Aihearkisto: Asuminen

Tee-se-itse: sohvasta kuin uusi

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun muutimme puolison kanssa ensimmäiseen yhteiseen kotiin joskus vuosituhannen alkupuolella, ostimme sohvan. Etsimme siroa ja kevyttä sohvaa, mutta lopulta ostaa pamautimme ison ja muhkean jokseenkin impulsiivisesti. Sohva oli ollut huonekaluliikkeessä esillä, joten se oli edullisempi kuin suoraan tehtaalta tullut, mikä taas sopi opiskelijabudjetille mainiosti. En enää yhtään muista, mitä sohva aikanaan maksoi, mutta muistan, että se tuntui tuossa elämänvaiheessa silti kalliilta.

Sohva on palvellut erinomaisesti. Se on rakenteeltaan raskas ja siinä on isot istuin- ja selkänojan tyynyt. Sen pohjaväri on vaalea, mutta siinä on kirkkaita raitoja. Sohvaa on pidetty hyvin. Sillä syöminen on aina ollut ehdottomasti kiellettyä, niin aikuisilta kuin lapsiltakin. Kun lapset olivat vauvoja, sohva oli peitetty vilteillä, jotka suojasivat mahdollisilta pukluilta ja pissoilta. Pienet tahrat on poistettu välittömästi. Niinpä liki 20 vuotta myöhemmin sohva on edelleen erittäin siisti. Ainoastaan pehmusteet olivat painuneet lyttyyn.

Tässä näkee, millainen rakenne sisätyynyissä oli. Olen ratkonut pussia vähän auki, ja tunkenut sinne lisää täytettä. Uusi vanu pyöritettiin suoraan tyynyn päälle.

Yritin selvittää, mitä tyynyjen sisusten uusiminen maksaisi, mutta tarjouksia oli vaikea saada. Selvisi kuitenkin, että kallista se olisi, joten päätin rohkeasti ratkaista ongelman tee-se-itse -menetelmällä. Ostin metritavarana myytävää, noin tuuman paksuista leikattavaa vanulevyä, sekä pussillisen irtovanua, josta saattoi nyhtää kourallisia. Sitten otin sohvatyynyjen sisuspussit esiin, ja aloin kieputtaa vanulevyä niiden ympärille. Muutamiin kohtiin, jotka olivat erityisen lommolla, tungin irtovanua alkuperäisen vanun sisälle. Sitä varten piti hieman ratkoa auki sisemmän pussin saumaa, ja sitten harsia se takaisin kiinni, mutta vaivannäkö kannatti, koska tyynyt pullistuivat sillä lailla uutta vastaaviksi. Kieputettuani vanulevyä muutaman kerroksen tyynyn ympärille, muotoilin saksilla vanun kulmien mukaan, ja sitten alkoikin vaikein osio, nimittäin tyynyjen tunkeminen takaisin päällisten sisään. Koska tyynyt olivat nyt huomattavasti suuremmat kuin aluksi, tämä oli erittäin työläs ja hikinen prosessi. Meillä oli sisällä hellelukemat jo valmiiksi, ja paksujen tyynyjen kanssa taistelu sai hien virtaamaan noroina.

Vasemmalla litistynyt, oikealla uudelleen täyttämäni istuintyyny.

Vaivannäkö kuitenkin kannatti, koska sohva on taas kuin uusi, ja kunnostukselle tuli hintaa alle 80 euroa. Vanu maksoi 5.90€/metri, ja ostin sitä yhteensä 12 metriä. Laskin, että aikaa meni yhteensä noin kolme tuntia kaikkineen päivineen. Sanoisin että kannatti, koska lopputuloksesta ei pysty sanomaan, kuka sen on tehnyt, mitä vai artesaani. Useimmiten luotan ammattilaisiin, mutta tällä kertaa homma oli helpompaa, nopeampaa ja ehdottomasti todella paljon halvempaa tehdä itse.

Hyvän keittiön ominaisuudet

Julkaistu , kirjoittanut
6

Kaverini on suunnittelemassa täydellistä keittiöremonttia, ja teki hauskan kysymyksen: mihin valintoihini olen nykyisessä keittiössä tyytyväinen, tai mitä suosittelisin? Asia jäi pyörimään mieleeni, koska olen alkanut salaa haaveilla keittiöremontista itsekin. Olemme asuneet tässä nykyisessä asunnossa yli 10 vuotta. Keittiö on yhtä vanha. Se ostettiin Puustellista, ja suunnittelussa käytettiin ammattilaista apuna. Kymmenessä vuodessa käytön jäljet kuitenkin näkyvät niin pinnoilla kuin tasoillakin. Myös tuolloin tehdyistä ratkaisuista osa on osoittautunut hyviksi, osa taas epäkäytännöllisiksi. Aloinkin miettiä, mitä tekisin nyt toisin?

Keittiössä on tiettyjä juttuja, joista tykkään edelleen. Melkein kaikkien käyttöastioiden paikat ovat kädenojennuksen päästä tiskikoneesta, mikä on mielestäni olennaista. Samoin pidän kovasti vetolaatikoista alakaappien tilalla. Ne parantavat käytettävyyttä merkittävästi. Induktioliesi on mielestäni tosi hyvä, samoin valitsisin edelleen yhtä ison tiskialtaan sekä hanan, jonka pään saa vedettyä ulos ravintolakeittiöiden tyyliin. Se helpottaa etenkin isojen astioiden tiskaamista kovasti. Yleisesti ottaen pidän myös keittiöön valitsemistani neutraaleista väreistä (valkoinen, harmaa, tammi) ja lattian huolettomasta laminaatista, vaikka muualla kodissa onkin parketti.

Kymmenessä vuodessa on kuitenkin huomannut monta asiaa, jotka nyt tekisin toisin. Tässä tärkeimmät:

  • Yläkaapistojen asennus alemmaksi
  • Oviin ja laatikoihin vetimet
  • Kaapistot kattoon asti
  • Lisää tilaa kattiloille, vielä enemmän laskutilaa

Eniten minua rassaa se, että meidän yläkaapit ovat liian korkealla. Haluaisin ne selvästi alemmas. En enää muista, miksi ne asennettiin siihen korkeuteen kuin ne asennettiin, mutta nyt korjaisin asian. Meillä on pomppusalvat ovissa, ja laatikoissa on sormille kourut. Jos nyt valitsisin, en ottaisi pomppusalpoja enää. Kahvaton ovirivi näyttää tyylikkäältä ja eleettömältä, mutta oven pinta ei kestä kymmentä vuotta jatkuvaa kosketusta. Kourujen tilalle ottaisin myös kahvat, sillä kourut keräävät kaikenlaista tahmaa ja likaa, ja niiden putsaaminen on hankalaa.

Säilytystilan taas maksimoisin. Viimeksi kuuntelin liikaa suunnittelijan visiota, nyt viittaisin kintaalla visuaalisuudelle ja maksimoisin käytännöllisyyden. Kenties avokeittiö näyttää ”ilmavammalta”, kun katonrajassa on tyhjää tilaa, mutta onhan sen nyt hirveän epäkäytännöllistä. Jos minulla olisi kaappitilaa kattoon saakka, saisin piiloon kaiken sen tavaran, jonka nyt olen nostanut yläkaappien päälle, ja lisäksi ne säästyisivät siltä rasvamömmöltä. Minulla on paljon astioita, joita käytetään harvoin mutta joista en aio luopua, kuten vaikkapa ne sata viinilasia. Niitä kaikkia tarvitaan, kunhan korona hellittää, mutta olisi kiva että niille olisi kaapissa paikka.

Miettisin myös tarkemmin, millaisia astioita minulla on ja kuinka paljon, ja miettisin säilytystilat siitä lähtökohdasta. Yrittäisin saada entistä enemmän laskutilaa etenkin lieden ympärille, sillä sitä tarvitaan ruoanlaitossa. Olen lukenut, että ravintolakeittiöissä jokaisella kokilla on noin puolen metrin pätkä ”omaa tilaa”, jossa työt tehdään. En ole keittiössä niin pro, että pärjäisin tuolla määrällä. On kaikenlaisia asioita, joita haluan pitää jatkuvasti pöytätasolla, kuten hedelmät, öljyt ja muutamat kodinkoneet, ja näiden lisäksi pitäisi olla vielä tasoa käytettäväksi ruoanlaittoa varten.

Lopuksi vahtisin sekä suunnittelijaa että remontin tekijöitä kuin haukka. Viimeksi luotin liikaa, ja niinpä suunnittelijalta oli jäänyt pari pikkujuttua huomaamatta, jotka kuitenkin vaikuttivat keittiön toteutukseen niin, ettei siitä lopulta tullut ihan kaikkia yksityiskohtia myöten sellainen kuin oltiin ajateltu. Sama kävi tekijöiden kanssa, ja jouduin riitelemään keittiöfirman kanssa siitä, mitä tehdään jos työn jälki ei olekaan priimaa. On ärsyttävää, että ammattilaisiin ei voi aina luottaa sataprosenttisesti, mutta olen kantapään kautta oppinut, että vain tuttuihin tekijöihin voi. Jos tekijänä on tuntemattomia, on parempi kytätä työmaalla päivittäin, ja vahtia että kaikki menee kerralla oikein.

Yhtä asiaa en ole osannut ratkaista: mikä olisi paras tapa säilyttää kuivaruokatarpeet? Olen kokeillut kaikkea: perinteisiä hyllyjä, korkeaa apteekinkaappia sekä ulosvedettäviä matalia laatikoita. Mikään näistä ei mielestäni ole kauhean hyvä ratkaisu. Hyllyjen uumeniin katoaa vaikka mitä. Apteekinkaappi puolestaan on minusta hankala käsitellä, ja ylempiä hyllyjä on vaikea käyttää. Nykyisin minulla on ulosvedettävät laatikot, mikä on tähänastisista ratkaisuista toimivin, mutta koen että kaappiin jää hukkatilaa. Kertokaa siis, mikä teidän mielestänne on paras ratkaisu? Millä systeemillä tavarat ovat helposti saatavilla, ja tila tehokkaassa käytössä?

Tavarat taakkana

Julkaistu , kirjoittanut
25

Luin juuri Hesarista kolumnin, jossa toimittaja Päivi Ängeslevä tuskailee tyhjennettävän kuolinpesän kanssa. Hän kohtaa saman ongelman, jonka niin moni muukin on kohdannut: hyvää tavaraa ei saa kaupaksi, ei edes ilmaiseksi annettua, koska kaikilla on jo kaikkea. Sitten ihminen istuu tavarakasojen keskellä ja ihmettelee – miten tämä on mahdollista?

Selitys tulee kulutustutkija Terhi-Anna Wilskan suusta: etenkin me keski-ikäiset olemme arvojen taitekohdassa. Meidät on kasvatettu kuluttajiksi, mutta samalla meidät on kasvatettu arvostamaan tavaroita, myös vanhoja tavaroita. Haaskaaminen, eli hyvän tavaran heittäminen roskiin, on arvojemme vastaista. Jos olette joskus tuskaillut vanhojen tavaroiden keskellä, että miten tähän on tultu ja miten näistä pääsee eroon, lukekaa kolumni. Siitä saa oivaa vertaistukea, joskaan vastauksia tavarasta eroonpääsemiseksi ei sekään anna.

Ängeslevä kirjoittaa, että kun tavarat ovat varastoituna jonnekin, niitä ei tarvitse kohdata eikä ajatella. Usein kohtaaminen jää sitten seuraavalle sukupuolvelle, joka joutuu tekemään kuolinsiivousta. Mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Uskon, että toimittajankin anoppi, josta jutussa puhuttiin, on säästänyt tavaroitaan myös rationaalisesti, ei vain siksi, ettei tietäisi mitä niille pitäisi tehdä. Kirjoittaja nimittäin mainitsee sellaisia asioita, kuin Arabian astiasto, virkattu päiväpeitto tai läjä pöytäliinoja. Ne ovat kaikki käyttötavaroita, jotka ovat kenties olleet kalliita, laadukkaita tai niiden tekeminen on ollut työlästä, kuten peiton virkkaaminen. Ei tällaisen tavaran säästäminen ole hamstrausta tai turhan haalimista. Se on järkevää, sillä esineillä on ollut selkeä käyttöarvo. Kenties ne ovat olleetkin käytössä. Ongelma syntyy siitä, että Arabian Myrna ei enää miellytä meidän sukupolvea.

Kirjahyllyni aarre: 1000-sivuinen kodinhoito-opas 1900-luvun alusta. Onneksi tämäkin on aikanaan säästetty!

Ei ole anopin vika, ettei virkatut päiväpeitot ole enää muodissa. Sen sijaan voi varovaisesti ihmetellä, kenen luomia ovat ihanteet niistä avarista, minimalisitisista ja vaaleista kodeista, joista nykyisin haaveillaan. Olemmeko tosiaan itse keksineet ne? Vai olisiko kaupallisilla voimilla tässäkin sormensa pelissä? Vanhempani ovat kertoneet, että 70-luvulla naapuriperheellä oli olohuoneessaan tummanvihreä katto. Sitä pidettiin upeana, rohkeana ja muodikkaana. En tiedä, kenen mieleen tulisi nykyaikana maalata huoneen katto vihreäksi. Sen sijaan olen välillä ajatellut, katsovatko tulevaisuuden nuoret kuvia 10- ja 20-lukujen valkoisista tyhjistä huoneista, ja pyörittelevät silmiään siihen malliin, että kaikkea sitä onkin ollut muodissa.

Tavaroiden säästäminen ja toisaalta poistaminen on jatkuvaa tasapainottelua tuon aiemmin mainitun arvoristiriidan takia. Tarpeelliselle tavaralle löytyy aina käyttöä, mutta mikä on tarpeellista? Haastan silti ajattelua hieman: jos aina heitämme kaiken pois, joudumme sitten myöhemmin hankkimaan aina uutta, kun uusia tarpeita ilmenee. Se taas ylläpitää sitä epäekologista kierrettä, jota yritämme välttää raivausta tehdessä – siis ettei heitettäisi käyttökelpoista tavaraa ainakaan roskiin. Mutta jos sattuu olemaan varastoja, niin silloin ei tarvitse hankkia uutta, voi ammentaa omastaan, tai sitten niistä anoppien ja isovanhempien varastoista. Vanhan tavaran ottaminen käyttöön on aina hyvä ratkaisu.

Toimittaja toteaa, että tavaroiden säilöminen ei ole hänelle vaihtoehto, ja totta kai ymmärrän, että rajansa kaikella. Kaikkea ei mitenkään voi säästä, mutta kaikkea juuri tällä hetkellä tarpeetona ei ole pakko heittää poiskaan. Olen omalle mummilleni kovin kiitollinen, että hän on säästänyt kaikenlaista – verhoja, lakanoita, mattoja ja muita kodintavaroita. Niitä olen muokannut omiin tarpeisiin sopiviksi, ja saanut hyvän mielen, kun ei ole tarvinnut hankkia uutta, eikä lähteä vinttiä pidemmälle etsimään. Nykyajan huteria lastulevyvirityksiä tuskin kannattaa säästellä, mutta viime vuosisadan alussa kudottu puuvillalakana kestää käyttöä sata vuotta ja vielä pidempäänkin.

Jos joku kerkesi jo lukea tuon jutun, olisi kiva kuulla, millaisia ajatuksia se teissä herätti. Onko säästäminen koskaan vaihtoehto? Vai houkutteleeko enemmän vaaleat, avarat huoneet?

Lopetan tavaroiden karsimisen

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tein eilen uudenvuodenpäätöksen. En suunnittele tälle vuodelle yhtäkään raivaushanketta, kirjahyllyn karsimista tai minimalismipeliä. En aloita tammikuussa ainuttakaan kodinparannusprojektia, en listaa korjattavia asioita, enkä yritä opetella yhtäkään uutta rutiinia elämääni helpottamaan. En haasta itseäni pukeutumaan, syömään tai siivoamaan millään uudella tavalla.

Olen välipäivinä lukenut Minimalismi-kirjaa, ja tullut siihen tulokseen, ettei minulla ole mitään liikaa. Minä pidän tavaroistani. Teemu Kunto kirjoittaa, että hänellä on yhteensä noin 500 esinettä huonekalut mukaanlukien. Totesin, että minulla on moninkertainen määrä joka ikisessä huoneessa, ja se ei haittaa yhtään. Itse asiassa omistan monia tavararyhmiä, joihin kuuluu jopa satoja yksittäisiä kappaleita: kirjoja, vaatteita, astioita, joulukuusenkoristeita… Niin että kotimme tavaroiden kokonaislukumäärä lasketaan varmaan kymmenissä tuhansissa.

Otetaan nyt vaikka ne joulukuusenpallot. Mielestäni niitä on juuri sopivasti. Miksi luopua yhdestäkään? Ne viettävät noin 350 päivää vuodesta pahvilaatikoissa vintillä. Eivät ole tiellä, eivät vie arvokasta säilytystilaa miltään muulta – mitä muuta siellä säilyttäisin, ellen juuri joulukoristeita? Rakastan joulukuusta, rakastan kauniita palloja, eikä minua haittaa, että kuusen koristaminen ja purkaminen vie yhteensä kokonaisen työpäivän. Se on kaksi puolikasta päivää vuoden aikana, ja lopputulos on ihana. Ihanuudet syntyvät harvoin ilman aikaa ja vaivaa.

Ilana Aallolla on hauska sanonta, että jos sotku ei haittaa, se ei haittaa. Tämä on totta. Meillä on kutakuinkin siistiä. Ne ”sotkut”, joita ehkä löytyy, eivät haittaa. Kirjahyllyssä on kirjoja, joista voisi luopua. Mutta niin oli viime vuonna ja sitä edellisenäkin. Eivät ole haitanneet niin paljon, että olisin jaksanut asialle tehdä mitään. Päätin, että koska ne eivät näköjään oikeasti häiritse mielenrauhaani, miksi ottaa asiasta enää minkäänlaisia paineita. Tai mistään muustakaan. Komero ei ole järjestyksen mallikuva, mutta en laita sen siivousta millekään tehtävälistalle. Siivoilen kun sille päälle satun, jos satun. Voi olla, että siivousfiilistä ei tule koko vuonna, mutta ennakoin, että jossain vaiheessa keväällä vastaan tulee tentti, jota pakoillessa parin hyllyn järjestäminen alkaa tuntua loistavalta idealta. Toisaalta jos ei tule, niin sitten minulla on sotkuinen komero. En anna senkään häiritä mielenrauhaani.

Minulla on siis juuri sopivasti tavaraa, sopivilla paikoilla kodissamme. Kaikkea on tarpeeksi. Mitään ei ole niin paljon liikaa, että karsiminen parantaisi elämänlaatua. Viinilasit tosin eivät oikein meinaa mahtua kaappiinsa, mutta meillä ei olekaan yläkaappeja keittiöissä. Niiden puuttuminen on virhe, jonka voi korjata. Tyhjä tila katonrajassa ei suinkaan ole itseisarvo, vaan arkkitehdin idea, jota ei ole pakko noudattaa. En missään nimessä luovu laseistani, vaikkei niille ole ollut käyttöä vuoteen. Jonain päivänä riittävän iso osa suomalaisista on rokotettu, ja sitten juhlitaan taas, hurraa!

Lopetan myös ostolakkoprojektin, kapselikaappiajatuksen olen jo aiemmin hylännyt. Niin kauan kun vaatteet mahtuvat kaappiin, niitä ei ole liikaa. Näistä vaateasioista kirjoitan kyllä lisää myöhemmin. Kokonaisuudessaan kyse on lopulta siitä, että tavaroiden karsiminen, raivaaminen ja vimmainen järjestely on hyvä ja tarpeellinen asia silloin, kun nuo tavarat jollain tavalla hankaloittavat tai häiritsevät elämää tai mielenrauhaa. Jos taas tavarat määrästä riippumatta eivät aiheuta sen kummempia tuntemuksia, niille ei tarvitse tehdä mitään. En kärsi kotihäpeästä, koska en vietä vieraideni kanssa aikaa siellä komerossa, en kärsi tilanpuutteesta, tukkeutuneista kulkureiteistä enkä mistään muustakaan. Tavarani tuottavat minulle pääsääntöisesti pelkkää iloa sekä määränsä että laatunsa puolesta.

Sen sijaan erilaiset projektit, hankkeet ja tehtävälistat alkavat tuntua turhalta painolastilta. Tähän saakka olen aina innostunut kaikenlaisista projekteista ja tavoitteista, ja listat ovat tapani järjestää sekä ajatuksia että elämää yleisesti. Mutta nyt on tullut sellainen tunne, että koti on hyvä juuri näin, ja ne puutteet joita siinä on, hoituvat sitten kun hoituvat. Ehkä meillä on vuoden päästä makuuhuoneessa verhot, mutta koska tässä on nyt mainiosti pärjätty reilu vuosi ilmankin, näen ettei aiheesta ole syytä ottaa sen enempää stressiä. Ei ole pelkoa, että asia unohtuisi mielestä, vaikkei sitä olisikaan erikseen kirjoitettu johonkin tehtävälistaan. Sen sijaan tehtävälista saattaa aiheuttaa tekemättömien töiden painetta. Miksi luoda sellaista itse itselleen?

Kuten huomaatte, aion aloittaa vuoden 2021 kuin vasikka kevätlaitumella. Ajattelin jatkaa samalla tyylillä koko vuoden. Entä te, hyvät lukijat? Miltä tällainen radikaali ratkaisu kuulostaisi? Ei yhtäkään projektia, ei lainkaan karsimista, ei milliäkään maritusta? Ollaan vaan, ja nautitaan siitä mitä on. Siivotaan kun huvittaa, ja jos vastaan tulee selkeästi tarpeeton tavara, poistetaan se ilman sen kummempaa seremoniaa. Kuka on mukana?

 

 

Vuonna 2020 tein ainakin 13 asiaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tein tämän vuoden alussa sellaisen 20 asiaa vuodelle 2020 -listan, jolle kirjoitin kaikenlaisia kodinparannustoimia, joiden tekemistä suunnittelin kuluvana vuonna. Tehdäänpä katsaus, miten meni. Alkuperäinen listaus on alla, ja perässä lukee teinkö vai en. Selitykset tulevat sitten perässä.

Vuoden 2020 lista näytti tältä:

  1. Komeron lattian ja alimman hyllyn raivaus (tavoitteena selkeä järjestys, nyt siellä on sotku) >>> Tehty osittain
  2. Makuuhuoneen kirjapinojen raivaus (näistä haluan päästä eroon) >>> Tehty, mutta…
  3. Makuuhuoneen senkin raivaus ja uudelleen järjestäminen (kaksi isoa laatikkoa taatusti vajaakäytöllä, enkä edes tarkkaan muista mitä kaikkea siellä on) >>> Tehty
  4. Lasten muistelulaatikoiden läpikäyminen ja sisällön karsiminen (piirustukset ja vauvanvaatteet) >>> Vaatteita karsittu
  5. Tarpeettomien kirjojen poisto kirjahyllystä (eli kirjahyllyn raivaus) >>>Ei
  6. Tarpeettomien lastenvaatteiden myyminen kirppiksellä >>>Tehty
  7. Kirjahyllyn tasojen tyhjentäminen (2m epämääräistä sälää…) >>>Ei
  8. Lelujen vähentäminen ja kierrätys >>>Tehty, ainakin vähän
  9. Lasten koulukuvien järjestäminen ja säilytyksen ratkaiseminen >>> Ei
  10. Tallelokerosta luopuminen ja tärkeiden papereiden säilytysratkaisu >>> Ei
  11. Vuoden 2019 paperien arkistointi >>> Tehty
  12. Kuivaruokakaapin järjestäminen >>> Tehty
  13. Keittiön vetolaatikoiden imurointi >>> Tehty, monta kertaa
  14. Päiväpeiton pesu >>> Tehty 2 kertaa
  15. Silityslaudan päällisen uusiminen >>> Tehty
  16. Vessapaperitelineen kiinnitys >>> Ei
  17. Korjattavien vaatteiden kopan tyhjentäminen >>> Osittain
  18. Makuuhuoneen verhotangon kiinnittäminen >>> Ei
  19. Pyykkikorin kannen korjaus (tai jos ei onnistu, korin uusiminen) >>> Uusi hankittu
  20. Sähkösopimuksen kilpailutus ekosähköksi >>> Ei

Kun katson listaa, näen että yli puolet tuli tehtyä. Hyvä minä! Tällaiset listat eivät mielestäni ole sellaisia pakko tehdä -litanioita, vaan pikemminkin ideana on muistutella mieleen keskeneräisiä projekteja. Ja kaikesta minä on saanut tehtyä, saa plussaa. Ehkä tyytyväisin olen siihen, että makuuhuoneessa oleva senkki on nyt järjestyksessä ja järkevässä käytössä. Olen myös korjannut paljon rikkinäisiä vaatteita, myynyt vanhoja kirppiksellä ja arkistoinut viime vuoden paperit.

Aika monta juttua on yllättäen tullut tehtyä moneen kertaan. Esimerkiksi päiväpeiton pesin alkuvuodesta itse, mutta tikatun peitteen kuivaaminen on oma operaationsa. Koska valkoinen peitto alkoi näyttää loppuvuodesta jälleen nuhjuiselta, vein sen äskettäin pesulaan. Nyt peite on puhdas ja sileä, ja lapsilla on ehdoton sängyssäpomppimiskielto. Makuuhuoneen kirjapinot raivasin, mutta kuinka ollakaan nyt sinne on hiipinyt uusi pino. En oikein edes huomaa, kun kirjat alkavat kasautua. Tarkoitus oli vähentää vuoden aikana kirjoja, mutta koska keksin siirtää niitä pinoihin kirjahyllyn päälle, säästyin vähentämiseltä. En myöskään siivonnut hyllyjä ylimääräisestä sälästä, vaikka niiden olemassaolo kyllä ärsyttää viikoittain. Mutta en ole jaksanut ruveta siihen, ehkäpä ensi vuonna…

Eniten harmittaa se, että verhotanko seisoo edelleen nurkassa, eikä kukaan ole tullut laittamaan sitä seinään kiinni. En siis ole itsekään ollut asian suhteen millään tavalla aktiivinen. Sama koskee vssapaperitelinettä, vaikka näiden projektien onnistumiseen vaikuttaa se, että porakone hajosi alkuvuodesta. Pitäisi siis ensin lainata jostain porakone, tai käydä ostamassa uusi, ja hankkiutua vanhasta eroon, ja sitten vasta pääsisi porailemaan reikiä seiniin. Nämä on juuri niitä juttuja, jotka eivät ole kovin isoja sinänsä, mutta vaativat sellaista erikoisryhtymistä, jota ei aina arjen seassa löydy. Tai ehkä sitä sanotaan priorisoinniksi, mikä myös on tärkeä taito. Olen selkeästi priorisoinut monia muita asioita vuoden aikana.

Ensi vuonna aion kyllä lopullisesti hankkiutua tallelokerosta eroon sekä hoitaa sähkösopimuksen vastaamaan paremmin omia arvoja. En ole laskenut, mikä on lopullinen säästö, jos toisaalta maksan sähköstä enemmän mutta tallelokerosta ei enää tarvitse maksaa. Haluaisin kyllä sellaisen tulipalon kestävän laatikon kotiin, jonne voisi tärkeimmät paperit sitten säilöä. Onko jollain sellaista kotona? Jos on, otan hyviä vinkkejä vastaan mielelläni!

Kaiken kaikkiaan tämän lopputuloksen olisi ehkä voinut ennustaa jo tammikuussa. Kaikki sellaiset helpot työt, jotka voi tehdä muun siivouksen ohessa, on tullut tehtyä. Samoin esimerkiksi lastenvaatteiden kirppistely on lähes välttämätöntä, sillä niitä jää jatkuvasti pieneksi, ja jonnekin ne on kipattava. Toisaalta eniten vaivannäköä vaativat jutut ovat edelleen tekemättä, koska kukaan ei ole jaksanut nähdä sitä vaivaa. Tämä oli hauska kokeilu, mutta luulen että en ensi vuodelle kuitenkaan tee uutta listaa.

Yllättävää kasvua

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Hankin reilu vuosi sitten lasisia palloja, joihin istutin viherkasveja. Pallot ripustin ikkunan eteen. Yhteen laitoin pienen anopinkielen alun, toiseen rönsyliljan ja kolmanteen ripsaaliksen.

lasiamppeli

Ostin amppelin ja multaa. Kasvi ja kiinnitysnauha löytyi omasta takaa.

Tältä näytti anopinkieli istutusviheessa. Tämä alku oli ollut ruukussa pitkään, eikä se ollut kasvanut tuota suuremmaksi ainakaan vuoteen. Olikin yllätys, kun kävi ilmi että tässä vähäisessä mullassa ja tuon lasipallon sisällä kasvi innostui moninkertaistamaan kokonsa vuoden aikana. Minun oli lopulta otettava se kokonaan pois ja siirrettävä tavalliseen ruukkuun, sillä juuripaakku kellahti nurin, kun multaa ei enää riittänyt pitämään juurakkoa pystyssä. Tässä kuva kasvista 12 kuukauden jälkeen:

Nuo pisimmät lehdet ovat yli 30cm pitkiä. Yksi lehdistä oli katkennut, koska se ei mahtunut kasvamaan tuolla pallon sisällä. Olin ihmeissäni, että anopinkieli viihtyi juuri tällaisessa ahtaassa ja hankalassa kasvuympäristössä niin hyvin, että se kirjaimellisesti kasvoi ulos pallosta. Tosin samaa voi sanoa kahdesta muustakin. Ripsalis on samalla tavalla tuplannut tai triplannut kokonsa, mutta se on toisaalta kaktusten sukulainen, joten oletin että se pärjää vähän niukemmassakin mullassa.  Rönsyliljan lehdet tuskin mahtuvat enää pallon sisälle. Mutta vaikka näyttää että lehdet ovat solmussa, sekin kukoistaa. Väri ei tässä kuvassa toistu kunnolla, mutta nuo lehdet ovat todella kirkkaat ja elinvoimaiset.

Ahdasta on, mutta ei haittaa.

Olen ollut tähän hankintaan todella tyytyväinen. En olisi ikinä arvannut, miten hyvin kaikki kasvit näissä viihtyvät. Kastelun kanssa pitää olla tarkkana, jottei kastele samalla sohvaa, mutta muuta vaikeutta näistä ei olekaan. En ole edes juurikaan näitä lannoittanut, vaikka multaa on noin vähän. Ilmeisesti tuonne pallon sisälle muodostuu jonkinlainen vähän kasvihuonetta vastaava olosuhde, joka saa kaiken kukoistamaan. En voi sanoa varsinaisesti harrastavani viherkasveja, mutta tykkään niistä, ja niitä pitää kodissa aina olla, muuten ei tunnu kotoiselta. Erityisesti kerään kasveja sellaisille ikkunoille, joissa on vastassa naapuritalon seinää, tämä on tapa tuoda luontoa kaupunkimaiseman keskelle.

Onko teistä viherkasvit välttämättömiä vai turhakkeita?

Kuinka koti pysyy siistinä: parhaat vinkit

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kaiken perustana on vankat rutiinit. Siisteys pysyy, kun jatkuvasti siistii, eikä sotkua päästä syntymään. Rutiinien lisäksi on muutama yksinkertainen keino, jotka saavat myös kodin näyttämään siistimmältä. Siisteys on nimittäin myös mielikuva-asia. Samat tavarat eri tavoilla säilytettyinä voivat näyttää siistimmältä tai sotkuisemmalta.

Tyhjä taso on siisti

Jos tason haluaa pysyvän tyhjänä, sille ei saa koskaan laittaa mitään. Laittoipa tasolle mitä tahansa, se pian vetää puoleensa jotain muuta, ja pian tyhjällä tasolla onkin kasa, pino tai kokoelma sälää, joka sille ei kuulu. Näin ollen ainoa keino, jolla tyhjät ja seesteiset hyllyt, pöydät ja tasot pysyvät tyhjinä ja seesteisinä, on niiden jatkuva tyhjentäminen. Jos pöydälle laskee jotain, mikä ei sille kuulu, se pitää poistaa saman päivän aikana. Tämä on karu mutta kiertämätön fakta.

Lattioilla ei pidä säilyttää mitään, jos se suinkin on mahdollista. Jos lattialla on tavaraa, joka selvästi ei sinne kuulu, tulee vaikutelmasta heti sotkuinen. Siisteyden illuusio syntyy siitä, että kaikki vaakatasot, mukaanlukien lattiat, ovat mahdollisimma tyhjät. Oma keinoni on ripustaa kaikki mahdollinen naulaan tai nostaa hyllylle. Meillä on niin korkea kenkähylly, että ylin hylly onkin  jo taso, jonne laitetaan avaimet ja posti. Kaikki muut hyllyt ovat täynnä kenkiä. Niitä mahtuu  hyllyyn lukuisia pareja, ja ne ovat kaikki pois lattialta. Samoin olen kiinnittänyt koukkuja joka paikkaan, jotta voin nostaa tavarat pois lattialta roikkumaan. Näin kannattaa tehdä myös varastotiloissa, joiden käytettävyys paranee merkittävästi, kun lattia on mahdollisimman tyhjä.

Esimerkiksi sateenvarjot roikkuvat meillä seinällä. Neljä koukkua päällekäin, noin 20cm leveässä tilassa.

Laita tavaroiden ympärille aidat

Sekalaiset tavarat näyttävät siistimmiltä, jos ne ovat rajattu konkreettisesti. Siksi suosin tarjottimia ja koreja. (Siksi myös säilytän kaikki siistit pahvilaatikot, koska säilyttimiä tarvitaan aina.) Mitä pienemmästä sälästä on kyse, sitä sotkuisemmalta se näyttää irrallaan. Sen sijaan sama tavara kopassa tai tarjottimella näyttää vähintäänkin siistimmältä, parhaimmillaan harkitulta yksityiskohdalta sisustuksessa. Lisäetuna on, että tavarat löytyvät, kun ne ovat yhdessä paikassa. Esimerkkejä tällaisesta omasta kodistani: avainkulho eteisessä, hedelmätarjotin keittiössä, iso tarjotin olohuoneen pöydällä, jolle voi nostaa kaikki lehdet ja kirjat, penaali, kippo koruille makuuhuoneessa. Esimerkiksi penaali on loistava keksintö. Tietokone, jonka ympärillä on valikoima kirjoitusvälineitä, liimalappuja ja käsirasvoja näyttää sekaiselta, mutta samat tavarat siistissä penaalissa näyttää tietokoneen vieressä siistiltä. Toinen klassinen vinkki on lelukori olohuoneessa, jos perheessä on pikkulapsia. Levällään olevat lelut on helppo nakkoa yhteen koppaan, jolloin lattia vapautuu ja näyttää taas siistiltä.

Tämän korin sisällä on piilossa modeemi ja johtoja.

Toinen vinkki on määrätä tavaroille alueet, joilta ne eivät saa poistua. Esimerkiksi makuuhuoneessa minulla on yksi tuoli, jonka selustalle laitan puolipitoiset vaatteet. Se on ainoa paikka, jossa sellaisia vaatteita säilytän, ja jos tuoli on liian täynnä, täytyy jotain laittaa joko pyykkiin tai takaisin kaappiin, ennen kuin voi ottaa uusia vaihtoehtoja käyttöön. Meillä on myös sääntö, että aikuisten makuuhuone ei ole lasten leikkialuetta, eli sinne ei rakenneta majoja eikä kuskata leluja muutenkaan. Jos joku lelu sinne eksyy, palautan sen saman tien takaisin lastenhuoneeseen. Meillä ei myöskään syödä muualla kuin keittiönpöydän ääressä, joten astioita ei tarvitse kerätä mistään muualta. Tällaisten rajoitusten hyöty on siinä, että tavarat eivät vaella kovin kauaksi, jolloin niiden palauttaminen paikoilleen on helpompaa. Näitä kannattaa miettiä omassa kodissa tarkoituksenmukaisesti. Rajoitukset voivat koskea esim. kirjoja, harrastustarvikkeita, käsitöitä, leluja, astioita, kosmetiikkaa, lehtiä… ihan mitä tahansa.

Jämpti pino on parempi kuin kaikki hujan hajan

Lopuksi on todettava, että siisti pino on parempi kuin että tavarat leviävät sinne tänne. Jos pöydällä on papereita, lehtiä ym., eikä niitä voi juuri sillä hetkellä heittää pois tai karsia, yksinkertaisinta on koota paperit niin siistiin pinoon kuin mahdollista. Isot alle, pienet päälle, samanlaiset yhteen ja kulmat tasan. Tämä on yksinkertainen pikasiivouskeino, silloin kun jokin taso pitäisi saada näyttämään siedettävältä alle minuutissa. Sama koskee vaikka tiskipöytää. Likaisetkin lautaset näyttävät siistimmiltä pinossa kuin levällään. Ylipäätään mikä tahansa näyttää paremmalta suorassa rivissä tai pinossa verrattuna siihen, että kaikki olisi miten sattuu.

Kaiken kaikkiaan sotkun vaikutelma tulee siitä, että tavarat eivät ole hallinnassa. Jos huoneessa näyttää siltä, että mitään ei harkitusti asetettu paikoilleen, vaan jätetty vain satunnaiseen paikkaan, siellä näyttää sotkuiselta. Mutta jos samat tavarat laitetaan pinoon, riviin, tarjottimelle ja koppaan, näyttää siltä että niille on tehty jotain. Tavarat eivät ole vain villinä ympäri huonetta, vaan ihminen on harkiten järjestänyt ne tietyllä tavalla. Tästä syntyy siisteys ja järjestys.

Onko teillä lisää hyviä vinkkejä?

Uusi mökki, vanhat tavarat

Julkaistu , kirjoittanut
2

Meidän kesämökki laajeni tänä vuonna pienellä lisärakennuksella. Vaikka uusi rakennus on pinta-alaltaan varsin pieni, olen ollut hämmästynyt siitä, millaisen määrän tavaraa se vetää. Tässä uudessa saunamökissä on siis neljä tilaa: eteinen, sauna, kylpyhuone ja asuinhuone. Eteinen on kooltaan reilut pari neliötä, kylpyhuone pitää sisällään suihkukaapin, kuumavesiboilerin, wc-pytyn, lavuaarin ja pikkuisen jääkaapin. Asuinhuoneen pinta-ala on noin 20 neliömetriä. Mistään kartanosta ei siis todellakaan ole kyse.

Pienuudestaan huolimatta mökkiin on kuskattu uskomaton määrä kaikenlaista tarpeetonta tavaraa meiltä kotoa, jolle taas siellä on ollut tarvetta. Koska mökki pitää sisustaa alusta asti, tavaraa tietysti tarvitaankin. Asuinhuoneen lattialla on kaksi mattoa, jotka molemmat ovat olleet rullalla varastossa monta vuotta. Sohvan suojaksi heitettiin päiväpeitto, joka myös on ollut tarpeeton. Saunaa varten puolestaan on tarvittu laudeliinoja ja pyyhkeitä, eikä niitäkään ole tarvinnut ostaa. Meillä eteisremontin myötä tarpeettomaksi käynyt kenkäteline löysi paikkansa mökin ovensuusta.

Tämä nykyaikainen ”rakentaminen” on kyllä ihmeellistä. Nopeaa myös.

Mutta erikoisempiakin tavaroita mökkiin on mahtunut. Sohvalle haluttiin lisää tyynyjä, mutta vain tyynynliinat ostettiin uutena. Noiden sohvatyynyjen sisään on saatu piilotettua ainakin kaksi vauvanpeittoa, pari ikivanhaa lastentyynyä, sekä lukuisia ”vierastyynyjä”, siis sellaisia vanhoja tyynyjä, jotka oikeastaan oli jo poistettu käytöstä. Nukkumiseen liian litistynyt tyyny toimii ongelmitta sohvatyynynä edelleen. Olen vienyt myös värjääntyneitä tai rispaantuneita pikkupyyhkeitä lattiapyyhkeiksi kylpyhuoneeseen. Vanha lastenhuoneen matto, joka kulahti auringossa laikukkaaksi, toimii edelleen mainiosti terassilla. Tällaiset tavarat ovat niitä, joista minun on yleensä vaikea luopua. Periaatteessa toimiva tavara, mutta sen verran kulunut, ettei enää halua aktiiviseen käyttöön. Olen aivan onnessani, kun näitä ei tarvitsekaan heittää roskiin, vaan ne voivat palvella uudessa käyttötarkoituksessa vielä monta vuotta.

Vaikeinta minulle on luopua sellaisista kunnollisista tavaroista, joille ei enää ole käyttöä mutta jotka eivät enää omaan kotiin sovi. Esimerkiksi varastossa on ollut liinavaatteita 120-140cm leveään sänkyyn, peruina siltä ajalta kun asuimme vielä pienessä opiskelijakaksiossa. Meillä on ollut jo varmaan 15 vuotta käytössä normaali parisänky, mutta en ole halunnut luopua liian kapeista lakanoista, koska ne ovat olleet täysin käyttökelpoisia – ainoastaan väärän kokoisia. Mutta kas – uuden mökin sänky onkin vain 140cm leveä, samoin kuin vuodesohva. Kaikille vanhoille lakanoille tulikin jälleen käyttöä. Jos olisin kuskannut nämä kirppikselle tai hyväntekeväisyyteen, olisin nyt joutunut ostamaan uudet tilalle.

Ja siellä lentää sauna.

Vedän tästä johtopäätöksen, että joskus tosiaan käy niin, että aika tavaran kaupitsee. Olen voinut säästää noita kaikkia tavaroita, sillä minulla on ollut niille tilaa kotona. Jos olisin asunut ahtaammin, olisin varmasti karsinutkin ankarammin. Säilyttämisessä on siis rajansa, ja säilytettävä määrä pitää suhteuttaa käytettävissä olevaan ylimääräiseen tilaan. Mökkiä sisustaessa on kuitenkin ollut hyötyä siitä, että kotona on ollut vähän ylimääräisiä varastoja. Toisaalta on ollut hirveän hauskaa tyhjentää niitä varastoja käyttöön. Siitä on seurannut miellyttäviä ketjureaktioita kotona, kun vapautuneen tilan on saanut muuhun käyttöön.

Sisustuslehden vaeltavat syreenit

Julkaistu , kirjoittanut
8

Tartuin kampaajalla innokkaasti Avotakkaan. Kyseessä taisi olla uusin numero, ja tällä kertaa katselin kuvia aivan eri silmin kuin ennen. Erityisesti minua kiinnosti se ”stailaus”, josta viime viikolla oli paljon keskustelua. Eikä Avotakka pettänyt. Heti ensimmäisestä jutusta löysin ihmeelliset vaeltavat syreenit.

Jutussa esiteltiin kaunista kotia. Minua kiinnosti kuitenkin heti ensimmäisessä kuvassa näkyvä suuri syreenikimppu. En tiedä olivatko kukat kaupasta vai kotipihasta peräisin, mutta kimppu oli näyttävä ja upea. Joukossa oli myös muita kukkia, joten päättelin että kukkakaupan kautta oli kurvattu joka tapauksessa. Mutta mielenkiintoista näissä kukkasissa oli, että ne olivat löytäneet tiensä melkein jokaiseen kuvaan.

Ensimmäisessä ne olivat tosiaan koko kuvan keskipisteenä ikkunalaudalla. Seuraavassa kuvassa kimpusta oli otettu pari oksaa, jotka esiintyivät toisessa maljakossa muistaakseni olohuoneen pöydällä. Mutta kas kummaa, kolmannessa kuvassa sama maljakko oli vaeltanut olohuoneen pöydältä somistamaan keittiön työtasoa.

Kas näin. Se kerta, kun meillä oli pitopalvelu, joka hoiti kattauksen, ja olin tilannut kukkakaupasta tuon asetelman. Lisää vain pehmeä filtteri valokuvaan, ja kaikki näyttää upealta.

Eikä siinä kaikki. Myös olohuoneen rahi vaihtoi paikkaa kuvasta toiseen. Ensin se oli yhdessä paikassa, mutta myöhemmin se oli siirretty toiselle puolelle huonetta. Se rahi muuten hymyilytti, koska epäilen, että meillä on samanlainen. En voi olla varma, koska meidän rahi on puolison heräteostos kalusteliikkeen nettialesta, enkä pysty sanomaan kenen suunnittelema se on tai minkä merkkinen se on. Mutta kuvissa esiintyvä rahi näytti niin samalta, että tuli mieleen, olikohan omistaja ostanut sen samasta alesta. Tässäpä muuten syy, miksi kodit näyttävät samanlaisilta – ihmiset ostavat sitä mitä on kaupassa tarjolla.

Nämä olivat pieniä juttuja, mutta nyt kun niitä osaa katsoa, sisustuslehtien kuvat näyttävät ihan erilaisilta kuin ennen. Oikeasti kukaan ei nostele kukkavaasia huoneesta toiseen pitkin päivää, mutta kuvissa niin tehdään. Vastedes katson kaikkia sisustuskuvia samalla tavalla, näitä hauskoja epäloogisuuksia etsien. Samalla tavalla mietin varmasti myös sitä, että mitä näkyykään typötyhjällä keittiöntasolla tavallisena arkipäivänä. Harvoin näissä esittelykeittiöissä nimittäin näkee leivänpaahdinta, kahvikonetta, talouspaperirullaa, tiskiharjaa, tiskirättiä tai kuplavesikonetta, vaikka suurimmassa osassa kodeista ainakin yksi tai kaksi näistä on normaalisti näkyvillä. Kuinka monessa keittiössä on oikeasti laskutilaa niin paljon, että vaasillinen syreenejä mahtuisi sinne mukavasti? Epäilen, että vaasin tilalla seisoisi normaalisi vedenkeitin.

Minulla on sellainen olo, kuin olisin ratkaissut jonkun salakielen koodin. Tämä on siis se kaava, jolla sisustuslehtien todellisuus luodaan: siivotaan kovasti, ja sitten vain siirrellään syreenivaasia huoneesta toiseen. Helppoa! Siihen pystyy kuka tahansa, joka viitsii nähdä vaivaa. Pois siis kotihäpeä. Uskon, että mistä tahansa kodista saa tällä tekniikalla avotakkakelpoisen.

Sisustuslehtien kuvat eivät ole totta

Julkaistu , kirjoittanut
14

Noin vuosi sitten eräs tuttava ehdotti, että meidän täydellisen muodonmuutoksen kokenut eteinen sopisi sisustuslehteen jutuksi. Innostuin ajatuksesta aluksi, ja viestittelin kuvaajan kanssa, joka olisi tullut juttua tekemään. Lähetin hänelle ennen ja jälkeen -kuvia ja kerroin vähän projektista. Eteisemme onkin nyt remontin jäljiltä minun makuuni tosi kiva ja käytännöllinen, ja ajattelin että mikäpä siinä, voisihan siitä vaikka tehdäkin jutun.

Kuvaaja tarkasteli lähettämiäni kuvia, ja kysyi sitten, mikä on tuo tumma alue tuossa keskellä. Vastasin että se on kuramattoa, joka suojaa parkettia. Kuvaaja vastasi, että saahan sen siitä pois? No saa toki, sehän on vain pelkkä matto. Mutta tässä kohdassa innostukseni alkoi hiipua. Tajusin äkkiä, että tällä tavalla kaikki kodit stailataan sisustuslehtien kuvia varten. Eivät ne välttämättä oikeasti olekaan ihan niin täydellisiä, kuin miltä ne näyttävät. Suurin osa ihmisistä varmaankin käyttää tiskirättiä, kuramattoa ja muita arkea helpottavia tavaroita, jotka eivät vain yleensä ole erityisen näyttäviä. Kaikki sellaiset siivotaan kuvista pois, jolloin jäljelle jää se ylimaallinen siisteys ja se sellainen ihmeellinen tyhjyys, kun huoneissa ei ole mitään arkista. Jopa se ”särmä”, jota huoneista löytyy, on  tarkasti harkittua ja vähän keinotekoista. Kuramatto ei kelpaa särmäksi, vaan sisustuskuvissa sitä edustavat siirtolavoista tuunatut sohvapöydät ja kivenmurikat tarjottimella.

 

Tässä tämä tumma alue, toiselta nimeltään kuramatto, suojaamassa lattiaa siinä kohdassa, jossa riisutaan kengät.

Minä vähäsen tuohduin kuvaajan kysymyksestä, vaikka hän ei tietenkään voinut sitä tietää. Meidän kuramatto on tosi hyvä! Se on itse ostettu Etolasta, leikattu ja askarreltu juuri oikean kokoiseksi ja jopa väri on huolella valittu, niin että se sopii käytävämattoon, joka myös on eteisessä. Ajattelin, että jos käytännöllinen kuramatto eteisessä ei kelpaa valtakunnalliseen sisustuslehteen, niin antaa olla. En oikeastaan tahdo olla mukana luomassa sellaista täydellisyyden illuusiota, jossa edes kenkiin ei tartu rapaa. Tuota kuramattoa ei nimittäin ikinä normaalissa elämässä oteta pois paikaltaan. En ota sitä pois, vaikka olisi miten hienot juhlat, ja koti puunattu viimeisen päälle. Eikä sitä tarvitse ottaa pois, koska se on hyvä ja siisti ja käytännöllinen. Muodonmuutosjuttu meidän eteisestä jäi tekemättä.

Tämä tapahtuma palasi mieleen, kun aloin äskettäin perehtyä sisustamiseen harrastuksena. Kun selaan blogeja ja instatilejä, niistä huokuva täydellisyys johtaa ajatukset väistämättä siihen, että noistakin kuvista lienee jokunen kuramatto poistettu. Kenties maustehyllyä on kuvaa varten harvennettu ja torkkupeittoa on aseteltu useampi tovi. Peikonlehdestä on käännetty juuri paras puoli kuvaan päin ja eteisen lattialta nostettu kaikki kengät jonnekin piiloon. Ja kuka sitä tietää, millainen kaaos kuvaajan takaa löytyy, vaikka kameran etupuolella näyttääkin hienolta?

Tässä näkyy eteisen matot vierekkäin. Valitsin kuramaton värin niin, että se sopisi yhteen tuon varsinaisen käytävämaton kanssa.

Näitä lehtien ja instatilien kuvia katsoessa tuntuu siltä, että kuvat on luotu vain sitä hetkeä varten. Oikeasti useimmat meistä asuvat kodeissaan, mikä tarkoittaa sitä, että kaikki ei ole jatkuvasti niin tiptop. Veikkaan, että tämä on useimmiten todellisuus kiiltävien kuvien takana. Ennen kuin alkaa tuntea kotihäpeää verratessaan omia nurkkia tuohon kuvatodellisuuteen, kannattaa muistaa, että lehtien ja instatilien tarkoitus on usein myydä unelmia ja usein ihan konkreettisia tavaroitakin. Kummatkin käyvät paremmin kaupaksi (lähes epätodellisen) harmonisissa kuvissa, joilla ei välttämättä ole tavallisen arjen kanssa juuri tekemistä.

Millaisia ajatuksia sisustuslehtien ja sosiaalisen median sisustuskuvat teissä herättävät? Jos itse julkaiset sisustuskuvia, miten ”stailaat” sitä? (Tuosta ylemmästä kuvasta nostin yhden K-kaupan muovikassin syrjään. Siellä oli kumisaappaat sisällä.)