Viikon vinkit: muovikielto, hotellimainen koti ja epäeettisiä halpisvaatteita

Onko muovituotteista luopuminen aitoa vastuullisuutta vai viherpesua? Sitä mietitään tässä YLEn artikkelissa. Itse kyllä olen sitä mieltä, että ihminen pärjää erinomaisesti ilman muovisia kertakäyttöastioita, noin esimerkiksi. Minäkin olen totta kai niitä ostanut, noin 20 vuotta sitten vappupiknikkejä varten, mutta tuolloin ei kenellekään tullut mieleenkään, että niissä olisi jotain ongelmaa.

Moni Arkijärjen lukija on varmaan tutustunut myös Mira Ahjoniemen Loistava järjestys -kirjaan. Tässä jutussa Mira kertoo, miksi hän tykkää hotellien sisustuksesta, ja millä tavalla hän on tietoisesti luonut kotiinsa hotellitunnelmaa. Minusta hotelleissa on mukavaa se siisteys, mutta toisaalta hotellihuone on usein persoonaton. Ottaisin mieluusti kotiin sen hotellimaisen siisteyden mutta sisustuksessa kaipaan enemmän niitä ”omia juttuja”, jotka tekevät kodista juuri meidän kodin. (MeNaiset)

Tällä viikolla kävi jälleen ilmi, että halpoja vaatteita valmistavien tehtaiden työntekijät kärsivät suoranaisista ihmisoikeusrikkomuksista. Tällä kertaa valokeilassa on Lidl, jonka vaatteet eivät tunnetusti paljoa maksa. Lidl kertoo ettei hyväksy ihmisoikeusrikkomuksia. Mutta yhteistyötä ei ole silti lopetettu, joten mitä tästä pitäisi kuluttajan ajatella? Pahoitellaan, mutta jatketaan toimia. En kyllä ole Lidlin vaatteiden kohderyhmää muutenkaan, joten asia ei sinänsä muuta kohdaltani mitään, mutta olisi silti kiva kuulla jotain konkreettisia toimenpiteitä, miten asiaan on puututtu.

6 thoughts on “Viikon vinkit: muovikielto, hotellimainen koti ja epäeettisiä halpisvaatteita

  1. Kaipaisin hotelleista eniten ehkä niiden isoja kylppäreitä. Mutta kun ei ole päässyt työmatkallekaan enää vuosiin. Ehkä pitää vaan joskus tempaista sen verran, että menee hotellin kotikaupungissa. Ottais vaikka kaverin mukaan. Uuuu seikkailu!

  2. Minäkään en oikein tajua, mitä tavoiteltavaa hotellimaisessa sisustuksessa olisi. Siisteys ehkä, mutta sen vastapainona epäkäytännöllisyys (vai milloin olette nähneet oikeasti käytännöllisen hotellihuoneen), persoonaton sisustus ja lisänä jatkuva lähdön tunnelma – no thanks.

    • Minulle se persoonattomuus ei houkuttele. Esimerkiksi hotellihuoneiden taulut ovat usein vähintäänkin erikoisia.

  3. Hotellisisustus on minulle aika yäk. Pakko sanoa, ehkä hitusen ilkeästi, että sama persoonattomuus kyllä vaivasi koko Loistavaa järjestystä. Kirjasta ei jäänyt mitään muuta mieleen.

    • Kommentti oli tullut tuplana, joten poistin kaksoiskappaleen. Loistava järjestys on erilainen kirja kuin Tavarataidot tai vaikkapa Paikka kaikelle, joten onneksi jokaiselle riittää sopivaa lukemista 🙂

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.