Tiikerin sitkeät juovat

Kuten lupasin, vein tänään hyväntekeväisyyskirppikselle ison määrän vaatteita. Kuulostaa tosi yksinkertaiselta. Mutta kasseja pakatessa sain huomata, että vanhoista ajatusmalleista luopuminen ei käy noin vain. Minulla oli alunperin mielessä ne tietyt, myymistä odottavat vaatteet, mutta tässä innostuksessa päätin käydä myös kesävaatteet läpi, sekä vaatekaapin muutenkin. Ajattelin että kun nyt kerran olen menossa, niin viedään sitten kaikki mahdollinen kerralla.

Sitten kun aloin systemaattisesti käydä laatikoita ja hyllyjä läpi, löysinkin odotettua enemmän poistettavaa. Entinen lempineule, edelleen täysin nypytön ja siisti. Mutta en enää pidä vaaleanpunaisesta, joten pusero on ollut vuosia käyttämättä. Noin 17 vuotta sitten ostetut fcuk:n farkut, jotka olivat vuosia ne kaikista hienoimmat farkkuni. Alunperinkin varsin tiukat. Ja ei, valitettavasti en ole enää samoissa mitoissa kuin yli 17 vuotta sitten. Olen näitäkin säästellyt kai vanhasta muistista. Sitten muita vaatteita: samettijakku, joka on oikeastaan aina ollut vähän liian lyhyt. Toppi, joka taas on jo vuosia ollut liian iso. Juhlamekko, joka ei mennyt siinä aiemmin mainitussa second hand -liikkeessä taannoin kaupaksi. Ehkä siksi, että se on hyvin avonainen ja kokoa xs. Toinen mekko, jota muistelen pitäneeni viimeksi häämatkalla, josta on jo yli 10 vuotta siitäkin. Noista ajoista on tyylikin hieman kehittynyt.

Kaikkia noita vaatteita yhdisti priima kunto ja se, että olen niistä kaikista tykännyt joskus tosi paljon. Lisäksi niitä yhdisti se, että en ole mitään niistä pitänyt pitkään aikaan. Ja tiedättekö mitä. Lähes jokaisen vaatteen kohdalla päähän pälkähti spontaanisti ajatus tämän voisi myydä. Siis mitä hittoa! Olen juuri keräämässä vaatteita lahjoittaakseni ne, ja siitä huolimatta joku yritti päässäni vakuuttaa, että kyllä ne voisi myydäkin. Ollakseni nyt raatorehellinen, voin myös kertoa että ihan vakavissani mietin hetken, että mitä jos sittenkin kuskaisin nämä vielä toiselle kirppikselle, jossa myyjä saa myydyistä vaatteista pienen siivun. Että jos kuitenkin yrittäisin vielä sitä myymistä lahjoittamisen sijasta. Kun nämä olivat kaikki niin hyviä vaatteita!

Tulin kuitenkin takaisin järkiini, ja suuntasin kolmen kassin kanssa sinne minne alunperinkin olin meinannut mennä. Jätin kassit tiskille ja kotimatkalla oli keveämpi olo. En usko, että mitään noista vaatteista tulen ikinä kaipaamaan. (Miksi kaipaisin epäsopivia vaatteita?) Mutta rehellisyyden nimissä täytyy tehdä vielä toinenkin tunnustus. En pakannut mukaan aivan kaikkea, mistä olin päättänyt luopua. Yksi käsilaukku ja muutama kesävaate jäi kuormasta pois. Aion kokeilla, löytyisikö niille ostaja second hand -liikkeen kautta. Mutta jos ei löydy, niin sitten lahjoitan nekin.

Olen iloinen siitä, että kaikesta huolimatta onnistuin taistelemaan sitkeässä olevia ajatuksia vastaan ja pääsin isosta määrästä vaatteita eroon. Näköjään tätä täytyy silti edelleen harjoitella. Ei pääse tiikeri juovistaan ihan käden käänteessä.

Mullistava oivallus

Laura Pörsti kirjoitti tällä viikolla tekstin nimeltä Nainen tienaa 1,5 euroa. Se pysäytti. Laura kirjoittaa näin:

Aika harva meistä tuntuu ajattelevan, että laitanpa tämän laatutavaran nyt Kierrätyskeskukseen tai muuhun hyvään tarkoitukseen, jotta kierrättävä taho voi sitten saada siitä vähän voittoa omaksi hyödykseen (koska, toisin kuin suuri osa muista vaatteista, se ostetaan aika varmasti). Moni laittaa kierrätyspusseihin ainoastaan puoliepätoivoisia tai lähes arvottomia vaatteita ja näkee hulluna vaivaa saadakseen jonkin kympin omaan taskuunsa niistä ”paremmista”. Samaan aikaan hän laittaa erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen.

Tässä kiteytyy jotain pelottavan olennaista. Tajusin toimivani itse juuri näin. Ne epätoivoisimmat rääsyt sentään vien tekstiilikeräyksiin, joita on ilahduttavasti ilmestynyt kauppoihin. Mutta juuri nytkin minulla on pino ”parempia” vaatteita odottamassa, että saisin silitettyä ja kuvattua ne nettikirppikselle. Ja kyllä, samaan aikaan lahjoitan erikseen rahaa hyväntekeväisyyteen. Tajuan juuri tällä hetkellä miten uskomattoman epäloogista tämä toiminta on. Aivan älytöntä!

Olen ajatellut, että nuo vaatteet kannattaisi myydä, koska niistä ehkä saisi tosiaan sen pari euroa. Olen ajatellut, että on vähän kuin ”tuhlausta” laittaa ne vaatekeräykseen. Tunnistanpa vielä sellaisenkin ajatuksen, että haluaisin omien (entisten) hienojen vaatteideni päätyvän jollekin sellaiselle henkilölle käyttöön, joka ymmärtäisi niiden hienouden. Tämä viimenen nyt viimeistään on ihan hirveää kukkua. En ole halunnut laittaa niitä hyväntekeväisyyteen, koska olen liittänyt niihin vahvasti tunnearvoa. Halojaa, housut ovat housut ovat housut! Tässä tekee mieli suorastaan ravistella itseään.

Näiden kaikkien ajatusten keskellä haluan samanaikaisesti vilpittömästi tukea erilaisia hyväntekeväisyyskohteita. Lauran tekstin luettuani voin vain ihmetellä, miksi nämä asiat eivät ole yhdistyneet päässäni aiemmin. Jos tosiaan lahjoittaisin nuo hyvät ja siistit merkkivaatteet suoraan sellaiselle taholle, joka saa niistä tuloja työhönsä, miksi en tekisi niin? Miksi yritän maksimoida oman vaivannäön? Mikä minua vaivaa?

Juuri nyt on sellainen olo, että piintyneet ajatus- ja toimintatavat ovat saaneet aimo kolauksen. Ihan aiheesta myös. Eniten ihmetyttää, miksi ihmeessä en päästä itseäni helpommalla. En ole käyttänyt noita vaatteita vuosiin. En tule koskaan enää käyttämäänkään. Miksi en vain päästä niistä irti? Miksi en ole suorinta tietä toimittanut niitä hyväntekeväisyyteen? Yritin myydä niitä second hand -liikkeessä. Tällä kertaa ei mitään mennyt kaupaksi, joten miksi, MIKSI oikein haudon niitä kotona? Vaatteista saatava raha laskettaisiin parissa kympissä korkeintaan, jos ne nyt edes menisivät kaupaksi. Voisin hyvin lahjoittaa sen verran haluamilleni tahoille. En saa myymisestä ja siihen liittyvästä työstä minkäänlaista iloa. Lyhyesti sanottuna en muista, milloin viimeksi olisi arkijärki ollut näin pahasti hukassa!

Kiitos kuitenkin Lauralle, jonka kirjoitus herätti tästä järjettömyydestä. Kun menen kotiin, pakkaan kaikki myyntiä odottavat vaatteeni siistiin kassiin. Lauantaina vien ne pois. Sen jälkeen huokaisen helpotuksesta. Sen jälkeen en enää ikinä sorru samaan. Jos vaate ei mene jollekin ystävälle tai tuttavalle, tai jos en saa sitä kaupaksi liikkeessä, jossa minun ei tarvitse tehdä myymisen eteen yhtään mitään, lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon etten enää edes harkitse myyväni sitä itse. Tämä vapauttaa säilytystilaa, stressiä ja turhaa työtä. Pärjään hienosti ilman niitä muutamaa potentiaalista euroa. Voin aivan hyvin lahjoittaa ne suoralta kädeltä hyväntekeväisyyteen.

Nyt tietysti kiinnostaa, tunnistaako kukaan muu itseään tästä tekstistä? Tuossa Lauran jutussa on on muuten paljon muutakin kiinnostavaa pohdintaa, joten suosittelen sen lukemista lämpimästi. Tartuin tähän aiheeseen, koska se kolahti nyt niin lujasti. Tämän jälkeen tapani kierrättää vaatteita ei ole enää ennallaan.

Miksi vaatekaappini ei ole täydellinen (vielä)

Tästä tulee varsinainen vaateviikko, mutta koittakaa kestää. Lupaan olla ensi viikolla kirjoittamatta vaatteista yhtään mitään.

Olen monta vuotta tavoitellut asiaa nimeltä täydellinen vaatekaappi. Koko prosessi lähti vuosia sitten liikkeelle yleisestä tyytymättömyydestä niin tyyliin, olemukseen kuin vaatteisiinikin. Sen jälkeen olen selvittänyt millaisista vaatteista pidän, inventoinut ja karsinut kassikaupalla vääränlaisia kaapista pois. Olen myös ostanut ja saanut paljon uusia vaatteita, vaikka joukosta löytyy edelleen suosikkeja kymmenen vuoden takaa. Viime vuoden kirjanpito todisti, että uutta tulee enemmänkin kuin olisin arvannut.

Kaiken tämän jälkeen vaatekaappi oli siinä jamassa, että vuoden ostolakko tuntui realistiselta tavoitteelta. Akuutteja puutoksia ei enää ollut. Välillä joutuu käyttämään luovuutta, mutta sen olen ottanut positiivisena haasteena. Luin eilen uudelleen Rinnan Hyvän mielen vaatekaappia. Siellä on pitkä lista vaatteiden ominaisuuksista, joiden avulla voi haarukoida oman tyylinsä kulmakiviä. Tajusin, että itse asiassa tiedän täsmälleen, millaisista vaatteista pidän, erittäin yksityiskohtaiselle tasolle saakka. (Näistä voisi saada oman postauksensa!) Olen myös varsin sinut elämäntilanteeni kanssa sekä sen suhteen, millaisia vaatteita todellisuudessa tarvitsen. En siis enää juurikaan tee virheostoksia siinä mielessä, että ostaisin vaatteita, jotka jäisivät käyttämättä.

Vaatevarastoni ei silti ole täydellinen. Tämän viikon oivalluksen jälkeen ymmärrän miksi. Suurimpana esteenä on ollut se, että olen tavoitellut täydellistä hahmottamatta, mitä se käytännössä tarkoittaa. Visioni on ollut aivan liian yleisellä tasolla. ”Juuri sopiva vaate jokaiseen tilaisuuteen” on liian epämääräinen ilmaisu. Jos haluan täydellistä, vision täytyy olla paljon tarkempi: millaisia yksittäisiä vaatteita kaapista puuttuu tai siellä on liikaa?

Tämän tajusin, kun katsoin neuleitani. Ihannekaapissani olisi suunnilleen yhtä paljon sekä neutraaleita että kirkkaita värejä, sekä lämmintä villaa että viileämpää puuvillaa ja silkkiä. Tilanne on tällä hetkellä sellainen, että yksittäisissä puseroissa ei ole mitään vikaa. Ongelmana on niiden lukumäärän suhde toisiinsa. Kaapista löytyy monta kappaletta harmaita, ruskeita, tummanvihreitä ja luonnonvalkoisia neuleita eri materiaaleissa. Mutta siellä on vain yksi punainen sekä yksi turkoosi, jonka istuvuutta vielä vähän debatoin mielessäni, ja joka siksi ei ole päässyt pitkiin aikoihin päälle. Tästä näkökulmasta katsottuna ei ole mitään järkeä lisätä kaappiin enempää harmaata ja ruskeaa, vaikka olisi millainen ale. Sen sijaan minun kuuluisi kohdistaa katse niihin väreihin, joita kaapista puuttuu.

Tämä kuulostaa näin auki kirjoitettuna typerryttävän loogiselta ja yksinkertaiselta. Voi ihan perustellusti ihmetellä, miksi en ole toiminut juuri näin. Yksi syy on tuo hintaperusteinen ostelu. Kun hinta ohjaa valintaa, valikoima on rajattu ja kompromissit välttämättömiä. Toinen syy on se, etten ole tajunnut ajatella kokonaisuutta. Yksittäiset vaatteet ovat kivoja, mutta monta samanlaista kivaa yhdessä ei varsinaisesti tuo kaappiin sitä vaihtelua, jota kaipaan. Tämä on juuri syy siihen tyytymättömyyteen, jota vaatevarasto on ajoittain aiheuttanut siitä huolimatta, että pidän jokaisesta vaatteesta yksinään. Se puolestaan, miksen ole tätä hommaa aiemmin tajunnut, on itsellenikin mysteeri.

Mitä tämä tarkoittaa ostolakon kannalta? Ainakin sitä, että seuraavaksi analysoin jokaisen vaateryhmän kokonaisuutena. Mietin ensinnäkin sitä, millainen olisi täydellinen housu-, mekko- ym. varasto, ja toiseksi sitä, miten visio ja todellisuus vastaavat toisiaan. Aion tämän jälkeen tehdä jotain, mitä en ole tehnyt koskaan aiemmin, nimittäin ostoslistan. Koska ostolakko on tietenkin voimassa edelleen, en ryntää listan kanssa kaupoille, mutta jos ostoimpulsseja ilmenee, tarkistan ensin, onko  vaatteen ostaminen perusteltua. Jos vaatetta ei listalta löydy, on aiheellista kyseenalaistaa ostaminen erittäin vahvasti. Uskon, että tällä menetelmällä täydellinen vaatevarasto on huomattavasti realistisempi tavoite kuin ennen.

Mitä mieltä te olette? Onko joku päässyt vaatevarastonsa osalta täydellisyyteen? Jos ei, niin mistä kiikastaa?

Ajatuksia alennusmyynneistä, ostamisesta ja täydellisestä vaatekaapista

Edellisen ostoraportin kommenteissa tuli keskustelua siitä, kannattaako vaatteet ostaa täydellä hinnalla vai alennuksella. Minähän olen tunnetusti aina rakastanut hyviä alelöytöjä, ja nauttinut siitä, että saan jotakin alennuksella. Mutta olen viime aikoina alkanut tarkistaa kantaani. Tämä on suoraa seurasta tästä ostolakosta.

Myönnän rehellisesti, aiemmin hinta on voinut olla iso syy ostaa jotain. Kashmirneule isossa alennuksessa on vain kerta kaikkiaan tuntunut vastustamattomalta. Logiikka on mennyt jokseenkin näin: rakastan kashmiria – kashmir on kallista – iso alennusprosentti – kannattaa ostaa, koska kashmir on yleensä kallista. Ostos on tuntunut perustellulta, koska sain hankittua jotain mieluista, mutta maksoin siitä vähemmän kuin odotin. Tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että vaatevarasto ei ole ollut kovinkaan suunniteltu. Kun ostaa alesta, ostaa rajatusta tarjonnasta, ja sitten saa sitä mitä kulloinkin sattuu alessa olemaan. Tietysti on voinut olla mielessä, että tarvitsisi tietynlaisen vaatteen, ja niitä on etsinyt myös alennusmyynneistä, mutta mitään erityisen tarkkaa suunnitelmaa en ole koskaan noudattanut.

Nyt kun olen lopettanut satunnaisen vaatteiden ostelun, tuo hintakysymys on tullut uuten valoon. Ainakin kaksi ajatusta aiheeseen liittyen:

  1. Jos vuodessa ostaa vain muutaman vaatteen verrattuna aiempien vuosien moneen kymmeneen, käytetty rahamäärä on silti alhaisempi, vaikka ostaisi kaiken täyteen hintaan, eli säästöä syntyy.
  2. Kun ei ostaa vain harkitusti eikä huvikseen, on paljon tarkempaa, mitä sinne kaappiinsa lisää. Aiemmin olen ostanut millaisia neuleita vain periaatteella, että jos se on kiva se on kiva. Mutta nyt mietin tarkalleen, minkä värisillä tai tyyppisillä neuleilla haluaisin vaatevarastoa täydentää. Todennäköisyys sille, että juuri sellainen löytyisi alesta, on pieni. Näin ollen on paljon järkevämpää ostaa täydellä hinnalla, jos juuri sopiva tulisi vastaan.

Tajusin tänä aamuna, että alennuksella ostelija on kauppiaiden armoilla. Sen sijaan täydellä hinnalla ostaja ostaa juuri sitä mitä itse haluaa. Samoin tajusin sen, että ilman suunnitelmaa vaatekaapista ei koskaan tule täydellistä. Miten voisi tulla, jos ostomotiivina on hinta + se, että vaate on kiva? Kivoja vaatteita kertyy kyllä, mutta ilman suunnitelmallisuutta niistä ei synny tasapainoista vaatevarastoa. Jos minulla ei ole mielessä selkeää tavoitetta, miten voisin päästä sinne ostelemalla alesta sitä sun tätä?

Tavoitteeni ei ole minimalistinen kapselivaatekaappi. En myöskään tavoittele sellaista, että kaikki vaatteet olisivat täydellisesti ristiin yhdisteltävissä, olen sellaiseen liian värin- ja vaihtelunhaluinen. Mutta haluan esimerkiksi, että kaapista löytyy sekä neutraaleja että värikkäitä neuleita, suunnilleen puolet ja puolet. Tällä hetkellä tilanne on sellainen, että värikkäitä voisi olla yksi tai kaksi enemmän, ja toisaalta myös yksi musta perusneule olisi paikallaan, koska sellaista ei ole. Jos siis tässä tilanteessa tulee vastaan harmaa kashmirpaita, sitä ei ole mitään järkeä ostaa, olipa alennus millainen tahansa. Minulla on jo kaksi harmaata neuletta, kolmannen ostaminen olisi tyhmää, vaikka alennusprosentti olisi 90. Kolmas harmaa neule ei toisi kaappiin vaihtelua, ei täyttäisi puuttuvaa aukkoa, eikä muutenkaan lisäisi onnellisuuttani muuten, kuin että saisin sen halvalla. Mutta kun todellista käyttöä ei olisi, aleostos olisi 100% rahanhukkaa, eikä suinkaan säästöä.

En ole edelleenkään kokonaan luopunut alennusten metsästyksestä. Olen äärimmäisen kranttu mitä tulee sukkiin ja sukkiksiin, ja jos käyttämäni merkit tulisivat alessa vastaan, ostan taatusti. Tämä siksi, että tiedän niiden tulevan käyttöön ennemmin tai myöhemmin. Molemmat ovat sellaista käyttötavaraa, jotka kuluvat rikki ja roskiin, joten niitä on hyvä olla aina vähän varastossa. Jos tällaisen tuotteen saa alessa, se on mielestäni järkevää, koska kyseessä on tuote, jonka ostaisi joka tapauksessa täydelläkin hinnalla mikäli tarve tulisi.

Tämä vaateostosten suunnittelu ja ostolakko ylipäätään johtaa sen sijaan siihen, että esimerkiksi nyt kevään alepäivillä en katsele vaatteita sillä silmällä, mikä nyt olisi edullista, vaan sillä silmällä onko kyseessä vaatevarastosta puuttuva osanen. Jos on, alehinta on plussaa. Jos ei, en osta. Tähän loppuun on todettava, että tiedän olevani vähän hidas. Tällaisesta vaatesuunnittelustahan viisaammat ovat puhuneet jo vuosia, mutta minulle ei vain ole aiemmin auennut, mitä järkeä siinä olisi. Ostolakolla on siis yllättäviä sivuvaikutuksia! Mitähän tässä vuoden aikana vielä ehtii oivaltaakaan?

Millaisia alennusmyynntifilosofioita teillä on?

Viikon vinkit: Kuinka monta vaatetta, raivausohjeet ja puolipitoisten ongelma

Tässä artikkelissa mietitään ja lasketaan, kuinka monta kappaletta mitäkin tavaraa ihminen tarvitsee. Nämä laskutoimitukset ovat mielestäni aina kiehtovia. Jutussa annetaan esimerkiksi sellainen, että miten monta asua eli erilaista yhdistelmää saa tietystä määrästä vaatteita. Ongelmana tässä on, että nämä yhdistelmät ovat kuvitteellisia, ja vaikka lopputulos olisikin laskennallisesti miljoonia, niin käytännössä niin ei ole. Esimerkiksi sortseja ei voi yhdistää kovin monen eri vaatteen kanssa, ja sama koskee muitakin kausivaatteita. Todellisuudessa yhdistelmien määrä on paljon rajallisempi. Lisäksi minusta asu, jossa on samat housut, paita ja kengät mutta erilainen huivi kaulassa, ei varsinaisesti ole uusi asu, vaan ainoastaan variaatio ensimmäisestä, eikä erilainen huivi tee asusta esimerkiksi sopivaa johonkin erilaiseen tilaisuuteen. Tämä kaikki on tietenkin nipotusta – jutun ydinhän on siinä, että pärjäämme paljon vähemmällä kuin kuvittelemme. Mutta tämä osoittaa sen, miksi tietynlainen laskeminen on turhaa, ja järkevämpää on keskittyä siihen, että tavarat mahtuvat niille varattuun tilaan, olipa lukumäärä mikä tahansa. (MTV)

EDIT: Edellisen jutun luvut ovat aivan hassuja, eivätkä pidä paikkaansa. Rinnan esimerkissä vaatekokonaisuuksia tulee reilut 600, ei yli kuutta miljoonaa. Ilanaa ei ilmeisesti ole haastateltu tähän lainkaan, vaan toimittaja lainaa hänen kirjaansa.

Ammattijärjestäjä Eveliina Lindell antaa järkevät perusohjeet siihen, kuinka karsiminen ja tavaroiden hallinta saadaan alkuun. Hyvä vinkki on mm. varautua ennalta siihen, tarvitseeko esimerkiksi kanto- tai kuljetusapua, jotta tavarat saadaan todella ulos talosta. (Pirkka)

Tässä konmari-vaikutteisessa artikkelissa toimittaja on ratkaissut omien puolipitoisten vaatteidensa ongelman. Hänen suurin oivalluksensa on itse asiassa se, mitä vaatteita ei edes tarvitse pestä. Olen periaatteessa samaa mieltä, että farkkuja on turha heittää koneeseen ennen kuin ne ovat oikeasti likaiset, esim. kurassa tai muuten tahraiset. Mutta en mielelläni laita niitä takaisin kaappiinkaan putipuhtaiden joukkoon. Niissä on kuitenkin pölyä ja muuta kuonaa, joten säilytän käytettyjä farkkuja omalla tuolillaan. Tosin minulla on aktiivikäytössä vain kahdet farkut, joten tämä ei ole sikäli ongelma. Jos kierrossa olisi esimerkiksi kahdeksan paria, tilanne olisi varmasti erilainen.

Kaksi kuukautta ostolakkoa takana

Nämä projektit pyörivät näköjään mielessä öisinkin. Näin viime yönä sellaista unta, että olin käytettyjen vaatteiden liikkeessä. Löysin sieltä kaksi hienoa punaista kauppakassia, jotka maksoivat yhteensä 43 euroa. Mietin kuumeisesti, että lasketaanko nämä kassit vaatteisiin, ja onko sillä merkitystä, jos ostan ne käytettyinä. Heräsin aamulla ja mietin, että aika kalliita kasseja, etenkin kirppikseltä ostettuna…

Mutta nyt on jälleen kuun ensimmäinen päivä ja sitä myöten ostoraportin aika. Se on tällä kertaa lyhyt ja ytimekäs: en ostanut mitään. En yhtä ainoaa vaatetta itselleni. Kulutus nolla euroa! Haluaisin pysähtyä hetkeksi tämän faktan äärelle. Nyt on siis takana ainakin yksi kuukausi ihan todellista ostolakkoa. En käynyt vaatekaupoissa, en nettikaupoissa enkä kirppiksillä. Luulenpa, että viime vuonna ei ollut yhtäkään kuukautta, etten olisi ostanut ainuttakaan vaatetta. Vähintäänkin tuli napattua sukkia jostakin alesta. Tällaista toivon kulutukseni olevan jatkossa. Ostoja silloin kun löytyy jotain todella hyvää ja tarpeellista, ja kun ei ole sen kummempia tarpeita, ei osteta mitään.

Vaatteiden määrä on kyllä vähentynyt. Myin yhden vanhan virheostoksen ja osallistuin helmikuussa Patrician rintaliivikeräykseen. Kuskasin sinne aikamoisen kassillisen väärän kokoisia alusvaatteita, joita oli kertynyt kaapin nurkkiin vuosien varrella. Totesin, että en ikinä saa niitä myydyksi, eikä lähipiirissä ollut ketään, kenelle niitä olisi kätevästi voinut kierrättää, joten hyväntekeväisyyskeräys olisi paras vaihtoehto.

On ihan hullua, että vaikka kyseessä oli nippu vaatteita, joista osaa en ollut pitänyt valehtelematta kymmeneen vuoteen, jouduin silti tekemään tietoisia päätöksiä päästää irti. Nämä olivat kaikki olleet sopivia joskus, jossakin elämänvaiheessa, mutta eivät enää. Alusvaatteet ovat ainakin naisten pukeutumisessa jokseenkin keskeisessä roolissa, eikä huonosti istuvilla tai väärän kokoisilla liiveillä tee mitään, etenkin kun kaapista löytyy sopiviakin. Siitä huolimatta tunsin pientä luopumisen tuskaa kun niitä pakkailin. Harmitti, että joukossa oli niin vähän pidettyjä, uuden veroisia vaatteita, ja toisaalta harmitti se, etteivät ne vanhat lempparit enää olleet sopivia. Mutta väänsin järjen äänen kovemmalle, ja nyt on toisaalta hyvä fiilis siitä, että kaikki mitä kaapista löytyy, sopii.

Entäpä maaliskuun ennuste? Sain Patricialta alennuskupongin kiitoksena tuoduista vaatteista. Se on voimassa maaliskuun ajan. En tiedä vielä käytänkö sitä. Jos Hullut päivät sattuvat tälle kuulle, on mahdollista, että ostan sieltä jotain. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä niin, että analysoin ensin todelliset puutteet, lähden ostoksille vasta sitten. Tämä on jossain määrin uudenlaista suunnitelmallisuutta, joka toivottavasti johtaa järkeviin ostoksiin, jos kauppaan päädyn. Ennustan siis, että maaliskuussa saattaa jokunen järkevä ostos tulla tehtyä.

Seuraavaksi kollektiivinen raportointiaika! Miten teillä on mennyt? Kertokaa kommenteissa!

Ensimmäinen kuukausi: mitä kuuluu ostolakolle?

Nyt on helmikuun ensimmäinen päivä, mikä tarkoittaa sitä, että on raportin aika! Takana on nyt reilut neljä viikkoa vuoden kestävästä uusien vaatteiden ostamisen rajoittamisesta. Vähän hankalasti sanottu, mutta kyseessä ei ole alunperinkään ollut täydellinen ostokielto, vaan tarkemmin sanottuna turhan ostamisen lopettaminen. Jos olet aivan uusi täällä, lakkoon johtaneet pohdinnat löytyvät täältä. (Viime vuoden vaatehankinnoista olen kirjoittanut myös, osa I ja osa II)

Sitten varsinainen raportti. Kuluneen kuukauden aikana ostin yhden vaatteen. Se uumoilemani täydellinen mekko tuli nimittäin vastaan. Ostin mekon Max Maran outletista, se maksoi 125€, se on noin 70% villaa ja 30% silkkiä sekä pari prosenttia elastaania joukossa. Väriltään harmaa, malliltaan lyhythihainen klassinen kotelomekko, helma ylettyy juuri polven alapuolelle, vyötäröllä laskoksista taiteiltu yksityiskohta ja kapea vyö samasta materiaalista. Yritin ladata kuvaa, mutta se ei nyt jostain syystä onnistu, lisään myöhemmin jos tietokone suostuu yhteistyöhön. Mekko istuu minulle täydellisesti. Se on myös täydellinen tarkoitukseen, johon sen hankin: siisti, klassinen mutta ei liian juhlava vaate erilaisiin esiintymistilanteisiin ja vähän hienommille illallisille. Ei liian huomiota herättävä, mutta todella laadukas vaate. Uskoisin pitäväni tätä lopun ikäni.

Itse asiassa ostin mekon Akateemisen kirjakaupan keskustelutilaisuutta varten, mutten kuitenkaan voinut käyttää sitä siellä. Kangas on nimittäin läheltä katsottuna musta-valkoista, ja olisi ”vilissyt” tv-ruudussa. Minulla oli esiintymisvaatteesta kuitenkin vähän huoli etukäteen, ja paria päivää ennen esiintymistä satuin outletin eteen. Oikeasti olin hirveässä kiireessä, mutta päätin kuitenkin äkkiä kurvata katsomaan, olisiko liikkeessä mitään sopivaa. Rekissä roikkui noita mekkoja kaksi, toinen niistä oli todella pieni, ja toinen tuo minulle sopiva. Sovitin sen farkkujen päälle, koska aikaa oli niin vähän. Totesin että nyt löytyi hyvä, ja koska hinta oli sen verran maltillinen ottaen huomioon materiaalin ja designin, tein ostopäätöksen samantien. Olin kaupasta ulkona viidessä minuutissa. Harkinta-aika oli lyhyt mutta intensiivinen.

Olen todella tyytyväinen ostokseen. Samalla kävi selväksi, että tällainen ”ostolakko” on juuri oikea tapa ainakin minulle. Olen nimittäin ohittanut monta shoppailumielitekoa kuukauden aikana. Alennusmyynnit vetivät kyllä puoleensa, ja nyt kun olin sopinut itseni kanssa etten niihin mene, yllättäen sellaisetkin ketjukaupat, joissa en normaalisti asioi koskaan, alkoivat jotenkin houkutella. Oli aika erikoista huomata se. En kuitenkaan mennyt minnekään kiertelemään, joten vältyin siinä mielessä vakavilta houkutuksilta. Toisaalta kun tämä mekko nyt sattui löytymään, olisi ollut pöhköä olla ostamatta. Täydellisiä vaatteita ei tule usein vastaan, etenkään tuollaisella täsmäiskulla.

Sitä paitsi teoriani siitä, että vaatevarastoni on jo valmiiksi varsin hyvä, piti myös paikkaansa. Esiintymiseen löytyi sopiva vaate omasta takaa. Olen ostanut sen vuonna 2009 ja pitänyt jatkuvasti. Se on silti edelleen uudenveroinen, ja yksi lempivaatteistani. Tässä näkee, että jos vaate on oikeasti todella hyvä, sitä todella pitää vuodesta toiseen aina yhtä tyytyväisenä. Jos teitä kiinnostaa nähdä, mitä minulla lopulta oli päällä, keskustelu on edelleen nähtäväissä täällä. Jalassani olevat sukkahousut muuten parsin samana aamuna. Nuo olivat ainoat harmaat, ja havaitsin reiän onneksi ennen kuin lähdin kotoa. Harmaat sukkahousut tulevat siis luultavasti tämän vuoden aikana ostoslistalle.

Yhteenvetona kuukausi meni oikein hyvin. En ostanut mitään sellaista, mille ei olisi pitkäaikaista käyttöä. Toisaalta en ostellut mitään tarpeetonta, en tehnyt kompromisseja ja muutenkin pysyin mielestäni projektin tavoitteissa hyvin. Mutta entäpä te, hyvät lukijat! Vuoden alussa mukaan ilmoittautui iso joukko lakkoilijoita. Palan halusta kuulla, millainen kuukausi teillä on ollut. Millaisia haasteita on tullut vastaan? Onko joku pärjännyt koko kuukauden ostamatta? Ja entäpä te, jotka aloititte vaatekirjanpidon vuoden alusta? Kertokaa miten menee!

Vaatehuollon kustannukset vuonna 2016

Sen lisäksi, että seurasin vaateostoksia, pidin kirjaa vaatteiden huoltoon kuluneista rajoista. Tämä oli puhtaasti omasta mielenkiinnosta. Tämä ei ollut mikään huolenaihe, mutta toisaalta näistä kuluista ei ollut yhtään sen tarkempaa käsitystä kuin muustakaan. Vuonna 2016 käytin vaatteiden pesettämiseen pesulassa 111,9 euroa. Tämän lisäksi ostin 15 euroa maksaneen mokkanahan suoja-aineen vaaleita talvikenkiä varten. Kokonaissumma siis 126,9€.

Pesetin pesulassa neljä vaatetta: untuvatakin, silkkipuseron, pikkumustan sekä iltapuvun. Kuten huomaa, nuo ovat kaikki sellaisia, että kotipesussa on omat riskinsä. Untuvatakkeja olen pessyt itse omassa koneessa untuvalle tarkoitetulla aineella, mutta takin kuivattaminen pöyheäksi on kokemukseni mukaan aika vaivalloista. Pääsin helpommalla viemällä takin suoraan pesulaan.

Muut vaatteet olivat juhla-asuja. Niiden suhteen tilanne oli sama kuin untuvatakin: peseminen olisi periaatteessa saattanut onnistua, mutta viimeistään silittämisen kanssa olisi tullut ongelmia. Pesula oli järkiperäinen ratkaisu. Olen muutenkin sitä mieltä, että ostovaiheessa on järkevää tarkistaa, miten vaate pitää pestä. Juhlavaatteelle tai takille pesula on hyvä vaihtoehto, koska vaatteita ei ole tarkoituskaan pestä välttämättä jokaisen käytön jälkeen. Sen sijaan arkivaatteena en välitä sellaisista materiaaleista, jotka eivät siedä normaalia pesukonetta. Villavaatteet ovat asia erikseen, koska ne puhdistuvat tuulettamalla, ja useimmat niistäkin voi heittää koneeseen, kunhan käyttää asianmukaista pesuainetta ja -ohjelmaa.

Tuo reilun satasen loppusumma ei siis herätä intohimoja mihinkään suuntaan. Tuon verran tai enemmänkin olen ihan valmis satsaamaan vaatteiden käyttöiän pidentämiseen, sekä siihen, että omaa vaivaa säästyy. Ompelijaa en tänä vuonna käyttänyt, kiitos äitini, joka hoiti kaikki korjausompelut. Hän mm. muokkasi omasta vanhasta pitkästä nahkahameesta minulle polvimittaisen hameen. Jos äiti ei olisi tuota halunnut itse tehdä, olisin vienyt vaatteen ompelijalle lyhennettäväksi. Lisäksi tein itse pieniä korjauksia, kuten päättelin lankoja ja korjasin pieniä reikiä ja repeytymiä. Nahkakenkiä hoidin myös säännöllisesti, vaikka tänä vuonna ei tullut suutarille asiaa.

Ajattelin jatkaa tätä kirjanpitoa myös tänä vuonna, ihan vain omasta mielenkiinnosta. Arvelen, että summa pysyy suunnilleen samana. Pesetän untuvatakkini jälleen siinä vaiheessa, kun säät lämpenevät. Yhdet kengät odottavat korjauttamista. Varmasti jokunen mekko tulee myös pestäväksi jossain vaiheessa vuotta. Harkitsen eräiden housujen teettämistä, mutta en ole vielä päättänyt.

Millaisia vaatteiden huoltoon liittyviä kustannuksia teillä on? Käytättekö pesulaa tai ompelijaa?

Totuus viime vuoden vaatteista, osa 2

Vaatekirjanpito opetti paitsi määrällisiä, myös laadullisia asioita. Nyt minulla on todellista tietoa siitä, millainen shoppailija oikeasti olen verrattuna siihen, millainen kuvittelen olevani tai haluaisin olla. Tässä suhteessa kirjanpito oli ihan positiivinen kokemus, sillä tältä osin kuvitelmani eivät olleen hirveän kaukana todellisuudesta.

Huomaan olevani vaatevalinnoissani varsin ehdoton. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen valmis joustamaan laatu-, tyyli- tai mistään muustakaan vaatimuksesta. En esimerkiksi halua huonoja, hiostavia, nyppyyntyviä, helposti rikki meneviä tai muuten vain ankeita sukkia elämääni. Niinpä käytin sukkiin ja sukkahousuihin melko paljon rahaa. Pidän sukkia jalassa lähes joka päivä, joten haluan ostaa parasta mitä tiedän. En myöskään enää halua akryyliä vaatekaappiini missään muodossa. Jos ostan neuleen, se on nykyisin useimmiten kashmiria tai silkkisekoitetta. Tässä on yksi syy sille, miksi melkein kaikki on alesta. Kashmir on kallista, mutta jos sen ostaa outletista, hinta voi olla siedettävä.

Kirjanpitoa tarkastellessa oli positiivista huomata, että en tehnyt vuoden aikana kompromissiostoksia. Siis sellaisia, jotka tempaa vain mukaansa asenteella ”saa kelvata”, ja jotka sitten parin kerran jälkeen jäävät pitämättä. Olen pitänyt käytännössä kaikkia uusia vaatteitani. Pidän niistä kaikista edelleen. Yhdenkään hankkiminen ei ole kaduttanut.

Toki joukossa on muutama sellainen vaate, jonka olisin periaatteessa voinut jättää ostamattakin. Siniset samettihousut ja napakka musta t-paita olivat sellaisia ns. järkeviä hankintoja, jotka eivät aivan erityisesti sykähdytä olemassaolollaan. Toisaalta ne ovat hyviä, laadukkaita perusvaatteita, joille on käyttöä. Ovat siis paikkansa ansainneet, mutta jos olisin halunnut vähentää ostostelua, nämä ovat niitä, joista olisi voinut ensimmäisenä karsia.

Kengät ovat puolestaan heikkouteni. Sain lahjaksi uudet talvikengät, käytettynä toiset ja ostin itse (apua) viisi muuta paria. Niin, ja sain joululahjaksi vielä tohvelit. Lahjakengistä ensimmäiset olivat todella tarpeen, jälkimmäiset taas annan takaisin alkuperäiselle omistajalle, sillä niille ei tunnu tulevan käyttöä. Ostin keväällä kahdet tennarit, joista toiset lähes käytin kesän aikana lähes loppuun ja toisia tuskin lainkaan. Vaikuttaa siltä, että ekat tennarit täytyy heittää roskiin viimeistään ensi kesän jälkeen, mutta niille toisille tulee vielä paljon käyttöä. Yhdet matalat sandaalit ostin korvaamaan edelliset matalat sandaalit, jotka heitin ne kesällä roskikseen täysin palvelleina. Sitten on vielä kahdet korkeakorkoiset sandaalityyppiset kengät, jotka olivat käytännöllisesti katsoen tarpeettomia, mutta esteettis-taloudellisesti vastustamattomia.

Helsingissä on nimittäin mallipareja myyvä kenkäkauppa, jonka koko valikoima on valitettavasti täsmälleen kokoani. Kun jo valmiiksi edulliset hinnat laitetaan alennusmyyntiin ja minut liikkeeseen sisälle, lopputuloksena kenkämääräni kasvaa lähes väistämättä. Tuossa liikkeessä vierailua on harkittava todella tarkoin tämän vuoden aikana, sillä useimmiten löydän sieltä jotain, jota kuvittelen tarvitsevani, tai joka muuten vaan ilahduttaa. Lämpimät saappaat haluaisin, mutta katsotaan nyt, kuinka monta kuukautta pärjään ilmankin.

Nämä vaatepohdinnat ovat itselleni niin kiintoisia, että näistä taitaa riittää juttua vielä pitkäksi aikaa. Seuraavaksi siirryn muihin aiheisiin, mutta palaan asiaan viimeistään kolmen viikon päästä, kun kuu vaihtuu. Siinä vaiheessa on ostolakon ensimmäinen tarkistuspiste.

Totuus viime vuoden vaatteista, osa 1

Huuh, nyt on tilinteon hetki viime vuoden vaatteiden osalta. Tämä kirjoitus on yhtä paljon selonteko itselleni kuin teillekin. Taitaa tulla pitkä selostus, ottakaa hyvä asento.

Pidin koko viime vuoden (2016) yksinkertaista vaatekirjanpitoa. Merkitsin taulukkoon aina, kun ostin tai sain uuden vaatteen, mitä se oli maksanut tai keneltä olin sen saanut. Lisäksi merkitsin myös, oliko vaate alessa vai normaalihintainen, sekä lisäsin rastin ruutuun aina kun otin ko. vaatteen käyttöön. Näen siis nyt, kuinka suurta osaa ostoksista olen käyttänyt, ja kuinka monta on vielä ”korkkaamatta”. Kirjasin muistiin myös vaatteiden huoltamiseen käytetyt rahat. Näiden lisäksi merkitsin ylimalkaisesti muistiin kaapista poistuneet vaatteet, mutta en jaksanut pitää niistä yhtä täsmällistä lukua.

Viime vuonna vaatekaappiini tuli hieman laskutavasta riippuen 60-70 uutta vaatetta. Lukema on epätarkka, koska on vähän makuasia merkitäänkö esim. villakerrasto tai alusvaatesetti yhdeksi vai kahdeksi kappaleeksi. Sukka- ja kenkäparit ovat tietenkin aina yhteensä yksi. Voisi kuvitella että vaatekaapissa on ahdasta, mutta ei ole, koska sieltä on poistunut vähintään yhtä paljon, ellei enemmänkin vaatteita. Kokonaismäärä verrattuna viime vuoden alkuun on siis suunnilleen sama, kuitenkin sillä erotuksella että nyt valtaosa vaatteista on sopivia ja käytössä.

Sitten yksinkertaista tilastotietoa:

  • Sain joko uutena tai käytettynä lahjaksi 13 vaatetta
  • Ostin yhteensä 20 paria sukkia ja sukkahousuja
  • Vuoden aikana kenkämääräni lisääntyi 7 parilla
  • Ostin kaikki vaatteet alesta, lukuunottamatta uimapukua sekä muutamia sukkia ja sukkiksia
  • Ostin viime vuonna yhden uuden hatun, ja olen käyttänyt sitä
  • Alusvaatteita ostin 5 settiä, sekä lisäksi muutamat erilliset alushousut
  • Käytin lähes kaikkia uusia vaatteita. Käyttöön ottamista odottaa vielä pari ihan loppuvuodesta tullutta vaatetta, sekä muutamat varastoon ostetut sukat

Rinna Saramäki on laskenut kirjassaan Hyvän mielen vaatekaappi, että vuonna 2011 suomalaiset käyttivät keskimäärin reilut 1600€ vaatteisiin vuodessa (s.124-125). Minulla ei ollut budjettia, koska tämä oli samalla eräänlainen testivuosi. En halunnut vaikuttaa ostoimpulseihini millään ulkoisella rajoitteella, koska halusin tietää, miten toimisin ns. normaalisti. Vuodessa käyttämäni summa oli noin 300 euroa isompi, kuin Rinnan laskema määrä. Suomalaiseen keskiarvoon suhteutettuna en törsäillyt poskettomasti, jos en kyllä pihistellytkään. Kuitenkin esimerkiksi perheen ruokamenoihin suhteutettuna vaatteisiin käytettämäni summa oli ihan järkevä. Silti olen hieman järkyttynyt siitä, miten paljon rahaa käytin.

Katsokaas minä kuvittelin, etten osta vuodessa vaatteita juuri lainkaan. Olisin etukäteen arvioinut vaatemenoni olevan n. 500€, ja uusia vaatekappaleita noin kymmenkunta. Tässä kohdassa on hyvä ottaa pieni todellisuustarkistus. Rinnan mukaan jopa toimeentulotuella elävän ihmisen vaatebudjetiksi on laskettu noin 450€ vuodessa. Siihen nähden tuo oma ennakkoarvioni oli todella pahasti pielessä, koska ymmärsin toki ostavani muutakin kuin äärimmäiseen tarpeeseen. No, tästä otan opikseni ainakin sen, että omaan arvioon ei kannata luottaa, ellei ole mitään faktaa arvion taustaksi. Kuvittelin olevani shoppailua inhoava ja vaatekauppoja karttava aliostaja. Kävikin ilmi, että olen ihan keskimääräinen, melko runsaasti vaatteita hankkiva ihminen.

Tietenkin kaikki on suhteellista. Luulenpa, että muutamatkin muotibloggaajat pyörittävät vuoden aikana vaatekaapissaan moninkertaisen määrän vaatteita minuun verrattuna. Budjetti voi kuulostaa isolta, mutta koska se asettuu lähelle keskiarvoa, siitä seuraa se, että kuulun enemmistöön käyttämäni summan kanssa. Suurin syy sille, että rahaa meni tuo määrä, on haluttomuuteni tehdä kompromisseja laadun suhteen. Toisaalta olen myös haluton maksamaan ylihintaa, mistä seurasi se, että lähes kaikki vaatteeni ovat alennusmyynnistä hankittuja.

Viimeisen vajaan 10 vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olen saanut lapsia ja sen vuoksi lihonut ja laihtunut. Olen elänyt toimistoelämää, pikkulapsiarkea sekä tehnyt töitä yrittäjänä. Vaatetarpeeni, – kokoni ja -makuni ovat muuttuneet muutaman viime vuoden aikana moneen otteeseen. Vasta tänä vuonna tuntui siltä, että tilanne on vihdoinkin tasoittunut ja muuttunut stabiilimmaksi. Sen seurauksena raivasin kaappiani urakalla, ja sieltä lähti kassitolkulla epätoimivia vaatteita. Samasta syystä myös uusille hankinnoille oli aidosti tarvetta. Esimerkiksi nuo alusvaateostokset olivat välttämättömiä. Alkuvuodesta hankkimani farkut ovat olleen jalassa viikkotolkulla.

Kaikesta huolimatta kokonaisuus oli siksi pysäyttävä, että ostolakko tuntui tulevan tarpeeseen. En aio enkä halua lopettaa vaatteiden ostamista tykkänään, mutta haluan nähdä, miten pitkään voin olla ostamatta. Tänä vuonna siihen on oikein hyvä tilaisuus, koska viime vuoden hankintojen ansiosta vaatevarasto on varsin hyvä ja monipuolinen.

Tässä ensimmäinen osa vaatekirjanpidon analyysistä. Seuraavassa osassa pohdin, mitä kaikkea muuta opin vaatteistani, shoppailusta ja itsestäni vaatekirjanpidon seurauksena. Jos aihe kiinnostaa, niin muutkin ovat analysoineet viime vuoden hankintojaan. Rinna Saramäki on kirjannut mukaan myös korut ja asusteet. Hänen kirjanpitonsa on mitä mielenkiintoisinta luettavaa. Ehdoton ehkä -blogin Saara puolestaan on kirjannut ostoksensa erittäin säntillisesti. Hän on vaatekirjanpidossa jo konkari, ja siihen nähden on lohdullista, että hutiostoksia sattuu monen vuoden treeninkin jälkeen. Jos teillä on blogeissanne vastaavia analyysejä, linkittäkää toki kommenteissa.