Viikon vinkit: Tavarataivas, joulusiivous ja turhia lahjoja

Tarkkasilmäinen lukija vinkkasi jo aiemmin kommenteissa: TV1 esittää Tavarataivas-dokumentin 23.12. klo 21, ja vielä uudelleen 28.12. Olen hyvin iloinen, koska en vieläkään ole onnistunut näkemään tätä aiemmin. Tarkat esitystiedot tässä. Palaan aiheeseen kun olen katsonut dokumentin. Tästä linkistä pääsee katsomaan lyhyen haastattelun dokumentin tekijästä. Haastattelija on jotenkin ärsyttävä, mutta haastateltava puhuu kiinnostavia.

MTV3 jakelee viimeisiä vinkkejä järkevään joulusiivoukseen. Omat ehdotukseni: keskity olennaiseen, siivoa kunnon aineilla ja välineillä, älä kasaa itsellesi turhia paineita.

Älä anna turhaa lahjaa! Joulun jälkeen epäonnistuneita lahjoja päätyy avaamattomina erilaisiin kierrätyspisteisiin. Asiantuntijan mielestä syynä on se, että ostetaan vain jotain eikä oikeasti ajatella lahjan saajan makua tai tarpeita. En voisi olla enempää samaa mieltä hänen kanssaan. Hirveää rahan ja ajan hukkaa. Jos ei keksi mitään, ehdotan lahjoitusta hyväntekeväisyyteen lahjansaajan puolesta, tai sitten vanhaa kunnon lahjakorttia esim. tavarataloon, josta jokainen voi itse hankkia mieluisan tavaran. Ihmisillä on käsittämätön idea, että lahja ei ole kunnon lahja, jos se ei ole paketissa. Lapset vielä ymmärtää, mutta kuka aikuinen voisi pahastua siitä, että joku on lahjoittanut rahaa vaikkapa uudelle lastensairaalalle tai SPR:n kriisirahastoon sen sijaan, että olisi sijoittanut sen pönäkkään koristekynttilään, jota ei ikinä polteta? Maailma on materiaa täynnä, eikä meistä monikaan tarvitse sitä yhtään enempää.

 

Viikon vinkit: vähemmän stressiä

Linkkivinkkejä on kertynyt hurjat määrät odottamaan julkaisua tämän hiljaiselon aikana. Tällä kertaa jouluteemalla: miten vähentää (joulu)stressiä.

Etelä-Suomen Sanomat kirjoittaa ytimekkäästi 10 vinkkiä, joilla joulustressiä voi vähentää. Mitään mullistavaa ei täältä löydy, mutta ihan järkeviä juttuja kuitenkin.

MTV3-sivuilla taas vinkataan, miten aattoillan lahjapapaerihässäkän voi välttää. Tosin on todettava, että ekologisuus vaatii tässäkin vaivannäköä, mikä ehkä on ristiriidassa stressin välttämisen kanssa…

Harvinaisen kattavassa jutussa käydään läpi erilaisia tapoja, joilla lasten lelumäärää voi hillitä ja hallita.  Jutussa keskitytään etupäässä säilytysratkaisuihin, mutta vinkit ovat mielestäni järkeviä. Itse tosin vannon tässäkin asiassa säännöllisen karsimisen nimeen. (MTV3)

 

Rikki ja roskiin

Viikonloppuna tapahtuneen ruuanlaittoepisodin seuraksena eräs pannunalusista tuli tiensä päähän. Lyhyesti sanottuna se ensin kärähti, ja sitten vettyi. Lopputulos oli musta ja haiseva. Alkuperäinen materiaali oli jonkinlaista tervattua (?) punosta, joka ei tällaista käsittelyä kestänyt.

Puoliso kysyi, mitä aluselle tehdään. Vastasin enempiä miettimättä, että pannaan roskiin. Hän halusi vielä tietää, mistä alunen oli peräisin. Arvelin sen olevan lahja yli kymmenen vuoden takaa. ”Saako tämän oikeasti pistää roskikseen?” kysyi hämmästynyt puoliso. Sanoin että saa.

Jäin miettimään, että ehkä jossain aiemmassa elämässä olisin saattanut säästää alusen, ja yrittänyt saada siitä vielä kelvollista. Se ei olisi kuitenkaan onnistunut, ja niinpä alunen olisi jäänyt kaappiin pyörimään, eikä sitä olisi koskaan käytetty. Yritin hakea sitä säästämisen fiilistä, ja tunnustelin vähän aikaa, miltä tuntuisi säästää esine sen sijaan että heittäisin sen vain kylmästi roskiin. Tällä kertaa kuitenkin totesin, että tavaroilla on oma käyttöikänsä. Tämän esineen elinkaari loppui nyt, ja sillä siisti. Alusia riittää, eikä haisevalla lahjalla ole mitään tekoa.

Noilla edellä mainituilla perusteilla tavaroiden säästely johtaa vain tarpeettomien roinien kasoihin. Tämä pieni episodi havainnollisti sitä, että päätöksenteko ratkaisee. Kun päätin heittää pilalle menneen tavaran samantien eroon, se ei missään vaiheessa ehtinyt muuttua roinaksi.

Viikon vinkit 32/2013: kierrätyssivusto ja kepeää kesälukemista

Löysin kätevän linkin, joka helpottaa kierrätystä: http://www.kierratys.info/index.php Sivuston avulla on helppo etsiä lähimmät kierrätyspisteet. Sivuilta löytyy myös hyvää tietoa eri jätelajeista ja niiden kierrätyksestä. Tuolta voi mm. tarkistaa mihin jätteeseen mikäkin pitää laittaa. Testailin hakua vähän, ja kannattaa laittaa hakuehtoihin tarpeeksi laaja etäisyys lähtöpisteestä, jotta kaikki kierrätyspaikat varmasti löytyvät. Tämä voisi olla kätevä esimerkiksi jos mökiltä pitäisi viedä jätettä pois, eikä tiedä missä lähin kierrätyspaikka sijaitsee.

Iltasanomat on tällä viikolla tarjoillut kepeitä ja lyhyitä juttuja, jotka sivuavat Arkijärjen aihepiiriä. Tässä jutussa muistutetaan putsaamaan erilaisia asioita, joita ei usein tule ajatelleeksi pöpöpesänä. Tunnustan, etten ole koskaan pessyt luottokorttiani, enkä ole tullut ajatelleeksi, että siihen olisi aihetta…

Tämä toinen artikkeli antaa vinkkejä tupaantuliaislahjaksi ainaisen leivän ja suolan sijasta. Osassa ideoista on ihan järkeä, mutta kannattaa ottaa huomioon, onko kyseessä ensimmäiseen omaan asuntoonsa muuttava opiskelija vai äskettäin asuntoa vaihtanut perhe. Tarpeet nimittäin vaihtelevat. Opiskelija saattaa ilahtua siivoustarvikkeista, mutta pidempään omillaan olleilla niitä löytyy riittävästi omasta takaa. En myöskään varauksetta veisi viherkasvia, ainakaan kysymättä ensin. Niistä voi tulla taakka, jos ei satu olemaan viherpeukalo. Leikkokukat ovat parempia, koska ne kuolevat pois omia aikojaan.

Karkkia kaverille

Juttelin äskettäin ystäväni kanssa, joka kertoi seuraavan tapauksen: hän oli menossa tapaamaan erästä kaveriaan. Matkalla hän poikkesi kauppaan ostaakseen itselleen välipalan ja kaverilleen jonkun pienen viemisen. Hän valitsi itselleen terveellisen smoothien ja kaverille suklaapatukoita. Ystäväni tarkoitus oli mitä parhain. Hän ei suinkaan halunnut salakavalasti lihottaa omaa kaveriaan samalla kun itse hörppi terveellistä pirtelöä. Hän vain halusi ilahduttaa viemällä jotain hyvää, vaikka valitsikin itselleen terveellisemmän vaihtoehdon. Käytännössä ystäväni hairahtui ajatusharhaan, joka tutkimusten mukaan vaivaa ihmisiä varsin laajasti.

Törmäsin äskettäin Psychology Today:n nettisivuilla mielenkiintoiseen tutkimukseen, jonka mukaan ystäväni toimi varsin ennakoitavalla tavalla. Mitä tulee ruokaan ja etenkin herkkuihin, arvioimme näköjään omia ja muiden ihmisten valintakriteereitä täysin eri periaatteilla. Kun valitsemme itsellemme ruokia, puntaroimme lukuisia toisilleen vastakkaisia vaihtoehtoja: otanko terveellisen vai herkullisen vaihtoehdon? Panostanko painonhallintaan pitkällä tähtäimellä vai palkitsenko itseni karkilla rankan työpäivän jälkeen? Mutta kun kyse on muista ihmisistä, oletamme heidän laittavan nautinnon automaattisesti etusijalle. Siksi viemme hyvällä omallatunnolla tuliaisiksi ison suklaalevyn, vaikka emme välttämättä ostaisi sellaista itsellemme. Uskomme nimittäin, että muut voivat syödä mitä vain ilman sen kummempia tunnontuskia tai sisäisiä konflikteja.

Ajatusmallissa on kuitenkin vääristymä – toiset ihmiset kärsivät nimittäin samoista ristiriidoista kuin me itsekin. Asiaa ei auta se, että joku antaa houkuttelevan herkun lahjaksi – oikeastaan päinvastoin. Sen lisäksi että sen syömisestä tulee huono omatunto, myös syömättä jättämisestä tulee huono omatunto. Minulle on käynyt joskus niinkin, sama vieras joka on tuonut jotain herkkuja tuliaisiksi, kieltäytyy itse syömästä niitä kahvipöydässä. Aika nurinkurista!

Olen edelleen sitä mieltä, että syötävät ja juotavat ovat oikein hyviä lahjavaihtoehtoja. Mutta artikkelin luettuani harkitsen varmasti jatkossa vielä tarkemmin, mitä vien. Hyvä idea on viedä jotain sellaista, mitä itsekin haluaisi saada. Minä en tosin herkuista yleensä kieltäydy, mutta laatu korvaa määrän. Ja jos haluaa pelata varman päälle, aina voi viedä tuoreita kukkia.

Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli löytyy täältä.

Paljous on pahasta

Näin pääsiäisen jälkimainingeissa sadattelen itsekseni sitä neropattia, joka keksi suklaamunan. Kyseessähän on (yleensä aika huonolaatuinen) karkki, joka on kääritty metalliin ja jonka sisällä on tarpeeton muovikrääsä. Kokonaisuus on tietysti lasten ja isovanhempien mielestä vastustamaton. Ja mitä siitä seuraa? Suklaaseen addiktoitunut napero, foliosilppua lattialla ja runsaasti tarpeettomia muovileluja, jotka päätyvät ensimmäisen viikon sisällä roskiin.

Älkää käsittäkö väärin. Muutama suklaamuna kerran vuodessa ei ole mikään katastrofi. Ongelma syntyy silloin, kun pääsiäinen tuntuu jatkuvan vielä monta viikkoa palmusunnuntain jälkeenkin. Sama pätee mihin tahansa hauskuuteen – vähän on tarpeeksi. Mitä enemmän jotain erityistä on tarjolla, sitä vähemmän erityiseksi se muuttuu. Olen kuullut hurjia tarinoita perheistä, joissa lahjoja on niin paljon, etteivät lapset jaksa edes avata kaikkia. Sama koskee varmaan kaikkia muitakin lahjoja. Inflaatio iskee todella nopeasti.

Eikä ilmiö ole vieras aikuisillekaan. Jos jotain ostosta varten on säästänyt, tehnyt suunnitelmia ja harkinnut ostamista pitkään, tavara pysyy erityislaatuisena pidempään. Mutta kuvittele, että olet juuri hankkinut vaikkapa upouuden älypuhelimen. Sitten saisit kuulla, että olet voittanut arpajaisissa kolme samanlaista lisää. Ensimmäisen puhelimen erityisyys haihtuu nopeasti siinä kolmen vastaavan rinnalla. Eikä kukaan ehdi käyttää neljää puhelinta, vaikka ne olisivat miten hienoja. Sama koskee lasten lahjoja, ja varmaan myös aikuistenkin.

Olen siis sitä (tylsää) koulukuntaa, jonka mielestä kohtuus kannattaa kaikessa. Ja jos vetää överiksi missä tahansa lajissa, kerran kymmenessä vuodessa riittää. Olen jatkuvasti väittänyt, että en kannata äärimmäistä karsimista missään. Mutta ehkä minussa sittenkin asuu pieni minimalisti?

Ystävänpäivän ideoita, jos joku niitä nyt kaipaa edes

Suhtaudun ystävänpäivään samanhenkisesti kuin halloweeniin. Kyseessä on tuontiperinne, enkä ole varma istuuko se meikäläiseen kulttuuriin kovin luontevasti. Muutama nettihaku paljasti, että Valentinen päivän perinne on maailmalla satoja vuosia vanha, mutta suomalaiseen kalenteriin se otettiin vasta 1987.

Amerikassa asuessa päivää ei voinut olla huomaamatta kadulla kulkiessa. Joka toinen naispuolinen vastaantulija kantoi 14.2. mukanaan kukkapuskia, sydämen muotoisia  ilmapalloja tai muita lahjoja. Lehdet ja nettisivut toitottivat jo monta viikkoa etukäteen lahjaideoita ja tapoja viettää romanttista iltaa. Meillä vastaava ei taida vielä olla (onneksi) kovin tyypillistä.

Suomessa koko homma on alusta asti ollut enemmän kavereiden muistamista kuin tyttö- tai poikaystävien. Luulisin, että tästä on eniten hyvillään posti, sillä ilmeisesti ystävänpäivänä lähetetään toiseksi eniten kortteja vuoden aikana. Jostain kumman syystä ystävänpäiväkortteihin ei ainakaan minulla liity samanlaisia paineita kuin joulukortteihin. Ne on ihan helppo kipata paperikeräykseen sitten, kun niitä on ensin sopiva aika ihailtu. Voisiko tämä johtua juuri siitä, että perinne on niin ohut, eikä samalla tavalla selkäytimessä kuin esim. joulunvietto? Olen myös huomannut, että ystävänpäivää ei meillä markkinoida samalla intensiteetillä kuin halloweenia. Ilmeisesti ystävänpäivää voi viettää ilman hirveää määrää rekvisiittaa, tai sitten olen vain tänä vuonna ohittanut kaikki mainokset huomaamattani.

Törmäsin amerikkalaisella Unclutterer-nettisivulla hauskoihin lahjaideoihin. Nämä olivat tarkoitettu ystävänpäiväksi, mutta ideat olivat niin hyviä, että lainaan niistä muutamia. Hyviä vaihtoehtoja ”materiaalittomiksi” lahjoiksi, olipa tilaisuus mikä tahansa.

  • Tee spesiaali soittolista Spotifyssa tai vastaavassa, ja lahjoita se. 
  • Auton käsipesu ja siivous sisältä. Ammattilaiset tekevät hienoa jälkeä, mutta miksei hommaa voisi tehdä itsekin.
  • Muunnata vanhat VHS-videot tai kaitafilmit digitaaliseen muotoon. Tämä ei tarkalleen ottaen ole täysin materiaaliton vaihtoehto, mutta ainakin vanhat filmit saadaan taas käyttöön ja niistä voi nauttia.
  • Hääpäivää tai vastaavaa viettäville: menkää ensimmäisille treffeille uudestaan. Toisin sanoen menkää syömään samaan ravintolaan tai katsomaan sama elokuva tai hengailemaan samalle laiturille jossa aikoinaan tapasitte.

Hermanni, jolle kävi huonosti

Sain viime viikolla odottamattoman lahjan, jonka nimi oli Hermanni. Hermanni osoittautui pieneksi pakasterasialliseksi litkua, joka puolestaan paljastui hiivataikinan juureksi. Ei ruisleipäjuureksi, vaan jonkinlaisen sokerikakun juureksi. Mukana tuli A4-sivun verran ohjeita, miten Hermannia piti hoitaa. Se ei ollut ihan yksinkertaista, Hermannia piti ruokkia, hämmennellä ja valvoa kymmenen päivän ajan. Sen jälkeen taikina jaettiin osiin, ja yksi niistä valmistettiin loppuun asti kakuksi. Muut osat piti jakaa kavereille eteenpäin ohjeiden kera. Systeemi oli sama kuin ennen vanhaan ketjukirjeissä, paitsi tällä kertaa ei lähetetty kirjeitä vaan kiikutettiin taikinaa ovelta toiselle.

Sanoin jo ovella naapurille, joka Hermannin toi, että tämä ei taida olla minun juttuni. Ensinnäkään en ole mikään jauhopeukalo, toiseksi en hirveästi tykkää kakuista ja kolmanneksi Hermannin pitäminen hengissä vaikutti tosi työläältä. Laiton Hermannin hyllylle odottamaan ja ajattelin paneutua asiaan tarkemmin seuraavana päivänä (meillä oli juuri vieraita kun Hermanni saapui). Tuskastelin asiaa illan – en oikeastaan innostunut taikinahommasta ollenkaan, mutta olisiko hirveän epäkohteliasta heittää se suoraan roskiin? Onneksi luonto päätti asian nopeasti minun puolestani. Ilman asianmukaista hoitoa Hermanni muuttui vuorokaudessa melko erikoisen näköiseksi, ja lähes pulppusi ulos purkistaan. Ilmeisesti se alkoi käydä. Silläkin uhalla, että ystävyyteni taikinan tuoneen naapurin kanssa vaarantuu, heitin Hermannin pois. Tuli heti helpottuneempi olo.

Olen kovasti selittänyt, miten syötävät ja juotavat lahjat ovat aina hyviä, mutta tämän episodin jälkeen pitää vähän täsmentää: valmiit syötävät ja juotavat ovat hyviä. Sen sijaan tässä tuli todistettua, että ei ehkä kannata antaa lahjaksi projekteja, ainakaan yllätyksenä. Ne eivät välttämättä tuota iloa vaan enemmän stressiä. Jos lahjan saajan tuntee tosi hyvin, niin sitten tietysti voi antaa mitä vaan, jos tietää saajan siitä ilahtuvat. Tulin juuri ajatelleeksi, että tästä samasta syystä ruukkukasvit ovat mielestäni vähän arveluttavia tuliaisia, sillä nekin vaativat jatkuvaa hoitoa. Sitten siitä tulee vain huono omatunto, jos lahjakasvin onnistuukin kuihduttamaan vääränlaisella hoidolla.

Onko kukaan muu tutustunut Hermanniin? Ja kenties saanut sen pysymään hengissä? Meidän Hermannille kävi huonosti.

Tavaraähky

Kuinka paljon on liikaa tavaraa? Kuinka monta on tarpeeksi? Mitä kaikkea ihminen oikeastaan tarvitsee? Eräässä äskettäisessä ruokapöytäkeskustelussa pohdittiin näitä asioita. Eräs argumentti oli, että Suomen ilmastossa on pakko omistaa enemmän tavaraa kuin jossain lämpimämmässä maassa. Tämä väite tosin kumottiin heti toteamalla, että ihan tavallisilla ihmisillä ei 50-luvulla ollut välttämättä kuin kahdet tai kolmet kengät. Niitä pidettiin vuoden ympäri säästä riippumatta. Toisaalta voi kysyä, onko nykymaailmassa tarkoituksenmukaista pärjätä kaksilla kengillä, vaikka se teoriassa onkin mahdollista?

Pohdiskelin taannoin, kuinka monta tavaraa omistan. Vastaus oli varsin pysäyttävä, ja sama tuli todistettua myös äskeisessä keskustelussa. Pikainen laskutoimitus osoitti, että kerrostalokaksion kirjahyllyssä on helposti ainakin 1000 kirjaa. Siis tuhat erillistä tavaraa. Kun siihen laskee päälle astiat, vaatteet, liinavaatteet, huonekalut, työkalut ja muut kodin esineet, ollaan äkkiä päätähuimaavissa lukemissa, vaikkei asumisneliöitä olisikaan keskimääräistä enempää. Eikä se silti tunnu paljolta – kyse ei ole mistään hamsteriluolasta vaan ihan tavallisesta kodista, jonka asukkaat vieläpä karsivat ja kierrättävät säännöllisesti. Esimerkkejä löytyy lähipiiristä muitakin. Ulkomaille muuttava kaverini tyhjensi yksiönsä irtaimiston, ja siihen meni apujoukkojen kera kokonainen päivä, vaikka vaatteet oli jo pakattu pois. Siitä huolimatta pikkuisen yksiön irtaimisto (ilman ainuttakaan huonekalua!) täytti kaksi autoa kukkuroilleen.

Vaikka pohdiskelenkin omaisuuden määrää ja omistamisen mielekkyyttä, en silti ole minimalisti. En tavoittele mahdollisimman karsittua kotia. Kymmenen hengen astiaston omistaminen kaikkine tykötarpeineen on tarkoituksenmukaista ja järkevää, sillä meillä tehdään usein ruokaa tuolle määrälle ihmisiä. Enkä ole missään nimessä valmis kutistamaan kenkäkokoelmaani käytännölliseen minimiin. Siitä huolimatta olen miettinyt, mistä kaikesta voisin luopua. Omaisuuden kokonaismäärään suhteutettuna esim. sadasta tavarasta luopuminen ei tunnu kovin haasteelliselta.

Ajattelin ensin toteuttaa jonkinlaisen ”sadan tavaran haasteen” näin alkuvuoden kunniaksi. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että jostain luopuminen ei ole tärkeää sinänsä, vaan olennaisempaa olisi tarkastella kaikkea omaisuuttaan kriittisesti, ja karsia sieltä tarpeettomat ja turhat pois. Esimerkiksi niin, että ottaa tavararyhmän kerrallaan suurennuslasin alle: kirjahylly, kosmetiikka, astiat, kirjoituspöydän laatikot, jne. Toisaalta olisi hauskaa dokumentoida tänne, mitä kaikkea heitän pois, mutta toisaalta se hieman arveluttaa. Moni tuttu lukee tätä blogia, enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä, jos kierrätykseen lähteekin vaikkapa lahjoja tai tuliaisia. Mitähän tässä kannattaisi tehdä? Jatkan kyllä tästä aiheesta, ja ainakin kaikki neutraalit esineet voisin hyvin esitellä täälläkin. Arvelisin, että tällainen projekti saattaisi kiinnostaa myös lukijoita? Lähteekö kukaan muu mukaan?

Ajatuksella annetuista lahjoista

Minusta joululahjat ovat kivoja. Niitä on kiva saada ja niitä on kiva antaa. Panostan paketointiin, koska kauniit paketit kuusen alla ja lahjojen ihastelu ennen avaamista kuuluvat olennaisena osana jouluaattoon. Tästä huolimatta olen vahvasti sitä mieltä, että ajatus on silti tärkein. Se ei minusta tarkoita sitä, että pakettiin voi huitaista mitä vaan, jos vain ajattelee saajaa hyvällä. Minulle se tarkoittaa sitä, että lahjan antaja on todella miettinyt, mistä saaja pitäisi, ja sitten yrittänyt hankkia tai tehdä juuri sellaisen lahjan.

Kannatan siis ehdottomasti joululahjoja, mutta tavaralahjoihin suhtaudun varauksella. Etenkin sellaiset viime tingassa hankitut paniikkipaketit ovat kauheaa tuhlausta sekä antajan että saajan kannalta. Pahimmassa tapauksessa siinä menee ensin rahat hukkaan, ja saaja joutuu tuskailemaan mihin tarpeettoman tavaran laittaisi. Samoin olen sitä mieltä, että yksi lahja riittää. Pakettien suhteen laatu on ehdottomasti tärkeämpi kuin määrä, myös lapsilla. Siksi annan omalle lapselleni tänäkin vuonna korkeintaan yhden lahjan, jos sitäkään. Muistaakseni viime vuonna en tainnut antaa mitään. Muksu on vielä niin pieni, ettei se vielä osaa laskea pakettien lukumäärää, saati lukea pakettikorteista lahjan antajaa. Voin luottaa siihen, että perheen pienin saa lahjoja, vaikka en itse osallistuisikaan.

Olen viime vuosina antanut paljon sellaisia lahjoja, jotka eivät jää nurkkiin pyörimään. Spotify-tilauksia, elokuvalippuja, lehtitilauksia, ravintolailtoja ja niin edelleen. Toivottavasti mukavia elämyksiä ilman lisää tavaraa kaapeissa. Sellaisista pidän itsekin. Toisaalta arvostan myös kovasti sellaisia aineellisia lahjoja, joihin liittyy jokin muisto tai tarina. Isoäidin lahjoittama lasivati vuosikymmenten takaa on minulle paljon arvokkaampi, kuin mikä tahansa uutena ostettu vaasi. Lahjan rahallisella arvolla ei minusta ole mitään merkitystä, vaan tässäkin se ajatus on olennaista. Esimerkiksi käsinkudottujen sukkien rahallinen arvo on lähinnä nimellinen, mutta on ihanaa ajatella, että lahjan antaja on halunnut nähdä minun vuokseni niin paljon vaivaa.

Voisin koota tähän listoja erilaisista fiksuista ja kestävistä lahjaideoista, mutta Project Mama teki saman jo viime viikolla. Lahjainspiraation puutteesta kärsivien kannattaa kurkata sinne.  Kirjoitin keväällä äitienpäivälahjoista, mutta samat ideat pienellä muokkauksella toimivat myös jouluna. Syötävät ja juotavat toimivat aina, ja kukapa ei ilahtuisi kauniista joulukimpusta? Lahjaksi voi antaa myös omaa työtä: lastenhoitoa, siivousapua, leipomista, nikkarointia, lumitöitä, tietokonetukea, soittotunteja, kuljetusapua, saunan pesua, tukiopetusta… Mitä tahansa, mikä sopii omille kyvyille. Ei maksa muuta kuin vaivan ja ilahduttaa vielä joulun jälkeenkin.  Ja mikä parasta, vain luovuus on rajana.