Nehän ovat kuin kaksi marjaa

Meidän uskollisesti 15 vuotta palvellut pölynimuri hajosi. Tai tarkalleen ottaen imuri ei hajonnut, vaan letku halkesi. (Kuva hajonneesta letkusta täällä.) Koska meillä ei sattunut olemaan sitä harmaata roudarinteippiä, jolla tunnetusti korjataan kaikenlaiset kodinkoneet, oli pakko ratkaista tilanne toisin. Koska en mitenkään jaksanut nähdä sitä vaivaa, että olisin lähtenyt ostamaan uutta imuria, päätin etsiä varaosan. Sitä paitsi koska imurin moottori toimii ihan moitteettomasti, varaosa tuntui muutenkin fiksummalta ratkaisulta.

Electroluxin kotisivuilla on hyvä valikoima varaosia. Ongelmaksi muodostui se, että meidän imuriin ei löytynyt sopivaa letkua. Löysin kyllä kuvan letkusta, joka muistutti mielestäni kaikin tavoin nykyistä osaa, mutta sivun oma tarkistusohjelma väitti, että letku ei sovi meidän imurimalliin. En lannistunut, vaan googlasin pölynimurin mallinumeron + varaosa ja päädyin jonkun yleisen varaosaliikkeen sivuille. Sieltä löytyi täsmälleen sama letku kuin Electroluxin omilta sivuilta, mutta tällä kertaa – yllätys yllätys – löytyi myös tieto, että letku on yhteensopiva imurimme kanssa. Kyseessä oli varmuudella sama tuote, sillä se kävi ilmi tuotteen sarjanumerosta.

Päätin ottaa riskin, menin takaisin Electroluxin sivuille ja tilasin tuon letkun. Hinta oli kuljetuksen kanssa yhteensä 31,50 – mielestäni ihan sopivan kokoinen riski. Sitä paitsi olisihan minulla palautusoikeus, jos letku ei sopisikaan. Tilaus eteni nopeasti, ja eilen noudin paketin R-kioskilta. Kotona avasin paketin ja hain imurin. Kävi ilmi, että uusi osa sopii vanhaan koneeseen täydellisesti. Katsokaa näitä kuvia!

Kuvista on aika helppo päätellä, kumpi on uusi ja kumpi on vanha, kulumisen ja lian perusteella, mutta näettekö te noissa mitään muuta eroa? Keskimmäisessä kuvassa tuo vaaleampi putki on uusi. Siinä on myös suurin ero vanhaan, nimittäin putken kärki on 2mm pidempi kuin vanhassa. Se sopii kuitenkin moitteettomasti imurin varteen.

Nyt haluaisin kuulla Elecroluxilta selityksen: miksi väitätte, että varaosa ei sovi sellaiseen malliin, johon se kuitenkin täydellisesti sopii? Ymmärtäisin tämän, jos letkuissa olisi niin paljon eroa, että sen kiinnittämiseen pitäisi käyttää erityistä voimaa, tai että se ei pysyisi kunnolla paikallaan. Kuten kuvista näkee, nämä osat ovat kuitenkin lähes identtiset. Miksi kuluttajaa johdetaan harhaan? Väistämättä tulee mieleen, että kestävä kehitys on toissijaista, ja tärkeintä on vain saada kuluttaja ostamaan uusi kone. Uskon kuitenkin, että esimerkiksi tämän blogin lukijoissa on runsaasti ihmisiä, jotka mieluummin korjaavat vanhan kuin ostavat uuden. Jos olet tällainen kestävän kehityksen kannattaja, ilmoittaudu kommenttiosastolla!

Minä voin hyvällä omallatunnolla suositella meidän pölynimuria kestävänä ja laadukkaana. Minusta nuo ovat äärimmäisen positiivisia ominaisuuksia, joita etsin itse silloin, kun olen ostamassa uutta tavaraa. Jos yritys voi kehua näin hyvin kestävällä tuotteella, luulisi että siihen myös myytäisiin varaosia ja siten pidennettäisiin vielä koneen ikää. Electroluxin varaosatilaus ja nettisivut toimivat myös moitteettomasti. Voisin kehua niitäkin estoitta, paitsi että en kehu, koska minusta tuntuu että minua on juuri yritetty johtaa harhaan.

Tähän koneeseen on nyt vaihdettu imuletku sekä reilut vuosi sitten se pitkä, metallinen putki eli imurin varsi. Kustannukset näistä ovat edelleen alle sadassa eurossa. Itse konetta aion käyttää edelleen niin kauan, kunnes moottori hajoaa. Kun niitä varaosiakin näköjään kaikesta huolimatta saa.

Opettavainen tarina siitä, miksi halpa ei ole hyvä

Nyt kerron tarinan siitä, miksei alessa ostelu kannata. Eilinen oivallus nimittäin konkretisoitui samana päivänä, kun luovuin kymmenen vuotta vanhasta aleostoksesta.

Olin vuonna 2009 New Yorkissa. Satun jossain Tribecan tienoilla pikkuiseen nimettömään käsilaukkuliikkeeseen. Siellä oli käsittämätön ale meneillään. Ostin saman tien kolme nahkalaukkua. Kaikki olivat edullisia, mutta yhden hinta on jäänyt mieleen: se maksoi 19 dollaria. Myyjä osoitti hyllyä ja sanoi että nämä kaikki ovat sitten 19 dollaria – en voinut uskoa korviani. Ostin punaisen olkalaukun siltä istumalta, vaikka olin jo valinnut kaksi muutakin.

Tuo punainen veska oli kiva, mutta eilen heitin sen roskikseen. Käyttämättömänä se oli ollut jo monta vuotta. Ensin hajosi vuori. Sisätaskun sauma aukesi ja kerran sen seurauksena avaimet hävisivät laukun uumeniin. Sitten nahka alkoi hilseillä. Punainen pinta oli äärimmäisen ohut, nahka ei ollut läpivärjättyä, ja niinpä kulmat ja muut kulutuksella olevat kohdat alkoivat vähitellen rispaantua. Lopulta olkahihnasta punainen pinta lähti isoina suikaleina. Laukku ei ollut enää siisti eikä sitä tehnyt mieli käyttää. Haudoin sitä kuitenkin hyllyssä monta vuotta, ajatuksena että ehkäpä jotenkin voisin korjata sen, päällystää hihnat tai jotain. Eilen naputellessani muutamia tavaroita nettikirppikselle tajusin, että laukulla ei ollut enää mitään jälleenmyyntiarvoa. Vein sen samantien roskiin.

Tuo käsilaukku havainnollistaa konkreettisesti, miksi aiemmin harrastamani aleostelu ei kannata. Totta on, että 19 dollarin laukuksi se sai mukavasti käyttöaikaa, varmasti yhden käyttökerran hinnaksi tuli alle dollari (eli silloisen kurssin huomioiden reilusti alle euro). Mutta mitä järkeä on tuollaisella tavaralla? Siinä meni jälleen raaka-aineita ja energiaa hukkaan. Minä jouduin ensin säilyttämään sitä, sitten pohtimaan mitä huonoksi menneelle tavaralle pitäisi tehdä, ja lopulta heittämään sen pois. Vertailun vuoksi ostin muistaakseni vuonna 2007 Furlan käsilaukun, jota olen pitänyt todella paljon, ja joka on edelleen täysin virheettömässä kunnossa. Se kestänee myös seuraavat parikymmentä vuotta, sekä muotoilunsa että laatunsa puolesta.

Muistan edelleen elävästi sen epäuskoisen riemastuksen, kun kuulin myyjältä laukun hinnan. Tämä tarina opettaa sen, että jos jokin maksaa 19 dollaria, sille on syynsä. Tässä tapauksessa se oli poskettoman huono laatu. Jos ostohetkellä tuntuu siltä että ei voi olla totta, pitäisi uskoa. Ei se olekaan. Eikä tämä tarina tietenkään ole ainoa laatuaan. On minulla vaatekaapissa samantyyppisiä ostoksia muitakin, vaikka tuo laukku oli varmasti pahin. En tietenkään väitä, että laatu olisi aina myös välttämättä kallista, mutta tällainen superhalpa tuote on kokemukseni mukaan äärimmäisen harvoin todella laadukas.

Oletteko te koskaan sortuneet vastaaviin? Mikä on teidän heikko kohtanne alennusmyynneissä?

Kuukauden kosmetiikkaostokset

Tämä raportti tulee nyt vähän etukäteen, mutta huomenna en luultavasti käy kuin korkeintaan ruokakaupassa, joten uskallan tehdä yhteenvedon tämän kuun kosmetiikkaostoksista. Halusin siis seurata, kuinka monta tuotetta kuukauden aikana ostan, ja kuinka paljon ne yhteensä maksavat. Mennään suoraan asiaan:

Helmikuun kosmetiikkaostokset

  • LV käsisaippua 2,89€ (perheen yhteiskäyttöön)
  • Batisten kuivasampoo 5,9€ (minulle)
  • Nivean vartalovoide 4,99€ (minulle)
  • Vaahtokylpyaine, en muista merkkiä 8€ (lapsille)
  • Estelle & Thild käsirasva 14€ (minulle)
  • BareMinerals meikkipohja 45€ (minulle)

Loppusumma 80,78€

Yhteensä ostin kuusi tuotetta, joista neljä oli pelkästään omaan käyttöön. Loppusumma on korkeampi kuin luulin, mutta sitä nostaa selvästi tuo meikkipohja. Kyseessä on jauhemainen tuote, joka kuluu todella hitaasti käytössä. Tuosta neljänkympin tuotteesta riittää siis vähintään vuodeksi, luultavasti pidemmäksikin aikaa. En siis osaa pitää sitä erityisen kalliina ostoksena suhteutettuna yksittäisen käyttökerran hintaan.

Tammi- ja helmikuun perusteella vaikuttaa siltä, että sellaisiin koko perheen perustuotteisiin kuten saippua ja sampoo, menee kuussa 10-20 euroa. Omiin meikkeihin ynnä muihin puolestaan noin 50€. Arvelen (siis toivon), että veikkaus olisi edelleen yläkanttiin. Ajatus siitä, että kuluttaisin meikkeihin monta sataa euroa vuodessa on yllättää jälleen. Niinpä olen päättänyt jatkaa seurantaa vielä ainakin maaliskuun ja huhtikuun. Maaliskuussa on Hullut päivät, mikä yleensä on ollut minulle se hetki hamstrata kaikkea kosmetiikkaa. Joten ennakoin seuraavalle kuulle isompaa laskua. Tämän pitäisi siis loogisesti näkyä niin, että huhtikuussa ei mene juuri lainkaan rahaa. Mutta onko todella näin? En tiedä, ja siksi jatkan seurantaa.

Jos teitä muuten kiinnostaa tietää, olivatko ostokset hyviä, tässä lyhyet arviot:

  • LV:n nestemäinen saippua ei kuivata käsiä, mistä iso plussa, mutta nokka menee koko ajan tukkoon, mikä on ärsyttävää.
  • Batisten kuivasampoot ovat minusta huippuja, hinta-laatusuhde erinomainen.
  • Nivea on tuttua ja turvallista kamaa, toimii kuivalla talvi-iholla.
  • Kicksistä ostettu vaahtokylpy sai veden pinkiksi ja koko kylppärin tuoksumaan, joten lapset tykkäsi. Tämä jätettiin mummolaan odottamaan seuraavaa vierailua.
  • E&T käsivoide on laadukas, mutta ostin ajatuksissani eri tuoksua kuin olisin halunnut! Vanilja ei kuulu suosikkeihini, mutta käytän kyllä tuon rasvan pois siitä huolimatta. Oikeasti olisin halunnut ruusua. Pakkaukset näyttävät siis liian samanlaisilta! Väärä tuoksu harmitti erityisesti siksi, että tämä ostos ei ollut välttämätön, vaan meni enemmän sellaiseen huvikseen ostamisen kategoriaan.
  • Olen käyttänyt BareMineralsin meikkipohjaa vuodesta 2008 lähtien. En ole nähnyt syytä etsiä uutta tuotetta tämän tilalle, eli toimii todella hyvin.

Rupesiko kukaan muu kosmetiikan kirjanpitoon? Millaisia havaintoja saitte? Hyviä tuotevinkkejä muille lukijoille?

EDIT: korjasin meikkipohjan ja loppusumman oikeiksi. Summa nousi 5 euroa.

Muovipussikielto – miten menee?

Tämän vuoden teemana tuntuu olevan oman toiminnan seuraaminen ja sen muuttaminen haluttuun suuntaan. Alkuvuodesta päätin, että nyt on oikeasti aika lopettaa muovikassien ostaminen. Tässäpä raportti siitä, miten päätökselle on käytännössä käynyt.

Lyhyesti sanottuna tilanne on todella hyvä. Olen alkuvuoden aikana ostanut korkeintaan 2-3 muovipussia (ja saman verran paperikasseja). Ihan täydellinen suoritus ei siis ole ollut, mutta kun ottaa huomioon, että käyn ruokakaupassa usein monta kertaa viikossa, on tuo pari pussia erittäin vähän. Ratkaisu on ollut oma kassi käsilaukussa. Tämähän ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä, mutta ilman kunnollista tahtotilaa oma kassi jää helposti kotiin. Muistan pari vuotta sitten yrittäneeni tätä samaa, mutta en tainnut olla henkisesti kovin sitoutunut, kun jo viikon suoritus meni ihan poskelleen. Tällä kertaa päätös on pysynyt mielessä.

En ole myöskään ottanut ainuttakaan pikkupussia apteekista tai muista kaupoista. Oma kassi on tehnyt nekin tarpeettomiksi. Hedelmäpusseja olen käyttänyt, ja siinä onkin seuraava tavoite, eli oman pestävän hedelmäpussin muistaminen. Olennaisinta tuossa oman kassin muistamisessa on palauttaa se käytön jälkeen takaisin käsilaukkuun. Omani menee erittäin pieneen tilaan, mutta se pitää tyhjentämisen jälkeen muistaa rullata kasaan ja viedä paikalleen. Luulen, että tässä on ollut se kompastuskohta aiemmin. Nyt on tavoitteeseen on todella sitoutunut, muistaminen on ollut helppoa.

On meille muovikasseja silti päätynyt. Ruokakaupan kotiinkuljetus tuo aina ostokset muovikasseissa, eikä sille mahda mitään (olen tähän mennessä tilannut yhden kerran). En myöskään ole velvoittanut puolisoa tähän projektiin, joten kodin muovipussivarasto ei ole vähentynyt ihan niin nopeasti kuin olisin kuvitellut. Omaan suoritukseen olen silti tyytyväinen. Luulisin, että vuositasolla tällä alkaa olla vaikutusta. Samoin nuo pari lipsahdusta tapahtuivat heti projektin alussa. Nyt tämäkin rutiini on jo hioutunut niin varhvaksi, että oma kassi on käytännössä aina mukana. Seuraavaksi yritän siis vähentää hedelmäpussien kulutusta. Luulen, että seuraavan kerran raportoin aiheesta joskus pääsiäisen tienoilla.

Millainen muovikassitilanne teillä on?

Kosmetiikan seurantakokeilu

Koska tässä on jo vaateostoseuranta käynnissä, päätin pitää tämän kuun ajan kirjaa myös kosmetiikan ostamisesta. Sanotaan nyt heti alkuun, että en ole kokenut kosmetiikan olevan millään tavalla ongelma, mutta toisaalta on kyllä aina mielenkiintoista nähdä, miten asiat oikeasti ovat. Huomaan, että olen vähän samalla lailla harhateillä kuin vaatteidenkin suhteen.

Määrittelen kosmetiikan laajasti, eli luen mukaan kaikki ihonhoitoon, hygieniaan ja kauneuteen käytetyt tuotteet, joita ostan itselleni tai koko perheen yhteiseen käyttöön. Raja menee siinä, että mukana on vain ”aineita”, ei esineitä. Eli pumpulilaput eivät kuulu kirjanpitoon, mutta hammastahna kuuluu. Tämä on jaottelu, jonka olen tehnyt lähinnä itseäni varten, kirjanpitoa selkeyttämään.

Olen huomannut, että ostokset haihtuvat mielestä, ellei niitä kirjaa ylös. Muistelen tammikuussa ostaneeni neljä tuotetta: suihkusaippua (perheen yhteinen), käsisaippua (yhteinen) sekä kaksi meikkituotetta itselleni. Täysin varma en kuitenkaan ole, koska nämäkin palautuivat mieleen vähitellen parin päivän aikana. Koska yhteiset tuotteet ovat tavallista markettitavaraa, niihin ei juuri euroja kulunut. En enää muista, mutta järkeilen niiden maksaneen yhteensä alle viisi euroa. Meikkituotteet taas sisälsivät meikkivoiteen ja huultenrajauskynän. Ne maksoivat yhteensä vähän yli 50 euroa.

Tätä kuukautta on nyt mennyt pari viikko, ja ostosaldo sisältää kolme tuotetta: käsisaippuan (2,89€ yhteinen), kuivasampoon (5,9€ minulle) sekä Nivean vartalovoiteen (4,99€ minulle). Tässä harjoituksessa on se hyvä puoli, että hahmotan jo nyt, että en olisi osannut arvioida kosmetiikkaan käyttämääni rahaa oikein vuositasolla. Esimerkiksi omiin meikkeihin käytän selvästi enemmän kuin kuvittelin. Ostoslistalla on yksi meikkituote ja yksi ihonhoidon tuote, joiden yhteishinnaksi tulee varmaankin noin 50 euroa (tämä on siis arvio).  Tämä viittaisi siihen, että henkilökohtaiseen kosmetiikkaan käytän kuussa noin 50€.

Etsiskelin netistä tietoa siitä, paljonko suomalaiset yleensä käyttävät vuodessa kosmetiikkaan. Tulokset vaihtelevat todella paljon riippuen siitä, keneltä kysytään. Tämän MTV:n sivuilta löytyvän artikkelin lähde jää vähän epäselväksi, mutta sen mukaan suomalaisten keskimääräinen kosmetiikan kulutus on vuodessa noin 170€.  Mutta jos kysytään asiaa vain naisilta (jotka tutkimuksen tekijästä päätellen kuuluvat kosmetiikasta keskimäärin melko kiinnostuneisiin) vuosittain summa nouseekin jo yli 600 euroon. Ja sitten kun kyseessä on kosmetiikkaa harrastava ihminen, vuodessa käytetty rahamäärä voi olla yli pari tuhatta euroa. Näistä lähteistä tämä viimeinen on luotettavin, koska siinä on taustalla täsmällinen kirjanpito. Nuo muut tutkimukset perustuvat ilmeisesti ihmisten omaan arvioon, mikä tunnetusti voi heittää runsaasti todellisuudesta.

Tästä voi joka tapauksessa päätellä sen, että vaikka jälleen kerran kuvittelen käyttäväni tuskin lainkaan rahaa kosmetiikkaan, todellisuudessa kuulun ihan keskimääräiseen porukkaan. Tuo koko maan kattava 170€ tarkoittaa sitä, että kosmetiikan ostamisen täytyy olla hyvin jakautunutta. Toisaalla on kosmetiikasta kiinnostuneet, jotka kokeilevat uutta, ostavat muuten vaan ja myös käyttävät paljon erilaisia kosmetiikkatuotteita. Toisessa päässä lienevät ne ihmiset, joiden kosmetiikka rajoittuu kouralliseen perushygieniatuotteita, kuten saippua, deodorantti ja hammastahna. Suurin osa meistä lienee jossain välimaastossa, mutta ainakin tämä oma kirjanpito osoittaa selvästi, että 170 euroa saattaisi riittää koko perheen yhteisiin kosmetiikkaostoksiin vuodessa, mutta omat meikit sun muut maksavat selvästi enemmän.

Raportoin maaliskuun alussa enemmän, mutta olisi kiva kuulla, millaisia kosmetiikan käyttäjiä lukijoista löytyy! Riittääkö 170€ vai meneekö summa lähemmäksi tuota 600€?

Muovipussikielto

Olen uuden vuoden kunniaksi tehnyt toisenkin lakon. Nimittäin muovipussilakon. Katsokaan nyt tätäkin:

Tässä näkyy osa taloudesta löytyvistä tyhjistä muovikasseista. En ole laskenut montako tuossa on, mutta todennäköistä että pärjään noilla paremmin kuin hyvin pitkälle kevääseen asti. Näin ollen olen julistanut itseni muovipussikieltoon. En tuo yhtä ainutta uutta muovipussia tähän huusholliin, ennen kuin noiden määrä on kutistunut jonnekin parinkymmenen kieppeille.

Tämän lupauksen toteuttaminen ei pitäisi olla ylivoimaista. Minulla on ainakin viisi pieneen tilaan menevää kestokassia. Lisäksi on lukuisia kangaskasseja sekä vielä pari olalla kannettavaa juuttikassia. Omistan myös sellaisen uudelleenkäytettävän hedelmäpussin ja kaiken lisäksi tiedän täsmälleen, missä nämä kaikki ovat. Jos lähden kaupungille ilman kangaskassia, voin syyttää vain itseäni.

Tälle päätökselle on nyt otollinen hetki, sillä tänä vuonna kaupat ovat ottaneet myös tavoitteeksi muovikassien vähentämisen. Olen ennenkin yrittänyt vähentää muovikassien ottamista kaupoista, vaihtelevalla menestyksellä. Syynä epäonnistumisiin on ollut se, että oma kassi on unohtunut kotiin. Tarvitsen siis uuden rutiinin, joka johtaa siihen, että kassi on aina mukana. Tämä on oikeastaan helppoa. Pitää vain sijoittaa nuo kassit valmiiksi niihin käsilaukkuihin ja reppuihin joita yleensä käytän, ja sitten on aina valmiiksi varautunut. Minulla on jo nyt vakiovarustus laukussa: puhelin, lompakko, avaimet sekä pussukka, jossa on kaikkea mahdollista tarpeellista kuten käsidesiä, laastareita ym. Nyt tuohon lisätään vielä pieneen tilaan menevä kestokassi.

Selkeyden vuoksi vielä muovikassikiellon säännöt:

  • Muovikassien ostaminen ehdottomasti kielletty!
  • Jos muovikassi tulee esim. kotiinkuljetuksen mukana, se on ihan ok
  • Pieniä biopusseja ja paperikasseja ja -pusseja saa käyttää sekä ostaa
  • Tavoitteena pärjätä myös ilman hedelmäpusseja, mutta jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole, niin muovisia saa käyttää. Tämä lähinnä siksi, että irtohedelmien ostaminen on mahdotonta ellei niitä voi laittaa johonkin.
  • Kielto on voimassa niin kauan, kunnes näyttää siltä, että muovipussien ostaminen on tarpeellista, eli sitten kun roskapussit loppuvat.

Tässäpä jälleen pieni asken yhteiskunnalle, mutta keskisuuri minulle. Kuka lähtee tähän mukaan?

Mitä hulluutta!

Ostin tällä viikolla uuden sampoon ja hoitoaineen. Olen pitkään käyttänyt erilaisia markettimerkkejä, lähinnä testaillen erilaisia kotimaisia vaihtoehtoja. Kun viimeisimmät loppuivat, päätin pitkästä aikaa ostaa jotain vähän hienompaa. Stockan hiuspäivät sattuivat sopivasti, ja bongasin mainoskuvastosta Wellan eko-henkisen sarjan. Se mainosti olevansa parabeeniton, silikoniton ynnä muuta houkuttelevaa ja kun alennuskin oli voimassa, päätin mennä ostamaan.

Mainoksessa puhuttiin hoitoaineen ja sampoon paketista, ja voi hyvänen aika millainen paketti se olikaan. En meinannut uskoa silmiäni, kun tajusin että tuotteet saa mukaansa ainoastaan isossa pahvikuutiossa. Se oli sellainen arviolta 20x20x25cm kokoinen mötikkä, jota varten oli pakko ottaa muovikassi, koska eihän sellainen mihinkään käsilaukkuun mahdu. Kotona purin sen osiin ja tässä tulos:

IMG_0271

Kaksiosainen laatikko, jonka ympärillä oli tuo vihreä kehikko. Sisällä ala- ja yläpohja, joiden väliin nuo tuotteet oli kiilattu. Onko hullumpaa nähty?? Aivan hervoton pakkaus kahta pienehköä putelia varten.

IMG_0273

Tämän verran tilaa nuo tuotteet veivät pakkauksesta. En ällistykseltäni meinaa löytää sanoja. Millä logiikalla Wella toimii? Etenkin kun kyse on tällaisesta ”luonnonläheisemmästä” sarjasta, en voi tajuta tätä pakkaamista. Tuo laatikko ei herätä minussa ylellistä tunnelmaa, vaan lähinnä epäuskoa siitä, että joku vielä toimii näin. Kahden tuotteen pakkaamiseen tarvitaan viisi erillistä härpäkettä. Kuvitelkaa mikä määrä ilmaa tuonne pakataan joukkoon, ja sitten sitä ilmaa kuljetetaan paikasta toiseen. En kerta kaikkiaan käsitä! Olisi pitänyt jättää ostamatta koko paketti. Tuote itsessään voi olla ihan ok, mutta Wella näyttäytyy tästedes silmissäni lähinnä tuhlailevalta ja piittaamattomalta.

Tuon laatikon säästän, sinne voi pakata jonkun joululahjan vaikka. Mutta nyt minulla on vielä säilyttelyn vaiva. Tiedän, että moni muu varmasti ajattelee samoin, ja juuri tällaisista tavaroista tulee helposti niitä, jotka vain pyörivät tiellä ilman mitään järkevää käyttöä. Mutta poiskaan ei voi heittää. Ja entä sitten ne jotka heittävät? Miten paljon siinä heitetään energiaa, materiaalia ja työtunteja hukkaan. Täytyy sanoa, että näinkin pieni yksityiskohta, kuin tuotteen pakkaus, voi aiheuttaa aika ison reaktion kuluttajassa.

Jos joku sieltä Wellalta sattuu tätä lukemaan niin ottakaa nyt hyvänen aika opiksenne. Jos hoitis ja sampoo pitää myydä yhdessä, ne voi kiinnittää toisiinsa vaikka kuminauhalla. Tai laittakaa tuotteet vaikka simppeliin paperipussiin, jonka voi käyttää biojäteroskiksena myöhemmin. Tällaisesta liiottelusta ei ole kuin haittaa.

Hauki on hyvä kala – WWF:n kalaopas ja arjen ruokavalinnat

WWF julkaisi jälleen päivitetyn kalaoppaan. Jos syö kalaa ja haluaa myös että syödyt kalat on kestävällä tavalla kalastettu, tämä opas on todella hyvä työkalu. Olen hyvin iloinen, että joku ylläpitää tällaista luetteloa. Nettisivu on yksinkertainen ja selkeä. Sen ”liikennevaloillasysteemi” on erittäin helposti ymmärrettävä. Oppaan saa myös pikakuvakkeena omaan älykännykkään, ohjeet siihen täällä.

Sitten niitä ongelmia. Monilla kalaoppaan kaloilla on yhtä aikaa sekä vihreä, keltainen että punainen valo. Tämä jos mikä on hämmentävää. Sama kala saattaa nimittäin olla vihreä, jos se on pyydetty tietystä paikasta tai tietyllä menetelmällä, mutta punainen jos pyyntipaikka on eri. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkkä vilkaisu ei yleensä riitä. Täysin vihreää valoa saavat vain ahven, hauki, silakka, silli, särkikalat, kuore, muikku ja made sekä vähän harvinaisemmista nahkiaiset, karppi ja haimonni. Sitten on koko joukko muita kaloja, jotka voivat olla joko tosi hyviä tai huonoja valintoja elologiselta kannalta. Esimerkiksi lohi: jos se on ASC- ja luomumerkittyä, voi syödä huoleti. Jos taas mm. Norjassa kasvatettua, valintaa pitäisi listan mukaan harkita tai välttää. Jos kala on kasvatettu Chilessä, WWF neuvoo jättämään ostamatta.

Kalaopasta opiskeltuani olo on vähän väsähtänyt. Taas menee monimutkaisemmaksi kuin ennen. Tietenkin jos pysyttelee noissa edellä mainituissa suomalaisissa kaloissa, ongelmaa ei ole. Mutta jos ei esimerkiksi tykkä silakoista, välttää haukea ympäristömyrkkyjen takia ja pitää ahvenia turhan ruotoisina, joutuu luovimaan hyvien ja huonojen vaihtoehtojen välillä. Ilmeisesti MSC- ja ASC-sertifikaatit ovat aika hyvä valinta kalan kuin kalan suhteen. Eli jos ostaa kalaa tiskiltä, voi kysellä niiden sertifikaateista. Mietin, että mitenkähän ravintolassa – pitäisikö aina kysyä mistä kala on peräisin? Tai katsoa ensin kalaoppaasta, mikä on oikea vastaus ja sitten tiedustella tarjoilijalta.

Monimutkaisuudesta huolimatta hyödyllinen tuo opas on, se on todettava. Olen oppinut uutta, mm. sen että ankerias on erittäin uhanalainen (mutta mikä herkku!), eikä kampelallakaan mene kovin hyvin. Toisaalta tonnikala ei automaattisesti ole paha valinta. Luulin että tonnikalaa pitäisi välttää aina ja kaikkialla, mutta MSC-sertifioitu saa WWF:ltä vihreää valoa. Tästä ilahtuneena ostin heti ko. kriteerit täyttäviä tonnikalapihvejä pakasteena. Edellisistä on vuosia aikaa, juuri tämän välttelyn takia.

Yritän nyt soveltaa kalaopasta ahkerammin kalaa ostaessani. Viitseliäisyyttähän tämä taas vaatii, enkä varmaan pääse täydelliseen suoritukseen. Tänäänkin ostin norjalaista lohta, ja vasta kotona huomasin että se on sillä keltaisella listalla. No, kyllä se syödään siitä huolimatta. Mutta yrittää aina saa, ja ainakin nuo sertifikaatit tekevät valinnoista vähän helpompia.

Onko teillä kalaopas käytössä?

Kuka saa päättää puolestasi?

Nykyisin on tyypillistä, että kun joku vähentää tavaroitaan, kirjat, levyt ja DVD:t ovat raivauslistan kärjessä. Miksi eivät olisi, onhan digitalisaatio tuonut valtavan määrän musiikkia ja muuta sisältöä helposti saataville, ja vieläpä suoraan puhelimeen, lukulaitteeseen tai muulle ruudulle. Kun kaiken kerran saa kätevästi kuukausimaksulla omalle koneelle, miksi säilytellä hyllytolkulla levykoteloita ynnä muuta? Onhan sille tilalle parempaakin käyttöä.

Mutta mietitään hetki. Digitaaliset palvelut ovat erittäin käteviä, mutta viime kädessä niistä päättää joku muu. Jos luopuu levyistään, antaa samalla vallan jollekin tuntemattomalle taholle määritellä, millaista musiikkia, millä hinnalla ja missä muodossa on mahdollista kuunnella. Esimerkiksi Spotify on erittäin hyvä palvelu, mutta vastikään edesmenneen Princen valtavaa tuotantoa sieltä on turha etsiä. Eikä ko. palvelu muutenkaan ole täydellinen. Sieltä ei löydy harvinaisempia levytyksiä, eikä aina suurimpia tähtiäkään. Esimerkiksi Beyoncen kovalla kohulla äskettäin julkaisema uusin levy ei ole kuunneltavissa.

Ongelma digitaalisissa palveluissa on se, että joku muu päättää, mitä niissä on. Äkkiä ajateltuna asia ei ehkä ole ongelma, mutta periaatteessa se mahdollistaa sensuurin. Joku muu pääsee vaikuttamaan siihen, millaista musiikkia kuuntelemme, mitkä kirjat ovat saatavillamme ja missä muodossa. Tällä hetkellä rajoituksia sanelee lähinnä kaupalliset intressit, mutta järjestelmä mahdollistaa rajoittamisen myös muilla perusteilla. En väitä että tämä olisi hirveän todennäköinen skenaario, mutta en myöskään täydellisesti luottaisi siihen, ettei sensuuri olisi koskaan mahdollista. Enkä sitä paitsi välitä antaa yhtään enempää päätösvaltaa markkinavoimillekaan, kiitoksia vain. Haluan itse päättää, mitä kuuntelen.

Entä taiteen ja kulttuurin käytettävyys? Välillä eksyy illuusioon, että joka paikassa on langaton verkko, joten mikäs tässä on ollessa. Vaan ei ole. Eivätkä laitteet ole ikuisia, eikä internetin jatkuva toiminta taattu. Pari vuotta sitten naapuri katkaisi remontin yhteydessä vahingossa meidän nettikaapelin. Olin muutaman päivän pimennossa ja meinasin jo siinä ajassa hepuloitua täysin. Jos ajattelen, että kaikki musiikki ja kirjallisuus olisi tuollaisen sattuman varassa, tuntisin oloni hyvin epämiellyttäväksi. Haluanko, että kaikki kuluttamani kulttuuri on sähkön ja internetin varassa? En.

Entä kirjat? Niitä karsiessa kannattaa muistaa, että vanhemmista kirjoista saattaa olla painos loppu. Tämä koskee myös klassikoita, joita ei välttämättä saa suomeksi juuri silloin kun haluaa. Kun kymmenkunta vuotta sitten etsin Jane Austenin kirjoja suomeksi, niitä ei ollut myynnissä. Nyt niitä jälleen saa, mutta tuolloin divarit ja kirjasto olivat ainoita vaihtoehtoja. Kirjat vievät tilaa, ja jos niitä ei lue, karsiminen on järkevää. Mutta itse luen tiettyjä kirjoja uudelleen ja uudelleen, enkä luovu paperiversioistani. Ne ovat käytössä kuluneita, mutta niiden lukemiseen ei tarvitse kuin riittävästi valoa.

Olen miettinyt asiaa niin, että sellainen taide ja kulttuuri, joka ei ole erityisen merkityksellistä, tai jonka käyttö on lähinnä viihteellistä, voi hyvin olla digitaalisessa muodossa. Mutta kun kyse on jostain itselle tärkeästä, vanhassa vara parempi. Omista satoja kirjoja ja levyjä, mutta en aio luopua niistä. En ota pienintäkään riskiä, ettei juuri tietty kappale tai kirja ole saatavillani juuri silloin kuin haluan. Ajatus siitä, että joku kasvoton taho saisi vapaasti päättää, mitä musiikkia saan kuunnella, on aivan sietämätön. Siksi en näistä levyistäni ja kirjoistani luovu.

Älkää ymmärtäkö tätä niin, että jotenkin inhoaisin näitä suoratoistopalveluita, päinvastoin. Pidän niistä kovasti, ne ovat mielestäni erittäin hyödyllisiä, ja hyödynnän niitä itsekin jatkuvasti. Kuuntelen musiikkia ja lataan äänikirjoja. En vain halua olla niistä riippuvainen. Jos lukeminen ei ole ykkösharrastus tai musiikki toimii pikemminkin tasaisena taustaäänenä, voi olla ihan hyvä ratkaisu siirtyä digitaaliseen muotoon. Minä vain olen tällainen konservatiivi, joka keräilee vanhoja kirjoja ja fiilistelee levynkansia.

Mitä mieltä olette? Onko joku vaihtanut kirjat ja levyt sähköisiksi, vai löytyykö kaltaisiani vanhan koulukunnan kannattajia?

Hyvää asiakaspalvelua Reimalla

Kuopuksen talvihaalari väsähti talven viime metreillä. Muuten virheettömään haalariin tuli ihmeelliset reijät lahkeiden sisäsaumoihin. Kyse ei ollut kulumasta vaan kankaaseen tuli jonkinlainen palkeenkieli heti sauman viereen. Itse asiassa vaikutti siltä, että sauman teippaus (tai liimaus, mikälie) oli jotenkin kovettanut kangaan ja siksi se meni rikki siitä vierestä. Molemmissa lahkeissa oli samanlaiset, noin sentin kokoiset reijät.

Nykymaailmassa palautteen lähettäminen on helppoa, joten otin viasta kuvan ja lähetin Reimalle. Kysyin onko kyse normaalista kulumisesta vai jostain muusta. Haalaria oli kuitenkin käytetty jo monta kuukautta, ja olin pessyt sen yksi tai kaksi kertaa, pesuohjetta toki noudattaen. Ilahduin siitä, että asiakaspalvelu vastasi nopeasti ja totesi reijät heti valmistusvirheeksi. Asiaa selvitettiin vielä hetki, jonka jälkeen Reima tarjosi minulle erittäin kohtuullista korvausta viallisesta haalarista.

Korvauksena oli lahjakortti Reiman verkkokauppaan, josta olin haalarin alunperin ostanutkin. Minulle tämä sopi oikein hyvin, sillä yleisesti ottaen kokemukseni tuon firman tuotteista ovat positiivisia. Tämä haalari oli ensimmäinen, jossa olin havainnut vikaa, eikä missään muussakaan vaatteessa ole ollut ongelmia. Palvelu oli alusta loppuun erittäin ystävällistä ja ripeää, eikä kokemustani kyseenalaistettu millään tavalla. Pidin myös siitä, että korvausta tarjottiin ilman, että sitä erikseen pyysin. Tästä kokemuksesta voi antaa Reimalle täydet pisteet.

Olen kuullut myös toisesta tapauksesta, jossa talvihaalarissa on ollut sama ongelma. Mutta tämä ei silti horjuta uskoani Reiman laatuun, koska yleiskokemukseni tästä merkistä on niin positiivinen. Olin myös todella tyytyväinen, kun sain lahjakortin käytettyä verkkokaupan alessa, josta tietenkin tarkanmarkan ihmisenä hankin uuden haalarin ensi talvelle 50% alennuksella. Lastenvaatteiden organisointi on rasittavaa, mutta jos saa välttämättömyyden hankittua hyvissä ajoin ja halvalla, niin voi taputtaa itseään olalle ja kehua hyvästä työstä.

Nyt minulla on enää yksi ongelma: mitä ihmettä teen sille vanhalle haalarille? Se on meille liian pieni. Siisti, puhdas ja muuten virheetön haalari, paitsi että molemmissa lahkeissa on ne pienet reijät. Ne eivät haittaa muuten, paitsi heti jos on märkää. Kehtaako tuollaisen laittaa kierrätyskeskukseen? Äh kun en jaksaisi taas tätä pähkäilyä! Ehdotus Reimalle: perustakaa sellainen systeemi, jossa otatte vanhat käytetyt vaatteenne takaisin, ja sitten hyödynnätte ne jotenkin fiksusti, esimerkiksi uusien vaatteiden materiaaleina. Uskollinen asiakas kiittää.