Koko koti kuntoon: eteinen

Tässäpä yksi kodin ongelmakohdista. Eteinen on ainakin meillä hankala. Se on kauttakulkutila, jossa on kuitenkin säilytettävä runsaasti tavaraa, ja lisäksi tavarat vaihtuvat vuoden aikana. Tilassa säilytellään monenlaisia ja usealle ihmiselle kuuluvia tavaroita, mutta säilytystilat ovat niukat. Tämän viikon haasteena on eteisen raivaus.

Meillä eteisessä säilytystilat koostuvat naulakoista, kenkähyllyistä sekä yhdestä piirongista. Aloitin eilen raivaamisen kengistä. Kävin läpi omat ja lasten kengät, hoidin nahkakengät ja siirsin sandaalit ja kevyet kesäkengät talvisäilytykseen. Seuraavaksi pitäisi tehdä takeille sama operaatio, jotta naulakko väljentyisi. Piironki sisältää hattuja, hanskoja ja huiveja, enkä ole ajatuksella raivannut sitä aikoihin. Käyn tällä viikolla sen viisi laatikkoa läpi, ja vaikka en mitään poistaisikaan, järjestän ainakin kaikki niin, että vaatteet löytyvät kun niitä tarvitsee.

Sitten on vielä yksi ongelmakohta, nimittäin laskutilat. Kyseisen piirongin päällä kuuluisi olla kalenteri, kynä sekä yksi säilytyspurkki. Voitte arvata, että tilanne ei ole ihan sellainen. Piirongin ohi tulee kuljettua kymmeniä kertoja päivässä, ja sen päälle on helppo laskea käsistään mitä tahansa ”väliaikaisesti”. Muutaman päivän päästä ne tavarat ovat siinä edelleen.

Tämän viikon tavoitteena on siis saada meidän eteinen taas väljäksi ja toimivaksi ja siirtää tarpeettomat tavarat sieltä pois. Kenkähyllyille on myös kertynyt epämääräisiä nyssyköitä, ja vaikka niistä ei varsinaisesti haittaa, eivät ne kovin esteettisiäkään ole.

Missä tilassa teidän muiden eteiset ovat?

Miten voisin lopettaa siivoamisen?

Olen kyllä kirjoittanut tästä aiemminkin. Mutta viime päivinä jälleen kerran olen pohdiskellut sitä, miksi järjestys ei pysy. Siis meillä. Tämä on ehkä ollut mielessä vielä tuon Marie Kondon kirjan myötä, hän kun väittää että kerran kunnolla siivottuaan ei enää koskaan tarvitse. Että raivaaminenkin on sellaista, mitä ei ole tarkoitus tehdä jatkuvasti vaan yhdellä rysäyksellä ja sitten ei koskaan enää. Toisaalta tämä on sellainen ikuisuuskysymys, jota olen aina ihmetellyt. Miksi toisilla on aina siistiä mutta meillä ei? Meillä on siistiä silloin, kun minä olen siivonnut. Tarkoitan siivoamisella tässä sitä, että olen laittanut kaikki tavarat omille paikoilleen.

Voi olla että jotain on hukkunut käännöksessä, mutta siis miten on mahdollista ettei tarvitsisi siivota? Meillä pitää järjestellä jatkuvasti. Välillä tuntuu että käyn jonkinlaista taistelua epäjärjestystä vastaan. Tiedän, että yksi syy epäjärjestykselle on helposti se, jos tavaroita on liikaa. Mutta meillä ei ole, en tosiaankaan haudo täällä mitään tarpeetonta. Leluja on liikaa, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi lastenhuoneessa, ja sen järjestyksestä taas en ota liikaa stressiä. Kyse on pikemminkin yhteisistä tiloista. En kaipaa sisustuslehtien täydellisyyttä, mutta minua häiritsee tavarat, jotka selvästi ovat pois paikoiltaan, siis enemmän kuin 20 senttiä. Toisin sanoen ei minua haittaa, jos pöydällä olevat kirjat eivät ole viivasuorassa pinossa. Mutta sen sijaan pianon päälle jäänyt yksinäinen kirja on eri asia, kun se ei selvästikään kuulu sinne.

Oma arkijärkinen analyysini aiheesta on se, että tavaroita ei laiteta takaisin omille paikoilleen. Käytän tässä nyt passiivia, sillä vaikka mieluusti vierittäisin syyn kaikkien muiden perheenjäsenten niskoille, epäilen että oma osallisuuteni on yhtä iso. Katselen juuri nyt ympärilleni, ja näen valitettavasti useita tavaroita, jotka itse olen jättänyt jonnekin lojumaan. Seuraava ajatus on tämä: kaikilla tavaroilla ei ole kunnollista paikkaa. Koska jos olisi, olisin kai osannut laittaa ne takaisin? Tai sitten en. En tiedä.

Joten! Aloitin juuri teemaviikon. Yritän loppuviikon kiinnittää erityisesti huomiota siihen, mihin lasken tavarat käsistäni, ja selvittää mistä se jatkuvasti syntyvä epäjärjestys oikein tulee. Yksinkertainen ajatukseni on, että jos onnistun selvittämään alkusyyn, pystyn myös keksimään jonkin toimivan ratkaisun tähän asiaan. Palaan asiaan viikon päästä. Kertokaa te muut sillä aikaa, millä ihmeellä järjestys saadaan pysymään? Tai jos haluatte ilahduttaa, niin olisi kiva kuulla että muillakin on sotkuista…

Omppulaatikko

Olen ennenkin maininnut, että minulla on vaikeuksia luopua hyvistä pahvilaatikoista. Niitä kun voi aina tarvita. Nyt Marie Kondoa (anteeksi, taas ollaan tässä aiheessa) lukiessa törmäsin hänellä sellaiseen ajatukseen, että kätevin säilytystarvike on kenkälaatikko. Niihin voi kuulemma säilöä mitä vaan siistisi. Ehkäpä niinkin, vaikka kenkälaatikot eivät mielestäni yleisesti ottaen ole niin kauniita, että haluaisin niitä säästellä muuhun kuin kenkien säilyttämiseen. Mutta toisena hyvänä ideana Marie mainitsee Applen pahvilaatikot, ja siinä hän on kyllä oikeassa. Katsokaa nyt tätä:

imageJouduin ostamaan uuden johdon tietokoneeseen, ja johto kaikkine tilpehööreineen oli pakattu tällaiseen pahvilaatikkoon. Se on kooltaan noin 20 x 20 cm. Eihän tällaista voi heittää pois! En vielä tiedä mitä tänne laittaisin, mutta jotain ihan varmasti. Laatikko on suorastaan kaunis. Olisi tuhlausta panna se roskiin. Ehkäpä laitan sen pöydänkulmalle, jonne kertyy erinäisiä latausjohtoja, ja alan pitää niitä tässä laatikossa. Vanha totuus nimittäin on, että kaikki näyttää paremmalta kun sen asettaa tarjottimelle. Varmasti kaikki näyttää paremmalta myös kauniissa valkoisessa pahvilaatikossa.

Kaappi ennen ja jälkeen

Laitetaan vaihteeksi Viikon vinkkien tilalle perinteinen raivauspostaus – kuvien kera!

Kun tuli mainittua se kaappi, josta löytyi se onneton keittiövaaka (jossa vihdoin on patteri! Hurraa! Aaltoja!), niin päätin sitten oikeasti tehdä asialle jotain. Kaappi on kapea ja korkea, ja siinä on useampia hyllyjä. Raivasin ja järjestin uudestaan kaksi alimmaista.

Ennen siivoamista näytti tältä:

image

Hyllyllä on etupäässä kynttilöihin ja niiden polttamiseen liittyviä tavaroita ja tarvikkeita. (Joita muuten on melkoinen määrä ottaen huomioon, että minä en ole kynttiläihmisiä.) Sitten on puukko, maalarinteippiä, tusseja ja varmaan kolme kiloa painava mortteli. Löytyy myös se keittiövaaka, sekä vanha tuoksulyhty. Tämä kaappi on sillä lailla keittiön reunassa, että kynttilähommat voivat ihan hyvin olla täällä, koska niitä harvemmin tarvitaan. Toisaalta pakastin on vastapäätä, joten maalarinteippi ja tussi tuntuivat olevan oikeassa paikassa myös. Niillä nimittäin merkitään purkinkanteen mitä siinä on pakastettu.

Lopputulos näyttää kuitenkin tältä:

image

Hoksasin nopeasti, että tässä kannattaa soveltaa perinteistä ”samanlaiset yhteen” tekniikkaa. Niinpä tyhjensin molemmat hyllyt ja pyyhin puhtaaksi keittiötahmasta. Sitten järjestin tuikkukipot ylemmälle hyllylle ja jätin korkeat kynttilänjalat alemmalle. Alemmalla hyllyllä on nyt myös tulitikut, kakkukynttilät ja sammuttaja. Niiden lisäksi myös se vaaka ja mortteli. Jälkimmäiselle etsin paikkaa muualtakin, mutta se ei mahtunut järkevästi minnekään joten jätin sen paikalleen.

Kaapista poistui tavaraa: irtokynttilät siirsin komeroon, jossa niille on ihan oikea paikka olemassa. Tuoksulyhdyn vein kylppärin kaapin päälle, jossa säilytän myös eteerisiä öljyjä (samanlaiset yhteen tässäkin tapauksessa). Maalarinteippi ja tussit puolestaan muuttivat pienen matkan alemmas vetolaatikkoon, jossa pidän pussinsulkijoita, leivinpaperia ynnä muuta vastaavaa. Ne ovat edelleen lähellä pakastinta, mutta peräti samassa laatikossa kuin pakastepussit. Järjestin lopulta myös tuon laatikon, sillä epäjärjestys oli vallannut senkin.

Tällä kertaa en heittänyt roskikseen muuta kuin pari loppuun poltettua tuikkua. Kaikelle muulle löytyi oma paikka helposti, ja silti kaappiin tuli lisää tilaa. Kynttilänjalkojen määrää katsellessa tuli tosin mieleen, että osasta voisi helposti luopua. Nimittäin kahdesta sellaisesta, jotka olen saanut lahjaksi: toisen sain kerran tuliaisiksi ja toisen kiitokseksi yhdestä työkeikasta. Ehkä jostain löytyy kynttiläihminen, jolla olisi niille käyttöä. Tästä voi myös havaita, että koriste-esineet ovat hankalia lahjoja. Molemmat jalat ovat nimittäin ”merkkitavaroita”, mutta kun ne eivät ole oman tyylisiä niin niitä ei juuri koskaan tule käytettyä.

Pienestäkin raivaamisesta tulee aina tosi hyvä fiilis. Optimaalinen järjestys tuo jotain kummallista tyydytystä tällaiselle organisointifriikille. Ensi viikolla voisi ottaa työn alle samasta kaapista loput kaksi hyllyä.

Viiden minuutin homma

Tämä on esimerkki siitä, miten asiat ovat joskus paljon yksinkertaisempia, kuin luulisi. Tarina juontaa juurensa viime vuosituhannelle, jolloin olin tuore fuksi Helsingin Yliopistossa. Opiskeluaika oli kaiken kaikkiaan aivan mahtavaa ja siihen liittyi tuohon aikaan kaksi olennaista juttua: kirjastokortti oppikirjalainaamoon sekä ATK-luokat. (Tuohon aikaan niitä todella kutsuttiin ATK-luokiksi!) Muutaman ihanan yliopistovuoden jälkeen valmistuin ja erkanin tuosta maailmasta, mutta käsiin jäi pari pientä juttua. Nimittäin se kirjastokortti ja kulkuavain ATK-keskukseen.

Olin aikanaan maksanut avaimesta 100 markan pantin. Säännöt menivät muistaakseni niin, että avain olisi kuulunut palauttaa vuoden kuluessa valmistumisesta, jolloin pantin olisi saanut takaisin. En saanut asiaa silloin hoidettua, mutta en ole osannut heittää avainta poiskaan. Niinpä se on yksi niistä tarpeettomista tavaroista, joka on kulkenut mukanani muutosta toiseen vuosi toisensa perästä. Kirjastokorttikin oli edelleen tallella, vaikka arvelin etten enää pysty lainaamaan sillä, kun en ole yliopistossa kirjoilla. Jostain syystä en tullut heittäneeksi pois sitäkään.

Kyse on niin pienistä tavaroista, että niiden olemassa olo ei ole häirinnyt käytännössä mitenkään. Silti aina avaimeen törmätessä mietin, että tässäkin menetin aikanaan 100 markkaa, kun en tullut ajoissa hoitaneeksi asiaa, ja tälle varmaan pitäisi tehdä jotain. Ja että se kirjasto oli kyllä ihana (siis sisällöltään, minun aikanani ei vielä ollut olemassa sitä uutta hienoa rakennusta). Tänään treffasin ystävääni kyseisen kirjaston kahvilassa, ja kotoa lähtiessä sain idean ottaa molemmat  mukaani ja selvittää mitä niille pitäisi tehdä. Toiveet eivät olleet korkealla, mutta ajatus oli, että voin ainakin palauttaa avaimen oikeaan paikkaan jos ei muuta.

Ja kuinkas sitten kävikään. Menin kortin kanssa infotiskille, jossa todettiin että kortti ei tosiaan enää ole toiminnassa, mutta sen voisi aktivoida saman tien uudelleen. Tarvittiin vain nykyiset yhteystietoni ja henkilöllisyystodistus. Parissa minuutissa käsissäni oli toimiva kirjastokortti (siis se sama vanha kortti, joka oli vain laitettu uudelleen toimintaan) ja edessäni kokonainen kirjasto pullollaan mitä mielenkiintoisempia tietokirjoja! Ah onnea! Olen niin piintynyt nörtti, että olen tästä mahdollisuudesta edelleen aivan tohkeissani. Kirjaston nimi ei enää ole oppikirjalainaamo, vaan se on yliopiston pääkirjasto. Virkailija kertoi, että heillä oli vastikään kirjamessuilla piste, jossa mainostettiin kirjastoa kaikille. Sinne siis saa kortin kuka tahansa aikuinen, jolla on pysyvä osoite Suomessa. Tai jotain sinne päin, pointtina siis kuitenkin se, että kirjasto on avoin kaikille, ei vain opiskelijoille. Joten jos olet samanlainen nörtti kuin minä, suosittelen.

Sitten siirryin pari metriä oikealle it-lupa-asioiden tiskille (ei mitään ATK:ta enää), ja esittelin siellä antiikkisen avaimeni. Ja kas – sain eteeni paperin, johon täytin jälleen tietoni ja tilinumeroni, ja tililleni luvattiin maksaa ensitilassa 16,80 euroa. Siis täsmälleen se noin 15 vuotta sitten maksamani sata markkaa. Mitä tässä voi sanoa. Olen tosi iloinen, että pääsin avaimesta eroon niin ettei se joudu vääriin käsiin, ja saan vielä rahatkin takaisin. Samalla tunnen oloni aavistuksen hölmöksi, että olen lykännyt tätä asiaa vuosikausia. Näiden molempien asioiden hoitamiseen meni yhteensä aikaa noin viisi minuuttia. Olen siis vuosikausia lykännyt sellaisen asian hoitamista, joka vei todellisuudessa viisi minuuttia eikä aiheuttanut minkäänlaisia vaikeuksia. Ei tarvinnut edes jonottaa. Tässä on siis vastakkain noin 10 vuotta vitkastelua ja viisi minuuttia toimintaa. Suhdeluku on aika karu.

Pystyykö joku pistämään paremmaksi?

Omalle paikalle

Katselin vähän väsyneenä keittiön työtasoa, joka oli jälleen kerran päällystetty ties millä. Hirveä määrä roinaa pöydällä, eikä mitään tilaa mahtua tekemään mitään. Visuaalinen efekti oli lähinnä masentava. Lykkäsin raivaamista eteenpäin ja eteenpäin kunnes lopulta oli kertakaikkiaan pakko ruveta töihin. Yksi kerrallaan aloin siirrellä tavaroita tasolta pois.

Silloin sain ahaa-elämyksen. Tajusin etten oikeastaan siivonnut, vaan palauttelin vain yksittäisiä tavaroita omille paikoilleen. Huomasin yhtäkkiä, että oikeastaan jokaisella esineellä oli oma paikka jossain, ja vieläpä varsin lähellä. Leivät leipäkoriin. Tiskit tiskikoneeseen. Karkkipaperit roskikseen. Keittiöpyyhe uunin kahvaan roikkumaan. Työ, jota olin vältellyt vaikka kuinka kauan siksi, että se vaikutti niin ikävältä ja hankalalta hommalta, osoittautuikin alle viiden minuutin pyrähdykseksi. Laitoin vain kaikki omille paikoilleen.

Aloin miettiä, että taidan lykätä usein siivoamista siksi, että kuvittelen sen olevan sekä työläämpään että vievän enemmän aikaa kuin todellisuudessa on. Jos kodissa on perusjärjestys, tuollainen järjestely on oikeasti helppoa, koska tavarat voi tosiaan vain palauttaa sinne minne ne kuuluvat. Aloin myös filosofoida asiaa pidemmälle: sanotaan, että lika on vain materiaa väärässä paikassa. No, samalla logiikalla epäjärjestys on vain esineitä väärillä paikoilla. Jostain syystä tässä kävi vähän samanlainen keventymisilmiö, kuin sen projektiajattelun suhteen. Yhtäkkiä en enää kokenut siivoavani, vaan tein vain tarmokkaan pikajärjestelyn. Mutta lopputulos oli siisti työtaso.

Jos tätä oivallusta jalostaisi jonkinlaiseksi ohjeeksi itselleni ja muille, sanoisin että jatkossa aloita helpoista. Eli jos kyse on jostain arkipäivän epäjärjestyksestä, vie ensin paikalleen kaikki jutut, joiden paikan tiedät sen enempää asiaa pohtimatta. Todennäköisesti sotku selvittyy aika pitkälti jo sillä. Tämä ei tietenkään toimi silloin, kun pitää ruveta selvittämään jotain isompaa juttua kuten varastoa tai autotallia (joskin alkuun voi päästä niissäkin). Mutta normaalien huoneiden järjestelyssä tämä auttaa. Tavarat omille paikoilleen. Tässä muuten näette, että pyörän voi keksiä näköjään monella tavalla uudestaan 🙂

Tarjotin alle ja kansi päälle

Tämä lienee ensimmäinen sisustusvinkki jonka jaan. Tarkalleen ottaen kyse ei ole nytkään varsinaisesti sisustuksesta mutta kylläkin siitä, miltä tavarat näyttävät kotona.

Ensin vähän pohjustusta. Kaikki tietävät, miten erilaiset tasot vetävät tavaroita puoleensa. Hyllyt, piirongit, pöydät ja keittiön tasot eivät yleensä kauan pysy tyhjinä, vaan kun jotain laskee hetkeksi kädestänsä, se päätyy 90% ajasta jollekin tasolle. Mielestäni ei ole edes järkevää yrittää pitää kaikkia tasoja tyhjinä, sillä niillä on kätevää säilyttää kaikenlaisia asioita.

Ongelmaksi (ainakin meillä) muodostuu se, että irtonaiset sekalaiset esineet näyttävät aina jotenkin sotkuisilta. Niitä voi järjestellä miten vain, mutta järjestys ei kauaa pysy, ja visuaalisesti vaikutelma on levoton. Mutta tähän ongelmaan on olemassa patenttiratkaisu: laita tavarat tarjottimelle. Mikä tahansa näyttää paremmalta tarjottimella. Toinen vaihtoehto on erilaiset korit ja vakat. Kun samat pikkuesineet ovat tällä lailla tarkasti rajatulla alueella, vaikutelmasta tulee heti tarkoituksellisen näköinen. Kaikkein tehokkainta on ottaa käyttöön kannellinen rasia. Jos kannen pitää kiinni, tila näyttää jatkuvasti siistiltä.

En osaa selittää tätä ilmiötä muuten, paitsi että laidat ja reunat tekevät ihmeitä. Ne ikäänkuin rajaavat sen säilyttämiseen varatun alueen; ”tämän esineen paikka on juuri tässä”. Tätä voi kokeilla myös niissä tilanteissa, kun pienehköjä tavaroita joutuu säilyttämään lattialla, esimerkiksi modeemia, jatkojohtoja ja vastaavia. Laita modeemi koriin, ja heti näyttää siistimmältä. Jos säilytät eteisen hyllyn päällä avaimia, joku siisti pieni purkki näyttää sisustuselementiltä, kun pelkät avaimet irrallaan samalla pöydällä näyttävät siihen unohtuneilta.

Harrastan tätä kotona jatkuvasti. Keittiön tasolla on erinäinen määrä pulloja, kuten oliiviöljyä, viinietikoita, kahvipurkkia jne. Ne on kaikki laitettu hienon, häälahjaksi saadun tarjottimen päälle. Näyttää minun silmiini siistiltä, vaikkei tarjottimen päällistä järjestelisikään sen tarkemmin. Eilen fiksasin eteisen piirongin, jonka päällä oli aiemmin avonainen kori. Siihen tuli laitettua kaikenlaista pikkusälää, kuten kyniä, heijastimia, pastilliaskia, nenäliinapaketteja ynnä muuta. Alunperin toimiva idea oli ruvennut näyttämään jo aika sotkuiselta, vaikka kaikki olikin periaatteessa korissa. Vaihdon korin kannelliseen purkkiin, ja tadaa – taas on siistiä. Se purkin sisältö täytyy tosin setviä jossain vaiheessa, mutta ainakaan mitään ei ole näkyvissä. Eteiseen oli löytänyt tiensä myös kymmenkunta kynää. Totesin ettei niitä tarvita, ja palautin kaikki kirjoituspöydän laatikkoon.

 

Komerossa on kaikkea

Aloitin rästiprojektit komeron siivouksesta. Kävi ilmi että pääsin helpommalla kuin kuvittelin. Hyllyille oli kertynyt sellainen pintakerros sotkua, mutta sen alla kaikki olikin itse asiassa ihan hyvässä järjestyksessä. Selvisin siis kevyemmällä järjestelyllä kuin luulin. Siinä tavaroita siirrellessäni ihmettelin samalla mitä kaikkea yhteen aika pieneen komeroon saa mahtumaan. Koska muiden koteihin on kiva kurkistella, tässäpä huviksenne lista tavaroista joita komerossa säilytetään:

  • Siivoustarvikkeet
  • Kukkaruukkuja, lannoitetta yms. viherkasvijuttuja
  • Kenkiä yhden telineellisen verran
  • tyhjät paperikassit, jotka on jaettu lahjatarkoitukseen sekä kierrätykseen meneviin
  • Työkalut sekä tärpättiä, liimoja ym. Kemikaaleja
  • Lastentarvikkeita
  • Kynttilät
  • Varapatterit, jatkojohdot, varalamput yms. sähkötarvikkeet
  • pakkausmateriaaleja kuten kuplamuovia, kelmua yms.
  • Takuupaperit ja käyttöohjeet
  • kausisomisteita, kuten ilmapalloja
  • Sekalaisia tavaroita joille ei ole muutakaan paikkaa, kuten korjausta odottavia leluja yms
  • Kaksi trolleyta ja yksi iso putkikassi
  • kausivaatteita tangolla roikkumassa
  • Kirkasvalolamppu
  • Kasseja: juutti-, -kangas ja kuitukasseja sekä IKEAn sinisiä kasseja
  • jätesäkkejä, minigrip-pusseja, sekä uusia että käytettyjä
  • Liukuestemattoja
  • Laatikollinen vanhoja valokuvia
  • Urheiluvälineitä
  • talouspaperia
  • höyrypesuri

Nämä mä kaikki muistin ulkoa, mutta todennäköisesti unohdin jotain joukosta. Määrä on silti hämmästyttävä, sillä komero ei ole suurensuuri. Lattiapintaa on sen verran, että lattialle mahtuu pölynimuri ja kassillinen kierrätykseen menevää paperia. Jos molemmat ovat omilla paikoillaan, komeroon ei enää mahdu itse sisälle. Hyllyjä on muistaakseni seitsemän ja katossa on tanko. Mahtumisen salaisuus onkin organisointi. Kaikki mahdollinen on koreissa, kotelossa, pusseissa tai läpinäkyvissä muovilaatikoissa. Irrallaan hyllyillä on mahdollisimman vähän tavaraa. Sillä tavalla hyllyjen tila tulee maksimoitua ja järjestyskin paranee. Myös lattia on kokonaan hyödynnetty ja seinillä on koukkuja.

Sanotaanko vielä, että tykkään komerosta hirveästi. Sinne on helppo saada järkevästi säilytykseen tavaraa, jolle olisi muuten vaikea keksiä paikkaa. Haastavinta on estää tilaa joutumasta kaaokseen, sillä aina ei jaksaisi laittaa tavaroita täsmälleen omalle paikalleen, vaan kiireessä tavarat tuppaavat jäämään hyllyjen reunoille. Pienellä tsempillä järjestys pysyy ja komero onkin meidän huushollissa kuitenkin avan korvaamaton. Mietin vain, miten aiemmin olen onnistunut tulemaan toimeen ilman?

Lastenhuoneen superraivaus

Eilen tein aikamoisen urakan raivaamalla lastenhuoneesta ison kasan tavaraa pois. Aloitin vaatteista. Koska pienellä lapsella ei ole vielä valtaisaa määrää vaatteita, tein homman perinteiseen tyyliin ja tarkastin yhdellä istumalla jokaisen vaatekappaleen. Poistin kaapista kaikki liian pienet, lukuunottamatta yhtä uimapukua joka saattaa vielä mennä tänä kesänä. Lisäksi poistin kaikki sellaiset vaatteet, joita lapsi kieltäytyy käyttämästä väärän värin tai mallin takia. Loput järjestin siististi takaisin. Olen huomannut, että tällainen karsinta pitäisi tehdä vähintään pari kertaa vuodessa, jottei laatikon perälle ala kertyä käyttämättömiä vaatteita.

Raivasin myös kirjahyllyn. Meillä luetaan paljon, mutta kirjamaku kehittyy jatkuvasti. Hyllyssä olikin aika paljon ”liian pieniä”, toisin sanoen nuoremmille suunnattuja kuvakirjoja. Koska tilaa on rajallisesti, poistin hyllystä selvästi jo liian lapsellisiksi käyneet opukset, jotta hyllyä vapautuisi niille, joita aktiivisesti luetaan. Karsitut siirsin varastoon odottamaan, hyväkuntoisia lastenkirjoja ei mielestäni kannata heittää pois. Niille löytyy aina jostain uusia lukijoita.

Seuraavaksi kaadoin kaikki lelut keskelle lattiaa, ja aloitin ison lajitteluoperaation. Takaisin koppaan laitoin ehjät ja kiinnostavat lelut. Toisen kasan tein poistettavista tavaroista. Kun kaikki oli käyty läpi, kävin jälkimmäisen läjän uudelleen läpi ja jaoin tavarat kolmeen ryhmään: roskiin, säilytykseen meneviin  sekä ei-ole-lelu -kategoriaan. Roskikseen meni jälleen sitä käsittämätöntä silppua, jota lelukori vetää puoleensa. En tajua miten sellaista kertyy koko ajan. Tähän ryhmään kuului mm. 20 kindermunan keltaista sisustaa, epämääräinen hopeinen pussukka jossa ehkä joskus on ollut joku koru, jne. sekalaista. Täällä blogissa saamani vinkin mukaan keräsin pari kourallista turhia pikkuleluja omaan pussiin ja pistin ne komeroon odottamaan. Idea on, että pussukan lelut menevät kuin uusista joskus, kun junamatkalla tarvitaan viihdykettä tai muussa tilanteessa pientä ylläriä.

Siirsin myös säilytykseen muutaman hyväkuntoisen lelun, jotka eivät enää aikoihin olleet olleet aktiivisessa leikissä mukana. Sitten oli vielä pieni kasa tavaroita, jotka eivät kuuluneet lelujen joukkoon ollenkaan, ja joita palauttelin ympäri asuntoa takaisin omille paikoilleen. Roskien lisäksi lelukori näyttää vetävän puoleensa kaikenlaista ihmeellistä sälää, joka ei sinne kuulu.

Yritän pitää lelujen määrän maltillisena sekä pedagogisista että säilytykseen liittyvistä syistä. Toistaiseksi karsintaa on saanut tehdä rauhassa, kunhan sen vain tekee salaa. Niitä leluja, joilla lapsi ei enää leiki, ei myöskään kaivata takaisin – ellei satu nostamaan asiaa lapsen kuullen esiin. Silloin mistä tahansa hylätystä kapineesta tulee rakkain aarre välittömästi. Jos taas karsimisen suorittaa vähin äänin, saa karsia aivan rauhassa.

Kirjoituspöydällä oli vielä tehtävä sama operaatio. Poistin täyteen piirretyt ja väritetyt tehtäväkirjat, sekä heitin paperikeräykseen ison kasan paperisilppua ja sarjakuvalehtiä. Roskikseen meni myös kolmasosa muovailuvahoista – käytännössä se tarkoitti yhtä isoa mustaa könttiä. Oikeasti olisin halunnut heittää kaikki muovailuvahat pois (siis kaksi pänikkää epämääräistä likaisenväristä mehiläisvahaa ensimmäisen köntän lisäksi), mutta arvelin että se olisi jo turhaa riskinottoa. Voipi tosin olla, että lähiviikkoina loputkin häviävät huomaamatta.

Tämän kaiken päälle vaihdoin vielä lakanat ja pesin kirjoituspöydän piirustusalustan. Jälkimmäisestä lähti melkein kaikki värikynän jäljet pois taikasienellä ja mikrokuituliinalla ilman puhdistusaineita. Taikasieni poistaa myös seinille eksyneet piirustukset hyvin, mikäli kynä vain on vesiliukoinen. Kannattaa kokeilla. Parketin kanssa sen sijaan on oltava varovainen, sillä siihen taikasieni tekee kokemukseni mukaan helposti jäljen, vaikka lika lähtisikin.

Monta tuntia tässä kaikessa meni, mutta nyt on sekä siistiä että väljempää, ja huomisen siivoojakäynnin jälkeen tulee vielä oikein puhdastakin. Vastaava urakka pitäisi tehdä oikeastaan jokaisessa huoneessa vuoron perään!

Paaston jälkeiset poistot

Tavaraa virtaa kodista ulos tasaiseen tahtiin. Isoimpana eränä pääsin eroon siitä vanhasta vaatekaapista, jonka lahjoihin eteenpäin. Tilalle tosin tuli kaksi uutta, mutta niin oli tarkoituskin. Hyödynsin taloyhtiön roskalavaa, ja sinne kannettiin kaksi isoa liukuovea eräästä toisesta kaapista. Tätä jälkimmäistä tuunataan toukokuun aikana uudenlaiseksi, ja ovet jäävät siinä yhteydessä tarpeettomiksi. Tällä viikolla kierrätyskeskuksen pitäisi noutaa vielä viimeinen kaappi eteisestä, ja nyt on sormet ja varpaat ristissä, jotta siitä todella pääsisin eroon. Uutta ei tilalle hankita, vaan kaappi korvataan jo olemassa olevalla naulakolla.

Pienempiä tavaroita olen poistanut myös. Lastenhuoneesta keräsin ison kourallisen krääsää suoraan roskikseen. Suurin osa oli peräisin pääsiäismunista. Noiden ”lelujen” käyttöikä on pari tuntia, eikä niiden poistumista huomaa kukaan muu kuin minä, ja sekin pelkästään positiivisessa mielessä.

Jouduin heittämään roskiin myös vesilasin, johon oli tullut särö. Valitettavasti niitä ei tietääkseni pysty sennkummemmin kierrättämään, vaan lasi oli pakko panna sekajätteeseen. Heitin menemään myös kotihousut, joiden vyötärökuminauha oli täysin kuolettunut. Olin säilytellyt housuja silti ainakin vuoden – jotenkin kai ajattelin että voihan niitä silti pitää. No, ei oikeasti voi. Viime viikolla meni hermot turhapuro-lookiin, ja housut lensivät energiajätteeseen.

Keittiöstä annoin eteenpäin terästarjottimen, jolle ei ollut käyttöä. Lisäksi vein mökille tyhjiä mehupulloja. Jälkimmäistä ei ehkä voi kutsua varsinaiseksi poistoksi, mutta koska marjapensaat ovat mökillä, on tyhjien pullojenkin loogisin säilytyspaikka siellä. Kaiken päälle kulutin vielä pari näytepakkausta pois.