Aihearkisto: Vaatteet ja kengät

Sinä olet vastuussa lahjoitusten laadusta

Julkaistu , kirjoittanut
11

Jälleen kerran kirjoitan vaatekeräyksistä. MOT-ohjelma uutisoi raflaavasti, kuinka suomalaisten hyväntekeväisyyteen lahjoittamat vaatteet päätyvätkin kehitysmaihin, ja siellä   luultavasti jonnekin katuojaan. Muistan, kuinka tämä juttu sai alkunsa. Eri keräyslaatikoihin vietiin vaatteita, joihin oli piilotettu GPS-paikannin. Nyt sitten lopulta selvisi, mihin vaatteet päätyivät.

Tämä juttu hermostutti minua jo alkuvaiheessa, ja hermostuttaa edelleen. Ongelman ydin ei ole se, että järjestöt eivät toimikaan siten, kuin sanovat toimivansa. Ei edes se, että nämä vaatteet päätyivät väärään paikkaan. Isoin ongelma on se, että esimerkkivaatteet olivat hirveää roskaa, jota ei olisi koskaan pitänyt laittaa yhteenkään keräyslaatikkoon!! Tämä ohjelma antaa aivan väärän kuvan ihmisille. Juuri sellaisia vaatteita, mitä MOT oli käyttänyt, ei missään nimessä pidä viedä hyväntekeväisyyteen. Se on systeemin tietoista väärinkäyttöä.

Roskan paikka ei ole hyväntekeväisyydessä. Roskan paikka on ROSKIKSESSA. En tiedä millaisesta ratakiskosta tämä pitäisi toimittajillekin vääntää, että asia tulisi selväksi. Mutta yritetään vielä kerran: Jos sinun lahjoittamasi rikkinäinen tai tahrainen vaate päätyy saastuttamaan kehitysmaassa virtaavaa jokea, se on sinun oma vikasi! En tiedä miten tämän voisi selkeämmin sanoa. Jos emme lahjoita roskaa, emme ole myöskään osa tätä ongelmaa.

Nämä ovat roskaa.

Mietin, missä vaiheessa meille syntyi sellainen käsitys, että hyväntekeväisyyteen voi lahjoittaa mitä vain, ja että siellä sitten ”joku” seuloo rikkinäiset ja rähjäiset joukosta pois. Vai oliko meillä ajatus siitä, että joku superköyhä jossain saattaisi itkeä ilosta saadessaan anorakin, jonka vetoketju ei toimi? Vai olivatko katukuvaan ilmestyneet järjestöjen keräyslaatikot vain liian houkutteleva tapa ratkaista vaatepaljouden ja roskavuorien aiheuttama ahdistus? Nakataan kaikki vaikeat vaatekappaleet sinne, kyllä ne sieltä jonnekin hyvään tarkoitukseen päätyvät. Ikävä yllätys, kun eivät päädykään.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen tarkoitus on myydä hyväkuntoisia vaatteita, saadakseen rahaa hyväntekeväisyyskohteelleen. Järjestöjen tarkoitus EI ole lajitella meidän myyntikelvottomia vaatteitamme. Se on meidän oma tehtävämme. Tiedän, että ihmisillä on hirveän erilaisia käsityksiä siitä, mikä on käyttökelpoista ja mikä ei. Sanotaan se nyt vielä kerran: mikä tahansa vika tekee vaatteesta lahjoituskelvottoman. (Poikkeuksena aito vintage, siinä ei pikkuviat haittaa.) Jos et ole varma, mieti miksi luovut. Jos syy on siinä, että vaate on esimerkiksi väärää kokoa, väriä joka ei pue sinua tai yhteensopimaton tyylisi kanssa, sille hyvinkin löytyy uusi käyttäjä. Mutta jos luovut vaatteesta siksi, että se ei enää täytä omia laatuvaatimuksiasi (nyppyjä? nukkaa? kulahtanut? paha haju? koirankarvoja? armottoman epämuodikas?) pitäisi hälytyskellojen soida. Sellaista ei pidä lahjoittaa minnekään. Jos haluat tarkistaa, tarkat ohjeet ja kriteerit lahjoituksille löytyvät tästä postauksesta.

Järjestöillä pitäisi tietysti olla systeemi, joka takaa sen ettei jätettä päädy vääriin paikkoihin, mutta oikeasti vastuu on meillä kuluttajilla. Meidän pitää kestää se, että kukaan muukaan ei halua meidän huonoja vaatteitamme, vaan että niiden paikka on roskiksessa, tai mahdollisuuksien mukaan kunnan jätehuollon järjestämässä tekstiilikeräyksessä. H&M:n tai jonkun muun kaupallisen ketjun tekstiilikeräys ei ole yhtään sen luotettavampi paikka kuin joku UFFikaan. Esim. H&M:n prosessi ei ole läpinäkyvä, eikä kuluttaja voi olla varma minne vaatteet päätyvät. Sen sijaan luotan  siihen, että esim. kunnallisesta tekstiilikeräyksestä ei päädy materiaalia kehitysmaiden riesoiksi. Yrityspuolelta luotan vain Finlaysonin keräyksiin.

Vanhoista vaatteista on vaikea päästä eroon. Se on fakta, jonka kanssa täytyy opetella elämään. Kirppikset eivät vedä, koska kaikilla on sama ongelma. Meillä on liikaa vaatteita, ja hankimme niitä jatkuvasti lisää. Kaapit tulevat täyteen, ja sitten täytyy karsia. Innostumme kapselipuvustoista ja 333-projekteista, ja sitten karsitaan lisää, ja tietysti hankitaan myös uutta, jotta tiukasti kuratoidusta puvustosta tulisi täydellinen. Tai sitten ostamme ostamisen ilosta, vain koska se on niin halpaa ja helppoa. Tiedän omasta kokemuksesta.

Perimmäinen ratkaisu ongelmaan on ostaa merkittävästi vähemmän vaatetta kuin aiemmin, ja ostaa käytettyä aina kuin mahdollista. Silloin ei tule ylimääräistä kierrätettävääkään. Olen huomannut tämän käytännössä itse. Kun viime vuosina olen ostanut hyvin harkiten, ei kaapista enää lähde ulospäin läheskään niin paljon kuin ennen. Se johtuu siitä, että virheostosten määrä on pudonnut. Kun en osta enää ”ihan kivoja” vaatteita, en myöskään kyllästy niihin. Koska ostan laadukkaampia vaatteita kuin aiemmin, ne kestävät pitkään hyvinä, ja ne tekstiilit jotka poistan, menevät suoraan roskikseen (alusvaatteet, sukat).

Ole siis osa ratkaisua. Älä lahjoita huonokuntoista tekstiiliä minnekään. Osta vain harkiten ja mahdollisimman laadukasta. Jos aihe kiinnostaa, ota Outi Pyyn blogi ja instagram seurantaan, hän jakaa väsymättä ajantasaista tietoa tekstiilien kierrätyksestä. Tai kuuntele vaikka meidän yhteinen podcast parin vuoden takaa! Jos pohdit, mistä tunnistaa laadukkaan vaatteen, lue Rinna Saramäen Hyvänmielen vaatekaappi, jossa paneudutaan laadun ja tyylin lisäksi myös vaatetuotannon ongelmiin, ja kuuntele Rinnan haastattelu täältä.

Uusi polvi, uudet vaatteet

Julkaistu , kirjoittanut
6

Minulle kävi hiihtolomalla niin paha lasketteluonnettomuus, että vasen polveni meni aivan mäsäksi. Tarkalleen ottaen eturistiside katkesi ja sivusidekin repeytyi melkein poikki, ja kaikenlaista pienempää vammaa lisäksi. Tästä ei pelkällä levolla toivuttu, joten polvi leikattiin reilu viikko sitten. Sairaanhoitaja kertoi etukäteen, että kannattaa tulla sairaalaan väljissä housuissa, koska jalka tulee olemaan aluksi paketissa nilkasta reiteen saakka. Mitkään tavalliset farkut eivät mahtuisi päälle.

Tämä olikin erinomainen syy hankkia kunnon college-housut. Minulla ei ole ollut siistejä ja ehjiä kotiverkkareita aikoihin, joten päätin ostaa sellaiset, joita voisin pitää sitten siinä tarkoituksessa myöhemmin. Uniqlon nettikaupasta löytyikin hyvät; mustat, väljät ja yksinkertaiset kotihousut. Kokemukseni mukaan Uniqlon koot ovat pikemminkin niukat kuin väljät, joten otin L-kokoiset. Sitten harrastin terapiashoppailua, ja klikkasin koriin vielä mustan väljän neulemekonkin. En tiedä, voiko ihmisellä olla liikaa neulemekkoja, minulla ei toistaiseksi ainakaan ole. Yllätyin kuitenkin siitä, että vaatteet osoittautuivat tällä kertaa kokoaan vastaaviksi. Housut olivat niin isot, että vyötäröä piti kääntää kierros alaspäin, ja mekko osoittautui toimivimmaksi vyön kanssa.

Tällä mennään.

Kun heräsin leikkauksesta, havaitsin että jalka tosiaan oli paketissa nilkasta nivusiin saakka,  mutta sen lisäksi jalan ympärillä oli jämerä saranatuki. Se on sellainen metallista ja muovista tehty härveli, joka kiinnitetään viidellä remmillä, ja joka ylettyy puolesta reidestä puoleen sääreen asti. Polven kohdalla on sarana, joten sen kanssa voi (joskus tulevaisuudessa) kävellä. Tämän laitteen tarkoitus on varmistaa, ettei polvi vahingossakaan taivu väärään suuntaan kun lähden liikkeelle. Tätä ei hoitaja ollut maininnut etukäteen, ja yhtäkkiä liian isot housut muuttuivat täsmälleen sopiviksi. Yhtään pienempiin ei tukisysteemi olisi mahtunutkaan. Terapiamekko puolestaan osoittautui täydelliseksi kotivaatteeksi. Verkkareiden riisuminen ja pukeminen on nimittäin tämän jalan kanssa todella hankalaa, joten olen käyttänyt etupäässä väljiä mekkoja. Tykkään siitä, että helma ylettyy polveen asti, joten L-koko oli sittenkin oikea.

Nämä maaliskuun vaateostokset osoittautuivat siis erinomaisen tarpeellisiksi ja hyviksi. Niillä on runsaasti käyttöä senkin jälkeen, kun jalka joskus paranee. Saranatukea on kuitenkin käytettävä ainakin huhtikuun loppuun asti, joten siihen saakka nuo verkkarit ovat ainoat housut, jotka voin laittaa jalkaan jos lähden ulos. Periaatteessa tuen voisi ehkä pukea myös sukkahousujen päälle, jos satun saamaan sellaiset joskus jalkaan. Toistaiseksi en ole viitsinyt edes yrittää. Täytyy sanoa, että leikkauksesta toipuminen on ollut paljon hitaampaa ja hankalampaa kuin olisin kuvitellut. Mutta vasta nyt, melkein kaksi viikkoa operaation jälkeen, alkaa olla sellainen olo, että jaksan esimerkiksi kirjoittaa. Kaikki on kotona hidasta ja hankalaa, sillä en voi keppien kanssa kantaa mitään, enkä pysty seisomaan tai edes istumaan kovin pitkiä aikoja. Suihkuun pääseminen vaatii aikuisen avustajan ja odotan sitä, että voisin yöllä kääntää kylkeä. Vaatii aktiivista uskoa, että tästä on vielä tulossa normaali ja entistä vastaava jalka, mutta näin minulle on vakuutettu kaikkien asiantuntijoiden tahoilta. Joten sitä odotellessa.

Kauanko vaatteet kestävät?

Julkaistu , kirjoittanut
4

Hesarissa oli äärettömän mielenkiintoinen juttu nelikymppisestä miehestä, Olof Hoverfältistä, joka on kolmen vuoden ajan pitänyt tarkkaa kirjaa vaatteidensa käyttömääristä, hinnoista ja kestävyydestä. Valitettavasti linkki on vain tilaajille ja maksumuurin takana, mutta hän on itse kirjoittanut aiheesta blogipostauksen englanniksi.  Lisäksi Hoverfält kertoo projektistaan avoimesti omilla nettisivuillaan, jossa kuka tahansa voi seurata, mitä vaatteita hän pitää ja milloin. Lyhyesti kerrottuna hän on luonut tietokoneelle tietokannan, jonne kirjaa joka ilta, mitkä vaatteet ovat olleet päällä. Tietokannasta löytyy myös tieto jokaisen vaatteen ostopäivästä, hinnasta ja merkistä. Samoin sinne kirjataan tieto, jos vaate on poistunut käytöstä. Lopputulos on, että kolmen vuoden jälkeen hänellä on yksityiskohtaista dataa mm. siitä, kuinka paljon yksittäisen vaatteen käyttökerta on tullut maksamaan (ostohinta jaettuna käyttökertojen määrällä), tai miten monta kertaa vaatetta ylipäätään on käytetty, ennen kuin se on poistettu.

Näin yksityiskohtainen dokumentointi vaatii sitoutumista, mutta tuottaa kyllä ällistyttävän tarkkaa tietoa. Oma vaatekirjanpitoni sisältää vain sen, milloin vaate on tullut kaappiin, sekä mahdollisesti hinnan, sekä sen onko se ostettu uutena, kirppikseltä, vai saatu lahjaksi. En ole kirjannut poistoja enkä käyttökertojen määrää, mutta tämä yksinkertaisempikin kirjanpito antaa osviittaa siitä, kauanko vaatteet kestävät. Samoin sieltä näkee, onko vaatteelle tullut käyttöä vai ei. Yksittäisten käyttökertojen määrää en tiedä, mutta pystyn tekemään valistuneen arvion, kun tiedän milloin vaate on ostettu, ja tiedän olenko sitä ylipäätään pitänyt paljon vai vähän.

Kestääkö kallis vaate paremmin?

Yksi Hoverfältin projektin taka-ajatuksista olikin selvittää, ovatko kalliimmat merkkivaatteet kestävämpiä kuin halvat. Olen itsekin seurannut asiaa, ja tiettyjen vaatteiden kohdalla olen todennut, että kalliimpi kestää paremmin. Yksi esimerkki on alusvaatteet: suosin muutama vuosi sitten suomalaisen Patrician alusvaatteita, sillä ne ovat varsin kohtuuhintaisia. Mutta kirjanpidostani selviää, että suurin osa viime vuosina hankkimistani Patrician rintaliiveistä ei ole kestänyt käyttöä kovin kauan. Sen sijaan paljon kalliimmat Primadonna ja Simone Perele -merkkien liivit tuntuvat kestävän vuodesta toiseen. Ostin vuonna 2018 heinäkuun alennusmyynneistä kahdet Patrician ja kahdet Simone Perelen rintaliivit, sekä niihin sopivat alushousut, tosin Patrician paketissa oli vielä kolmannetkin alushousut. Patrician alusvaatteet maksoivat yhteensä noin 90€, Simone Perelen vastaavat 280€. Nämä ovat vertailukelpoisia, sillä alusvaatteiden tyyli ja käyttötarkoitus oli sama. Nyt vuonna 2021 kaikki Simone Perelen vaatteet ovat edelleen käytössä, mutta Patricialta ainostaan toiset liiveistä, eivätkä nekään kestä enää kovin kauan. Vuonna 2016 ostetut Patrician rintsikat on kaikki poistettu käytöstä jo aikaa sitten, mutta ennen kirjanpidon aloittamista hankitut Primadonnat kestävät aktiivista käyttöä edelleen yli viiden vuoden jälkeen. Ainakin tässä tapauksessa kolminkertaisella hinnalla on saanut rutkasti lisää käyttöikää.

Hesarin artikkelia lukiessa mietin myös sitä, että ihmisillä lienee hyvin erilaisia standardeja sille, millaisessa kunnossa vaatteen on oltava, että se ei enää ole käyttökelpoinen. Hoverfält vaikutti huoltavan vaatteitaan huolellisesti, mutta epäilen silti, että hänellä on varsin korkeat standardit vaatteiden kunnolle. Jotenkin sain rivien välistä sen kuvan, että hän ei ole niitä miehiä, jotka pitävät helmasta rispaantunutta aluspaitaa kauluspaidan alla, sillä eihän sitä sieltä kukaan näe. Haastattelusta ja tilastoista sai sen kuvan, että pikkuvikaiset vaatteet poistuvat käytöstä vauhdikkaasti, ellei niitä voi helposti korjata uutta vastaavaan kuntoon. Korjaamisesta Hoverfält ei kyllä puhunut mitään, joten oletan että parsimista hän ei harrasta. Kenties parsittu vaate ei täyttäisi hänen laatukriteereitään? Itse en näe parsimisessa mitään vikaa, päinvastoin. Korjasin juuri kashmirneuleesta koinsyömän rei’än, eikä parsittua kohtaa huomaa vaatteesta, ellei suurennuslasin kanssa etsi.

Toisaalta tiedän, että moni sinnittelee varsin rähjäistenkin vaatteiden kanssa, koska ei ekologisista syistä raatsi heittää niitä roskiin. Yritän itse taiteilla jonkinlaisella keskitiellä tässä suhteessa. Korjaan ja parsin, jos se on suinkin mahdollista, käytän suutaria ja huollan vaatteitani. Tänä vuonna olen myös oppinut värjäämään vaatteita, mikä voi pidentää niiden käyttöikää. Mutta esimerkiksi jo edellä mainittujen alusvaatteiden suhteen olen tarkka. Jos rintaliivien elastaani löperöityy tai jos ne alkavat hiertää, poistan ne kaapista. Samoin poistan puhkikuluneet sukat, rispaantuneet alushousut ja myös sellaiset ohuet sukkahousut, jotka eivät ole vielä varsinaisesti rikki, mutta joissa on paljon langanvetoja. Jos kengät ovat siinä kunnossa, että suutari ei voi niille enää tehdä mitään, niiden on aika mennä. Olen päättänyt, että arvostan itseäni käyttämällä vaatteita, joissa tunnen oloni hyväksi.

Halpakin voi tulla kalliiksi

Viimeinen huomio Hesarin jutusta on se, että halpakin vaate tulee kalliiksi, jos sitä ei käytä. Alesta ostettu vaate on todellinen uponnut kustannus, jos sitä ei ikinä pue päälleen. Sen sijaan siitä tulee kaapin tuketta ja harmitusta. Olen järkeillyt, että siksi eniten kannattaa maksaa vaatteista, jotka myös tulevat tiheimpään käyttöön; siis toisin sanoen arkisista käyttövaatteista, kuten kengistä, takeista, alusvaatteista ja muista sellaisista, joita pukee jatkuvasti ylleen. Tästä näkökulmasta pihistellä kannattaa pikemminkin juhlahuituloista, ainakin jos kaipaa niiden suhteen vaihtelua. Jos taas on tyytyväinen siihen, että joka juhlissa on sama vaate, kannattaa panostaa kerralla, ja ostaa niin laadukas kuin mahdollista. Tämä pätee ainakin miesten pukuihin, mutta myös naisten juhlavaatteisiin. Heti ostolakkoni ensimetreillä ostin klassisen kotelomekon laadukkaasta villakankaasta. Olen käyttänyt sitä lukemattomia kertoja, se on varsinainen luottovaate, jonka voi laittaa häistä hautajaisiin, ja aina tietää näyttävänsä hyvältä ja asialliselta.

Minulla on valitettavasti kokemusta myös noista kaallista alennusvaatteista. Etenkin ennen ostolakkoa minulla on paha taipumus ostaa alesta kaikkea sellaista, mikä ei lopulta tullutkaan aktiiviseen käyttöön. Pahimmillaan vaate jäi käyttämättömänä kaappiin. Tästä tavasta onneksi paranin ostolakon vaikutuksesta.

Vaatteiden laatu on äärettömän mielenkiintoinen aihe! Lukiko joku teistä tuota Hesarin juttua? Millaisia ajatuksia se herätti? Miten teidän mielestä laatu ylipäätään määritellään vaatteessa?

 

Kauniita ja käytännöllisiä vaatteita

Julkaistu , kirjoittanut
14

Pari kuukautta kuluvaa vuotta on mennyt, ja ajattelin nyt kuitenkin raportoida vaateostoksista, koska mihinkä sitä nyt vanhasta tavasta pääsisi. Tammikuussa ostin kaksi vaatetta: juhlakengät ja punaisen villamekon. Lyhyesti todettakoon, että kengät olivat halvat, mekko kallis. Molemmat ovat ihania. Vaaleat juhlakengät ovat olleet ostoslistalla pidempään, olen maininnut ne jo vuosi sitten, mutta olen niitä epäaktiivisesti etsiskellyt pidempäänkin. Mekko ei ehdottomasti ollut millään listalla, mutta kirkkaanpunainen kashmir vastuulliselta kotimaiselta merkiltä (Arela) puoleen hintaan – tässä oli liian monta houkutusta yhtä aikaa. Arelan vaatteisiin ei sitä paitsi olisi koskaan varaa, paitsi jos ne ovat vähintään -50% alessa, ja sittenkin ne ovat kalliita. Tämä oli järjestyksessä toinen Arelan vaate, jonka olen koskaan raatsinut hankkia. Ensimmäinen oli irtohihat, jotka ovat jo liki 10 vuotta vanhat.

Tarjoilen teile kuvan uusista kengistäni, enkä tylsistä mustista sukista.

Tällä viikolla lähdin sitten aivan toisenlaisille ostoksille. Ostin nimittäin sukkia, sukkahousuja ja alushousuja sellaisen pinon, ettei toivottavasti tarvitse ostaa lisää ennen syksyä ainakaan. Seitsemän paria nilkkasukkia, kolmet paksut sukkahousut talvikäyttöön sekä viisi paria alushousuja. Minulla taisi ennen eilistä olla peräti viisi paria ehjiä nilkkasukkia, eikä yksiäkään ehjiä sadan denierin talvisukkiksia. Näillä pakkasilla minulla on jommat kummat jalassa joka päivä, eikä viisi paria riitä edes viikoksi, koska sukat menevät pyykkiin joka ilta.

Näen kirjanpidostani, että äskettäin meni puhki viimeinen pari kuuden sukkaparin nipusta, jotka ostin maaliskuussa 2018. Varsin hyvä käyttöikä bambuviskoosille, sanoisin! En valitettavasti enää saanut juuri samanlaisia, joten tällä kertaa oli kokeiltava vähän umpimähkään uusia merkkejä. Ostin omaksi huviksi myös kahdet parit värikkäitä Happy Socks -sukkia. Tiedän kokemuksesta, että ne kestävät ehjinä käyttötiheydestä riippuen vähän yli tai alle vuoden. Nämä helmikuun ostokset olivat siis kaikki käyttövaatteita, jotka kuluvat kirjaimellisesti puhki ajan myötä.

Tuli juuri mieleen, että pitäisiköhän ottaa tavaksi, että joka tammikuu ostaisi niin ison määrän näitä kaikkia kerralla, ettei taatusti tarvitse ajatella asiaa enää loppuvuoden aikana. Sitten seuraavassa tammikuussa tekisi inventaarion, katsoisi paljonko vaatteita on jäljellä ja missä kunnossa ne ovat, ja sitten ostaisi jälleen reilusti täydennystä koko vuotta ajatellen. Parissa vuodessa varmaan tulisi hyvä näppituntuma siihen, kuinka monta paria nilkkasukkia ym. olisi ideaali. Sitten vain vuodesta toiseen ylläpitäisi sitä määrää. Jos ostaisi tarpeeksi kerralla, ei tarvitsisi asiaa sen koommin ajatella. Minulla on taipumusta kitsastella väärässä kohdassa, ja aliostaa niitäkin tavaroita, joita tarvitsisin. Siksi tällainen kerralla kuntoon -ajattelu voisi toimia tosi hyvin.

Onko siellä enää ketään, joka ostoksiaan tilastoi?

Miksi lopetan ostolakon

Julkaistu , kirjoittanut
4

Vuonna 2015 aloin mietiskellä, että olisi hyvä saada faktatietoa siitä, paljonko lukumääräisesti hankin uusia vaatteita vuoden aikana, ja paljonko siihen kuluu rahaa. Pohdinnan seurauksena aloitin 2016 yksityiskohtaisen vaateseurannan. En silloin vielä raportoinut aiheesta blogiin mitenkään, enkä myöskään pyrkinyt muuttamaan ostotottumuksiani lainkaan. Kirjasin vain neutraalisti jokaisen oston, lahjan ja hankinnan. Vuoden lopussa olin järkyttynyt.

ostokset

Olin kertonut itselleni tarinaa siitä, että minä inhoan shoppailua. Jos minulta olisi kysytty, olisin arvioinut vuoden vaatehankintojen määräksi 1-5 ja hinnaksi alle 500 euroa. Lahjomaton kirjanpito kertoi, että lukumäärään sai pistää nollan perään ja käytetty rahamääräkin oli moninkertainen. Vuodenvaihteessa 2017 tuntui siltä, etten mitenkään voi tarvita enää yhtään uutta vaatekappaletta koko loppuelämäni aikana. Niinpä aloitin ostolakon, tavoitteena yksinkertaisesti yrittää olla ostamatta uusia vaatteita.

Vuodet 2017, 2018, 2019 ja 2020 olen pitänyt yksityiskohtaista kirjanpitoa kaikista kaappiini tulleista vaatteista. Olen ollut niin tarkka, että vaatteiden lisäksi kirjanpidosta löytyy myös kengät, laukut, korut, asusteet ja kaikki mahdolliset etäisestikin vaatteita tai asusteita muistuttavat asiat. Olen kirjannut sekä omat ostot että lahjat; niin äidin vanhat vaatteet kuin joululahjatkin. Olen pitänyt kirjaa siitä, mitä olen hankkinut kirpputorilta, mitä alesta ja mitä muuten vain. Tämän seurauksena minulle on muodostunut poikkeuksellisen selkeä ja todenmukainen käsitys siitä, mistä vaatteita kaappiini tulee, paljonko ne maksavat ja millainen shoppailija olen.

Tässä onkin se syy, miksi lopetan tämän projektin. Olen oppinut itsestäni niin paljon, että aktiivinen vahtiminen tuntuu jo tarpeettomalta. Tiedän, että alennusmyynnit ja ulkomaanmatkat ovat heikko kohtani, etenkin jos ne yhdistyvät. Toisaalta olen oppinut, että on mahdotonta lopettaa uusien vaatteiden ostamista kokonaan, osa vaatteista kuluu rikki käytön myötä, ja niitä on uusittava. Välillä myös vain tekee mieli uusia vaatteita, vaikka niitä ei tarvitsisikaan. Vaatteisiin kuluttamani rahamäärä asettui mittasuhteisiin, kun tutustuin Kohtuullisen minimin viitebudjetteihin. Vuonna 2018 päivitetty versio kertoo, että kohtuullinen minimisumma vuodessa naisten vaate- ja kenkähankintoihin Suomessa on 672€. Omaa kulutustaan voi verrata esimerkiksi siihen ja arvioida, onko se kohtuullisessa mittakaavassa omaan tulotasoon ja elämäntilanteeseen nähden.

Nyt olen siinä tilanteessa, että ostolakko alkaa kyllästyttää, mutta eri syistä kuin ennen. Olen neljässä vuodessa oppinut uudenlaisen toimintatavan, jossa vaatteita ostetaan ensisijaisesti todelliseen tarpeeseen, ja vain kerran tai pari vuodessa enemmän mielihaluun perustuen. Vaateostosten kirjanpito on juurtunut niin syvään, että se varmaan jatkuu ainakin isompien ostosten kohdalla ennallaan. Mutta en jaksa enää vahdata, en tavoitella nollakuukausia, ja olen vähän kyllästynyt raportoimiseenkin. ”Ostin viime kuussa sukat” ei ole mielestäni kovin kiinnostavaa blogisisältöäkään.

Lopetan siis virallisen ostolakkoilun tähän. Ostan jatkossa mitä huvittaa, eikä minun tarvitse murehtia, että ostaisin jatkossa liikaa. Ei ole tiedossa matkoja, en halua mennä kauppoihin koronan takia, enkä usko että ostotottumukseni virallisen projektin lopettamisen myötä yhtäkkiä moninkertaistuisivat. En kuitenkaan halua rasittaa itseäni tälläkään projektilla, kuten en tänä vuonna aio raivata, karsia, marittaa tai listata kotitöitä muutenkaan. Voi olla, että silloin tällöin palaan aiheeseen, mutta kuukausittaisia raportteja ei ole tänä vuonna tiedossa. Vanhat löytyvät tunnisteella ostolakko.

Kaikki vuoden 2020 vaatteet, eli kuinka ostolakko sujui

Julkaistu , kirjoittanut
2

Olin melkein unohtanut, että julkaisin tammikuun alussa vaatelupaukset vuodelle 2020. Näin vuoden viimeisenä päivänä on erinomainen hetki tarkastella, mitä sen jälkeen tapahtui. Suurin tavoite oli tänä vuonna ostaa merkittävästi vähemmän vaatteita kuin edellisinä vuosina, ja tilastoni mukaan tässä onnistuin. Muita lupauksia oli  viisi:

  • EN MENE KERTAAKAAN SIIHEN YSTÄVÄMYYNTIIN MISSÄ AINA SEKOAN
  • En mene alennusmyynteihin palloilemaan, mukaanlukien Hullut päivät
  • Alusvaatteita ja sukkia saa ostaa vapaasti tarpeen mukaan
  • Käytettynä ostetuista vaatteista ei tarvitse stressata
  • Tärkeä tavoitteeni on, että tänä vuonna ei yksikään vaate päädy suoraa päätä uudelle omistajalle sen osoittauduttua tyhmäksi ostokseksi

Lisäksi sallin itselleni kaksi poikkeusta: ulkomailta saisin ostaa mitä vain, jos jotain kertakaikkisen ihanaa tulisi vastaan. Lisäksi täydelliset talvikengät ja vaaleat avokkaat olivat sallittujen poikkeusten listalla. Entä kuinka kävi?

Ensinnäkin suuri voitto: En mennyt sinne ystävämyyntiin! Tai ihan rehellisesti sanottuna kävin yhden kerran viime kesänä. Sovitin juhlahaalaria, tulin tolkkuihini ja lähdin tyhjin käsin pois. Voitto! Voin myös tunnustaa, että alkuvuodesta tämän oven ohittaminen vaati tahdonvoimaa. Teki mieli mennä, sekoamisriskistä huolimatta. Mutta itsekuri kannatti.

Tänä vuonna alennusmyyntien välttely oli helpompaa, kuin vielä tammikuussa osasin edes aavistaa. Suurimmaksi osaksi vältyin niiltä ihan vain siitä syystä, ettei ulos voinut mennä. Siitä huolimatta kevään koronakaranteeni alkoi hullujen päivien aikaan ahdistaa sen verran, että lopulta ostaa täräytin Stockan nettialesta hyvin halvan mekon. Se ei ollut viisas ostos, mutta ei nyt kovin mahdotonkaan. Olen sitä käyttänyt, mutta ilmankin olisin pärjännyt. Tämä ostos on oikeastaan ainoa, jota kadun, sillä se on suurimmassa riskissä päätyä kierrätykseen ensi vuoden aikana. Näin käy, kun antaa tunteen (tässä tapauksessa turhautuminen kotona kökkimiseen) viedä. Lisäksi tein keväällä monta yritystä integroida legginssit osaksi arkipukeutumistani, siinä kuitenkaan onnistumatta. Turhia leggins-hankintoja tuli siis tehtyä, mutta koska ne ovat sukkahousuihin verrattavia käyttövaatteita, en harmittele niitä kauheasti. Ovat tulleet käyttöön, vaikka eivät siinä tarkoituksessa, mitä alunperin ajattelin.

Alusvaatteita ja sukkia ostin, ja kaikki tuli tarpeeseen. Jos kirjanpitoon ei lasketa sukkia ja alusvaatteita ollenkaan, jää vuodelle vain muutama yksittäinen vaatekappale. Jos vielä laskettaisiin urheiluvaatteet pois, lopputulos alkaa lähestyä minimalismia. Tästähän käydään jatkuvaa debattia, onko mielekästä ottaa vaatelaskuihin kuluvat käyttövaatteet mukaan. Sukkia menee rikki monta paria vuodessa, joten onko mielekästä laskea jokaista sukkaparia mukaan ”uudeksi” vaatteeksi? Minä nyt olen kuitenkin laskenut. Jos haluatte tietää, niin tänä vuonna ostin 6 paria sukkia, 3 alushousut, 3 rintaliivit, 2 urheiluliivit ja 4 sukkikset tai legginssit. Lisäksi yhden aluspaidan ja välihousut bambukuidusta. NIlkkasukkia joudun ostamaan lisää heti alkuvuodesta.

Kirppislöytöjä oli kolmet farkut. Lisäksi sain käytettynä muutaman korun sekä vanhan Marimekon pussukan. Kuukausia, jolloin en ostanut mitään oli kolme. Kannattaa kuitenkin huomata, että nollakuukausien seuraaminen ei enää tässä vaiheessa ole kovin mielekästä. Ostin vuoden aikana niin vähän vaatteita, että on aivan sama, jakautuivatko ne jokaiselle, joka toiselle vai joka neljännelle kuukaudelle. Jos ostamisen kokonaismäärä on omasta mielestä liian iso, nollakuukausien tavoittelu on mielekästä, ja ohjaa toimintaa oikeaan suuntaan. Olen kuitenkin tämän vuoden aikana päätynyt sellaiselle tasolle vaateostoksissani, että en pidä nollakuukausia enää kovin tärkeinä.

Jäljelle jää enää vuoden parhaat vaateostot. Kaikki helmikuussa ostamani urheiluvaatteet ovat olleet hyviä ja tarpeellisia. Painonnostokengät olivat enemmän kuin tarpeelliset, tulokset lähtivät nousuun heti, kun sain kunnon kengät jalkaan. Lokakuussa ostamani pitkä kevytuntuvatakki on varmasti ollut käytössä jo yli 30 kertaa, olen siihenkin äärimmäisen tyytyväinen. Vuoden yllättäjä on kuitenkin pellavahousut, jotka ostin kesällä Helsinki Outletista noin 70% alennuksella. Niiden malli oli sellainen, etten ikinä olisi uskonut sellaisen sopivan minulle, mutta näistä tulikin kesän luottohousut. Luulin, että olen leveiden lahkeiden ja sileän vyötärön ihminen, mutta alaspäin kapenevat housut kuminauhavyötäröllä toimivatkin yhtä hyvin. Tässä näkee, että aina kannattaa kokeilla uutta, eikä liiemmin uskoa tyylioppaita.

Uuden housut, vanha pusero, vielä vanhempi laukku.

Kuva on loppukesän pukeutumishaasteesta, joka meinasi viedä hermot. Hyvä puoli kuitenkin oli, että esimerkiksi tätä asua en olisi varmaan keksinyt laittaa ilman omaa haastetta. En silti lähde vastaavaan uudestaan, koska en kerta kaikkiaan jaksa käyttää pukeutumisen pohtimiseen niin paljon aikaa päivittäin.

Summa summarum: ostolakon näkökulmasta vuosi meni erinomaisesti. Tietysti pandemialla oli osuutta asiaan, sillä se konkreettisesti esti matkustamisen ja pitkälti myös alennusmyynnit. Mutta samalla olen saavuttanut sellaisen pisteen, että shoppailu kiinnostaa aidosti paljon vähemmän kuin ennen. Voin kulkea outletissa, eikä mitään tee mieli. Siihen on mennyt viisi vuotta. En olisi ostolakkoa aloittaessa uskonut!

Miten teidän vuosi on vaateostojen suhteen mennyt?

Joulukuun vaateostot ja -lahjat

Julkaistu , kirjoittanut
4

Tästä tulee lyhyt postaus. En ostanut joulukuussa vaatteita. Tosin tätä kuukautta on vielä muutama päivä jäljellä, mutta uskallan olla varma, etten lähde shoppailemaan enää ennen uutta vuotta.

Sain kuitenkin vaatteita joululahjaksi. Ensinnäkin upeat käsinkudotut villasukat ja sitten toiset tavalliset nilkkasukat. Sitten sain kengät, joita olin toivonut. Sain muutama vuosi sitten lahjaksi maailman mukavimmat, villasta tehdyt ”lenkkarit”, joita olen pitänyt niin paljon, että ne ovat kirjaimellisesti kuluneet puhki. Olin toivonut uusia samanlaisia, ja sainkin mitä toivoin. Näille uusille kengille uskallan luvata satoja ja satoja käyttökertoja. Pidän näitä ympäri vuoden, ainoastaan kaatosateella laitan jalkaan jotain muuta.

Sukkien ja kenkien lisäksi sain kaksi käsittämättömän hienoa kimonoa. Toinen on varsinainen kimono, toinen taas ohuempaa puuvillaa, eli ilmeisesti yukata olisi oikea termi sille. Olin toivonut yukataa, sillä en omistanut aamutakkia ollenkaan. Olen vuosia käyttänyt aamutakkina paksua kylpytakkia, mutta olin toivonut jotain vähän kevyempää ja mukavampaa vaihtoehtoa. Puoliso oli kuunnellut tarkasti ja tilannut kimonot Japanista asti. Japanilainen kulttuuri ja estetiikka on aina kiehtonut minua, joten  lahja oli todella onnistunut. Aion joululomalla istua kimonossani, siemailla teetä ja lukea myös lahjaksi saamaani Minna Eväsojan Teetaide ja runous -kirjaa, joka kertoo japanilaisesta wabi sabi -estetiikasta.

Suomalaista ja japanilaista perinnepukeutumista sulassa sovussa!

Lokakuun järkevät ostokset

Julkaistu , kirjoittanut
8

Vaatekirjanpitoni kertoo, että lokakuussa ostin kaksi vaatetta. Ostin ensinnäkin harmaat sormikkaat, koska halusin nahkahanskikkaiden tilalle mukavammat tavalliset sormikkaat. Sitten ostin untuvatakin.

Jälkimmäinen ostos oli sellainen, josta olen haaveillut pidempään mutta joka ei ollut aktiivisesti haussa. Päädyin mainoksen perässä Joutsenen verkkokauppaan varastontyhjennysmyyntiin ostamaan vuodevaatteita. En aluksi edes katsonut takkeja, mutta päätin lopulta kuitenkin vilkaista. Suurin osa takeista oli väärää kokoa tai malliltaan sellaista, mitä en tarvitse. Sitten toiseksi viimeisenä tuotteena tuli vastaan takki, jollaisen hankkimista olin harkinnut jo pidempään, oikein kunnon alennuksessa, sillä takkia oli tarjolla enää yhdessä värissä ja koossa.

Kyseessä on pitkä kevytuntuvatakki, jossa on vyö ja valtava huppu. Sellainen, jonka helma ylettää hameiden ja mekkojen päälle, joka on kevyt kantaa ja pukea ja joka ei hätkähdä pientä räntäsadetta. Olen pitkään ihaillut anopin pitkää untuvatakkia, joka ylettää melkein nilkkoihin asti. Minulla on yksi pitkä villakangastakki, mutta se ei ole paras vaihtoehto loskaisille ja märille säille, koska pelkään helman kuraantuvan piloille. Sen sijaan tällainen sileä keinokuitu ei loskasta hätkähdä. Vaikka takki onkin ”kevyt” untuvaa, se vaikuttaa niin lämpimältä, että jää liian viileäksi ehkä ainoastaan kovimmilla paukkupakkasilla. Näille nykyisille talville se pärjää erinomaisesti. Joutsenen untuvatakit ovat kestäneet käyttöä erinomaisesti. Uskallan arvioida myös tälle takille pitkää ikää ja runsasta käyttöä.

Vilkaisin tämän vuoden vaatekirjanpitoa, ja vaikka nollakuukausia ei ole, niin vaatteiden kokonaismäärä on todella maltillinen. Suurin osa vuoden ostoksista on alusvaatteita ja sukkia, siis sellaisia käyttövaatteita jotka todella kuluvat käytössä loppuun. Tällaisia takin kaltaisia monivuotisia hankintoja on vain murto-osa. Kun seuraan kirjanpitoani, muiden kuin noiden kuluvien käyttövaatteiden osuus on jatkuvasti pienentynyt. Olen siis muutamassa vuodessa todella muuttanut ostotottumuksiani merkittävästi erilaisiksi kuin ennen.

Olen muuten huomannut, että vaatekaapissani olisi karsimisen varaa. Siellä on vaatteita, joita en ole pitänyt pitkiin aikoihin, ja tarkemmin katsottuna niissä on jokin hyvä syy miksi ei ole tullut pidettyä. Väärän koon ja väärän värin lisäksi on muitakin syitä: hankalasti pestävä tai silitettävä vaate, sellainen josta aina näkyy läpi, tai sellainen joka salakavalasti aina hiertää jostakin. Käyn lähinnä debattia itseni kanssa siitä, jaksanko myydä vai pitäisikö kaikki viedä suoraan Fidalle, jossa siinäkin on oma vaivansa.

Syyskuussa ostin painonnostokengät

Julkaistu , kirjoittanut
9

Vaateraportti syyskuulta kertoo, että nyt olisi tullut nollakuukausi, ellen olisi ostanut näitä:

Aloitin viime talvena painonnoston. Siis sellaisen perinteisen painonnoston, jossa on tanko, painoja ja vain kaksi liikettä: tempaus ja työntö, ja jossa ainoana tavoitteena on nostaa ilmaan mahdollisimman paljon rautaa. Kuulostaa simppeliltä, mutta käytännössä laji on todella vaativa. Ehdin harjoitella keväällä pari kuukautta, kunnes korona pakotti kotiin. Elokuun alusta aloitin uudelleen, ja nyt en aio lopettaa, ellei laki kirjaimellisesti estä.

Tämä on sillä lailla yksinkertainen harrastus, että minun ei tarvitse muuta kuin mennä salille, ja kaikki tarvittava on siellä. Tavalliset jumppavaatteet riittävät, eikä niidenkään tarvitse olla mitään ihmeellistä. Ainoa tarpeellinen henkilökohtainen väline, joka lajissa tarvitaan, on nämä kengät. Treenasin monta kuukautta ihan tavallisilla lenkkareilla, mutta viimeisen kuukauden ajan valmentajat huomauttelivat toistuvasti, että kunnon kengät parantaisivat suoritusta.

Painonnostokengässä on hyvin jäykkä ja aivan tasainen pohja. Tavallisessa lenkkarissa on yleensä kaikenlaisia vaimennuksia, tukia ja muotoiluja, jotka voivat olla hyviä esimerkiksi juoksuharrastuksessa, mutta painonnostossa ne tekevät kengän pohjasta huteran. Epäsovelias kenkä haittaa tekniikkaa, mistä taas saattaa seurata jopa vammoja, jos esimerkiksi menettää tasapainon väärällä hetkellä. Nyt syyskuussa ostin vihdoin nämä painonnostoon suunnitellut kengät, ja täytyy sanoa että valmentajat kyllä tiesivät, mistä puhuivat. Nostaminen tuntuu nämä jalassa paljon paremmalta.

Voidaan siis keskustella, että onko tässä kyseessä varsinaisesti vaate vai urheiluväline, sillä näitä kenkiä pidetään jalassa vain treenisalilla. Näillä ei kävellä ulkona, ne vaihdetaan jalkaan vasta pukuhuoneessa. Toisaalta koska olen päättänyt kirjata ylös aivan kaikki vaatteeksi luokiteltavat asiat, kirjaan nämäkin. En kuitenkaan laske näitä sillä lailla vaatteeksi kuin muita ostoksia, sillä näitä ei toden totta suunnitella osaksi mitään asua.

Hinta oli kallis, 109€. Mutta näiden kuuluu kestää ainakin sen viisi vuotta aktiivista käyttöä, joten täytyy vain hyväksyä osaksi harrastuksen hintaa. Toisaalta tämä harrastus on tuonut elämääni odottamattoman määrän iloa, ja tuntuu että vihdoin kaikkien vuosien jälkeen olen onnistunut löytämään liikuntamuodon, josta voin aidosti sanoa tykkääväni. Liikunta ei nimittäin ole oikein ollut ns. ”minun juttuni”, sen harrastaminen on ollut pikemminkin velvollisuus kuin sellainen asia, jota ihan aidosti olisin halunnut tehdä. Paitsi tämä painonnosto. Tämä on mahtavaa! Suosittelen jokaiselle, jolle tilaisuus tarjoutuu.

No niin: onko tämä nyt sitten vaate? Ja toisekseen, miten teidän kuukausi meni?

Päivän asu – käytännöllinen vai ”ihana”?

Julkaistu , kirjoittanut
18

Silmiini sattui äskettäin juttu Iltasanomissa. Siinä pukeutumisneuvoja kertoo, mitä muuttaisi suomalaisten pukeutumisessa, ja sitten ratkaisut näihin ongelmiin. Minua ärsyttää nykyisin tästä näkökulmasta kirjoitetut jutut. Niissä on ideana se, että jonkun alan asiantuntija kertoo, mikä meissä tavallisissa ihmisissä on vikana, mitä me ei osata ja sitten kerrotaan, miten tämä puute korjataan. Tämä edustaa sellaista nykyajalle tyypillistä, etenkin naisiin kohdistuvaa jatkuvan itsensä kehittämisen eetosta, jossa rakennetaan ensin häpeää (tätäkään et osannut) ja sitten vapautusta siitä antamalla jokin uusi toimintamalli (tee näin ja kelpaat taas). En syytä artikkelin pukeutumisneuvojaa, vaan toimittajan tapaa rakentaa juttua klikkiotsikon varaan. Ingressikin kumoaa itse itsensä, sillä vaikka sanotaan ettei ole oikeaa ja väärää tapaa pukeutua, niin samassa lauseessa kuitenkin heti perään mainitaan, miten omasta tyylistään saisi ”ihanamman” – siis paremman.

Tällä kertaa meillä olisi parantamisen varaa kahdessa asiassa: pitäisi käyttää enemmän värejä eikä pelkkää mustaa, ja pitäisi pukea päälleen muutakin kuin vain housut ja paita. Jälkimmäinen kolahti, koska minulla on useimmiten päällä housut ja paita. Tämä on käynyt erityisen selväksi tämän 30 päivää kestävän pukeutumishaasteen myötä. Perusarkiasuni on nimittäin farkut ja paita. Lämpimämmällä ilmalla usein jonkinlainen t-paita, viileämmällä ohut neule ja kylmällä ilmalla villapaita. Lukemani jutun perusteella tämä on kuitenkin äärettömän tylsä tapa pukeutua.

Tällä mennään, tänään ja huomenna ja ensi viikolla ja sitä seuraavalla…

Allekirjoitan tämän tietyltä osin. Eihän tuossa juuri luovuus kuki. Mutta onko aina pakko kukkiakaan? Olen tässä parin viikon aikana huomannut, että en jaksa panostaa pukeutumiseen sen kummemmin, jos tiedän olevani koko päivän kotona. Tiedän toki, että asusteilla saisi paita ja housut -yhdistelmään varmaankin sitä pukeutumisneuvojan kaipaamaa ”ihanuutta”. Voisin käyttää huiveja ja koruja, mutta suoraan sanottua miksi vaivautua, jos en tapaa päivän aikana ketään? Huivit ovat tiellä kotitöitä tehdessä, eikä koruja näe kukaan, jollei päivässä ole edes ainuttakaan zoom-tapaamista ruudun välityksellä.

Jutussa puhutaan myös siitä, että ihmiset turhaan jakavat vaatteensa kesä- ja talvivaatteisiin. Sen sijaan ehdotetaan, että koko vaatevarastoa tulisi paremmin hyödyntää läpi vuoden. Miksi esimerkiksi laittaa sortsit talveksi kaappiin, kun niitä voisi pitää paksujen sukkahousujen ja villapaidan kanssa? Kiva idea – teoriassa. Pellava on ihana kesällä, mutta se ei lämmitä. Monissa kesävaatteissani on juuri tämä ongelma. Ne toimivat helteellä, mutta eivät pakkasella. Olen monta kertaa yrittänyt miettiä, että miten voisin kesävaatteiden kautta pidentää, mutta käytännöllisyys on tullut aina vastaan.  Minusta kerrospukeutuminen on epämiellyttävää, ellei vaatteita ole erityisesti tarkoitettu kerrostettavaksi. Tulee liian paljon vaatteita päällekkäin ja tuntuu ahtaalta. Inhoan sellaista topattua oloa. Jo pelkät sukkahousut tavallisten housujen alla aiheuttavat lievää ahdistusta.

Siitä viimeisestäkin asiasta olen eri mieltä. Välillä olisi ihanaa kääriytyä mustaan! Sehän on tyylikäs vaihtoehto moneen tilanteeseen. Mutta minä olen viime vuosina hankkinut tarkoituksella väriä vaatekaappiini, ja siinä sivussa mustat vaatteet ovat vähentyneet. En esimerkiksi omista mustia housuja, vaikka juuri nyt tuntuu siltä, että voisi olla järkevää omistaa yksi pari siistejä mustia housuja. Mustan pashminan hankkimista olen myös miettinyt jo pidempään, samoin siistin mustan neuleen. Minulla on kyllä pari mustaa mekkoa, ja yhdistettyinä mustiin sukkahousuihin niistä saa kokomustan asun.

Tällaiset jutut, jotka neuvovat pukeutumaan tietyllä tavalla, voi mielestäni ohittaa kokonaan. Meillä ei ole velvollisuutta asettua iltapäivälehtien määrittelemiin pukeutumisihanteisiin. Miksi asun edes pitäisi olla jonkun muun mielestä ihana? Arkena minulle riittää, että asu on käytännöllinen, mukava ja puhdas. Valitsen sellaiset housut ja paidan, jotka mielestäni sopivat hyvin yhteen. Sinisten farkkujen hyvä puoli onkin se, että niiden kanssa sopii oikeastaan mikä tahansa neule tai pusero. Jos lähden ihmisten ilmoille, saatan miettiä asusteita tarkemmin, jos ehdin ja jaksan. En ehkä pääse näillä asuvalinnoilla iltapäivälehtiiin esimerkiksi ihanasta tyylistä, mutta täytyy tunnustaa, että tämä ei tasapainoani järkytä.

Onko joku teistä saanut kesävaatteet toimimaan myös talvella? Ja löytyykö muita tyytyväisiä housut ja paita -ihmisiä?