Luin äskettäin Hannele Lampelan kirjoittaman kirjan Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta. Kirja on sekoitus konmaria, talousneuvontaa ja hyvinvointiopasta. Pääpaino on raha-asioissa, ja etenkin painotetaan vaateshoppailuun liittyviä asioita. Kirjassa puhutaan myös pukeutumisesta ja kauneudesta yleisesti. Kirjan kohderyhmänä lienee parannusta havittelevat himoshoppaajat, ja koska en lainkaan kuulu siihen joukkoon, sisällöstä aika iso osa menee tavallaan ohi. Kauneus- ja pukeutumisneuvot ovat tuttuja kaikista naistenlehdistä, mutta oli kiinnostavaa lukea rahankäyttöön ja vaatteiden osteluun liittyviä neuvoja ja näkemyksiä. Hyviä neuvoja ne pääasiassa olivatkin, minäkään en kannata luotolla ostelua tai päätöntä tuhlaamista.

Kiinnostavin ehdotus oli kuitenkin se, miten sekä säästää että tuhlata yhtä aikaa. Hannele ehdottaa, että sen jälkeen kun kiinteät kulut on vähennetty palkasta, jäljelle jäävä summa jaetaan kahtia. Puolet laitetaan säästöön ja puolet taas käytetään juuri niin kuin itse haluaa. Tämä on aika kätevän oloinen systeemi, joka toimii myös silloin, kun tulot ovat epäsäännölliset. Tällaisella puolet ja puolet -systeemillä säästöjä kertyy joka kuukausi (mielestäni ihmisellä olisi hyvä olla taloudellinen turvatyyny) mutta toisaalta huvituksiin jää aina rahaa. Se on sitten omassa päätösvallassa, miten huvitteluun tarkoitetut rahat haluaa käyttää. Minusta on nimittäin myös hyvä juttu, ettei yritä elää niin ettei anna itselleen lupaa ostaa mitään. Siitä syntyy vain niitä hulluja ostohimoja. Toisaalta eihän sitä koko summaa ole pakko hummailla, vaan siitä voi säästää jotain isompaa ostosta varten.

Tykkäsin myös kirjassa luetelluista ”Himoshoppaajan salaisista nikseistä”, ehkä siksi että ne ovat myös minun käytössäni (tuttu tuntuu aina mukavalta). Esimerkiksi, että jos haluaa oikeasti säästää rahaa  mutta siitä huolimatta ostaa laadukasta ja kallista, kannattaa ostaa kaikki alesta. No näinhän minäkin yleensä teen: olen samaa mieltä, että 10% alennus ei oikeasti ole alennusta nähnytkään, vaan että oikeasti alan kiinnostua vasta siinä 40% tienoilla.

Lampela neuvoo, että kannattaa ostaa väärää sesonkia, koska sitä saa yleensä edullisesti. Eli keväällä talvikampetta ja syksyllä bikineitä ja sandaaleita. Tämä on kinkkisempi neuvo. Periaatteessa olen samaa mieltä, juuri noin kannattaisi tehdä. Käytännössä tulee kuitenkin pari ongelmaa vastaan. Ensinnäkin jos toimii näin, täytyy olla hyvin selkeästi tiedossa mitä haluaa ja tarvitsee, jotta voi napata juuri täsmälleen sen vaatteen, joka kaapista puuttuu. Tämä on ihailtavaa jos se onnistuu, mutta itselläni ei välttämättä ole aina niin selkästi selvillä, mitä haluan. Toinen ongelma liittyy siihen, että onko tuo lopulta säästöä vai ei. Jos ostaa talvisaappaat toukokuussa, niitä täytyy sitten säilyttää jossakin puoli vuotta, ennen kuin käyttöä löytyy. Toisaalta voi miettiä, haluaako kiinnittää sen rahasumman puoleksi vuodeksi tavaraan, jota ei käytä. Teoriassa sama raha voisi kasvaa korkoa sijoitettuna johonkin yli sen kauden jolloin käyttöä ei ole, ja sitten investoida sen siinä vaiheessa, kun todellinen tarve löytyy. Kolmanneksi tulee mieleen, että jos tykkääkö ostetusta vaatteesta yhtä paljon enää silloin, kun se otetaan käyttöön, vai tekisikö siinä vaiheessa mieli sittenkin jotain muuta. Sanoisin, että neuvo on hyvä, jos sitä täydentää sillä ettei saa ostaa mitään muuta kuin TÄYDELLISTÄ. Jos löytää täydellisen vaatekappaleen, jota tietää käyttävänsä vuosikaudet, on ihan sama joutuuko sitä ensin säilyttelemään muutaman kuukauden. Jos taas ostaa jotain ihan kivaa siksi, että se juuri nyt sattuu olemaan tavallista halvempaa, kannattaa vielä harkita.

Hannelen väitetään kirjoittavan blogia nimeltä Rakkaudella Hannele, mutta en saa sitä toimimaan millään laitteella, joten en voi linkata sitä tähän. Sen sijaan löysin YLEn sivuilta 24 minuuttia kestävän haastattelun, jossa Hannele kertoo kirjastaan.