Tällä viikolla kaikki toitottivat kuluttamisesta: toiset mainostivat tarjouksia, toiset muistuttivat siitä, että mitään ei tarvitse ostaa, vaikka halvalla saisikin. Tarkastelin äsken tämän vuoden vaateostoslistaa, ja huomasin, että ajatukseni ostamisesta ovat muuttuneet paljon.

Olen tänä vuonna ostanut vaatteita aitoon tarpeeseen, ja sitten niitä vähemmän tarpeellisia. Uudet farkut korvasivat kahdet puhkikuluneet entiset ja verkkarit olivat välttämättömät polvileikkauksen jälkeen, kun mitään muut housut eivät mahtuneet jalkaan. Kaikki muut ostokset ovat sellaisia, että niiden ”tarpeellisuuden” voisi kyseenalaistaa. On sellaista, jolle on ollut aito, muttei äärimmäisen välttämätön tarve, kuten esimerkiksi musta pashmina hautajaisia varten. Sitten on pari sellaista ostosta, jotka on ostettu ihan muusta kuin tarpeesta. Kaikelle on kyllä jo löytynyt käyttöä, paitsi tammikuussa ostetuille korkokengille. Olin monta vuotta etsinyt vaaleita juhlakenkiä, jotka viimein tammikuussa löysin. Sitten rusautin polveni hajalle, enkä ole uskaltanut korkokenkiä käyttää sen jälkeen kertaakaan. Ilman polvileikkausta nekin olisivat päässeet jo jalkaan, mutta nyt ne saavat odottaa siihen saakka, kunnes en enää pelkää liukastuvani.

Hienot ne on, enkä uskalla niillä kävellä.

Vaikka olen vuosia tunnistanut erilaisia ostomotiiveja, jotka eivät varsinaisesti perustu tarpeeseen, en silti ole niille immuuni. Ostin itselleni elokuussa loppuunmyynnistä nilkkurit, koska ne olivat niin älyttömän halvat (25€, Timberlandin nahkakengät). Toki olisin pärjännyt ilmankin, mutta en jaksanut vastustaa tuollaista löytöä. Onneksi en tehnyt mitään kompromissia laadun, istuvuuden tai muiden ominaisuuksien suhteen, sen verran olen sentään oppinut. Mutta tiedostin kassalla, että nyt ostan kengät, joille ei ole akuuttia tarvetta, vain siksi että ne ovat poikkeuksellisen halvat.

Kesällä taas ostin neuleen ja huivin, koska teki mieli shoppailla. On vähän uskomatonta, että edelleen voi ajoittain iskeä hirveä halu vain ostaa itselleen jotain uutta ja kivaa! Edes vuosien treenaaminen ei ole poistanut tätä yllykettä kokonaan. Useimmiten pystyn sen ohittamaan, mutta ehkä suunnilleen kerran vuodessa itsehillintä pettää. Muistelen, että tähän shoppailuhetkeen liittyi myös jotain tunnesäätelyä, olin ehkä fyssarilta tulossa, ja turhautunut polven huonosta paranemisesta. Tämänkin tiedän ja tiedostin, että ostaminen ei korjaa asiaa, mutta ostin silti. Hämärästi muistelen, että tunsin jonkinlaista kapinallista riemua noista kahdesta uudesta vaatteesta.

Nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten syvään juurtuneita ostamiseen liittyvät tavat ovat. Emme osta vain siksi että todella tarvitsemme, vaan iso osa kuluttamisesta on jotain muuta. Erona entiseen omalla kohdalla on se, että aiemmin tein tätä jatkuvasti. Eikä kyse ollut vain vaatteista, vaan kaikesta muustakin: ostelin kirjoja, kosmetiikkaa, kasveja ja varmaan paljon muutakin kyseenalaistamatta logiikkaa ostamisen taustalla lainkaan. Päinvastoin, ostaminen itsessään oli nautinto, vähän samanlainen kuin vaikka karkkipussi.

Tämä on kuitenkin muuttunut, sillä vaatteisiin liittyvä tiedostaminen on laajentunut muihinkin tavaroihin. En osta enää oikeastaan mitään ilman, että tiedostan ihan tarkkaan onko tarvetta vai ei, ja mikä on todellinen motiivi ostamisen takana. Se on johtanut siihen, että ostan kaiken kaikkiaan mitään paljon vähemmän, kuin esimerkiksi blogin alkuaikoina. Silloin painopiste ajattelussani oli siinä, miten turhista tavaroista pääsee eroon. Nykyisin mietin tarkkaan, miten estän uuden tavaran kertymisen. Kuten edellä totesin, en ole vielä siinä pisteessä, että onnistuisin olemaan ostamatta yhtään mitään, mitä en todella akuutisti tarvitse. Mutta ajattelun muutos on ollut iso. Silloinkin kun ostan ”huvikseni”, tiedostan terävästi että juuri siitä on kyse, ja harkitsen entistä tarkemmin, mitä ostan. Ja useimmiten jätän kokonaan ostamatta, koska en löydä mitään, mikä mielessäni oikeuttaisi omien sääntöjen rikkomisen.

Millaisia ajatuksia black fridayt ja älä osta mitään -päivät teissä herättivät?