Viikon vinkit: vähemmän stressiä

Linkkivinkkejä on kertynyt hurjat määrät odottamaan julkaisua tämän hiljaiselon aikana. Tällä kertaa jouluteemalla: miten vähentää (joulu)stressiä.

Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa ytimekkäästi 10 vinkkiä, joilla joulustressiä voi vähentää. Mitään mullistavaa ei täältä löydy, mutta ihan järkeviä juttuja kuitenkin.

MTV3-sivuilla taas vinkataan, miten aattoillan lahjapapaerihässäkän voi välttää. Tosin on todettava, että ekologisuus vaatii tässäkin vaivannäköä, mikä ehkä on ristiriidassa stressin välttämisen kanssa…

Harvinaisen kattavassa jutussa käydään läpi erilaisia tapoja, joilla lasten lelumäärää voi hillitä ja hallita.  Jutussa keskitytään etupäässä säilytysratkaisuihin, mutta vinkit ovat mielestäni järkeviä. Itse tosin vannon tässäkin asiassa säännöllisen karsimisen nimeen. (MTV3)

 

Viikon roskat

Pikapäivitys poistuneista tavaroista. Heitin roskikseen kourallisen epämääräistä muovisälää, joka oli peräisin lapsen lelulaatikosta. Lähinnä rikkoutunutta krääsää, rikkimenneiden lelujen osia ja pari muoviukkelia, jotka olivat peräisin pääsiäismunasta tai vastaavasta. En usko, että tuota kourallista tullaan kaipaamaan.

Heitin roskikseen myös yhden hihattoman topin, joka on palvellut yövaatteena. Se oli monta vuotta vanha, kulahtanut ja muodottomaksi venähtänyt. Energiajätteeksi se joutui, koska nyt saumakin alkoi purkaantua. Kokonaisvaatemäärä pysyi kuitenkin samana, sillä sain lahjaksi t-paidan, joka oli ollut antajallensa virheostos koon puolesta. Sain siis laadukkaan, uutta vastaavan vaatteen, paitaa oli ehditty pestä kerran. Hyvä vaihto vaatekaapin sisällössä.

Survojasta siistiksi

Miten survojasta muututaan siistiksi? Seuraavat kolme käytännön vinkkiä ovat mahdollisimman konkreettisia. Avainsana on helppous.

1. Vähennä tavaraa. Tämän mainitsin jo viimeksi, mutta toistan: mitä vähemmän esineitä, sitä hankalampi niillä on saada sotkua aikaiseksi. Mitä enemmän tavaraa, sitä useammalle esineelle pitää keksiä toimiva säilytyspaikka. Monien tavaroiden suhteen pätee 20/80 sääntö: 80% ajasta käyttää vain 20% tavaroistaan, kuten vaatteista tai astioista. Pelkästään kunnon karsiminen voi siis parantaa tilannetta.

Ensimmäiseksi voi vaikka tarkistaa, millaista tavaraa on niissä kaapeissa ja laatikoissa, jotka ovat helpoiten käden ulottuvilla. Älä anna tarpeettoman tavaran viedä tilaa tarpeelliselta. Mieti, voitko siirtää vinttiin, kellariin tai ylähyllyille sellaisia tavaroita, joita tarvitaan vain muutaman kerran vuodessa. Luovu tavaroista, joista et pidä ja joita et käytä.

2. Pikasiivous kerran päivässä. Itse olen pikemminkin levittelijä kuin survoja. Lasken kädestäni kaikenlaista vastaantuleville tasaisille pinnoille. Pitemmän päälle tämä aiheuttaa sotkuisuutta, kun pöytien ja hyllyjen päällä on epämääräistä sälää. Olen tämän kesän aikana alkanut soveltaa vanhaa vinkkiä: käytän joka päivä 5-10 minuuttia päivässä tavaroiden palauttamiseksi paikoilleen. En ole aiemmin tätä kokeillut, mutta näyttää toimivan. Vitsi on siinä, että siivoukseen käytettävä aika on niin lyhyt, että siihen on mahdollisuus jokaisena päivänä. Minulle paras hetki on aamulla, jolloin hoidan muutkin kodin rutiinit. Samoin olen alkanut soveltaa ”tuo tullessas, vie mennessäs” -filosofiaa, eli jos silmiini sattuu vaikka lapsen lelu väärässä paikassa, nappaan sen mukaan samalla kun olen menossa lastenhuoneeseen muutenkin.

Näitä voisi soveltaa myös survomiseen: jos joka päivä käyttää pienen hetken järjestyksen palauttamiseksi, valtaisaa kaaosta ei niin helposti pääse syntymään. Uuden tavan opettelu kannattaa tehdä mahdollisimman helpoksi, joten laita vaikka muistutus puhelimeen. Voit myös ajastaa halutun ajan, jolloin tilanne muuttuu luonteeltaan: entisestä pakkopullasta tulee helposti kilpailu aikaa vastaan; kuinka paljon ehtii järjestää viidessä minuutissa?

3. Mahdollisimman helpoksi tehty säilytys. Helppo säilytys tarkoittaa muutakin kuin sitä, että se on kädenulottuvilla ja loogisessa paikassa. Itse suosin läpinäkyviä laatikoita, koska on kätevää kun sisällön näkee yhdellä silmäyksellä. Jos laatikosta/korista/purkista ei näe läpi, siihen kannattaa merkitä tarpeeksi näkyvästi, mitä sisällä on. Mieti myös, miten usein tavaraa tarvitaan, ja harkitse sitten onko kansi välttämätön. Esimerkiksi ruoka-astioissa usein on, muissa tavaroissa välttämättä ei.

Kannattaa myös miettiä, miten tarkasti tavaroita kannattaa lajitella. Olen huomannut, että monille tämä on kompastuskohta: tavaroita lajitellaan moneen eri alaluokkaan, ja jokaiselle ryhmälle hankitaan oma purkki tai laatikko. Mutta mitä useampia purnukoita, sen työläämmäksi järjestyksen pitäminen muuttuu. Esimerkiksi voi miettiä, miten tarkasti lelut pitää erotella toisistaan. Onko mielekästä lajitella junaradat, astiat, leikkiruoat, palapelit, rakennuspalikat, muoviukkelit, muovieläimet ja ties mitkä omiin laatikkoihinsa, vai riittäisikö lajitteluksi legot yhteen, loput toiseen laatikkoon? Lajittelun tarpeellisuuteen vaikuttaa jälleen tavaran kokonaismäärä ja -laatu. Esimerkiksi askartelutarvikkeet on loogista lajitella tarkasti, mutta eriväriset sukat erottuvat toisistaan, vaikka olisivatkin samassa korissa.

Mikä on saanut teidät vähentämään survomista? Tai mikä on siisteyden esteenä?

Viikon vinkit 22/2013: puhdasta unta ja pihakalusteita

Tällä kertaa tarjolla on rautaisannos unihygieniaa. Miten usein lakanat pitäisi vaihtaa? Iltasanomien mukaan kahden viikon välein. Juttu perustuu englanninkieliseen artikkeliin, joka on julkaistu Good Housekeeping -lehdessä. Itse olen pitänyt kahta viikkoa sopivana välinä, mutta mielestäni näissä asioissa kannattaa luottaa omaan nenään. Jos peti alkaa tuntua ummehtuneelta, vaihdan lakanat riippumatta siitä, kauanko edellisestä vaihdosta on aikaa.

Myös MTV3:sta löytyy ohjeita sängyn siivoukseen, ja siellä muistutetaan, että patjaa on hyvä imuroida, ja päiväpeittokin kerää pölyä. Tyynyjä on aiheellista pestä ainakin pari kertaa vuodessa – jälleen omat asitit kertovat, milloin alkaa olla aika. Lopuksi pikagooglaus tuotti osuman Yhteishyvä-lehden pitkään artikkeliin liinavaatteiden, peitteiden yms. hoidosta, jossa aihetta käsitellään erittäin kattavasti. Tämän tietopaketin jälkeen ei pitäisi hirveästi jäädä aukkoja sivistykseen 🙂

Makuuhuoneista pihamaalle: suomalaiset kuluttavat entistä enemmän rahaa pihakalusteisiin ja lasten pihaleluihin. Uutisen mukaan syy sille, miksi trampoliineja kaupataan lisää joka vuosi ja aina vaan on siinä, että ihmiset jättävät trampoliinit talveksi ulos, jolloin ne menevät pilalle. Sitten pitää keväällä ostaa jälleen uusi. Olenko ainoa, jonka mielestä tämä on kauheaa tuhlausta? (YLE)

Ei järjen häivää & hyvä ostos

Tavaroitaan raivatessa täytyy välillä ihmetellä, mitä omassa päässä on mahtanut joskus liikkua. Viimeisimpänä vastaan tuli tällainen:

Muovimansikka. Yäk.

Muovimansikka. Yäk.

Tämä on vauvojen purulelu, tarkoitettu siihen vaiheeseen jolloin ikenet kutiavat sietämättömästi. Se on muovia, sisällä on jotain nestettä (toivoisin että vettä) ja sen voi viilentää jääkaapissa. Olen aivan itse ostanut tämän kaupasta ja lapseni on järsinyt sitä. Millä logiikalla tämä on mielestäni ollut joskus hyvä idea? Ei aavistustakaan. Nykytiedolla en todellakaan ostaisi vartavasten muovia lapsen järsittäväksi.

Tämän esineen löytyminen sekä olemassa olo nolotti itse asiassa niin paljon, että olen kuukausikaupalla lykännyt tämän kirjoituksen julkaisemista. Aluksi ajattelin, etten kerta kaikkiaan kehtaa, etenkin kun olen täällä vaahdonnut muovien haitoista. Sitten päätin karaista sieluni. Kuten näette, tiedostamisen aste on kasvanut vuosien varrella. Toisaalta voihan tämän ottaa positiivisena esimerkkinä: jos minä olen ollut näin pihalla, kaikilla muillakin on toivoa.

Otsikon lupaama hyvä ostos oli tänään method-merkkinen wc:n puhdistusaine. Tämä on ensimmäinen ”vihreä” pesuaine, jonka olen ostanut edellisen loppuneen tilalle. Kysyessäni teiltä vinkkejä, Methodia sekä kehuttiin että moitittiin. Olin siis utelias sen suhteen, miten tämä aine toimisi. Testasin sitä heti, ja olin erittäin positiivisesti yllättynyt! Puhdasta tuli aivan yhtä hyvin tai ehkä jopa paremmin kuin Rainbown vastaavalla aineella, mutta tämä tuoksuu hyvälle! Pakkauksessa tuoksua väitetään piparmintuksi, minulle tuli mieleen hammastahna. Joka tapauksessa, raikas, melko mieto ja luonnollisen oloinen tuoksu oli todella miellyttävä. Vaikuttava aine on ymmärtääkseni sitruunahappo. Yhden kerran perusteella pidän tuotteesta kovasti, mutta katsotaan vielä, miten tuote toimii pitempään käytettynä.

Kiero äiti

Olen täällä valittanut sekä muovista että liiallisista leluista. Eniten tietysti inhoan niiden yhdistelmää, eli muovisia leluja. Lelujen karsiminen lapsen läsnäollessa on kuitenkin tuhoon tuomittu yritys, joten se on tehtävä kierosti päiväuniaikaan.

Leluja vai roskia?

Leluja vai roskia?

Tässä ensimmäinen pieni läjä, joka löysi tiensä roskiin. Se koostui lähinnä mäkkärin ilmaislahjoista ja pääsiäismunien sisällöistä. Toistaiseksi näitä ei ole kaivattu. Ärsyttävästi missään näissä ei sanottu, minkä koodin muovista oli kyse. Piti siis arvata miten nämä lajitellaan. Sama ongelma on muovileluissa yleisesti. Niissä ei tavallisesti ole mitään merkintöjä.

Kiero äiti on siis tyytyväinen karsittuaan lapsen lelukoppaa harvemmaksi. Luulen että seuraava satsi on vuorossa ensi viikolla, kunhan jälleen sopiva tilaisuus ilmaantuu.

Miksi en pidä muovista

Muovi on herättänyt minussa epämääräisiä negatiivisia tunteita jo pitkään. Monissa asioissa se tuntuu halvalta korvikkeelta, siinä missä aidot materiaalit ovat luonnontuotteita – nahkaa, puuta, lasia tai luonnonkuitua. Muovi näyttää usein jotenkin epälaadukkaalta, yhdistän sen mielessäni krääsään. Mutta viime aikoina olen tajunnut, että muovi on myös epäterveellistä.

Katsoin Prisma-dokumentin Kemikaalitko meitä lihottavat, joka valitettavasti on jo poistunut Ylen Areenasta. Mutta ohjelma antoi paljon ajattelemisen aihetta. Monissa muovituotteissa käytetään kemikaaleja, jotka toimivat ns. hormonihäiritsijöinä. Ne käyttäytyvät elimistössämme siten, että oma hormonitoimintamme menee sekaisin, ja seurauksena on kaikenlaisia ikäviä terveyshaittoja. Näihin asioihin on herätty vasta äskettäin, eikä monista kemikaaleista ole tehty tutkimuksia ollenkaan. Jotain on kuitenkin jo tapahtunut, esimerkiksi bisfenoli-A kiellettiin tuttipulloista. Sen seurauksena teollisuus on alkanut käyttää korvaavia kemikaaleja, esim. bisfenoli-A korvataan usein bisfenoli-S:llä, jota ei ole kielletty. Mutta ohjelman mukaan se ei välttämättä ole yhtään sen turvallisempi kemikaali, sitä vain ei ole tutkittu niin paljon, että haitallisuus olisi voitu osoittaa.

Muovia ja kemikaaleja ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaista välttää. Vaatii aikamoista valveutuneisuutta selvittää jokaisen kipon ja kupin alkuperä. Mutta olen entistä vakuuttuneempi siitä, että kannattaa ainakin yrittää. Jälleen kerran filosofiani on, että pienikin yritys parempaan suuntaan on parempi kuin ei yritystä ollenkaan. Meillä muovia löytyy eniten keittiöstä ja lastenhuoneesta. Molempiin voi mitä suurimmassa määrin vaikuttaa itse.

Useimmat muovilelut ovat aina ärsyttäneet minua. Ei-ärsyttävien joukkoon kuuluu lähinnä legot, nukke, hiekkalelut ja Plaston leikkiastiat. Kaikki muut hermostuttavat minua. Ne ovat räikeitä ja menevät rikki parin käyttökerran jälkeen. Nykyisin en voi olla myös miettimättä, millaisia kemikaaleja ja myrkkyjä ne huokuvat ympäristöönsä. Miten ne vaikuttavat pieneen lapseen, joka laittaa kaiken suuhun? Lisäksi muovista tulee jäteongelma. Energiajätteeksi kelpaamaton muovi päätyy täyttämään kaatopaikkoja, eikä maadu ikinä.

Vähitellen muovi on alkanyt ärsyttää myös keittiössä, mutta onneksi siellä se on helppo korvata muulla vaihtoehdolla. Säilytysastioita saa ongelmitta lasisina, kauhoja ja lastoja puisina ja metallisina. Sama koskee leikkuulautoja, mukeja, lautasia ja kaikkia muitakin esineitä. Kokonaan muovista ei pääse eroon, mutta näistä voi ainakin aloittaa.

Uutta muovia ei tarvitse ostaa. Nyt on siis edessä vanhojen esineiden uusiminen. Keittiössä se on helppo toteuttaa, mutta en ole varma, miten leluongelman saisi ratkaistua. Ehkä kaikessa hiljaisuudessa vain poistan pahimman muovikrääsän lelulaatikosta, ja pyydän etteivät hyväntahtoiset sukulaiset ja ystävät ostaisi sitä lisää. Kuten dokumentissa todettiin, monia kemikaaleja ei ole tutkittu sen suhteen, ovatko ne esimerkiksi lapsille turvallisia. Silti niitä saa myydä EU:n alueella vapaasti. Suurimmasta osasta ei vielä tarkalleen tiedetä, millaisia terveysvaikutuksia niillä voi olla. Siksi tuntuu järkevältä mieluummin katsoa kuin katua, etenkin kun varovaisuus ei vaadi ylitsepääsemättömiä ponnistuksia.

Paljous on pahasta

Näin pääsiäisen jälkimainingeissa sadattelen itsekseni sitä neropattia, joka keksi suklaamunan. Kyseessähän on (yleensä aika huonolaatuinen) karkki, joka on kääritty metalliin ja jonka sisällä on tarpeeton muovikrääsä. Kokonaisuus on tietysti lasten ja isovanhempien mielestä vastustamaton. Ja mitä siitä seuraa? Suklaaseen addiktoitunut napero, foliosilppua lattialla ja runsaasti tarpeettomia muovileluja, jotka päätyvät ensimmäisen viikon sisällä roskiin.

Älkää käsittäkö väärin. Muutama suklaamuna kerran vuodessa ei ole mikään katastrofi. Ongelma syntyy silloin, kun pääsiäinen tuntuu jatkuvan vielä monta viikkoa palmusunnuntain jälkeenkin. Sama pätee mihin tahansa hauskuuteen – vähän on tarpeeksi. Mitä enemmän jotain erityistä on tarjolla, sitä vähemmän erityiseksi se muuttuu. Olen kuullut hurjia tarinoita perheistä, joissa lahjoja on niin paljon, etteivät lapset jaksa edes avata kaikkia. Sama koskee varmaan kaikkia muitakin lahjoja. Inflaatio iskee todella nopeasti.

Eikä ilmiö ole vieras aikuisillekaan. Jos jotain ostosta varten on säästänyt, tehnyt suunnitelmia ja harkinnut ostamista pitkään, tavara pysyy erityislaatuisena pidempään. Mutta kuvittele, että olet juuri hankkinut vaikkapa upouuden älypuhelimen. Sitten saisit kuulla, että olet voittanut arpajaisissa kolme samanlaista lisää. Ensimmäisen puhelimen erityisyys haihtuu nopeasti siinä kolmen vastaavan rinnalla. Eikä kukaan ehdi käyttää neljää puhelinta, vaikka ne olisivat miten hienoja. Sama koskee lasten lahjoja, ja varmaan myös aikuistenkin.

Olen siis sitä (tylsää) koulukuntaa, jonka mielestä kohtuus kannattaa kaikessa. Ja jos vetää överiksi missä tahansa lajissa, kerran kymmenessä vuodessa riittää. Olen jatkuvasti väittänyt, että en kannata äärimmäistä karsimista missään. Mutta ehkä minussa sittenkin asuu pieni minimalisti?

Vanhempien varastot, lasten roinat

Maailma on muuttunut: nykyisin lapsilla ja nuorilla on niin paljon tavaroita, että kaikki ei edes mahdu mukaan, kun muutetaan pois kotoa. Vanhempien tehtäväksi jää romppeiden säilyttely. Myös taannoisessa YLEn haastattelussa puhuttiin tästä. Anne Te Velde-Luoman mukaan näin tapahtuu, koska ei ole perinteitä eikä opittuja tapoja miten tulisi toimia. Tässä hän on varmasti oikeassa. Olen itsekin todistanut vastaavanlaisia tilanteita.

Seurasin kerran vierestä, kun kolmekymppinen lapsi auttoi vanhempiaan heidän vinttinsä raivaamisessa. Hän löysi laatikkotolkulla vanhoja Aku Ankkoja, joita lapsille oli tilattu pienenä. Sen sijaan että ne olisi kannettu paperikeräykseen, divariin tai vaikka ladattu huuto.netiin, hän pakkasi ne tiiviisti muutamaan pahvilaatikkoon, teippasi kiinni ja kirjoitti päälle ”säästetään”. Sitten hän kantoi laatikot takaisin vanhempiensa vinttiin. Avuliasta kyllä, mutta tavaramäärä ei vintistä vähentynyt grammaakaan.

Erään ystäväni vanhemmat taas vaihtoivat isommasta asunnosta pienempään lasten muutettua jo aika päivää sitten pois kotoa. Talossa oli kuitenkin paljon aikuisten lasten tavaroita. Pyydettyään turhaan monta kuukautta, että jälkikasvu tulisi setvimään omaisuutensa, vanhemmat lopulta mättivät kaiken mustaan jätesäkkiin ja kiikuttivat sen ystäväni ovelle. Hän kantoi koko säkin vinttikomeroon katsomatta mitä se sisälsi.

Juttelin äskettäin kuusikymppisten kanssa, jotka kertoivat toisenlaista tarinaa. Lapsuudenkotiin ei jäänyt juuri mitään, kun nuori muutti omilleen. Lapsille myös annettiin ja hankittiin sellaisia tavaroita, jotka oli tarkoituskin ottaa mukaan sitten myöhemmässä vaiheessa. Anoppi mm. kertoi toivoneensa 15-vuotiaana lahjaksi korituolia, jotta saisi sen myöhemmin omaan kotiinsa.

Mietin, miksi asiat nyt ovat toisin. Yksi syy on varmasti se, että ihmisillä ylipäätään on valtavan paljon enemmän tavaraa. Sen seurauksena ajan myötä jää käyttämättömäksi paljon ”hyviä tavaroita”, joista on vain kasvettu yli: urheiluvälineitä, leluja, kirjoja ja vaikka mitä. Luulen, että usein on epäselvää, kenen pitäisi tehdä päätös niiden kohtalosta – jo aikuisten lasten vai vanhempien. Kun kukaan ei oikein tiedä, kukaan ei ota vastuuta ja tavarat jäävät sijoilleen. Sitten on hellämielisiä vanhempia, jotka eivät raatsi laittaa pois yhtäkään lastensa joskus käyttämää tavaraa, oli se tarpeellinen tai ei. Entä olemmeko me aikuiset lapset ruvenneet pitämään itsestään selvänä sitä, että vanhemmat kyllä säilyttelevät nurkissaan kaiken sen, mikä ei mahdu omaan kotiimme?

Tekisi mieli sanoa, ettei ihmisten pitäisi omistaa enempää tavaraa, kuin mikä mahtuu heidän kotiinsa. Miksi ne Aku Ankat pitää säilyttää, vaikka on päivänselvää, ettei niitä kukaan lue? Miksi säkillinen lapsuusmuistoja pitää muuttaa asunnosta toiseen, jos ei edes tiedä mitä muuttaa? Luulenpa, että syyt ovat tunnepohjaisia ja liittyvät ainakin päätöksenteon työläyteen ja luopumisen tuskaan. Te Velde-Luoma on oikeassa siinä, että meillä ei ole mitään opittua systeemiä, miten lapsuudesta jääneisiin tavaroihin pitäisi suhtautua.

Mielestäni ystäväni vanhemmat toimivat juuri oikein. Heillä ei ollut tavaroille tilaa, joten ne palautettiin oikealle omistajalle. On hänen asiansa päättää, mihin ne lopulta päätyvät. Itse heräsin siihen, että on parasta miettiä hyvissä ajoin, miten vastaava tilanne vältetään tulevaisuudessa. En ole vielä päässyt tässä pohdinnassa kovin pitkälle (ja lapsikin on onneksi niin pieni, ettei se hetkeen ole muuttamassa), mutta jotain ajatuksia on kuitenkin jo tullut mieleen. Tavoitteena on, että lapsi oppisi jo kotoa tavaroiden hallinnan taidot.

Viikon vinkit 49/2012: puhdas sauna, kallis vauva ja HBO/Netflix yhteenvetoa

Jos joulusiivoukseesi kuuluu saunan pesu, niin Iltasanomat antaa asialliset ohjeet sen tekemiseen. En ole koskaan joutunut pesemään saunaa, mutta näillä ohjeilla varmasti pääsee hyvään tulokseen. Imurointi ei olisi tullut minulle mieleen, ja on hyvä tarkistaa myös pesuaineen pH, jotta tulee puhdasta. Ja välttää sitä kloriittia.

Suomen Kuvaledessä oli juttu siitä, mitä vauvan tarvikkeet maksavat. Yksi äiti oli pitänyt kirjaa vastasyntyneen kuluista, ja vuodessa rahaa meni reilut 5000 euroa. Tämä tulos kertoo tietysti vain kyseisen perheen valinnoista, enkä usko, että sitä voisi yleistää kovin laajalti. Vertailun vuoksi esimerkkiperheessä leluihin meni parisataa euroa, kun taas meidän perheessä hädin tuskin kahta kymppiä, jos sitäkään. Mutta hauskaa luettavaa silti.

Netflix saapui Suomeen lokakuussa, mutta täytyy sanoa etten ollut tyytyväinen tarjontaan. Kokemukset amerikkalaisesta versiosta olivat nostaneet odotukset korkeammalle. HBO:n palvelu aukesi äskettäin, mutta huonommilla käyttöehdoilla kuin Netflix. Digilelut kokoaan hyvin yhteen, mikä on mennyt pieleen näissä palveluissa. Tällaisina näistä ei ehkä kuitenkaan ole niin vakavaa uhkaa tv-kanaville, kuten aiemmin syksyllä ennustin. Jos esim. Netflix toimisi yhtä laajalla valikoimalla kuin USAssa, tilanne olisi aivan toinen. Ja ihmettelen tuota HBO:n tilauspolitiikkaa, 12 kk kestotilaus, haloo? En suostu määräaikaisiin sopimuksiin kännykkäliittymissäkään, miksi ihmeessä siis jossain videopalvelussa? Miten sellaisen toimivan, käyttäjäystävällisen palvelun luominen voi olla niin vaikeaa?