TAVARATAIDOT – Arkijärjellä koti kuntoon

Tavarataidot-kirja kertoo, miksi meillä on liikaa tavaroita ja mitä asialle pitäisi tehdä. Kirja ohjeistaa oivaltavasti tavaratulvan torjumiseen, sopivan määrän hahmottamiseen ja ylläpitämiseen, sekä liiasta luopumiseen. Kirjassa neuvotaan käytännönläheisesti, miten tavarapaljous selätetään: mistä tietää kuinka paljon on sopivasti, miten poistetuista tavaroista pääsee vastuullisesti eroon ja miten estää turhien tavaroiden kertyminen kotiinsa. Kirja auttaa myös näkemään, millaiset ajatusharhat tekevät turhasta luopumisen vaikeaksi ja miten niitä vastaan voi taistella

kansi

Saatavilla e-kirjana Elisa Kirjasta, äänikirjana mm. BookBeatista ja kovakantisena esim. Adlibriksestä, sekä kirjakaupoista kautta maan. HUOM! Jos kirjaa ei näy Suomalaisessa Kirjakaupassa, marssi rohkeasti kassalle ja pyydä heitä tilamaan. Saat kirjan parissa päivässä.

Lehtijuttuja tavarataidoista (lista päivittyy sitä mukaa kun juttuja ilmestyy)

Tammikuussa osallistuin Akateemisessa kirjakaupassa paneelikeskusteluun kolmen muun hyvinvoinnista kirjoittavan kirjailijan kanssa. Keskustelun voi edelleen katsoa täältä.

Kirja-arvioita blogeissa:

16 thoughts on “TAVARATAIDOT – Arkijärjellä koti kuntoon

  1. Pidin kirjan kirjoitustyylistä kovasti, se oli lukijaa arvostavaa. Uskon, että ihminen muuttuu vain ajattelun muuttumisen kautta ja siihen kirjasta löytyy paljon eri näkökantoja. Olisin kaivannut tätä kirjaa, kun perkasin kuolinpesää ja samalla tuskailin oman perheen tavaroiden kanssa, kun perheessä oli niin eri-ikäisiä lapsia erilaisissa tavaravaiheissaan. Voin suositella lämpimästi inspiraatiolähteeksi kaikille. Kirjan lukee hotkaisemalla, seuraavaa opusta odotan jo!

  2. Oli hyvä ja ajatuksia herättelevä. Suosittelen jalat maassa keskitien kulkijoille. Sopii kyllä meille välillä pää pilvissä ihmisille😊

  3. Lukemisen arvoinen! Olen lukenut myös Konmarin, mutta mielestäni se ei ihan suoraan sovi suomalaiselle arkijärjen ihmiselle.

    Tavarataidoissa on käsitelty hyvin ihan tavallisia ongelmia tavallisilla ratkaisuilla, ei tarvitse heittää kaikkea pois jos ei huvita.

    Suosittelen ehdottomasti!

  4. Sain kirjan kuunneltua loppuun eilen. Kirja oli hyvin selkeä ja asiat selitetty jämäkästi. Suurin osa aika perusjuttuja itselleni, mutta auttaa varmasti monia tavaramäärien hallinnassa. Toki itsekin sain jotain uutta ajateltavaa ja hyviä vinkkejä. Suosittelisin etenkin ekaan omaan kotiin muuttavalle!

  5. Luin juuri kirjan loppuun. Tykkäsin kovasti! Ihanan selkeää kerrontaa ja sitä tärkeää arkijärkeä. Tykkäsin kyllä tosi kovasti myös KonMarista, mutta tämä sinun kirjasi on mielestäni enemmän suomalaiselle sopiva: maltillinen, järkevä, faktatietoa antava (ei hassua hörhöilyä, kuten Kondolla), kannustava. Kiitos kovasti kirjasta, suosittelen ehdottomasti!!

    Pari kohtaa pisti silmään:

    Olen edelleen sitä mieltä, että H&M:n tai muun vastaavan keräys on parempi vaihtoehto kuin roskis – sinne voi viedä myös ne loppuunkulutetut ja käyttökelvottomat jutut (kunhan ovat puhtaita – ikitahrat ei haittaa, mutta suoraan päältä ei kuitenkaan, ja saa olla reikiäkin). Mielestäni on parempi, että niistä tehdään vaikka sitten niitä imeytysmattoja kuin että ne menevät poltettavaksi. Itse vien sinne nimenomaan kaiken sellaisen tekstiilin, mikä EI ole käyttökelpoista enää. Kirjasta sai vähän sen kuvan, että sinnekin pitäisi miettiä sitä käyttökelpoisuutta ja jos ei kelpaa, sitten mieluummin energiajakeeseen.

    Ja toinen silmään pistävä juttu oli sivulla 100 olevassa taulukossa. Karjalan tuki ry ottaa nimittäin kyllä vastaan paljon muutakin kuin vain vaatteita ja huonekaluja. Sinne käyvät mielestäni oikeastaan melkeinpä kaikki listatut tavararyhmät. Toki elektroniikan, levyjen ja kirjojen kanssa on vähän enemmän harkittava, mutta ei nekään ihan pois suljettuja ole.

    • Kiitos palautteesta ja noista huomioista! Tarkistan taulukon, ja jos (tai toivottavasti kun) kirjasta otetaan uusi painos, teen tarvittavat korjaukset.

  6. Sain kirjan luettua jo muutama viikko sitten, oli kirjastosta lainassa. Perustietoa ja faktaa kirja on täysi. Kirjasin muutaman asian muistiin, kun luin kirjan vielä toiseen kertaan pikkuisen yli hyppien.
    Kirjassa on selkeitä asiakokonaisuuksia, joista tykkäsin paljon täyden hyllyn tekniikasta ja inventaariosta; ne voivat antaa uutta vinkkiä monelle. Teen niitä itsekin.
    On aivan totta, että raivaaminen on jatkuva prosessi ja luopuminen on harjoittelua, joka helpottuu jatkuvasti raivatessa. Olen huomannut samat asiat.
    Varmuuden vuoksi säästäminen oli hyvä luku, antoi hyviä keinoja esinekohtaiseen karsimiseen.
    Tavaratulvan torjuminen oli myös erittäin avaava luku.
    Enemmän olisin kaivannut pohdintaa perheenjäsenten tavaroista, nyt se oli sanottu vain muutamassa lauseessa.
    Samoin jäi hirveästi häiritsemään luku, jossa pohdittiin, voiko tavaran korvata helposti myöhemmin, koska esimerkit olivat niin ääripääesimerkkejä; muovipurkkien määrät ja kahdeksat varakappaleet. Olisin ehdottomasti kaivannut arkijärjen esimerkkejä.
    Mutta upea kirja kuitenkin! Tällä hetkellä joka tuutista tulee näitä uusia raivauskirjoja, turhan samaan aikaan kaikki. (Tavarataidot, Loistava järjestys, Joka kodin raivausopas, Paikka kaikelle, Konmari. Kaaoksen kesyttäjä on jo muutaman vuoden takaa.)

  7. Viisaan naisen viisas kirja. Monessa kohdassa huomaa vuosien ajattelutyön. Arvostan myös asiaan perehtyneisyyttä ja tehtyä tutkimusta. Tämähän olisi hyvin voinut olla jonkin akateemisen tutkimuksen ”esiversio”, sellainen oivallus itse tavarataitojen hahmottaminen ja jäsentely on. Itselleni kirja avasi toisaalta teoreettisesti ja toisaalta käytännöllisesti sitä, miten se kodin tavarakaaos nyt sitten viimein vuosien yrittämisen jälkeen saadaan kesytettyä. Jotain aivoissani loksahteli kirjaa lukiessani kohdilleen, joten minulle tällä saattaa olla hieman elämää mullistava vaikutus. Kiitos kirjasta! Voin suositella sitä kaikille, varmaan jokainen voi ainakin jotain uutta oppia siitä.

  8. Luin tämän kirjan saatuani sen kirjastosta lainaan.

    Mielestäni kirja oli tehty hyvin: se oli selkeästi ymmärrettävissä ja tavarataitojen kaikki vaiheet (raivaaminen, tavaratulvan vähentäminen jne.) oli selitetty tarkasti. Kirjasta jäi muutenkin sellainen kuva, että ns. maalaisjärjellä pärjää hyvin. Tarkoitan siis, ettei näihin tavarataitoihin tarvitse vippaskonsteja. Esim. kun lahjoitaa pois jotain, niin miettii hetken voiko sen antaa ystävälleen. Jos ei, niin ei lahjoita ollenkaan.

    Niin, ja se oli hyvä, ettei tarvitse tehdä täydellisesti vaan se mikä tuntuu itseltään sopivalta niin riittää. Tavarataitojen ei tarvitse olla extremeä jos ei halua. 🙂

    Suosittelen kirjaa, saattaisin jopa ostaa tämän jossain vaiheessa. 🙂

  9. Juuri luin Elisa kirjan lähettämän sähköpostin. Tavara taidot -kirja on tästä päivästä tiistaihin puoleenyöhön (13.3 – 14.3.) tarjouksena e-kirjana 4,90 € ja äänikirjana 6,90 €.

  10. Hei Jenni, muistankohan oikein, että mahdollisesti suunnittelet uutta kirjaa. Tuli mieleen, että olisi ihan huippua, jos ja kun siitä tulee äänikirja, lukijana olisitkin sinä itse. Asia kun tulee sinulta podcasteissakin niin vakuuttavasti ja sydämestä, että ääntäsi ilolla kuuntelee ! Meri Nenonen on hyvä lukija, mutta selvästi vähän ”toisen asialla” 🙂

  11. Loistava ja hyvin kirjoitettu kirja. Itseäni ja läheisiänikin auttoi tavaran luopumisessa erityisesti kysymys ”Mitä täsmällistä tarkoitusta varten esine pitäisi säästää?” Olen suositellut tätä kirjaa monelle.

  12. Kirja osui käsiini vasta äskettäin ja sain siitä uutta boostia omaan raivaukseeni. Vaikka asiat olivat tuttuja niin ne tulivat esille selkeästi ja monimuotoisesti. Kiitos!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.