Hauki on hyvä kala – WWF:n kalaopas ja arjen ruokavalinnat

WWF julkaisi jälleen päivitetyn kalaoppaan. Jos syö kalaa ja haluaa myös että syödyt kalat on kestävällä tavalla kalastettu, tämä opas on todella hyvä työkalu. Olen hyvin iloinen, että joku ylläpitää tällaista luetteloa. Nettisivu on yksinkertainen ja selkeä. Sen ”liikennevaloillasysteemi” on erittäin helposti ymmärrettävä. Oppaan saa myös pikakuvakkeena omaan älykännykkään, ohjeet siihen täällä.

Sitten niitä ongelmia. Monilla kalaoppaan kaloilla on yhtä aikaa sekä vihreä, keltainen että punainen valo. Tämä jos mikä on hämmentävää. Sama kala saattaa nimittäin olla vihreä, jos se on pyydetty tietystä paikasta tai tietyllä menetelmällä, mutta punainen jos pyyntipaikka on eri. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkkä vilkaisu ei yleensä riitä. Täysin vihreää valoa saavat vain ahven, hauki, silakka, silli, särkikalat, kuore, muikku ja made sekä vähän harvinaisemmista nahkiaiset, karppi ja haimonni. Sitten on koko joukko muita kaloja, jotka voivat olla joko tosi hyviä tai huonoja valintoja elologiselta kannalta. Esimerkiksi lohi: jos se on ASC- ja luomumerkittyä, voi syödä huoleti. Jos taas mm. Norjassa kasvatettua, valintaa pitäisi listan mukaan harkita tai välttää. Jos kala on kasvatettu Chilessä, WWF neuvoo jättämään ostamatta.

Kalaopasta opiskeltuani olo on vähän väsähtänyt. Taas menee monimutkaisemmaksi kuin ennen. Tietenkin jos pysyttelee noissa edellä mainituissa suomalaisissa kaloissa, ongelmaa ei ole. Mutta jos ei esimerkiksi tykkä silakoista, välttää haukea ympäristömyrkkyjen takia ja pitää ahvenia turhan ruotoisina, joutuu luovimaan hyvien ja huonojen vaihtoehtojen välillä. Ilmeisesti MSC- ja ASC-sertifikaatit ovat aika hyvä valinta kalan kuin kalan suhteen. Eli jos ostaa kalaa tiskiltä, voi kysellä niiden sertifikaateista. Mietin, että mitenkähän ravintolassa – pitäisikö aina kysyä mistä kala on peräisin? Tai katsoa ensin kalaoppaasta, mikä on oikea vastaus ja sitten tiedustella tarjoilijalta.

Monimutkaisuudesta huolimatta hyödyllinen tuo opas on, se on todettava. Olen oppinut uutta, mm. sen että ankerias on erittäin uhanalainen (mutta mikä herkku!), eikä kampelallakaan mene kovin hyvin. Toisaalta tonnikala ei automaattisesti ole paha valinta. Luulin että tonnikalaa pitäisi välttää aina ja kaikkialla, mutta MSC-sertifioitu saa WWF:ltä vihreää valoa. Tästä ilahtuneena ostin heti ko. kriteerit täyttäviä tonnikalapihvejä pakasteena. Edellisistä on vuosia aikaa, juuri tämän välttelyn takia.

Yritän nyt soveltaa kalaopasta ahkerammin kalaa ostaessani. Viitseliäisyyttähän tämä taas vaatii, enkä varmaan pääse täydelliseen suoritukseen. Tänäänkin ostin norjalaista lohta, ja vasta kotona huomasin että se on sillä keltaisella listalla. No, kyllä se syödään siitä huolimatta. Mutta yrittää aina saa, ja ainakin nuo sertifikaatit tekevät valinnoista vähän helpompia.

Onko teillä kalaopas käytössä?

Kuka saa päättää puolestasi?

Nykyisin on tyypillistä, että kun joku vähentää tavaroitaan, kirjat, levyt ja DVD:t ovat raivauslistan kärjessä. Miksi eivät olisi, onhan digitalisaatio tuonut valtavan määrän musiikkia ja muuta sisältöä helposti saataville, ja vieläpä suoraan puhelimeen, lukulaitteeseen tai muulle ruudulle. Kun kaiken kerran saa kätevästi kuukausimaksulla omalle koneelle, miksi säilytellä hyllytolkulla levykoteloita ynnä muuta? Onhan sille tilalle parempaakin käyttöä.

Mutta mietitään hetki. Digitaaliset palvelut ovat erittäin käteviä, mutta viime kädessä niistä päättää joku muu. Jos luopuu levyistään, antaa samalla vallan jollekin tuntemattomalle taholle määritellä, millaista musiikkia, millä hinnalla ja missä muodossa on mahdollista kuunnella. Esimerkiksi Spotify on erittäin hyvä palvelu, mutta vastikään edesmenneen Princen valtavaa tuotantoa sieltä on turha etsiä. Eikä ko. palvelu muutenkaan ole täydellinen. Sieltä ei löydy harvinaisempia levytyksiä, eikä aina suurimpia tähtiäkään. Esimerkiksi Beyoncen kovalla kohulla äskettäin julkaisema uusin levy ei ole kuunneltavissa.

Ongelma digitaalisissa palveluissa on se, että joku muu päättää, mitä niissä on. Äkkiä ajateltuna asia ei ehkä ole ongelma, mutta periaatteessa se mahdollistaa sensuurin. Joku muu pääsee vaikuttamaan siihen, millaista musiikkia kuuntelemme, mitkä kirjat ovat saatavillamme ja missä muodossa. Tällä hetkellä rajoituksia sanelee lähinnä kaupalliset intressit, mutta järjestelmä mahdollistaa rajoittamisen myös muilla perusteilla. En väitä että tämä olisi hirveän todennäköinen skenaario, mutta en myöskään täydellisesti luottaisi siihen, ettei sensuuri olisi koskaan mahdollista. Enkä sitä paitsi välitä antaa yhtään enempää päätösvaltaa markkinavoimillekaan, kiitoksia vain. Haluan itse päättää, mitä kuuntelen.

Entä taiteen ja kulttuurin käytettävyys? Välillä eksyy illuusioon, että joka paikassa on langaton verkko, joten mikäs tässä on ollessa. Vaan ei ole. Eivätkä laitteet ole ikuisia, eikä internetin jatkuva toiminta taattu. Pari vuotta sitten naapuri katkaisi remontin yhteydessä vahingossa meidän nettikaapelin. Olin muutaman päivän pimennossa ja meinasin jo siinä ajassa hepuloitua täysin. Jos ajattelen, että kaikki musiikki ja kirjallisuus olisi tuollaisen sattuman varassa, tuntisin oloni hyvin epämiellyttäväksi. Haluanko, että kaikki kuluttamani kulttuuri on sähkön ja internetin varassa? En.

Entä kirjat? Niitä karsiessa kannattaa muistaa, että vanhemmista kirjoista saattaa olla painos loppu. Tämä koskee myös klassikoita, joita ei välttämättä saa suomeksi juuri silloin kun haluaa. Kun kymmenkunta vuotta sitten etsin Jane Austenin kirjoja suomeksi, niitä ei ollut myynnissä. Nyt niitä jälleen saa, mutta tuolloin divarit ja kirjasto olivat ainoita vaihtoehtoja. Kirjat vievät tilaa, ja jos niitä ei lue, karsiminen on järkevää. Mutta itse luen tiettyjä kirjoja uudelleen ja uudelleen, enkä luovu paperiversioistani. Ne ovat käytössä kuluneita, mutta niiden lukemiseen ei tarvitse kuin riittävästi valoa.

Olen miettinyt asiaa niin, että sellainen taide ja kulttuuri, joka ei ole erityisen merkityksellistä, tai jonka käyttö on lähinnä viihteellistä, voi hyvin olla digitaalisessa muodossa. Mutta kun kyse on jostain itselle tärkeästä, vanhassa vara parempi. Omista satoja kirjoja ja levyjä, mutta en aio luopua niistä. En ota pienintäkään riskiä, ettei juuri tietty kappale tai kirja ole saatavillani juuri silloin kuin haluan. Ajatus siitä, että joku kasvoton taho saisi vapaasti päättää, mitä musiikkia saan kuunnella, on aivan sietämätön. Siksi en näistä levyistäni ja kirjoistani luovu.

Älkää ymmärtäkö tätä niin, että jotenkin inhoaisin näitä suoratoistopalveluita, päinvastoin. Pidän niistä kovasti, ne ovat mielestäni erittäin hyödyllisiä, ja hyödynnän niitä itsekin jatkuvasti. Kuuntelen musiikkia ja lataan äänikirjoja. En vain halua olla niistä riippuvainen. Jos lukeminen ei ole ykkösharrastus tai musiikki toimii pikemminkin tasaisena taustaäänenä, voi olla ihan hyvä ratkaisu siirtyä digitaaliseen muotoon. Minä vain olen tällainen konservatiivi, joka keräilee vanhoja kirjoja ja fiilistelee levynkansia.

Mitä mieltä olette? Onko joku vaihtanut kirjat ja levyt sähköisiksi, vai löytyykö kaltaisiani vanhan koulukunnan kannattajia?

Hyvää asiakaspalvelua Reimalla

Kuopuksen talvihaalari väsähti talven viime metreillä. Muuten virheettömään haalariin tuli ihmeelliset reijät lahkeiden sisäsaumoihin. Kyse ei ollut kulumasta vaan kankaaseen tuli jonkinlainen palkeenkieli heti sauman viereen. Itse asiassa vaikutti siltä, että sauman teippaus (tai liimaus, mikälie) oli jotenkin kovettanut kangaan ja siksi se meni rikki siitä vierestä. Molemmissa lahkeissa oli samanlaiset, noin sentin kokoiset reijät.

Nykymaailmassa palautteen lähettäminen on helppoa, joten otin viasta kuvan ja lähetin Reimalle. Kysyin onko kyse normaalista kulumisesta vai jostain muusta. Haalaria oli kuitenkin käytetty jo monta kuukautta, ja olin pessyt sen yksi tai kaksi kertaa, pesuohjetta toki noudattaen. Ilahduin siitä, että asiakaspalvelu vastasi nopeasti ja totesi reijät heti valmistusvirheeksi. Asiaa selvitettiin vielä hetki, jonka jälkeen Reima tarjosi minulle erittäin kohtuullista korvausta viallisesta haalarista.

Korvauksena oli lahjakortti Reiman verkkokauppaan, josta olin haalarin alunperin ostanutkin. Minulle tämä sopi oikein hyvin, sillä yleisesti ottaen kokemukseni tuon firman tuotteista ovat positiivisia. Tämä haalari oli ensimmäinen, jossa olin havainnut vikaa, eikä missään muussakaan vaatteessa ole ollut ongelmia. Palvelu oli alusta loppuun erittäin ystävällistä ja ripeää, eikä kokemustani kyseenalaistettu millään tavalla. Pidin myös siitä, että korvausta tarjottiin ilman, että sitä erikseen pyysin. Tästä kokemuksesta voi antaa Reimalle täydet pisteet.

Olen kuullut myös toisesta tapauksesta, jossa talvihaalarissa on ollut sama ongelma. Mutta tämä ei silti horjuta uskoani Reiman laatuun, koska yleiskokemukseni tästä merkistä on niin positiivinen. Olin myös todella tyytyväinen, kun sain lahjakortin käytettyä verkkokaupan alessa, josta tietenkin tarkanmarkan ihmisenä hankin uuden haalarin ensi talvelle 50% alennuksella. Lastenvaatteiden organisointi on rasittavaa, mutta jos saa välttämättömyyden hankittua hyvissä ajoin ja halvalla, niin voi taputtaa itseään olalle ja kehua hyvästä työstä.

Nyt minulla on enää yksi ongelma: mitä ihmettä teen sille vanhalle haalarille? Se on meille liian pieni. Siisti, puhdas ja muuten virheetön haalari, paitsi että molemmissa lahkeissa on ne pienet reijät. Ne eivät haittaa muuten, paitsi heti jos on märkää. Kehtaako tuollaisen laittaa kierrätyskeskukseen? Äh kun en jaksaisi taas tätä pähkäilyä! Ehdotus Reimalle: perustakaa sellainen systeemi, jossa otatte vanhat käytetyt vaatteenne takaisin, ja sitten hyödynnätte ne jotenkin fiksusti, esimerkiksi uusien vaatteiden materiaaleina. Uskollinen asiakas kiittää.

HSY osallistuu muovikeskusteluun

Minusta on aina ilahduttavaa, kun jokin julkinen toimija osallistuu keskusteluun asiakkaiden kanssa, ja vielä tekee sen hyvin. Tänä aamuna HSY oli lisännyt oman kommenttinsa muovinkeräyksestä käytyyn keskusteluun. Näin he kirjoittivat:

”Terveiset HSY:stä, bongasimme tämän keskustelun ja jos sopii, kommentoimme sitä omasta puolestamme pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen näkökulmasta.

Muovipakkausten keräyksestä kierrätyspisteissä vastaa Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy. Se on määritellyt muovipakkauspisteiden lukumäärän. HSY:n kierrätyspisteet liitettiin osaksi Ringin verkostoa vuoden 2016 alussa. Näin siksi, että uuden pakkausasetuksen myötä vastuu kuluttajapakkausten keräämisestä siirtyi tuottajille (=teollisuudelle ja pakkaajille).

Muovinkeräyksen alkaminen taloyhtiöissä hämmentää ilmeisen monia. Aloitamme siis toukokuussa muovipakkausten keräyskokeilun niillä pääkaupunkiseudun ja Kirkkonummen kiinteistöillä, jotka ovat tähän asti olleet energiajätekeräyksemme asiakkaita. Keräys ei ole kuitenkaan pakollista, joten kannattaa tarkistaa omalta isännöitsijältä, onko oma taloyhtiö mukana keräyksessä. Korvaamme kevään ja kesän aikana taloyhtiöiden energiajäteastiat muovipakkausten keräysastioilla. Lisäinfoa löytyy nettisivuiltamme, http://www.hsy.fi/muovipakkaukset. (Täytyypä muuten ottaa meidän nettisivut syyniin, josko muovinkeräysasia saataisiin paremmin näkyviin. Kiitos palautteesta!)

Käynnistimme energiajätteen keräyksen kymmenisen vuotta sitten tilapäiseksi palveluksi. Tuolloin pääkaupunkiseudulla ei ollut laitosta, jossa jätettä olisi voinut hyödyntää energiaksi. Energiajäte kuljetettiin Lahteen kaukolämmön ja sähkön tuotantoon. Nyt kuljetamme energiajätteen samaan paikkaan kuin sekajätteen eli Vantaan Energian jätevoimalaan. Muovipakkaukset kerätään sen sijaan uusien tuotteiden raaka-aineiksi.

Toivottavasti nämä selostukset avaavat asiaa vähän. Kannattaa muuten seurata meitä Twitterissä ja Facebookissa, jos kierrätys- ja ympäristöasiat kiinnostavat! Ja palautetta ja kysymyksiä otamme tietysti aina mielellämme vastaan.”

Täytyy sanoa, että minulta on mennyt tuo taloyhtiöiden muovinkeräys aivan ohi. Meillä oli aikanaan energiajäte, joten ilmeisesti nyt sitten ilmestyy jossain vaiheessa muovinkeräys. Se on kyllä sitten niin, ettei muovin lajittelua voi siinä vaiheessa enää mitenkään välttää. Olen hyvin ilonen että näin on. Toisaalta harmittaa, että tämä on tällaista tempoilua. Voisin kuvitella, että jos ei ole asiaa aktiivisesti seurannut, saattaa lajitella vähän miten sattuu, kun systeemit muuttuvat näin nopsaan. Mutta viime kädessä tärkeintä on, että mahdollisimman iso osa jätteestä menee uudelleen käytettäväksi.

Ngäääh, Stockmann…!

Okei, olen ollut viime aikoina aika hiljaa tästä entisen lempikauppani ongelmista. Mutta nyt oli kyllä niin käsittämätöntä tötöilyä taas että ei voi ymmärtää. Huomasitteko huhtkuun kantis-vihkon? Siinä mainostettiin isosti pääsiäisen aukioloaikoja ja kehuttiin reseptejä pääsiäispöytään. No hienoa, mutta pääsiäinen oli tänä vuonna jo maaliskuussa. Siinä vaiheessa kun vihko kolahti postiluukusta, kaikki oli jo takanapäin.

Minulla on vain yksi kysymys: MIKSI? En pysty ymmärtämään tällaista. Siis onko siellä joku toistaitoinen kopioinut viime vuoden tekstit suoraan tämän vuoden vihkoon? Ei ei ei. En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, miten tuollainen on edes mahdollista. Pienen pieni mahdollisuus on, että posti olisi tuonut vihkon liian myöhään. Mutta voiko postikaan myöhästyä yli viikkoa? Olin paikalla kun se vihko saapui. Silloin oli jo huhtikuu. Jotta tästä markkinoinnista olisi ollut mitään iloa, vihkon olisi pitänyt saapua hyvissä ajoin ennen pääsiäistä, siis tänä vuonna joskus maaliskuun puolessa välissä.

Tänä aamuna yritin klikata Hullujen päivien tuotteen ostoskoriin tasan kello 7.00, jolloin se tuli myyntiin. Tuote oli kuulemma jo loppuunmyyty. Olen kuullut että muillakin on ollut ongelmia nettikaupan kanssa. Koska Stockan nettikauppa on kuuluisa lähinnä siitä, että se ei oikein toimi, tämä ei sinänsä yllättänyt, vaikka hiukan harmittikin etten saanut haluamaani tuotetta ostettua. Mutta tuo päivämääräsekoilu kantis-vihkossa menee yli ymmärryksen.

Firman toimitusjohtaja lähti uutisten mukaan äskettäin muualle, ja uutta etsitään. Nyt kun isot saneeraukset on tehty, voisiko seuraava tj käynnistää yrityksessä jonkinlaisen ”prosessit kuntoon” -kampanjan, jotta tällaiset yksinkertaiset asiat kuten kalenterin tarkistus saataisiin hoidettua, ennen kuin mainos menee painoon? Rakenteelliset muutokset ovat tietenkin tärkeitä, mutta kun kyse on tavaratalosta, asiakaskokemus on kuitenkin siinä ytimessä, tuleeko kauppaan asiakkaita vai ei.

Mutta mistä tietää, mikä on suomalaista?

Ensimmäinen raportti kotimaisen ruuan suhteen tulee jo vähän etuajassa. Parin päivän aikana on nimittäin käynyt ilmi, että välillä on vaikea tietää, mistä maasta ruoka on. Vihanneshyllyllä on helppoa, sillä lapussa lukee mistä mikäkin on peräisin. Nyt kun ruuan alkuperään on ruvennut kiinnittämään huomiota, tajusin että samoja hedelmiä on tarjolla monesta eri maasta. Esimerkiksi lähikaupan omenista osa tuli Brasiliasta, osa Puolasta ja osa Hollannista. Valitsin eurooppalaisen version, koska ajattelin että saman hedelmän rahtaaminen toiselta puolelta maapalloa tuntuu tarpeettomalta.

Porkkanaa, kurkkua, tomaattia ja perunaa saa suomalaisina. Samoin niitä ruukussa kasvavia yrttejä ja salaatteja. Sen sijaan muiden vihannesten suhteen on ollut huonompi tuuri. Haluan syödä parsakaalia, mutta ainakaan lähikaupassa ei ole kotimaistavaihtoehtoa tarjolla. Luomuna tuotettu parsakaalini tulee Espanjasta. Lihan ostaminen kotimaisena on myös aika helppoa, sillä alkuperä ilmoitetaan yleensä selkeästi pakkauksessa, nykyisin jopa paikkakuntaa ja tilaa myöten.

Mutta miten on maitotuotteiden laita? Olen havainnut, että purkin tai tölkin kyljessä ei lue, mistä maito on peräisin. Jos merkki on suomalainen, oletan myös maidon tulevan Suomesta. Mutta voinko olla varma? Pikaselvitys kertoo, että S-ryhmän Kotimaista-merkki lupaa olla aina raaka-aineiltaan ja valmistusmaaltaan suomalainen, samoin Valion kaikki maito on kotimaista alkuperää. Täytyy kyllä sanoa, että Kotimaista on tässä suhteessa loistavaa brändäystä. Jos kuluttaja haluaa kotimaista, hän näkee alkuperän jo paketin nimestä.

Leipä jäi sen sijaan pimentoon. Leipomot ovat Suomessa, mutta leipäpussin jauhojen alkuperästä ei puhutan yhtään mitään. Ostin Primulan kauraleivän. Koska jauhojen alkuperä ei käynyt pussista ilmi, yritin selvittää asiaa Primulan nettisivuilta. Siellä ei aiheesta kerrota sanaakaan. En jaksanut ruveta soittelemaan palvelupuhelimeen, mutta teen sen johtopäätöksen, että jos kotimaisuus olisi tärkeä arvo, se varmasti mainittaisiin ainakin yrityksen kotisivuilla. Vaasan kotisivuilla puolestaan pyöritellään, että pyrkimys olisi suomalaisuuteen mutta käytännössä saatavuus vaihtelee. Tästä voi siis päätellä, että osa jauhoista on kotimaista, osa taas jostain muualta. Mistä, sitä kerrota.

Suomalaisen ruuan ostaminen onnistuu siis tiettyy pisteeseen saakka. Mutta jos tavoitteena olisi 100% kotimaisuus, alkaisi tulla ongelmia. Kotimaisuus on hyvä arvo, mutta ainakaan minä en näe järkevänä yrittää vetää noin tiukkaa linjaa. Näitä pieniä valintoja tekisin silti mielelläni. Tämän ensimmäisen yrityksen perusteella sanoisin, että ainakin leipäteollisuudella olisi tässä mahdollisuus parantaa.

Suomalaisen muotoilun suosimisesta

Asutko sinäkin design-kodissa? Edustavatko arkiset tavarasi huippumuotoilua? Minä veikkaan että vastaus on kyllä. Kävin eilen Designmuseossa, jossa on koko tämän vuoden esillä Suomalainen muoto -näyttely. Se esittelee suomalaista muotoilua 1800-luvulta nykypäivään asti.

Esineitä katsellessani tajusin, että Suomessa todella arvostetaan kotimaista muotoilua. Joka toinen esine oli tuttuakin tutumpi. Ne olivat niitä samoja huonekaluja, astioita ja koriste-esineitä, joita näkee melkein kaikkialla. Katselin, kuinka turistit ottivat valokuvia Iittalan astioista, niistä samoista joilta lapsuudenkodissani syötiin jälkiruokaa. Hänelle se edusti valokuvaamisen arvoista muotoilua, minulle tavallista lautasta. Sama ilmiö tuli vastaan monen muunkin esineen kohdalla. Meidän arkiesineemme voidaan nähdä myös huippudesignina. Tuli hauska fiilis, kun aloin miettiä, miten hienon muotoilun keskellä suurin osa meistä oikein asuukaan.

Harvoin tulee myös ajatelleeksi, miten vanhoista esineistä on kyse. Aallon jakkara on suunniteltu jo 1930-luvulla, mutta on pätevä käyttöesine edelleen lukemattomissa kodeissa. Fiskarsin oransseja saksiakin on alettu valmistaa jo 60-luvulla, ja edelleen ne ovat se, mitä lähden kaupasta ostamaan jos tarvitsen uudet sakset. Huomasin, että minulla on jotenkin lämmin suhde noihin suomalaisiin muotoiluklassikoihin. Villeroy & Boch tuntuu heppoiselta ja jotenkin epämääräiseltä – hienoa kyllä, mutta voiko siihen laatuun luottaa? Sen sijaan Arabian astioista tulee juureva ja järkevä olo.

En koe olevani mitenkään erikoisen isänmaallinen, mutta suosin mielelläni kotimaista muotoilua ja muutakin kotimaista tuotantoa. Ajattelen niin, että kun kerran asun tässä maassa, tuntuu järkevältä tukea kotimaan kansantaloutta. Suomalaisten tuotteiden ja tuotannon tukeminen turvaa ja parhaimmillaan jopa lisää työpaikkoja, työllisyys puolestaan parantaa yhteiskunnallista hyvinvointia, turvallisuutta ja verorahoja. En ole tehnyt tästä mitään kynnyskysymystä itselleni, mutta kahdesta samanlaisesta valitsen yleensä aina kotimaisen. Käytän esimerkiksi pelkästään hajusteettomia pyykinpesuaineita. LV ja Erisan, ovat mielestäni käytännössä ihan samaa kamaa, mutta Erisan valmistetaan Suomessa. Siksi valitsen aina sitä, jos se on kaupassa mahdollista.

Suositteko te suomalaista? Löytyykö kotoa Iittalaa, Marimekkoa, Fiskarsia tai Artekia? Tai ehkä oikea kysymys olisi, löytyykö niitä enemmän vai vähemmän…

Miten sille imurille kävi

Ensinnäkin iso kiitos kaikille, jotka jättivät kommentteja ja kertoivat kokemuksistaan eri pölynimureiden suhteen. Vaikuttaa siltä, että ainakin tämän blogin lukijat jakautuvat suunnilleen kolmeen ryhmään: On niitä, jotka tykkäävät eniten Mielestä, niitä jotka vannovat Elekroluxin nimeen ja niitä, joiden mielestä pölypussiton Dyson on ehdottomasti paras. Aika usein Mielen omistajat ovat aiemmin pettyneet Elektroluxiin ja päinvastoin. Kokemuksista oli erittäin mielenkiintoista lukea.

Yksiselitteistä johtopäätöstä niiden pohjalta oli kuitenkin mahdoton tehdä. Paras vinkki olikin mennä Giganttiin ja testata imureita käytännössä. Minulla oli se Kuluttaja-lehden tuore vertailu myös taustatietona, ja sen pohjalta samankin merkin eri malleissa saattoi olla selvästi eroa. Tämän tiedon pohjalta epäilen, että ne jotka kehuvat ja ne jotka moittivat tiettyä merkkiä, saattoivat tietämättään vertailla eri hintaluokan koneita keskenään. Varmasti myös henkilökohtaisilla mieltymyksillä on merkitystä, eri ominaisuudet voivat olla joko hyviä tai huonoja käyttäjästä riippuen.

Mihin lopputulokseen itse sitten tulin? Itse asiassa nyt tuli käytettyä jokerikortti. En ostanut uutta imuria ollenkaan, vaan ostin vanhaan uuden osan. Siinä vaiheessa kun kirjoitin blogiin, en tajunnut, että korjaaminenkin voisi olla mahdollista. En ollut koskaan kuullut kenenkään hankkivan varaosia pölynimuriin. Kuvittenkin, että 15 vuotta vanha kone on jo niin vanha, ettei sitä kannata ruveta korjaamaan. Onneksi joku mainitsi tästäkin siellä kommenteissa, ja puoliso ehdotti myös sen vaihtoehdon selvittämistä. Kävi ilmi, että Elekroluxin laitteisiin voi tilata varaosia netistä. Se toimitettiin lähimmälle R-kioskille neljässä päivässä.

Olen oikeastaan todella tyytyväinen ratkaisuun. Ensinnäkään vanhaa, sinänsä toimivaa konetta ei tarvinnut heittää pois. Yksi iso ongelma uuden ostamisessa olisi ollut, mihin se vanha sitten laitetaan. Nyt tätä ongelmaa ei tarvitse ratkaista. Toiseksi tämä oli hyvin edullinen vaihtoehto. Putki rahteineen maksoi noin 40€. Sillä hinnalla ei olisi saanut halvintakaan pölynimuria, ja taustaselvitykseni kertoo, että halvalla ei pölkkäreiden kohdalla saa kovin hyvää. Kolmanneksi säästin hirveästi vaivaa – sekä fyysistä vaivaa että säästyin päätöksenteolta. Aliostaja riemuitsee, kun ei tarvinnutkaan yrittää valita kymmenien hyvien joukosta sitä optimaalisinta. Neljänneksi tykkään siitä, että jotain voi todella korjata, eikä sittenkään tarvitse ostaa heti uutta. Se tuntuu mukavalta, on jotenkin sellainen olo että olen toiminut oikein.

Samaan aikaan minulla on vähän huono omatunto, kun ensin vaivasin teitä ja sitten en kuitenkaan hyödyntänyt saamiani vinkkejä odotetulla tavalla. Anteeksi! Toisaalta nuo saamani kommentit auttavat varmasti muita ostajia myös. Myös minua ne auttavat myöhemmin, sillä vaikka uusi osa teki pölynimuristamme nyt käyttökelpoisen, se toi kuitenkin vain jatkoaikaa ennen väistämätöntä lopullista hajoamista. Ainakin se vahvisti käsitystäni siitä, että parhaat koneet löytyvät joka tapauksessa Mielen ja Elektroluxin valikoimista. Pölypussiton vaihtoehto ei vaikuta omalta jutultani.

Miksi valitsen luonnonkosmetiikkaa

Tämä aihe on pyörinyt mielessä pidempään, ja viime aikojen kosmetiikkakohujen seurauksena entistä enemmän. Olen noin viiden viime vuoden aikana siirtynyt vähitellen luonnonkosmetiikan* käyttäjäksi, vaikka sitä ennen en tiennyt aiheesta oikeastaan yhtään mitään. Ennen kuin aloin perehtyä aiheeseen enemmän, tunsin ainoastaan Dr. Hauschkan, ja siihen liittyvän biodynaamisen viljelyn, ja pidin koko juttua lähinnä huuhaana. Tietämykseni on kuitenkin lisääntynyt moninkertaiseksi, ja nykyään minulla on mielestäni erittäin hyvät perustelut luonnonkosmetiikan käytölle, eikä niillä ole huuhaan kanssa mitään tekemistä.

Haluan maksaa tehosta, en fiiliksestä

Olin käyttänyt Lancomen kasvovesiä aina, kunnes eräänä päivänä satuin ensimmäistä kertaa lukemaan, mistä kasvovesi oli oikeasti tehty. Tunsin oloni petetyksi, kun viidentenä listassa oli punainen väriaine. Toki itse tuote oli kauniin (ja teollisen) vaaleanpunaista, mutta kun tajusin, että väriainetta on sisällysluettelossa niin paljon, tunsin oloni hieman petetyksi. Siitä hetkestä lähtien olen kiinnittänyt huomiota siihen, että hoitava kosmetiikka todellakin hoitaa, eikä vain näytä ja tunnu kivalta. Väriaine ei varmana puhdista, siloita, kosteuta tai tee mitään muutakaan iholleni. Miksi siis maksaisin siitä?

Valitsen luonnonkosmetiikkaa etenkin silloin, kun kyseessä on kosteuttava tuote. En usko siihen, että mikään ainesosa – oli se sitten peräisin kasvista tai laboratoriosta – voi oikeasti ”hidastaa vanhenemista” tai ”tasoittaa juonteita”, mutta kosteutta ja rasvaa iholle kyllä voi viedä. Hyvin kosteutettu iho näyttää ja tuntuu paremmalta kuin kuiva. Tämän ollessa tavoitteena luonnonkosmetiikka on rationaalinen ratkaisu, joka optimoi hyödyt. Tiedän silloin tuotteen jokainen ainesosa palvelee tätä tarkoitusta, eikä mukana ole aineita, jotka ainoastaan saavat ihon tuntumaan joltain (esim. silikonit, jotka tekevät pehmeän pinnan mutta eivät tuo iholle kosteutta).

Olen huolissani luonnosta

Olen sitä mieltä, että nykykosmetiikka noin yleisesti ottaen on ihmisille turvallista. En usko, että riskini sairastua syöpään on merkittävästi kohonnut, vaikka käytänkin sellaista misellivettä, jossa on sitä pelottavaa säilöntäainetta, josta viime päivinä on niin paljon kohkattu. Sen sijaan olen huolissani siitä, mitä erilaiset kemikaalit aiheuttavat päätyessään vesistöihin ja ympäristöön. On monenlaisia hormonihäiritsijöitä, mikromuoveja ynnä muita, jotka eivät pieninä määrinä ihmisen iholla eivät aiheuta mitään haittaa. Mutta mitä tapahtuu, kun näitä aineita huuhtoutuu tuhansia litroja viemäristä alas? On jo tiedossa, että esimerkiksi lääkejäämät ovat todellinen ongelma. En halua olla omalta osaltani tässä ketjussa mukana. Siksi valitsen mieluiten luonnonkosmetiikkaa myös puhdistustuotteissa, jos se vain on mahdollista. Tiedostan, että kasvokuorinnan mikromuovihippuset eivät ole kokonaisuuden kannalta iso juttu verrattuna vaikka niihin autonrenkaisiin, mutta tämä on periaatekysymys. Jos vaikuttaminen on näin helppoa, haluan tehdä sen.

Nämä kaksi ovat ne tärkeimmät syyt. Olen ilokseni löytänyt kaksi tuotesarjaa, joissa olen tyytyväinen suunnilleen kaikkeen – tuotteiden tehoon, miellyttävyyteen, sarjan visuaaliseen ilmeeseen ja yleiseen fiilikseen. Ne ovat ruotsalainen Estelle & Thild sekä suomalainen EkoPharma. Silti en todella ole puritaani tämänkään asian suhteen. Jos pitää hankkia tuote, jollaista on vaikea luonnonkosmetiikan keinoin saavuttaa, ostan tavallisen ihan hyvällä mielellä. Jos nyt esimerkiksi haluaisin jotkut ihme tuhkimotipat, joilla taiotaan ylimaallisen kireä ja siloinen naamataulu juhlien ajaksi, en edes yrittäisi löytää kyseistä tuotetta luonnonkosmetiikan osastolta. Hiuslakka, kuivasampoo, kynsilakka, antiperspirantti – näitäkään ei tietääkseni ole edes olemassa luonnonkosmetiikan versioina, ja silti käytän niitä kaikkia. En myöskään koskaan vaihtaisi esimerkiksi hammastahnaa fluorittomaan versioon. Tutkimusnäyttö fluorin hyödyllisyydestä on niin vakuuttava, etteivät ns. ”luonnolliset” vaihtoehdot houkuttele millään tavalla.

Miten te lukijat suhtaudutte luonnonkosmetiikkaan? Ja muuten, jos teillä on hyviä kokemuksia luonnonkosmetiikan sampoosta tai hoitoaineesta, antakaa vinkkejä! Olen välillä käyttänyt Korresia, joka on vähän sinne päin, mutta ei sertifioitua, ja lisäksi se ei ainakaan minulla pese pidemmän päälle tarpeeksi puhtaaksi. Toiveena on mieto tuoksu. Olen kokeillut Santea, ja se kuivatti päänahan ihan kauheaksi. Laveran hoitoaine taas oli yhtä tyhjän kanssa. Mitäs muuta kannattaisi kokeilla?

* Tarkoitan luonnonkosmetiikalla tässä etupäässä sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, en mitä tahansa tuotetta joka väittää olevansa ”luonnollinen”.

Lisää kokemuksia kotiinkuljetuksesta

Olen jatkanut ruokakaupan kotiinkuljetusten käyttämistä, ja testaillut nyt yhteensä kolme kertaa Citymarketin palvelua. Viime viikolla mokasin, ja jouduin maksamaan turhan paljon kuljetuksesta, sillä olin tilaukseni kanssa liian myöhässä. Toisaalta jos olisin ollut supernopea, olisin onnistunut saamaan ruoat vielä samana päivänä, mutta luotin liikaa siihen, että pari tuntia sinne tai tänne ei tunnu missään.

Eilen sain sitten uuden kuorman, ja tällä kertaa moka oli toimittajan puolella. Olin aloittanut tilauksen edellisestä virheestä oppineena hyvissä ajoin, jotta sain varmasti haluamani toimitusajan. Olin myöhemmin kirjautunut uudelleen sisään, ja täydentänyt listan loppuun. Siinä vaiheessa kun tavarat tulivat, kävi ilmi että tilauksia olikin kaksi. Ensimmäinen tilaus sellaisenaan, sekä täydennys omanaan. Muuten hyvä, mutta ekan tilauksen tuotteet olivat tässä jälkimmäisessä edelleen mukana. Sain siis yllättäen neljän maitolitran sijasta kahdeksan litraa, ja niin edelleen.

Soitin samantien asiakaspalveluun, jossa oikein asiallinen henkilö rupesi selvittämään ongelmaa. Lopputulos oli kannaltani todella hyvä, sain hyvityksen niistä tuplana tulleista ostoksista, eikä niitä tultu hakemaan pois. Ei siis todellakaan mitään valittamista, vaikka tilausohjelma ilmeisesti olikin tökkinyt. Tai voihan olla että minäkin olin onnistunut jotenkin säheltämään. Jatkossa kuulemma kannattaa olla turhia muokkailematta, ja vain tehdä tilaus yhdellä kerralla valmiiksi.

Jos nyt haluaa kritiikkiä antaa, niin noissa nettisivuissa olisi pientä kehittämisen varaa – luulisin että tilaukset olisi mahdollista lukita esim. 2h ennen kuin keräily alkaa, niin ettei tällaisia sekaannuksia pääse syntymään. (Keskon arvio oli, että luultavasti tavarat olivat jo keräilyssä kun aloin muokata listaa.) Samoin poistaisin ne ”suosituimmat tuotteet”, jotka peittävät omat hakutulokset, ne ovat ärsyttäviä. Sen sijaan nyt, kun olen oppinut käyttämään nettisivuja paremmin, olen löytänyt tuotevalikoimista sellaisia juttuja, joita en aluksi löytänyt. Ilmeisesti osaan hakea niitä nyt paremmin.

Kaiken kaikkiaan Keskon asiakaspalvelusta tuli sellainen fiilis, että he todella haluavat pitää minut asiakkaana jatkossakin, ja tällaisilla ratkaisuilla se kyllä onnistuu. Hassuna yksityiskohtana edellisessäkin tilauksessa oli jotain liikaa – pieni suklaapatukka, jota en ollut tilannut ollenkaan. Jäi epäselväksi, oliko se kampanjatuote vai keräilijän virhe. Toisaalta jos tätä menoa jatkuu, Citymarketin ruokatilaukset alkavat käydä suorastaan edullisiksi….

Arvelin etukäteen, että S-ryhmän systeemi toimisi lopulta paremmin, mutta nyt olen hieman kallistumassa K-ryhmän puoleen. Jos vaan Prisma ulottaisi kotiinkuljetuksen meille saakka, niin siinä voisi olla vakava kilpailija, mutta toistaiseksi Cittari menee kuitenkin niukasti edelle.