Viime vuoden uudet vaatteet

Nyt on jälleen vuoden ostoraportin aika. Pidin vuonna 2018 kirjaa kaikista vaateostoksista, sekä myös niistä vaatteista, jotka sain vuoden aikana. Tämä oli kolmas vuosi, jolloin kirjanpitoa tein.

Toukokuun vaatteet
Toukokuun ostokset

Yleisiä havaintoja: Vuonna 2018 oli 5 kuukautta, jolloin en ostanut lainkaan vaatteita. Vaatteiden lisäksi ostin vuoden aikana kahdet kengät: talvikengät ja tennarit. Laskin jälleen jokaisen sukkaparinkin yhdeksi vaatteeksi, mistä seurasi se, että vaateostoja tuli lukumääräisesti paljon, siis kymmeniä. Toisaalta tekstiilijätekirjanpitoni kertoo, että iso osa ostetuista perusvaatteista, kuten sukista, alusvaatteista ja sukkahousuista, oli sellaisia, jotka korvasivat poistettuja vaatteita. Heitin esim. vuoden aikana suunnilleen yhtä monet sukat roskikseen kuin ostin uudet. Vuoden aikana ostin seuraavat perusvaatteet:

  • 4 sukkahousut (heitin roskiin yhtä monet)
  • 10 paria sukkia (sain niitä myös lahjaksi)
  • 3 alustoppia
  • 6 rintaliivit (heitin roskiin kahdet ja kierrätin epäsopivina kolmet tai neljät)
  • 7 alushousut (heitin pois viidet)

Tästä ensimmäisestä listasta näkee, että pelkästään sukista ja alusvaatteista tulee yhteensä jo 30 vaatetta. Kuulostaa heti paljolta. Mutta tässä minusta havainnollistuu se, miten täydellinen ostamattomuus olisi lähes mahdotonta. Sukat ja alushousut ovat välttämättömiä, ja kieltäydyn kulkemasta risoissa vaatteissa. Niitä ostin siis lisää tarpeen mukaan.

Tänä vuonna tosi moni ostettu vaate oli sellainen, että se korvasi jonkun vanhan vaatteen. Korvasin vanhan uimapuvun uudella. Pidin sitä vanhaa ihan tyytyväisenä, kunnes katsoin kesän valokuvia ja totesin, että koko puku oli virahtanut kauhean näköiseksi. Onneksi en huomannut asiaa silloin kesällä, ei tarvinnut nolostella ennen kuin jälkeenpäin 🙂 Ostin myös uuden pipon viime vuonna hukkaamani tilalle. Hankin uusia neuleita, sillä vanhat ”edustusneuleet” eivät enää näyttäneet kovin siisteiltä. Esimerkiksi parhaaseen villapaitaani ilmeisesti koi oli syönyt reijän, eikä paikkaus onnistunut kovin hyvin.

Viime vuoden isoimmat ostokset (noita ns. välttämättömyyksiä lukuunottamatta) tapahtuivat kolmessa isossa erässä. Helmikuussa olin New Yorkissa, josta ostin useamman käyttövaatteen. Olen niihin kaikkiin erittäin tyytyväinen. Toukokuussa olin pikavisiitillä Lontoossa, ja sieltä taas hankin kaikki uudet neuleet sekä Uniqlosta alustoppeja useamman kappaleen. Matkat isoihin kaupunkeihin edistävät shoppailuani, koska tarjolla on sellaisia liikkeitä ja merkkejä, joita kotimaasta ei saa.

vaatteet
New Yorkin ostokset

Kolmas iso ostoskuukausi oli heinäkuu, jolloin hankin koko joukon uusia urheiluvaatteita, sekä alennusmyynnistä alusvaatteita. Nuo urheiluvaatteet olivat tarpeen, sillä niiden suhteen ei valinnanvaraa kaapista juuri löytynyt. Esimerkiksi urheilusukkani olivat kaikki peräisin vähintään 10 vuoden takaa, ja kunto sen mukainen. Urheiluvaatteet, joita olen jo ahkerasti käyttänyt:

  • 2 juoksuhousut
  • 4 paria urheilusukkia
  • 3 urheilupaitaa
Näissä kelpaa urheilla.

Kokonaisuudessaan viime vuoden ostoksia leimaa suunnitelmallisuus. Vuoden aikana tuli vain muutama sellainen ostos, jota ei ollut millään ostoslistalla. Esimerkiksi etelänmatkalla ostettu uimapaita ja huivi olivat siellä hyödyllisiä, mutta muuten käyttöä ei ole tänä vuonna tullut. Lontoossa taas oli huomattavasti kylmempi kuin luulin, joten ostin Uniqlosta myös kevyen untuvatakin. Sitä olen kyllä pitänyt tosi paljon koko vuoden, joten ostos oli hyvä vaikkei ollutkaan ennalta suunniteltu.

Tämän vuoden ostokset ovat olleet tosi onnistuneita siinä mielessä, että kaikki ovat käytössä ja mieluisia. Jokaisesta ostoksesta on hyvä mieli, mikään ei kaduta eikä harmita. Olen selvästi löytänyt harmonian ja tasapainon vaateostosten suhteen. En enää juokse alennusten perässä, vaan ostan harkitusti sellaista mitä tarvitsen. En kitkuttele, mutta en myöskään osta enempää kuin tarvitsen. Minulla on jatkuvasti mielessä ne vaatteet, joita kaapista puuttuu. Tällä hetkellä tilanne on niin hyvä, että oikeastaan listalla ei lue muuta kuin paksuja sukkahousuja ja mukavat olohousut kotiin.

Tällainen oli minun harkitun ostamisen vuoteni. Miten teillä meni?

4 thoughts on “Viime vuoden uudet vaatteet

  1. Olikin mielenkiintoista seurata omia vaateostoksia vuoden aikana. Syksyllä vapaa-aikaani vienyt opiskelu vaikutti huomattavasti vaateostoksien tekoon ja nimenomaan niin, ettei vaatekaupoille ehtinyt. Selvästi huomaa siis että shoppailu on minulle ajanvietettä. Ilman vaatteita kun syksylläkään ei tarvinnut kulkea. Hienoa nähdä sinun tekemien ostosten olleen hyviä ja käyttökelpoisia. Itselläni jäi tässä vielä vuodelle 2019 parannettavaa mutta laadun korostuminen vaatehankintoja tehdessä on nykyisin itselleni aikaisempaa tärkeämpää. Vaatteet kestävät pitkään käytössä ja niitä on mukava pitää päällä kun materiaalit on miellyttäviä myös iholle.

    • Seuranta paljastaa mielenkiintoisia asioita omasta käyttäytymisestä! Minä tajusin aikanaan että nimenomaan alennsmyynnit ovat heikko kohta, ja niistä teen myös eniten hölmöjä ostoksia. Nyt kun en enää kierrä alennusmyynneissä etsimässä ”löytöjä”, löydän oikeasti paljon parempia vaatteita.

  2. Kiva kuulla, että vuodesta jäi näin hyvät fiilikset! Kuluneiden vaatteiden korvaaminen uusilla ja noin lyhyeksi kutistunut ostoslista kuulostavat tosi hyviltä.

    Piti tarkistaa vuoden 2018 kirjanpito. Vaate- ja kenkäostoja kertyi yhteensä 25 kpl, tosin luulen, että jotain on saattanut jäädä kirjaamatta. Alkuvuodesta uskoin vielä, että onnistun niistämään heräteostokset pois tältä vuodelta. Ei se ihan niin mennyt, mutta ehkä suunta on kuitenkin oikeanlainen. Neljä vaatetta ostin käytettynä, ja tätä käytettyjen suhteellista osuutta pyrin jatkossa nostamaan. En tosin tiedä, miten se tänä vuonna onnistuu, sillä omalla ostoslistallani on jo kolmet kengät, ja niitä ei käytettynä löydä. Osa jalkineista alkaa olla hajoamispisteessä, mutta osa on jäänyt pieneksi! Jalkani on kasvanut noin yhden kengänkoon. Ei muuten herättänyt riemunkiljahduksia täällä tämä huomio…

    • Tuolta listalta puuttuu myös yöpaita tai pyjama. Heitin juuri yhden roskiin, se oli niin karmaisevan näköinen ettei oikeasti kehdannut enää edes kotona pitää. Muistaakseni ostettu vuonna 2010. Muuttunut kengänkoko on kyllä erittäin hyvä syy ostaa uudet kengät. Ostan itse kenkiä käytettynä erittäin harvoin. Niitä on, mutta koon pitäisi olla juuri sopiva ja kengän erittäin hyvässä kunnossa. Muistan lukuisten kenkieni joukosta kahdet käytettynä hankitut. Sinulla oli mielestäni oikein maltillinen määrä vaatteita ostolistalla, tsemppiä tällekin vuodelle!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.