Erään patjan tarina

Lastenhuoneessa on sänky, jossa oli vanha joustinpatja. Vanha on tässä tapauksessa oikea sana, sillä sänky on peräisin lapsuudenkodistani samoin kuin patjakin. Tarkemmin sanottuna patja ostettiin sänkyyn joskus 80-luvun puolivälissä. Siitä lähtien se olikin palvellut uskollisesti vuosikymmenestä toiseen. Sekä sänky että patja ovat kulkeneet läpi lukuisten muuttojen ja sijoituspaikkojen päätyen lopulta muutama vuosi sitten meille.

Viime vuonna päätin, että nukkumistarkoituksessa patja oli lopulta tullut tiensä päähän, ja sänkyyn ostettiin uusi, ergonomisempi patja. Vanhaan settiin kuuluva petauspatja oli heitetty roskiin jo pari vuotta sitten. Mutta kuinka hävittää joustinpatja? Ei mahtunut roskikseen, ei mahtunut autoon (kaatopaikalle kuljetusta varten), kenellekään ei voi kierrättää ja en jaksanut ruveta selvittämään olisiko joku taho mahdollisesti voinut maksua vastaan hakea tavaraa kotoa kaatopaikalle. Enkä tosiaan lähde sille linjalle, että dumppaan roskakatokseen liian isoja tavaroita ja annan muiden maksaa kuljetuksesta.

Oikeastaan tästä hävittämisen hankaluudesta johtuen patja jäi meille, ja ennen pitkää sille keksittiinkin erinomaista käyttöä. Siitä tuli lasten Virallinen Pomppupatja. Säännöllisin väliajoin tuo patjanrotisko raahataan keskelle olohuoneen lattiaa, ja alle kouluikäiset pomppivat itsensä läkähdyksiin. Vaikuttaa siltä, että patjasta riittää riemua vielä moneksi vuodeksi. Lisäksi se on palvellut satunnaisesti vieraspatjana, vaikka kovin selkäystävällinen se ei kyllä enää vuosikausiin ole ollut.

Patja on aika iso, ja sitä säilytetään seinää vasten nojallaan työhuoneessa. On sanottava, että se on siellä vähän hankala ja erittäin ruma, mutta toisaalta käytännöllisyys ajaa tällä kertaa kirkkaasti estetiikan edelle. Arvelisin, että pomppu- ja muuta käyttöä löytyy vielä noin viisi vuotta, hyvällä tuurilla kymmenkunta. Sen jälkeen patja on palvellut noin 40 vuotta, ja voinen hyvällä omalla tunnolla viedä sen kaatopaikalle täysin palvelleena. Tai ehkä vielä puran sen osiin ja kierrätän materiaalit, kuten Laura omassa kirjoituksessaan pohti. (Kiitos Lauralle inspiraatiosta tähän postaukseen!)

Laiskuudesta on joskus etua. Tarpeettomalle tavaralle saattaa löytyä yllättävää jatkokäyttöä.

Raportointia

No niin, nyt on yksi viikko ruokaseurantaa takana. Viikon aikana kävi ilmi monta asiaa

  • kävin kaupassa monta kertaa
  • ruokasuunnittelu helpotti kaupassa käymistä kovasti
  • joka päivälle ei tarvitse suunnitella eri ruokaa, vaan 3-4 riittää koko viikoksi
  • rahaa meni yli 100€, täsmällinen summa jäi hämärän peittoon
  • tämä on ehdottomasti jatkamisen arvoinen kokeilu

Rahanmeno jäi hiukan epämääräiseksi, sillä puoliso suoritti viimeisen kauppareissun eikä muistanut ottaa kuittia talteen. Se oli kuitenkin myös viikon kallein reissu, hänellä on nimittäin tapana ostaa kaikenlaista ”varmuuden vuoksi”. Ehkä toisaalta voi ajatella niin, että se hieman kompensoi tätä omaa valppauttani. Nimittäin minusta on kertaheitolla tullut hintatietoinen: tänään hallissa ostin kampelaa, sillä sillä oli halvin kilohinta. Eipä silti, kampela on mielestäni oikein hyvää, joten kyse ei ollut varsinaisesta kompromissista. Mutta hinnalla oli merkittävä rooli päätöksenteossa. Jatkan seurantaa ja raportoimista myöhemmin.

Heitin viime viikolla roskikseen yhden rikkinäisen lelun. Se oli ollut ”jäähtymässä” ylähyllyllä jo pitkän aikaa. Koska lapsi ei ollut kyseistä tavaraa kertaakaan kaipaillut, vein sen suurta tyydytystä tuntien roskikseen. Jälleen yksi rikkinäinen muovilelu vähemmän tässä talossa! Jee. Harkitsen myös poistavani jäljellä olevista leluista noin kolmasosan. Tarkoitus ei ole heittää niitä roskiin, vaan panna jonnekin vähän piiloon. Veikkaan, että puolen vuoden jälkeen ne olisivat esille otettaessa kuin uusia jälleen.

Lienee mainitsemisen arvoinen asia, että ostin tänään uuden takin. Totta tosisaan, lukuisien takkieni joukosta puuttui sadetakki. Löysin sellaisen Etolasta. Merkki on Rukka, väri punainen ja hinta 69,50. Olen ostokseen erittäin tyytyväinen, laitoin sen heti kaupassa päälleni, sillä ulkona satoi. Olen manaillut takkieni määrää mutta tämä oli todella tarpeellinen ostos. Lasken pitäväni sitä aktiivisesti syys- ja kevätkausilla ainakin viisi vuotta, mahdollisesti monta vuotta pidempäänkin, ellei vaate jotenkin vaurioidu. Säätiedotuksen perusteella tulen tarvitsemaan takkia ainakin neljänä päivänä pelkästään tällä viikolla, joten tätä menoa hinta per käyttökerta tulee putoamaan nopeasti. Lisäksi takissa oli runsaasti ominaisuuksia, joita edellytin: kirkas väri, riittävän pitkä helma ja hihat, kunnon taskut, huppu, miellyttävä ohut materiaali ja leikkaus joka näyttää tavalliselta takilta. Kaiken kaikkiaan hyvä ostos, etenkin kun näin itseni peilistä vasta kotona. Etola ei ole mikään muoti-boutique…

Lastenhuoneen superraivaus

Eilen tein aikamoisen urakan raivaamalla lastenhuoneesta ison kasan tavaraa pois. Aloitin vaatteista. Koska pienellä lapsella ei ole vielä valtaisaa määrää vaatteita, tein homman perinteiseen tyyliin ja tarkastin yhdellä istumalla jokaisen vaatekappaleen. Poistin kaapista kaikki liian pienet, lukuunottamatta yhtä uimapukua joka saattaa vielä mennä tänä kesänä. Lisäksi poistin kaikki sellaiset vaatteet, joita lapsi kieltäytyy käyttämästä väärän värin tai mallin takia. Loput järjestin siististi takaisin. Olen huomannut, että tällainen karsinta pitäisi tehdä vähintään pari kertaa vuodessa, jottei laatikon perälle ala kertyä käyttämättömiä vaatteita.

Raivasin myös kirjahyllyn. Meillä luetaan paljon, mutta kirjamaku kehittyy jatkuvasti. Hyllyssä olikin aika paljon ”liian pieniä”, toisin sanoen nuoremmille suunnattuja kuvakirjoja. Koska tilaa on rajallisesti, poistin hyllystä selvästi jo liian lapsellisiksi käyneet opukset, jotta hyllyä vapautuisi niille, joita aktiivisesti luetaan. Karsitut siirsin varastoon odottamaan, hyväkuntoisia lastenkirjoja ei mielestäni kannata heittää pois. Niille löytyy aina jostain uusia lukijoita.

Seuraavaksi kaadoin kaikki lelut keskelle lattiaa, ja aloitin ison lajitteluoperaation. Takaisin koppaan laitoin ehjät ja kiinnostavat lelut. Toisen kasan tein poistettavista tavaroista. Kun kaikki oli käyty läpi, kävin jälkimmäisen läjän uudelleen läpi ja jaoin tavarat kolmeen ryhmään: roskiin, säilytykseen meneviin  sekä ei-ole-lelu -kategoriaan. Roskikseen meni jälleen sitä käsittämätöntä silppua, jota lelukori vetää puoleensa. En tajua miten sellaista kertyy koko ajan. Tähän ryhmään kuului mm. 20 kindermunan keltaista sisustaa, epämääräinen hopeinen pussukka jossa ehkä joskus on ollut joku koru, jne. sekalaista. Täällä blogissa saamani vinkin mukaan keräsin pari kourallista turhia pikkuleluja omaan pussiin ja pistin ne komeroon odottamaan. Idea on, että pussukan lelut menevät kuin uusista joskus, kun junamatkalla tarvitaan viihdykettä tai muussa tilanteessa pientä ylläriä.

Siirsin myös säilytykseen muutaman hyväkuntoisen lelun, jotka eivät enää aikoihin olleet olleet aktiivisessa leikissä mukana. Sitten oli vielä pieni kasa tavaroita, jotka eivät kuuluneet lelujen joukkoon ollenkaan, ja joita palauttelin ympäri asuntoa takaisin omille paikoilleen. Roskien lisäksi lelukori näyttää vetävän puoleensa kaikenlaista ihmeellistä sälää, joka ei sinne kuulu.

Yritän pitää lelujen määrän maltillisena sekä pedagogisista että säilytykseen liittyvistä syistä. Toistaiseksi karsintaa on saanut tehdä rauhassa, kunhan sen vain tekee salaa. Niitä leluja, joilla lapsi ei enää leiki, ei myöskään kaivata takaisin – ellei satu nostamaan asiaa lapsen kuullen esiin. Silloin mistä tahansa hylätystä kapineesta tulee rakkain aarre välittömästi. Jos taas karsimisen suorittaa vähin äänin, saa karsia aivan rauhassa.

Kirjoituspöydällä oli vielä tehtävä sama operaatio. Poistin täyteen piirretyt ja väritetyt tehtäväkirjat, sekä heitin paperikeräykseen ison kasan paperisilppua ja sarjakuvalehtiä. Roskikseen meni myös kolmasosa muovailuvahoista – käytännössä se tarkoitti yhtä isoa mustaa könttiä. Oikeasti olisin halunnut heittää kaikki muovailuvahat pois (siis kaksi pänikkää epämääräistä likaisenväristä mehiläisvahaa ensimmäisen köntän lisäksi), mutta arvelin että se olisi jo turhaa riskinottoa. Voipi tosin olla, että lähiviikkoina loputkin häviävät huomaamatta.

Tämän kaiken päälle vaihdoin vielä lakanat ja pesin kirjoituspöydän piirustusalustan. Jälkimmäisestä lähti melkein kaikki värikynän jäljet pois taikasienellä ja mikrokuituliinalla ilman puhdistusaineita. Taikasieni poistaa myös seinille eksyneet piirustukset hyvin, mikäli kynä vain on vesiliukoinen. Kannattaa kokeilla. Parketin kanssa sen sijaan on oltava varovainen, sillä siihen taikasieni tekee kokemukseni mukaan helposti jäljen, vaikka lika lähtisikin.

Monta tuntia tässä kaikessa meni, mutta nyt on sekä siistiä että väljempää, ja huomisen siivoojakäynnin jälkeen tulee vielä oikein puhdastakin. Vastaava urakka pitäisi tehdä oikeastaan jokaisessa huoneessa vuoron perään!

Viime viikon poisto ja vinkki: kylpyankka

Pienetkin poistot lasketaan, eikö niin? Heitin roskiin lapsen kylpyankan, joka oli sisäpuolelta kauttaaltaan homeessa. Melko ällöttävää. Satuin sopivasti törmäämään YLEn sivuilla kylpyankkojen pesemiseen liittyvään uutiseen, joten linkkaan senkin tähän. Marttojen asiantuntija kehottaa kokeilemaan mm. piimää, soodaa ja kloriittia homeen irrottamiseen. Valitttavasti kylpyankka olisi pitänyt halkaista, jotta sen olisi voinut pestä, joten Marttojen vinkkien kokeilu jää johonkin toiseen kertaan.

 

Perfektionismi pilaa järjestyksen

Kun tavaroita organisoi ja järjestää, on olennaista samalla miettiä, miten helppo uutta systeemiä on noudattaa. Olen huomannut, että usein ongelmaksi nousee tavaroiden liian tarkka lajittelu.

Yksi raivaus- ja järjestysoppaiden perusneuvoista on, että samanlaiset laitetaan yhteen. Tämä on hyvä ja looginen ohje, sillä se helpottaa tavaroiden löytämistä ja säilyttämistä. Harvoin kuitenkaan annetaan vinkkejä siitä, miten yksityiskohtaisella tasolla esineitä kannattaisi lajitella. Kun olen auttanut ihmisiä kodinraivausprojekteissa, huomaan että monet lajittelisivat tavaroitaan mielellään vähän liiankin tarkasti. Tyypillinen esimerkki on lelut, mutta sama koskee vaikkapa keittiövälineitä, askartelutarvikkeita ja kaikenlaista pienempää tavaraa ja sälää.

Etenkin lelujen suhteen kannattaa mielestäni olla suurpiirteinen. Leikeissä kaikki menee joka tapauksessa sekaisin, eivätkä pienet lapset osaa itse laittaa leluja tarkasti lajitellen paikoilleen – saati sitten ole kiinnostuneita siitä. Mielestäni kannattaa ennemminkin keskittyä olennaiseen, eli siihen että lelut ovat ylipäätään lattioilta pois. Mitä vähemmän kategorioita, sitä helpompaa on ylläpitää järjestystä. Esimerkiksi se, ovatko puukynät ja värikynät samassa vai eri purkissa, on omasta mielestäni aivan yhdentekevää. Molemmilla piirretään, joten yksi purkki riittää. Samoja asioita kannattaa miettiä kun organisoi omia tavaroitaan. Miten montaa purnukkaa tai laatikkoa on valmis ylläpitämään? Mikä palvelee tarkoitustaan parhaiten? Onko esimerkiksi hyötyä pitää erillään klemmareita ja kumilenksuja, vai riittäisikö yksi purkki? Mikä olisi kaikkein helpointa ja toimivinta? Miten monimutkaista systeemiä jaksaa aktiivisesti ylläpitää?

Itse yritän tehdä säilytyksestä mahdollisimman simppeliä. Pari käytännön esimerkkiä: säilytän siivoustarvikkeita kolmessa avolaatikossa (tai ehkä kaukalo olisi kuvaavampi sana). Yhdessä on kaikki aineet, toisessa muut tarvikkeet (kuten hanskat, sienet, pölynimurin suuttimet jne.) ja kolmannessa rätit. Keittössä puolestaan on laatikko, jossa on aterinten lisäksi sekalaisia keittiötarvikkeita, kuten kuorimaveitsiä, juustohöylä, nuolija, pullasuti jne. Nämä muut on jaoteltu kahteen joukkoon: niihin joissa on terä, ja niihin joissa ei ole. Keksin tämän systeemin aika äskettäin, ja olen edelleen naurettavan tyytyväinen tuohon logiikkaan. Vain yksi sääntö, ja kaikki löytyy helposti. Perheen avaimia puolestaan ei lajitella mitenkään. Ne ovat kaikki yhdessä korissa (ja kieltämättä aika sekaisin), mutta se ei haittaa koska jokaisessa avaimessa on nimilappu. Kaikki avaimet ovat samassa paikassa, eikä sen tarkempaa lajittelua tarvita, oikea avain löytyy hiukan penkomalla.

Ymmärrän kyllä sen houkutuksen, joka tarkassa lajittelussa piilee. Se vetoaa täydellisyyden tavoitteluun ja järjestyksenkaipuuseen. Mitä täsmällisemmin kaikki on omissa lokeroissaan, sitä parempi kontrolli tavaroista tuntuu olevan. Toisiin taas vetoavat sotilaallisen suorat, identtiset purkkirivistöt, joiden kyljessä on säntillinen lappu, jossa lukee mitä sisällä on. Näitähän sisustuslehdissä näkee säännöllisin väliajoin, koulukunnasta vain riippuu, onko nimilappu naputeltu dymolla vai kirjoitettu kauniisti käsin. Vähemmästäkin tulee tunne, että elämä ja tavarat ovat täydellisesti hallinnassa!

Mutta ellei ole luonnostaan säntillinen tyyppi, monimutkaisten säilytysjärjestelmien ylläpito on työlästä ja vaatii paljon itsekuria. Ymmärrykseni mukaan hyvän järjestyksen pitäminen perustuu toimiviin rutiineihin, ja jos omista rutiineistaan on kehitellyt liian hankalat, järjestys alkaa vähitellen lipsua. Jossain vaiheessa seuraa turhautuminen, kun omia standardeja on vaikea saavuttaa. Ratkaisu tähän on tehdä vähemmän ja keskittyä olennaiseen.

Oletteko te purkkirivistöjen ystäviä, vai suurpiirteisempiä järjestäjiä?

Vuosi alkaa karsimisella

Huusholli kaipaa taas karsimista. Olen havahtunut siihen, että ylimääräistä tavaraa on taas kasautunut eri puolille asuntoa. Koska muiden tavaroista on helpompi luopua kuin omista, aloitin lastenhuoneesta.

Leluosastolla oli paljon pieneksi jääneitä leluja ja ihan silkkaa roskaa. Lapsella on taipumus hamstrata käyttöönsä kaiken maailman sälää, joka unohtuu parissa viikossa. Nauhanpätkiä, paperilappuja, rikki menneitä lelujen osia ja sen semmoista. Näitä aarteita karsin suruttomasti. Se ei ole mikään ongelma, kun vain tekee sen salaa. Aarteiden omistaja ei nimittäin muista niiden olemassa oloa, ellei erikseen muistuteta. Lisäksi otin talteen niitä oikeita leluja, jotka eivät enää tunnu kiinnostavan. Nyt on parempi tilanne, vaikka jonkinlainen pelihylly tai -laatikko täytynee jatkossa hankkia. Roskiin meni siis muutama kourallinen outoa sälää, ja vinttiin talteen yksi kassillinen leluja.

Omissa vaatteissa on myös jälleen karsittavaa. Se on suorastaan ihmeellistä, sillä vastahan kesällä kävin kaikki läpi. Siitä huolimatta olen taas tunnistanut joukon sellaisia vaatteita, joita rehellisyyden nimissä en varmaan enää koskaan tule käyttämään. Esimerkiksi on sellaisia käyttöikänsä päähän tulleita vaatteita, joita en vain ole saanut heitetyksi roskiin. Ne eivät ole enää kierrätettäviä vaan loppuun käytettyjä. Paremmista vaatteista olen saanut  osan lahjoitettua eteenpäin, mutta osa menee kierrätykseen. Sitten on vielä pari vaatetta, esim. vähän käytettyjä talvitakkeja, jotka ajattelin myydä. Tästä puheenollen nurkissa pyörii muutama täysi kierrätyskassi, jotka pitäisi vain raahata oikeaan osoitteeseen. Niistä eroon hankkiutuminen voisi olla hyvä tavoite tammikuulle.

Sitten on yksi keittiön laatikko, leveä ja syvä. Se on täynnä sekalaista keittiötavaraa, joista suurimman osan epäilen oikeastaan olevan tarpeettomia. Laatikon sisältöön pitäisi perehtyä huolellisesti, sillä sieltä varmasti vapautuisi lisää tilaa jollekin tarpeellisemmalle. Yksi karsinta on siis tehty, kaksi vielä jäljellä. On se kyllä kummallista, miten jatkuvasti omaisuuttaan pitää karsia, jos ei halua säilytellä turhaa ja tarpeetonta.

Viikon vinkit: vähemmän stressiä

Linkkivinkkejä on kertynyt hurjat määrät odottamaan julkaisua tämän hiljaiselon aikana. Tällä kertaa jouluteemalla: miten vähentää (joulu)stressiä.

Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa ytimekkäästi 10 vinkkiä, joilla joulustressiä voi vähentää. Mitään mullistavaa ei täältä löydy, mutta ihan järkeviä juttuja kuitenkin.

MTV3-sivuilla taas vinkataan, miten aattoillan lahjapapaerihässäkän voi välttää. Tosin on todettava, että ekologisuus vaatii tässäkin vaivannäköä, mikä ehkä on ristiriidassa stressin välttämisen kanssa…

Harvinaisen kattavassa jutussa käydään läpi erilaisia tapoja, joilla lasten lelumäärää voi hillitä ja hallita.  Jutussa keskitytään etupäässä säilytysratkaisuihin, mutta vinkit ovat mielestäni järkeviä. Itse tosin vannon tässäkin asiassa säännöllisen karsimisen nimeen. (MTV3)

 

Viikon roskat

Pikapäivitys poistuneista tavaroista. Heitin roskikseen kourallisen epämääräistä muovisälää, joka oli peräisin lapsen lelulaatikosta. Lähinnä rikkoutunutta krääsää, rikkimenneiden lelujen osia ja pari muoviukkelia, jotka olivat peräisin pääsiäismunasta tai vastaavasta. En usko, että tuota kourallista tullaan kaipaamaan.

Heitin roskikseen myös yhden hihattoman topin, joka on palvellut yövaatteena. Se oli monta vuotta vanha, kulahtanut ja muodottomaksi venähtänyt. Energiajätteeksi se joutui, koska nyt saumakin alkoi purkaantua. Kokonaisvaatemäärä pysyi kuitenkin samana, sillä sain lahjaksi t-paidan, joka oli ollut antajallensa virheostos koon puolesta. Sain siis laadukkaan, uutta vastaavan vaatteen, paitaa oli ehditty pestä kerran. Hyvä vaihto vaatekaapin sisällössä.

Survojasta siistiksi

Miten survojasta muututaan siistiksi? Seuraavat kolme käytännön vinkkiä ovat mahdollisimman konkreettisia. Avainsana on helppous.

1. Vähennä tavaraa. Tämän mainitsin jo viimeksi, mutta toistan: mitä vähemmän esineitä, sitä hankalampi niillä on saada sotkua aikaiseksi. Mitä enemmän tavaraa, sitä useammalle esineelle pitää keksiä toimiva säilytyspaikka. Monien tavaroiden suhteen pätee 20/80 sääntö: 80% ajasta käyttää vain 20% tavaroistaan, kuten vaatteista tai astioista. Pelkästään kunnon karsiminen voi siis parantaa tilannetta.

Ensimmäiseksi voi vaikka tarkistaa, millaista tavaraa on niissä kaapeissa ja laatikoissa, jotka ovat helpoiten käden ulottuvilla. Älä anna tarpeettoman tavaran viedä tilaa tarpeelliselta. Mieti, voitko siirtää vinttiin, kellariin tai ylähyllyille sellaisia tavaroita, joita tarvitaan vain muutaman kerran vuodessa. Luovu tavaroista, joista et pidä ja joita et käytä.

2. Pikasiivous kerran päivässä. Itse olen pikemminkin levittelijä kuin survoja. Lasken kädestäni kaikenlaista vastaantuleville tasaisille pinnoille. Pitemmän päälle tämä aiheuttaa sotkuisuutta, kun pöytien ja hyllyjen päällä on epämääräistä sälää. Olen tämän kesän aikana alkanut soveltaa vanhaa vinkkiä: käytän joka päivä 5-10 minuuttia päivässä tavaroiden palauttamiseksi paikoilleen. En ole aiemmin tätä kokeillut, mutta näyttää toimivan. Vitsi on siinä, että siivoukseen käytettävä aika on niin lyhyt, että siihen on mahdollisuus jokaisena päivänä. Minulle paras hetki on aamulla, jolloin hoidan muutkin kodin rutiinit. Samoin olen alkanut soveltaa ”tuo tullessas, vie mennessäs” -filosofiaa, eli jos silmiini sattuu vaikka lapsen lelu väärässä paikassa, nappaan sen mukaan samalla kun olen menossa lastenhuoneeseen muutenkin.

Näitä voisi soveltaa myös survomiseen: jos joka päivä käyttää pienen hetken järjestyksen palauttamiseksi, valtaisaa kaaosta ei niin helposti pääse syntymään. Uuden tavan opettelu kannattaa tehdä mahdollisimman helpoksi, joten laita vaikka muistutus puhelimeen. Voit myös ajastaa halutun ajan, jolloin tilanne muuttuu luonteeltaan: entisestä pakkopullasta tulee helposti kilpailu aikaa vastaan; kuinka paljon ehtii järjestää viidessä minuutissa?

3. Mahdollisimman helpoksi tehty säilytys. Helppo säilytys tarkoittaa muutakin kuin sitä, että se on kädenulottuvilla ja loogisessa paikassa. Itse suosin läpinäkyviä laatikoita, koska on kätevää kun sisällön näkee yhdellä silmäyksellä. Jos laatikosta/korista/purkista ei näe läpi, siihen kannattaa merkitä tarpeeksi näkyvästi, mitä sisällä on. Mieti myös, miten usein tavaraa tarvitaan, ja harkitse sitten onko kansi välttämätön. Esimerkiksi ruoka-astioissa usein on, muissa tavaroissa välttämättä ei.

Kannattaa myös miettiä, miten tarkasti tavaroita kannattaa lajitella. Olen huomannut, että monille tämä on kompastuskohta: tavaroita lajitellaan moneen eri alaluokkaan, ja jokaiselle ryhmälle hankitaan oma purkki tai laatikko. Mutta mitä useampia purnukoita, sen työläämmäksi järjestyksen pitäminen muuttuu. Esimerkiksi voi miettiä, miten tarkasti lelut pitää erotella toisistaan. Onko mielekästä lajitella junaradat, astiat, leikkiruoat, palapelit, rakennuspalikat, muoviukkelit, muovieläimet ja ties mitkä omiin laatikkoihinsa, vai riittäisikö lajitteluksi legot yhteen, loput toiseen laatikkoon? Lajittelun tarpeellisuuteen vaikuttaa jälleen tavaran kokonaismäärä ja -laatu. Esimerkiksi askartelutarvikkeet on loogista lajitella tarkasti, mutta eriväriset sukat erottuvat toisistaan, vaikka olisivatkin samassa korissa.

Mikä on saanut teidät vähentämään survomista? Tai mikä on siisteyden esteenä?

Viikon vinkit 22/2013: puhdasta unta ja pihakalusteita

Tällä kertaa tarjolla on rautaisannos unihygieniaa. Miten usein lakanat pitäisi vaihtaa? Iltasanomien mukaan kahden viikon välein. Juttu perustuu englanninkieliseen artikkeliin, joka on julkaistu Good Housekeeping -lehdessä. Itse olen pitänyt kahta viikkoa sopivana välinä, mutta mielestäni näissä asioissa kannattaa luottaa omaan nenään. Jos peti alkaa tuntua ummehtuneelta, vaihdan lakanat riippumatta siitä, kauanko edellisestä vaihdosta on aikaa.

Myös MTV3:sta löytyy ohjeita sängyn siivoukseen, ja siellä muistutetaan, että patjaa on hyvä imuroida, ja päiväpeittokin kerää pölyä. Tyynyjä on aiheellista pestä ainakin pari kertaa vuodessa – jälleen omat asitit kertovat, milloin alkaa olla aika. Lopuksi pikagooglaus tuotti osuman Yhteishyvä-lehden pitkään artikkeliin liinavaatteiden, peitteiden yms. hoidosta, jossa aihetta käsitellään erittäin kattavasti. Tämän tietopaketin jälkeen ei pitäisi hirveästi jäädä aukkoja sivistykseen 🙂

Makuuhuoneista pihamaalle: suomalaiset kuluttavat entistä enemmän rahaa pihakalusteisiin ja lasten pihaleluihin. Uutisen mukaan syy sille, miksi trampoliineja kaupataan lisää joka vuosi ja aina vaan on siinä, että ihmiset jättävät trampoliinit talveksi ulos, jolloin ne menevät pilalle. Sitten pitää keväällä ostaa jälleen uusi. Olenko ainoa, jonka mielestä tämä on kauheaa tuhlausta? (YLE)