Hyvien kodinkoneiden ihanuudesta

Kunnolliset kodinkoneet ovat kertakaikkisen ihania. Tämä on tullut selväksi viime viikkoina. Kävi niin, että tiskikone hajosi. Se oli yli kahdeksan vuotta vanha, ja kieltämättä ollut kovalla käytöllä. Nopeasti arvioin, että sitä on käytetty keskimäärin kerran päivässä kaikki nämä vuodet, joten käyttökertoja oli siis ainakin 3000. Onko se paljon vai vähän? En oikein osaa arvioida. 

Kone oli temppuillut jo monta vuotta. Se jätti välillä ohjelmat kesken ja pesutuloskaan ei minusta aina ollut kummoinen, vaikka puhdistin suodattimia säännöllisesti, siis viime aikoina noin kerran viikossa. Lopulta koneen näppäinpaneeli halkesi, eikä laite enää käynnistynyt. Piti siis ostaa uusi. 

Ketään ei varmaan yllätä, että päädyin jälleen Mieleen. Sitä nimittäin suositteli sekä Kuluttaja-lehti että anoppini, ja pidän molempien arvostelukykyä erittäin hyvänä. Matkalla kodinkoneliikkeeseen puoliso ehdotti, että uusittaisiin samalla sekä liesi että uunikin. Ehdotus oli perusteltu. Molemmat ovat alusta lähtien olleet jotenkin kehnoja. Oletin sähköremontin korjaavan ongelmat, mutta näin ei käynytkään. Ilmeisesti molemmat ovat alusta saakka olleet tehottomia. En tiedä, onko kyseessä vika vai ominaisuus, mutta lopputulos oli joka tapauksessa se, että muutama viikko sitten ostin kertarysäyksellä sekä uuden tiskikoneen, lieden että uunin. 

Silläkin uhalla, että kuulosta 50-lukulaiselta kotirouvalta, sanon vaan että oi onnea. Meillä on nyt ensimmäistä kertaa käytössä induktioliesi, ja hyvänen aika, miten nopeaa ruoanlaitto sillä on! Täysi kattilallinen vettä kiehuu hujauksessa. Ero entiseen lasketaan useammassa minuutissa. Eilen paistoin pipareita, ja uudessa uunissa pellillinen kypsyi noin viidessä minuutissa. Vanhalla uunilla aikaa meni noin vartti. Hullua on myös se, että uusi uuni on ulkomitoiltaan täsmälleen sama kuin vanha, mutta sisätilaa on paljon enemmän. Tämä kävi ilmi, kun huomasin että vanhat pellit olivat uuteen uuniin aivan liian pienet. Ruoanlaitto on näiden uusien koneiden ansiosta nopeutunut älyttömästi, ja eniten siitä on iloa tavallisena arki-iltana. Olen onnessani.

Miele tiskikone
Tätä systeemiä aluksi ihmettelin uudessa tiskikoneessa. Osoittautui erittäin toimivaksi.

Entä sitten uusi tiskikone? Sekin on mahtava. Pesutulos on silminnähden parempi. Korit liukuvat kuin itsestään, astiat on helpompi asetella niihin ja alun ennakkoluulojen jälkeen olen ruvennut kovasti tykkäämään Mielen kolmikerroksisesta systeemistä, jossa haarukat ja veitset asetellaan pitkäkseen ylimmälle tarjottimelle. Muutaman viikon käyttökokemuksen jälkeen pidän ko. systeemiä huomattavasti parempana kuin perinteistä koria. Tiskikoneen täyttäminen ja tyhjennys eivät edelleenkään kuulu lempitöihini, mutta se että käytössä on ensiluokkainen kone, tekee kyllä siitäkin huomattavasti miellyttävämpää. Puhumattakaan tietysti siitä, että ylipäätään on tiskikone käytössä. 

Olen siis viime viikot fiilistellyt arkisia kotitöitä ihan vain siksi, että olen saanut käyttöön kunnolliset koneet. Tuon tiskikoneen luvataan kestävän 20 vuotta, joten jos joskus tästä muutan, otan varmaankin sen mukaan uuteen kotiin. (Tämä ei siis ole maksettu mainos, vaan puhdas mielipide.) Ennakoin myös sitä, miten jouluruokien laittaminen tulee olemaan paljon nopeampaa ja helpompaa kuin ennen, ja miten tiskikoneeseen mahtuu kaikki astiat kerralla. Uusi tiskikone ei ole isossa mittakaavassa kummoinen juttu, mutta toistaiseksi olen jaksanut iloita siitä joka päivä. 

Mitkä ovat teidän kotinne tärkeimmät kodinkoneet? Mihin kannattaa panostaa?

18 thoughts on “Hyvien kodinkoneiden ihanuudesta

  1. Aikanaan olin erittäin onnellinen, kun meille hankittiin kuivausrumpu. Kävin oikeasti silittelemässä ja halailemassa sitä varmaan joka päivä! Siitä oli ihan valtava apu, kun tilaa ei ollut ruhtinaallisesti ja perheessä oli kuitenkin neljä lasta. Olin miettinyt sen hankintaa mm. sähkönkulutuksen kannalta, mutta kyllä unohtui ne mietteet, kun huomasi, miten valtavan iso apu siitä meillä oli.

    Nyttemmin on porukka jo vaihtanut kortteeria ja pyykinpesu alkaa olla melko ”säälittävää”, siis määrällisesti, kun siihen jatkuvaan pyykkäämiseen oli tottunut. Kuivausrumpu on silti edelleen käytössä ja rakastan sitä, että kissan- ja koirankarvat lähtevät sillä pois niin hyvin. Mutta ehkä en enää tämän kuivurin rikkoonnuttua uutta hanki, vaan alan meidän kahden vanhan variksen pyykit ripustelemaan ihan vaan narulle…

    Joka tapauksessa siis kuivausrumpu on ollut iso ilo ja meillä on sekä pesukone että kuivuri olleet merkkiä Bosch, johon olen ollut tyytyväinen.

    Nykyisin ehkä lempparikodinkoneet, jos noita pienkoneita voi siten kutsua, on vedenkeitin ja blenderi… Haaveissa on Smegin vempaimet, jos joskus nämä nykyiset hajoavat. Tiskikonekin meillä on, aika vanha sellainen, ja sen kohdalla olen miettinyt viitsinkö enää uutta ostaa, jos/kun tuo hajoaa. Minä tykkään tiskata käsin, vaikka onhan tuosta isosti apua etenkin silloin, kun on enemmän porukkaa paikalla yhtä aikaa.

    • Kuivausrumpua meillä ei ole, tilanpuutteen vuoksi. Mutta olen monien kuullut kehuvan sitä! Ilmeisesti myös vähentää pölyn määrää, jos olen ymmärtänyt oikein. Minulle viikko ilman tiskikonetta havainnollisti sen, että ilman en halua enää olla, ellei sitten ole ihan pakko 🙂

  2. Minä rakastan ”aitoa” Bamix- sauvasekoitinta. Käytän sitä paljon, ja eron halvempiin huomaa kyllä. Aluksi ajattelin, että se on hankala kun sitä varsi-teräosaa ei saa irti moottorista tiskaamista varten, mutta eipä se myöskään tipu kasvissoseeseen, niin että se pitäisi onkia sieltä ylös.

    • Bamix on ymmärtääkseni omassa lajissaan ehdotonta ykkösluokkaa. Minulla ei sellaista ole, mutta jos nykyinen sauvasekoitin joskus hajoaa, niin uusi on varmaan Bamix.

  3. Kahdeksan vuotta sitten laitettiin keittiöremontin yhteydessä kaikki kodinkoneet uusiksi ja edelleen nautin niistä kaikista. Suurin rakkauteni on monitoimiuuni, jossa myös kolme höyrytoimintoa. Leivon leipää monta kertaa viikossa ja höyryllä saa ihanan rapean kuoren. Myös induktiolieden nopeutta osaa kaivata, jos välillä kokkaa jossain missä sitä ei ole. Pienemmistä koneista yleiskone on lempparini, asuu pysyvästi keittiön tasolla, koska on lisäosineen lähes päivittäin käytösssä. Oli kallis ostaessa, mutta joka euron arvoinen on kyllä ollut.

    • Hei, meidän uudessa uunissa pitäisi myös olla tuollainen höyrymahdollisuus, tai ainakin pohjalla on syvennys höyrytysvettä varten. En ole vielä käyttänyt sitä, mutta kiva kuulla että toimii!

  4. Meillä on myös monta Mieleä ja tykkään niistä kaikista, mutta mun kokemus on ettei ne kestä yhtään sen paremmin kuin muutkaan merkit. Sen sijaan huolto toimii niissä loistavasti vielä takuuajan jälkeenkin.

    Kai robotti-imurikin on kodinkone. Se on arjen luksusta 🙂 Oikeasti tärkein kone on kyllä pyykinpesukone, ilman sitä elämä olisi aika hankalaa.

    • Minulla on nyt Mieleltä pyykkikone (muistelen että se on noin 5v vanha nyt), pölynimuri (1-2v) sekä uusimpana tiskikone. Huoltoa eivät ole vielä kaivanneet. Robotti-imuria ei ole, mutta jos ei kävisi siivooja niin sitten varmaan hankkisin robotin.

      • Meillä on pyykkikone, tiskikone ja pakastin. Pyykkikone vaati huoltoa jo ennen ensimmäistä käyttöä, tiskikone alle vuoden vanhana ja pakastin jonkun verran takuuajan jälkeen 🙂 Kaikki on huollettu ystävällisesti ja maksutta ja ovat porskuttaneet sen jälkeen hyvin.

  5. Induktiolieden kanssa jätettiin sekä mikro että vedenkeitin pois keittiöön tulikin lisää tilaa! Kyllä tuo kolminaisuus ja tarpeeksi iso jääkaappi on tärkeimmät. Ja sitten pölynimuri jossa on tehoa. Oma mielen imurini on 20 vuotta vanha ja toimii edelleen aivan moitteettomasti!

    • Vedenkeitintä ei ole ollut, vaikka harkitsin kyllä hankkimista edellisen lieden kanssa. Nyt ei ole sille mitään tarvetta, kun induktio kuumentaa samassa ajassa. Mikro on, ja sitä käytetään useamman kerran viikossa. Mahdollisesti kyllä pärjäisi ilmankin, mutta onhan se omalla tavallaan kätevä.

  6. Suurta iloa on tuottanut astianpesukone jonka hankimme vajaa puoli vuotta sitten. Muutimme asuntoon jossa oli tilaa sille, viimeiset reilut 10 vuotta on tullut asuttua asunnoissa joissa tiskikoneelle ei ole ollut paikkaa ja sen takia siis tiskattu aina käsin. Aivan ihana kodinkone joka kyllä helpottaa keittiön tiskitason siistinä pitämistä👍 En enää haluasi palata käsin tiskaamiseen. Ja on todella tehokas olo niinä päivinä kun laittaa astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen samaan aikaa päälle ja istahtaa sohvalle kuuntelemaan kun ne tekevät työnsä ☺️ -Jaana

    • Kyllä, tiskikone on todella olennainen siinä, että tiskipöytä pysyy helposti siistinä. Sinne kun voi päivän mittaan kaikki likaiset astiat piilottaa. Tiskikonerutiini viimeistelee tehokkuuden!

  7. Imuri ja pyykinpesukone. Eläinperheessä on pakko olla tarpeeksi tehokas imuri ja pyykkikone on ihan must. En osta mitään vaatetta/tekstiiliä, jota ei voi pestä koneessa. Meillä ei ole enää astianpesukonetta. Taloudessa 2 aikuista ja 2 teiniä ja huomattiin pärjäävämme ilmankin. Tiskiä tulee paljon vähemmän, kun jokainen joutuu huolehtimaan tiskeistään itse. Sähkövatkain ja soseutin sanoivat itsensä irti jonkin aikaa sitten ja ollaan huomattu, että elämä sujuu ihan helposti ilman niitäkin.

    • Monen koneen kanssa on varmaan niin, että ilmankin pärjää. Mutta sitten kun ne on, niin helpottavat myös elämää. Tämäkin on vähän tilakysymys mielestäni. Jos keittiössä on hyvin tilaa esimerkiksi mikrolle, niin miksi ei hankkisi. Mutta jos tilaa ei ole, niin ilmankin pärjää kyllä. Tottumiskysymyksiä kaikki.

  8. Meille tuli parisen viikkoa sitten uusi, vähän tyyriimpi imuri versus aiempiin halpureihin…ja kyllä eron huomaa!

    • Olen huomannut noiden Mielen laitteiden kohdalla saman. Ne ovat kyllä aika kalliita ostaessa, mutta pesutulos on selvästi parempi kuin vanhoilla koneilla oli.

  9. Meilläkin tiskikone hajosi tuossa viikko sitten. Se ei ollut kuin muutaman vuoden vanha, joten korjasimme sen. Nyt on toiminut taas hyvin. Mielestäni pesukone on meidän kodin tärkein laite. Ilman sitä olisi hankalaa.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.