Viikon vinkit: nollahukkatesti, ostolakkoja ja jäteuutinen

Tänä vuonna kehitän näitä viikon vinkkejä sillä tavalla, että varsinaisten linkkien perään laitan myös linkit kaikkiin blogikirjoituksiin ja podcastiin, jonka olen ko. viikon aikana julkaissut. Jos siis et ole ehtinyt käydä lukemassa blogia viikon varrella, sunnuntaisin on täältä helppo kurkata kaikki uudet tekstit.

Ensimmäisenä linkkaan bloggajakollega Ilanan todella kiinnostavan raportin siitä, miten kävi kun 5-henkinen perhe pyrki elämään viikon mahdollisimman vähän jätettä tuottaen. Mukana ensin vertailuviikko, ja sitten testiviikko ja sen jälkeen analyysiä siitä, miten meni. Ilana havaitsi mm. että ruoanlaittoon ja kaupassakäymiseen meni merkittävästi enemmän aikaa nollahukkaviikon aikana. Jätteiden vähentäminen ei todella käy ihan yksinkertaisesti, etenkin ruokapakkauksista tulee todella paljon roskaa. Vaihtoehtona on usein hakea ruoka huomattavasti kauempaa kuin ennen.

Erilaiset ostolakot ovat nousseet suosioon, ja tässä YLEn jutussa haastatellaan paria ihmistä, jotka ovat pitäneet hyvin tiukat ostolakkovuodet. He eivät ainakaan omien sanojensa mukaan ole ostaneet juuri muuta kuin ruokaa, ja silti selvinneet vuodesta oikein hyvin. Näistä kokemuksista on mielenkiintoista lukea, vaikka itse näin tiukkaan lakkoon haluaisi ryhtyä.

Vuoden alkuun positiivinen uutinen: vain prosentin verran jätteestä päätyy kaatopaikalle, ja tämä on tilasto vuodelta 2017. Iso osa jätteestä poltetaan, mutta 39% kierrätetään muulla tavalla. Polttamisessa on omat ongelmansa, mutta on se sentään parempi kuin haudata maahan.

Arkijarki.netissä tällä viikolla:

Maanantaina julkaisin kattavat ohjeet kaikille, jotka haluavat että heidän lahjoittamansa vaatteet päätyvät vielä uudelleen käyttöön. Näin lahjoitat vaatteet oikein.  Ilmeisesti ohjeille on ollut kysyntää, sillä tekstiä on jaettu jo monta sataa kertaa.

Sen jälkeen kirjoitin siitä, miten tänä vuonna aion seurata juuri näiden omien lahjoitusvaatteiden määrää ja laatua. Tiedän jo paljonko tuotan tekstiilijätettä, kuin myös sen paljonko ostan uutta. Mutta kuinka paljon kaapista poistuu käyttökelpoista vaatetta, ja mihin ne menevät?

Tämän viikon podcastissa pääsen sitten vastaamaan niihin reaktioihin, joita ensimmäinen lahjoitustekstini aiheutti. Muutamat julistivat, että eivät aio edes yrittää kierrättää, jos se kerran on tehty noin vaikeaksi. Hassua tässä on vain se, että sehän ei muuta vaatteen loppukohtaloa millään tavalla! Perustelen myös painokkaasti, miksi H&M:n keräykset eivät ole minusta hyvä vaihtoehto. Podcastin voi kuunnella tästä alta.

Arkijärki: blogi ja podcast

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.