Syyskuussa ostin painonnostokengät

Vaateraportti syyskuulta kertoo, että nyt olisi tullut nollakuukausi, ellen olisi ostanut näitä:

Aloitin viime talvena painonnoston. Siis sellaisen perinteisen painonnoston, jossa on tanko, painoja ja vain kaksi liikettä: tempaus ja työntö, ja jossa ainoana tavoitteena on nostaa ilmaan mahdollisimman paljon rautaa. Kuulostaa simppeliltä, mutta käytännössä laji on todella vaativa. Ehdin harjoitella keväällä pari kuukautta, kunnes korona pakotti kotiin. Elokuun alusta aloitin uudelleen, ja nyt en aio lopettaa, ellei laki kirjaimellisesti estä.

Tämä on sillä lailla yksinkertainen harrastus, että minun ei tarvitse muuta kuin mennä salille, ja kaikki tarvittava on siellä. Tavalliset jumppavaatteet riittävät, eikä niidenkään tarvitse olla mitään ihmeellistä. Ainoa tarpeellinen henkilökohtainen väline, joka lajissa tarvitaan, on nämä kengät. Treenasin monta kuukautta ihan tavallisilla lenkkareilla, mutta viimeisen kuukauden ajan valmentajat huomauttelivat toistuvasti, että kunnon kengät parantaisivat suoritusta.

Painonnostokengässä on hyvin jäykkä ja aivan tasainen pohja. Tavallisessa lenkkarissa on yleensä kaikenlaisia vaimennuksia, tukia ja muotoiluja, jotka voivat olla hyviä esimerkiksi juoksuharrastuksessa, mutta painonnostossa ne tekevät kengän pohjasta huteran. Epäsovelias kenkä haittaa tekniikkaa, mistä taas saattaa seurata jopa vammoja, jos esimerkiksi menettää tasapainon väärällä hetkellä. Nyt syyskuussa ostin vihdoin nämä painonnostoon suunnitellut kengät, ja täytyy sanoa että valmentajat kyllä tiesivät, mistä puhuivat. Nostaminen tuntuu nämä jalassa paljon paremmalta.

Voidaan siis keskustella, että onko tässä kyseessä varsinaisesti vaate vai urheiluväline, sillä näitä kenkiä pidetään jalassa vain treenisalilla. Näillä ei kävellä ulkona, ne vaihdetaan jalkaan vasta pukuhuoneessa. Toisaalta koska olen päättänyt kirjata ylös aivan kaikki vaatteeksi luokiteltavat asiat, kirjaan nämäkin. En kuitenkaan laske näitä sillä lailla vaatteeksi kuin muita ostoksia, sillä näitä ei toden totta suunnitella osaksi mitään asua.

Hinta oli kallis, 109€. Mutta näiden kuuluu kestää ainakin sen viisi vuotta aktiivista käyttöä, joten täytyy vain hyväksyä osaksi harrastuksen hintaa. Toisaalta tämä harrastus on tuonut elämääni odottamattoman määrän iloa, ja tuntuu että vihdoin kaikkien vuosien jälkeen olen onnistunut löytämään liikuntamuodon, josta voin aidosti sanoa tykkääväni. Liikunta ei nimittäin ole oikein ollut ns. ”minun juttuni”, sen harrastaminen on ollut pikemminkin velvollisuus kuin sellainen asia, jota ihan aidosti olisin halunnut tehdä. Paitsi tämä painonnosto. Tämä on mahtavaa! Suosittelen jokaiselle, jolle tilaisuus tarjoutuu.

No niin: onko tämä nyt sitten vaate? Ja toisekseen, miten teidän kuukausi meni?

9 thoughts on “Syyskuussa ostin painonnostokengät

  1. Minun mielestä on vaate ja kuuluu kategoriaan ”urheiluvaatteet”. Itse siis ainakin lasken suunnistuskengät urheiluvaatetukseksi, vaikka niitäkään ei pidetä muualla kuin harrastuksen parissa metsässä, koska niiden pohjassa on nastat.

    • Tarkalleen ottaen olet oikeassa. Urheiluvälineen puolesta puhuu se, että toisin kuin muita urheiluvaatteita, joita voi käyttää missä lajissa tahansa, näitä kenkiä voi käyttää vain yhteen tarkoitukseen. Mutta totta kai nämä ovat muuten ihan normaalit kengät, ja sen vuoksi myös vaate.

  2. Minä myös laskisin kengät urheiluvaatteisiin. Ihana kuulla, että olet löytänyt oman lajisi, joka tuottaa (hyödyn lisäksi) niin paljon iloa! Siihen kyllä kannattaakin satsata. 🙂

    Minulla tuli nyt vuoden ensimmäinen nollakuukausi, josta olen todella tyytyväinen.

  3. Niin, 109€ on paljon rahaa 5 vuoden käyttöikä on kuitenkin asia jota kateellisena haaveilen. Omassa lajissani tossut maksavat noin 70-150€ pari ja kestävyys noh hyvällä tuurilla ehkä puolivuotta todennäköisemmin joudun ostamaan uudet 3kk kohdalla. Tosin käyttöikää nostaa jos omistaa 2 paria jolloin saavat levätä (ja kuivua) käyttökertojen välillä kunnolla.

    • Ohhoh, tuolla tahdilla vuodessa menee tossuihin aika paljon rahaa! Mutta nämä ovat tietysti lajivalintakysymyksiä. Pääasia, että oma laji on itselle mieluinen! Olisin toivonut löytäväni painonnostokengät alle 100€, mutta toisaalta niitä oli sen verran vaikea löytää ylipäätään, että oli järkevämpää ostaa silloin, kun sopivat tulivat vastaan ylipäätään.

  4. Syyskuussa ostin talvea varten kahdet villapohjasukat, rahaa meni 9,80 (tarjouksessa). Tämän voisi melkein laskea nollakuukaudeksi tai ainakin puolikkaaksi sellaiseksi. 🙂 Vuoden nollakuukausien saldo tähän mennessä 3,5.

  5. On vaate, ei nyt mitään selittelyjä siellä! 😀 Kaikki muutkin vaatteet tulkittavissa työvälineiksi, kun oikeasta näkökulmasta katsoo. 😉 En minä ainakaan huvikseni vaatteita osta, kyllä niille aina joku oikea tarkka tarkoitus on.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.