Lokakuun järkevät ostokset

Vaatekirjanpitoni kertoo, että lokakuussa ostin kaksi vaatetta. Ostin ensinnäkin harmaat sormikkaat, koska halusin nahkahanskikkaiden tilalle mukavammat tavalliset sormikkaat. Sitten ostin untuvatakin.

Jälkimmäinen ostos oli sellainen, josta olen haaveillut pidempään mutta joka ei ollut aktiivisesti haussa. Päädyin mainoksen perässä Joutsenen verkkokauppaan varastontyhjennysmyyntiin ostamaan vuodevaatteita. En aluksi edes katsonut takkeja, mutta päätin lopulta kuitenkin vilkaista. Suurin osa takeista oli väärää kokoa tai malliltaan sellaista, mitä en tarvitse. Sitten toiseksi viimeisenä tuotteena tuli vastaan takki, jollaisen hankkimista olin harkinnut jo pidempään, oikein kunnon alennuksessa, sillä takkia oli tarjolla enää yhdessä värissä ja koossa.

Kyseessä on pitkä kevytuntuvatakki, jossa on vyö ja valtava huppu. Sellainen, jonka helma ylettää hameiden ja mekkojen päälle, joka on kevyt kantaa ja pukea ja joka ei hätkähdä pientä räntäsadetta. Olen pitkään ihaillut anopin pitkää untuvatakkia, joka ylettää melkein nilkkoihin asti. Minulla on yksi pitkä villakangastakki, mutta se ei ole paras vaihtoehto loskaisille ja märille säille, koska pelkään helman kuraantuvan piloille. Sen sijaan tällainen sileä keinokuitu ei loskasta hätkähdä. Vaikka takki onkin ”kevyt” untuvaa, se vaikuttaa niin lämpimältä, että jää liian viileäksi ehkä ainoastaan kovimmilla paukkupakkasilla. Näille nykyisille talville se pärjää erinomaisesti. Joutsenen untuvatakit ovat kestäneet käyttöä erinomaisesti. Uskallan arvioida myös tälle takille pitkää ikää ja runsasta käyttöä.

Vilkaisin tämän vuoden vaatekirjanpitoa, ja vaikka nollakuukausia ei ole, niin vaatteiden kokonaismäärä on todella maltillinen. Suurin osa vuoden ostoksista on alusvaatteita ja sukkia, siis sellaisia käyttövaatteita jotka todella kuluvat käytössä loppuun. Tällaisia takin kaltaisia monivuotisia hankintoja on vain murto-osa. Kun seuraan kirjanpitoani, muiden kuin noiden kuluvien käyttövaatteiden osuus on jatkuvasti pienentynyt. Olen siis muutamassa vuodessa todella muuttanut ostotottumuksiani merkittävästi erilaisiksi kuin ennen.

Olen muuten huomannut, että vaatekaapissani olisi karsimisen varaa. Siellä on vaatteita, joita en ole pitänyt pitkiin aikoihin, ja tarkemmin katsottuna niissä on jokin hyvä syy miksi ei ole tullut pidettyä. Väärän koon ja väärän värin lisäksi on muitakin syitä: hankalasti pestävä tai silitettävä vaate, sellainen josta aina näkyy läpi, tai sellainen joka salakavalasti aina hiertää jostakin. Käyn lähinnä debattia itseni kanssa siitä, jaksanko myydä vai pitäisikö kaikki viedä suoraan Fidalle, jossa siinäkin on oma vaivansa.

8 thoughts on “Lokakuun järkevät ostokset

  1. Mun järkiostos lokakuulle oli heijastinliivit ja heijastinrukkaset. Siinä se.
    Nyt näkyy kun käy lenkillä.

    • Nuo on juuri niitä ”vaatteita”, joista voi sitten keskustella että onko kyse vaatteista vai ei. Mutta ehdottomasti järkevä hankinta joka tapauksessa!

  2. Lokakuussa ostin yhden neuletakin, josta olin haaveillut jo pari kuukautta. Olin päättänyt sen hankkia kun sopiva tarjous tulisi vastaan, sillä neuletakki oli todella hintava. Malli oli kuitenkin sen verran klassinen ja uskon pitkässä juoksussa hinta/käyttökerta olevan kohdillaan.

    Untuvatakki oli varmasti hyvä ostos ja saa paljon käyttöä. Itse ostin ensimmäisen pitkän untuvatakin Tammikuussa ja 30 käyttökertaa täyttyi sen osalta hyvinkin nopeasti. Nyt vain odottelen, että kelit viilenisivät ja saisin sen taas käyttöön. 😊

    Olen myös huomannut kirjanpidon hyödyt. Hankintoja on entistä vähemmän ja uusia ostoja tulee punnittua aivan eri tavalla. Myös hutiostokset ovat vähentyneet vaikka niitä edelleen toisinaan sattuu kohdalle.

    • On muuten aika mielenkiintoista huomata kirjanpidosta, että mitä harkitumpi ostos, sitä harvemmin siitä tulee huti. Ne hudit, joista nyt vähitellen haluaisin eroon, on kaikki hankittu ostolakon alkuvaiheessa tai sitä ennen. Parina viime vuonna niitä ei ole juurikaan tullut.

  3. Hyvältä näyttää nuo sinun ostokset, tuollainen takki kestää varmasti vuosia.

    Olen myös itse seurannut vaateostoksia entistä tarkemmin ja vähemmän on tullut ostettua kuin tavallisesti. Vuosi-pari sitten innostuin Caps Lookin kurssin myötä karsimaan käytössä olevia vaatteita, ja se on saanut jo paljon aikaan: nyt kaapissa on huomattavasti rajatumpi valikoima kauteen sopivia ja muutenkin mukavia koti- ja työvaatteita, ja valinta aamuisin on helpompaa. Jotta tilanne pysyy jatkossakin hyvänä, on tärkeää myös ”tukkia” vaatteiden virta kotiin eli olla ostamatta mitään uutta tai edes käytettyä 🙂

    Alkuvuoden 5 kk työttömyys ja nyt etätyöt ovatkin vähentäneet painetta ostaa yhtään uusia työvaatteita, ja kotivaatteissakin olen viihtynyt yllättävän hyvin. Lisäksi kun korona karsii sosiaalisia kontakteja, juhlia yms., ei ole tarvetta hankkia juuri mitään. Yksi suurimmista vaatemenoeristä tälle vuodelle tosin tuli, kun päivitin sinun postauksesi innoittamana alusvaatteet uusiksi – olen ollut tyytyväinen. Muutaman kerran olen tehnyt hutiostoksia kirpparilta, vältän siis sinne menoa tästä lähin.

    Olen myös seurannut vuosi ostamatta -podcastia (ja sivussa blogia), minkä myötä on tullut itsellekin halu selvitä mahdollisimman vähällä uuden ostamisella nimenomaan vaatteiden ja kodintavaran suhteen.

    Yritän ensi vuonna päästä vielä vähemmillä ostoksilla, nyt on ainakin kohta vuoden ajan kirjanpitoa, mihin verrata.

    Vanhoja olen lahjoittanut surutta hyväntekeväisyyteen. Täällä on myös liike, jonne voi viedä omia merkkivaatteitaan myyntiin provisiota vastaan. Sen kautta olenkin ihan kivasti (= useamman satasen edestä parin vuoden aikana) saanut myytyä parempia vaatteita, joille ei ole enää käyttöä. Eihän niistä ikinä omiaan takaisin saa, mutta parempi kuitenkin kuin antaa vaatteiden viedä tilaa kaapin perukoilla.

    • Alusvaatteisiin panostaminen ei mielestäni yleensä mene hukkaan. Niitä on myös uusittava säännöllisesti, koska ovat ahkerassa käytössä. Minulla on vähän ongelmana se, että luopuminen vaatteista on vaikeaa, vaikka en niitä käyttäisikään. Sitten vaatekaappi menee helposti tukkoon, koska ne vanhat pyörivät siellä tiellä. Minäkin kokeilin aikanaan Caps Lookia, mutta se ei sitten lopulta toiminut. MEnetelmä olisi vaatinut rekkisäilytystä ja muuta sellaista vaatteiden siirtelyä useamman kerran vuodessa, mistä en sitten lopulta innostunut. Sinänsä kyllä järkeistetty vaatevarasto on hyvä asia.

      • Olen yhden ilmaiskurssin CapsLookia käynyt läpi joten en syvällisemmin perehtynyt mutta ihmettelen kommenttiasi että menetelmä vaatisi rekkisäilytystä. Itse en muista tällaista vaatimusta lainkaan. Ja vaikka vaatisi niin kyllähän niitä vaatteita voi silti säilyttää muutenkin 🙂

        Etkö muuten lainkaan säilö käyttämättömiä vaatteita muualla vai miten vanhat vaatteet pyörivät kaapissa? Itse tyhjennän kaapin vuodenaikojen mukaan ja pidän jonkun aikaa myös ”piilossa” eli yläkaapissa niitä vaatteita joita ei tule käytettyä. Vuoden päästä saattavat innostaa tai jatkavat matkaansa.

        • Kyllä sitä vahvasti suositeltiin silloin, kun itse kävin kurssin pari vuotta sitten. Ideana oli, että kauden vaatevarasto olisi jatkuvasti esillä ja saatavilla. Totta kai tätä voi toteuttaa ilman rekkiäkin, mutta minulla koko vaatesäilytys on niin erilainen, että tämä tuntui kovin työläältä järjestää. Säilön jonkin verran kausivaatteita laatikoissa ylähyllyllä, mutta siis nämä vanhat ovat niitä kauden mukaisia, jotka eivät vain tule käyttöön, vaikka aina ajattelen että käytän niitä. Koko valikoima ei vaihdu koskaan, niin paljon ylimääräistä säilytystilaa ei minulla ole.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.