Ystävänpäivän ideoita, jos joku niitä nyt kaipaa edes

Suhtaudun ystävänpäivään samanhenkisesti kuin halloweeniin. Kyseessä on tuontiperinne, enkä ole varma istuuko se meikäläiseen kulttuuriin kovin luontevasti. Muutama nettihaku paljasti, että Valentinen päivän perinne on maailmalla satoja vuosia vanha, mutta suomalaiseen kalenteriin se otettiin vasta 1987.

Amerikassa asuessa päivää ei voinut olla huomaamatta kadulla kulkiessa. Joka toinen naispuolinen vastaantulija kantoi 14.2. mukanaan kukkapuskia, sydämen muotoisia  ilmapalloja tai muita lahjoja. Lehdet ja nettisivut toitottivat jo monta viikkoa etukäteen lahjaideoita ja tapoja viettää romanttista iltaa. Meillä vastaava ei taida vielä olla (onneksi) kovin tyypillistä.

Suomessa koko homma on alusta asti ollut enemmän kavereiden muistamista kuin tyttö- tai poikaystävien. Luulisin, että tästä on eniten hyvillään posti, sillä ilmeisesti ystävänpäivänä lähetetään toiseksi eniten kortteja vuoden aikana. Jostain kumman syystä ystävänpäiväkortteihin ei ainakaan minulla liity samanlaisia paineita kuin joulukortteihin. Ne on ihan helppo kipata paperikeräykseen sitten, kun niitä on ensin sopiva aika ihailtu. Voisiko tämä johtua juuri siitä, että perinne on niin ohut, eikä samalla tavalla selkäytimessä kuin esim. joulunvietto? Olen myös huomannut, että ystävänpäivää ei meillä markkinoida samalla intensiteetillä kuin halloweenia. Ilmeisesti ystävänpäivää voi viettää ilman hirveää määrää rekvisiittaa, tai sitten olen vain tänä vuonna ohittanut kaikki mainokset huomaamattani.

Törmäsin amerikkalaisella Unclutterer-nettisivulla hauskoihin lahjaideoihin. Nämä olivat tarkoitettu ystävänpäiväksi, mutta ideat olivat niin hyviä, että lainaan niistä muutamia. Hyviä vaihtoehtoja ”materiaalittomiksi” lahjoiksi, olipa tilaisuus mikä tahansa.

  • Tee spesiaali soittolista Spotifyssa tai vastaavassa, ja lahjoita se. 
  • Auton käsipesu ja siivous sisältä. Ammattilaiset tekevät hienoa jälkeä, mutta miksei hommaa voisi tehdä itsekin.
  • Muunnata vanhat VHS-videot tai kaitafilmit digitaaliseen muotoon. Tämä ei tarkalleen ottaen ole täysin materiaaliton vaihtoehto, mutta ainakin vanhat filmit saadaan taas käyttöön ja niistä voi nauttia.
  • Hääpäivää tai vastaavaa viettäville: menkää ensimmäisille treffeille uudestaan. Toisin sanoen menkää syömään samaan ravintolaan tai katsomaan sama elokuva tai hengailemaan samalle laiturille jossa aikoinaan tapasitte.

Hermanni, jolle kävi huonosti

Sain viime viikolla odottamattoman lahjan, jonka nimi oli Hermanni. Hermanni osoittautui pieneksi pakasterasialliseksi litkua, joka puolestaan paljastui hiivataikinan juureksi. Ei ruisleipäjuureksi, vaan jonkinlaisen sokerikakun juureksi. Mukana tuli A4-sivun verran ohjeita, miten Hermannia piti hoitaa. Se ei ollut ihan yksinkertaista, Hermannia piti ruokkia, hämmennellä ja valvoa kymmenen päivän ajan. Sen jälkeen taikina jaettiin osiin, ja yksi niistä valmistettiin loppuun asti kakuksi. Muut osat piti jakaa kavereille eteenpäin ohjeiden kera. Systeemi oli sama kuin ennen vanhaan ketjukirjeissä, paitsi tällä kertaa ei lähetetty kirjeitä vaan kiikutettiin taikinaa ovelta toiselle.

Sanoin jo ovella naapurille, joka Hermannin toi, että tämä ei taida olla minun juttuni. Ensinnäkään en ole mikään jauhopeukalo, toiseksi en hirveästi tykkää kakuista ja kolmanneksi Hermannin pitäminen hengissä vaikutti tosi työläältä. Laiton Hermannin hyllylle odottamaan ja ajattelin paneutua asiaan tarkemmin seuraavana päivänä (meillä oli juuri vieraita kun Hermanni saapui). Tuskastelin asiaa illan – en oikeastaan innostunut taikinahommasta ollenkaan, mutta olisiko hirveän epäkohteliasta heittää se suoraan roskiin? Onneksi luonto päätti asian nopeasti minun puolestani. Ilman asianmukaista hoitoa Hermanni muuttui vuorokaudessa melko erikoisen näköiseksi, ja lähes pulppusi ulos purkistaan. Ilmeisesti se alkoi käydä. Silläkin uhalla, että ystävyyteni taikinan tuoneen naapurin kanssa vaarantuu, heitin Hermannin pois. Tuli heti helpottuneempi olo.

Olen kovasti selittänyt, miten syötävät ja juotavat lahjat ovat aina hyviä, mutta tämän episodin jälkeen pitää vähän täsmentää: valmiit syötävät ja juotavat ovat hyviä. Sen sijaan tässä tuli todistettua, että ei ehkä kannata antaa lahjaksi projekteja, ainakaan yllätyksenä. Ne eivät välttämättä tuota iloa vaan enemmän stressiä. Jos lahjan saajan tuntee tosi hyvin, niin sitten tietysti voi antaa mitä vaan, jos tietää saajan siitä ilahtuvat. Tulin juuri ajatelleeksi, että tästä samasta syystä ruukkukasvit ovat mielestäni vähän arveluttavia tuliaisia, sillä nekin vaativat jatkuvaa hoitoa. Sitten siitä tulee vain huono omatunto, jos lahjakasvin onnistuukin kuihduttamaan vääränlaisella hoidolla.

Onko kukaan muu tutustunut Hermanniin? Ja kenties saanut sen pysymään hengissä? Meidän Hermannille kävi huonosti.

Tavaraähky

Kuinka paljon on liikaa tavaraa? Kuinka monta on tarpeeksi? Mitä kaikkea ihminen oikeastaan tarvitsee? Eräässä äskettäisessä ruokapöytäkeskustelussa pohdittiin näitä asioita. Eräs argumentti oli, että Suomen ilmastossa on pakko omistaa enemmän tavaraa kuin jossain lämpimämmässä maassa. Tämä väite tosin kumottiin heti toteamalla, että ihan tavallisilla ihmisillä ei 50-luvulla ollut välttämättä kuin kahdet tai kolmet kengät. Niitä pidettiin vuoden ympäri säästä riippumatta. Toisaalta voi kysyä, onko nykymaailmassa tarkoituksenmukaista pärjätä kaksilla kengillä, vaikka se teoriassa onkin mahdollista?

Pohdiskelin taannoin, kuinka monta tavaraa omistan. Vastaus oli varsin pysäyttävä, ja sama tuli todistettua myös äskeisessä keskustelussa. Pikainen laskutoimitus osoitti, että kerrostalokaksion kirjahyllyssä on helposti ainakin 1000 kirjaa. Siis tuhat erillistä tavaraa. Kun siihen laskee päälle astiat, vaatteet, liinavaatteet, huonekalut, työkalut ja muut kodin esineet, ollaan äkkiä päätähuimaavissa lukemissa, vaikkei asumisneliöitä olisikaan keskimääräistä enempää. Eikä se silti tunnu paljolta – kyse ei ole mistään hamsteriluolasta vaan ihan tavallisesta kodista, jonka asukkaat vieläpä karsivat ja kierrättävät säännöllisesti. Esimerkkejä löytyy lähipiiristä muitakin. Ulkomaille muuttava kaverini tyhjensi yksiönsä irtaimiston, ja siihen meni apujoukkojen kera kokonainen päivä, vaikka vaatteet oli jo pakattu pois. Siitä huolimatta pikkuisen yksiön irtaimisto (ilman ainuttakaan huonekalua!) täytti kaksi autoa kukkuroilleen.

Vaikka pohdiskelenkin omaisuuden määrää ja omistamisen mielekkyyttä, en silti ole minimalisti. En tavoittele mahdollisimman karsittua kotia. Kymmenen hengen astiaston omistaminen kaikkine tykötarpeineen on tarkoituksenmukaista ja järkevää, sillä meillä tehdään usein ruokaa tuolle määrälle ihmisiä. Enkä ole missään nimessä valmis kutistamaan kenkäkokoelmaani käytännölliseen minimiin. Siitä huolimatta olen miettinyt, mistä kaikesta voisin luopua. Omaisuuden kokonaismäärään suhteutettuna esim. sadasta tavarasta luopuminen ei tunnu kovin haasteelliselta.

Ajattelin ensin toteuttaa jonkinlaisen ”sadan tavaran haasteen” näin alkuvuoden kunniaksi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jostain luopuminen ei ole tärkeää sinänsä, vaan olennaisempaa olisi tarkastella kaikkea omaisuuttaan kriittisesti, ja karsia sieltä tarpeettomat ja turhat pois. Esimerkiksi niin, että ottaa tavararyhmän kerrallaan suurennuslasin alle: kirjahylly, kosmetiikka, astiat, kirjoituspöydän laatikot, jne. Toisaalta olisi hauskaa dokumentoida tänne, mitä kaikkea heitän pois, mutta toisaalta se hieman arveluttaa. Moni tuttu lukee tätä blogia, enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä, jos kierrätykseen lähteekin vaikkapa lahjoja tai tuliaisia. Mitähän tässä kannattaisi tehdä? Jatkan kyllä tästä aiheesta, ja ainakin kaikki neutraalit esineet voisin hyvin esitellä täälläkin. Arvelisin, että tällainen projekti saattaisi kiinnostaa myös lukijoita? Lähteekö kukaan muu mukaan?

Ajatuksella annetuista lahjoista

Minusta joululahjat ovat kivoja. Niitä on kiva saada ja niitä on kiva antaa. Panostan paketointiin, koska kauniit paketit kuusen alla ja lahjojen ihastelu ennen avaamista kuuluvat olennaisena osana jouluaattoon. Tästä huolimatta olen vahvasti sitä mieltä, että ajatus on silti tärkein. Se ei minusta tarkoita sitä, että pakettiin voi huitaista mitä vaan, jos vain ajattelee saajaa hyvällä. Minulle se tarkoittaa sitä, että lahjan antaja on todella miettinyt, mistä saaja pitäisi, ja sitten yrittänyt hankkia tai tehdä juuri sellaisen lahjan.

Kannatan siis ehdottomasti joululahjoja, mutta tavaralahjoihin suhtaudun varauksella. Etenkin sellaiset viime tingassa hankitut paniikkipaketit ovat kauheaa tuhlausta sekä antajan että saajan kannalta. Pahimmassa tapauksessa siinä menee ensin rahat hukkaan, ja saaja joutuu tuskailemaan mihin tarpeettoman tavaran laittaisi. Samoin olen sitä mieltä, että yksi lahja riittää. Pakettien suhteen laatu on ehdottomasti tärkeämpi kuin määrä, myös lapsilla. Siksi annan omalle lapselleni tänäkin vuonna korkeintaan yhden lahjan, jos sitäkään. Muistaakseni viime vuonna en tainnut antaa mitään. Muksu on vielä niin pieni, ettei se vielä osaa laskea pakettien lukumäärää, saati lukea pakettikorteista lahjan antajaa. Voin luottaa siihen, että perheen pienin saa lahjoja, vaikka en itse osallistuisikaan.

Olen viime vuosina antanut paljon sellaisia lahjoja, jotka eivät jää nurkkiin pyörimään. Spotify-tilauksia, elokuvalippuja, lehtitilauksia, ravintolailtoja ja niin edelleen. Toivottavasti mukavia elämyksiä ilman lisää tavaraa kaapeissa. Sellaisista pidän itsekin. Toisaalta arvostan myös kovasti sellaisia aineellisia lahjoja, joihin liittyy jokin muisto tai tarina. Isoäidin lahjoittama lasivati vuosikymmenten takaa on minulle paljon arvokkaampi, kuin mikä tahansa uutena ostettu vaasi. Lahjan rahallisella arvolla ei minusta ole mitään merkitystä, vaan tässäkin se ajatus on olennaista. Esimerkiksi käsinkudottujen sukkien rahallinen arvo on lähinnä nimellinen, mutta on ihanaa ajatella, että lahjan antaja on halunnut nähdä minun vuokseni niin paljon vaivaa.

Voisin koota tähän listoja erilaisista fiksuista ja kestävistä lahjaideoista, mutta Project Mama teki saman jo viime viikolla. Lahjainspiraation puutteesta kärsivien kannattaa kurkata sinne.  Kirjoitin keväällä äitienpäivälahjoista, mutta samat ideat pienellä muokkauksella toimivat myös jouluna. Syötävät ja juotavat toimivat aina, ja kukapa ei ilahtuisi kauniista joulukimpusta? Lahjaksi voi antaa myös omaa työtä: lastenhoitoa, siivousapua, leipomista, nikkarointia, lumitöitä, tietokonetukea, soittotunteja, kuljetusapua, saunan pesua, tukiopetusta… Mitä tahansa, mikä sopii omille kyvyille. Ei maksa muuta kuin vaivan ja ilahduttaa vielä joulun jälkeenkin.  Ja mikä parasta, vain luovuus on rajana.

Jo vauvoille kertyy roinaa

Oletko koskaan ollut hankkimassa lahjaa ristiäisiä varten? Jos olet, olet todennäköisesti päässyt tutustumaan vauvaroinan maailmaan. Aihe tuli mieleeni, kun törmäsin Unclutterer-sivustolla tuotteeseen Elegant Baby Cup, suomeksi siis elegantti vauvan muki. Kyseessä on hopeinen muki, joka näennäisesti on tarkoitettu vauvaa varten, ja josta lapsonen ei todennäköisesti tule juomaan kertaakaan elämänsä aikana. Vastaavia varmasti löytyisi suomalaisistakin kultasepän liikkeistä. Siis juuri sieltä ristiäislahjaosastolta.

Mukia ihmetellessäni mieleeni palautui monia näkemiäni vauvojen lahjaesineitä, jotka arkijärjen näkökulmasta tuntuvat aivan älyttömiltä. On mukeja, rasioita ensimmäiselle pudonneelle hampaalle, vauvoille tarkoitettuja sormuksia, valokuvakehyksiä, valokuva-albumeita ja kastetodistukselle tarkoitettuja tötteröitä, sekä varmasti vielä vaikka mitä muuta. Yhteistä näille on (usein ruman ulkonäön lisäksi) kalleus ja turhuus. Toki ymmärrän, että makuja on monia ja joku kenties näitä tavaroita aidosti haluaakin, mutta ainakaan omassa tuttavapiirissäni kellään ei ole tapana säilytellä pudonneita hampaita vitriinin hyllyllä somissa pikku rasioissa.

Roinaa alkaa siis kertyä heti elämän alusta lähtien. Eikä näistä ole helppo hankkiutua eroon: esineet ovat lahjoja, mahdollisesti arvokkaita, läheiseltä saatuja ja kaiken lisäksi vauvalle hankittuja – tunnepainolastia on enemmän kuin tarpeeksi. Mutta en voi kuin ihmetellä, miksi kukaan ostaisi lahjaksi esinettä, jolle ei oikeasti ole mitään järkevää käyttötarkoitusta. Lasten myötä ihan tarpeellistakin tavaraa kertyy väistämättä, joten miksi kasvattaa kekoa eleganteilla hopeamukeilla.

Suklaata ja samppanjaa

Mitä äidille lahjaksi? Arkijärki lähestyy kysymystä roinattomuuden filosofiasta käsin.

  • Kukat. Klassikko, mutta kauniisti sidottu kimppu ilahduttaa mieltä monta päivää.
  • Syötävät ja juotavat. Henkilökohtaisesti ilahdun aina samppanjasta ja käsintehdyistä konvehdeista, mutta jokaiselle makunsa mukaan.
  • Elämykset. Festariliput, konserttiliput, elokuvaliput, messujen sisäänpääsy, risteily, huvipuiston vuosiranneke, kausikortti kasvitieteelliseen puutarhaan…. Vaihtoehtoja riittää niin hinnan kuin aiheenkin suhteen.
  • Palvelut. Tietysti on olemassa kaikki perinteiset day spa- yms. hemmotteluvaihtoehdot. Mutta miksei myös auton siivous ja täyshuolto? Tai yksityistunti siinä urheilulajissa, jota lahjan saaja harrastaa? Tai illallinen hyvässä ravintolassa?
  • Digitaaliset. Kirjoja, lehtiä, elokuvia ja musiikkia voi hankkia digitaalisesti, eivätkä ne jää jalkoihin pyörimään.
  • ”Toisenlaiset lahjat”. Joku äiti saattaa ilahtua myös hyväntekeväisyydestä. Lahjoitus maailman vähäosaisemmille äideille onnistuu esim. Unicefin tai KUA:n kautta helposti.

Jostain syystä tavaratalot haluavat saada meidät uskomaan, että kaikki äidit toivovat äitienpäivänä lahjaksi yöpaitoja ja pörröisiä aamutossuja. Todellisuudessa parhaat lahjat ovat sellaisia, joista näkee että niitä on mietitty. ”Ajatus on tärkein” tarkoittaa mielestäni juuri tätä: lahjan antaja on todella kuunnellut saajan toiveita (etenkin sieltä rivien väleistä) ja halunnut antaa lahjan, joka todella ilahduttaa. Siksi se pieni valkovuokkokimppu voi olla niin ihana – sen eteen on nähty vaivaa, se on käyty poimimassa juuri äitiä varten. Toisaalta jos äiti on monta viikkoa toivonut saavansa leipäkoneen tai höyrypesurin, silloin voi olla parhautta hankkia juuri se toivelahja. Sen sijaan jos erityisiä tavaratoiveita ei ole, suosittelen vilkaisemaan ylläolevaa listaa. Millään noista ei voi mennä hirveän pahasti pieleen, ja plussana on vielä se, ettei nurkkiin kerry ylimääräistä roinaa.

Syö, juo, polta

Haa, raflaava otsikko, eikö totta? Kyse on tuliaisista. Mitä viedä, kun menee kylään? Kohtelias vieras miettii tuomisensa niin, ettei siitä tule lahjan saajalle riippakiveä. Hyvä tuliainen menee sujuvasti kurkusta alas, haihtuu savuna ilmaan tai kuihtuu itsekseen roskiskuntoon.

Perinteinen lahja uuteen kotiin on leipää ja suolaa. Intohimoiselle karppaajallekin voi viedä korkealaatuista gourmet-suolaa. Itsetehdyt sämpylät ovat tietysti mahtava tuliainen, mutta kaupasta ostetut ovat melkein yhtä hyviä. Tai miksei veisi hedelmiäkoria tai torilta mansikoita? Hyvä idea on kysyä suoraan illan emännältä tai isännältä, mitä ruokaa voisi tuoda.

Juomapuoli riippuu tietysti vastaanottajasta, mutta usein viinipullo tai muu vastaava on korrekti tuliainen. Hyvä vaihtoehto voi olla laadukas tee tai kahvi.

Kynttilät ovat klassinen tuliainen. Tässä tosin piilee riski – onko lahjan saajalla tapana poltella kynttilöitä? Olen itse viime aikoina tullut siihen tulokseen, että en ole kynttiläihmisiä. Tavallaan haluaisin olla sellainen kodinhengetär, joka iltojen pimetessä sytyttelee kynttilöitä tuomaan tunnelmaa hämärään. Todellisuudessa jaksan kuitenkin harvoin vaivautua, paitsi joskus jouluna. Minulle lahjoitetuilla kynttilöillä on siis vaara päätyä kierrätykseen. Epäilen, että muillakin saattaa olla samoja kokemuksia.

Kukkaset ilahduttavat. Vie leikkokukkia, sillä ne eivät välttämättä vaadi sen kummempaa hoitoa. En suosittele ruukkukukkia tuliaisiksi. Niistä ei nimittäin pääse eroon, vaan sen sijaan niitä täytyy kastella ja yrittää pitää hengissä. Jos on pakko viedä jotain juurineen, harkitse ruukkuyrttiä mutta sitäkin vain, jos tiedät saajan kotikokiksi.

Vastusta siis ”hauskojen” koriste-esineiden kutsua, ja vie sellaista mistä pääsee helposti eroon. Parhaimmillaan jo saman illan aikana.

Miksi tästä roinasta ei pääse eroon? Osa II

Esine on susiruma. Sille ei ole paikkaa. Se on typerä ja ärsyttävä. Eikä sitä voi heittää pois, koska se on LAHJA.

Lahjat voivat olla vaikeita. Lahjan antaja on yleensä ystävä tai läheinen. Lahjan pois heittäminen tuntuu samalta kuin heittäisi antajankin menemään.  Lahjat on yleensä annettu hyvässä tarkoituksessa, ja se tekee asiasta vielä hankalamman. Lahjatavarasta eroon hankkiutuminen tuntuu suoralta loukkaukselta sen antajaa kohtaan.

Joskus lahja on aluperinkin sellainen, että se ei kerta kaikkiaan miellytä. Tällaisia ovat esim. koriste-esineet, astiat, vaatteet yms. tavarat, jotka ovat sekä henkilökohtaisia että jollain tavalla esilläpidettäviä. Silloin olo voi tuntua syylliseltä, kun ei millään pysty pitämään jostakin, minkä toinen on hyvää hyvyyttään antanut. Sitten kun siitä tekisi mieli hankkitua eroon, seurauksena on vielä suurempi syyllisyys: ensin inhoan koko lahjaa ja nyt vielä yritän heittää sen menemään. Hyi minua.

Tarkoitus ei tietysti olekaan, että tavara pitäisi panna menemään vain siitä syystä, että se on saatu lahjaksi. Mutta jälleen kerran on mietittävä kokonaisuutta. Jos esine on esim. korjaamattomalla tavalla rikki, tai jos se on omasta mielestäsi muuten vain kertakaikkisen kamala, kannattaa asiaa harkita. Onko tavarasta enemmän haittaa kuin hyöytyä? Tuleeko siitä enemmän hyvälle kuin huonolle tuulelle? Kenelläkään ei ole velvollisuutta säilyttää mitään pelkästään siitä syystä, että on saanut sen lahjaksi.

Lahjasta voi hankkiutua eroon hienotunteisesti. Ei ole mitään syytä, miksi asiasta pitäisi mainita lahjan antajalle. Muista että esineet eivät ole ihmisiä. Ystävä on edelleen yhtä rakas, vaikka hänellä olisikin kiusallinen tapa lahjoittaa joka käänteessä tiimarikrääsää. Parhaassa tapauksessa kukaan ei saa koskaan tietää, mitä lahjalle lopulta tapahtui. Oman kokemukseni mukaan ihmiset eivät kovin usein kysele antamiensa lahjojen perään. Jos tilanne kuitenkin tulisi vastaan, valkoiset valheet pelastavat tilanteen. Tässä muutamia ehdotuksia:

  1. Kaverini näki sen ja ihastui niin kovasti, että minun oli pakko lahjoittaa se hänelle. Kaveri on nyt ikionnellinen!
  2. Annoin sen ystävälle, joka tarvitsi kipeästi juuri sellaista esinettä.
  3. Koira pureskeli sen hajalle.
  4. Lapsi puklasi sen päälle.
  5. Mieheni kaatoi sen päälle vahingossa punaviiniä.
  6. Se on nykyisin mökillä, tuntui että se sopi sinne sisustukseen paremmin.

Listaa voi jatkaa kommenttiosastolla!

Mistä näitä tavaroita oikein tulee? Osa II

Tässä kolmiosaisessa sarjassa käsitellään sitä, mistä meille kertyy tavaraa, vaikka emme ole ostaneet niitä – sekä miten kertymistä voisi estää.

Toinen osa:  Lahjoitukset, lahjat, tuliaiset jne.

Lahjoitukset ovat yksipuolista kierrätystä. Ne ovat useimmiten käytettyjä, esimerkiksi vaatteita tai muita kodinesineitä. Yhdistävä tekijä on, että lahjoituksen antaja ei halua enää omistaa kyseistä tavaraa, mutta arvelee jonkun muun sitä vielä tarvitsevan. Kierrätyksen uhriksi joutuu usein kiltti ystävä tai sukulainen, joka suostuu ottamaan lahjoituksen vastaan. Lahjoitusten ongelmana on, että usein saatu tavara ei ole juuri sellainen kuin itse olisi valinnut – jos sitä nyt on alunperin edes halunnut. Lopputuloksena on, että esine jää nurkkaan pölyttymään. Lahjoituksista voi kieltäytyä. Voit kiittää kauniisti ja sanoa, ettei tavaralle valitettavasti ole käyttöä. Vinkki: jos tuntuu ettet oikein kehtaisi kieltäytyä, tsemppaa kovasti ja kieltäydy kaikesta huolimatta! Sen jälkeen onnittele itseäsi – olet juuri välttynyt lahjoitukselta.

Samaan sarjaan kuuluvat epämieluisat lahjat ja tuliaiset. Ne voivat olla mitä vain, ja niistä on vaikea hankkiutua eroon. Miten estää epämieluisat lahjat? Esittämällä selkeitä toiveita. Tuliaisiksi voi pyytää tuomaan jotain ruokaa tai juomaa, tai vaikkapa leikkokukkia. Häälahjaksi voi toivoa lahjakortteja. Jos tiedät etukäteen, että anoppi haluaa lahjoa jouluna, yritä saada vaikka puoliso vinkkaamaan ajoissa, mistä pitäisit. On tietysti ihmisiä, jotka viisveisaavat toiveista ja tuovat mitä sattuu silkkaa hyväntahtoisuuttaan. Omaan sukulaispiiriini kuuluu herttainen täti, joka rakastaa shoppailua ja lahjojen antamista. Olen saanut häneltä mm. Wc-paperitelineen, tyynynliinoja, tiskirättejä (!), teepussin alusia, ja lukemattomia keittiövälineitä, joiden käyttötarkoitusta voi vain arvailla. Lahjavalikoimiin kuuluu myös mm. seinäkellot, lämpömittarit ja muut kätevät kodinesineet. Onneksi joulu on vain kerran vuodessa.

Mistä näitä tavaroita oikein tulee? Osa I

Tässä kolmiosaisessa sarjassa käsitellään sitä, mistä meille kertyy tavaraa, vaikka emme ole ostaneet niitä – sekä miten kertymistä voisi estää.

Ensimmäinen osa: kylkiäiset

Osta jotain ja saat mukana ties mitä! Etenkin lehtien tilaaminen on lähes mahdotonta ilman, että samassa paketissa tulee joku kiva kassi tai keittiövempain.  Silti kylkiäinen on harvoin niin hieno, että lehden tilaisi vain oheistuotteen takia.

Sama koskee esim. kosmetiikkaa, jonka mukana saa usein tulee pieniä näytteitä. Kosmetiikkafirma haluaa tutustuttaa asiakkaansa uusiin tuotteisiinsa, jotta niitäkin ostettaisiin. Näytteet on tietenkin tarkoitettu käytettäviksi heti, vaan kuinka moni meistä jemmaakin ne kylppärin kaappiin odottamaan ”parempaa tilaisuutta”, tai säästää niitä ottaakseen ne matkalle mukaan. Jep jep, tunnustan!

Muitakin esimerkkejä on. Yleensä kylkiäisillä pyritään myymään jotain muuta tuotetta. Niiden avulla saadaan ihmiset ajattelemaan, että he ovat tehneet hyvät kaupat. ”Katso, ostin tämän ja sain vielä tämän toisen jutun ilmaiseksi!” Kysymys kuuluu tarvitsetko sitä…?

Miten näiden tarpeettomien tavaroiden kertymistä voi estää? Sano ei! Pyydä lehtimyyjää olemaan lähettämättä tavaroita, joita et halua. Toinen vaihtoehto on kysyä, voiko kylkiäisen tilalle saada näytenumeroita muista saman kustantajan lehdistä. Niitä näytepakkauksiakaan ei ole pakko ottaa. Jos otat, käytä ne myös. Viikon sisällä! Jos tuote on sellainen, että tiedät ettet tule sitä käyttämään, kieltäydy. Jos superseerumi ei kuulu normaaleihin kauneusrutiineihin, tuskin muistat käyttää sitä matkallakaan.