Eteinen haisee

Meillä paistettiin viikonloppuna kalaa ruoaksi (tuoreita turskafileitä leivitettynä, paistettiin pannulla, oli hyvää). Valitettavasti tehottoman liesituulettimen takia koko asunto tuoksahti vahvasti kalalta pari seuraavaa päivää. Todella ahkeran tuulettamisen jälkeen kalasta päästiin. Mutta eteisessä haisee edelleen. Pahalta.

Haju tuntuu heti kun astuu ulko-ovesta sisään. Siitä tulee mieleen lähinnä liian kauan seisonut roskis. Senpä takia kävinkin ensimmäisenä roskiskaapin kimppuun. Tyhjensin ämpärit ja pesin ne Fairyllä ja harjalla yltä ja päältä. Pesin kaapin pohjan ja seinät. Samalla noukin tiskikaapin alle ja seinän väliin pudonneet roskat ja tavarat, joita löytyi aikamoinen joukko: syömäpuikko, muovipusseja, muutamia ruokapakkauksia, tyhjä orkidearavinnepullo sekä tunnistamaton paperiperäinen mytty. Positiivista on, että roskiskaappi on nyt edustuskunnossa ja varmasti puhdas. Negatiivista on se, että eteinen haisee edelleen.

Tästä päättelen, että hajun täytyy tulla jostain eteisestä. Ovenpielessä on ollut roskiksia odottamassa ulos viemistä, joten on mahdollista, että joku pussi on huomaamatta vuotanut lattialle. Seuraava askel on siis eteisen jynssääminen tolulla, koska se on edelleen tehokkain taloudesta löytyvä siivousaine, enkä ole vielä ehtinyt hankkia niitä uusia luonnonmukaisempia tuotteita. Pesen ovet, karmit ja lattian. Tarkistan kenkätelineen ja kurkistan maton alle. Sitten tarkkaillaan taas tilannetta.

Uusi Irti turhasta -podcast

Uudessa Irti turhasta -podcastissa on tällä kertaa aiheena on kevätraivaus – miksi se on hyvä idea, ja mitä muuta sillä voisi tarkoittaa, paitsi raivopäistä siivoamista. Keväällä voi raivata myös ruokailutottumuksia tai muita tapoja.

Saimme palautetta, että puoli tuntia on ehkä hiukan liian pitkä aika, joten kokeilimme tällä kertaa myös tiivistää sanomistamme noin 20 minuuttiin. Podcast myöhästyi yhdellä päivällä teknisten haasteiden vuoksi. Äänitys oli kyllä valmiina jo tiistaina, mutta sitten ilmeni yllättäviä vaikeuksia. Kiitos Katrille kärsivällisyydestä editointipöydän ääressä!