, kumisaappaat, koulureput ja kaikki se muu tavara, joka yleensä tukkii lapsiperheen eteisen.  Osa keskustelijoista epäili leikkimielisesti, olivatko perheen lapset kentien yli nelikymppisiä. Lopulta keskustelu kääntyi siihen, että kyllä tuossakin eteisessä varmasti oikeasti tavaroita oli. Ne vain oli sijoitettu kameran taakse. Muutama ihminen kertoi siitä, kuinka sisustuslehdissä tiloja stailataan huolellisesti, vaikka ne olisivat ”oikeastikin” jo kauniita ja siistejä. Tästä päästiinkin entistä kiinnostavampaan keskusteluun siitä, millaisia illuusioita sisustuslehdet luovat, ja miten kuvat vaikuttavat lukijoihin.

Nythän on niin, että minulla on yksi kokemus kotona otettavasta lehtikuvasta. Kyseessä on tietenkin tämä Yhteishyvässä ilmestynyt juttu. Kuva on otettu meidän eteisessä ja kuten siitä voi helposti havaita, kaikkia tavaroita ei todellakaan ole siirretty kuvauksen ajaksi kameran taakse 🙂  Alunperin luulin, että kuva otetaan makuuhuoneesa, jonka olinkin sitten siivonnut ja puunannut tosi hienoksi. Mutta kun kuvaaja tuli paikalle, hän totesi saman minkä olin jo etukäteen kertonutkin, nimittäin että vaatekaappini on ehkä maailman tylsin. Niinpä kuvaan keksittiin uusi idea, ja paikaksi valikoitui eteinen. Olin saada slaagin, sillä eteisessä en ollut ehtinyt tehdä juuri mitään. Mitä nyt vähän heitellyt kenkiä pois keskilattialta.

Kuvaaja oli sitä mieltä, että eteinen oli hyvä sellaisenaan, minusta se näytti sotkuiselta. Aloitin siis Euroopan nopeimman stailauksen. Tuosta kuvasta on poistettu mm. lastenrattaat taustalta, ja takana näkyviltä alemmilta hyllyiltä on poistettu tavaraa. Ylempiin en saanut käydä käsiksi, kuvaaja oli tiukkana että ei saa näyttää liian siistiltä. No, se ohje oli melko helposti suoritettavissa. Lopputulos on siis aito – stailattu aito. Jos olisin tiennyt etukäteen, että eteisessä kuvataan, niin olisin tietenkin siistinyt ne hyllyt myös jämptiin järjestykseen, poistanut naulakosta puolet takeista ja niin edelleen. Siis stailannut niin hyvin kuin olisin osannut.

Luulen, että samalla tavalla olisi toiminut moni muukin. Tunnustan iloisesti, että jos omasta kodista näkyy vilauskin valtakunnallisessa mediassa, niin aivan varmasti yritän tehdä siitä niin edustavan kuin mahdollista. Oma arki näyttää tietenkin toiselta, mutta silloin ovenraossa ei olekaan tuhansia vieraita ihmisiä kurkistelemassa, millainen kasa hiekkaa eteisen lattialla on. Minusta on aivan luonnollista, että kun oletuksena on joutua monien vieraiden silmien alle, ihminen yrittää esittää parastaan, niin oman, kuin kodinkin ulkonäön suhteen. Onhan minulla siinä samassa kuvassa myös meikkiä, tukka on laitettu ja niin edelleen.

En tiedä, onko sellaista lehteä olemassakaan, jonka kuvat olisivat todellakin aitoja. Jos niinkin maanläheiseen julkaisuun kuin Yhteishyvä huonetta stailataan, jotta saataisiin sopivasti elämänmakuinen mutta kiva tausta (jopa kuvaaja oli sitä mieltä, että niiden rattaiden poistaminen oli hyvä idea) niin mitä sitten voi odottaa Avotakan kaltaiselta lehdeltä, jonka tarkoituskin on myydä unelmia ja ihanteita? Lasipöytä ja kukka-asetelma lapsiperheen eteisessä alkaa tuntua ihan ymmärrettävältä. Voisin vaikka vannoa, että kuvan todellisuus ei vastaa arjen todellisuutta edes Avotakan ihanissa kodeissa.

Joten tästä kaikesta seuraa kysymys: stailaatteko te kotianne koskaan?

Minä en sisusta

Julkaistu , kirjoittanut
20

Sain viime viikolla pari sisustuslehteä. Niitä lukiessa totesin, että en kyllä ole ollenkaan  kohderyhmää. Kauniita kuvia on tietysti kiva katsella, mutta huomasin, että minun sisustusfilosofiassani on yksi iso poikkeus noihin lehtien filosofiaan verrattuna: minä en kaipaa vaihtelua.

Yritän ostaa huonekaluja, joista pidän ja joiden kanssa viihdyn lopun ikäni. Eihän se tietenkään aina onnistu, mutta perusidea on sellainen, että saman tavaran kanssa voisi elellä mahdollisimman pitkään. En kuitenkaan kaipaa vaihtelua pienempiinkään tavaroihin; sohvatyynyihin, maljakoihin tai mattoihin. Tällaisen tavaran ongelmana on, että ostamalla aina jotain uutta ja piristävää, lopputuloksena on hirveä määrä tavaraa. Jossain vaiheessa tulee säilytystilojen rajat vastaan, ja sen jälkeen täytyy ruveta toisesta päästä poistamaan, jotta kaikki mahtuisi. Jo pelkkien vaatteiden kierrättäminen on minusta niin hankalaa, että suorastaan ahdistun ajatuksesta, että pitäisi vielä ruveta myymään sisustusesineitä muutaman vuoden takaa, jotka eivät enää miellytä. Minusta tuntuu, että maailma hukkuu jo nyt tuikkukippoihin.

Havaitsin kuitenkin, että tämä loppuelämäksi-filosofia ei ole mitenkään universaali. Yhdessä jutussa kerrottiin perheestä, joka muutti uuteen asuntoon. Edellisen asunnon tyyli oli ollut tietynlainen, mutta uusi asunto oli eri vuosisadalta, joten vanhat kalusteet eivät enää sopineet sinne. Ratkaisuna oli, että perhe myi lähes koko irtaimistonsa ja osti uuteen asuntoon uudet kalusteet. Juju oli kuitenkin siinä, että he ostivat eri ikäisiä kalusteita, jottei uusi koti näyttäisi siltä, että kaikki on hankitty kerralla, vaan sisustuksessa näyttäisi olevan ”luonnollisia” kerrostumia. Täytyy myöntää että leukani loksahti tätä lukiessa, ihan vain siitä syystä ettei tällainen toimintatapa olisi kuuna päivänä edes pälkähtänyt päähäni!

Olen nimittäin aina kuvitellut, että ne aidot kerrostumat ovat juuri se, mitä ihmiset tavoittelevat. Kun ajattelen omia kalusteitani, tykkään siitä että niillä on tarina. On nojatuoli, jonka isovanhempani ostivat ensimmäiseen kotiinsa joskus 40-luvulla, sohvapöytä, jonka eräs sukulaistäti on itse kunnostanut, tai yhdessä ostettu sohva, joka oli Skannon mallikappale ja ihan erilainen kuin alunperin oltiin suunniteltu. Osaan oikeastaan ihan tarkalleen kertoa, mistä mikäkin tavara on peräisin, onko se saatu vai ostettu, ja ketkä ihmiset siihen liittyvät. Huonekalut ovat huolella valittuja ja meidän kotiin muotoutuneita. Ajatus siitä, että kaikki olisi ostettu yhdellä rykäyksellä, on minulle yhtä vieras, kuin vaikka se että heittäisin kaikki vaatteeni pois, ja ostaisin tilalle kokonaan uudet.

Luulen, että tässä on kyse ainakin sellaisesta persoonallisuuksien eroista, että toiset tykkäävät vaihtelusta enemmän, ja toiset taas vähemmän. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen ryhmään, koska en kaipaa muutosta, enkä yleensä kyllästy kotiini. Minulle riittää vaihteluksi tuoreet kukat maljakossa, mutta voin kyllä ymmärtää, että tämä on jonkun muun mielestä tylsyyden huipentuma. Kiinnostaisi silti kuulla teitä sisustajia: miten olette järjestäneet sen, ettei tavaroiden määrä vyöry yli äyräiden? Mitä niille vanhoille kalusteille tehdään, jotka eivät enää miellytä? Myydään, säilötään jonnekin, tuunataan, annetaan…? Minua kiinnostaa!

Kevät saa aikaan kaikenlaista

Julkaistu , kirjoittanut
6

Tämä kevät tuntuu vielä toistaiseksi hieman huijaukselta, koska maanataina oli ihana, lämmin ja aurinkoinen päivä, ja tiistaina palelin hyytävässä tuulessa. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että näin huhtikuun kynnyksellä todella ollaan jo kevään puolella, ja se aiheuttaa erinäisiä kodinhoidollisia ideoita.

Vein untuvatakkini pesulaan. Nyt se on puhdas ensi talvea varten, ja odottaa pukupussissa vain sitä, että kuskaan sen vinttiin syksyä odottamaan. Olen pakannut paksuimpia talvikenkiä jo kesäsäilöön, ja parhaillaan pohdin yhden uskollisen parin kohtaloa. Vieläkö pitäisin yhden vuoden, vai olisiko jo aika laittaa ne roskikseen? Luulen, että muutama villapaita kaipaisi pesua myös. Uskaltaisiko kashmirpoolon laittaa asianmukaisella aineella

Meidän ikkunat näyttävät hirvittäviltä. Likaa ja nokea on niin että tuskin läpi näkee. Olenkin jo ilmoittanut siivoojalle, että huhtikuun aikana haluaisin ne puhtaiksi. Tämä on asia, jonka olen muutaman vuoden ulkoistanut ammattilaisille, eikä takaisin ole paluuta. Rakastan puhtaita laseja, mutta amatööriltä menee pesemiseen kokonainen päivä. Joten työllistän mielelläni yksityisyrittäjän, joka hoitaa homman puolestani.

Olen alkanut pohdiskella, pitäisikö huonekasveille tehdä jotain. Keväisinhän on tapana vaihtaa multia, mutta se on myös sotkuista ja rasittavaa puuhaa. Toisaalta pari kasvia olisi kyllä ehdottomasti ruukunvaihdon tarpeessa. Ne ovat kasvaneet niin isoiksi, että keikahtavat kohta nurin liian pienissä ruukuissaan. Täytynee ottaa vaikka pääsiäisenä projektiksi. Odotan kyllä sitä aikaa, että lämpenisi niin paljon, että voisin taas kiikuttaa kaikki kasvit parvekkeelle, ja unohtaa sinne. Useimpina vuosina olen tehnyt näin, ja syksyllä kaikki kukoistaa uskomattoman vehreänä.

Työhuoneen raivaaminen on edistynyt niin pitkälle, että lattian saattoi jo pestä. Tämä tarkoittaa sitä, että lattialta on poistunut tavaraa runsaasti. Samoin papereiden setviminen on edistynyt merkittävästi. Tavoitteena on itse asiassa päästä yhdestä pienestä lipastosta kokonaan eroon ja vähitellen alkaa näyttää siltä, että niin myös tapahtuu. Kun kyse on todella pienestä huoneesta, kaikki lattialla säilytettävä tavara tuntuu pienentävän huonetta. Mutta kun samat kansiot on nostettu hyllylle, vapaa lattiatila tuntuu suurentavan koko huonetta.

Onko teille iskenyt kevätraivauskärpänen?

Kuinka monta lautasta, kuinka monta lakanaa?

Julkaistu , kirjoittanut
14

Kuinka monta tavaraa on tarpeeksi? Kysymys koskee useimmiten vaatteita tai kodintavaroita, mutta keskityn tässä postauksessa nimenomaan jälkimmäisiin. Tähän tiedusteluun törmää aika usein. Pohditaan, että jos perheessä on x määrä henkilöitä, kuinka monta pyyhettä, lakanaa, lautasta, kulhoa tai kuppia taloudessa tarvitaan. Minusta vastauksia on aina yhtä kiehtovaa lukea. Ihmisten käsitykset siitä, mikä on sopivasti, eroavat toisistaan runsaasti. Samoin perustelut voivat olla hyvin erilaisia.

Minusta on mahdotonta kenenkään ulkopuolisen sanoa, kuinka monta kappaletta on oikea määrä. Perheiden tavat ja elämäntilanteet ovat niin erilaisia, että jonkinlaisen standardin hakeminen tuntuu vaikealta. Sen sijaan minullakin on näkemys siitä, miten kukin voi oman sopivan määränsä löytää. Itse asiassa vaihtoehtoja on ainakin kaksi.

Tila päättää määrän. Asuntojen säilytystilat vaihtelevat. Pieneen mahtuu vähemmän kuin suureen. Kaappitilaa voi hyvin käyttää sopivan määrän perusteena. Esimerkiksi keittiön kaappeihin mahtuva määrä astioita on kyseiseen keittiöön sopiva. Tätä tekniikkaa voi soveltaa myös niin päin, että päättää itse, kuinka paljon haluaa jollekin tavaramäärälle uhrata tilaa. Esimerkiksi minä olen päättänyt, että meille sopivamäärä kirjoja on se, mikä mahtuu kiinteään kirjahyllyyn. Koska tällä hetkellä kaikki ei sinne mahdu, täytyy kirjoja vähentää.

Toinen lähestymistapa on arvioida, kuinka monta kappaletta voi olla yhtä aikaa käytössä. Astioiden suhteen tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, kuinka monta ihmistä voi olettaa ruokailevan yhtä aikaa. Sen perusteella voi laskea, kuinka monta lautasta enimmillään tarvitaan. Itse kyllä lisäisin tähän vielä vähän ekstraa, sillä on hyvin epäkäytännöllistä jos kaikki on yhtä aikaa likaisena. Sama koskee esimerkiksi vuodevaatteita. Kuinka monta henkilöä kodissa voi yhtä aikaa nukkua? Sitten lasketaan heille kaikille yksi setti vuodevaatteita ja tuplataan tämä määrä, jotta kaikille riittää liinavaatteet myös silloin, kun ensimmäiset ovat pyykissä.

Minä kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä vara ei venettä kaada. Jos tilat antavat myöten, pari varakappaletta ei koskaan ole pahitteeksi. Ylipäätään olen taipuvaisempi noudattamaan ensimmäistä kuin jälkimmäistä tapaa. Tavaraa mahtuu se mikä mahtuu, ja sillä tullaan toimeen. Jos käytettävissä oleva tila on aivan naurettavan pieni, tästä voi tietenkin poiketa, mutta yleisesti ottaen luulisin tämän toimivan hyvin. Kaapit ja laatikot kannattaa täyttää sopivasti: äärimmilleen tunkeminen tekee tavaroiden käyttämisestä vaikeaa, mutta tyhjästä tilasta ei ole yhtään sen enempää hyötyä. Jos tilaa on, pari varakappaletta tuo mukavasti sellaisen tunteen, että pahan päivän varallekin on varauduttu.

Tähän loppuun on vielä lainattava Morsiamen kirjaa vuodelta 1944. Kirjassa listataan säntillisesti, paljonko perheessä tarvitaan liinavaatteita: kuusi paria lakanoita isäntäväelle, neljä paria palvelijoille, tusina liinaisia ja puolitusinaa pumpulisia tyynynliinoja, tusina keittiöpyyhkeitä, tusina kasvopyyhkeitä, kuusi kylpypyyhettä ja niin edelleen. Mutta kuulkaahan, mitä kirjassa kerrotaan tämän listan jälkeen:

”Jos todellakin umpimähkään, luettelon mukaan, ostatte ilman tarkempaa suunnittelua, niin neuvoisimme jättämään sen ainakin toistaiseksi tekemättä ja hankkimaan esineitä aina sen mukaan kuin kukin niistä on tuiki tarpeellinen. Jos taas säästätte vaivojanne ja aiotte päästä niin vähillä kuluilla kuin suinkin, niin sekin on erehdys. Aikaa myöten väsytte ja kyllästytte kokonaan sen tapaiseen kitsasteluun ja vaivaloiseen taloudenpitoon. Parasta on järkevän suunnittelun mukaan tarpeen tullen ostaa kunnollisia kapineita.”

Voisiko tätä enää paremmin sanoa! Jotkut asiat eivät näköjään muutu 70 vuodessa mihinkään.

Miten te olette ratkaisseet optimaalisen määrän tavaroita?

Sairaasti sotkua

Julkaistu , kirjoittanut
4

Olin ensin itse kolme päivää kuumeessa, ja jälkikasvu jatkoi siihen vielä kolme lisäpäivää. Tässä on siis melkein viikko nyt kyyhötetty kotona pistämättä juuri neniä oven ulkopuolelle. Olen tässä ihmetellyt, miten sairastaessa voi tulla niin hirveästi sotkua. Oletteko huomanneet saman ilmiön? Silloin kun aloittaa on ihan siistiä (meillä jopa oli juuri siivojakin käynyt). Sitten muutaman päivä eteenpäin ja huusholli on kaaoksen tilassa.

Osittain sotku johtuu tietysti siitä, ettei normaalit päivärutiinit toimi. Olin itse sen verran kipeä, että pyykit ja tiskit jäivät osaltani hoitamatta. Puoliso hoiti niitä viikonloppuna, mutta kun kasoja alkaa kertyä, niiden purkamiseen menee hetki. Kun lapset sairastavat, kokemukseni mukaan ne eivät kuitenkaan halua pötköttää omassa sängyssä potemassa, vaan haluavat olla siellä missä kaikki muutkin, eli olohuoneessa ja keittiössä. Mukanaan he roudaavat nalleja, nukkeja, kirjoja, pelejä ja leluja. Illan tullen niitä ei kuitenkaan jakseta viedä takaisin, vaan nämä kaikki jäävät ympäriinsä lojumaan. Sitten ripotellaan käytettyjä ja käyttämättömiä nenäliinoja vähän joka puolelle, muutama satunnainen sukka lattialle ja päivällisen rippeet keittiönpöydälle, niin siinähän sitä jo ollaankin.

Tämä tekee perheessä sairastamisesta jotenkin erityisen rasittavaa. Minusta olisi helpompaa sairastaa siistissä kodissa. Mutta kuume ja flunssa aihettavat ainakin itselläni itsekurin merkittävän vajoamisen, enkä jaksa palautella tavaroita paikoilleen. Sitten muutaman päivän päästä havahdun yleensä siihen, että mitä täällä on tapahtunut?!, ja alan siivota ja raivata hirveällä vimmalla. Parin päivän päästä tiskit ja pyykit on yleensä selätetty, ja koti alkaa palata normaaliin. Ilmeisesti pelkästään se, että kotona vietetään enemmän aikaa tuntuu provosoivan sotkua. En tiedä onko tämä näin vain meillä, vai myös muilla?

Petaa sänky ja elämä muuttuu, vai muuttuuko?

Julkaistu , kirjoittanut
31

Kuunnellessani Ilana Aallon puheenvuoroa lauantaisessa tapahtumassa, esityksessä tuli vastaan mielenkiintoinen sitaatti. Ilana lainasi USA:n laivaston amiraali William H. McRavenin lausahdusta ”Jos tahdot muuttaa maailmaa, aloita petaamalla sänkysi”. Ilana ei suoraan ottanut kantaa siihen, onko tuo lausahdus totta vai ei, mutta hän liitti sen jatkuvasti käynnissä olevaan kotien ”kunnollisuuskamppailuun”. Lause voidaan nähdä jatkumona sille, että kodin siisteys ja järjestys yhdistetään vahvasti ihmisen kunnollisuuteen ja hyvyyteen.

Totta on ainakin se, että siistiä ja järjestyksessä olevaa kotia pidetään yleensä jonkinlaisena ihanteena. Ennen vieraita siivotaan, sotkua hävetään, ja Ilana kertoi myös tapauksista, joissa esimerkiksi lasten huostaanottopäätöksissä on vuolaasti kuvailtu kodin epäsiisteyttä ja sotkuisuutta. Sängyn petaamista varmaankin pidetään niin pienenä vaivana, että jos sitä ei viitsi tehdä, se on merkki kauheasta leväperäisyydestä. Yleinen ajatus lienee, että kunnon ihmiset petaavat sänkynsä.

 

Ilanalla oli kuitenkin mielenkiintoinen vasta-argumentti: sängyn petaaminen voidaan nähdä yhtä tarpeellisena, kuin kengännauhojen solmiminen sen jälkeen, kun kengät on otettu pois jaloista. Kodin laittaminen, siivoaminen ja järjestäminen menevät helposti liian pitkälle, jolloin asioita tehdään vain sen takia, että etenkin naisten odotetaan toimivan niin. Onko todella niin, että maailman muuttaminen riippuu siitä, onko päiväpeitto suorassa vai ei? Onko peli menetetty heti kättelyssä, jos koti on epäjärjestyksessä?

Minua alkoi kiinnostaa tuo lausunto, ja etsin käsiini alkuperäisen lähteen. Tuo elämänohje on itse asiassa peräisin Texasin yliopiston valmistujaistilaisuudesta, jossa amiraali McRaven piti juhlapuheen vuonna 2014. (Sen voi katsoa kokonaisuudessaan youtubessa.) Puheessa hän kertasi, millaiset eväät elämään hän itse sai aikanaan rankkaakin rankemmalta alokaskurssilta sotilasuransa alussa.

Ensimmäinen opetus oli: petaa sänkysi aamuisin. Alokkaiden kuului pedata sänkynsä joka aamu tarkan kaavan mukaan, ja epäilemättä tehtävästä luistaminen olisi johtanut hyvin epämiellyttäviin seurauksiin. Opetus kuitenkin on, että pedattu sänky on päivän ensimmäinen tehtävä, jonka ihminen voi hoitaa kunnolla. Kun takana on yksi saavutus, se antaa voimaa siirtyä edelleen seuraavaan ja seuraavan tehtävään. Hän perustelee petaamista myös sillä, että pienetkin asiat pitää tehdä kunnolla, jos haluaa tehdä isot asiat kunnolla. Ja vaikka päivä olisi ollut kerrassaan epäonnistunut, kotiin tullessa ainakin sänky on pedattu. Se edustaa toivoa siitä, että huomenna on uusi, parempi päivä. Tästä McRaven tekee johtopäätöksen: jos haluat muuttaa maailmaa, petaa sänkysi aamuisin.

Tässä valossa ollaan mielestäni aika kaukana kodin järjestämisestä. Siitä McRaven ei oikeastaan puhu mitään. Aloinkin epäillä, että lause on vähitellen irtaantunut alkuperäisestä asiayhteydestään, ja sitä on ruvettu tulkistemaan kodin siisteyden kontekstissa. Tässä valossa siitä helposti tuleekin päällisin puolin järkevä kehotus: petaamaton sänky kieltämättä tekee koko huoneesta sotkuisen näköisen. Sängyn petaamisen voi liittää samaan listaan, kuin esimerkiksi ”pidä tiskipöytä tyhjänä” tai ”laita kaikki aina omalle paikalleen”. Jos tuota kehotusta sen sijaan katsoo osana McRavenin muuta listaa, se muuttuukin yleiseksi elämänohjeeksi. Saman puheen muita opetuksia oli mm. ”pidä pintasi tukalissakin tilanteissa”, ”arvioi ihmisiä sydämen, älä ulkomuodon perusteella” sekä ”älä koskaan luovuta”.

Opiskelen parhaillaan Stanfordin yliopiston nettikurssilla, jossa käsitellään mm. tahdonvoimaa. Siellä olen oppinut, että omaa tahdonvoimaa voi treenata paremmaksi. Tämä käy esimerkiksi niin, että rupeaa joka päivä tekemään pienen, itsekuria vaativan tehtävän. Karkin syömistä vähentävä voi esimerkiksi laittaa pöydälle purkillisen karkkeja, mutta päättää, ettei syö juuri niitä karkkeja koskaan (muita saa kyllä syödä). Se, että jättää tarjolla olevat karkit joka päivä ottamatta, kehittää itsehillintää ja helpottaa vähitellen ei:n sanomista muissakin tilanteissa. Tästä näkökulmasta ajatellen tuossa sängyn petaamisessa voi sittenkin olla järkeä, jos tavoitteena on siistimpi koti. Sängyn petaaminen voi olla se pieni, itsekuria treenaava juttu, joka vähitellen totuttaa hoitamaan muitakin arkisia rutiineja, joiden avulla koti pysyy sopivasti järjestyksessä.

Se, muuttuuko maailma sänkynsä sijaamalla, on siis asennekysymys. Jos petaamiseen suhtautuu niin, että se on vain yksi kotityö, jolla on lähinnä esteettisiä hyötyjä, sen mielekkyyden voikin kyseenalaistaa. Petaaminen ei ole hygienian tai terveyden kannalta välttämätöntä, toisin kuin esimerkiksi tiskaaminen tai pyykinpesu. Mutta jos petaamiseen suhtautuu McRavenin ehdottamalla tavalla, siitä tulee paljon merkittävämpi juttu. Pedattu sänky ei ole vain tietyllä tavalla aseteltuja peitteitä ja tyynyjä, vaan se edustaa kokonaista arvomaailmaa. Tai sitten siihen voi suhtautua henkilökohtaisena itsekuritreeninä, jonka sivutuotteena sekä tahdonvoima että huoneen yleisilme kohentuvat.

Mitä mieltä te olette – onko sängyn petaamisesta hyötyä?