Joulu järjestykseen! Osa 1: Aloita ajoissa

Tästä alkaa tämän vuoden Joulu järjestykseen -projekti! Minusta olennaista on, että jokainen keskittyy jouluvalmisteluissa niihin asioihin, jotka eniten tuovat itselle joulutunnelman. Minulle se tarkoittaa aikaa ja yhdessäoloa perheen kanssa, hyvää ruokaa, lahjoja ja kaunista kotia. Näihin siis keskityn itse, ja kun jouluvalmistelut aloittaa ajoissa, säästyy varmasti stressiltä.

Diagnosoin jo eilen ongelmaksi sen, että joulunalusaika on kiireistä muutenkin, kun kalenteri täyttyy lasten jouluesityksistä, erilaisista pikkujouluista ja muista menoista. Kun katson omaa kalenteria, viikko 50 on jo nyt täynnä jos jonkinlaista iltamenoa. Ne ovat mukavia, mutta vievät kyllä aikaa. Olenkin sitä mieltä, että mitä aikaisemmin valmisteluja tekee, sitä vähemmällä pääsee, ja sitä jouhevammin kaikki sujuu. Tavoitteeni onkin saada tämän ja ensi viikon aikana mahdollisimman paljon asioita jo ihan valmiiksi. Tämän viikon tärkein asia onkin suunnittelu: mitä kaikkea pitää tulevina viikkoina tehdä, missä välissä ne kaikki tehdään, ja mitä voin hoitaa alta pois jo nyt.

hopeiset joulupallot

Nämä koristeet ostin kaksi viikkoa sitten Muumikahvilan loppuunmyynnistä kahdella eurolla.

Ensimmäiseksi lahjat: mikään ei ole minusta stressaavampaa kuin jättää lahjojen hankkiminen viime tippaan, ja sitten juosta hikipäisenä kaupungilla tuhansien muiden ihmisten seassa, ja yrittää paniikissa miettiä mitä kenellekin antaisi. Tämän viikon tehtävänä on tehdä lista ihmisistä joille haluan lahjan antaa, ja sitten niistä lahjoista, jotka aion hankkia. Suosin jälleen elämyksiä tavaroiden sijasta. Olen itse asiassa jo ehtinyt monta lahjaa hankkiakin, joten tässä asiassa olen kerrankin hyvissä ajoin liikkeellä. Tavoitteenani on, että kaikki lahjat on ostettu ja paketoitu viimeistään viikkoa ennen joulua. Minusta on kuitenkin helpompaa lähteä kaupungille ostamaan lahjoja valmiin listan kanssa, kuin yrittää hakea inspiraatiota vasta kaupassa, joten siksi mietin lahjat aina etukäteen.

Toinen suunnitelma koskee joulunajan ruokia. Minulla on monelta vuodelta ruokalistat tallessa, joten katson mitä viime vuonna syötiin ja haluanko tarjota tänä vuonna jotain muuta kuin viimeksi. Sitten sovin, miten ruokavalmistelut jaetaan. Koska meille tulee sukulaisia aattona syömään, olemme perinteisesti jakaneet ruokavastuita niin, ettei kukaan kuormitu ylenpalttisesti. Neuvottelen siis jo nyt kaikkien vieraiden kanssa, mitä kukakin tuo, ja jokainen saa tietysti pelata vahvuuksillaan. Kun nämäkin on sovittu tarpeeksi ajoissa, kaikilla on hyvin aikaa varautua. Ruokalistaa suunnitellessa laitan myös kalenteriin, milloin mitäkin tehdään. Graavikaloja ei voi tehdä etukäteen, mutta laatikot voi tehdä hyvissä ajoin ja panna pakkaseen. Piparkakut ja muut pikkuleivät voi myös leipoa ennakkoon, mikäli sellaisia harrastaa. Myös kinkku tai kalkkuna kannattaa tilata ajoissa, jos sellaista joulupöydässä tarjotaan, ainakin jos on erityisiä toiveita koon tai laadun suhteen.

Kolmas suunnittelu liittyy kodin siivoamiseen ja koristeluun. Tämä on sellainen kohta, jossa kannattaa olla realisti. Itselläni on taipumusta ottaa stressiä juuri niistä siivoamattomista komeroista, joista Martat joka joulu puhuvat, mutta rationaalisesti ajatellen tiedän heidän olevan oikeassa. On kuitenkin muutama raivausurakka, jotka haluan tehdä ennen joulua. Yritän esimerkiksi kovasti saada työhuoneen valmiiksi. Siellä tosin nälkä alkoi kasvaa syödessä, ja nyt ollaan siinä pisteessä, että olen eilen paklaillut seinää, jotta voisin maalata sen tänään, vaikka alun perin piti vain kiinnittää pari hyllyä seinälle. En todellakaan suosittele tämän mittaluokan projektien aloitusta juuri nyt. Sen sijaan suosittelen tekemään lyhyen listan, mitkä kodin alueet pitää ennen joulua siivota, ja sitten merkkaamaan kalenteriin, milloin sen aikoo tehdä. Minä aion käydä yhdessä lasten kanssa lelut läpi, ja tehdä tilaa tuleville lahjoille. Ajattelin myös raivata yhden karmeassa kunnossa olevan keittiön laatikon, mutta jos en ehdi niin ei haittaa.

Näiden lisäksi on monia muitakin valmisteluja, jotka voi tehdä jo  tällä tai ensi viikolla.

  • Jos lähetät joulukortteja, nyt on hyvä aika käydä ostamassa ne sekä postimerkit. Minä en enää lähetä paperikortteja, vaan sähköisen tervehdyksen.
  • Mikäli haluaa ostaa joulusiivouksen, nyt lienee korkea aika tilata sellainen! Oletan että siivousfirmoilla on joulun alla erittäin kiireinen sesonki.
  • Laitoin parvekevalot viime sunnuntaina. Ei ihan vielä adventti, mutta mitä enemmän valoa tässä pimeydessä, sen parempi! Aion ensi viikonloppuna tuunata muovihavuköynnöstä vielä muutamalla pallolla ja hopeahörselöllä.
  • Kaupat ovat jo joulutavaroita pullollaan, joten tonttulakki- ja kynttilävarastot voi täydentää jo nyt missä tahansa marketissa. Eikä ole huono idea ostaa uusia pattereita palovaroittimia varten!

Se, että aloittaa jouluvalmistelut tarpeeksi ajoissa, on siis ensimmäinen askel kohti stressitöntä joulua. Syvennyn ensi viikolla näihin aiheisiin tarkemmin. Millaisia jouluvalmisteluja te meinaatte tehdä tällä viikolla?

6 thoughts on “Joulu järjestykseen! Osa 1: Aloita ajoissa

  1. Kyllä graavikalat voi todellakin tehdä valmiiksi pakkaseen. Anoppini tekee niin ihan jatkuvasti, eikä niissä ole mitään eroa tuoreisiin nähden.

    • Tätä en ole koskaan kokeillutkaan. Olen aina graavannut kalat suoraan joulupöytään.

  2. Tein piparitaikinan, laitoin kolmeen osaan ja pakastin. En pidä valmiiden taikinoiden miedosta mausta, siksi näin. Porkkanalaatikon tein myös pakastimeen samalla kun ruokin perheen riisipuurolla. Sen lisäksi olen suunnitellut, että lahjalista pitäisi tehdä. 🙂

    • Minäkin leivon piparkakut omasta taikinasta. Siihen tulee mm. kermavaahtoa. Niin hyvää! Meillä on äitini kanssa tiedossa iso ruuanlaittopäivä viikon päästä, kun on hieman vapaata itsenäisyyspäivän takia. Tehdään peruna- ja lanttulaatikot, ja varmaankin leivon myös piparkakut.

  3. Minun stressitön Jouluni tänä vuonna: hankin yhden lahjan, joka on jo lähetetty Yhdysvaltoihin…koiralle. 😄Sukulaisten ja ystävien kesken ei anneta lahjoja. Aattona syömme ravintolassa, Tapanin aamuna reissuun. Ei stressaa yhtään!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.