Viikon vinkit: ympäristöuhkat, maksulliset muovipussit ja 1000 tavaran koti

Tämä ei ole kiva artikkeli, mutta informatiivinen kyllä. Kumpi on pahempi, muoviongelma ja ympäristömuutos? (YLE)

Tässä seuraavassa juttussa taas käy ilmi, että muovipussi kelpaa ihmisille – jos se on ilmainen. Ruokakaupoissa kasseista on totuttu maksamaan, mutta muualla ei. Kun kauppa muuttaa kassit maksullisiksi myös muilla osastoilla, asiakkaiden tarve muovikasseille romahtaa. Olen tämän huomannut itsekin. Jos kysytään, haluanko ostaa kassin, en koskaan halua. Pienellä asialla voidaan vaikuttaa monien ihmisten käytökseen. (Talouselämä)

Kiinnostava juttu esimerkkikodista, jonka Ilana Aalto sisusti äidille ja tyttärelle ”kohtuullisen minimin” mukaan. Kodissa on 1000 yksittäistä tavaraa. Jutussa mainitaan tutkimus, jonka mukaan kodin esineistä 20% on yleensä käytössä mutta 80% ei. Olisi kiva tietää, miten tutkimus on tehty, koska minusta tuo suhdeluku kuulostaa oudolta. Tosin riippuu siitä, mitä käytöllä tarkoitetaan; jos puhutaan esineistä joita tarvitaan joka päivä, luku voi olla oikeansuuntainen. Mutta ei se silti tarkoita, että loput 80% omaisuudesta olisi turhaa ja pois heitettävää. Otetaan nyt vaikka ne joulukoristeet, jotka Ilanakin mainitsee. Minulla on satoja joulukuusenpalloja, joita käytetään maksimissaan pari viikkoa vuodessa. Mutta minusta elämä olisi köyhempää, jos heittäisin ne pois, sillä palloja pursuileva kuusi kuuluu olennaisesti meidän perheen jouluperinteisiin. Tavaran tarpeellisuutta ei siis voi mielestäni määritellä pelkästään siinä valossa, kuinka usein sitä tarvitaan. (Länsiväylä)

Urputusta tyyli- ja pukeutumisoppaista

Olen aina tykännyt kaikenlaisista opaskirjoista (mikä ei välttämättä yllätä ketään, kun kerran itsekin kirjoitan sellaisia…) Tyyli- ja pukeutumiskysymykset ovat aina kiinnostaneet erityisesti, vaikkei se kenties aina ole omassa pukeutumisessa niin selvästi näkynyt. Pitkään pähkäilin itselleni sopivien värien kanssa, sillä olen luonnostani tummahiuksinen mutta hyvin vaaleaihoinen, suorastaan kalpea. Onneksi anoppi rohkaisi menemään värianalyysiin, jossa selvisi, että olen suomalaisittain vähän harvinaisempi ”tumma talvi”, eli kuulun siihen joukkoon, jolle mm. musta sopii ihan oikeasti. Sen sijaan ne kaikki kauniit neutraalit ja puuteriset klassikkovärit, joista mm. ranskalainen eleganssi kuulemma syntyy, saavat minut vain näyttämään huonovointiselta.

Omaa tyyliä ja oikeanlaisia vaatteita etsiessä olen kahlannut läpi ison kasan erilaisia tyylioppaita, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Veikkaisin, että olen katsastanut varmaankin lähes kaikki alan kirjat, jotka esimerkiksi pääkaupunkiseudun kirjastoista on mahdollista lainata. Olen perehtynyt niin historiallisiin kuin nykyaikaisiinkin teoksiin. Tiedätte varmaan mistä puhun – nämä ovat niitä, joissa määritellään erilaisia vartalomalleja kirjaimilla tai hedelmillä tai jollain muulla symbolilla, ja sitten esitellään, millaisissa vaatteissa kukin esiintyy eniten edukseen. Lainasin vastikään yhden suomalaisen opuksen, ja sen myötä totesin, että tämä laji saa kyllä nyt riittää. En ymmärrä näitä oppaita alkuunkaan.

Ihmettelen erityisesti kahta seikkaa. Ensinnäkin sitä, että mistä lukija voi oikeasti tietää, mihin hedelmäkoriin sitä oikeasti kuuluu? Eihän meistä kukaan näytä samalta kuin kirjojen mallit, sillä kaikki ihmiset nyt tuppaavat näyttämään vähän erilaisilta. En ole vielä törmännyt sellaiseen kirjaan, jossa olisi joku juuri minun näköiseni esimerkki, ja kuitenkin olen aivan tavallisen näköinen. Toinen ongelma on, että en meinaa erottaa niitä kirjojen mallejakaan toisistaan. Joku, joka on esimerkiksi A-kroppainen, näyttää minusta ihan samalta kuin se X siinä seuraavassa luvussa. Ja mitä pitäisi ajatella siitä, että yhdessä kirjassa se A-vartalo näyttää taas ihan erilaiselta kuin päärynä toisessa kirjassa, vaikka eikö niiden pitäisi olla periaatteessa sama asia…? Hämmentävää.

Toiseksi olen aina ihmetellyt niitä vaatteita, joita mallien päälle on puettu. Siis niitä, missä havainnollistetaan, millaiset mallit ja kuosit kullekin sopivat. Olenko ainoa, jonka mielestä ne ovat useimmiten jär-kyt-tä-vi-ä? Havaintojeni mukaan niissä ei yleensä ole ”klassisesta tyylistä” tietoakaan. Räikeitä värejä ja huomiotaherättäviä kuoseja. Rimpsuja, hapsuja, erikoisia leikkauksia. Tai sitten stailaus on sellainen, ettei tavallinen tuppurainen sillä lailla ainakaan arkisin pukeudu: on korkokenkiä, näyttäviä koruja, rohkeita väriyhdistelmiä ja leveitä vöitä. Yleisesti ottaen esimerkkivaatteet ovat tavalliseen arkeen aivan liian hienoja. Minun on vaikea samastua tällaiseen pukeutumiseen, kun omissa vaatteissa tykkään simppelistä ja mukavasta. Vaikka voihan olla niinkin, että olen tyylioppaiden kirjoittajien mielestä vain pahasti harhateillä pukeutumiseni suhteen.

Sitten on tietenkin vielä se, että olen usein eri mieltä myös vaatteiden istuvuudesta ja mittasuhteista näiden kirjojen kanssa. Tässä kohdassa kyse on kuitenkin henkilökohtaisista mieltymyksistä ja näkemyksistä, jotka ovat sillä lailla makuasioita, että niistä ei voi kiistellä. Minä olen vähän tällainen 50-luvulle jämähtänyt konservatiivi, sillä mielestäni liian tiukat ja liian paljastavat vaatteet eivät yleensä näytä tyylikkäiltä ja alusvaatteet kuuluvat pääsääntöisesti vaatteiden alle piiloon. Ymmärrän paremmin kuin hyvin, jos joku haluaa räväkän ja kurveja nuolevan kotelomekon sijasta pukeutua umpimustaan turvakaapuun, etenkin niinä aamuina, kun mahamakkarat tuntuvat tuplaantuneen yön aikana itsestään.

Missähän olisi tyyliopas, joka olisi suunnattu tavallisen ihmisen tavalliseen arkeen? Sellaiseen, jossa useimpina päivinä päällä on hame tai housut, joku yläosa ja jalassa tennarit tai kävelykengät. Miksei tyylioppaiden mallien päällä ole tavallisia, yksivärisiä vaatteita, joissa ei ole tarkoituskaan erityisesti erottua massasta millään tavalla? Kuka kirjoittaisi pukeutumisoppaan, jossa olisi sellaisia osioita, joista olisi oikeasti hyötyä tavallisessa arjessa? Ehdottaisin esimerkiksi seuraavia lukuja:

  • Kuinka pukeutua tyylikkäästi leikkipuistoon ja silti pysyä kuivana ja lämpimänä
  • Parhaat toppatakit kaikille vartalotyypeille
  • Unelmien urheiluvaatteet

Näillä pääsisi jo alkuun. Olisiko teillä lisää hyviä ehdotuksia? Millaisia ohjeita tyylikirjoissa pitäisi oikeasti olla?

Joitakin tavaroita pitää olla paljon

Olen tullut siihen tulokseen, että mitä enemmän tiettyjä tavaroita on, sitä helpommaksi elämä muuttuu. Tai tarkalleen ottaen kyseessä on varmaankin jonkinlainen käyrä, jossa elämänlaatu korreloi suoraan tavaroiden lukumäärän kanssa siihen saakka, kunnes lakipiste on saavutettu ja suunta kääntyy alaspäin.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että yksi kappale seuraavia tavararyhmiä on yksinkertaisesti liian vähän:

  • Puhelimen kuulokkeet. Niitä pitää olla paljon. Arvelen että viidet olisi hyvä määrä. Silloin niitä voisi vakituisesti säilyttää eri käsilaukuissa ja eri puolilla asuntoa, eikä koskaan tarvitsisi etsiä. Kuulokkeilla on ainakin minun kovalla käytöllä taipumus mennä rikki, joten varakappaleita pitäisi aina olla saatavilla.
  • Lasten lapaset ja sormikkaat. Näitähän häviää vähintään yhdet viikossa jonnekin. Olisi tosi kätevää, kun voisi vaan tyynesti ottaa laatikosta uuden parin käyttöön, siihen saakka että edelliset löytyvät. Melkein aina ne nimittäin löytyvät, mutta siihen saattaa mennä monta päivää.
  • Kumisaappaat, etenkin lasten mutta myös omat. Päätin äskettäin, että hankin lapsille niin monet kumpparit, että aina löytyy sopivan kokoinen pari! Kumpparit pitää olla mökillä, mutta myös kaupungissa, ja lapsilla lisäksi hoitopaikassa erikseen. Kumisaappaita ei toistaiseksi ole koskaan ollut liikaa. Näissä lasten kamppeissa on se hyvä puoli, että niitä saa helposti käytettynä, ja ne saa myös aika helposti takaisin kiertoon.
  • Sakset. Näitä on ensinnäkin monenlaisia: tarvitaan keittiösaksia, paperisaksia ja kynsisaksia. Keittiössä pärjään yksillä, mutta noita muita pitää olla enemmän. Esimerkiksi paperisakset kaikkiin huoneisiin, joissa leikataan paperia. Kynsisaksia joka perheenjäsenelle omat, etenkin jos käytössä on useampi kylppäri. Sakset ovat lähestulkoon ikuisia, joten sitten kun niitä on tarpeeksi, ei tarvitse ostaa lisää.
  • Alusvaatteet ja sukat. Näitä pitää olla niin monta, että puhtaita riittää käyttöön, vaikkei joka päivä pyykkiä pesisikään.

Jos kodissa on monta paikkaa, jossa tehdään samoja asioita, on mielestäni ainoastaan järkevää hankkia tarvittavia tavaroita riittävän monet. Esimerkiksi jos talossa on esimerkiksi useampi wc tai kylpyhuone, tuntuu mielestäni fiksulta varustaa ne suunnilleen samalla tavalla. Tai jos on sekä ylä- että alakerta, on varmaan vähän hankalaa, jos pitää kanniskella asioita edestakaisin. Mielestäni voi esimerkiksi olla aivan perusteltua sijoittaa siivouskaappi molempiin kerroksiin ja pitää vaikkapa kahta pölynimuria. Jotta esineitä käyttäisi, sen pitää olla helppoa. Tavaroiden pitää olla siellä missä niitä tarvitaan, muuten ne jäävät käyttämättä.

Mitä tavaroita teillä pitää olla monta kappaletta?

Kotiavaimet löytyvät – aina

Minulla on yksi pieni mutta tärkeä rutiini. Sen ansiosta kotiavaimeni ei ole koskaan hukassa. En pysty muistamaan, milloin olisin joutunut etsimään kotiavaimia lähdön hetkellä, sillä ne vain yksinkertaisesti ovat aina samassa paikassa. Edellisen kerran kotiavaimet ovat olleet hukassa joskus vuosia sitten!

Tämä rutiini on rakennettu tietoisesti. Minusta on nimittäin lievästi sanottuna piinaavaa, jos avaimet ovat hukassa. Hermostun ylipäätään siitä, että en löydä jotakin mitä tarvitsen, mutta kotiavaimet ovat ehkä se pahin hukassa oleva tavara, sillä ne ovat niin välttämättömät elämässä. Ei voi lähteä kotoa, jos ei ole avaimia.

Kun tulen kotiin, laitan avaimet aina samaan paikkaan, ennen kuin teen mitään muuta. Kun olen avannut ulko-oven, avaimet ovat kädessäni. Astun kynnyksen yli, ja pudotan avaimet avainkoriin, joka on eteisessä heti ulko-oven vieressä. Vasta sen jälkeen otan kengät pois, lasken muut tavarat käsistäni ja niin edelleen. Olen suunnitellut meidän eteisen niin, että edellä kuvattu koreografia on mahdollinen pienimmällä mahdollisella ponnistuksella.

Mitään kovin ihmeellistä se ei vaadi – on vain yksi kriittinen asia. Avainten säilytyspaikan pitää olla sellainen, että mikään ei ole helpompaa, kuin laittaa ne oikeaan paikkaan. Koska olen melko suurpiirteinen tyyppi, säilytyspaikan on oltava sellainen, että avaimet voi kirjaimellisesti heittää tai pudottaa paikalleen. Mikään pikkutarkka näpertäminen, kuten esimerkiksi oikeaan koukkuun tai lokeroon tähtääminen jäisi minulta kiireessä tekemättä. Niinpä ratkaisu on tämä: heti ulko-oven vieressä, sillä puolella miltä ovi aukeaa, on hylly. Hyllyn päällä on hyvin laakea kori, jonne avaimet laitetaan. Kori on ison lautasen kokoinen halkaisijaltaan, joten siihen osuu suurempia tähtäämättä. Sen sijainti taas on sellainen, että siihen ylettää kättä ojentamalla. Koska hylly on heti oven vieressä, sitä ei voi olla ohittamatta, kun tullaan sisään. Avainkori on ensimmäinen asia, joka tulee eteisessä vastaan. Yhdistelmä laakea kori + täydellinen sijainti johtaa siihen, että avaimet voi nakata sinne päin, ja ne päätyvät oikeaan paikkaan väistämättä.