Katastrofikausien ylläpitoa

Välillä tulee kausia, jolloin järjestyksen pitäminen kotona ei todellakaan ole ykkösenä mielessä. Joku sairastuu, kasaantuu hirveästi töitä tai tulee jotain muuta poikkeavaa. Itse ihmettelen aina noissa tilanteissa, miten saisin kodin pysymään siedettävässä kunnossa kaikesta huolimatta. Yleensä en onnistu kovinkaan täydellisesti. Kodinhoidon yksityiskohdat ovat niitä juttuja, joista kyllä ensimmäisenä tingin silloin kun kunnon oksutauti iskee päälle.

Mietiskelin kuitenkin, että olennaisinta varmaankin on hyvä perustaso. Nimittäin jos yleissiisteys ynnä muut rutiinit ovat kunnossa, ei tilanne yleensä ehdi muutamassa päivässä liukua täysin pois lapasesta. Kun olosuhteet taas normalisoituvat, pystyy kaiken palauttamaan tavalliselle tasolle kohtuullisella vaivalla. Jos taas valmiiksi on sotkuista, niin kaikki menee vain pahempaan suuntaan. Siinä mielessä kodin järjestykseen, raivaamiseen ja rutiineihin kannattaa panostaa silloin, kun on sitä niin sanottua tavallista arkea.

Minulle hyvä perustaso tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pakastimessa on ruokaa. Olen nyt juuri tällaisessa erikoistilanteessa, ja niin kiitollinen siitä, että olen opetellut huolehtimaan pakastimeen ”pahan päivän varaa”. Se, ettei tarvitse ensimmäisenä miettiä kauppaan menemistä on hirveän helpottavaa. Nyt ne varastot tulee aika pitkälti syötyä, mutta kunhan tästä tokenemme, täytän pakastimen uudelleen.

Toinen tärkeä juttu on yrittää pitää kiinni tavallisimmista rutiineista, siinä määrin kuin se on mahdollista. Niinpä yritän laittaa aika ajoin pyykkikoneen pyörimään, ja täyttää tiskikonetta vaikka pari astiaa kerrallaan. Pienikin ponnistus vaikuttaa, kun mennään monta päivää muuten kuin pellossa. En piittaa silittämisestä, pölyjen pyyhkimisestä, kukkien kastelusta tai muusta epäolennaisesta, mutta nämä perusasiat yritän hoitaa vaikka jotenkuten.

Lopuksi täytyy kiittää vielä siivoojaa, sekä itseäni siitä että älysin sellaisen palkata. Meillä on nyt niin hyvä perussiisteys, että kestää kauemmin saada täysi kaaos aikaan kuin ennen. Ja lisäksi on varsin helpottavaa ajatella, että joku tulee parin viikon päästä ja jynssää pois kaikki ne sotkut, joita en tässä kaikessa hässäkässä itse huomaa tai jaksa perusteellisemmin siivota. Meidän elämäntilanteessa siivooja on ollut oikea ratkaisu, ja olen iloinen siitä että olen löytänyt hyvän ja luotettavan ammattilaisen.

Onko lukijoilla hyviä kikkakolmosia katastrofipäiviin?

Etikkaa tiskikoneeseen

Blogiin on viime aikoina tultu runsaasti erilaisilla hakusanoilla, jotka liittyvät tiskikoneen puhdistukseen. Taannoisen suuren tiskikonekeskustelun yhteenveto löytyy täältä. Itse sain vihdoin kokeiltua vinkkiä, jonka sain tuon keskustelun yhteydessä – korvasin tiskikoneen huuhtelukirkasteen etikalla. Laimensin etikan noin 5% vahvuiseksi, ja kaadoin kirkasteen tilalle koneeseen. Etikka on pyörinyt koneessa nyt pari viikkoa, ja olen kokeiluun tyytyväinen.

Vastoin odotuksiani se ei haise miltään. Laseihin ei jää pisaran jälkiä, ja kaikki kirkastuu ja kuivuu hyvin. En ole käyttänyt minkäänlaista kirkastetta koneessa pitkiin aikoihin, mutta olen ollut huomaavinani, että muutamat hieman samentuneet lasit olisivat muuttuneet viime aikoina hiukan kirkkaammiksi. En tosin takaa havainnon todenperäisyyttä, sillä en kiinnittänyt laseihin erityistä huomiota kokeilua ennen, mutta tällainen fiilis kuitenkin on.

Tämä ekokokeilu jää siis pysyvään käyttöön. En välitä ostaa kallista ja kemikaalipitoista kirkastetta, kun näköjään etikka ajaa saman asian. En ole hirveän perehtynyt etikan käyttöön, mutta Rajamäen omilta nettisivuilta löytyy paljon vinkkejä etikan käytöstä muutenkin kuin ruoanlaittotarkoituksessa. Tässä näkyy muuten blogin kirjoittamisen hauskuus – opin jatkuvasti uusia asioita lukijoiden ansiosta! En varmaan olisi tätä tullut kokeilleeksi, ellei joku olisi kehunut keinoa kommenteissa.

Yhteenveto tiskikonekeskustelusta

Tulipas vetävä otsikko… no mutta ei muuta kuin asiaan. Kirjoitin elokuun alkupuolella tiskikoneen puhdistamisesta. Kirjoitus poiki vilkasta keskustelua kommenttiosastolla. Esiin nousi niin paljon uutta asiaa, että lupasin tehdä yhteenvedon aiheesta myöhemmin, ja tässä se nyt tulee.

Sitruunahappo todettiin turvalliseksi puhdistusaineeksi. Sopiva annostus on 20-50 grammaa, riippuen koneen likaisuudesta ja koosta. Omalla kohdalla olen todennut, että 50g on sopiva määrä. Sitruunahappo ei haurastuta tiivisteitä. Jos sitä pelkää, voi koneen pestä sitruunahapon jälkeen normaalilla tiskikoneaineella. Normaalit pesuaineet ovat niin emäksisiä, että mahdollinen happovaikutus neutraloituu välittömästi. Nestemäistä sitruunahappoa max 10% happopitoisuudella voi käyttää myös kirkasteena, mutta tämä ei liene kovin suositeltavaa, lähinnä siksi että sen teho kirkasteena ei ole erityisen hyvä.

Etikkaa voi käyttää koneessa kirkasteiden sijaan. Tällöin etikan happopitoisuus saa olla korkeintaan 5%, vahvemmat aineet voivat vahingoittaa konetta. Etikka vähentää vesijälkiä astioissa, eikä ilmeisesti haise lainkaan. Näin vakuuttivat ne, jotka etikkaa olivat käyttäneet. Itse en ole vielä kokeillut.

Veden pehmeys tai kovuus vaikuttaa siihen, pitääkö tiskikoneessa käyttää suolaa. On hyvä huomata, että kyseessä ei ole ruokasuola, vaan ihan muu aine, jota voinee hankkia esim. rautakaupoista. Joissakin konetiskitableteissa on valmiina mukana vedenpehmennin. Veden kovuus tarkoittaa sitä, että siinä on runsaasti magnesium- tai kalsiumsuoloja. Ne heikentävät pesutulosta, joten siksi vettä on syytä pehmentää ja mahdollisesti lisätä pesuaineen annostusta. Suomessa on yleensä pehmeä vesi, mutta jos vesi tulee omasta porakaivosta, se saattaa olla kovaa. Veden laadun voi tarkistaa alueensa vesilaitokselta. Tiskikoneen ohjeissa saatetaan mainta suola, koska Euroopassa vesijohtovesi on usein kovaa, ja siksi suolaa tarvitaan. Tässä vielä kaksi hyödyllistä linkkiä: Wikipedian artikkeli veden kovuudesta sekä Marttojen nettisivuilla katsaus vedenpehmentämiseen.

Tiskikoneen tiskausta

Meidän moitteettomasti toimivaan tiskikoneeseen tuli yllättäen paha haju. Arvelin että koneen sisuskalut olivat likaiset, joten peruspuhdistus oli paikallaan. Hain hieman netistä ohjeita, ja löysinkin monenlaisia. Ilmeisesti on olemassa tiskikoneen puhdistukseen tarkoitettuja aineita tai tabletteja. Sen lisäksi suositeltiin sitruunahappoa ja etikkaa. Valitsin sitruunahapon, koska sitä oli ennestään saatavilla.

Ihan ensimmäiseksi hinkkasin taikasienellä luukun reunat puhtaiksi sekä koneen että oven puolelta. Etenkin luukun alareunaan saranoiden kohdalle oli kerrostunut aika paksulti likaa. Seuraavaksi putsasin pohjassa olevat suodattimet. Se muuten kannattaa tehdä aika ajoin, oli hajuja tai ei. Suodattimet keräävät ruoantähteet, jotka voivat jäädä sinne muhimaan. Ei mikään kovin kiva skenaario… Kaikista tähän asti käyttämistäni tiskikoneista suodatin on lähtenyt hyvin helposti irti (ne on tarkoitettu puhdistettaviksi). Puhdistin ne tiskiharjalla ja fairylla kuuman veden alla. Suodattimiin jää kokemukseni mukaan ruoanpalasten lisäksi myös rasvaa. Jos esimerkiksi käytät runsaasti pestoa, tarkista suodatinten kunto. Todennäköisesti löydät tasaisen kerroksen pestoa myös suodattimesta. Myös pesuainetabletit, joiden ympärillä on vesiliukoinen kuori, jättävät jälkensä. Kuori ei nimittäin liukene täydellisesti, vaan sitä ainetta kerääntyy vähitellen suodattimen pinnalle.

Marttojen sivuilta löytyi hyvät ohjeet sitruunahapon käyttöön, joiden mukaan toimin. Latasin koneeseen ensin noin 25g sitruunahappoa, pistin 30min/60° ohjelman päälle, ja sen perään vielä pelkän huuhtelun. Tämä ei kuitenkaan vienyt haisua kokonaan pois, joten tein uuden käsittelyn. Tällä kertaa 50g sitruunahappoa, ja perään sama pesuohjelma + huuhtelu. Sen jälkeen laitoin normaalisti tiskit koneeseen pesuaineen kera, ja valitsin tehokkaimman ohjelman, joka pesee 70 asteessa. Kun ohjelma loppui, avasin luukun ja annoin tuulettua huolella. Nyt kone ei enää haise.

Syy, miksen heti laittanut kuuminta ohjelmaa oli se, että siihen kuuluu myös kuivausvaihe, jonka sanottiin ohjeissa olevan pahasta. Kuuma ja kuiva voi ilmeisesti tuottaa epätoivotun tuloksen ”polttamalla” sakat koneeseen kiinni. Tuloksen kannalta olennaista oli ilmeisesti riittävän suuri annos sitruunahappoa, sekä lopuksi tehty normaali pesu teho-ohjelmalla, joka ilmeisesti vei viimeisetkin ryönät mennessään.

Olisi kiva kuulla, millaisia tuloksia etikalla on saatu. Millainen annostus on hyvä? Onko muita hyviä vinkkejä? Epäilen hieman itse etikan käyttöä sen voimakkaan hajun vuoksi. Jääkö koneeseen etikan haju käsittelyn jälkeen? Sitruunahapon hyvä puoli on se, että se on itsessään täysin hajutonta.

Tiskikoneeseen voi laittaa… leluja

Tiskikoneessa voi pestä muutakin kuin astioita. Esimerkiksi Plaston lastenastiat on tehty elintarvikemuovista, joten ne kestävät tiskikonetta hyvin. Pienet muoviukkelit yms. voi laittaa pesupussiin ja tiskikoneen ylätasolle. Samalla logiikalla luulisin, että legot kestävät käsittelyn. Pesupussi on kuitenkin tärkeä, jotteivät pienet palat sinkoile koneessa ympäriinsä. Sen sijaan tiskikoneeseen ei kannata laittaa nukkeja, my little poneja yms (hiukset menevät pilalle), mitään missä on metalliosia (ruostuu rikki) tai mitään missä on teddyä (menee pilalle). Tarkista myös, ettei lelu ole ontto – toisin sanoen ettei sen sisään mene vettä.

Älä laita tiskikoneeseen

  • Puisia astioita, leikkuulautoja, lastoja. Puu ei kestä konepesua, se halkeilee ja vääntyy.
  • Vakuumieristeisiä termoksia yms. sillä jos sisään menee vettä, eristys ei enää toimi.
  • Kristallia. Tummuu ja voi mennä rikki.
  • Messinkiä, koska pinta menee pilalle koneessa.
  • Valurautaisia patoja ja pannuja, koska rauta ruostuu ja rasvapinta häviää. Emaloitujen patojen pinta voi samoin mennä rikki.
  • Kupari on pehmeä materiaali, joka kolhiintuu helposti.
  • Hopea ja kulta eivät myöskään kestä tiskikonetta.
  • Ylipäätään mitään, mikä vaikuttaa niin herkältä, että saattaisi mennä koneessa rikki.

Jos laitat koneeseen jotain muuta kuin astioita, mieti kuitenkin ensin haluatko kyseisen esineen samaan koneeseen, jossa tiskataan astioita. Fiskarsin kukkalapio todennäköisesti kestää pesun, mutta itse en haluaisi tiskata astioita samassa koneessa, jossa on kiertänyt mahdollisesti kanankakkaa…