Tärkeät tavarat: oma penaali ja muistikirja

Operaatio ”aikuisen oma tila” saa jatkoa. Nyt minulla on oma penaali. Oli hauskaa käydä kirjakaupassa ostamassa sinne uusia kyniä ja kumeja! Valitettavasti varsinainen penaali on toistaiseksi lainassa esikoiselta, jolla niitä puolestaan on lukuisia. Ostan kyllä oman, kunhan löydän tarpeeksi tyylikkään.

Väliaikaisesta kuoresta huolimatta sisältö on rautaa. Penaalistani löytyy

  • lyijytäytekynä + lyijyä
  • kuulakärkikynä
  • upouusi pyyhekumi
  • viivotin
  • liimapuikko
  • sakset
  • permanent-tussi

Kaupassa ei ollut mieleistäni pientä liimapuikkoa, joten korvaan tämän kun sopiva tulee vastaan. Luulen, että lisään vielä sellaisen terävän, kapean tussin – miksi niitä sanotaankaan? Harkitsen myös pienten liimalappujen lisäämistä, siis niitä millä merkitään kirjaan tärkeä kohta. Sen jälkeen paketti taitaa olla kasassa. Ideana on, että tämän voi napata mukaan matkalle, luennolle tai työkeikalle, ja aina löytyy kaikki tarvittava. Päätin säilyttää tätä tuossa samassa eteisen laatikossa, josta kirjoitin aiemmin. Sieltä sen saa helposti mukaan ja löydän sen aina tarvittaessa, mutta toisaalta penaali ei ole heti lasten silmien alla houkuttelemassa. Ai että olen tyytyväinen!

Nyt pitää hankkia uusi bullet journal -kirja. Se on toinen ehdottoman yksityinen tila. Aloitin vanhan loppukesästä 2017, ja nyt siitä alkaa sivut loppua. Aion ostaa samanlaisen kuin tämä edellinenkin oli: Leuchtturm 1917 viivaton A5-kokoinen muistikirja. Se on toiminut erinomaisesti! En missään nimessä halua viivoja, koska ne ovat mielestäni ikävästi rajoittavia. Toisaalta kovat kannet, kuminauha jolla kirja pysyy kiinni, selkämykseen kiinnitetyt kirjanmerkkinauhat sekä mukana tuleva erillinen viivapaperi tekevät tästä muistikirjasta tarpeisiini lähes täydellisen.

Tältä muistikirjani näyttää. Kuvassa myös toinen luottotuote eli langattomat kuulokkeet kotelossaan.

Selasin tätä omatekoista kalenteria ja muistikirjaa, ja mietin juuri, että se on ihan kauhean näköinen sisältä. Kukaan muu kuin minä ei saisi siitä mitään tolkkua. Tämä on todella kaukana sellaisesta ”bujoilusta”, jossa sivuja kootaan hartaasti ja lopputulos on kuin taideteos. Toisaalta se informaation määrä, jonka kirja sisältää, on valtava. En voi heittää sitä pois, vaan se on pakko arkistoida, sillä siellä on paljon tietoa jota luultavasti tarvitsen myöhemmin. Systeemi, joka minulle on tähän kehittynyt, on kuitenkin täydellisen toimiva. Rakastan sitä, että samalla sivulla on sekä kalenteri että tilaa muistilistoille. Käytännössä kirja koostuu siis kalenterisivuista, ja sadoista erilaisista muistilistoista, joita olen itselleni kirjoittanut. Jäsentelen arkeani listojen kautta, ja tämä kirja on siihen täydellinen väline.

Arkijärki-podcast 48: Arjen suunnittelu

Miksi tuntuu siltä että on miljoona asiaa hoidettavana, jatkuvasti juoksee tukka putkella mutta silti tuntuu ettei mitään tolkullista saa aikaiseksi? Tähän ongelmaan pureudun tässä podcastissa, jossa saan loppua kohti useammankin oivalluksen. Puhetta myös bullet journalista ja ylipäätään arjen suunnittelusta. Podcastin kesto on 19 minuuttia.

Arkijärki: blogi ja podcast

Podcastin voi kuunnella suoraan tästä alta, taikka tilata puhelimeensa iTunesin tai Acastin kautta. Jos omistat iPhonen, yksinkertaisinta on klikata violettia podcast-appia, ja kirjoittaa hakuun Arkijärki. Sen jälkeen valitse tilaa, ja jatkossa kaikki jaksot ilmestyvät puhelimeesi automaattisesti! Helppoa kuin mikä.

Kaikki aiemmat podcast-jaksot löytyvät myös blogin podcastien omalta sivulta, linkki myös sivun ylälaidassa. Sivulla uusin jakso on aina ylimpänä.

Bullet journal – kokemuksia vuoden ajalta

Tämän viikon toivepostauksen aiheena on bujoilu, eli miten niin sanotun bullet journalin pitäminen on sujunut. Löysin tavan rakentaa oma kalenteri ja muistikirja bullet journal -menetelmällä noin vuosi sitten. Tutustuin siihen erilaisten videoiden ja artikkelien muodossa, ja heinäkuussa ostin suositusten mukaisen muistikirjan. Minulla on käytössä Leuchturm -merkkinen viivaton, kovakantinen kirja, johon olen ollut erittäin tyytyväinen. Minulle on tärkeää, ettei kirjassa ole valmiita viivoja, koska ne jotenkin rajoittavat ajattelua ja tilankäyttöä. Kirjassa tuli kuitenkin apuviivasto mukana, ja olen sitä hyödyntänyt tehdessäni taulukoita. Lisäksi kirjassa on pari kirjanmerkkiä, sisätasku lippulappusille, sivunumerot sekä sisällysluettelo, jonka saa itse täyttää. Kannet ovat ilmeisesti nahkaa, ja täytyy sanoa että kirja on kestänyt kulutusta erinomaisesti, sillä se on päällisin puolin edelleen hyvin siisti, vaikka sitä on kuskattu mukana käsilaukuissa ja repuissa.

Tältä muistikirjani näyttää. (päällä kuulokkeiden laturi)

Mietin aika pitkään, mikä olisi optimaalinen tapa yhdistää kalenteri ja muistikirja, ja päädyin lopulta siihen, että aukeaman vasemmalla puolella on viikkonäkymä ja oikea puoli jää tyhjäksi. Sille puolelle kirjoitin monenlaisia muistiinpanoja, muistilistoja jne. Välillä sivu jäi tyhjäksi, välillä se tuli aivan täyteen. Tässä suhteessa bullet journal toimi oikein hyvin. Teen yleensä noin neljä viikkoa eteenpäin valmiiksi, mutta en sen enempää, sillä käytän kirjaa myös muihin muistiinpanoihin. Bujoiluun kuuluu merkintäsysteemi, jossa tehtävälistalta kuitataan tietyllä merkillä homma hoidetuksi, tai siirretyksi eteenpäin seuraavalle viikolle. Tätä menetelmää noudatin suunnilleen jouluun asti, sitten unohdin sen. Ylipäätään tein noita viikkonäkymiä huhtikuun alkuun saakka, mutta sitten elämä kävi niin hektiseksi, että kalenterin pitäminen jäi. Se on vähän ristiriitaista, sillä oikeastaan juuri silloin siitä olisi ollut eniten hyötyä. Bujon ylläpitäminen vie kuitenkin oman aikansa, ja kun on kiire, tuntuu ettei sitä ehdi tehdä.

Tiedän, että monille bujoilu on harrastus, jossa muistikirjan ulkonäköön käytetään runsaasti aikaa ja vaivaa. Olen nähnyt kuvia kerrassaan upeista kirjoista, jotka ovat kuin taideteoksia itsessään. Minä en kuulu tuohon joukkoon, vaan oma bullet journalini on äärimmäisen pelkistetty. Käytän vain yhtä kynää (0.7 lyijytäytekynä), en liimaile tarroja, en tekstaa kauniisti, enkä ylipäätään muutenkaan koristele kirjaani mitenkään. Sen sijaan teen funktionaalisia listoja ja merkintöjä, joista kukaan muu kuin minä itse ei saa mitään selvää. Alla on aukeama maaliskuulta. Ei kaunis, mutta kätevä.

Ei ole kaunis, mutta käytännöllinen.

Näiden kalenteriaukeamien lisäksi olen käyttänyt muistikirjaa erilaisten suunnitelmien, lukujärjestysten ja seurantojen tekemiseen. Alunperin tein myös vuosisuunnitelman, mutta en ole sitä noudattanut. Olen myös näköjään huono jatkamaan seurantaa viikkoa kauemmin, joten piirtämäni monen kuukauden ruudukot ovat jääneet pitkälti täyttämättä.

Yhteenvetona sanoisin, että bullet journal on edelleen mielestäni toimiva tapa yhdistää kalenteri sekä muistikirja. Minulla on tässä rinnalla vielä puhelimen sähköinen kalenteri, jonka etu on siinä, että se hälyttää oikeaan aikaan, kun tapahtuma lähestyy. Tämän muistikirjan etu taas on se, että sinne voi hahmotella kaikenlaista sellaista, mihin puhelimen kalenteri ei anna mahdollisuutta. Jos joku pohtii menetelmän käyttönottoa voin suositella. Bullet journal voi olla täysin tekijänsä näköinen (ks. kuva yllä), eikä pidä antaa niiden upeiden visuaalisten mestariteosten masentaa. Tiettyjen merkkien systeemi on hyödyllinen, samoin tapa siirtää tehtävälistalta asioita seuraavalle viikolle. Nyt kesälomalla ei ole samanlaista tarvetta pysyä tilanteen tasalla kuin normaalissa arjessa, joten tarkoitukseni on palata kalenterin tekemiseen elokuun alusta. Ostamani muistikirja on nyt tasan puolessa välissä, joten siitä riittänee vielä yhdeksi vuodeksi. Sitten ostan uuden samanlaisen, sillä tämä tosiaankin on paras muistikirja, joka minulla on koskaan ollut.

Käytättekö te bullet journalia?

Arkijärki-podcast 9: vuoden 2017 projektit

Vuoden viimeisessä podcastissa käyn läpi mitä kaikkia projekteja minulla tämän vuoden aikana onkaan ollut, ja mitä niille nyt kuuluu. Olen yrittänyt vähentää muovipusseja, ollut vaatteiden ostolakossa, yrittänyt käyttää uusia vaatteita vähintään 30 kertaa sekä opetellut kapselipukeutumista. Olen myös aloittanut bullet journalin viime kesänä. Ennakoin myös ensi vuotta ja tulevia projekteja. Podcastin kesto on n. 14 minuuttia.

Tämä on vuoden 2017 viimeinen podcast. Ensi viikolla podcast on joululomalla, mutta seuraava jakso ilmestyy heti tammikuun ensimmäisellä viikolla, joko torstaina 4.1. tai perjantaina 5.1. Jätän tuollaisen pienen liikkumavaran itselleni, jottei tarvitse loman aikana stressata.

Tervetuloa kuuntelemaan! Arkijärki-podcastia voi kuunnella tästä alta, tai sen voi tilata mm. iTunesista.

Kokemuksia bullet journalin pitämisestä

Aloitin bullet journalin pitämisen heinäkuun lopulla ja ajattelin vähän kirjoitella kokemuksia tästä yhdistetystä kalenterista ja muistikirjasta. Jos tämä muistikirjametodi ei ole ennalta tuttu, tästä postauksesta voi lukea tarkemmin, mistä on kyse. Esittelen tuossa ensimmäisessä tekstissä mm. millaisen kirjan hankin tätä tarkoitusta varten.

Noin kolmen viikon perusteella arvioisin, että tämä on minulle täydellisesti sopiva systeemi. BJ yhdistää toimivalla tavalla tehtävälistat, kalenterin ja muistikirjan. Perusaukeama näyttää kirjassani tältä:

Piirrän vasemmalle sivulle viikkonäkymän, merkitsen viikon numeron, päivän ja päivämäärän. Oikea sivu on tässä vielä tyhjä, mutta sinne kirjoitan aina kaiken mahdollisen, mikä pitää tällä viikolla muistaa ja hoitaa. Teen myös muita listoja tuolle tyhjälle sivulle, sekä muistiinpanoja myös. Käytän mustaa 005-levyistä Micron-kynää, viivotinta sekä kirjan mukana tullutta viivapaperia apuna. Tällaisen aukeaman tekemiseen menee noin 2 minuuttia, joten en sanoisi kalenterin tekemistä erityisen työlääksi.

BJ:n ideana on, että erilaiset asiat merkitään omilla symboleillaan. Mietin tätä ”avainta” pitkään, ja lopulta päädyin tällaiseen:

Tehtävä on mikä tahansa tehtävä, joka pitää hoitaa. Tapahtuma on sellainen juttu, jossa on välttämätöntä olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, esim. hammaslääkäri tai kavereiden vierailu. Muistiinpanot ovat yleisiä asioita, jotka eivät välttämättä vaadi toimenpiteitä juuri nyt. > ja < -merkit taas kertovat minulle, että olen siirtänyt jonkin tehtävän tai tapahtuman toiselle päivälle. Kun jokin asia tulee listalta hoidettua, vedetään pallon päälle ruksi.

Systeemini on sellainen, että aina maanantaisin tsekkaan, onko edelliseltä viikolta jäänyt jotain tekemättä. Jos on, merkitsen ne kalenteriin uudelle päivälle, tai siirrän edellisen viikon tehtävälistalta tämän viikon tehtävälistalle. Tämä on sellainen juttu, mikä aiemmissa kalentereissa ja muistikirjoissa on jäänyt aina tekemättä. Nyt kun tehtävät ”rullaavat” automaattisesti eteenpäin, mitään ei unohdu. Olen yhdistänyt tämän tsekkauksen samaan yhteyteen, kun käyn kaikki paperini, maksan laskut ja hoidan muut asiat.

Tiedän, että monille ihmisille BJ on paitsi kalenteri, myös kanava luovuudelle Minulla näin ei ole, journaali on äärimmäisen pelkistetty. En piirrä, en koristele, en kalligrafioi enkä ylipäätään lisää kirjaan muuta kuin asiapitoisia merkintöjä. Minulle BJ on äärimmäisen funktionaalinen työkalu, ja rakastan sitä juuri sellaisena. Olen kuitenkin tehnyt sellaisen poikkeuksen, että olen hankkinut kirjaa varten tuon ohutta mustaa viivaa piirtävän kynän, joka ei suttaannu eikä tule liikaa paperista läpi. Tänään hankin vielä lyijytäytekynän, koska haluan kokeilla toimisiko lyijäri yhtä hyvin tai paremmin kuin tussi. Nämä tietyt kynät ovat siis vain tämän kirjan täyttämistä varten, enkä anna niitä muille käyttöön. Tein sen virheen, että jätin ensimmäisen tussin hetkeksi vahtimatta, jolloin nuoriso-osasto olikin jo ehtinyt lytätä sen pään. Kävin tänään ostamassa uuden. Kunnon kynällä kirjoittaminen tekee koko hommasta nimittäin paljon helpompaa ja hauskempaa. Yleensä kirjoitan millä tahansa mainoskynällä joka käsiin sattuu, mutta nyt päätin alusta asti panostaa. Päätös on ollut oikea, ja se on lisännyt muistiinpanojen luettavuutta ja kirjan houkuttelevuutta suuresti.

Näin lyhyen kokeilun perusteella tämä näyttää toimivan todella hyvin, ja uskoisin sen jäävän käyttöön pidemmäksi aikaa. Käyttöaikaa on kuitenkin vasta vajaan kuukauden ajalta, joten päivitän tilannetta myöhemmin syksyllä uudelleen. Näiden kokemusten perusteella suosittelisin menetelmää ihmisille, jotka tykkäävät kirjoittaa käsin ja jotka ylipäätään jäsentävät ajatuksiaan kirjoittamalla. Toinen vinkkini on, että kunnon kirjaan ja kynään kannattaa panostaa. Homma toimii millä tahansa vihkolla ja kynällä, mutta itse olen saanut paljon motivaatiota ja mielihyvää siitä, että sekä muistikirja että kynä ovat erityisesti tätä tarkoitusta varten.

Tällaisia kokemuksia minulla. Entä teillä? Innostuiko joku kokeilemaan?

Päätin kokeilla bullet journalia

Viimeksi kesäkuussa tuskailin, miten haluaisin automatisoida koko elämäni. Se ei ole vielä onnistunut, mutta nyt olen päättänyt kokeilla bullet journalia, josko siitä olisi apua tässä yrityksessä. Ostin tänään uuden muistikirjan ja kaksi kynää ihan vain tämän muistikirjan täyttämistä varten. Valitsin suositusten perusteella Leuchtturm 1917 -muistivihon, jonka erityisominaisuuksiin kuuluu valmiit sivunumerot sekä sisällysluettelolle varattu tila.

Muistan että joku teistä vakkarilukijoista vinkkasi tästä systeemistä minulle jo aikaa sitten. Silloin katsoin esittelyvideon, enkä ymmärtänyt siitä mitään. Nyt alkoi tuntua siltä, että tähän pitäisi ehkä sittenkin perehtyä tarkemmin. Syvennyttyäni pari päivää ja luettuani selkokielisiä ohjeita siitä, miten bullet journal laitetaan pystyyn, olen päättänyt tosissani kokeilla.

Bullet journal on itsetehty kalenteri, tehtävälista ja muistikirja samoissa kansissa. Se on joustava, koska sinne voi kirjoittaa mitä vain, mutta toisaalta muistiinpanoista pidetään jatkuvasti sisällysluetteloa, joten kirjasta pitäisi löytää helposti etsimänsä. Asiat merkitään muistiin yksinkertaisesti ja napakasti, ja tietyt symbolit auttavat jäsentämään omia merkintöjä. Systeemin etuna pitäisi olla mm. se, että jos elokuussa jotain jää hoitamatta, sen voi siirtää syyskuulle. Tietysti tavallisessa kalenterissa voi tehdä samoin, mutta ainakin minulle niissä on yleensä liian vähän kirjoitustilaa. Ja muistikirjoissa ei ole kalenteria. Kun tähän vielä lisää sen, että jäsennän elämääni ja suunnittelen kaiken hyvin pitkälti listojen avulla, bullet journal tuntuu hyvältä ratkaisulta.

Olen pitkään kaivannut kynää ja paperia. Kaikkea yllämainittua voi toki tehdä myös sähköisesti, ja tietenkin käytän esim. puhelimen kalenteria edelleen, mutta käsin kirjoittamisessa on jotain taikaa naputteluun verrattuna. Se vapauttaa luovuuden ja mahdollistaa kaikenlaisen piirtelyn myös; mindmapit, viivat sinne ja tänne jne. Digitaalisesti en saa samaa fiilistä, puhelin jotenkin rajoittaa ajatteluani.

Bullet journaliin tutustuttuani olen huomannut, että iso joukko ihmisiä kanavoi luovuuttaan ihan vaan journalin koristeluun. Voin kertoa heti kättelyssä, että minun versiostani ei tule löytymään tarroja, koristeteippejä, kalligrafiaa tai mitään muutakaan hienoa. Ei minulla ole kykyä, aikaa, saati sitten halua käyttää tuntikausia kalenterin koristeluun. Sen sijaan toivon tästä tulevan käytännöllinen työkalu arjen hallintaan. Valitsin muuten tuon värinkin kalenteriin siltä pohjalta, että se ei pääse helposti hukkumaan. Harkitsin pitkään keltaisen ja punaisen välillä, mutta lopulta punainen voitti. Jos kirjassa on kaikki tärkeä, sen pitää löytyä muiden paperien joukosta heti, eikä se saa kovin helposti maastoutua muiden papereiden alle.

Onko siellä lukijoissa yhtään bullet journalia käyttävää tai ainakin kokeillutta henkilöä? Kaikki hyvät vinkit ovat erittäin tervetulleita! Jos systeemi ei syystä tai toisesta toiminut, sekin kiinnostaa.