Ensimmäinen kuukausi: mitä kuuluu ostolakolle?

Nyt on helmikuun ensimmäinen päivä, mikä tarkoittaa sitä, että on raportin aika! Takana on nyt reilut neljä viikkoa vuoden kestävästä uusien vaatteiden ostamisen rajoittamisesta. Vähän hankalasti sanottu, mutta kyseessä ei ole alunperinkään ollut täydellinen ostokielto, vaan tarkemmin sanottuna turhan ostamisen lopettaminen. Jos olet aivan uusi täällä, lakkoon johtaneet pohdinnat löytyvät täältä. (Viime vuoden vaatehankinnoista olen kirjoittanut myös, osa I ja osa II)

Sitten varsinainen raportti. Kuluneen kuukauden aikana ostin yhden vaatteen. Se uumoilemani täydellinen mekko tuli nimittäin vastaan. Ostin mekon Max Maran outletista, se maksoi 125€, se on noin 70% villaa ja 30% silkkiä sekä pari prosenttia elastaania joukossa. Väriltään harmaa, malliltaan lyhythihainen klassinen kotelomekko, helma ylettyy juuri polven alapuolelle, vyötäröllä laskoksista taiteiltu yksityiskohta ja kapea vyö samasta materiaalista. Yritin ladata kuvaa, mutta se ei nyt jostain syystä onnistu, lisään myöhemmin jos tietokone suostuu yhteistyöhön. Mekko istuu minulle täydellisesti. Se on myös täydellinen tarkoitukseen, johon sen hankin: siisti, klassinen mutta ei liian juhlava vaate erilaisiin esiintymistilanteisiin ja vähän hienommille illallisille. Ei liian huomiota herättävä, mutta todella laadukas vaate. Uskoisin pitäväni tätä lopun ikäni.

Itse asiassa ostin mekon Akateemisen kirjakaupan keskustelutilaisuutta varten, mutten kuitenkaan voinut käyttää sitä siellä. Kangas on nimittäin läheltä katsottuna musta-valkoista, ja olisi ”vilissyt” tv-ruudussa. Minulla oli esiintymisvaatteesta kuitenkin vähän huoli etukäteen, ja paria päivää ennen esiintymistä satuin outletin eteen. Oikeasti olin hirveässä kiireessä, mutta päätin kuitenkin äkkiä kurvata katsomaan, olisiko liikkeessä mitään sopivaa. Rekissä roikkui noita mekkoja kaksi, toinen niistä oli todella pieni, ja toinen tuo minulle sopiva. Sovitin sen farkkujen päälle, koska aikaa oli niin vähän. Totesin että nyt löytyi hyvä, ja koska hinta oli sen verran maltillinen ottaen huomioon materiaalin ja designin, tein ostopäätöksen samantien. Olin kaupasta ulkona viidessä minuutissa. Harkinta-aika oli lyhyt mutta intensiivinen.

Olen todella tyytyväinen ostokseen. Samalla kävi selväksi, että tällainen ”ostolakko” on juuri oikea tapa ainakin minulle. Olen nimittäin ohittanut monta shoppailumielitekoa kuukauden aikana. Alennusmyynnit vetivät kyllä puoleensa, ja nyt kun olin sopinut itseni kanssa etten niihin mene, yllättäen sellaisetkin ketjukaupat, joissa en normaalisti asioi koskaan, alkoivat jotenkin houkutella. Oli aika erikoista huomata se. En kuitenkaan mennyt minnekään kiertelemään, joten vältyin siinä mielessä vakavilta houkutuksilta. Toisaalta kun tämä mekko nyt sattui löytymään, olisi ollut pöhköä olla ostamatta. Täydellisiä vaatteita ei tule usein vastaan, etenkään tuollaisella täsmäiskulla.

Sitä paitsi teoriani siitä, että vaatevarastoni on jo valmiiksi varsin hyvä, piti myös paikkaansa. Esiintymiseen löytyi sopiva vaate omasta takaa. Olen ostanut sen vuonna 2009 ja pitänyt jatkuvasti. Se on silti edelleen uudenveroinen, ja yksi lempivaatteistani. Tässä näkee, että jos vaate on oikeasti todella hyvä, sitä todella pitää vuodesta toiseen aina yhtä tyytyväisenä. Jos teitä kiinnostaa nähdä, mitä minulla lopulta oli päällä, keskustelu on edelleen nähtäväissä täällä. Jalassani olevat sukkahousut muuten parsin samana aamuna. Nuo olivat ainoat harmaat, ja havaitsin reiän onneksi ennen kuin lähdin kotoa. Harmaat sukkahousut tulevat siis luultavasti tämän vuoden aikana ostoslistalle.

Yhteenvetona kuukausi meni oikein hyvin. En ostanut mitään sellaista, mille ei olisi pitkäaikaista käyttöä. Toisaalta en ostellut mitään tarpeetonta, en tehnyt kompromisseja ja muutenkin pysyin mielestäni projektin tavoitteissa hyvin. Mutta entäpä te, hyvät lukijat! Vuoden alussa mukaan ilmoittautui iso joukko lakkoilijoita. Palan halusta kuulla, millainen kuukausi teillä on ollut. Millaisia haasteita on tullut vastaan? Onko joku pärjännyt koko kuukauden ostamatta? Ja entäpä te, jotka aloititte vaatekirjanpidon vuoden alusta? Kertokaa miten menee!

Vaatehuollon kustannukset vuonna 2016

Sen lisäksi, että seurasin vaateostoksia, pidin kirjaa vaatteiden huoltoon kuluneista rajoista. Tämä oli puhtaasti omasta mielenkiinnosta. Tämä ei ollut mikään huolenaihe, mutta toisaalta näistä kuluista ei ollut yhtään sen tarkempaa käsitystä kuin muustakaan. Vuonna 2016 käytin vaatteiden pesettämiseen pesulassa 111,9 euroa. Tämän lisäksi ostin 15 euroa maksaneen mokkanahan suoja-aineen vaaleita talvikenkiä varten. Kokonaissumma siis 126,9€.

Pesetin pesulassa neljä vaatetta: untuvatakin, silkkipuseron, pikkumustan sekä iltapuvun. Kuten huomaa, nuo ovat kaikki sellaisia, että kotipesussa on omat riskinsä. Untuvatakkeja olen pessyt itse omassa koneessa untuvalle tarkoitetulla aineella, mutta takin kuivattaminen pöyheäksi on kokemukseni mukaan aika vaivalloista. Pääsin helpommalla viemällä takin suoraan pesulaan.

Muut vaatteet olivat juhla-asuja. Niiden suhteen tilanne oli sama kuin untuvatakin: peseminen olisi periaatteessa saattanut onnistua, mutta viimeistään silittämisen kanssa olisi tullut ongelmia. Pesula oli järkiperäinen ratkaisu. Olen muutenkin sitä mieltä, että ostovaiheessa on järkevää tarkistaa, miten vaate pitää pestä. Juhlavaatteelle tai takille pesula on hyvä vaihtoehto, koska vaatteita ei ole tarkoituskaan pestä välttämättä jokaisen käytön jälkeen. Sen sijaan arkivaatteena en välitä sellaisista materiaaleista, jotka eivät siedä normaalia pesukonetta. Villavaatteet ovat asia erikseen, koska ne puhdistuvat tuulettamalla, ja useimmat niistäkin voi heittää koneeseen, kunhan käyttää asianmukaista pesuainetta ja -ohjelmaa.

Tuo reilun satasen loppusumma ei siis herätä intohimoja mihinkään suuntaan. Tuon verran tai enemmänkin olen ihan valmis satsaamaan vaatteiden käyttöiän pidentämiseen, sekä siihen, että omaa vaivaa säästyy. Ompelijaa en tänä vuonna käyttänyt, kiitos äitini, joka hoiti kaikki korjausompelut. Hän mm. muokkasi omasta vanhasta pitkästä nahkahameesta minulle polvimittaisen hameen. Jos äiti ei olisi tuota halunnut itse tehdä, olisin vienyt vaatteen ompelijalle lyhennettäväksi. Lisäksi tein itse pieniä korjauksia, kuten päättelin lankoja ja korjasin pieniä reikiä ja repeytymiä. Nahkakenkiä hoidin myös säännöllisesti, vaikka tänä vuonna ei tullut suutarille asiaa.

Ajattelin jatkaa tätä kirjanpitoa myös tänä vuonna, ihan vain omasta mielenkiinnosta. Arvelen, että summa pysyy suunnilleen samana. Pesetän untuvatakkini jälleen siinä vaiheessa, kun säät lämpenevät. Yhdet kengät odottavat korjauttamista. Varmasti jokunen mekko tulee myös pestäväksi jossain vaiheessa vuotta. Harkitsen eräiden housujen teettämistä, mutta en ole vielä päättänyt.

Millaisia vaatteiden huoltoon liittyviä kustannuksia teillä on? Käytättekö pesulaa tai ompelijaa?

Totuus viime vuoden vaatteista, osa 2

Vaatekirjanpito opetti paitsi määrällisiä, myös laadullisia asioita. Nyt minulla on todellista tietoa siitä, millainen shoppailija oikeasti olen verrattuna siihen, millainen kuvittelen olevani tai haluaisin olla. Tässä suhteessa kirjanpito oli ihan positiivinen kokemus, sillä tältä osin kuvitelmani eivät olleen hirveän kaukana todellisuudesta.

Huomaan olevani vaatevalinnoissani varsin ehdoton. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen valmis joustamaan laatu-, tyyli- tai mistään muustakaan vaatimuksesta. En esimerkiksi halua huonoja, hiostavia, nyppyyntyviä, helposti rikki meneviä tai muuten vain ankeita sukkia elämääni. Niinpä käytin sukkiin ja sukkahousuihin melko paljon rahaa. Pidän sukkia jalassa lähes joka päivä, joten haluan ostaa parasta mitä tiedän. En myöskään enää halua akryyliä vaatekaappiini missään muodossa. Jos ostan neuleen, se on nykyisin useimmiten kashmiria tai silkkisekoitetta. Tässä on yksi syy sille, miksi melkein kaikki on alesta. Kashmir on kallista, mutta jos sen ostaa outletista, hinta voi olla siedettävä.

Kirjanpitoa tarkastellessa oli positiivista huomata, että en tehnyt vuoden aikana kompromissiostoksia. Siis sellaisia, jotka tempaa vain mukaansa asenteella ”saa kelvata”, ja jotka sitten parin kerran jälkeen jäävät pitämättä. Olen pitänyt käytännössä kaikkia uusia vaatteitani. Pidän niistä kaikista edelleen. Yhdenkään hankkiminen ei ole kaduttanut.

Toki joukossa on muutama sellainen vaate, jonka olisin periaatteessa voinut jättää ostamattakin. Siniset samettihousut ja napakka musta t-paita olivat sellaisia ns. järkeviä hankintoja, jotka eivät aivan erityisesti sykähdytä olemassaolollaan. Toisaalta ne ovat hyviä, laadukkaita perusvaatteita, joille on käyttöä. Ovat siis paikkansa ansainneet, mutta jos olisin halunnut vähentää ostostelua, nämä ovat niitä, joista olisi voinut ensimmäisenä karsia.

Kengät ovat puolestaan heikkouteni. Sain lahjaksi uudet talvikengät, käytettynä toiset ja ostin itse (apua) viisi muuta paria. Niin, ja sain joululahjaksi vielä tohvelit. Lahjakengistä ensimmäiset olivat todella tarpeen, jälkimmäiset taas annan takaisin alkuperäiselle omistajalle, sillä niille ei tunnu tulevan käyttöä. Ostin keväällä kahdet tennarit, joista toiset lähes käytin kesän aikana lähes loppuun ja toisia tuskin lainkaan. Vaikuttaa siltä, että ekat tennarit täytyy heittää roskiin viimeistään ensi kesän jälkeen, mutta niille toisille tulee vielä paljon käyttöä. Yhdet matalat sandaalit ostin korvaamaan edelliset matalat sandaalit, jotka heitin ne kesällä roskikseen täysin palvelleina. Sitten on vielä kahdet korkeakorkoiset sandaalityyppiset kengät, jotka olivat käytännöllisesti katsoen tarpeettomia, mutta esteettis-taloudellisesti vastustamattomia.

Helsingissä on nimittäin mallipareja myyvä kenkäkauppa, jonka koko valikoima on valitettavasti täsmälleen kokoani. Kun jo valmiiksi edulliset hinnat laitetaan alennusmyyntiin ja minut liikkeeseen sisälle, lopputuloksena kenkämääräni kasvaa lähes väistämättä. Tuossa liikkeessä vierailua on harkittava todella tarkoin tämän vuoden aikana, sillä useimmiten löydän sieltä jotain, jota kuvittelen tarvitsevani, tai joka muuten vaan ilahduttaa. Lämpimät saappaat haluaisin, mutta katsotaan nyt, kuinka monta kuukautta pärjään ilmankin.

Nämä vaatepohdinnat ovat itselleni niin kiintoisia, että näistä taitaa riittää juttua vielä pitkäksi aikaa. Seuraavaksi siirryn muihin aiheisiin, mutta palaan asiaan viimeistään kolmen viikon päästä, kun kuu vaihtuu. Siinä vaiheessa on ostolakon ensimmäinen tarkistuspiste.

Viikon vinkit: vaatekauppa mullistuu, säilyviä ruokia ja ilmanlaatua

Olen seurannut kiinnostavaa uutisointia siitä, mitä on tapahtunut vaatekaupalle. Ensin uutisoitiin, että suomalainen vaatekauppa on lyhyessä ajassa menettänyt 500 miljoonaa euroa. Uutisointi on kuitenkin mielestäni harhaanjohtavaa. Jutussa mainitaan, että naiset ovat lopettaneet ostamasta vaatteita, mutta jutusta käy ilmi että eihän se pidä paikkaansa. Vaatteet ostetaan vaan ihan muualta kuin vaatekaupoista. Tähän epäloogisuuteen tarttuu tämä kolumni, jossa pohditaan että onko se ostaminen sittenkään loppunut vai ei. Jos käytettyjen vaatteiden markkinat ovat kehittymässä, niin voisin tarjoilla bisnes-idean: miksei vaateliikkeet voisi avata samanlaisia kierrätyspisteitä kuin IKEA, jossa otetaan vastaan ja myydään uudelleen firman vanhoja huonekaluja. Jos ikealaadulla tämä on mahdollista, niin miksei sama toimisi merkkivaatteilla?  (molemmat jutut IS)

Jos olet joskus aprikoinut miten vanhaa ruokaa voi syödä, tässä luetellaan 9 ruoka-ainetta jotka säilyvät pitkään. Käytännössä listalta voi päätellä, että monet kuivat ja rasvattomat elintarvikkeet säilyvät, samoin yllättäen myös monet makeat. (MeNaiset)

Talouselämä listaa tyypillisiä sisäilman heikentäjiä suomalaisessa kodissa. Listalla mainitaan mm. kynttilät, suitsukkeet, eläinpöly jne. Yllättäen myös siivousaineet. Tästä olisi kiinnostavaa tietää lisää, valitettavasti juttu eri kerro, onko siivousaineella väliä, vai ovatko esim. ekotuotteet parempia. Toisaalta luulisin, että perinteiset saippua, sooda ja etikka tuskin saavat pahaa aikaan.

Onko outlet aina halvin?

Uusimmassa Kuluttaja-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu outleteista. Sen ydinviesti oli se, että outletit eivät ole absoluuttisen halpoja, vaan todellisuudessa saman tavaran saattaa saada selvästi halvemmalla ihan vaan Prismasta. Mielenkiintoista, eikö totta?

Monilla suomalaisilla isoilla ja tunnetuilla brändeillä on outlet tai useampia eri puolilla maata. Marimekko, Iittala, Nanso, Reima, Pentik – kaikkia näitä vähän fiinimpiä merkkejä, joiden tuotteisiin liitetään usein laatumielikuvia. Eipä ole ihme, jos outletissa tai tehtaanmyymälässä tulee shoppailtua innolla, siellähän voi tehdä mitä vaan löytöjä ja tietää että tavara on hyvää. Mutta lehtijutun perusteella ei ehkä kannattaisi riehaantua.

Kuluttaja-lehden artikkeli kertoo, että halpa on suhteellinen käsite. Tuote voi olla halvempi kuin jossain lippulaivamyymälässä, mutta saman tavaran saattaa saada Prismasta vielä halvemmallakin. Mielenkiintoinen kysymys on, onko sillä väliä, mistä tuotteen ostaa? Ja mikä ratkaisee – kaikista halvin hinta vai ostokokemus kokonaisuudessaan? En tiedä teistä, mutta minun mielessäni Prismaan liittyy hyvin erilaisia mielikuvia kuin vaikka Iittalaan. Minulle ei tule mieleen lähteä huvikseen shoppailemaan Prismaan, sen sijaan Iittalan tehtaanmyymälään voin hyvin tehdä erillisen retken. Jostain syystä se tehtaanmyymälä tuntuu tarjoavan kohottavamman elämyksen kuin supermarketti.

On kuitenkin hyvä muistutus, että tehtaanmyymälä, ystävämyynti tai outlet ei itsessään takaa halvinta mahdollista hintaa. Noissa paikoissa ei oikeastaan kannata shoppailla hinnan perässä, ellei ole etukäteen selvittänyt, mikä on normaali hintataso. Ostin keväällä mekon ystävämyynnistä, mutta olin etukäteen katsonut netistä, mitä kyseisen merkin vaatteet maksavat omassa nettikaupassaan. Totesin ystävämyynnin hintojen olevan noin 50% alhaisempia, joten tein kaupat tyytyväisenä. Ylipäätään näiden em. ostopaikkojen ongelma on se, ettei vertailukohtaa ole esillä. Normaalissa alessa tuotteiden alkuperäinen hinta on selvästi esillä, jolloin ostaja kykenee arvioimaan kannattaako ostaa vai ei.

Ehkä tämän tekstin ydin on siinä, että outletit ovat hyviä paikkoja tehdä hankintoja, jos pari perusasia on kunnossa: tietää mitä haluaa ja tietää mitä se yleensä maksaisi. Sen sijaan päämäärätön fiilistely halpojen tavaroiden keskellä saattaa johtaa tarpeettomiin hankintoihin, jotka eivät itse asiassa olekaan niin halpoja. Ainakin minulle on joskus saattanyt käydä niin.

Entäpä teille? Mitä mieltä olette outleteista ja tehtaanmyymälöistä?

Koko koti kuntoon: vedetään henkeä

Kuten viime viikon päivitystahdista kenties arvasitte, tässä on ollut jotenkin vetämätön olo viime aikoina. Päätin etten puske tätä kodinraivausprojektia nyt väkisin eteenpäin, vaan käytän tämän viikon siihen että viimeistelen noita edellisiä loppuun. En siis koskenutkaan kirjahyllyyn viime viikolla, enkä kyllä mihinkään muuhunkaan raivaushommaan. Jotta hyvin edistynyt projekti ei kokisi täyttä mahalaskua ennen maaliviivaa, täytyy pitää pieni hengähdystauko.

Tässä on vähän muitakin juttuja kasaantunut. Paperityöt erityisesti odottavat. Laskuja maksettavana ja papereita arkistoitavana. Vakuutusyhtiön kanssa pitäisi asioida ja soittaa muutama puhelu. En tunne olevani kovin energisessä mielentilassa, mutta toisaalta tiedän, että asioiden hoitamisesta saa lisää energiaa. On vain se aloittamisen vaikeus.

Kirpputorimyynnistä puhuessani ihmettelin, miksi joku kelpaa ilmaiseksi mutta ei parilla eurolla. Valistuneet lukijat ehdottivat, että syy on siinä että ostajalla tai pikemminkin ottajalla on oma voitto mielessä. Tiedättekö mitä, olen todella ollut niin naivi, että tämä ei ole pälkähtänyt päähäni! Vaikka täysin loogista, sallittua ja markkinatalouden periaatteita noudattavaa toimintaahan se on. Ei vain ole tullut mieleenkään, että joku näkisi näissä vanhoissa purnukoissa myyntipotentiaalia, vaikka käyttöpotentiaalia niissä olisikin. Oma näkökulmani on ollut se, että jos ottaa jotain ilmaiseksi mutta ei ole valmis ottamaan samaa tavaraa pientä rahaa vastaan, on kyseessä esine, jota ei oikeasti tarvitse, ja joka muuttuu välittömästi roinaksi uudessakin kodissa. Siitä syystä olen tuota ilmiötä ihmetellyt.

Mutta ehkä se ei ole niin kaukaa haettua sittenkään. Olenhan esimerkiksi Danan podcasteja kuunnellessa oppinut, miten hän luiskahti tuohon ajattelutapaan niin syvälle, että lopulta heillä oli kokonainen huone täynnä vanhoja, kirppiksiltä ostettuja tavaroita, jotka Danan oli tarkoitus myydä isolla voitolla netissä. Joskus kuvio toimi, mutta läheskään aina ei, ja suurin ongelma oli se, ettei Danalla ollut todellista käsitystä esineiden arvosta. Joskus se 50 senttiä maksanut kapine ei todellakaan ollut sen arvokkaampi. Sitten niitä tavaroita alkoi kertyä ja kertyä ja lopulta käsissä olikin oikea ongelma.

Tuo rahan ja lahjoittamisen suhde ei ole ihan suoraviivainen. Esimerkiksi ystävälle on ihan valmis lahjoittamaan tavaroita, joista kuitenkin kirpputorilla pyytäisi hintaa. Toisaalta ystävätkään eivät aina halua ottaa tavaroita ilmaiseksi, vaan vaativat että saavat maksaa edes jonkun nimellisen korvauksen. Sitten on tavaroita, jotka näköjään menevät ilmaisena kuin kuumille kiville, vaikka ei uskoisi. Tänään mitä todennäköisimmin pääsen eroon luomiväripaletista, vaikka sitä on käytetty. En itse uskaltaisi ottaa käytettyä kosmetiikkaa vastaan vieraalta ihmiseltä, tutulta olen kyllä ottanut (kun tunnen ihmisen ja tiedän ettei hänellä esimerkiksi ole ollut silmätulehdusta). Tiedän itse, että tuo luomiväri on täysin kunnossa, mutta hämmästelen tuntemattomien ihmisten luottamusta minuun. Tajuan tätä kirjoittaessani että tuo kuulostaa siltä, kuin minulla olisi jotain synkkää salattavaa, mikä ei onneksi pidä paikkaansa… olen vain itse näköjään paljon epäluuloisempi.

Mikä nyt on kallista

Paljonko voi maksaa kivasta vaatteesta?

Tätä kysymystä ja muutenkin vaatteiden ostamista pohdittiin Saaran kirjoituksessa äskettäin. Olen huomannut, että blogimaailmassa suhtautuminen siihen, mitä kaikki maksaa, vaihtelee tosi paljon. On muotiblogeja, joissa mikä vaan voi maksaa mitä vaan, eikä vakiolukijat siitä hätkähdä. Sitten on vastakkainen maailma, jossa tavoitellaan minimalismia, ja vaatteet ostetaan mieluiten käytettyinä ja puoli-ilmaiseksi.

Mistähän johtuu, että jos blogissa puhutaan vastuullisesta kuluttamisesta tai karsimisesta, tuntuu siltä, että on myös hyve käyttää mahdollisimman vähän rahaa? Vaatteen hinta ei kerro mitään siitä, miten hyvin se sopii ostajalleen tai miten järkevästä hankinnasta on kyse. Ostosta harkitessa hinnalla on merkitystä vain siinä suhteessa, onko vaatteeseen varaa vai ei. Jos ostoksen pystyy maksamaan käteisellä, eikä kyseinen summa ole pois mistään perustarpeista, kuten asumisesta, ruuasta tai muusta vastaavasta, hinta on sopiva. Sopiva siis siinä merkityksessä, että ostajalla on siihen järkevästi katsottuna varaa.

Tämä on tietenkin eri asia sen kanssa, mitä itse kukin on valmis jostain maksamaan. Jos joku on sitä mieltä periaatteesta, että kengät eivät saa maksaa 60 euroa enempää, on kyse ihan eri asiasta kuin jos tilillä olevat rahat riittävät korkeintaan 60 euron kenkiin. Jonkinlaisia itse asetettuja rajoja lienee meillä kaikilla. En itse näe hirveästi järkeä panostaa tuhansia euroja mihinkään vaatteeseen, vaikka sellaisia maailmasta löytyykin. Mutta en näe myöskään järkeä rajoittaa budjettiani keinotekoisesti, jos siihen ei ole muuta syytä. Laatua ja/tai kotimaista saa aika harvoin kovin halvalla.

Oma kulutukseni on vaatteiden osalta harkittua. Ostan harvoin ja vähän, ja pidän vaatteitani vuosikausia. Tästä johtuen en ole katsonut tarpeelliseksi asettaa itselleni vaatebudjettia. En käytä luottokortteja tai osamaksuja, joten ostan vain sellaista, johon rahani riittävät. Palasin äsken viime tammikuun pohdintoihin, joissa harkitsin vaateostojen seuraamista. En ole sitä tehnyt, enkä tehnyt suunnitelmaa siitä, mitä tänä vuonna pitäisi ostaa. Olisi ehkä kannattanut, käytössäni olisi silloin dataa arvailujen sijasta. En siis osaa sanoa paljonko rahaa on mennyt enkä muista montako vaatekappaletta olen ostanut. Mutta kaappiin ei ole tullut tungosta eikä tilille miinusta.

Palaan siis alkuperäiseen mietteeseeni, miksi tiedostavan kuluttajan pitäisi olla säästäväinen ja pärjätä mahdollisimman pienillä summilla. Ei tarvitse. Näkisin asian melkein päinvastoin – jos kalliilla saa jotain, mikä kestää käytössä vuosikausia, hinta muuttuu peräti järkeväksi. Mieluummin kerralla hyvä kuin monet halvalla sinne päin, on minun mottoni. Liekö taustalla jokin sitkeään juurtunut protestanttinen etiikka vai perisuomalainen vaatimattomuus, mutta tunnistan tästä huolimatta Saarankin mainitseman epämääräisen nolouden tunteen, jos julkisesti (eli blogissa) pitäisi tunnustaa käyttäneensä johonkin vaatteeseen kolminumeroisen summan. Jostain syystä kalliit vaatteet ovat epäilyttäviä, olipa ostos muuten miten järkevä tahansa. Osaako joku selittää, mistä tämäkin voisi johtua? Onko se sitä, että kyseessä on vaatteet – että kehtaa panostaa omaan ulkonäköönsä niin paljon? Että onhan se aika turhamaista. Vai onko se pelkoa siitä, että jos kertoo ostaneensa jotain kalliimpaa, pidetään heti rikkaana leuhkana? Vai jotain muuta?

No juu. Kaiken tämän perimmäinen ajatus oli kuitenkin se, että ostakaa ihmiset juuri sellaisia ja sen hintaisia vaatteita, kuin teille sopii. Vaateostoksissa hinta on vain yksi osa kokonaisuudesta.

Viikon vinkit: keittiösienet, käteistä rahaa ja nettilehtiä

Ilta-Sanomat listaa hauskoja erilaisia käyttötapoja keittiösienelle.

Sähkökatkot ovat kiusanneet ihmisiä ainakin Keski-Suomessa. Jos koko maahan iskisi sähkökatko pidemmäksi aikaa, käteinen raha osoittautuisi tarpeelliseksi. Yleensä minulla on hiukan (20€) rahaa käteisenä mukana, mutta tuli tämän artikkelin myötä mieleen, pitäisikö pitää kotona jossain jemmaa, jossa olisi vähän enemmän. Tämä on taas sellaista odottamattomaan varautumista, jonka oikeastaan toivoisi olevan turhaa. Mutta toisaalta muutaman setelin säilyttäminen kotona on häviävän pieni vaiva mahdolliseen hyötyyn nähden.

Aineettomia asioita: jos olet kirjastonkäyttäjä pääkaupunkiseudulla, käytettävissäsi on nyt lisää kansainvälisiä lehtiä sähköisesti. Näköislehdet säästävät rahaa ja lisäksi ne eivät jää nurkkiin pyörimään.

Shoppailua varastoon

Paasto tai ei, kävin eilen Sokoksen 3+1 alepäivillä. Suunnitellusti. Joku voisi kysyä, mitä karsimiseen keskittynyt ja turhasta eroon haluava bloggaaja tekee noilla vihonviimeisillä markkinajuhlilla. No, tietenkin ostaa tarpeellista tavaraa varastoon, kun sitä kerran halvalla saa.

Haluan että asiat ovat helppoja, ja ennakointi vähentää usein epämukavuutta. Niinpä minulla onkin ollut pitkään tapana täydentää erinäisiä kulutustavaravarastoja kaksi kertaa vuodessa, juuri noilta Sokoksen ja Stockan alepäiviltä. Inhoan nimittäin sitä, että hammastahna tai joku muu päivittäistavara loppuu kesken ja joutuu erikseen lähtemään kauppaan. Toisaalta tuntuu järkevältä ostaa näitä tavaroita alennuksesta, koska niitä ostaisi joka tapauksessa myös täydellä hinnalla.

Varastoissani on yleensä aina hammastahnaa, käsisaippuaa, pumpulia ja pumpulipuikkoja, hygieniatarvikkeita, laastareita, partakoneenteriä ja hammasharjoja. Jos sopiva tarjous sattuu, ostan usein myös sampoota, hoitoainetta ja kosteusvoidetta odottamaan. En laske näitä tuplakappaleita ylimääräisiksi, sillä ne kaikki tulevat ajan myötä käytetyiksi. Toisaalta en halua hamstrata mitään ylenmäärin, vaan varakappaleita on sen verran kuin kaappiin järkevästi sopii. Meille ei mahdu puolen vuoden varastoa saippuaa tai sampoota, joten tietysti siinä välissäkin täytyy joskus täydentää. Mutta alepäiviä hyödyntämällä ostosreissuja kertyy huomattavasti harvemmin kuin ilman niitä.

Tällä kertaa sain kaikkea muuta paitsi teriä ja hammaharjoja (sähköhammasharjaan). Niitä kyttään seuraavaksi Hulluilta päiviltä. Tein edellisten lisäksi pari muutakin harkittua hankintaa; uusin hiusharjani (vanhan heitin suoraan roskiin), koska entinen oli peräisin viime vuosituhannelta ja suoraan sanoen järkyttävän ällöttävä sekä ostin uuden ripsivärin isolla alennuksella. Saituuksissani ostin viime syksynä samoilta alepäiviltä ripsarin, joka oli paljon edullisempi kuin tavallisesti käyttämäni. Se osoittautui kuitenkin paljon huonommaksi (mikä yllätys…). En kuitenkaan periaatteesta halunnut ostaa uutta ennen kuin vanha loppuisi ja saisin uuden alennuksella. Kannatti odottaa, sillä juuri haluamani tuote sattui olemaan noin puoleen hintaa tarjouksessa. Heitin sen vanhan halpiksen hyvällä omallatunnolla roskiin.

Markkinahulinasta pääsee siis ihan täysjärkisenä ulos, kun tietää etukäteen mitä on hakemassa eikä lähde fiilispohjalta haahuilemaan muille osastoille.

Kuinka ostaa asunto: raha-asioista

Asuntokauppa ei ole ihan pikkujuttu, sillä se lienee arvokkain omaisuus, mikä monilla ihmisillä on. Sen vuoksi kauppaan kannattaa mielestäni paneutua äärimmäisen huolellisesti. Se tarkoittaa vaivannäköä, ”tylsiä” paperitöitä ja vie paljon aikaa. Mutta mitä huolellisemmin on taustatyöt tehty, sitä pienemmällä todennäköisyydellä tulee ikäviä yllätyksiä kaupan jälkeen.

Niinpä ensimmäinen olennainen seikka on selvittää oma taloustilanne ja maksukyky. Siis laskea miten paljon on varaa lyhentää lainaa, ja miten paljon käteen jäisi eri korkoprosenteilla – koska varmaa on ainoastaan se, että nykytilanne ei tule pysymään ennallaan. Asiaa toitotetaan joka paikassa, mutta on huono idea venyttää maksukykynsä äärimmilleen. Huomioon pitää ottaa myös asunnon ylläpitokustannukset ja vastike. Silloin vasta tietää, paljonko kuukaudessa menee asumiseen rahaa lainanlyhennyksen lisäksi. Tämä harjoitus kertoo, mikä on ylin hinta, jonka mistään asunnosta voi maksaa. Sen jälkeen voi katsoa mitä sillä rahalla saisi.

Kannattaa muistaa, että jos asunto ei ole velaton, se näkyy korkeampana vastikkeena, vaikka taloyhtiön ”perusvastike” olisikin matala. Sitten on tietenkin varainsiirtovero, joka jää ostajan maksettavaksi, ellei satu olemaan ensiasunnon ostaja. Kokonaissumma on siis aina suurempi, kuin sovittu kauppahinta, ja näiden kaikkien lisäkulujen pitää mahtua budjettiin. Muuten riskeeraa oman taloutensa.

Jos harkitsee tiettyä asuntoa, pitää ottaa huomioon myös mahdollisen remontin kustannukset, ja laskea ne mukaan kauppahintaan. Tiedän hyvin harvoja ihmisiä, jotka ovat muuttaneet tekemättä ensin lainkaan remonttia. Samoin pitää selvittää, onko taloyhtiössä tiedossa yhteisiä remontteja, sillä niiden kustannukset vaikuttavat suoraan omiin asumismenoihin, kun taloyhtiön lainaa lyhennetään vastikkeen mukana. Päätetyt remontit saa selville isännöitsijältä, ja ne käyvät usein ilmi myös myynti-ilmoituksesta. Mutta vasta tutustumalla taloyhtiön kunnossapitosuunnitelmaan, saa selville mitä ollaan parhaillaan suunnittelemassa. Ne voivat toteutua vasta vuoden-parin sisällä, mutta on otettava huomioon, kun omaa maksukykyä arvioi.

Taloyhtiössä tilinpäätöstietoihin tutustuminen kertoo miten vakavaraisesta yhtiöstä on kyse, onko vuokratuottoja ja mikä on kulurakenne. Sen pohjalta pystyy arvioimaan, miten hyvin yhtiötä on hoidettu, ja kestääkö yhtiön talous yllättäviä korjaustarpeita ym. Nämä kaikki puolestaan vaikuttavat siihen, miten asunnon arvo kehittyy tai säilyy. En ole koskaan ostanut omakotitaloa, joten en tiedä kovin tarkasti, millaisia asioita siinä tilanteessa kannattaa ottaa erityisesti huomioon. Käsittääkseni kuntokartoitus on ainakin uudemmissa asunnoissa pakollinen (?), mutta jos joku lukija tietää tästä tarkemmin niin kertokaa ihmeessä lisää.

Itse olen sitä mieltä, että raha-asiat ratkaisevat kaiken, ja on erittäin kyseenalaista ostaa asunto, johon ei todellisuudessa ole varaa. Samoin suosittelisin vakavasti harkitsemaan, mikäli yhtiö vaikuttaa huonosti hoidetulta tai pommikuntoiselta. Mahdolliset isot remontit eivät välttämättä haittaa, jos oma elämäntilanne ja talous kestää esim. putkisaneerauksen. Isot remontit laskevat myyntihintaa heti kun ne on päätetty tai kun ne ovat käynnissä, mutta valmistuttuaan vaikutus on yleensä päinvastainen, sillä moni etsii asuntoa johon ei ole tulossa remontteja. Valmiiden remonttien voi yleensä odottaa nostavan asunnon myyntihintaa jatkossa.

Mutta jos laskuharjoitukset on tehty ja tulos edelleen plussalla, voi siirtyä pohtimaan varsinaiseen asumiseen liittyviä juttuja. Teen niistä seuraavan postauksen.