Toukokuun vaateostokset ja selitykset

Aahhahhaa. Kaikkeen sitä ihminen sitoutuu. Kuten pitämään julkisesti kirjaa vaateostoksistaan sen jälkeen, kun on ensin julistanut ettei osta mitään koko vuonna. Nyt ei kuulkaa ole ollut lakosta tietoakaan. Mitäpä sitä asiaa kiertelemään, paljastetaan nyt koko totuus kertaheitolla. Toukokuussa ostin:

  • Kolmet farkut, kaikki 99€ kappale
  • 2 samanlaista t-paitaa Uniqlosta, yhteensä n. 16€
  • Uniqlon hame n. 24€
  • Uniqlon hellehattu n. 16€
  • Mujin pellavainen mekko/tunika n. 40€
  • Tod’sin kävelykengät 95€ (käytetyt)

Noin hinnat johtuvat siitä, että ostohinta oli jeneissä. Sitten kootut selitykset. Suurin syy tähän on Tokio. Reilu viikko ennen lähtöä parhaiden farkkujen polveen tuli reikä. Toiseksi parhaat farkut olivat yhä ehjät, mutta nekin niin kuluneet, että polvi voisi mennä puhki milloin tahansa. Tarvitsin farkut mukaan matkalle, joten ostoksille oli pakko lähteä. Löysin yhdet hyvät, mutta niissä oli liian pitkät lahkeet. Lyhennys kuului hintaan, ja liike lupasi ne valmiiksi ennen matkaa.

Intuitioni sanoi, että aikatauluun ei silti ole luottamista, joten lähdin varmuuden vuoksi vielä uudestaan kaupoille ja löysin toisesta liikkeestä vielä kahdet; tavalliset kapealahkeiset ja toiset ”jegginssit”, eli farkkukankaiset leggins-tyyppiset. Inhoan farkkujen ja housujen ostamista ylipäätään niin paljon, että jos onnistun kohtaamaan hyvin istuvat ja oikean väriset, ostan aina. Edellisen kerran olen ostanut kahdet uudet farkut vuodenvaihteessa 2015-2016, ja noita ostoksia olenkin siitä asti pitänyt viikoittain, käyttökertoja on tullut molemmille varmasti yli 100. Näköjään pari vuotta aktiivikäyttöä riittää nykyfarkuille, joten näillä uusilla farkuilla pitäisi taas pärjätä pari vuotta eteenpäin. Intuitioni oli muuten oikeassa, lyhennys ei ehtinyt valmistua ennen matkaa, joten varmuuden vuoksi ostetut kahdet lisäfarkut osoittautuivat tarpeellisiksi. Otin toiset niistä matkalle mukaan.

Sitten se matka. Sanotaan muuten näin alkuun, että japanilaiset tuntuvat rakastavan shoppailua. Tokion keskustassa on valtaisia ostoskeskuksia useampia, ja niissä kaikissa käy kova kuhina. Naiset ovat keskimäärin todella elegantteja, sellaiseen rentoon mutta huoliteltuun tyyliin. Jouduin heti vaikutuksille alttiiksi, sillä muoti oli varsin erilainen kuin Suomessa, ja näytti minusta kaikkiaan tosi kivalta. Sitten tuli vastaan Uniqlo – edullinen, monipuolinen ja japanilainen vaatemerkki.

Olin liikkeellä kaverin kanssa, ja täytyy sanoa, että hyvä matkafiilis, nuo muotivaikutteet, seura ja Uniqlon halvat hinnat mursivat ostolakkoni helposti. Uniqlossa myytiin juuri sellaisia vaatteita, joita näki kaikkialla kaupungilla, eikä ostolakosta muistuttavan järki-minän heiveröisestä vastustelusta ollut hyötyä. Keräsin läjän kaikkea kivaa, ja suuntasin kohti sovituskoppia. Kävi kuitenkin (ostolakon kannalta onneksi) ilmi, että japanilainen ruumiinrakenne on aika erilainen tällaiseen juurevaan pohjoismaiseen verrattuna, ja puolet vaatteista ei istunut ollenkaan. Ostin lopulta hameen, pari paitaa ja hatun. Tax freen kanssa hinta jäi todella maltilliseksi, noin 56 euroon. Näistä ostoksista t-paidat olivat ostoslistalla, hame ei mutta tykkään siitä muuten kovasti. Hatut ovat sen sijaan aina vähän kyseenalaisia. Tämän ostin siksi, että ostopäivänä oli kova paahde, mutta lopulta en sitten tarvinnutkaan hattua loppumatkan aikana. Pidän hattuja kesäisin, mutta toistaiseksi säät eivät näytä täällä kovin aurinkoisilta… Joten jos miettii esimerkiksi sitä 30 käyttökertaa, hattu pitää omistaa monta vuotta, ennen kuin tarvittavat käyttökerrat tulevat täyteen. Toisaalta, miksi ei omistaisi jotain loppuelämäänsä? Edellisen hellehatun ostin vuonna 2011. Ei ole aikomustakaan luopua siitä.

Vähän Uniqloa vastaava episodi tapahtui pari päivää myöhemmin, kun löysin Mujin liikkeen. Luonnehtisin, että kyse on japanin Ikeasta, joskin painotus on enemmän päivittäistavaroissa ja vaatteissa, kuin huonekaluissa. Mutta Mujin yksinkertainen design miellyttää silmääni, ja hinnat olivat jälleen edullisia. Pellavainen hellemekko, jonka sieltä ostin, oli nappilöytö. Jos Uniqlon ostossekoamista oli vähän vaikea järkevästi selittää, nyt löytämäni mekko oli ollut ostoslistalla jo pari kuukautta. Siinä oli kaikki vaaditut ominaisuudet: kirkas väri (sininen), luonnonmateriaali, väljä ja rento leikkaus, sekä muunneltava malli (toimii sekä vyön kanssa että ilman, menee sekä mekkona että tunikana farkkujen päällä). Tämän olisin ostanut myös Suomessa, jos olisi sattunut tulemaan vastaan. Tämän ostoksen voin raportoida täydellisen hyvällä omalla tunnolla.

Olin jo kirjoittanut tekstin tähän saakka, kunnes listan viimeinen ostos tapahtui toissapäivänä. Facebookin kirppiksellä oli myynnissä täsmälleen oikean kokoiset, väriset ja malliset kengät, jollaiset myös olin suunnitellut jossain vaiheessa ostavani. 95€ tuntui hurjalta hinnalta käytetyistä kengistä, mutta puoliso valisti, että uutena sama pari maksaisi 320€. Kengät olivat lähes uutta vastaavassa kunnossa, niitä oli pidetty vain pari kertaa. Ei venymiä, kulumia, tahroja tai muutakaan vikaa. 70% alennus ratkaisi ostopäätöksen. Ei minulla olisi varaa monen sadan euron kenkiin, mutta rehellisyyden nimissä tykkään kyllä pitää sellaisia. Nyt sain täydelliset kengät ja vieläpä käytettyinä. Siihen mennessä, kun ilmat käyvät kävelykengille liian huonoiksi 30 kertaa on luultavasti jo tullut täyteen, ja käyttöikää riittää vielä ensi vuodelle ja ehkä pidemmällekin.

Olen toukokuun aikana kerryttänyt kaappiini enemmän vaatteita kuin tammikuusta huhtikuuhun yhteensä, samoin olen käyttänyt rahaa moninkertaisesti. Myönnettävä on, että tämä ostolakkoperiaate kyllä harmitti tuolla reissussa. Sen kerran kun matkalla on, eikä mitään saisi ostaa! Toisaalta vaikka päästin kovimmasta kontrollista irti, takaraivossa säilyi silti ajatus siitä, että nyt rikon sääntöjä ja ostelen vaikka ei pitäisi. Tämä hillitsi ostostelua kyllä. Ilman tätä projektia mikään ei olisi hidastanut minua, ja olisin nauttinut jokaisesta alennusmyynnistä täysin siemauksin. Nyt oikeutin ostostelua mielessäni mm. sillä, että ostan sellaista mitä ei oikeasti Suomesta saa, sekä sillä, että ostin nimenomaan japanilaisia vaatteita. Ajattelin, että olisi hulluutta matkustaa Japaniin ostamaan amerikkalaisia vaatteita (vaikka mieli kyllä teki, uskokaa pois.) En edes väitä, että selitykset olisivat vedenpitäviä, mutta kuvailen vain omaa ajatusprosessiani, ja miten tämä tavoite olla ostamatta minussa vaikuttaa.

Edessä on kesäkuu, ja vakaa tavoitteeni on olla ostamatta yhtäkään vaatetta. Tässä tarvitaan selkeä kurinpalautus, koska ennakoin jo valmiiksi, että heinäkuun matkailu tuo taas vastaan sekä ostohaluja että -tilaisuuksia. Jos jonkin asian olen oppinut tämän vuoden aikana, niin ainakin sen, että ostamatta jättäminen on lopulta paljon vaikeampaa kuin etukäteen ajattelin.

Mutta tämän kaiken tilityksen jälkeen haluan kuulla miten teillä menee! Toivottavasti paremmin kuin minulla? Onko siellä yhtään turnausväsymystä ilmassa? Vai pitääkö nollalinja edelleen? Kertokaa kertokaa!

Suuri sukkahousupostaus

Varoituksen sana: jos et kuulu sukkahousujen aktiivikäyttäjiin, tämä postaus ei välttämättä ole kovin kiintoisa.

Saara kysyi kommenteissa, mitä minä oikein teen, kun saan sukkikset hajalle yhdellä käyttökerralla. Aloin pohtia vastausta ja totesin, että tässä on ainesta kokonaiseen postaukseen. Pitää lähteä liikkeelle siitä, että periaatteessa inhoan sukkahousuja sydämeni pohjasta. Eniten inhoan sellaisia perinteisiä ohuita, ihonvärisiä, mattaisia perussukkiksia. Jo niiden koskeminen aiheuttaa inhonväristyksiä, se materiaali on niin karmean tuntuista. Mutta en erityisemmin pidä sukkahousuista muutenkaan, niiden vyötärökuminauha on usein puristava tai haarakiila luruttaa liian alhaalla tai lahkeet menevät mystisesti kierteille eikä niitä saa oikaistua, ja sitten niitä pitää vielä varoa koko ajan.

Toisaalta kyseessä on melko välttämätön vaatekappale, jos puketuu hameisiin ja mekkoihin. En pidä legginssien ulkonäöstä, joten siksi en halua korvata sukkahousuja niillä. Ilman sukkahousuja taas palelee tai näyttää huolittelemattomalta. Joten pakko niitä on kaapista löytyä.

Olen jo kauan sitten päättänyt, että jos kerran inhoan tätä välttämättömyyttä, voin ainakin yrittää ostaa mahdollisimman miellyttäviä, jotta kokemus olisi edes siedettävä. Minulle onkin vakiintunut pari luottomerkkiä: ohuista sukkahousuista suosin Falkea, joka on mielestäni erittäin laadukas eikä materiaalin koskettamisesta mene iho kananlihalle, mutta toisaalta hinta on halvempi kuin Wolfordilla. Wolfordin tuotteista ei ole tullut huonoja vastaan, mutta hintaluokka on sellainen, että mieluummin maksan vähemmän. Suosin myös kotimaista Vogueta. Heidän paksut bambusukkiksensa ovat luottotuotteeni talvisin, sukat eivät liiemmin nyppyynny, vyötärö ei purista ja sukkikset kestävät konepesun mainiosti. Olen iloinen, että kotimainen merkki tarjoaa tuotteita, joista pidän ihan aidosti.

Minä minä sitten teen, että sukat eivät kestä? Lyhyesti sanottuna olen vain oma itseni. Pidemmin vastattuna asiaan liittyy monta erillistä seikkaa. Olen käänteissäni vauhdikas enkä usein kiinnitä tarpeeksi huomiota ympäristöön, kun keskityn johonkin ihan muuhun. Tämän seurauksena törmäilen huonekaluihin ja seiniin, tartun hihoistani kiinni ovenkahvoihin ja kompastelen milloin mihinkin. Ohuet sukkahousut eivät valitettavasti kestä tällaista törmäilyä. Ei tarvitse kuin hipaista säärellä pyykkikorin reunaa, ja virheetön sukkahousu ei enää ole virheetön. Tämä kömpelö tapa liikkua ei ole arkena ongelma, en edes huomaa noita kolareita. (Ihmettelen useasti, mistä mikäkin mustelma on ilmestynyt… muistikuvia kolauksesta ei ole.) Mutta olen onnistunut hajottamaan MONET juhlasukkikset ennen kuin olen päässyt edes ovesta ulos. Tämän vuoksi puenkin nykyisin sukkahousut ihan viimeisenä, ja laitan saman tien kengät jalkaan. Yritän siten minimoida tuhot ennen lähtöä.

Toinen syy on henkilökohtaisempi, toivottavasti tässä ei tule ns. liikaa informaatiota. Olen saanut sukuperintönä erittäin kuivan ihon ja helposti kovettuvat jalkapohjat. Tämä yhdistettynä siihen, että käytän mieluusti vain rajallisen määrän aikaa kauneudenhoitoon, johtaa siihen että kantapääni ovat sukkahousunaiselle epäoptimaaliset. Ahkera jalkahoito auttaisi asiaa, mutta jos olen rehellinen, käytän aikani mieluummin muuhun kuin jalkapohjien rapsutteluun. Ehkei pitäisi? Välillä havahdun siihen, että jalkapohjat eivät läpäisisi mitään prinsessatestiä ja tunnen olevani jotenkin epänaisellinen otus. Mutta onneksi muistan aina nopeasti, että en ole prinsessa, eikä sillä testillä ole siksi mitään väliä. Hienoimpia juhlia varten asialle on kyllä aina tehtävä jotain, jos haluan olla varma siitä, etteivät sukkikset hajoa jo siinä vaiheessa, kun vedän niitä päälle.

Viimeinen syy koskee paksuja sukkahousuja, jotka myös kuluvat puhki turhan nopeasti. Syy on kuitenkin materiaalissa. Bambuviskoosi ei vain kestä kulutusta samoin kuin muut materiaalit. Mutta tämä on fakta, jonka olen vain hyväksynyt. Pidän materiaalin tunnusta niin paljon, etten ole valmis tekemään kompromisseja. Sellaiset yli 50 denierin sukkikset kestävät onneksi törmäilyäkin kohtuullisesti, joten niiden käyttöikä on kenties pisin.

Täytyy sanoa, että viimeinen syy lienee se, että olen sukkisteni suhteen varsin vaativa. Heitän pois myös sellaiset, jotka ovat reijättömät, mutta lahkeissa on viiruja. Tiedättehän niitä langanvetoja, joista tulee sellainen vaakaviiva sukkahousuun? En tykkää niistä, minusta niistä tulee homssuinen vaikutelma. En myöskään periaatteesta pidä rikkinäisiä vaatteita, ellei ole pakko. Jos on paha paikka, kynsilakkapaikkaus toimii, mutta kotona reikäiset lentävät roskiin. Kun lähdetään siitä, että inhoan sukkiksia jo valmiiksi, reikäisiä inhoan vieläkin enemmän.

Tässä tämä, koko tarina. Onko siellä lukijoiden joukossa muita sukkahousuongelmaisia? Kauanko teillä kestää yksi 15 denierin pari käytössä? Mikä on paras merkki?

Japani, tuo järjestyksen maa

Terveisiä Tokiosta! Blogissa on ollut hiljaista, koska minä olen matkustellut. Tokio on hämmästyttävä paikka. En ollut vieraillut siellä aikaisemmin, joten tässä vaikutelmia Arkijärjen näkökulmasta.

Kaikkialla on käsittämättömän siistiä. Missään ei ole roskia! Kaikki kadut ovat puhtaita, seinillä ei ole sotkuja eikä graffiteja, maassa ei pyöri käärepapereita, koirankakkaa eikä mitään muutakaan. Ja uskomattominta tässä on se, että missään ei ole roskiksia. Bongasin julkisella paikalla roskiksia ainoastaan lentokentällä. Siitä huolimatta siisteys vallitsee. Opas kertoi, että 9/11 terrori-iskujen jälkeen kaupungista poistettiin kaikki roskikset turvallisuussyistä. Sitä ennen Tokio oli ollut äärimmäisen siisti kaupunki. Mielenkiintoista on, että sen jälkeen kun roskikset oli poistettu, Tokio oli edelleen äärimmäisen siisti kaupunki. Ihmiset kuljettavat roskat kotiinsa, ja oletettavasti lajittelevat ne siellä säntillisesti. Tosin opas virnisti vähän vaivautuneesti kun mainitsin asiasta, ja totesi että he yrittävät kierrättää kaiken. Japanilaisetkaan eivät siis ole täydellisiä.

Tällaisessa kollektiivisessa siisteydessä on kuitenkin sellainen vahvuus, että kun kaikki toimivat samoin, homma pysyy hanskassa. Turistina oli ensin ihmeissään, että mihinkäs tämä roska nyt pitäisi laittaa, mutta kun ei mitään paikkaa löytynyt, sen tunki sitten käsilaukkuunsa, ja vei hotellille. Ei sitä todellakaan olisi kehdannut piilottaa mihinkään kukkapuskaan, saati sitten heittää kadulle. Kysyin oppaalta, ja näin toimivat myös paikalliset.

Yleinen järjestys tuntui muutenkin tulevan japanilaisilta selkäytimestä. Huonesiivoojan jäljiltä tuolin selkänojalle jätetyt vaatteet oli viikattu pinoon, kengät aseteltu siististi riviin ja kylppärin taso näytti tältä. Tuon hammastahnan olen itse jo ehtinyt siirtää vähän erilleen, siivoojan jäljiltä kaikki oli viivasuorassa.

Vaikutti siltä, että työvoimaa riitti kaikkialle runsaasti ja niinpä kaupoissa ja muissa paikoissa joku oli jatkuvasti laittamassa tavaroita ojennukseen. Täytyy sanoa, että nautin tästä yleisestä järjestyksestä suuresti. Vaikka ihmisiä on hirmuinen määrä, kaikki toimii erittäin organisoidusti. Ihmismassoista huolimatta tungoksissa ei liiemmin tönitä, etuilla eikä muutenkaan törppöillä. Kun olin menossa ryhmän kanssa museoon, opas ei päästänyt meitä sisälle, ennen kun olimme saaneet järjestäydyttyä neljään suoraan riviin portin taakse.

Vaatteiden ostaminen on oma lukunsa (kyllä, shoppailin. Raporttia tulossa kuun vaihteessa). Sovituskoppeihin ei saa mennä kengät jalassa. Ne kuuluu jättää verhon ulkopuolelle (jossa myyjä käy ne sitten kääntämässä sievästi oikein päin, jotta asiakas saa ne helposti jalkaansa poistuessaan) ja sitten noustaan pieni askelma varsinaiseen sovituskoppiin, jossa on kokolattiamatto. Yläosien sovittamista varten pää pitää peittää eräänlaisella harsotaskulla. Tämä suojaa vaatteita meikiltä ja hieltä. Yhdessä kulmassa on ilmanraikastin. Eikä puhettakaan siitä, että kopin nurkassa lojuisi mytyssä edellisen jättämiä vaatteita. Sovituskopit eivät välttämättä olleen uusia tai kiiltäviä, mutta järjestyksessä ne olivat. En muuten törmännyt yhteenkään sovituskopin verhoon, joka ei olisi pysynyt paikoillaan. Ne oli nimittäin usein ovelasti varustettu magneeteilla, joilla reunat kiinnittyivät seinään. Ylipäätään tämän lyhyen vierailun aikana syntyi mielikuva, että Japanissa asiat yleisesti ottaen toimivat.

Jokaisessa kulttuurissa on tietenkin omat hyvät ja huonot puolensa, mutta täytyy sanoa, että jos nauttii siitä että rivit ovat suoria eikä kadulla tarvitse väistellä mitään epämääräistä moskaa, Japani on kyllä mukava paikka.

Onko teillä lukijoilla vastaavia kokemuksia Japanista?

Nehän ovat kuin kaksi marjaa

Meidän uskollisesti 15 vuotta palvellut pölynimuri hajosi. Tai tarkalleen ottaen imuri ei hajonnut, vaan letku halkesi. (Kuva hajonneesta letkusta täällä.) Koska meillä ei sattunut olemaan sitä harmaata roudarinteippiä, jolla tunnetusti korjataan kaikenlaiset kodinkoneet, oli pakko ratkaista tilanne toisin. Koska en mitenkään jaksanut nähdä sitä vaivaa, että olisin lähtenyt ostamaan uutta imuria, päätin etsiä varaosan. Sitä paitsi koska imurin moottori toimii ihan moitteettomasti, varaosa tuntui muutenkin fiksummalta ratkaisulta.

Electroluxin kotisivuilla on hyvä valikoima varaosia. Ongelmaksi muodostui se, että meidän imuriin ei löytynyt sopivaa letkua. Löysin kyllä kuvan letkusta, joka muistutti mielestäni kaikin tavoin nykyistä osaa, mutta sivun oma tarkistusohjelma väitti, että letku ei sovi meidän imurimalliin. En lannistunut, vaan googlasin pölynimurin mallinumeron + varaosa ja päädyin jonkun yleisen varaosaliikkeen sivuille. Sieltä löytyi täsmälleen sama letku kuin Electroluxin omilta sivuilta, mutta tällä kertaa – yllätys yllätys – löytyi myös tieto, että letku on yhteensopiva imurimme kanssa. Kyseessä oli varmuudella sama tuote, sillä se kävi ilmi tuotteen sarjanumerosta.

Päätin ottaa riskin, menin takaisin Electroluxin sivuille ja tilasin tuon letkun. Hinta oli kuljetuksen kanssa yhteensä 31,50 – mielestäni ihan sopivan kokoinen riski. Sitä paitsi olisihan minulla palautusoikeus, jos letku ei sopisikaan. Tilaus eteni nopeasti, ja eilen noudin paketin R-kioskilta. Kotona avasin paketin ja hain imurin. Kävi ilmi, että uusi osa sopii vanhaan koneeseen täydellisesti. Katsokaa näitä kuvia!

Kuvista on aika helppo päätellä, kumpi on uusi ja kumpi on vanha, kulumisen ja lian perusteella, mutta näettekö te noissa mitään muuta eroa? Keskimmäisessä kuvassa tuo vaaleampi putki on uusi. Siinä on myös suurin ero vanhaan, nimittäin putken kärki on 2mm pidempi kuin vanhassa. Se sopii kuitenkin moitteettomasti imurin varteen.

Nyt haluaisin kuulla Elecroluxilta selityksen: miksi väitätte, että varaosa ei sovi sellaiseen malliin, johon se kuitenkin täydellisesti sopii? Ymmärtäisin tämän, jos letkuissa olisi niin paljon eroa, että sen kiinnittämiseen pitäisi käyttää erityistä voimaa, tai että se ei pysyisi kunnolla paikallaan. Kuten kuvista näkee, nämä osat ovat kuitenkin lähes identtiset. Miksi kuluttajaa johdetaan harhaan? Väistämättä tulee mieleen, että kestävä kehitys on toissijaista, ja tärkeintä on vain saada kuluttaja ostamaan uusi kone. Uskon kuitenkin, että esimerkiksi tämän blogin lukijoissa on runsaasti ihmisiä, jotka mieluummin korjaavat vanhan kuin ostavat uuden. Jos olet tällainen kestävän kehityksen kannattaja, ilmoittaudu kommenttiosastolla!

Minä voin hyvällä omallatunnolla suositella meidän pölynimuria kestävänä ja laadukkaana. Minusta nuo ovat äärimmäisen positiivisia ominaisuuksia, joita etsin itse silloin, kun olen ostamassa uutta tavaraa. Jos yritys voi kehua näin hyvin kestävällä tuotteella, luulisi että siihen myös myytäisiin varaosia ja siten pidennettäisiin vielä koneen ikää. Electroluxin varaosatilaus ja nettisivut toimivat myös moitteettomasti. Voisin kehua niitäkin estoitta, paitsi että en kehu, koska minusta tuntuu että minua on juuri yritetty johtaa harhaan.

Tähän koneeseen on nyt vaihdettu imuletku sekä reilut vuosi sitten se pitkä, metallinen putki eli imurin varsi. Kustannukset näistä ovat edelleen alle sadassa eurossa. Itse konetta aion käyttää edelleen niin kauan, kunnes moottori hajoaa. Kun niitä varaosiakin näköjään kaikesta huolimatta saa.

Toppatakissa toukokuussa

Tämä kevät on ollut niin erikoinen, etten ole uskaltanut laittaa talvivaatteita pois vaikka on jo toukokuun puoliväli. Tasan viikko sitten oli vielä niin kylmä, että villakangastakki oli todella tarpeen. Nyt näyttää vihdoin siltä, että voin tehdä perinteisen kausivaatteiden vaihdoksen kaapissa. Se onkin tervetullut liike, nimittäin kaipaan jo jotain uutta kaappiini.

Minusta kausivaatteiden vaihdoksessa on olennaista kaksi asiaa: ensinnäkin ne vaatteet, jotka menevät säilytykseen, kannattaa pestä ja kunnostaa. Toisaalta turhaa ei kannata säilöä. Tässä onkin erinomainen hetki käydä läpi talvivaatteet sillä silmällä, onko niille vielä ensi kaudella käyttöä. Minulla tämä prosessi tapahtuu itse asiassa monessa tasossa, sillä myös lastenvaatteet pitää käydä läpi samalla systeemillä.

Tällainen systemaattinen läpikäyminen pari kertaa vuodessa on kyllä hyödyllistä. Esimerkiksi kengät: kahdet hyvät jotka laitoin suoraan lenkälaatikkoon. Yhdet huonot, joiden säästämistä mietin pitkään, mutta tein lopulta tietoisen päätöksen pitää niitä vielä ensi syksyn. Ne ovat hyvät huonolla säällä, ja sellaiset on aina hyvä olla varastossa. Heitän ne pois viimeistään vuoden päästä, jolloin ne todennäköisesti hajoavat jalkaan. Yhdet nilkkurit, jotka olen saanut äidiltäni, ja jotka palautan takaisin, koska ei tullut käyttöä. Ja sitten vielä yhdet saappaat, joista vetoketju on rikki. Olin sullonut ne naulakon taakse piiloon, kun en jaksanut viedä niitä suutarille ajoissa. Epäilin, että jos en vie niitä samalle suutarille kuin edellisellä kerralla, niistä tulee tyhmän näköiset. Nyt löysin ne sieltä, ja totesin että vielä tyhmempää on pitää niitä rikkinäisinä ja käyttökelvottomina naulakon takana piilossa, kuin edes yrittää saada ne käyttökuntoon.

Villakangastakille riittää tuuletus ja harjaus, sitten sen voi panna pukupussissa talvisäilöön. Kaksi kevyempää tikkitakkia päätin tänä vuonna viedä pesulaan. Kuin huomaamatta ne ovat likaantuneet sekä sisältä että ulkoa. Molemmat takit olisi varmasti voinut pestä kotonakin. Mutta harkittuani asiaa, totesin että pesula on oikea osoite. Sille ajalle, jonka olisin käyttänyt pesutuvan varaamiseen, oikeanlaisen pesuaineen etsimiseen, tahrojen poistoon ja kuivatteluun, on nyt muutakin käyttöä. Koska en ole lopputuloksesta ihan varma muutenkaan, annan pesulan tänä vuonna hoitaa homman puolestani. Hanskat ja pipot saavat pysyä omassa laatikossaan eteisen piirongissa läpi kesän. Mutta toisessa laatikossa olevat huivit vaihdan kesäisempiin. Paksut villahuivit voi laittaa kesäksi pinon alimmaiseksi toiseen kaappiin, ja ottaa käden ulottuville kaikki ohuet kaulahuivit. Pesukoneen kautta nämäkin.

Onhan tällaisessa kausivaatevaihdoksessa jonkin verran työtä, mutta toisaalta sen ehdoton etu on tämä, että kaikki vaatteet tulee käytyä järjestelmällisesti läpi ja huollettua samalla. Syksyllä on paljon kivempaa ottaa esiin puhtaat ja siistit kamppeet. Harrastaako joku muu tällaista vaatteiden vaihtelua?

Viikon vinkit: Meriroskis, muovinkierrätystä ja vaatekomeron järjestystä

EDIT: Nyt myös linkki mukana! Tiesittekö, että on keksitty meriroskis, joka imee vettä sisäänsä ja siivilöi siitä muovia? Minusta on huikeaa, että tällainen keksintö on, ja että sellainen on laitettu myös Helsingin edustalle. Kaksi kappaletta tuntuu vain kovin vähältä, miten näitä voisi saada lisää? Jos systeemi toimii, voisivatko ihmiset ruveta meriroskiskummeiksi, ja osallistua näiden rahoittamiseen? Minä ainakin olisin valmis siihen. Juttu on kiinnostava muutenkin, mikäli muovijätteen vähentäminen Itämerestä kiinnostaa. (YLE)

Jatketaan muoveilla. Miksi muovin kierrättäminen on niin vaikeaa ja miten nämä haasteet ylitetään? Allekirjoitan näistä ”tekosyistä” monta, enkä tällä hetkellä kierrätä muovia. Tuntuu että siihen pitäisi taas ruveta, mutta tosiasia on että onhan se työlästä. Tosin ns. oikein tekeminen usein on. (YLE)

Tässä kuvapitoisessa jutussa on ihan käteviä vinkkejä vaatekaapin järjestämiseksi. Parhaiten näistä on hyötyä, jos käytössä on vaatekomero, tavallisessa kaapissa ei välttämättä ole näille ratkaisuille tilaa. (Iltalehti)

Voiko lahjan antaa takaisin?

Lahjat ovat hankalimpia tavaroita, kun pitäisi poistaa jotain. Lahjaksi saatu tavara ei nimittäin ole pelkkä tavara. Se on myös esimerkiksi osoitus ystävyydestä tai sukulaisuudesta. Se voi symboloida niin kiitollisuutta kuin katumustakin. Lahja kertoo aina paljon myös antajasta: aidosta halusta ilahduttaa, velvollisuuden tunteesta saajaa kohtaan tai jopa halusta vaikuttaa saajan elämään. Sitten kun käy kotiaan läpi ja haluaa raivata tarpeetonta pois, lahjaksi saadut tavarat aiheuttavat ongelmia.

Helposti tulee huono omatunto, jos haluaisi heittää lahjan pois. Se tunne tulee, vaikkei asiaa sen kummemmin edes pysähtyisi ajattelemaan – lahjojen poistaminen nyt vain ylipäätään tuntuu hirveän tylyltä ja kiittämättömältä. Sen lisäksi alkaa pohtia, mitä antajakin sanoisi, jos tietäisi, loukkaantuisi varmaan. Ja tuntuuhan se itsestäkin ikävältä, jos huolella valittua lahjaa kohdellaan piittaamattomasti.

Törmäsin äskettäin keskusteluun, jossa joku oli heittänyt lahjan roskiin, ja antaja oli sen kuultuaan loukkaantunut ja moittinut saajaa siitä, ettei ollut antanut lahjaa takaisin. Lahjan antaja olisi ottanut antamansa tavaran mieluummin takaisin itselleen, kuin kuullut sen joutuneen roskikseen. Tästä seurasi keskustelua siitä, pitäisikö kaikkia lahjoja tarjota aina takaisin antajalle, ennen kuin ne poistaa kotoaan? Vai kuuluuko se antajalle ylipäätään millään tavalla, mitä lahjalle sitten tapahtuu, kun saaja on sen ottanut vastaan?

Aloin tätä pohdiskella, ja ymmärrän kaikkia osapuolia. Kun raivaa kodistaan tarpeetonta – etenkin silloin kun haluaa eroon isosta määrästä tavaraa – ihan jokaisen kipon ja kupin kanssa ei voi pysähtyä. Ei vaan voi! Raivaaminen halvaantuu niille sijoilleen, jos jokaisen esineen kohdalla pitäisi käydä läpi myös antajan tunteet. Samoin olen periaatteessa samaa mieltä siitä, että siinä missä lahjahevosen suuhun ei ole katsomista, ei myöskään antajalla ole enää oikeuksia tavaraan sen jälkeen, kun se on vaihtanut omistajaa.

Toisaalta ajattelen kuitenkin niin, että vaikka poistaisi kodistaan lahjaksi saatuja tavaroita, sen voi tehdä hienotunteisesti ja antajaa kunnioittaen. Ei ole tarpeen mainostaa asiaa, eikä esimerkiksi kannata lisätä esinettä sellaiselle foorumille myyntiin, jossa myös antaja on jäsenenä. En myöskään oikein ymmärrä sitä, että jos paketista paljastuu jotain epämieluisaa, sanotaan heti että onpas kamala, pidä itse tuommoinen.

Sen sijaan siinä, että antajalta tiedustelee haluaisiko hän lahjan takaisin, on itua. Minusta pointti on siinä, että niin tehdään vasta siinä vaiheessa, kun lahja on muuttunut omassa kodissa tarpeettomaksi. Tämänkin voi tehdä niin, ettei se kuulosta antajasta ikävältä. Voi esimerkiksi kertoa, ettei tavaralle ole enää meillä käyttöä eikä oikein tilaa, joten on siksi ajatellut kierrättää esineen. Mutta olisiko antajalla itsellään sille käyttöä? Jos on, niin antaisin sen mielelläni, koska on kiva tietää, että esine tulee hyvään käyttöön. Olennaista on esittää asia niin, että alkuperäiselle antajalle ei tule sellaista oloa, että joko häntä tai hänen antamaansa lahjaa ei arvostettaisi.

Tällainen palauttaminen toimii parhaiten esimerkiksi lasten tavaroiden suhteen, koska ne tosiaan jäävät ajan myötä pieniksi ja tarpeettomiksi. Olen esimerkiksi itse antanut takaisin vaatteita ja joitain tarvikkeita, joita lapset ovat saaneet lahjaksi. Siinä vaiheessa kun omat ovat kasvaneet niistä ohi, on antajalla itsellään voinut olla sopivan ikäistä jälkikasvua käyttämään samoja tavaroita. Kukaan ei ole loukkaantunut, itse olen saanut tarpeettomat tavarat hyvin kierrätettyä eteenpäin ja alkuperäiselle antajalle tulee hyvä mieli, kun oma lahja ei joudu hukkaan.

Samoin tekisin näin myös silloin, kun kyse on jonkinlaisesta perintötavarasta. Mummolan ryijyillä tai pitsiliinoilla ei ehkä ole juuri omassa kodissa käyttöä, mutta joku muu sukulainen saattaa arvostaa niitä paljonkin. Tiedättehän tilanteen, missä yksi sukulainen on laittanut menemään jonkun vanhan tavaran, ja sitten joku toinen sukulainen hermostuu, koska olisi mieluusti pelastanut kapineen omaan kotiinsa. Tässä tilanteessa kannattaa kuitenkin muistaa, että kenelläkään ei ole oikeutta määrätä toista ihmistä säilyttämään mitään omasta puolestaan. Jos kukaan muukaan ei halua säilyttää perintövaasia, sen saa vapaasti viedä kirpputorille.

Lahjan voi siis mielestäni palauttaa takaisin, tietyissä tilanteissa, ja antajaa kunnioittaen. Mitä mieltä te olette?

30 kertaa : vastuullisen vaateostamisen puolesta

Sain Sulassa sovussa blogin Ainolta haasteen: uutta vaatetta ostaessa pitäisi miettiä, tulenko käyttämään sitä vähintään 30 kertaa. Aloin tietysti heti pohdiskella haastetta monelta kantilta.

Periaatteessa tuo voisi olla hyvä yleisohje. Perusvaatteille tulee helposti sen verran käyttöä puolessa vuodessa, tai lyhyemmässäkin ajassa. Esimerkiksi nyt minulla on päälläni farkut, joita varovaisenkin arvion mukaan olen pitänyt jalassa ainakin parisataa kertaa. Yläosana on tunika, jonka sain viime vuonna lahjaksi. Luulisin, että olen pitänyt sitä yli 20 kertaa, mutta tarkemmin en osaa sanoa. Käytän sitä kuitenkin joka kuukausi, joten 30 kertaa tulee tämän vuoden aikana varmuudella täyteen. Sukat ja alusvaatteet ovat puolestaan sellaisia, että ne tulee käytettyä kirjaimellisesti loppuun, joten kertyvistä käyttökerroista ei tule olemaan huolta.

Mutta sitten aloin miettiä kaikkia erikoistapauksia, kuten sukkahousuja. Juuri vastikään pistin jalkaan sukkikset suoraan paketista, ja jalasta suoraan roskikseen. Yksi käyttökerta. Ylipäätään ohuille sukkahousuille voi minusta realistisesti laskea 1-5 käyttökertaa. Jos menee sen yli, niin on jo käynyt hyvä tuuri. Entä sitten juhlavaatteet? Harvapa meistä elää sellaisessa  huvitusten pyörteessä, että hienommille vaatteille tulisi koskaan 30 käyttökertaa. Silti niitäkin täytyy joskus ostaa uusia. Tai entäs hellevaatteet? Villakerrastot? Kuten huomaatte, asia ei ole ihan niin yksinkertainen.

Olen silti sitä mieltä, että tulevien käyttökertojen arvioiminen ostovaiheessa on erittäin hyvä idea. Siinä nimittäin joutuu miettimään, kuinka kauan vaate oikeasti olisi käytössä. On myönnettävä, että en muista koskaan pohtineeni asiaa tältä kannalta. Yleensä mietin kaupassa, sopiiko vaate tarpeisiini, pidänkö siitä, voiko sen pestä, onko hinta järkevä, minkä kanssa sitä pitäisin ja nykyisin jopa sitä, miten sen asustaisin. Sen sijaan en ole koskaan ajatellut, kuinka monta käyttökertaa vaatteelle tulisi. Osittain kyse on siitä, että jos vaate on kiva, sitä olettaa automaattisesti pitävänsä paljon. Mutta ei kaikkien vaatteiden kohdalla.

Mietitäänpä asiaa tänä vuonna ostamieni vaatteiden kannalta. Tammikuussa ostamani kotelomekko on ollut päällä kaksi kertaa, tänään puen sen jälleen. Se tarkoittaa sitä, että käyttökertoja pitäisi tulla vielä 27 lisää, että tavoite olisi saavutettu. Tällä kerran kuussa tahdilla siihen menisi vajaat kolme vuotta, mutta todellisuudessa luultavasti pidempään. Viime kuussa ostamani kesähame ei ole ollut päällä vielä kertaakaan. Olettaen, että lämpötila tänä vuonna vielä nousee sellaisiin lukemiin, että hameelle olisi käyttöä, voisin arvioida käyttäväni hametta kesän aikana esimerkiksi 10 kertaa. Se tekisi samat kolme vuotta. Kuten tuossa aiemmin jo totesin, ostamilleni kolmille sukkahousuille ei tule edes yhteensä 30 kertaa, mutta toisaalta niitä kaksia alushousuja tulen varmasti jo vuoden sisällä käyttämään tuon verran, ja vuosien varrella vielä enemmänkin.

Haluaisinkin avata keskustelun tästä aiheesta! Mitä mieltä olette, onko 30 kerran sääntö hyvä ohjenuora kaupoilla? Miten tiukasti sitä olisi syytä noudattaa? Toisaalta pohdin sitä, että pitäisikö 30 kertaa olla sääntönä myös niille vaatteille, jotka kaapista jo löytyvät. Esim. jokaista vaatetta on pidettävä 30 kertaa, ennen kuin sen saa myydä tai lahjoittaa pois? Ja entä sitten, jos jo kaupassa tuntuu siltä, että käyttökertoja ei tule tarpeeksi. Pitäisikö juhlamekko jättää ostamatta ja vain sinnitellä vanhoilla? Vai olisiko silloin vuokraaminen tai lainaaminen oikea vaihtoehto? Entä koskeeko tämä käytettyjä vaatteita?

Kuten näette, en tuttuun tyyliini niele pureskelematta hyviäkään ideoita! Otan kyllä haasteen vastaan, mutta en ihan sellaisenaan, koska minkä tahansa säännön sokea noudattaminen ei minusta ole järkevää. Kertokaa tekin oma näkemyksenne: toimisiko tämä teillä, noudattaako joku jo nyt tai ottaako joku kenties tästä haasteen vastaan! Ja Aino, osallistu sinäkin keskusteluun!

Mitä kuuluu muovipusseille?

Muovipussien ostolakko on toinen tammikuussa alkanut projekti, ja ajattelin päivittää, mitä sille kuuluu tällä hetkellä. Olen aika hyvin pysynyt tavoitteesa. Sitten viime raportin, olen muistaakseni ostanut yhden tai korkeintaan kaksi muovikassia ruokaostoksia varten. Ne harvat kerrat, kun oma kassi on unohtunut kotiin, olen ostanut paperikassin, mutta kerran tai kaksi on ollut niin huono ilma, että muovikassi oli järkevämpi ratkaisu kuin paperikassi.

Kun alkuvuodesta aloin käyttää ylitsepursuilevaa muovikassivarastoa pois, näytti siltä, että jossain vaiheessa ne vain loppuvat. Maaliskuun puolella muovikassivarastoon oli tullut jo kohtalainen vaje. Olin yhtä aikaa iloinen, mutta samalla pohdin, että mihinkähän kaikki roskan sitten pakataan, jos muovikassit loppuvat. Nyt on käynyt selväksi, että eivät ne kuitenkaan lopu. Niitä tulee aina jostain lisää. Suurin syy tähän on se, että puoliso ei ole haasteessa mukana. Silloin kun hän käy kaupassa, kuormakin on yleensä suurempi, joten kasseja tulee samassa suhteessa. Jos tilaan kotiinkuljetuksen kaupasta, lopputulos on sama, sillä kotiinkuljetus pakkaa tavarat aina muovikasseihin. Sitten niitä kasseja vielä tulee iso määrä kerralla, sillä mielestäni samalla kuljetusmaksulla kannattaa tilata mahdollisimman paljon.

Sen sijaan niiden ärsyttävien pikkupussien tulo talouteen on loppunut lähes täysin. Kieltäydyn niistä kaupassa aina. Ostos mahtuu aina joko käsilaukkuun, reppuun tai sitten omaan kassiin. Eräänä päivänä kannoin suutarista kengät sinällään kainalossa kotiin, koska en halunnut ottaa uutta muovikassia. Ainoastaan hedelmäpusseja kertyy, sillä en vieläkään muista aina ottaa kestopussia hedelmiä varten mukaan kauppaan. Onneksi lähikauppa suosii nykyisin biohajoavia pusseja hedelmähyllyllä, joten käytän ne joka tapauksessa biojätepusseina.

Muovipussit eivät siis tästä taloudesta lopu, mutta niiden määrä on vakoitunut, ja toivottavasti vielä vähenee hiljalleen. Muovikassittomuudesta on kuitenkin muodostunut helppo rutiini – yhtä helppo, kuin silloin kun sen aina nappasi kassalla mukaan.

Viikon vinkit: Itämeren muovit, eettistä muotia sekä kirjojen kierrätystä

Kun lukee tätä YLEn uutista Itämeren mikromuovitilanteesta, tulee sekä toiveikas että epätoivoinen olo. On hienoa, että asia on ymmärretty ja sen eteen toimitaan, mutta asiat etenevät välillä hirveän hitaasti. Tämä artikkeli on hyvä yleiskatsaus tilanteeseen.

Muodin tuotannossa on vaikea sanoa, mistä vaatteet tulevat ja miten ne on tehty, sillä yritykset eivät ole kovin innokkaita paljastamaan tuotantoaan. Iltalehti referoi raporttia, joka rankkaa vaatemerkkejä sen mukaan, miten eettistä niiden tuotanto on. Mielenkiintoista on että yritys, jota pidetään usein esimerkkinä kaiseta pahasta, H&M, onkin parhaiden joukossa – mikä ei toki vielä tarkoita sitä, että yrityksen saama tulos olisi hirveän hyvä. Sen sijaan pohjalta löytyy niin halpamerkkejä kuin kalliitakin. Tämä on kuluttajan kannalta ihan älyttömän turhauttavaa. Kun edes hinta ei kerro mitään siitä, millaisissa oloissa vaatteet on tuotettu, jää vaatteiden eettisyys täysin oman aktiivisen salapoliisityön ja fiiliksen varaan. (Iltalehti)

Kirjat ovat kierrättäjän murheenkryyni, koska niitä ei meinaa saada liikkumaan millään. Tässä jutussa on hyvät perusohjeet siitä, miten kirjoja kannattaa säilyttää, sekä siitä mitkä kirjat tällä hetkellä myyvät ja mitkä eivät. Varmasti tämäkään ei ole mikään täydellinen lista, mutta suuntaviivoja ainakin saa. (Kodin Kuvalehti)