Uusi suunta blogille?

En ollut huomannutkaan, että pian alkaa uusi vuosikymmen, ennen kuin universumin liikkeille herkemmin virittäytynyt tuttava asiasta huomautti. Hänen mukaansa tällaisissa taitekohdissa elämää tulee luodattua syvällisemmin ja hetki on otollinen vanhasta luopumiselle ja uuden tuomiselle. Ehkäpä tästä syystä olen pitkin syksyä mietiskellyt, mitä tälle blogille pitäisi tehdä.

Olen kirjoittanut Arkijärkeä kohta kahdeksan vuotta. Välillä tuntuu, että toistan itseäni, ja olen jo sanonut kaikesta mahdollisesta kodin järjestykseen liittyvästä asiasta jotain. Aikoinaan tuntui siltä, että sanottavaa riitti monta kertaa viikossa. Kuluneen vuoden aikana olen julkaissut huomattavasti harvemmin, ehkä kerran tai korkeintaan pari kertaa viikossa. Tämä on johtunut tuosta edellä mainitusta ideoiden harventumisesta, mutta myös kahdesta muusta, tärkeästä syystä.

Ensinnäkin elämäni on tämän syksyn aikana muuttunut aika paljon, sillä palasin yliopistolle tekemään väitöskirjaa. Syksy on mennyt sen suhteen pitkälti suuntaa hakiessa, mutta nyt vuoden alusta tarkoitus on syventyä opintoihin jokseenkin täysipäiväisesti. Epäilen, että blogiin ja podcasteihin käytettävissä oleva aika tulee vähenemään entisestään. Tämä kun on kuitenkin pelkkä harrastus (vaikka tästä aspektista lisää tuolla viimeisessä kappaleessa).

Toinen syy tahdin hidastumiselle on kuitenkin se, että blogin alkuperäinen aihepiiri alkaa tuntua loppuukalutulta. Jos ihan rehellinen olen, niin tavaroiden vähentäminen, raivaaminen ja arkielämän helpottaminen ovat aiheita, jotka ovat kyllä edelleen minusta tärkeitä, mutta oma kiinnostukseni on alkanut suuntautua enemmän muihin suuntiin. Ehkä syynä on se, että omassa kodissa kaikki toimii jouhevasti ja tavaramäärä on hallinnassa. Meillä ei ole täydellistä, minkä huomaa kyllä jokainen, joka kurkistaa työhuoneen ovesta tai eksyy vinttikomeroomme, mutta enimmäkseen kaikki toimii täysin tyydyttävällä tasolla. Raivaamisesta ja järjestämisestä kirjoittaminen ei enää inspiroi niin kuin ennen.

Huomaan, että aihepiiri, josta tällä hetkellä innostun vähän samaan tapaan kuin järjestämisestä aiemmin, liittyy kuluttamiseen, kulutuskritiikkiin sekä niihin arkipäivän valintoihin, joilla olisi vaikutusta maailman pelastumiseen. Siinä missä arkijärki tarkoitti aiemmin arkijärkeä nimenomaan omassa kodissa, se on yhä enemmän alkanut merkitä tolkullista toimintaa kaupoissa ja kaupungilla. Olen huolestunut ilmastonmuutoksesta, mutta omassa hiilijalanjäljessäni olisi paljon parantamisen varaa. Hahmotan kuluttamisen laajemmin kuin pelkkänä ostamisena, vaikka juuri ostovalintamme ovatkin minusta äärettömän kiinnostavia. Mutta mietin myös esimerkiksi energiankulutusta, liikkumista ja syömistä. Pohdin, mitkä asiat vaikuttavat päätöksiimme, missä menee kultainen keskitie, ja kuinka paljon osallistumista voi odottaa yhdeltä ihmiseltä?

Nämä aiheet ovat kuitenkin jo melko kaukana siitä, mistä blogi on lähtenyt liikkeelle. Mielessäni pyörii myös uusia kirjojen aiheita, mutta ne eivät enää liity raivaamiseen mitenkään. Tämä on mielestäni selvä merkki siitä, että on aika siirtyä eteenpäin.  Nyt oikeastaan haluaisin kuulla, mitä te lukijat täältä saatte ja odotatte saavanne? Miksi luette Arkijärkeä? Olette varmaan huomanneet, että aihepiiri on viime vuosina laajentunut. Miltä se on tuntunut?

Olen myös pohtinut sitä, miten paljon haluan tai edes pystyn blogiin sijoittamaan aikaa ja rahaakin. Postaukset ja podcastit eivät synnyt muutamassa minuutissa, enkä edes halua tuottaa hätiköityä sisältöä. Mutta juuri nyt minulla on vapaata aikaa vähemmän kuin ennen.  Tämän sivun ylläpito myös maksaa minulle joka vuosi, mutta en saa tästä mitään taloudellista korvausta. Tämä on ollut täysin oma valinta, koska olen halunnut pitää kaiken kontrollin itselläni. Nyt on kuitenkin tullut mieleen, että jos nämä harrastusprojektit myös tuottaisivat jotain, motivaatio kanavien ylläpitoon olisi huomattavasti suurempi. Joten heitetään nyt tämäkin ilmaan: jos sinulla tai jollain tuttavallasi olisi hyvä yhteistyöehdotus Arkijärki-blogille tai -podcastille, minut tavoittaa osoitteesta jarkea.arkeen (at) gmail.com. Kuten varmaan arvaatte, perinteiset mainokset eivät kovin hyvin Arkijarki.netiin sovi, mutta voisin esimerkiksi harkita siirtyväni jonkin isomman brändin alle, ehkä.

Miltä tämä kaikki kuulostaa? Jatkatteko lukijoina ja kuulijoina, vaikka siirtyisinkin kaappien raivaamisesta entistä vahvemmin ostolakkojen, tuulivoimapohdintojen ja sen sellaisten aiheiden pariin? Minusta tuntuu, että sekä blogi että minä sen kirjoittajana on nyt jonkinlaisen uuden taitteen edessä. Tämän blogin parhaita puolia on alusta asti ollut yhteisöllisyys ja vuorovaikutus, joten siksi kysynkin, että mitkä fiilikset teillä on. Kommenttiloota on auki 🙂

21 thoughts on “Uusi suunta blogille?

  1. Nuo aihepiirit kyllä kiinnostavat, mutta yhtään yhteistyötä eli mainosta en haluaisi nähdä.

    • Jos alan tehdä yhteistyötä, toivon sen olevan pitkäaikaisempi juttu, kuin yksittäinen kampanja. Blogi voisi esimerkiksi muuttaa jonkun muun median alle. Mutta tämä on täysin idea-asteella, katsotaan nyt.

  2. Hei, hyvin olet hahmottanut tilannettasi monelta kantilta ja voit uusin ajatuksin lähteä viemään elämääsi/blogiasi uuteen suuntaan. Olen saanut paljon iloa kirjastasi ja podcasteistasi, uskon seuraavani mahdollisia uusia aiheita innolla. Olen raivannut useita vuosia ja jopa antanut ”kasvoni” julkisuuteen hyvän asian puolesta saavuttanut monta tavoitetta – enemmän kuin toivoinkaan. Joten kuten kirjoitit, jotain uutta kaivataan täälläkin.

    • Kiitos, on kiva kuulla että näistä on lukijoille ja kuulijoille aidosti iloa! Mutta uudistumista pitää tapahtua, jotta innostukseni pysyy yllä. Kahdeksan vuotta samaa on pitkä aika.

  3. Ehdottomasti teet kuten sydän sanoo. Nimi arkijärki antaa mahdollisuuden moneen! Kyllä kiinnostaa, jos ja kun jatkat uuden aihepiirisi parissa, jään innolla odottelemaan!

    • Hyvä että kiinnostaa, jotta kaikki lukijat eivät kaikkoa samantien 🙂

  4. Kirjoitat fiksuja juttuja. Tottakai voit ottaa lisää eri aiheita mukaan tänne pohdittavaksi. Toivon, että kuitenkin joskus aiheita riittäisi myös kotiin ja raivaamiseen liittyen inspiraatiota antamaan.

    • Luulisin että aina aika ajoin mieleen pulpahtaa joku raivaamisaihekin. Välillä vain tuntuu siltä, että siitä aiheesta kaikki on jo sanottu, ja näkökulmia pitää miettimällä miettiä. Sain hyvän neuvon että kirjoita siitä, mistä on sanottavaa, ja luulen että raivaamisesta on vähemmän sanottavaa kuin ennen.

  5. Minä seuraan suurella mielenkiinnolla blogiasi juuri kulutuskriittisyyden ja ostolakkoraporttien takia. Maksaiskohan Kodin Kuvalehti sulle blogisisällöstä ja vaikka jostain palstasta printissään…? Luen myös mielelläni blogin aihepiireihin kuuluvia mainoksia ja yhteistyöpostauksia.

    • Hei, olen seurannut blogiasi ja itsekin ollut huomaavinani viime aikoina siinä toistuvan samat asiat eli on varmaan aika siirtyä eteenpäin. Tunnistan saman itsessäni, olen raivannut kodin, joka tosin ei pursuillut aiemminkaan, ja karsinut vaatekaapin. Loputtomiin näistä aiheista ei voi kaluta. Mielelläni luen uusia aiheitakin.

      • Minulla on ollut sama tunne, että toistan itseäni. Eikä oikein ole tuntunut innostavalta kirjoittaa juttuja tänne, vaikka blogi on aina tuonut runsaasti iloa elämään. Nyt on ollut sekä kiire, paine tehdä muita asioita ja samaan aikaan huono omatunto blogin tilasta. Jonkinlaista uudistumista kyllä selvästi kaivataan!

    • Näitä pohdintoja on tulossa nyt vuodenvaihteessa. Olisikin hauskaa, jos vaikka Kodin Kuvalehti alkaisi maksaa minulle! Olisiko jollain hyviä kontakteja? Onko heillä blogeja nettisivuillaan? Sehän voisi sopia hyvin Arkijärjelle!

  6. Kiitos hyvästä blogista. Harmi todella, jos päätät kokonaan lopettaa. Hyvät kirjoitukset ovat ison työn takana, mutta voihan niitä olla harvemmin. Minusta on luonnollista, että aiheet elävät ja muuttuvat ajan kuluessa. Luulen, että lukijoille käy samoin tavoin. Se on tavallaan looginen jatkumo. Lukisin kirjoituksia edelleen jossakin bogiyhteisössä, jos ja kun kirjoitusten taso säilyisi. Haaste noissa kuvioissa on mielestäni että sisällöntuotanto on usein mainosmaista ja ei niin kiinnostavaa/pinnallista. Tai että taso vaihtelee. Mutta järkeväähän työsi on jotenkin rahoittaa ja silloin tuollainen kuvio ei ole ainakaan itselle este lukemiselle tai kuuntelemiselle. Mehän tiedämme blogisi jo ja löydämme tekstisi varmasti jatkossakin, sijannista riippumatta.

    • Jos tekisin kaupallisia yhteistyöprojekteja, niiden pitäisi tietenkin olla sellaisia, että voisin seistä itse niiden takana. En jaksa itsekään lukea sellaista postausta, joka selvästi keskittyy vain esittelemään jotain myytävää tuotetta, ellei siinä ole mitään muuta sisältöä. Joten tässä suhteessa taso kyllä säilyisi ennallaan!

  7. Minäkin olen lukenut blogejasi mielelläni ja toivon, että et kokonaan lopeta. Uudet aiheet kiinnostaisivat kovasti ja kyllähän arkijärjen alle mahtuu myös paljon muuta kuin asiaa tavaroista. Jään mielenkiinnolla odottamaan 😊

    • Kiitos! Vaikuttaa siltä, että vastaanotto on positiivisempi kuin luulinkaan!

  8. Blogin laajentaminen kuulostaa hyvältä ajatukselta. Ainakin minä pysyisin lukijana, sillä itsekin kipuilen noiden aihepiirien kanssa. Eli miten järkevästi kuluttamalla ja elämällä voisin tehdä edes jotain tämän maapallon hyväksi.

    • Luulen, että nämä aiheet kiinnostavat kyllä monia lukijoita. Mutta jos on ollut mukana alusta asti, aihepiiri on aika erilainen, ja siksi tässä mietiskelin, mahtaako puolet jengistä pudota pois.

  9. Viimeisen vuoden on tullut harvemmin seurailtua blogiasi, vaikka edelleen välillä käyn kurkkimassa. Ehkä oon vähän ollut sellasella odottavalla fiiliksellä, että siirtyisit jo eteenpäin aiheissa :). Toivottavasti arkijärkeä pääsee vielä jatkossakin lukemaan, vaikka sitten uudessa paikassa.

  10. Ehdottomasi kiinnostaa myös kulutuskriittisyyteen ja ostolakkoon ym. vastaavaan liittyvät aiheet ja sopivat mielestäni aivan hyvin tämän kokonaisuuden alle. En vastusta myöskään yhteistyöpostauksia, jos ne sopivat muuten blogin aihepiiriin. Päinvastoin, mielestäni hyvin tehdyt ja rehellisiin kokemuksiin perustuvat yhteistyöpostauksetkin voivat olla hyvin mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

    Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi ja podcast-jaksoistasi! 🙂

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.