Aihearkisto: Arkielämä

Mitä meni roskiin?

Julkaistu , kirjoittanut
6

Olen nyt noin viikon ajan seurannut, millaista sekajätettä meillä syntyy. Tässä on hyvä esimerkki siitä, että pelkästään tietoisuus jostain asiasta jaa muuttamaan toimintaa. Sekajätettä on selvästi tullut tällä viikolla vähemmän, kun en ole ”laiskuuksissani” kehdannut heittää sekajätteeseen sellaista, minkä voisi kierrättääkin. Tällaista kamaa olen heittänyt roskiin:

  • jäätelötötterön kääre
  • karkkipapereita
  • rikkinäiset sukat
  • terveyssiteitä
  • nenäliinoja
  • hammaslankaa
  • likainen jugurttitölkki
  • pumpulilappuja
  • kakkupaperi
  • lentokoneen ruumassa olleen matkalaukun osoitelappu
  • nenäliinoja
  • lääkkeen läpipainopakkaus

Sitten analyysiä. Noista em. roskista osa on sellaista, jonka olisi voinut lajitella toisin. Nenäliinat menisivät biojätteeseen, mutta jos niistää kaukana biojäteastiasta, nenäliinan nakkaa siihen lähimpään roskikseen. (Olemme sairastaneet koko perheen voimin kohta kaksi viikkoa, joten tätä jätettä on kertynyt kaikkiin roskiksiin.) Jugurttipurkin olisin voinut leikata poikki, ja kaapia jugurtit lusikalla, huuhtaista puolikkaat ja lajitella sitten kartonkikeräykseen. Jugurttitölkki meni roskikseen kokeilun ensimmäisenä päivänä, ja tajusin asian vasta kun olin jo lytännyt likaisen tölkin. En viitsinyt enää kaivaa sitä roskiksesta ja aloittaa alusta.

Jugurttipurkin jälkeen olin tarkempi, ja lajittelin monta sellaista pakkausta, jotka ennen olisin heittänyt suoraan sekajätteeseen. Esimerkiksi kahvi oli ensin kääritty muoviin ja sitten paperiin, ja paketin tyhjennyttyä lajittelin materiaalit omiin keräyksiin. Suurin osa nenäliinoistakin päätyi tällä viikolla biojätteeseen eikä sekajätteisiin. Huomaan konkreettisesti tämän vähentäneen sekajätteen määrää, koska keittiön roskis on tyhjempi kuin viikko sitten.

Kun katson tuota listaa, sillä on kuitenkin etupäässä sellaisia asioita, joiden paikka on sekajätteessä. Osan niistä voisi korvata jollain muulla, vaikka vuositasolla esimerkiksi pumpulipuikoista koostuva roskamäärä on pieni. Arvelen, että niitä kuluu meidän nelihenkisessä perheessä 2-4 rasiallista vuoden aikana. Niistä ei kovin isoa kokkoa vielä synny, mutta sitäkin ehkä voisi pienentää siirtymällä silikonista valmistettuun ”kestopumpulipuikkoon”, joka yksinkertaisesti vain pestään käytön jälkeen. Samoin pumpulilaput voisi hyvin vaihtaa kankaisiin ja pestäviin versioihin. (Kuukuppi on ollut käytössä jo 15 vuotta, siitä joku kuitenkin huomauttaa. Se onkin säästänyt varmasti kilotolkulla jätettä henkilökohtaisesta jätekuormastani.)

Tämä pikainenkin seuranta paljasti sen, että omalla tarkkuudella ja viitseliäisyydellä sekajätteen määrä vähenee. Se vaatii tosin vaivannäköä. Pidän itseäni aika kierrätysmotivoituneena ihmisenä, ja silti helppous menee välillä edelle. Toisaalta kyse on niin pienestä vaivasta, että juuri nyt tuntuu pöljältä jättää lajittelu tekemättä. Kun mietin keinoja vähentää jätteen määrää, noiden pumpulipuikkojen kanssa askartelu tuntuu puuhastelulta, mutta kenties se voisi olla siitä huolimatta seuraava askel. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että tämä nollahukka-ajattelu taitaa kuitenkin olla sellainen asia, johon nyt vähän tahtomattani alan paneutua. Tässä asiassa minua ei aja ilmastonmuutos (en tiedä miten jätteen määrä siihen edes vaikuttaa) eikä myöskään merten muoviroska, koska mereen ei taatusti päädy yhtä ainoata roskaa minun toimestani. Mutta olen kauhuissani niistä tuhkavuorista, joita polttaminen tuottaa. Hyväksyn sen, että jonkin verran sekajätettä tulee väistämättä, mutta alan pohdiskella entistä aktiivisemmin keinoja, joilla sen määrää vähennän. Ensimmäiseksi sitoudun nyt lajittelemaan säntillisesti, ja kirjoitan jatkossa lisää siitä, mitä muita keinoja sovellan.

20 tehtävää vuodelle 2020

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Vuosi vaihtui mukavan pyöreään lukuun, ja näin kuinka ihmiset julkaisivat oman elämänsä 20-listoja. Ideana on siis kirjata ylös 20 asiaa, jotka haluaisi tehdä vuonna 2020. En jostain inspiroitunut ollenkaan oman elämän tavoitelistasta, mutta sitten aloin miettiä asiaa kodin näkökulmasta. Tämä näkökulma osoittautui niin hedelmälliseksi, että piti suorastaan tehdä valintoja, jotta asiat olisivat mahtuneet 20 joukkoon. Olen tehnyt tällaisen listauksen myös vuonna 2018, ja sen ansioista sainkin silloin paljon aikaan. Jos nuo vanhat jutut kiinnostavat, ne löytyvät kaikki täältä.

Nyt tein uuden tehtävälistan tälle vuodelle, ja laitoin sinne etenkin sellaisia asioita, jotka ovat roikkuneet puolitiessä jo pidempään. Josko tämän avulla saisin ne vihdoin hoidetuiksi!

Vuoden 2020 lista näyttää tältä:

  1. Komeron lattian ja alimman hyllyn raivaus (tavoitteena selkeä järjestys, nyt siellä on sotku)
  2. Makuuhuoneen kirjapinojen raivaus (näistä haluan päästä eroon)
  3. Makuuhuoneen senkin raivaus ja uudelleen järjestäminen (kaksi isoa laatikkoa taatusti vajaakäytöllä, enkä edes tarkkaan muista mitä kaikkea siellä on)
  4. Lasten muistelulaatikoiden läpikäyminen ja sisällön karsiminen (piirustukset ja vauvanvaatteet)
  5. Tarpeettomien kirjojen poisto kirjahyllystä (eli kirjahyllyn raivaus)
  6. Tarpeettomien lastenvaatteiden myyminen kirppiksellä
  7. Kirjahyllyn tasojen tyhjentäminen (2m epämääräistä sälää…)
  8. Lelujen vähentäminen ja kierrätys
  9. Lasten koulukuvien järjestäminen ja säilytyksen ratkaiseminen
  10. Tallelokerosta luopuminen ja tärkeiden papereiden säilytysratkaisu
  11. Vuoden 2019 paperien arkistointi
  12. Kuivaruokakaapin järjestäminen
  13. Keittiön vetolaatikoiden imurointi
  14. Päiväpeiton pesu
  15. Silityslaudan päällisen uusiminen
  16. Vessapaperitelineen kiinnitys
  17. Korjattavien vaatteiden kopan tyhjentäminen
  18. Makuuhuoneen verhotangon kiinnittäminen
  19. Pyykkikorin kannen korjaus (tai jos ei onnistu, korin uusiminen)
  20. Sähkösopimuksen kilpailutus ekosähköksi

Olen ryhmitellyt nämä tehtävät löyhästi yhteen. Tehtävät 1–8 liittyvät kaikki tietyn alueen raivaamiseen ja siihen, että tavaroita poistetaan ja vähennetään sekä samalla luonnollisesti myös järjestetään. Kohdat 9–11 liittyvät papereiden säilyttämiseen. Tehtävät 12–15 ovat minusta enemmän siivoamista kuin raivaamista, ja kohdat 16–19 ovat kodin korjaustöitä. Viimeinen kohta 20 ei liity mihinkään edellä mainittuun ryhmään, vaan on ihan oma juttunsa.

Muutakin olisin keksinyt. Tässä on kuitenkin nyt sellaiset asiat, joiden toteutuminen a) parantaa asumisviihtyisyyttä merkittävästi, b) jotka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten ja c) joiden toteuttaminen on realistista. Olen nimittäin ajoittain alkanut haaveilla siitäkin, että työhuoneessa olisi yhtenäisen näköiset säilytyslaatikot kaikelle sekalaiselle tavaralle, mutta tämä olisi tavoitteena täydellisen ylimitoitettu. Se ei oikeasti parantaisi varsinaista asumisviihtyisyyttä lainkaan, vaan lähinnä tekisi huoneesta tyylikkäämmän näköisen. Mutta koska työhuoneessa ei varsinaisesti oleskella, eikä varsinkaan katsella seinille, tämän toteuttaminen olisi älyttömän työlästä hyötyyn nähden. Lähinnä se tyydyttäisi turhamaisuuden tunnettani, kun huone näyttäisi tyylikkäämmältä, vaikka järjestys olisi ihan sama kuin ennenkin. Olen yrittänyt siis keskittyä listalla olennaiseen.

Listalla on sekä helppoja juttuja että haasteellisempia. Päiväpeiton pesu ja kuivaus on yhden päivän homma, siihen vain pitää ruveta. Makuuhuoneen verhotangon kiinnittämiseen taas tarvitaan ammattilainen, sillä seinä on sellaista höttöä, johon omat työkalut eivät tehoa. Jos tosissaan puhutaan, haluaisin saada nämä tehdyksi jo ennen kesää, mutta se ei ole kaikin puolin mahdollista. Kirppikset eivät ota toppahaalareita myyntiin ennen kuin ensi syksynä. Mutta varmaan ainakin puolet voisin hyvinkin saada näistä tehtyä.

Koska rakastan listoja, tällainen tapa koota ja hahmottaa erilaisia rästihommia sopii minulle erinomaisesti. Raportoin myöhemmin, miten projektit etenevät. Jos joku haluaa napata tästä vastaavan idean, niin kertokaa mitä teidän listoilla lukee!

Sinua varten siivoan

Julkaistu , kirjoittanut
2

”Anteeksi että en meillä on vähän sotkuista.”

Minä olen sanonut noin monet kerrat. Syynä on ollut esimerkiksi se, etten ole ehtinyt imuroida, kerätä leluja lattialta tai laittaa tiskejä koneeseen, jos vieraat ovat tulleet yllättäen. En tee tätä kovin usein, ei siis niin, että pyytelisin kodin järjestystä aina anteeksi kaikilta, olipa tilanne mikä tahansa. Mutta vaikka olisi pyytänyt anteeksi, olen hyvinkin saattanut huomauttaa, että meillä on nyt vähän sotkuista.

En kärsi kotihäpeästä, vaikka näin teenkin. Tykkään meidän kodista, tykkään kutsua vieraita, ja yleensä siivoan heitä varten. Meillä on hyvin harvoin niin järkyttävä kaaos, ettei tänne kerta kaikkiaan kehtaisi päästää ihmisiä sisälle. Mutta etenkin jos vieras joutuu syystä tai toisesta kurkistamaan työhuoneeseen, sanon lähes joka kerta, että siellä on sitten aikamoinen kaaos tällä hetkellä, koska niin tosiaan on asiainlaita. Toisaalta huoneen ovi onkin yleensä kiinni, eikä sinne vahingossa kukaan eksy. Työhuone ei siis ole syy jättää ketään kutsumatta.

Tyypillinen maisema olohuoneen lattialla.

Miksi sitten pyydän anteeksi tai selitän? Se, mitä oikeasti sanon on: ”anteeksi, etten ole siivonnut sinua varten.” Minulle siisti koti merkitsee vieraanvaraisuutta, siis kohteliaisuutta vierasta kohtaan. Haluan siivoamisella osoittaa, että arvostan vierastani niin, etten halua hänen istuvan samalle sohvalle, minne olen jättänyt likaiset vaatteeni. Pesen vessan ennen vieraiden tuloa, koska muiden liat ovat aina paljon ällöttävämpiä kuin omat liat. Oikeastaan  selitän juuri silloin, kun en ole ehtinyt varautua vierailuun. Haluan selittämisellä kertoa, että jos olisin tiennyt sinun olevan tulossa, olisin kerännyt pyykkini pois tuolin selustoilta.

Se työhuone on erilainen asia. Syy, miksi koen tarpeelliseksi huomauttaa sinne eksyneille vieraille, että täällä on sotkuista on se, että haluan tehdä selväksi ettei tilanne ole minulle ok. En halua ihmisten ajattelevan, etten välittäisi huoneen kaaoksesta, päinvastoin. Minulla on myös tuon asuntomme hankalimman huoneen suhteen vakaa pyrkimys kohti toimivaa järjestystä, mutta johtuen rajallisista resursseista projekti ei ole edennyt niin nopeasti kuin olisin toivonut. Huone tai sotku ei nolota, mutta haluan ihmisten ymmärtävän, että kyseessä on työ, joka on kesken. Ehkä tässäkin sitten aivan pohjimmaisena on ajatus siitä, että olisi noloa jos joku kuvittelisi minun olevan välittämättä epäjärjestyksestä. Kyse ei mielestäni ole kotihäpeästä, mutta kylläkin siitä, mitä ihmiset minusta ajattelevat.

Tämä kotihäpeä ja kaikki muutkin kodin herättämät tunteet ovat äärettömän mielenkiintoisia. Olen kerran tuonut yhden kotihäpeäänsä tuskailevan naapurin meille keskellä päivää katsomaan meidän arkisotkuja, ihan vain havainnollistaakseni, että ei kenelläkään ole jatkuvasti täydellisen siistiä. Tietysti itsekin toivon kotini olevan edukseen kun sinne tulee vieraita, sillä kyllä omaa kotiaan pitää jonkinlaisena persoonallisuuden ilmiasuna. Siksi en yhtään ihmettele, että omat sotkut nolottavat. Minusta on silti mukavampi siivota sillä ajatuksella, että mitä minä ajattelen vieraasta, kuin että mitä vieraat ajattelevat minusta.

Miten minimalisti juhlii?

Julkaistu , kirjoittanut
23

Miten minimalisti järjestää juhlat? Kysyn tätä ihan tosissani. Olen nimittäin huomannut, että monet tavarat ovat sellaisia, jotka on tarkoitettu sosiaaliseen käyttöön. Ajattelen tätä usein keittiössäni. Minulla on aika paljon astioita. Ei mitään hurjaa kokoelmaa muumimukeja tai sekalaisia kirppikseltä huvikseen haalittuja lautasia, mutta ihan käyttöastioita. Voin järjestää kymmenen hengelle monen ruokalajin illallisen, ja astiat riittävät – eikä tämä ole mikään hypoteettinen tilanne, vaan meillä käy ruokavieraita ainakin pari kertaa kuussa. Kuohuviinilaseja on tunnetusti niin paljon, että niitä voi tarpeen tullen lainata naapurille, ja vuosittain järjestän juhlia, joissa ne kaikki ovat yhtä aikaa käytössä. Ostin vastikään 10 kappaletta jälkiruoka-astioita, koska sellaisia, joita voisi pestä koneessa, ei ollut. Tämä olikin muuten viimeinen vakava puute keittiössäni.

Meiltä löytyy myös erinäisiä ruoanvalmistusvälineitä, joita käytetään vain harvakseltaan. On esimerkiksi parsakattila, suklaafondue ja rapuveitsiä. Kun on parsa-aika, kattilaa käytetään viikoittain. Suklaafondue tai rapuveitset voivat olla käyttämättä pidempään, mutta toisaalta on hauskaa, kun sellaiset on olemassa sitten kun tarve vaatii. Pärjäisin varmaan ilmankin, mutta minusta on mukavaa, että kotoa löytyy myös tiettyihin erikoistilanteisiin tarkoitettuja juttuja. En ole kynttiläihmisiä, mutta haluan silti joulupöytään kynttilät pöytään, ja itsenäisyyspäivänä sinivalkoiset ikkunalaudalle. Siksi muutama kynttilänjalka on tarpeen, vaikkei niitä käytetäkään kuin kerran vuodessa.

pelit

Näillä ei tee mitään ilman peliseuraa.

En ole kerännyt astiakokoelmaa siksi, että sellainen ”kuuluisi olla”, vaan siksi että meillä järjestetään isoja päivällisiä monta kertaa vuodessa. Minusta on ihanaa, kun iso joukko sukua tai ystäviä istuu saman pöydän ääreen syömään. Toisaalta vieraita ei tarvitse edes olla kovin paljon, ja silti astioita tarvitaan. Esimerkiksi eilen oli tuttavaperhe kylässä (2 aikuista + 2 lasta) ja tarjolla oli niinkin konstailematonta ruokaa kuin nakkeja, ranskiksia ja salaattia. Mutta kun otetaan 8 lautasta, lasia, haarukkaa, veistä sekä lisäksi joukko tarjoilu- ja ruoanlaittoastioita, siitä tulee jo tiskikone täyteen.

Syöminen, ja etenkin yhdessä syöminen on minulle elämän suuria iloja, ja siksi aina ihmettelen minimalisteja, joilla on vain yhden ihmisen astiat. Miten he tekevät vierailleen ruokaa? Mistä se syödään? Tilataanko aina noutoruokaa, joka syödään kertakäyttöastioilta? Kuulostaa vähän epäuskottavalta, joten olen tehnyt sen johtopäätöksen, että vieraiden kestitys ja juhlat eivät kuulu minimalistien harrastuksiin. Tosin ymmärrän elämäntilanteiden erot. Ei minullakaan  parikymppisenä opiskelijana ollut tällaista astiamäärää tietenkään, mutta ruokabileitä on aina järjestetty sille määrälle ihmisiä, joka on mahtunut ahtautumaan pöydän ympärille. Pöydänkin koko on vuosien varrella kasvanut.

Mutta astioiden lisäksi on muitakin kodin tavaroita, jotka on oikeastaan tarkoitettu muille kuin itselle. Jos ei ole ylimääräisiä lakanoita tai pyyhkeitä vieraspatjoista puhumattakaan, eivät pidemmän matkan vieraat voi jäädä yöksi, eivätkä lasten kaverit tulla yökylään. Tietysti vieraat voivat tuoda omat lakanat, mutta toisaalta minusta on sekin mukavaa, että vahingossa venähtänyt ilta ei haittaa, vaan sitten vain pedataan patjat lattialle.

On paljon muutakin, joita tarvitaan ensisijaisesti muita ihmisiä varten. Jos on iso pöytä, tarvitaan monta tuolia. Meidän perheessä kukaan ei tarvitse kenkälusikkaa, mutta moni vieras kyllä. Lautapelit ovat hauskimpia porukalla. Pidän myös pienten vieraiden varalta tallessa laatikollista vauvojen leluja ja paria muovilautasta, sillä lähipiiriin kuuluu paljon nuorempiakin lapsia kuin omani. Tai entä sitten parvekkeen jouluvalot? Eiväthän ne oikeastaan edes näy sisälle, mutta minusta on hauskaa koristella parveke ohikulkijoiden iloksi. Etupäässä valoja katselevat ihan muut kuin minä itse, mutta toisaalta minustakin on kiva katsella muiden valoja.

Koska en tunne todellisia minimalisteja oikeastaan lainkaan, joten voi olla että olen ihan väärässä. Mutta minusta tuntuu, että minimalismi sellaisessa muodossa, että kodista tosiaan karsitaan kaikki sellainen, mitä ei akuutisti päivittäin tarvita, sopii parhaiten yksin viihtyville introverteille. Tässä ei sitten ole kyse siitä, että pitäisin jotain elämäntapaa toista parempana. Teen tässä huomiota siitä, millaisia elämäntyylejä erilaisilla tavaramäärillä voi viettää. Minua miellyttää sellainen sosiaalinen elämä, jossa tapaan ystäviä ja sukulaisia nimenomaan meillä kotona, ja toivon että he viihtyvät. Haluan omistaa tavaroita, jotka on tarkoitettu etupäässä muiden kuin itseni käyttöön. Mutta voihan ihmisiä tavata myös kodin ulkopuolella, ja silloin näitä kaikkia tavaroita ei tarvita.

Onko teidän kotona tavaroita muita ihmisiä varten? Ja jos olet minimalisti, järjestätkö juhlia?

Mistä tunnistaa roskan?

Julkaistu , kirjoittanut
4

Romujen määrä on loputon.

Kun kerroin, millaista oli pelata minimalismipeliä, minua hämmästytti eniten roskan määrä, joka kodista löytyi. Se on tuntunut hämmästyttävän myös muita. Olen kuullut käytännössä kahdenlaisia kommentteja: Joko ihmetellään, että miten voi niin paljon olla roskaa, tai sitten  kuulija puuskahtaa, että heiltä löytyisi varmasti yhtä paljon. Asia jota olen minimalismipelin jälkeen miettinyt, on tämä: mistä sen roskan oikein tunnistaisi? Miten voisi estää, ettei kotiin kertyisi niin paljon roskia?

Sanalla ”roska” on vähän paha kaiku. Ensimmäisenä tulee mieleen kaatopaikat ja sekajäte. Mutta jos tavaraa ei voi lahjoittaa, myydä tai käyttää, eikö se silloin ole roska? Lähden siitä, että kaikki roskat lajitellaan. Mutta lasinkeräykseen laitettu lasipurkki on roska siinä missä tyhjä jugurttitölkkikin. Paperinkeräykseen lajiteltu paperi on roskaa, samoin kuin tyhjä paristo.

Roskat ovat taitavia piiloutumaan

Väitän, että meillä kaikilla on kotona roskia, joita emme vain ole huomanneet. Ne ovat tällaisia: toimimattomia kyniä, rikkinäisiä ”vara”sukkahousuja, käyttöohjeita tavaroille, joita ei enää ole, vanhentuneita ruokia. Ne eivät pistä silmiin, vaan ne sulautuvat tarpeellisten ja toimivien tavaroiden joukkoon ihan muina miehinä. Tällaiset roskat erottaa vasta, kun tekee lähitarkastelua. Tai sitten ne huomaa vahingossa, kun kynällä ei voikaan kirjoittaa tai aamiaisella huomaakin leivän homehtuneen (näin kävi minulle tänä aamuna). Mutta juuri tällaisille roskille minimalismipelin kaltaiset projektit ovat loistavia.

Lykätty päätös muuttuu roskaksi

Etkö tiedä mitä tavaralle pitäisi tehdä? No, laitetaan talteen, saattaahan sitä tarvita. Tällä lailla minä olen kerryttänyt paljon roskaa kotiini. Kovin usein nimittäin käy niin, että säästetty tavara unohtuu, hautautuu ja muuttuu samalla tarpeettomaksi. Minulla on suuri heikkous mm. kenkälaatikoiden ja muiden pätevien säilytyslaatikoiden suhteen. Niitähän voi aina tarvita. Mutta rajansa kaikella, en oikeasti tarvitse enempää, kuin minkä helposti voin säilyttää. Siinä vaiheessa kun tyhjät laatikot alkavat kasaantua kaikkien hyllyjen päälle ja niitä on monta sisäkkäin, tiedän että liika on liikaa. Ylimääräiset voi heittää pois – siis lajitella pahvinkeräykseen. Eli roskiin.

Säästän tunteitani ja samalla roskia

Minimalismipelin aikana heitin pois valtavan määrän paperitavaraa, jota en ollut aiemmin poistanut tunnesyistä. Onnittelu- ja joulukortteja, lasten piirustuksia, matkamuistoja. Näitä oli kertynyt vähän samasta syystä kuin noita muitakin lykättyjä päätöksiä. Olin säästänyt, koska pois heittäminen oli tuntunut liian työläältä. Siis henkisesti. Usein käy kuitenkin niin, että tunnelataus laimenee ajan kuluessa. Kuten podcastissa sanoin, haluaisin nähdä sen vanhemman, joka systemaattisesti kieltäytyy ottamasta vastaan mitään päiväkotien askarteluja, koska tietää niiden lopulta päätyvän roskiin! Minä en ainakaan siihen kykene. Enkä ole aina kyennyt heittämään niitä joulukorttejakaan pois heti Loppiaisena. Mutta jos sitä ei tee silloin, ne samat kortit tulevat sitten vastaan Juhannuksena tai ehkä muutaman vuoden päästä, ja sillä välillä niistä on jo tullut roskia.

Aina löytyy roskia, mutta ei se haittaa

Johtopäätökseni on tämä: roskien perässä on mahdotonta pysyä. En millään pysty huomaamaan sitä hetkeä, jolloin jokin tietty tavara muuttuu tarpeellisesta roskaksi. Eilen illalla leipä oli ok, mutta tänään se oli jo homeessa. Viime viikolla tämä kynä toimi, nyt siitä ei enää tule mustetta. Enkä pysty määrittelemään, kuinka monta päivää vanhaa postikorttia pitää säilyttää, että voisin heittää sen pois ilman tunnontuskia. Mutta ei hätää! Tämä on normaalia. Minimalismipelin myötä tajusin, että on normaalia, että meillä kaikilla on roskia, joihin ei vain ole tullut kiinnitetyksi huomiota. Se ei haittaa, jos kuitenkin aika ajoin katsahtaa ympärilleen, ja raivaa turhaa pois. Pelaa tätä peliä tai jotain muuta. Minusta vanha kunnon kevät- tai joulusiivous on tässä mielessä tosi hyvä perinne, sillä niiden yhteydessä tulee raivattua vähän tarkemmin, kuin tavallisen viikkosiivouksen yhteydessä.

Oletteko huomanneet samaa ilmiötä? Tuleeko teille ”salaroskaa”?

Tavaroita tulee (ja menee)

Julkaistu , kirjoittanut
10

Ehkä siksi, että olen viime aikoina karsinut niin paljon tavaroita kodista, olen myös kiinnittänyt tavallista enemmän huomiota siihen, millaisia tavaroita meille on tullut lisää. Poistosaldo on tällä hetkellä vielä isompi kuin hankintasaldo, mutta tämä kuukausi on havainnollistanut hyvin sen, miten tavaroita myös tulee kotiin jatkuvasti. Enkä ole edes ostanut vaatteita! Kyse on ihan muista jutuista.

Tässä kuussa meille on tullut muunmuassa nämä asiat:

  • 12 uutta kuohuviinilasia
  • kosteusvoide ja kaksi matkakokoista kosmetiikkapakkausta
  • kolme lasiamppelia
  • viherkasveja
  • suojaruukku isoimmalle uudelle viherkasville
  • serviettejä
  • leikkuulauta
  • puhelimen panssarilaseja
  • mikrokuituliinoja
  • tyynynliinoja
  • No okei, ostin yhdet lenkkarit itselle

Osa noista on suoraan korvannut tavaran, jonka olen kuun aikana heittänyt minimalismipelin myötä pois. Esimerkiksi ostin uuden leikkuulaudan ja laitoin vanhan ja likaisen roskiin. Ostin uusia serviettejä, koska edelliset olivat loppu. Puhelimen näytön suojus oli mennyt rikki sekä minulta että lapselta, joten ostin molemmille uudet. Juuri näissä tapauksissa tavaramäärä pysyy entisellään, sillä vanha on poistettu ja uusi vain korvaa edellisen.

lasiamppeli

Ostin amppelin ja multaa. Kasvi ja kiinnitysnauha löytyi omasta takaa.

Sitten on sellaisia tavaroita, jotka korvaavat jotain, mitä on karsittu aikaisemmin. Tarvitsimme kipeästi lisää tyynynliinoja, joten äitini avustuksella niitä tuunattiin vanhoista lakanoista lisää. Minulla on aiemmin ollut paljon tyynynliinoja, mutta ne ovat aikojen saatossa kirjaimellisesti kuluneet puhki. Nämä tyynynliinat tulivat tarpeeseen. Viinilaseja on meillä kymmeniä kappaleita (ja niitä kaikkia käytetään säännöllisesti, sillä tykkään isoista juhlista), mutta niitäkin menee tasaiseen tahtiin rikki yksi silloin, toinen tällöin. Ikeareissulla ostettiin samalla kertaa 12 kpl lisää, ennakoiden sitä että jatkossakin laseja hajoaa parin kappaleen vuosivauhdilla. Ostin myös kosmetiikkaa, vaikka ei olisi aivan välttämättä tarvinnut. Tämä kosmetiikka-asia vaatii oman postauksensa, mutta vaikka siltäkin saralta olen runsaasti poistanut elokuun aikana, uusia tuotteita tulee myös.

Oikeastaan tämän postauksen ydinsanoma on tämä: uusia tavaroita tulee jatkuvasti lisää, mutta se ei kuitenkaan aiheuta kaaosta, jos vanhoista luopuu samaa tahtia. Erityisesti kun hankitaan uusi tavara korvaamaan vanhaa, siitä vanhasta pitää myös osata luopua. Jos säästää sekä vanhan että uuden, on entisen yhden sijaan kaksi tavaraa. Tällä tavalla tavaroita on ennen pitkää liikaa. Jos vanhaa ei haluaisi heittää pois, koska se on vielä ”ihan hyvä ja käyttökelpoinen” pitää kyseenalaistaa se, tarvitaanko uutta ollenkaan. Tämän olen itse oivaltanut vasta viime vuosina.

Millaisia tavaroita teidän koteihin on kantautunut elokuun aikana?

Arki alkaa yskähdellen

Julkaistu , kirjoittanut
5

Tässä vaiheessa vuotta olen yleensä intoa piukkuen tekemässä suunnitelmia loppuvuoden varalle. Elokuu on aina ollut minusta vuoden inspiroivin kuukausi. Loman jälkeen arki tuntuu taas tuoreelta ja jännittävältä, syksy aukeaa edessä tyhjinä viikkoina täynnä mahdollisuuksia, eikä mikään ole niin ihanaa kuin miettiä, miten ne täyttäisi. En tiedä mikä minua vaivaa, kun en tänä vuonna meinaa päästä tunnelmaan millään.

Haluaisin taas vaihteeksi automatisoida arkeni. Vannon edelleen rutiinien nimeen, mutta sellaisten luominen tyhjästä ei ole ihan helppoa. Olisi tosi kätevää, jos esimerkiksi viikoittaiset ruokaostokset voisi tilata suoraan kotiin nettikaupasta. Tämä on tietenkin mahdollista, mutta kattavan ostoslistan suunnittelu tuntuu juuri nyt jotenkin aivan ylitsepääsemättömän työläältä. Tietysti asiaan voisi suhtautua rennomminkin, ja ruveta vain tilaamaan jotain, ja muokata listaa sitten ajan kuluessa. Jostain syystä tämä vaihtoehto ei tunnu hyvältä, tämä lienee selkeä stressin merkki. Silloin nimittäin alkaa ajatella yksinkertaisista asioista monimutkaisesti. Harhautuu esimerkiksi juuri tällaiseen ajatteluun, että jos ei voi tehdä täydellisesti, ei kannata tehdä ollenkaan, mikä on siis ihan kukkua.

Mietin muuten, että maailman muuttumisen huomaa pienistä asioista. Silloin kun minä olin lapsi, kouluissa oli niin sanottu pehmeä lasku. Se tarkoitti sitä, että pari viikkoa mentiin kevennetyllä lukujärjestyksellä, jotta totuttelu arkeen sujuisi helpommin. Nyt tämän saman jakson nimi on nousukiito. Mitä tämä kertoo siitä, miten ajat ovat muuttuneet? Olen aiemmin luontaisesti kuulunut enemmän tuohon nousukiitoporukkaan syksyisin, mutta tänä vuonna tuntuu, että kaipaan pikemminkin pehmeää laskua. Olenkohan tullut vanhaksi vai olikohan loma vain liian rasittava?

Totuttelen siis arkeen vähitellen. Teen listoja, suunnitelmia ja aikatauluja, mutta pikkuhiljaa. Olin jo ajatellut, että en tänä syksynä jaksa tehdä mitään ”näin palaat arkeen” -postaussarjaa, mutta nyt tuli mieleen, että voisihan sen tehdä tästä nykyisestä fiiliksestä käsin myös. Tyyliin ”näin palaat arkeen, vaikkei yhtään huvittaisi”. Minulla on muuten heti kättelyssä yksi vinkki, jota aion itse noudattaa: menen kampaajalle tänään. Uusi kampaus tuo sellaista uuden alun energiaa! Vaikutus on luonnollisesti täysin psykologinen, mutta siitä huolimatta tehokas. Itse aion teettää ihan kunnon muutoksen, sillä en usko, että ihan pienellä latvojen tasauksella on samaa vaikutusta.

Oletteko te nousukiidossa vai pehmeässä laskussa?

Minimalismipelissä mukana

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Päätin pelata ensimmäistä kertaa elämässäni minimalismipeliä. Sitä kuulemma pelataan elokuussa, ja vaikka lähdin mukaan hieman myöhässä – vasta 4.8. – olen nyt aktiivisesti mukana. Tästä pelistä on varmaan monia eri versioita, mutta omat sääntöni ovat tässä:

  • Tavoite on poistaa 1. päivä yksi tavara, 2. päivä kaksi tavaraa, 3. päivä kolme tavaraa jne.
  • Tätä jatketaan niin kauan kuin poistettavaa löytyy.
  • Tavaraksi lasketaan mikä tahansa sellainen asia, jota olen tarkoituksella säästänyt.
    • Esimerkki: lattialla lojuva paperilappu ei ole tässä merkityksessä tavara. Sen sijaan ruma postikortti, jota on säästetty vuosia, on tavara.
  • Postaan kuvat instagramin stooreihin päivittäin lyhyen kuvauksen kera
  • HUOM: vaikka jonain päivänä poistettavia tavaroita ei olisikaan tarpeeksi montaa, jatkan peliä silti, mikäli seuraavalle päivälle keksin lisää poistettavaa.

Kuten sanottu, aloitin vasta pari päivää sitten. Aloitin vähän vahingossa käymällä ompelulaatikon läpi. Sieltä löytyi heti kymmenkunta ihmeellistä pientä tavaraa, jolle ei ollut enää mitään käyttöä. Olin säästellyt haalareitten jalkalenkkejä, virahtaneita hiuslenksuja ja muuta vastaavaa. Heitin pois myös joskus pikkulapsena saamani uintimerkin. Sen tärkeys ja muistoarvo olivat tässä vuosien varrella jo ehtineet hälvetä.

(TÄSSÄ PITI OLLA KUVA, MUTTA ATK EI OLLUT YHTEISTYÖSSÄ)

Tämä minimalismipeli on sillä lailla höpsö, että en tietenkään pelaa tätä niin, että joka päivä alkaisin tyhjästä miettiä, mitähän tänään poistaisin. Sen sijaan raivasin parin päivän aikana tuon mainitun ompelulaatikon lisäksi myös kampauspöydän laatikot ja pari muuta laatikkoa, ja otin sieltä talteen sellaisia tavaroita, jotka ovat muuttuneet roskiksi tai tarpeettomiksi. Kasasin ne kaikki yhteen kassiin (joka myös kuuluu poistoihin) odottamaan sitä, että otan sieltä joka päivä oikean määrän tavaroita kuvattavaksi ja heitettäväksi. En tiedä onko tämä alkuperäisen pelin idean mukaista, mutta sovelsin sääntöjä itselle sopiviksi.

Mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea heitettävää löytyy. Jos haluatte nähdä kaikki mitä heitän, minut löytää instagramista nimellä arkijärki.

Pelaatteko tekin tätä peliä parhaillaan?

Kun kukaan ei sotke

Julkaistu , kirjoittanut
1

Yksi maailman parhaista fiiliksistä on tulla matkalta kotiin niin, että matkan aikana on käynyt siivooja. Siivoan aina itsekin ennen lähtöä, mutta kun sen lisäksi joku on käynyt imuroimassa, pyyhkimässä pölyt ja pesemässä vessat, niin kotiintulo on silkkaa luksusta.

Tämä kesä ei mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan, ja siksi tuntuu siltä, että olen viimeisen kuukauden aikana ehtinyt käydä kotona vain kääntymässä silloin tällöin. Silloinkin kaikki aika on mennyt matkalaukkujen purkamiseen, uudelleen pakkaamiseen ja pyykin pesuun. Palasin eilen loman viimeiseltä reissulta yksin kotiin, sillä aikaa kun muu perhe jatkoi vielä mummolaan. Tällä kertaa paluu oli kuitenkin levollinen, oli suorastaan nautinnollista avata ulko-ovi ja astua sisään.

Yllättävä, täydellinen hetki arjen keskellä.

Siivooja oli meidän poissaollessa laittanut kodin tiptop. Ei hiekkaa lattialla eikä tahroja peileissä. Huonekalut juuri siellä missä niiden paikkakin on. Olin lähtöpäivänä vaihtanut valmiiksi puhtaat lakanat, mistä kiitin itseäni sydämellisesti. Oletteko huomanneet, miten puhtaat lakanat kohottavat arkisen nukkumaanmenon aivan uudelle tasolle? Purin matkakassit saman tien ja laitoin kaikki paikalleen. Sen jälkeen kaikki oli ihan yhtä siistiä ja järjestyksessä, kuin hetki aiemmin.

Tämä on harvinaista herkkua, kuten varmaan jokainen perheessä asunut tietää. Minä nimittäin jaksan kyllä siivota omat jälkeni. Laitan tiskit suoraan koneeseen, pyyhin roiskeet pöydältä, laitan roskat roskiin, tuolit takaisin pöydän viereen ja kengät eteisessä ojennukseen. Muu perhe ei ole niin jämpti näissä asioissa, ja niinpä meillä ei yleensä vallitse mikään täydellinen järjestys. Mutta nyt muutaman päivän ajan tätä rauhaa ei riko mikään. Kuljen ympäriinsä ja nautin omasta kodista. Pian alkaa taas se tavallinen arki, jolloin vaatteet, kirjat, lelut ja muut tavarat vaeltavat ympäri taloa, tiskit jäävät pöydille ja pyykkivuori kasvaa itsestään takaisin yön aikana. Mutta juuri nyt nautin siitä, miten ihanaa on olla kotona, jossa kukaan ei sotke. Seuraavan kerran kun menen kauppaan, ostan vielä tuoreita kukkia.  Sitten täällä onkin kutakuinkin täydellistä.

Oman tilan ihanuudesta

Julkaistu , kirjoittanut
2

Perheessä asumisen ärsyttävä puoli järjestyksen kannalta on se, että muilla perheenjäsenillä on harvoin samoja prioriteetteja sen suhteen, millainen on sopiva siisteystaso. Se henkilö, joka toivoisi parempaa järjestystä ja korkeampaa siisteystasoa, joutuu usein tekemään myönnytyksiä.

Puhun tässä omasta kokemuksesta. En jaksa olla jatkuvasti huomauttamassa, nalkuttamassa tai toisten jälkiä siivoamassa, joten joudun sietämään sitä, että meillä ei yleensä ole niin siistiä kuin haluaisin, ainakaan arkisin. Haave tyhjistä tasoista on mahdoton toteuttaa, sillä muun perheen mielestä tyhjä taso on erinomainen laskutila mille tahansa tavaralle. Minun mielestäni tyhjä taso huokuu zeniläistä rauhaa, mutta tätä mielentilaa eivät muut tunnu havaitsevan saati sitten kaipaavan.

Tässä tilanteessa rakastan sitä, että minulla on omia tiloja, jotka saan pitää juuri sellaisessa järjestyksessä kuin haluan. Nämä ovat pieniä säilytystiloja, joissa on vain minun tavaroitani. Eteisessä on neljä laatikkoa, yksi jokaiselle perheenjäsenelle. Puolison laatikkoon ei tarvitse edes katsoa, lasten laatikot järjestän silloin tällöin, mutta omani edustaa sitä todellisuutta, jossa haluaisin elää. Järjestin tämän laatikon pari päivää sitten, ja tulen hyvälle tuulelle aina kun avaan sen. Järjestys on itse asiassa yllättävän konmarilainen: huivit on pystyviikattu, ja olen hyödyntänyt pienen pahvilaatikon kannen säilytysrasiaksi pikkuesineille, joita myös haluan tässä laatikossa säilyttää.

Eteisen laatikossa säilytän pashminoita, aurinkolaseja, lippiksiä sekä rakkolaastareita, nenäliinoja, käsidesiä ym.

Tämä kuva ei tee oikeutta todellisuudelle, mutta en jaksa nyt ruveta lavastamaan ”täydellistä elämää”. Tämä siisteys ei siis ole sellaista sisustuslehtien ylimaallista siisteyttä, missä jokainen hapsukin on suorassa. Sen sijaan tämä on arkipäivän käytännön siisteyttä, joka palvelee tarkoitusta miellyttää silmää. Tuossa pienessä pahvilaatikossa säilytän nenäliinoja, ylimääräistä käsidesiä, rakkolaastareita, jalkadeoa ym. Tästä nappaan käsilaukkuun täydennystä, otan viileällä säällä huivin harteille tai huiskautan talkkia kenkiin talkkia. Tässä laatikossa on siis kaikenlaisia eteisessä tarvittavia tavaroita. Siis sellaisia, joita voi tarvita, kun lähtee ulos ovesta. Tähän ne myöskin palaavat, sillä kukaan muu ei näitä tavaroita käytä tai tarvitse.

Kun muu huusholli on yhteiskäytössä, minulle on tärkeää että siellä on tällaisia omia taskuja, joiden järjestystä ei kukaan muu sotke. Näitä on muitakin, ja niistä on pidettävä kiinni. Olen nimittäin huomannut, että etenkin lapsilla on todella vahva taipumus yrittää omia kaikki minun tavarani käyttöönsä siksi, että ne ovat aina samalla paikalla ja siis helposti löydettävissä. Ei niin, etteikö lapsilla olisi esimerkiksi kyniä ja saksia monin kappalein. Niitä vaan ei koskaan löydy silloin kuin pitäisi. Sen sijaan minun sakseni ja kynäni ovat aina siellä missä pitääkin, koska minä palautan ne aina samaan paikkaan. Siksi nuoriso mieluusti ottaisi käyttöönsä nekin. Tästä tosin seuraa, että käytön jälkeen niidenkään sijainti ei enää välttämättä ole tiedossa. Olenkin päättänyt, että jatkossa tiettyjä minun tavaroitani ei saa lainata. Tämä uusi toimintatapa hakee vielä vähän muotoaan, mutta aion lanseerata sen tässä kesän aikana toden teolla käyttöön.

Mikä on teidän oma tila, jota muut eivät pääse sotkemaan?