Polveilevaa pohdintaa vaatemääristä

Olen ajatellut viime aikoina ajatellut vaatteitani. Taustalla on tämä (englanninkielinen) artikkeli siitä, miten valtavat määrät Pohjois-Amerikassa tuotetaan vaatejätettä. Tuon jutun lukemisesta tuli vähäksi aikaa lähes fyysisesti pahoinvoiva olo. Vaikka kyse ole eri maasta ja eri kulttuurista, en koe, että omat kulutustottumukset olisivat valovuoden päässä tuossa kuvatusta.

Artikkelissa kuvattiin niitä vaatemääriä, jotka Amerikassa heitetään pois joka vuosi. Määrä on on niin valtava, että sitä ei oikeastaan pysty edes kuvittelemaan. Iso osa kannetaan Goodwilliin tai johonkin muuhun hyväntekeväisyyteen, joka myy käytettyjä vaatteita eteenpäin. Mutta vain osa todella myydään uudelleen käytettäväksi, ja suuri osa kuljetetaan kehitysmaihin. Siellä ne aiheuttavat monenlaisia ongelmia; kansantalouteen, köyhyyteen ja ympäristöön liittyviä muiden muassa. Eikä se muutenkaan ole mitenkään järkevää, että ensin vaate tuotetaan esim. Kiinassa, sitten se roudataan sieltä USAaan, jossa vaate myydän ja sitä käytetään ehkä kerran pari. Sen jälkeen se kuskataan monen mutkan kautta jälleen toiselle puolelle maapalloa, kenties Intiaan tai Meksikoon. Ajatelkaa, millainen ekologinen selkäreppu yhdelle vaatteelle kertyy!

Artikkelin mukaan amerikkalainen ostaa vuodessa keskimäärin 60 vaatetta. Se tarkoittaa, että joka viikko uusi vaate, ja parhaimpina kaksi. Olen nyt pitänyt kirjaa omista ostoksista vuoden alusta lähtien. Voin paljastaa, että kokonaislukumäärä on nyt 36. Eli ollaan yli puolenvälin tuota amerikkalaista keskiarvoa, ja vielä on viisi kuukautta tätä vuotta jäljellä. Tiedän jo nyt, että minimissäänkin tulen vielä ostamaan ainakin yhdet kengät tänä vuonna, ja erittäin todennäköisesti pipon, sormikkaat, mahdollisesti urheiluvaatteita ynnä muuta. Tämä on ollut pysäyttävä havainto. Olen myös laittanut ison pinon vaatteita kiertoon. En mitään uutta tai sopivaa, mutta niistä vanhoista ja väärän kokoisistakin on syntynyt aikamoinen kasa.

Tämän oman excelin ja tuon artikkelin yhteisvaikutus oli se, että aloin vakavasti harkita, että eläisin vuoden ostamatta uusia vaatteita. MITÄÄN uusia vaatteita. Jos olen pelkästään tämän vuoden aikana ostanut 11 paria sukkia ja sukkiksia, miten on mahdollista, etten muka pärjäisi niillä kokonaista vuotta? Kun näitä pohdintoja on peilannut omassa lähipiirissä, on saanut mielenkiintoisia vastauksia. Esimerkiksi, että ei niitä sukkia pitäisi oikeastaan laskea mukaan ollenkaan. Tästähän on puhuttu ennenkin – lasketaanko sukat vai ei? Minusta lasketaan, vaikka ne olisikin käyttötarvikkeita, joita on aika ajoin uudistettava. Kaverin mielestä sukat eivät ole ”vaatteita”, vaan käyttötavaraa joka ei kuulu samaan ryhmään kuin vaikka juhlamekot.

Toinen, vähän erilainen näkökulma tuli eräältä vanhemmalta sukulaiselta. Hän sanoi suunnilleen näin: ”Älä rupea tuollaiseen hullutukseen. Sinä olet vielä nuori ja nätti, nauti siitä pitämällä kauniita vaatteita. Ehdit kulkea vanhoissa rytkyissä myöhemminkin. Jos et nyt ota iloa irti siitä, että kaikki kauniit vaatteet näyttävät hyviltä päälläsi, kadut sitä myöhemmin.” Hän oli ohjeessaan vilpitön ja ajatteli minun parastani. Hän itse on reilusti yli 60-vuotias, ja neuvo perustui siis omiin kokemuksiin. Aloin tietysti heti miettiä, mitä jos siinä kävisikin juuri noin. Mitä jos jälkeenpäin kadun katkerasti sitä, etten ostanut mitään kivaa? Mitä jos juuri ensi vuonna tulisi vastaan maailman täydellisin vaate, jossa näyttäisin eleganssin huipentumalta, mutta en voisi ostaa sitä typerän päätöksen takia?

Nämä vaatemäärät on vähän sama juttu kuin lihansyönti. Vähitellen alkaa vaan tuntua siltä, että vähentää pitäisi. Ei siksi, että se olisi terveyden tai talouden kannalta välttämätöntä, vaan siksi, että se tuntuu oikealta. Tai että oikeastaan sen vanhan tavan jatkaminen alkaa tuntua yhä enemmän jotenkin väärältä. Olen vähän kyllästynyt siihen, että tavaroita verrataan ylipainoon, mutta seuraava analogia tuli kuitenkin mieleen: Eräs käytännöllisimmistä ohjeista, jonka painonhallinnan suhteen olen kuullut, on että rupeaa  syömään ja liikkumaan siten, kuin ihannepainossa oleva ihminen söisi ja liikkuisi. Minulle on tullut samanlainen olo monien ekologiseen elämään liittyvien juttujen suhteen. Elänkö nyt siten, että jos kaikki eläisivät samalla tavalla maailma pelastuisi?

Luulen että ehdin tätä asiaa pohdiksella täällä syksyn aikana vielä moneen otteeseen. Onko joku muu miettinyt samoja juttuja?

Viikon ainoa vinkki: tavarat, elämykset ja ekologisuus

Laitan tällä viikolla poikkeuksellisesti vain yhden linkin. Sen sisältö on kuitenkin niin kiinnostava, että se vastaa hyvin kolmea iltapäivälehtien hömppäraivauslistaa.

Kun puhutaan tavarasta ja omistamisesta, puhutaan usein myös siitä, miten epäekologista on haalia aina vaan lisää tavaraa tai ostaa uutta. Samassa yhteydessä usein ajatellaan, että elämykset ovat parempia kuin tavara, myös siksi, että ne eivät kuluta luonnonvaroja samalla tavalla kuin tavaroiden valmistaminen. Mutta tiedättekö mitä – asia ei ole niin yksinkertainen. Tässä erittäin kiinnostavassa artikkelissa kestävän kehityksen tutkija Riikka Kyrö avaa elämysten ekologista kuormaa. Artikkelin pääviesti lienee se, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Yksinkertaisia vastauksia ei ole olemassa. Elämys ei läheskään aina ole ekologinen vaihtoehto, mutta toisaalta kertakäyttömukikaan ei välttämättä ole maailman tuho.

Ekologisuus ja ympäristöystävällisyys ovat todella hyviä tavoitteita. Mutta esimerkiksi hiilijalanjäljen pienentäminen on vain yksi osa-alue. Jos valitsee sen, saattaa samassa paketissa tulla muita, ikävämpiä seurauksia. Kyrö nostaa esiin tomaatinviljelyn. Talvella espanjalainen tomaatti on huomattavasti vähäpäästöisempi vaihtoehto kuin kotimainen kasvihuonetomaatti. Mutta itselleni kotimaisen tuotannon ja työllisyyden tukeminen on tärkeää. Jos en osta suomalaista tomaattia, en tue kotimaista maataloutta, enkä anna edes mahdollisuutta kehittää ympäristöystävällisempiä tapoja kasvattaa tomaatteja täällä. Myös ihmisoikeudet ovat minulle tärkeitä, enkä halua tukea espanjalaisilla pelloilla raatavien siirtolaisten karmeaa hyväksikäyttöä, jos vain suinkin voin sen välttää. Tässä paketissa hiilijalanjälki ei nouse prioriteettieni kärkeen, vaikka yleisesti ottaen tietenkin yritän tehdä ekologisia valintoja. (Ja tietenkin voisin olla ilmankin tomaatteja, mutta en halua. Tästä ei kannata aloittaa kommenteissa, päätökseni on harkittu ja nukun yöni hyvin.)

Harhauduin hieman elämyksistä ja tavaroista, mutta mielestäni olennaista on siis erottaa puurot ja vellit toisistaan. Ekologisuus ja tavaroiden raivaaminen ovat kaksi eri asiaa. Jos tavoittelee yhtä, ei välttämättä saavuta automaattisesti toista. Mutta tämä on ihan okei, kunhan asian vain tiedostaa. Nämä kaksi asiaa eivät tähtää samaan tavoitteeseen. Elämyksiä voi suosia myös siksi, että ei yksinkertaisesti halua enempää kamaa kotiinsa. Laskuvarjohyppy ei taatusti ole yhtä ekologinen vaihtoehto kuin piknik itseleivotun pullan kera pellonpientareella, mutta kummastakaan ei jää ylimääräistä roinaa nurkkiin pyörimään.  Jos ekologisuus on ykkönen, piknik on tietysti parempi vaihtoehto, vaikka samanlaista ”jääköhän tässä henkiin vai ei” -fiilistä siitä tuskin saa. Ymmärrän kyllä hyvin niitäkin ihmisiä, jotka hakevat juuri noita poikkeuselämyksiä.

Summa summarum: lukekaa tuo artikkeli. Ja kertokaa sitten mitä mieltä olitte! Millaisia ajatuksia se herätti? Ja liittyykö teidän mielestänne tavarat, raivaaminen ja ekologisuus yhteen?

Hauki on hyvä kala – WWF:n kalaopas ja arjen ruokavalinnat

WWF julkaisi jälleen päivitetyn kalaoppaan. Jos syö kalaa ja haluaa myös että syödyt kalat on kestävällä tavalla kalastettu, tämä opas on todella hyvä työkalu. Olen hyvin iloinen, että joku ylläpitää tällaista luetteloa. Nettisivu on yksinkertainen ja selkeä. Sen ”liikennevaloillasysteemi” on erittäin helposti ymmärrettävä. Oppaan saa myös pikakuvakkeena omaan älykännykkään, ohjeet siihen täällä.

Sitten niitä ongelmia. Monilla kalaoppaan kaloilla on yhtä aikaa sekä vihreä, keltainen että punainen valo. Tämä jos mikä on hämmentävää. Sama kala saattaa nimittäin olla vihreä, jos se on pyydetty tietystä paikasta tai tietyllä menetelmällä, mutta punainen jos pyyntipaikka on eri. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkkä vilkaisu ei yleensä riitä. Täysin vihreää valoa saavat vain ahven, hauki, silakka, silli, särkikalat, kuore, muikku ja made sekä vähän harvinaisemmista nahkiaiset, karppi ja haimonni. Sitten on koko joukko muita kaloja, jotka voivat olla joko tosi hyviä tai huonoja valintoja elologiselta kannalta. Esimerkiksi lohi: jos se on ASC- ja luomumerkittyä, voi syödä huoleti. Jos taas mm. Norjassa kasvatettua, valintaa pitäisi listan mukaan harkita tai välttää. Jos kala on kasvatettu Chilessä, WWF neuvoo jättämään ostamatta.

Kalaopasta opiskeltuani olo on vähän väsähtänyt. Taas menee monimutkaisemmaksi kuin ennen. Tietenkin jos pysyttelee noissa edellä mainituissa suomalaisissa kaloissa, ongelmaa ei ole. Mutta jos ei esimerkiksi tykkä silakoista, välttää haukea ympäristömyrkkyjen takia ja pitää ahvenia turhan ruotoisina, joutuu luovimaan hyvien ja huonojen vaihtoehtojen välillä. Ilmeisesti MSC- ja ASC-sertifikaatit ovat aika hyvä valinta kalan kuin kalan suhteen. Eli jos ostaa kalaa tiskiltä, voi kysellä niiden sertifikaateista. Mietin, että mitenkähän ravintolassa – pitäisikö aina kysyä mistä kala on peräisin? Tai katsoa ensin kalaoppaasta, mikä on oikea vastaus ja sitten tiedustella tarjoilijalta.

Monimutkaisuudesta huolimatta hyödyllinen tuo opas on, se on todettava. Olen oppinut uutta, mm. sen että ankerias on erittäin uhanalainen (mutta mikä herkku!), eikä kampelallakaan mene kovin hyvin. Toisaalta tonnikala ei automaattisesti ole paha valinta. Luulin että tonnikalaa pitäisi välttää aina ja kaikkialla, mutta MSC-sertifioitu saa WWF:ltä vihreää valoa. Tästä ilahtuneena ostin heti ko. kriteerit täyttäviä tonnikalapihvejä pakasteena. Edellisistä on vuosia aikaa, juuri tämän välttelyn takia.

Yritän nyt soveltaa kalaopasta ahkerammin kalaa ostaessani. Viitseliäisyyttähän tämä taas vaatii, enkä varmaan pääse täydelliseen suoritukseen. Tänäänkin ostin norjalaista lohta, ja vasta kotona huomasin että se on sillä keltaisella listalla. No, kyllä se syödään siitä huolimatta. Mutta yrittää aina saa, ja ainakin nuo sertifikaatit tekevät valinnoista vähän helpompia.

Onko teillä kalaopas käytössä?

Vähemmän lihaa

Lueskelin äskettäin kiinnostavaa kirjaa. Hanna Mattilan toimittama Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria pohtii lihan merkitystä lautasella monelta taholta. Kirja koostuu artikkeleista, jotka käsittelevät aihetta mm. terveyden, ympäristön ja maatalouden kannalta. En lukenut kaikkia artikkeleista, vaan lähinnä niitä, jotka keskittyivät minua eniten kiinnostaviin aiheisiin, eli ympäristövaikutuksiin sekä terveyteen.

Jouduin jo palauttamaan kirjan joten kirjoitan tätä muistini varassa. Pahoittelen siis pieniä epätarkkuuksia. Kirjan pääviesti tulee kuitenkin tuossa otsikossa ja kirjan nimessä: kaikenlaista hyvää seuraisi siitä, jos söisimme vähemmän lihaa. Missään ei vaadita lihansyönnin täydellistä lopettamista. Minusta yksi kiinnostavimmista tiedoista oli, että terveellinen ruokavalio voi aivan hyvin sisältää lihaa ja maitotuotteita. On tiedossa, että jos lihaa ja lihavalmisteita syö paljon, riskit saada esim. tietty syöpä kasvavat. Mutta kirjassa huomautetaan, että lihan epäterveellisyyteen vaikuttaa myös ne tavat, joilla lihaa valmistetaan. Vähän tai kohtuullisesti lihaa sisältävä ruokavalio ei siis vaaranna terveyttä, etenkin jos lihaa valmistetaan muutenkin kuin grillaamalla. Tämä oli hyvin ilahduttava tieto, sillä suoraan sanottuna minusta ei olisi kasvissyöjäksi, paitsi tietysti pakon edessä.

Ympäristötieto oli vielä kiinnostavampaa. Lihantuotanto kuormittaa ympäristöä tosi paljon, mutta ei kaiken lihan. Kanan- ja sianlihan tuotanto on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin naudanlihan. Pelkästään siirtymällä naudanlihasta noihin kahteen, pienentää hiilijalanjälkeään merkittävästi. Toisaalta lihantuotanto pilaa ympäristöä myös monilla muilla tavoilla, joten ilmaston lämpeneminen ei ole yksittäinen lihantuotannon haittavaikutus.

Asia ei kuitenkaa ole aivan mustavalkoinen. Esimerkiksi Suomessa naudanliha on usein maitokarjasta peräisin. Tämä taas on ekologista, sillä jos lehmä on kerran kasvatettu, se kannattaa lopuksi syödä, sillä muuten liha menee hukkaan. ”Pahin” vaihtoehto on pelkästään lihan takia kasvatettu karja, joka on ruokittu ihmisravinnoksi kelpaavalla rehulla, kuten soijalla tai maissilla. Sen sijaan ”tavallinen” lehmä syö lähinnä ruohoa, mikä taas on järkevää, siinä mielessä, että ruohoa ja heinää voidaan kasvattaa mailla, jotka eivät sovellu ihmisruuan kasvatukseen.

Se, ostaako lihansa läheltä ja luomuna, ei hirveästi vaikuta siihen, miten ympäristöystävällistä liha on. Sen sijaan eläinten hyvinvointiin sillä on merkitystä. Tässä tosin tekisi mieli lisätä, että ostamalla kotimaista lihaa, tietää suunnilleen mitä saa. Halpaa tuontilihaa koskee samat ongelmat kuin esimerkiksi muualta tuotuja halpoja vaatteita. Tuotanto-olosuhteet ovat lähes varmasti paljon huonommat kuin Suomessa, samoin lihan laadusta ei ole takeita. Suomen lainsäädäntö ja valvonta ovat moniin muihin maihin verrattuna aivan eri tasolla.

Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että riistan syöminen ei automaattisesti tee onnelliseksi. Riistan ympäristövaikutuksia ei ole tutkittu, koska sen osuus ihmisten ruokavaliosta on niin pieni. Kirjassa kuitenkin todetaan, että koska esim. poro on märehtijä, se tuottaa metaania siinä missä lehmäkin. Syömällä pelkkää riistaa ei siis voi vapauttaa itseään ympäristövastuusta.

Yhteenvetona sanoisin, että jos nämä asiat ovat joskus käyneet mielessä, voin suositella kirjaa ja etenkin näitä aiheita käsitteleviä artikkeleita lämpimästi. Itse tulin siihen johtopäätökseen, että hyvä ihminen voi olla vaikka söisikin lihaa. Voisin hyvin vähentää lihan syömistä, siitä ei olisi mitään haittaa ja sen otan uudeksi tavoitteeksi. Naudanlihan syömistä voin hyvin vähentää reippaasti, ja korvata nauta broilerilla ja possulla. Ne ovat muuten halvempiakin. Mutta minun ei tarvitse ruveta täysipäiväiseksi kasvissyöjäksi. Suosin kotimaista ruokaa muutenkin, mutta tämän kirjan luettuani entistä määrätietoisemmin. Luomua suosin monestakin syystä, ja tämän kirjan perusteella se on ollut fiksu valinta.

Mitä mieltä olette? Oletteko tietoisesti yrittäneet muuttaa ruokatottumuksia terveys- tai ympäristösyistä?

Viikon vinkit: kaikki vaatteista!

Marttojen sivuilta löytyy lista eri tahoista, jotka ottavat vastaan käytettyjä hyväkuntoisia vaatteita. En usko että lista on täydellinen, mutta aika kattava kuitenkin. Edelleen Marttojen sivuilta: mitä ”reiluus” vaateteollisuudessa tarkoittaa ja miten voit itse vaikuttaa vaatteiden tuotannon reiluuteen.

Jos haluat olla sataprosenttisen varma siitä, kuka vaatteesi on ommellut, teetä se ompelijalla. Rinnan kirjoittaa blogissaan hyvät jokamiehen ohjeet siitä, kuinka ompelija valitaan, mitä siellä tapahtuu ja mihin kannattaa varautua. Olen niin onnekas, että lähipiiriini kuuluu ammattilaisen veroinen harrastaja, joten kokonaista vaatetta en ole koskaan vielä teettänyt, mutta korjausompelua teetän kyllä tasaiseen tahtiin.

Tsekkaa myös Rinnan suuri halpispaitavertailu! Kun t-paita maksaa alle kympin, sen huomaa parin pesukerran jälkeen. Jos vaatteiden laatu kiinnostaa, lue tämä!

Lähiömutsin blogista löytyy 10 keinoa muuttaa vaatekaappi ekologisemmaksi ja eettisemmäksi. Nämä ovat hyviä, arkijärkeen käyviä ohjeita, joiden noudattaminen on kaikille mahdollista. Hanne kirjoittaa mm. näin: ”Loppupeleissä ekologisinta on hankkia itselleen mielekkäitä vaatteita, jotka rakastat puhki.” Eli hanki vaatteita, joita todellakin käytät, eikä vaatteita, jotka lämmittävät vai hyllyä.

Viikon vinkit: Konmari ei kolahda, kolahtaa kovaa ja vielä ravintojuttuja

Kaikille ei Konmari kolahta. Hyvä esimerkki tästä on Salamatkustaja -blogin Satu, joka pistää pätevästi paloiksi koko systeemin. Satulla on hyviä pointteja ja oivallista tiivistämistä, ja kirjoitus on hauska, vaikka tykkäisikin Marie Kondon maailmasta. Sitä paitsi en minäkään oikein vakavissani pysty kiittelemään käsilaukkuani päivän päätteksi.

Vastapainoksi voi lukea perinteisen Konmari-käännynnäisen täydellisestä elämänmuutoksesta, joka vaikutti jopa pukeutumiseen, ruokavalioon ja muihin elämänkriiseihin. (Et-lehti) Tästä huomaa, että se mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Ihmiset ovat erilaisia. Nämä kaksi kirjoitusta kuitenkin kuvaavat hauskasti ääripäiden reaktioita Konmariin.

Mielenkiintoinen näkökulma ravintoon: millainen ruokavalio kuormittaa ympäristöä ja tuottaa samalla eniten terveyshyötyjä? Ilmeisesti nämä asiat eivät ole täysin ristiriidassa keskenään. MTV uutisoi maatalous- ja metsätieteiden maisteri Hanna Mattilan kirjasta Vähemmän lihaa – kohti kestävää ruokakulttuuria, jossa aihetta käsitellään. Luulen, että luen tuon kirjan, aihe kuulostaa niin kiinnostavalta.

Suomalaista ruokaa?

Törmäsin viikonloppuna haasteeseen, josta en ollut ennen kuullutkaan: 1.3 lähtien kahden viikon ajan pelkästään kotimaista ruokaa. Pienen taustaselvittelyn jälkeen ymmärrän asian niin, että mausteet ja lisäaineet sallitaan ulkomailta, muuten olisi tarkoitus tulla toimeen ruoalla, jonka raaka-aineet ovat kotimaasta peräisin. Eli ei riitä, että esimerkiksi leipomo on suomalainen, vaan lisäksi pitää varmistaa, ovatko leivässä käytetyt jauhotkin suomalaisesta viljasta.

Aloin miettiä, pitäisikö osallistua. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että pakkoko tämä tempaus on näin keskellä talvea järjestää! Kaikki hedelmät putoaisivat automaattisesti pois, ja veikkaan että aika suuri osa muistakin vihanneksista. Kun äkkiseltään muistelen lähikaupan valikoimaa, sieltä saa kotimaisia tomaatteja, kotimaista kurkkua sekä kotimaista salaattia ja yrttejä. Mutta entä kukkakaali, parsakaali, paprika, purjo, ynnä muut? Sitten aloin miettiä kalaa. Mikä kala on suomalaista? Lasketaanko Itämerestä kalastettu, vai pitääkö olla kotimaista järvikalaa? Alkaa jo mennä vaikeaksi. Kesällä haaste olisi todella helppo, kun kaikkea tuoretta on torit pullollaan.

Tämän pohdinnan tuloksena päätin, että haaste on liian vaivalloinen toteuttaa kirjaimellisesti, mutta idea kyllä on hauska. Kuten viimeksi kirjoitin, valitsen kyllä kotimaista aina silloin, kun valinta on helppo tehdä. Otan kotimaisen vihanneksen, jos sellainen on tarjolla. Vaikka Ehdoton ehkä -blogissa käytiin keskustelua eri maalaisten tomaattien ilmastovaikutuksesta. Ilmeisesti se espanjalainen olisi sittenkin ekologisempi, vaikka suomalaistakin tuotantoa kehitetään ympäristöystävällisemmäksi. Mutta toisaalta lyön vetoa siitä, että kotimainen on kasvatettu siten, että työntekijöiden olot kestävät tarkastelua. Lisäksi jos nyt on syötävä tomaattia, haluan kuitenkin tukea kotimaista työtä. Osallistun ilmastotalkoisiin mieluummin vaikka lihaa vähentämällä.

Päätin siis osallistua omilla säännöilläni. Testaan 1.-14.3., miten pitkälti saan ruokani ostettua kotimaisena versiona. En aio luopua hedelmistä, koska mielestäni se ei ole tässä yhteydessä kovin järkevää. Jos suomalaista päärynää ei ole saatavilla, miksi olla kokonaan ilman? Tarjolla ei ole korvaavaa tuotetta, joten ulkomaisen päärynän ostaminen ei siis ole mitenkään pois kotimaisesta tuotannosta. En siis aio tieten tahtoen hankaloittaa elämääni, mutta kiinnitän erityistä huomiota ruoan alkuperään. Koetan löytää viljatuotteet, vihannekset, lihan ja maitotuotteet suomalaisina. Jos sattuu vielä luomua, niin sitä parempi.

Teen raportin ensimmäisen viikon sujumisesta ensi lauantaina, ja kerron miten sujui. Onko teistä joku osallistumassa tai osallistunut aiemmin? Suositteko suomalaista ruokakaupassa, vai millä kriteereillä teette valintoja?

Laiska vai ihan vaan saamaton?

Tämä on kertomus siitä, miten luonteenheikkoudet aiheuttavat joskus vahingossa positiivisia lopputuloksia. Ainakin, jos asiaa tarkastelee säätäväisyyden ja ekologisuuden näkökulmasta.

Joskus viime keväänä minulta kului yhdet farkut puhki. Niiden polveen tuli reikä, ja totesin vuosikausia palvelleiden housujen tulleen tiensä päähän. Kyselin teiltä täällä, mihin ne voisi fiksusti kierrättää, kun polvessa olevan kuluman lisäksi niissä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa. Sain vinkin, että uusia vaatteita vanhoista kankaista tekevät firmat ottavat mielellään vastaan raaka-ainetta rikkinäisten vaatteiden muodossa.

Nyt on niin, että olen luonnostani todella lahjakas vitkastelija. En vain saa aikaiseksi, ennen kuin on ihan pakko. Yleensä tämä liittyy siihen, että karsastan kaikkea vaivannäköä ja hankaluutta arkipäivissä. Haluan että rutiinit virtaavat jouhevasti ja kaikki poikkeamat häiritsevät tätä sujuvuutta. Retki ennalta tuntemattomaan kierrätyskauppaan olisi tällainen ylimääräinen mutka, jonka tekeminen ei yhtään houkutellut. Koska en halunnut panna farkkuja roskikseen, laitoin ne tietenkin työhuoneen hyllylle odottamaan sitä hetkeä, kun joskus ihan oikeasti päättäisin viedä ne kierrätykseen.

Siellä ne sitten kököttivätkin seuraavat kuukaudet. Tarkemmin sanottuna puolisen vuotta. Tätä tarkoitan, kun sanon että olen tosi hyvä vitkastelemaan. Jos hommaa ei ole ihan pakko hoitaa, niin sitten en hoida sitä. Saattaa todella mennä kuukausia, tai jopa vuosia, ennen kuin tällaiset ei-niin-pakolliset tehtävät todella tulee tehtyä loppuun. Mutta sitten aloitin Koko koti kuntoon –projektin. Sen myötä olen viskannut roskiin enemmän vaatteita kuin viime vuonna yhteensä. Kun pääsin kunnolla vauhtiin, farkutkin tulivat mieleen entistä useammin. Aloin vakavasti kyseenalaistaa, saisinko ikinä vietyä niitä mihinkään, vai pitäisikö herätä todellisuuteen ja myöntää, että oikeasti ne on heitettävä roskikseen, jos koskaan haluan niistä eroon. Sitten sain ihan uuden ajatuksen.

Mitä jos korjaisin farkut, ja ottaisinkin ne takaisin käyttöön? Tämä ratkaisisi kaikki ongelmat: ei tarvitse lähteä roudaamaan niitä minnekään, ei tarvitse heittää hyvää roskiin, ja lisäksi minulla on farkkupula. Ei kai tätä tarvinnut kauempaa miettiä. Silitin liimakangasta nurjalle puolelle, jolloin reikä ei enää ole varsinaisesti reikä. Kankaasta näkyy, että polvi on ollut puhki, mutta kyllä ne jalassa voi mennä lasten kanssa puistoon tai lähikauppaan ostoksille, näyttämättä täysin kassialmalta. Tilaisuuksiin, jossa tarvitaan siistiä vaatetusta ne eivät enää kelpaa, mutta arkipäivän housupulaa ne helpottavat.

Tavallaan koko tarina naurattaa. Ihan silkkaa laiskuuttani tulin korjanneeksi vaatteen, ja pidensin samalla sen käyttöikää mahdollisesti jopa vuodella. Sitten kun toinenkin polvi menee puhki, olen päättänyt luopua niistä ja todellakin vain heittää ne roskiin. Toisaalta ihmettelen, että menipä pitkään tämänkin vaihtoehdon keksimiseen. Kolmanneksi mietin, että miten saamaton voi ihminen olla. Vain sen takia, etten millään viitsi lähteä ostamaan uusia siistejä housuja, olen valmis kulkemaan paikatuissa vaatteissa. Tässä nimittäin on se ristiriita, että olisin todella mielelläni sillä kauppareissullakin tyylikäs ja huoliteltu – mutta kun ei ole niitä sopivia ja ehjiä housuja. Tai siis on sopivia, mutta ne eivät ole ehjiä ja on ehjiä, mutta ne eivät ole sopivia.

Tätä kirjoittaessa muuten päätin, että rajansa kaikella. Tämän syksyn voin vielä kitkutella näillä viritelmillä, mutta kun alkuvuoden alennusmyynnit koittavat, on aika uudistaa vaatekaappia. Ihan todella.

Viikon vinkit: netin ruokakauppa, vesipula sekä Kukkahattutäti

Sattuipa sopivasti: juuri tällä viikolla YLE uutisoi, että netin ruokakauppa on kovassa kasvussa. Syyksi kerrotaan mm. se, ettei itse ehditä kauppaan, mutta ollaan valmiita maksamaan siitä että joku muu hoitaa ruokien keräilyn. Allekirjoitan tämän täysin.

Suolaa ja hunajaa -blogissa pohditaan vedenkulutusta eri ruoka-aineiden viljelyssä tai valmistamisessa. Hiilijalanjäljen lisäksi voimme seuraavaksi ruveta ahdistumaan vesijalanjäljestä. Kukapa olisi tiennyt, että yhden mantelin viljelyyn tarvitaan neljä litraa vettä!

TUKESin Kukkahattutäti on mainio juttu! Erityisesti nuorille tytöille suunnattu sivusto jakaa tietoa arjen kemikaaleista asiallisesti mutta hauskasti. Minusta on tosi hauskaa, että TUKESin kaltainen virasto, jonka imago on pikemminkin tylsä ja väritön, lähtee mukaan someen näin raikkaalla asenteella. En tiedä uppoaako tämä kohderyhmään, mutta sivusto vaikuttaa selkokieliseltä ja asialliselta, vaikka esitystapa onkin vedetty tarkoituksella vähän överiksi.

Viikon vinkit: Karsimista, kierrätysautoja ja ympäristötekoja

Iltalehti listaa ideoita tavaroista, joista voi helposti luopua samantien. Ajatuksena kai on, että näistä voi lähteä liikkeelle jos tavaroita on liikaa eikä tiedä mistä aloittaa. Listalla on paljon kierrätykseen kelpaavia tavaroita, kuten pienelektroniikkaromua, joka pitää toimittaa oikeaan osoitteeseen, eikä heittää suoraan roskikseen.

Tähän liittyen HSY:n kierrätysautot lähtevät liikkeelle tasan kuukauden päästä. Etsi oma pysäkkisi täältä. Nyt on siis kuukausi aikaa kaivella vanhat johdot, pannut ja maalinjämät kaappien ja komeroiden periltä.

Tämä YLEn uutinen komppaa WWF:llä saatua yleislinjausta: asuminen, syöminen ja liikkuminen ovat ne asiat, joilla saa eniten luonnonsuojelua aikaan. Tämä kannattaa lukea, siinä kiteytyy moni sellainen asia, jota minäkin olen mielessäni miettinyt, mutten ole osannut sanoiksi pukea. Ylimääräisen shoppailun rajoittaminen on monesta syystä järkevää, mutta todellisten isojen vaikuttavien muutosten pitää tapahtua rakenteiden tasolla. Se ei tietenkään poista yksilönvastuuta, mutta tästä jutusta käy ilmi eri asioiden mittasuhteet. Muistuttaisin myös, että vaalit lähestyvät, eivätkä nämä asiat ole yhdentekeviä.