KonMari ja kuluneen vasaran tapaus

Luen parhaillaan Marie Kondon uutta kirjaa, joka on jatkoa ”Siivouksen elämänmullistava taika” -kirjalle, joka aloitti koko konmari-hössötyksen. Tämä uusi kirja tuntuu olevan paremmin jäsennelty ja käytännönläheisempi kuin ensimmäinen osa. En ole vielä päässyt kovin pitkälle, joten japanilaisen vaatteiden taittelun syvimmät salat ovat vielä avautumatta. Sen sijaan olen jo ehtinyt pyöritellä silmiäni Kondon omintakeisen metodin suhteen.

Kondo sanoo heti alkupuolella hyvin selkeästi, että tavaraa ei saa säilyttää vain sillä perusteella, että sitä saattaa vielä tarvita. Sitten hän kertoo kaksi esimerkkiä omasta elämästään. Ensimmäisellä kerralla hän heitti menemään maljakon, jonka reunassa oli särö. Seuraavana päivänä sitä olisi tarvittu, mutta onneksi löytyi muovipullo, johon kukat saattoi tyrkätä. Pullon hän somisti kauniimmaksi päällystämällä sen kankaalla. Toisella kerralla hän heitti menemään vasaran, ja sen jälkeen käytti paistinpannua naulaamiseen.

Tähän kohtaan sopisi kulunut mutta kuvaava kommentti: Ei hyvää päivää!

Tuon maljakon voin vielä ymmärtää, tosin mielestäni yksi maljakko vaikka hiukan säröinenkin, on parempi kuin ei maljakkoa ollenkaan, etenkin jos tykkää kukista. Mutta tuo vasara? Esitän kysymyksen näin päin: mitä haittaa on siitä, että omistaa vasaran, jota ei rakasta? Kondo sanoo, että sen kahva oli hyvin kulunut. En ihan ymmärrä, miten vasaran kahvan saan kulutettua niin loppuun, että se muuttuisi käyttökelvottomaksi. Esteettinen haitta saattaa kenties olla – mutta se on kuitenkin vain vasara. Jos käyttöä on todella ollut niin paljon, että kuluminen on tosiasia, järkevä ihminen ostaa uuden vasaran, eikä ala pahoinpidellä paistinpannujaan.

Tässä on yksi KonMarin heikkouksista. Jos lähtee siitä, että kaikkien tavaroiden pitää tuottaa iloa, tapahtuu helposti tuollaisia ylilyöntejä, jotka pidemmän päälle vain vaikeuttavat elämää. Tietyissä kategorioissa, kuten vaikka vaatteissa, tuo periaate on hyvä. Mutta aivan kaiken arvioiminen pelkästään sillä kriteerillä, miten suuri ilo sielussa pirskahtelee kun esinettä kädessään pitää, on ihan höpöhöpöä. Monta kertaa riittää, että esine toimii ja tekee sen mitä pitää. Joskus on täysin perusteltua säästää arkinen ja tylsä tavara, jota kuitenkin luultavasti saattaa vielä tarvita. Etenkin jos kyse on niinkin pienestä esineestä kuin vasara, jonka säilyttäminen tuskin on ylivoimaisen hankalaa.

Luen kirjaa mielenkiinnolla eteenpäin. Se on suoraa jatkoa edelliselle osalle myös siinä mielessä, että se herättää minussa hyvin vastakkaisia tunteita. Välillä en voi uskoa silmiäni, niin hirveää hömppää Kondo kirjoittaa, ja sitten toisaalla taas nyökyttelen ja ajattelen juuri samoin kuin hänkin. Kiehtova lukukokemus. Kirjoitan kyllä lisää kunhan pääsen loppuun saakka.

Onko joku teistä jo ehtinyt lukea tämän Spark Joy -kirjan?

Jääkaappi järjestäytyy uudelleen

Kuten tiedätte, olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että jääkaapissa pitää olla järjestys. Erityisen tärkeää se on silloin, kun kaappi on täynnä. Mitä enemmän tavaraa, sitä huonompi näkyvyys. Jos siihen lisää sen, että eri ruoka-aineita voi olla millä hyllyllä tahansa, ainakin meillä riski ruoan pilaantumiseen kasvaa merkittävästi. Jos taas voin olla varma siitä, että kaikki jugurtit ovat vierekkäin, kaikki jämäruuat yhdellä hyllyllä ja niin edelleen, näen myös kerralla mitä meillä on ja mitä puuttuu.

Välillä järjestystä on ollut hieman hankala pitää. Etenkin juusto- ja leikkelepaketit ovat seilanneet hyllyllä miten sattuu. Onneksi tähänkin ongelmaan joku minua fiksumpi oli jo keksinyt ratkaisun. Olen taas käynyt hakemassa inspiraatiota Paikka kaikelle -blogista, jossa sattui sama aihe tulemaan esiin muutama viikko sitten. Ilanan tekstissä puhuttiin ensisijaisesti ruokahävikin minimoimisesta, mutta kiinnitin huomioni ihan muuhun. Sain järisyttävän ahaa-elämyksen, joskin samaan aikaan voin vain ihmetellä, miten kaavoihin kangistunut sitä voikaan olla. Jääkaapissakin voi olla koreja. Niin yksinkertaista se on. Kuten Ilanallekin sanoin, MIKSI en ole tajunnut tätä aiemmin?

Meidän jääkaappi ei tietenkään pääse ammattijärjestäjän kaapin tasolle, mutta otin heti tuon nerokkaan idean käyttöön.

IMG_3793

Tässä lopputulos. Minulla on tapana säästää noita hedelmien mukana joskus tulevia muovilaatikoita, koska ne ovat hyviä monenlaisten pikkutavaroiden säilyttämiseen. Niissä voi myös säilyttää juustoja jääkaapissa. Huomatkaa myös konmari-tekniikka, jossa kaikki on sijoitettu pystyyn. Kuka sanoo ettei jääkaappiaan voi kondoilla? Uskoisin, että tästä tekniikasta on hyötyä yhtä paljon pienten kuin isojenkin kaappien kohdalla. Pienessä tila tulee tehokkaammin käytetyksi, isossa taas pienet ruokapakkaukset eivät pääse hukkumaan muiden ruokien sekaan.

Tässäpä tekniikka, josta en enää luovu. Jossain vaiheessa kun sopiva rasia tulee vastaan, vaihdan tuon pyöreämuotoisen purkin kulmikkaaseen, koska se on tilankäytön suhteen järkevämpi valinta. Että voi pienet asiat tehdä ihmisen tyytyväiseksi! Jääkaapin juustokaaos on ikuisesti takanapäin. Kiitos Ilanalle tästä vinkistä! Jos jollakulla on kotona sama ongelma kuin minulla aiemmin, eli helposti sotkuun pyrkivä jääkaappi, kokeilkaa tätä. Ei taatusti ainakaan pahenna tilannetta.

Viikon vinkit: Konmaria kritiikillä ja ilman, sekä 15m2 yksiö

Konmari herättää edelleen tunteita. Näköjään nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen, että kritiikitön ylistely on vaihtunut karvaampiin sävyihin. Tämän hyvin naistenlehtimäisen jutun kirjoittaja ei selvästikään ole hurahtanut metodiin, ja niinpä hän kirjoittaakin ”Komarin uhreista”. (MeNaiset)

Ilta-Sanomien kolumnissa kerrotaan mielenkiintoinen yksityiskohta: oikea käännös japanista olisikin ”saako tämä elämän kukoistamaan?” Siinä on selvästi sävyero ilahduttamiseen. Molemmat ovat positiivisia, mutta ilahduttaminen on mielestäni pinnallisempaa kuin kukoistaminen. Tosin kukoistamisen vaatimus on kyllä vielä kovempi kuin pelkkä ilahduttaminen.

En ole juurikaan perehtynyt minikoteihin, mutta YLEn esittelemä suomalainen mallikoti näyttää ainakin kuvissa viihtyisältä. Olen itse asunut alle 20 neliön yksiössä, eikä se tuntunut erityisen pieneltä yhdelle ihmiselle. Voisin siis kuvitella että 15,5 neliötä ei ole sen hullumpi, etenkin jos kaikki on suunniteltu toimivaksi. Itselleni tällaisessa olennaista olisi varmaan se, mitä ikkunasta näkyisi. Vastapäisen talon seinä tuntuisi ahdistavalta, mutta avarat näkymät tekisivät asunnostakin avaramman tuntuisen.

Viikon vinkit: Kondolle kritiikkiä, kuukuppien menestystarina sekä kulttuurivinkki

Kaikkia Konmari ei hurmaa. Psykologian emeritusprofessorin mielestä Kondolla on vähän turhat kovat väitteet kirjassaan. Hänen mukaansa ihminen ei yhdellä siivouksella muutu, ja sotkuinen huone ei välttämättä kerro mitään siitä, miten hyvin ihmisen ajatukset ovat järjestyksessä. Itse sanoisin, että asiat linkittyvät toisiinsa, mutta olen samoilla linjoilla proffan kanssa, että ”elämänmullistava” on aika paljon luvattu. (Keskisuomalainen)

Tulin tästä uutisesta tosi hyvälle mielelle: suomalainen nainen perusti firman, joka tekee kestokuukautissuojia, ja nyt bisnes kukoistaa perustajan ollessa edelleen alle 40-vuotias. Lisäksi voin aidosti suositella noita Lunette-merkkisiä kuukuppeja. Ne ovat lajissaan todella hyviä. (YLE)

Onkohan tämä Arkijärki-blogin ensimmäinen kulttuurivinkki? Kiasmassa on syyskuun puoliväliin asti Choi Jeong Hwan näyttely, jonka teokset on tehty muovista. Teokset ovat jotenkin hiljentäviä. Valtavan kokoisia muovimassoja, joissa krääsä järjestäytyy kauniiksi kuvioiksi. Yhtä aikaa ihmeellisen kauniita, mutta lähempää katsottuna jotenkin hirveitä. Osaan teoksista saa koskea ja kävijät saavat rakentaa muovista omia rakennelmiaan. Mustan huoneen keskellä valtava läjä värikkäitä palikoita on todella houkutteleva sekä lapsille että sillä lailla orientoituneille aikuisille, mutta tunnin askartelu muovin hajun keskellä saa miettimään, minkä määrän kemikaaleja on siinä ajassa ehtinyt hengittää. Suosittelen näyttelyä silti. (YLE, Kiasma)

IMG_3657

Tällaisen minä tein. Veistoksen kolmiulotteisuus ei käy kuvasta täysin ilmi. Tässä on liikkuvia osia, sisällä on ontto tila ja teos on symmetrinen kaikilta puolilta.

Raivaaminen elämäntyylinä

Oletteko huomanneet, että siitä huolimatta, että tietoisesti rajoittaa uusien tavaroiden vaellusta ovesta sisään, raivattavaa riittää tasaiseen tahtiin? Jossain vaiheessa tämä ihmetytti, mietin miten on mahdollista että aina vaan voi heittää tavaroita pois, vaikka en päästä kotiin mitään kevytmielisesti. Kuitenkin aina riittää raivattavaa.

Se johtuu siitä, että tavarat muuttuvat. Ne vanhenevat, pilaantuvat, menevät rikki, muuttuvat tylsiksi, tarpeettomiksi, kummallisiksi. Esine, joka vielä viime vuonna on ollut hyvä ja tarpeellinen, saattaa vuoden päästä olla pois heitettävässä kunnossa. Maku muuttuu myös samoin muoti, eikä sille oikein voi mitään. Tiedättehän, miten asunnon myynti-ilmoituksen kuvista voi suoraan päätellä, minä vuonna keittiö- tai kylpyhuoneremontti on tehty. Sellaiset vaaleanruskeat kaakelit olivat muutama vuosikymmen sitten tyylikkyyden huippu – nyt ne näyttävät usein tunkkaisilta. Sama koskee vaatteita ja asusteita laukkuja, kenkiä ja monia muitakin tavaroita. Vaikka ne olisivat periaatteessa ihan kunnossa, ne vain alkavat näyttää hassuilta.

Kaikenlaista kuluu ja menee rikki. Äskettäin siivoilin sellaista laatikkoa, jossa säilytän vaatteiden korjaustarpeita, varanappeja ynnä muuta. Poistin sieltä neljä matkakokoista tahranpoistoainetta, jotka olivat kuivuneet tai menneet loppuun muuten. Työhuoneen kierrätyspisteessä odottaa monta kassillista vaatetta, joka on väärän kokoista tai liian kulunutta.

Sellainen raivaava elämäntyyli on kätevä. Kun koko ajan pitää vähän paikkoja silmällä, ei roinaa pääse kertymään. Minulla on tapana raivata laatikko sieltä, hylly täältä aina kun sopiva tilanne sattuu tulemaan. Kun huomaa siirtelevänsä jotain tavaraa usein pois tieltä, on hyvä aika tarkastella ko. tavaraa tuorein silmin: onko tällä itse asiassa mitään käyttöä? Miksi se on täällä? Kun vastaan tulee roskia, kuten vaikka tyhjentyneitä pakkauksia tai rikkinäisiä tavaroita joita ei pysty korjaamaan, ne on parempi heittää roskiin HETI, eikä siirtää vain sivuun odottamaan jotain parempaa hetkeä. Samalla kun olen siirtänyt talvivaatteita säilytykseen, olen raivannut vaatekaappeja muutenkin. Raivattujen vaatteiden ohella, olen heittänyt roskiin rikkinäisiä pukupusseja, poistanut kymmeniä tarpeettomia vaatepuita ja heivannut menemään erinäistä silppua, jota kaappien pohjille kertyy.

Havaintojeni mukaan ihmisillä on syystä tai toisesta taipumus säilytellä roskia. Sukkalaatikossa seilaa rikkinäisiä sukkia, keittiössä korvattomia mukeja, kylppärissä puteleita joiden pohjalla on senttilitra hoitoainetta tai sampoota. Ne viihtyvät siellä viikosta toiseen, mutta onneksi ratkaisu on helppo: silmät auki, roskapussi käteen ja toimeksi. Tämä on yksi syy, miksi Konmari ei mielestäni ole mikään elämän kestävä ratkaisu. Jättiraivaus ei poista sitä seikkaa, että tavarat hajoavat ja kuluvat. Sen sijaan jatkuva valppaus pitää roinan loitolla.

Viikon vinkit (ja kysymys): vastaisku Kondolle, rikkoutuvat kodinkoneet sekä järkeä siivoukseen

Ensin tärkeä kysymys: mitkä olivatkaan niitä paikkoja, joihin voi Helsingissä viedä farkkuja uusiokäyttömateriaaliksi? Tiedän, että joku teistä lukijoista on jo kertaalleen vinkannut tästä mahdollisuudesta täällä, mutta en millään löydä oikeaa kommenttia. Jos tiedät vastauksen, kerro kommenteissa! Lähdössä olisi peräti neljät farkut, jotka ovat niin reikäiset ettei niitä kannata ruveta korjaamaan. Haluaisin ne hyötykäyttöön mieluummin kuin poltettaviksi. Mutta jos en keksi mitään fiksua niin sitten ne menevät roskiin.

Sitten viikon vinkkeihin. Vastaisku Konmarille! Tässäpä virkistävä näkökulma: älä heitä pois, vaan laita säilöön ja käytä myöhemmin. Tällä hetkellä äärimmäisen epätrendikäs ajatus. Kierrätyskeskuksen kehitysjohtaja Tuovi Kurttio haastaa reippaasti Kondo-filosofian ja kritisoi muitakin raivausideoita. (Helsingin Uutiset)

Kiinnostava artikkeli kodinkoneiden käyttöiästä: tutkimuksen mukaan kodinkoneet eivät rikkoudu herkemmin kuin aiemmin siksi, että valmistajat tekisivät niistä tahallaan huonompia. Koneita ei yritetä tehdä kestämään ikuisesti, mutta yhtälö on monimutkaisempi, kuin miltä ensivilkaisulta vaikuttaa. Lisäksi ihmiset haluavat uutta uuden vuoksi – miksi siis tehdä laite joka kestäisi 20 vuotta, jos kuluttaja kuitenkin haluaa viiden vuoden päästä uuden mallin vaikka entinen toimii. Miettikää nyt vaikka televisioita tai kännyköitä. Kiinnostavaa asiaa, suosittelen. (YLE)

Tästä olen samaa mieltä: desinfioivia siivousaineita ei tarvita tavallisessa kodissa mihinkään. Päinvastoin, jos kaikki bakteerit katoavat ympäriltä, ympäristö muuttuu epäterveelliseksi. Tässä artikkelissa haastatellaan siivousaineista väitellyttä tohtoria, joka puhuu puhtaiden tiskirättien, höyrypesurien ja arkijärjen puolesta. Virkistävää luettavaa. (YLE)

Viikon vinkit: tolkkua ruokakeskusteluun, sukkavinkki ja Konmaria

Aamulehdessä haastatellaan ravitsemusterapeutti Reijo Laatikaista, joka kertoo mm. sen, onko vuorisuola terveellisempää kuin pöytäsuola, tai että ovatko einekset pahinta terveydelle. Laatikaisella on ilahduttavan järkevää sanottavaa. Olen seurannut hänen asiantuntevaa blogiansa myös pidemmän aikaa, ja suosittelen sitä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ravintoon liittyvästä tutkimustiedosta. Laatikainen kääntää tieteelliset tutkimukset selkokielelle ja edustaa muutenkin kaikenkaikkiaan tervejärkistä tahoa ravintokeskustelussa. Hän myös osoittaa, miten median tavalla käsitellä erilaisia aiheita on vaikutusta siihen, mitä asioista ajattelemme. Oletteko esimerkiksi huomanneet, että usein lehdessä on vastakkain tieteellinen tutkimus tai niihin perustuva näkemys, ja sitten yksilön kokemus vastakkaisesta. Nämä asiat esitetään rinnakkain aivan kuin niillä olisi sama painoarvo. Vaikka itseasiassa kyse on samasta, kuin että ulkona olisi -10 astetta pakkasta, ja toppatakkikansan keskellä kulkee yksi tyyppi t-paidassa ja vakuuttaa että ei täällä mitään pakkasta voi olla, koska minä en palele.

Tunnustan, että kokeilin tätä sukkien viikkausniksiä. (linkin takaa pitää vielä klikata videota) Kyllä niistä kieltämättä tulee hauskoja siistejä paketteja. Eri asia on, jaksaisiko tähän keskittyä joka kerta. (MTV)

Blogin tilastoista näen, että Konmari-artikkelit ovat todella suosittuja. Joten tässäpä jälleen yksi: täällä Ilana Aalto kertoo oman näkemyksensä aiheesta. (Iltasanomat)

Viikon vinkit: Konmari ei kolahda, kolahtaa kovaa ja vielä ravintojuttuja

Kaikille ei Konmari kolahta. Hyvä esimerkki tästä on Salamatkustaja -blogin Satu, joka pistää pätevästi paloiksi koko systeemin. Satulla on hyviä pointteja ja oivallista tiivistämistä, ja kirjoitus on hauska, vaikka tykkäisikin Marie Kondon maailmasta. Sitä paitsi en minäkään oikein vakavissani pysty kiittelemään käsilaukkuani päivän päätteksi.

Vastapainoksi voi lukea perinteisen Konmari-käännynnäisen täydellisestä elämänmuutoksesta, joka vaikutti jopa pukeutumiseen, ruokavalioon ja muihin elämänkriiseihin. (Et-lehti) Tästä huomaa, että se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Ihmiset ovat erilaisia. Nämä kaksi kirjoitusta kuitenkin kuvaavat hauskasti ääripäiden reaktioita Konmariin.

Mielenkiintoinen näkökulma ravintoon: millainen ruokavalio kuormittaa ympäristöä ja tuottaa samalla eniten terveyshyötyjä? Ilmeisesti nämä asiat eivät ole täysin ristiriidassa keskenään. MTV uutisoi maatalous- ja metsätieteiden maisteri Hanna Mattilan kirjasta Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria, jossa aihetta käsitellään. Luulen, että luen tuon kirjan, aihe kuulostaa niin kiinnostavalta.

Konmari-podcast on nyt kuunneltavissa

Tässä se vihdoin tulee – podcastin aiheena Konmari-menetelmä. Keskustelemme menetelmän hyödyistä ja haitoista sekä omista kokemuksistamme. Olemme molemmat ”kondoilleet” kodeissamme, Katri on noudattanut ohjeita kirjaimellisesti, minä enemmän soveltaen. Mietimme myös, miten kulttuurierot vaikuttavat kirjan sisältöön ja kerromme, mikä asia kirjassa on auttanut meitä eniten.

Podcastin voi kuunnella joko suoraan tässä alla, tai osoitteessa Irtiturhasta.net. Sieltä löytyy myös aiemmat jaksot.

Kohta tulee Kondoa

Teimme Katrin kanssa uuden podcastin eilen, aiheena Marie Kondo ja hänen menetelmänsä. Podcast on vielä editointipöydällä, mutta se ilmestyy tänne heti kun tulee valmiiksi.

Palasin Konmari-kirjan pariin valmistautuessani podcastiin ja totesin, että pitäisi oikeastaan lukea se uudelleen. Kirja on täynnä asiaa, erilaisia virkistäviä näkökulmia sekä hyviä vinkkejä, joita en tietenkään enää kaikkia edes muista. Kertaus tekisi terää, vaikkei mitään valtavaa raivausprojektia olekaan juuri nyt käsillä. Kirjaa selatessa pisti silmään Marien tapa jaotella raivattavat asiat. Vaatteet muodostavat yhden kategorian, kirjat yhden, paperit yhden ja sitten vielä muistoesineet ja muut tunnepitoiset tavarat. Suunnilleen kaikki muu menee ”komono” -osastolle, eli sekalaisten tavaroiden joukkoon.

Tässä kohdassa epäilen, että kyseessä täytyy taas olla jokin kulttuuriero. Jos itse alkaisin jakaa raivattavia tavaroita omiin kategorioihin, niin keittiötarvikkeet muodostaisivat oman osastonsa ilmiselvästi. Siis kaikki se, mikä ei ole syötävää: astiat, aterimet, säilytysastiat, leikkuulaudat, tarjottimet, servetit, essut, keittiöpyyhkeet, tiskirätit, korit, kipposet ja kupposet sekä kaikki ne välineet, joita erilaisten ruokien valmistamiseen tarvitaan. Väitän, että keskiverto perheessä tämä kategoria sisältää helposti satoja yksittäisiä esineitä. Laskekaa vaikka huviksenne, kuinka monta esinettä on normaalissa vetolaatikostossa, sanotaan nyt vaikka nelihenkisessä perheessä.

Konmarissa ei juuri astioista puhuta, vaikka täytyyhän japanilaisillakin olla niitä. Kenties siellä tyyli on minimalistisempi ja säilytystilat pienempiä, mutta käsittääkseni astiat ja keittiöesineet on yksi sellainen ryhmä, jonka parissa ainakin suomalaisilla ammattiraivaajilla riittää työsarkaa. Toinen kategoria olisi liinavaatteet. NIihin luen kuuluvaksi kaikki kodin tekstiilit mattoja ja verhoja lukuunottamatta. Normiperheessä näitäkin kertyy, siis ihan pakostakin, jos nukkujia on enemmän kuin kaksi. Oma pyyhehylly pursuilee, koska siellä on perintöpyyhkeitä kaukaislta opiskeluajoilta ja sitten myöhemmin lahjaksi saatuja uudempia. En tiedä ilahduttavatko ne kaikki niin suuresti, mutta toisaalta miksi heittää hyvä ja käyttökelpoinen pois, varsinkin jos se ilahduttaa jota kuta muuta perheenjäsentä.

Alan epäillä, että Marie Kondon asiakkaina on erilaista porukkaa, kuin esimerkiksi tämän blogin lukijoina. Tavaroiden määrät ja niihin liittyvät ongelmat tuntuvat nimittäin välillä vähän kaukaisilta. Podcastissakin mainitsen, miten yksi hyvä vinkki on, ettei anna äidin osallistua raivaamiseen. Mielestäni vinkki on erittäin hyvä, mutta kertoo myös siitä, että asiakkaan täytyy olla verrattain nuori, ja mahdollisesti perheetön. En osaa kuvitella, että sanotaan nyt vaikka noin nelikymppisen tarvitsisi edes mainita äidilleen raivaamisesta, saati sitten päästää hän mitenkään osallistumaan. Sen sijaan olen kyllä nähnyt, kuinka aikuiset lapset eivät anna vanhempiensa luopua nostalgisiksi koetuista tavaroista.

Jos lukijoissa on ammatijärjestäjiä, niin olisi kiva kuulla mielipiteitä näistä tavararyhmistä ja niiden raivaamisesta! Ja tietysti teidän kaikkien näkemyksiä – onko kukaan muu aprikoinut näitä kulttuurieroja?