Suoraan pyykkiin, kulkematta kaapin kautta

Usein puhutaan siitä, että vaatteita ei saisi pestä liian usein. Esim. farkkujen pesua ei kai suositella kuin äärimmäisen harvoin, jos uusimpia ohjeita lukee. Turha pesu kuluttaa vaatetta ja energiaa. Olen yrittänyt ottaa tätä ohjetta huomioon, ja todennut että tässäpä toinen erinomainen vinkki, joka ei kohdallani toimi yhtään.

Nimittäin tällainen tapahtumaketju on käynyt monta kertaa: Olen pitänyt jotakin mekkoa ulkona yhden illan. Se on ollut päällä esim. ravintolassa, ja kotiin tultua mekko näyttää edelleen aivan siistiltä. Laitan sen tyytyväisenä takaisin kaappiin roikkumaan. Myöhemmin, vaihtelevan ajan kuluttua, otan saman mekon uudelleen esiin. Totean että hyvin menee päälle, on vain hieman silitystä vailla. Alan silittää vaatetta, ja huomaan samalla, että siinä on tahroja, eikä vaate sitä enää voikaan laittaa aiottuun tilaisuuteen päälle. Yleensä tämä tapahtuu siinä vaiheessa, kun lähtöön ei ole enää pitkä aika. Mekko lentää pyykkikoriin ja minä yritän löytää jotain korvaavaa vaatetta illan tilaisuuteen.

Kun tänään jälleen havaitsin helmassa jotain tuntematonta ektoplasmaa, jota siinä ei mielestäni vielä kotiintullessa ollut, päätin että säästely saa riittää. Onnistun näköjään aina sotkemaan jotain, ja vähän rypistyneessä vaatteessa sitä ei huomaa. Vasta tarkempi tarkastelu paljastaa tahrat, ja siinä vaiheessa pesu on jo myöhäistä. Niinpä laitan kaikki vaatteet suoraan pyykkiin, kulkematta kaapin kautta. Tämä säästää toivottavasti paljon harmia jatkossa.

Nyt joku tietysti nostaa esiin tahranpoiston. Siinä onkin järkeä, etenkin jos vaate on hyvin hankalasti pestävä. Mutta tahraa ei voi poistaa, jos ei sitä näe. Olen nämä kaappiin laittamani vaatteet aina mielestäni silmäillyt läpi, ja todennut uudelleen käytettäviksi. Mutta kuten sanottu, totuus paljastuu vasta siinä vaiheessa, kun pitäisi pukea se uudelleen päälle.

Tietysti niitä farkkuja yritän pestä edelleen harvakseltaan. Yleensä heitän ne pyykkiin siinä vaiheessa, kun lahkeet ovat kuraiset tai niissä on muuten näkyviä tahroja. Neuleita en myöskään pese, ellen näe niissä likaa. Eilen olin kaupungilla, ja huomasin siellä mennessäni, että neuletakin helmassa oli jotain – en ole ihan varma mitä. Oletettavasti jotain ruokaperäistä, jonka sai kuitenkin nypittyä vauhdissa irti. Mutta jos haluan välttää nolot tilanteet, minun on parempi lähteä siitä, että vaate on käytön jälkeen likainen.

Onko kenelläkään muulla samaa ongelmaa? Oletteko onnistuneet pidentämään pyykinpesuvälejä?

Päätin kokeilla bullet journalia

Viimeksi kesäkuussa tuskailin, miten haluaisin automatisoida koko elämäni. Se ei ole vielä onnistunut, mutta nyt olen päättänyt kokeilla bullet journalia, josko siitä olisi apua tässä yrityksessä. Ostin tänään uuden muistikirjan ja kaksi kynää ihan vain tämän muistikirjan täyttämistä varten. Valitsin suositusten perusteella Leuchtturm 1917 -muistivihon, jonka erityisominaisuuksiin kuuluu valmiit sivunumerot sekä sisällysluettelolle varattu tila.

Muistan että joku teistä vakkarilukijoista vinkkasi tästä systeemistä minulle jo aikaa sitten. Silloin katsoin esittelyvideon, enkä ymmärtänyt siitä mitään. Nyt alkoi tuntua siltä, että tähän pitäisi ehkä sittenkin perehtyä tarkemmin. Syvennyttyäni pari päivää ja luettuani selkokielisiä ohjeita siitä, miten bullet journal laitetaan pystyyn, olen päättänyt tosissani kokeilla.

Bullet journal on itsetehty kalenteri, tehtävälista ja muistikirja samoissa kansissa. Se on joustava, koska sinne voi kirjoittaa mitä vain, mutta toisaalta muistiinpanoista pidetään jatkuvasti sisällysluetteloa, joten kirjasta pitäisi löytää helposti etsimänsä. Asiat merkitään muistiin yksinkertaisesti ja napakasti, ja tietyt symbolit auttavat jäsentämään omia merkintöjä. Systeemin etuna pitäisi olla mm. se, että jos elokuussa jotain jää hoitamatta, sen voi siirtää syyskuulle. Tietysti tavallisessa kalenterissa voi tehdä samoin, mutta ainakin minulle niissä on yleensä liian vähän kirjoitustilaa. Ja muistikirjoissa ei ole kalenteria. Kun tähän vielä lisää sen, että jäsennän elämääni ja suunnittelen kaiken hyvin pitkälti listojen avulla, bullet journal tuntuu hyvältä ratkaisulta.

Olen pitkään kaivannut kynää ja paperia. Kaikkea yllämainittua voi toki tehdä myös sähköisesti, ja tietenkin käytän esim. puhelimen kalenteria edelleen, mutta käsin kirjoittamisessa on jotain taikaa naputteluun verrattuna. Se vapauttaa luovuuden ja mahdollistaa kaikenlaisen piirtelyn myös; mindmapit, viivat sinne ja tänne jne. Digitaalisesti en saa samaa fiilistä, puhelin jotenkin rajoittaa ajatteluani.

Bullet journaliin tutustuttuani olen huomannut, että iso joukko ihmisiä kanavoi luovuuttaan ihan vaan journalin koristeluun. Voin kertoa heti kättelyssä, että minun versiostani ei tule löytymään tarroja, koristeteippejä, kalligrafiaa tai mitään muutakaan hienoa. Ei minulla ole kykyä, aikaa, saati sitten halua käyttää tuntikausia kalenterin koristeluun. Sen sijaan toivon tästä tulevan käytännöllinen työkalu arjen hallintaan. Valitsin muuten tuon värinkin kalenteriin siltä pohjalta, että se ei pääse helposti hukkumaan. Harkitsin pitkään keltaisen ja punaisen välillä, mutta lopulta punainen voitti. Jos kirjassa on kaikki tärkeä, sen pitää löytyä muiden paperien joukosta heti, eikä se saa kovin helposti maastoutua muiden papereiden alle.

Onko siellä lukijoissa yhtään bullet journalia käyttävää tai ainakin kokeillutta henkilöä? Kaikki hyvät vinkit ovat erittäin tervetulleita! Jos systeemi ei syystä tai toisesta toiminut, sekin kiinnostaa.

Viikon vinkit: harhaanjohtavaa mainontaa, nanopartikkeleita ja muistovalokuvia

Kun on sellainen alennusmyynneistä ostelija niin kuin minä, tällaiset uutiset kiukuttavat. On hyvä, että harhaanjohtavasta mainonnasta sakotetaan. Toisaalta tässä  käy ilmi, että alennuksiin tuijottaminen ei välttämättä aina ole viisasta. Kuten nyt olen oppinut, on fiksumpaa asettaa itselleen budjetti, suunnitella ostokset ja sitten ostaa mitä tarvitsee, olipa tuote alessa tai ei. Olennaista on että hinta on itselle sopiva, ei se, onko tuote välttämättä alennuksessa. Mutta tämähän on helpommin sanottu kuin tehty, ja sen tiedän hyvin itsekin.  (Talouselämä)

Jatketaan urheiluasujen parissa. Tässä uutisessa puhutaan nanohopeapartikkeleista, joita käytetään mm. torjumaan hienhajua. Nanopartikkeleiden ongelma on artikkelin mukaan siinä, että niiden vaikutuksia on vaikea tutkia. Riskinä on, että hiukkaset alkavat kasaantua ravintoketjuun, jolloin vaikutukset ovat arvaamattomia. Itse en ole hopeavaatteisiin vielä törmännyt, mutta en usko, että niihin panostaminen olisi urheilussa tarpeellista tai kannattavaa. Olen huomannut, että useimmat lycra- ja muut urheilutekstiilit raikastuvat kyllä, kun ne pesee säännöllisesti 60 asteessa ja kuivattaa ilmavasti. (YLE)

Nyt on tutkimuksella todistettu, että esineestä on helpompi luopua, jos siitä ottaa valokuvan. Tämähän on ammatijärjestäjien vanha tuttu kikka, jota usein ehdotetaan ratkaisuksi luopumisen tuskaan. Ilmiö tuli vastaan pari päivää sitten, kun katsoin valokuvia lasten vauva-ajoista. Siellä näkyi kummallakin käytössä ollut lelukaari, ja jokin ihmeellinen haikeus iski hetkeksi, mikä sai harmittelemaan, että olin senkin tavaran myynyt jo aikaa sitten eteenpäin. Sitten tajusin, että minullahan on siitä valokuva, ja samaan syssyyn mieleen palasi myös, että 0-8kk ikäiselle tarkoitettu tilaavievän lelun säästämisessä ei oikeasti ole mitään järkeä, ja siksihän sen myinkin. En minä sitä tavaraa lopulta haikaillut, vaan niitä söpöjä vauvanpalleroita. Joten katselin hyvillä mielin kuvaa, ja iloitsin siitä että se oli tullut otettua, ja muistot siten hyvässä tallessa.

Huono minimalisti matkustaa

Minimalismi ei kerta kaikkiaan ole minua varten. En osaa sitä enkä nauti siitä. Tämä käy etenkin ilmi matkoilla, sillä pakatessa yritän aina jostain syystä soveltaa minimalismin oppeja, ja aina yhtä huonolla menestyksellä.

Olimme viikon perhelomalla Islannissa. (Islantia voin suositella lämpimästi – luonto on henkeäsalpaavan kaunis ja kaikki puhuvat täydellistä englantia.) Kohde oli tosiaankin hieno, mutta vaati monipuolisia varusteita. Säätila vaihteli reippaasta sadekelistä porottavaan aurinkoon. Aktiviteetit sisälsivät niin uimista, ratsastusta kuin kaupunkilomailuakin. Etukäteen oli varoitettu, että siellä sitten palelee herkästi, joten lämmintä piti pakata mukaan.

Jo pakatessa kävi ilmi, että en edes haluaisi olla minimalisti. Mutta aliostajataipumukseni yhdistettynä saamaattomuuteen ovat johtaneet siihen, että käytännössä minulta puuttuu monia ulkovaatteita, joille olisi ihan oikeaa tarvetta. Olen siis minimalisti laiskuuttani. Onnistuin sentään hankkimaan fleece-takin ennen matkaa (se onkin ensimmäinen laatuaan vaatekaapissani), mutta olisin kipeästi kaivannut myös hyviä, säänkestäviä jalkineita sekä kunnollista kuoritakkia. Hieman kateellisena katselin, kuinka puoliso silmäili täydellisiä vaatevalikoimaan ja noukki vaikeuksitta matkalaukkuun itseään miellyttävimmät vaihtoehdot. Minulla ei ollut valinnanvaraa, vaan päinvastoin sain pähkäillä, mitkä käytettävissä olevasta kapeasta valikoimasta täyttäisi vaaditut kriteerit edes suurin piirtein. Tässä kävi taas ilmi, että oikeasti olen optimalisti. En tarvitse valinnanvaraa esimerkiksi värin suhteen, mutta haluaisin, että kaapista löytyy sopiva ja hyvä vaate kaikkiin tilanteisiin. Yksi erittäin hyvä vaihtoehto riittää. Nyt oli tarjolla useampia epäoptimaalisia vaihtoehtoja, mikä turhautti ja hermostutti suuresti.

Jostain syystä yritän kuitenkin aina pakata etenkin itselleni mahdollisimman vähän tavaraa mukaan. Lapset eivät joudu kärsimään, heille kyllä osaan pakata kamppeet kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Mutta en tiedä mikä ihmeen minimalismi-into minuun iskee oman matkalaukun kohdalla. Alan säästellä ihan ihmeellisissä asioissa. Esimerkiksi kosmetiikassa: alan miettiä, tarvitsenko nyt kuitenkaan oikeasti mitään erityistä naamarasvaa tai käsirasvaa, mistään monimutkaisemmasta puhumattakaan. Lopulta pakkaan mukaan sekalaisia näytepakkauksia ja ajattelen että väliäkö tuolla. Paikan päällä, kun tuuli/aurinko/pakkanen/viima/muu outo olosuhde on ahavoittanut koko naaman ja yritän suunnilleen pestä meikkiä pois hotellisampoolla, kadun lähdön minimalismipuuskaa katkerasti. Jos ihoni oikuttelee kotimaassakin, niin loogisesti voisi arvella näin käyvän myös muualla. Voin myös kertoa, että hiusten pesu uimahallin saippualla ilman hoitoainetta ei ole resepti ihanan pehmeisiin kutreihin.

Näistä esimerkeistä vedän sen johtopäätöksen, että minimalismi ei ole minua varten. Sellainen, että yksi vaate tai tavara ajaisi monta käyttötarkoitusta ei kiehdo minua. Siis kyllä niin toimeen tulee, mutta samalla joutuu tekemään kompromisseja. Jos tavaroiden vähäisyys on itselle tärkeä arvo, niin silloin ymmärrän monikäyttöisyyden hyvin. Mutta huomaan, että minulle tärkeämpää on se, että esine täydellisesti tai ainakin erittäin hyvin omassa tarkoituksessaan. Toisaalta huomaan myös, että vaikka itse ensin ajattelisin pärjääväni vähemmällä, puolessa välissä reissua alkaa kuitenkin harmittaa, kun jotain puuttuu. Tietenkin yleensä ilmankin pärjää – mutta en haluaisi vain pärjätä, vaan nauttia myös.

Kotiin palattuani päätin, että nyt saa pihistely riittää. Istun alas ja teen listan niistä vaatteista, joita oikeasti tarvitsen (kengät, sukkia ja ulkotakki nyt ainakin) ja sitten aktiivisesti yritän sellaiset itselleni löytää, oli ostolakko tai ei. Tyytyminen on ok, jos vaikka väri ei ole se kaikista mieluisin, mutta ei ole järkeä kulkea märin varpain vain siksi, ettei periaatteesta halua ostaa kunnollisia kurakelin kenkiä. Samalla päätin myös, että seuraavan kerran kun lähden reissuun, en yritä pärjätä mahdollisimman vähällä, ellei sitten tarkoitus ole liikkua mahdollisimman kevyin kantamuksin. Mutta jos mennään lentokoneella ja autolla, ei ole mitään järkeä ruveta säästelemään siinä, ottaako kosmetiikkaa 100g enemmän vai vähemmän. Sen sijaan on aiheellista panostaa kunnollisiin matkapakkauksiin, jotka voin täyttää niillä omilla luottotuotteilla.

Tällaista opin tällä matkalla! Jos lukijoissa on todellisia minimalistimatkailijoita, olisi kiva kuulla, miten te saatte homman toimimaan! Ja muut hyvät pakkausvinkit otetaan myös ilolla vastaan!

Hankalan kaapin järjestäminen (kuvien kera)

Meidän keittiössä on yksi hankala kaappi. Se on kapea ja korkea. Hyllyjen leveys on ehkä noin 25cm ja syvyys suunnilleen saman verran. Kuten arvata saattaa, tällaisesta epämäärisestä kaapista tulee helposti loppusäilytyspaikka kaikelle, mille ei mitään muutakaan paikkaa keksi. Pidän siellä harvemmin ja hyvin harvoin tarvittavia astioita: tuikkukuppeja, snapsilaseja, keittiövaakaa, kakunkynttilöitä ja muitakin epämääräisiä kynttilöitä, mariskooleja ja sen sellaista. Tämä oli yksi niistä järjestystä kaipaavista kohteista, jonka olen viime aikoina järjestänyt.

Alkutilanne näytti tältä:

Tuossa on siis koko kaappi kahteen kuvaan jaettuna. Kuten näkyy, järjestys on ollut aika sotkuinen. Hyllyille on tungettu kaikenlaista, lähinnä sinne minne on saanut mahtumaan. Otin kaapista kaiken ulos ja pyyhin samalla hyllyt puhtaaksi rasvasta ja pölystä. Sitten aloin tarkastella sisältöä. Se jakautui oikeastaan kolmeen ryhmään: kynttiläasioihin, kahvikoneasioihin sekä astioihin.

Ennen kuin rupesin järjestämään tavaroita takaisin kaappiin, poistin joukosta roskat ja väärässä paikassa olevat tavarat. Roskiin heitin kynttilänpätkiä, puoliksi palaneita kakkukynttilöitä, jonkun paperin, jonka sisältämästä ohjeesta en saanut selvää, tunnistamattoman muovipalan sekä lohjenneen mariskoolin. Kaapista löytyi myös vajaa minttuviinapullo (alkuperä ja käyttötarkoitus tuntematon, löytyi ylimmän hyllyn takarivistä), jonka nakkasin samaan paikkaan muiden alkoholijuomien kanssa. Lisäksi päätin, että kaapissa säilyttämäni 6 kpl pieniä espressokuppeja (tai jotain sellaisia, mitä lienevät) ovat todellakin tarpeettomia. Pakkasin ne pesukoneen kautta takaisin laatikkoonsa, ja vien ne kierrätykseen heti kun ehdin.

Uusi järjestys määräytyi käytännöllisyyden mukaan. Alimmalla hyllyllä on kynttilänjalat, jotka eivät mahdu muille hyllyille; morttelit, jotka ovat tosi painavia sekä keittiövaaka (säilytän sitä pystyssä seinän vieressä). Toiselle hyllylle laitoin kahvikoneasiat sekä mariskoolit, joita käytän kaapin muista astioista useimmin. Tuikkukupit laitoin omalle hyllylleen ja snapsilasit ylimmälle, sillä niitä käytetään hädin tuskin kerran vuodessa. Lopputulos näyttää tältä:

Tulitikkuaskien säilytys näyttää tuossa kuvassa vähän epämääräiseltä, mutta katsokaapa tätä: 

Tuossa muovirasiassa oli alunperin eri värisiä kirsikkatomaatteja. Säästin sen, koska kyllähän nyt aina erilaisia muovirasioita tarvitaan, etenkin jos ne on jaettu kolmeen osastoon. Vastaavanlainen on käytössä legojen lajittelussa. Onneksi jemmoista löytyi myös tämä toinen. Meillä muuten riittää kakunkynttilöitä ihan taatusti vähintään 25-vuotisjuhliin saakka. En tiedä mistä ne ovat meille päätyneet, en muista itse ostaneeni paketeista ainuttakaan, vaikka se ei kyllä vielä takaa sitä ettenkö olisi silti ostanut.

Tämä kaappi on nyt kunnossa, joten voinkin hyökätä seuraavan järjestelyprojektin kimppuun. Onko teillä hankalia tiloja keittiössä?

Lajittele biojäte ja pelasta maailma! Parhaat vinkit helppoon lajitteluun.

Nyt käsi sydämelle: lajitteletko biojätteet? Luin tänä aamuna ensimmäisenä YLEn jutun siitä, kuinka sekajätteisiin heitetään edelleen ihan mitä sattuu, ja erityisen paljon biojätettä. Jos roskapusseissa on neljäsosa biojätettä, se tarkoittaa sitä, että tämänkin blogin lukijoissa täytyy olla joukossa niitä, jotka eivät lajittele. Jos kuulut heihin, tämä juttu on erityisesti sinulle! Biojätteen lajittelu ei ole työlästä eikä vaikeaa, mutta ennen kuin niin voi tehdä, täytyy olla paikka, minne biojätteet laitetaan. Eli:

  1. Jos asut taloyhtiössä, jonka roskakatoksesta löytyy biojäteastia, sinulla ei oikeastaan ole yhtään hyvää tekosyytä olla lajittelematta biojätteitä.
  2. Omakotiasujilla halvimmaksi taitaa tulla komposti. Tiedän, että esim. pääkaupunkiseudulla mutta myös muualla Suomessa biojätettä kerätään myös pientaloalueilla.
  3. Jos asut alueella, jossa ei biojätettä kerätä, eikä talossasi ole pihaa jonne kompostin voisi laittaa, saat olla lajittelematta. (Jos kuulut tähän harvinaiseen joukkoon, hihkaise kommenttiboksissa, minua kiinnostaa millä alueilla Suomessa ei voi lajitella.)

Sitten varsinainen lajittelu. Näillä ohjeilla ei voi epäonnistua.

Tarvitset ensinnäkin biojäteastian. Sen ei tarvitse olla suuri, sillä biojäte kannattaa muutenkin tyhjentää usein. Se pienin roskis sopii biojätteelle. Astiassa voi olla kansi, mutta esim. meillä roskis tyhjennetään parin päivän välein, eivätkä ne ehdi ruveta haisemaan, joten kantta en ole koskaan tarvinnut. Biojätteen voi pakata mihin tahansa maatuvaan materiaaliin: biohajoavaan muovipussiin, sanomalehteen, kartonkiin jossa ei ole muovipintaa, paperipussiin, paperiseen kirjekuoreen. Minulla on tiskipöydän alla pieni kaukalo, jonne kerään biojätepusseja. Tässä muutama vinkki, miten sellaisia saa ilman, että erikseen tarvitsee ostaa:

  • Pakkaa kaupassa hedelmät aina biohajoavaan pussiin tai paperipussiin
  • Säästä kaikki paperipussit, joissa ei ole muovista ”ikkunaa”: karkkipussit, leipäpussit, torilta ostettujen perunoiden pussit jne.
  • Jos pussia ei ole, jätteet voi pakata myös pahviseen muro- tai myslipakettiin, tai muuhun kuiva-ainepakettiin. Maito- ja mehutölkit eivät käy, koska ne ovat pinnoitettuja.
  • Jos ison kirjekuoren avaa lyhyeltä sivulta eli päädystä, siitä tulee oivallinen biojätepussi.
  • Kaikki tavalliset paperikassit käyvät myös, kunhan ne eivät ole sellaisia kiiltäviä, hienoja lahjakasseja. Mutta esim. kaikki ruokakaupan ja Alkon paperikassit toimivat.
  • Jos mitään näistä ei ole saatavilla, sanomalehdestä voi kietaista tötterön, ja pakata roskat sinne.

Vaihtoehtoja on paljon, kuten näkyy. Minun on vaikea uskoa, että mitään näistä ei taloudesta löytyisi. Jos roskat menevät kompostiin, jätteitä ei tarvitse pakata erikseen mihinkään, ellei halua. Jäteastian voi nimittäin kipata suoraan kompostiin. Jos ei halua liata jäteastiaa, voi sinne laittaa tavallisen muovipussin. Sitten pussi tyhjennetään kompostiin, ja nakataan sen jälkeen tyhjänä sekajätteeseen. Homma toimii, kunhan ei vahingossa kippaa muovipussia kompostin sekaan.

Biojäte on usein hieman kosteaa. Paperiset pussit vettyvät helposti läpi, mikä on todella ärsyttävää. Paras vinkkini tähän on kananmunakenno. Säästä kennot, ja laita sellaista pussin pohjalle. Kenno maatuu, mutta on niin paksua että pohja pysyy ehjänä, vaikka sen päälle heittelisi muutamat kahvinporot tai teepussit. Kuuden munan kennoista tulee kaksi pohjaa, ja isommista pakkauksista noin neljä.

Siinäpä se sitten olikin. Koska roskia pitää viedä muutenkin, en ymmärrä miksi biojätteen vieminen olisi sen vaikeampaa. Biojätteeseen lajitellaan kaikki ruoantähteet ja pilaantuneet ruuat, sekä kuoret, luut, kahvinporot ym. valmistuksessa syntyneet jätteet. Samoin kuihtuneet kukat. Biojätteeseen voi myös laittaa pehmeitä papereita, eli servettejä ja talouspaperia. Tosin olen sitä mieltä, että paperien laittaminen sekajätteeseen ei ole suuri synti, sillä paperi palaa paljon paremmin kuin banaaninkuori.

Biojätteeseen ei saa laittaa vaippoja, kissanhiekkaa tai muita ulostejätteitä, vaikka ne periaatteessa ovatkin maatuvia. Eli käytännössä kaikki eloperäinen jäte, mikä syntyy keittiössä, kuuluu biojätteeseen. Ainoa poikkeus on ruokaöljy, jota ei saa kaataa biojätteeseen. Hyytynyt rasva (kuten vaikka joulukinkun rasva) on ok, mutta öljyt tekevät jätteestä liian märkää. Pieniä määriä voi imeyttää talouspaperiin, mutta isommat määrät pannaan pulloon tai purkkiin ja sekajätteeseen. Eli jos olet paistanut munkkeja, paistorasvaa ei kuulu kipata biojätteen joukkoon.

Miksi tämä kaikki kannattaa tehdä? Siksi, että ensinnäkin biojäte pystytään hyödyntämään kokonaisuudessaan. Siitä tehdää uusiutuvaa energiaa biokaasun muodossa, sekä multaa. HSY kertoo, että lajitellusta biojätteestä saadaan talteen myös ravinteita, kuten typpeä ja fosforia. Kierrätetty biojäte minimoi myös jätevesipäästöjä. Nykyisin sekajäte pitkälti poltetaan, mutta eloperäinen jäte sekajätteen joukossa huonontaa palamisprosessia. Sen lämpöarvo on heikompi, eli suomeksi omenankuori palaa kylmemmällä liekillä kuin muovi, mikä taas tarkoittaa että jätteenpolttolaitos ei tuota energiaa yhtä tehokkaasti. Lisäksi kostea jäte aiheuttaa korroosiota eli syöpymistä laitteissa.

Jos haluaa kantaa kortensa kekoon kestävän kehityksen ja maailman pelastumisen puolesta, biojätteen lajittelu on yksi helpoimmista jutuista, jonka voimme tehdä. Tämä on yksi niistä asioista, joissa yksilön panos on pieni, mutta monen yksilön yhteinen vaikutus suuri. Jos et vielä lajittele, aloita nyt!

Kaikki hyvät kikkakolmoset ja muut vinkit biojätteen lajitteluun saa mieluusti jakaa kommenttiosastolla! Laitetaan kaikki hyvät neuvot jakoon.

Puoli vuotta ostolakkoa takana!

Olen kuuden kuukauden ajan ollut itse asettamassani vaatteiden ”ostolakossa”. Tarkat säännöt voi kerrata tästä postauksesta, mutta lyhyesti sanottuna tavoitteena on ollut ostaa mahdollisimman vähän uusia vaatteita. Täytyy sanoa, että tämä on ollut tähän asti erittäin mielenkiintoista, opettavaista ja erilaista kuin etukäteen kuvittelin. Nyt kun vuosi on puolessa välissä, lienee paikallaan tehdä jonkinlainen välikatsaus.

Ensinnäkin kesäkuun tulos: 0 ostettua vaatetta, 0 käytettyä euroa, 0 saatua vaatetta. Tämä oli tavoitteeni toukokuun shoppailun jälkeen, joten kesäkuu meni erinomaisesti. Ei niin, ettenkö olisi voinut ostaa tässäkin kuussa kaikenlaista. Vältyin ostoksilta periaatteessa kahta asiaa noudattamalla: en mennyt kauppoihin (vaikka alet ovat parhaimmillaan) ja toiseksi harrastin aktiivisesti tyytymisen filosofiaa, jonka lanseerasin aiemmin tässä kuussa.

Tämä tarkoittaa sitä, että puolen vuoden aikana on ollut kaksi nollakuukautta (helmi- ja kesäkuut), jolloin en ostanut ainuttakaan vaatetta. Tammikuussa ostin mekon, maaliskuussa sain yhden käytetyn t-paidan ja huhtikuussa ostin hieman alushousuja, sukkia sekä yhden hameen kirpparilta. Tähän saakka oltaisiin todella hyvillä raiteilla, mutta toukokuussa shoppailin sitten muidenkin kuukausien edestä. Tammi-huhtikuussa uusien yksittäisten vaatteiden lukumäärä oli yhteensä kahdeksan. Toukokuussa ostin yhdeksän vaatekappaletta lisää (sisältäen yhdet kengät). Ylitin siis yhden kuukauden aikana neljä edellistä yhteensä.

Minua hirvittää kirjoittaa rahasta, mutta toisaalta inhoan epämääräisyyttä, joten kirjoitan kuitenkin. Kallein yksittäinen ostos on ollut villakankainen kotelomekko, joka maksoi 125€. Se oli reilussa alessa ja olen pitänyt sitä jo kolme kertaa tänä keväänä. Mahdollisesti huomenna laitan sen päälle neljättä kertaa, mikä on tämän tyyppiselle vaatteelle tiheää käyttöä. Lisäksi jokaiset farkut maksoivat noin 100€ pari, samoin ne kengät, jonka ostin. Halvimmat hankinnat ovat tähän asti olleet kahdet alushousut, jotka maksoivat 4,45€ kpl. Tosin ostin myös rannerenkaan eurolla kirppikseltä, mutta en ole laskenut koruja vaatteiden lukumäärään mukaan. Ei niitä tosin olekaan kuin kaksi, tuo rannekoru ja yksi hopeinen kaulaketju, jota tarvitsin erästä pientä riipusta varten.

Jos yhteensä käytetty rahamäärä jaetaan tasaisesti, se tekee noin 115 euroa per kuukausi. Tästä näkökulmasta katsottuna vaikuttaa ihan siltä, kuin mitään ostolakkoa ei olisi ollutkaan. Mutta on sentään kuitenkin. Jos ostan tulevien 6 kk aikana saman verran vaatteita kuin tähän asti, alitan viime vuoden ostosten määrän moninkertaisesti. Rahaa säästyy myös, mutta vaikuttaa siltä että vähemmän kuin odotin. Jostain syystä olen myös saanut vähemmän vaatteita kuin viime vuonna, sekin vähentää kokonaismäärää. Vaikka toukokuussa ostoksia tuli paljon, tämän vuoden vaatehankinnat ovat olleet viime vuoteen verrattuna todella harkittuja. Viime vuonna ei esimerkiksi tainnut olla ainuttakaan kuukautta, jolloin en olisi ostanut tai saanut yhtäkään vaatetta, vaikka en pitänyt ihan niin tarkkaa kirjaa ostokuukausista kuin tänä vuonna.

Kaiken kaikkiaan olen tämän puoliskon aikana huomannut, että toisin kuin vielä vuosi sitten kuvittelin, vaatteiden ostaminen on minulle paljon helpompaa kuin luulinkaan. Tämä ostolakko vaatii aktiivista ajattelua ja ostotilaisuuksien välttämistä. Ei pidä mennä kauppaan, ei avata nettisivuja, ei huvikseen plärätä kirpputorilla rekkejä läpi. Olen myös tunnistanut, että yksi mitä tässä harkitussa shoppailussa kaipaan, on juuri se löytöjen tekeminen ja yllätyksellisyys. Enpä olisi uskonut. Kuvittelin, että nauttisin eniten juuri sellaisista harkituista hankinnoista, mutta huomaan että oikeasti hauskinta on mennä aleen ja tehdä joku mieletön löytö, jota ei osannut etukäteen arvata. Nyt kun tämä vaihtoehto on suljettu listalta pois, shoppailu on paljon tylsempää. Toisaalta on käynyt niin, että kun nuo impulssiostokset puuttuvat, on ostosten määräkin huomattavasti pienempi kuin ennen.

Heinäkuussa tulen lähes varmasti ostamaan muutaman vaatteen. Olen loman aikana lähdössä parille matkalle, ja olen jo etukäteen päättänyt, että saan ostaa tiettyjä juttuja, jos sattuu vastaan tulemaan. Loppuvuodelle on myös tarve uudelle ulkoilutakille, fleecetakille ja luultavasti nilkkasukille. Haluaisin myös yhdet kunnolliset juoksuhousut. Jälkimmäinen vuosipuolisko tulee siis sisältämään vaateostoksia, mutta jos tämä jatkuu tällä mallilla kuin tähänkin asti, voin vuoden vaihteessa todeta kokeilun onnistuneen.

Miten teidän kesäkuu meni? Millaisia ajatuksia tässä puolen vuoden aikana on syntynyt? Kuinka moni aikoo jatkaa vuoden loppuun saakka?

 

Kesän epäjärjestykselle herkistävä vaikutus

Käykö teille niin, että loman lähestyessä alkaa silmiin pistää kaikenlaisia organisoimiskohteita? Vähän samoin kuin joulun alla tulee siivoustarve, ja maaliskuun valossa ikkunat alkavat näyttää aivan hirveiltä? Tänä kesänä olen huomannut, että sellaiset säilytystilat, joihin en yleensä kiinnitä mitään erityisempää huomiota, ovet ruvenneet huutamaan huomiota.

Kyseessä on nimenomaan järjestämistarve, ei niinkään himo poistaa tavaroita. Niitä lastenvaatteita setviessäni innostuin järjestämään omat talvivaatteeni laatikkoon, ja vaihtamaan tilalle kesäiset hameet ja puserot. Samalla vauhdilla järjestin kuopuksen vaatevarastot, jotka mahtuvat kahteen vetolaatikkoon. Siirsin vaatteet alemmas laatikostossa, jotta lapsi ylettäisi itse valitsemaan vaatteensa. Kyllä Konmarissa on myös hyvät puolensa. Pystyviikkaus mahduttaa pieneen tilaan ison määrän vaatteita, ja lisäksi menetelmä on todella kätevä, koska laatikosta näkee yhdellä silmäyksellä sekä lapsi että aikuinen, mitä siellä on. Nautin tästä näystä:

Konmari toimii lastenvaatteiden viikkauksessa erinomaisesti.

Konmari-menetelmässä kaikki esineet pitäisi ottaa käteen ja keskittyä niihin yksittäin. Tämäkin on itse asiassa hyvä neuvo, kun organisoi perusteellisemmin jotain. Kun jokaista esinettä tarkastelee erikseen, pystyy ensinnäkin arvioimaan, onko sen paikka siellä mistä se on otettu. Toinen hyöty on se, että kun esimerkiksi vaatteen ottaa käteensä, sen kuntoa ja kokoa tulee tarkasteltua huomattavasti tarkemmin kuin yleisvilkaisulla. Liian pienet tulevat karsituksi ja korjausta vaativat kohdat paljastuvat. Perinteinen menetelmä, jossa jokin laatikko tyhjennetään kokonaan ja sitten kaikki järjestetään takaisin samalla turhia karsien, on sillä tavalla hyvä, että se käytännössä pakottaa koskettamaan jokaista tavaraa, ja samalla päättämään laittaako sen takaisin laatikkoon vai ei.

Juuri tätä menetelmää aion noudattaa lähipäivinä, sillä sormeni syyhyävät päästä seuraavien järjestämisprojektien kimppuun. Olen jo ottanut ennen-kuvat eräästä keittiön kaapista, joka on seuraavana vuorossa. Myös esikoisen vaatelaatikot odottavat sitä, että joku kävisi nekin kunnolla läpi – siis nimenomaan järjestysmielessä.  Eteisen naulakko, urheiluvaatelaatikko, keittiön vetolaatikot… keksin näitä vaikka kuinka. Tuollaisen pienen, rajatun tilan järjestäminen on ihanaa. Valmista katsellessa on sellainen olo, että maailma on siltä pieneltä osalta täydellisesti hallinnassa. Se on hyvä tunne.

Tuleeko kenellekään muulle näitä järjestämishimoja?

Kirppishässäkän yllättävä päätös

Joskus elämässä tulee erikoisia käänteitä, enkä viikko sitten olisi osannut arvata, miten tässkin lopulta kävisi. Viimeksihän jäätiin siihen, että olin hakenut kirpparikassin, lajitellut kaikki vaatteet lukuisiin eri pinoihin ja lopulta onnistunut seulomaan erilleen myytäväksi menevät ja säilytettävät. Tähän kaikkeen olin saanut kulumaan pari tuntia, ja tarkoituksena oli selvittää, mitä yhteen kirpparirupeamaan menee aikaa.

Tämä suunnitelma meni parin yllätyskäänteen takia kuitenkin ihan myttyyn. Kävi nimittäin ilmi, että sen sukulaisvauvan vanhemmat olivatkin kiinnostuneet kaikista meidän kirppikselle menevistä vaatteista. En ollut hienotunteisuuttani tullut niitä heille tarjonneeksi, sillä joukossa oli myös pikkuviallisia ja varsin kuluneita, sekä sellaisia kokoja, jotka olisivat vauvalle sopivia vasta pitkän ajan päästä. Olin varovainen, sillä en itse missään nimessä haluaisi ikeakassikaupalla vanhoja vaatteita riesoikseni. Siksi olin noukkinut läjistä vain sievimmät ja hyväkuntoisimmat vaatteet vauvalle lahjoitettavaksi. Pian kuitenkin valkeni, että he ottivat iloisesti yli 90% vaatteista, eikä minulle jäänyt lopulta kuin pieni pino ”kelpaamattomia”. Tilanne oli siis yhdessä hujauksessa kiepahtanut päälaelleen, ja yhtäkkiä minulla olikin kirppisvuoro, muttei juuri mitään myytävää.

Onneksi tämäkin ongelma ratkesi, sillä lähipiiristä löytyi tuttava, joka tarjoutui ottamaan myyntivuoron itselleen. Lähetin meiliä Ipanaiseen ja ilmoitin myyjän yhteystietojen vaihtuneen. Sitten kävin radikaalisti kutistuneen pinon uudestaan läpi. Erotin joukosta vielä kaksi mekkoa myöhempää tarkoitusta varten ja viskasin kolme ikuisuustahraista bodya roskiin. Loput n. 10 vaatekappaletta silitin huolellisesti kassin pohjalle, kiikutin kassin myyntivuoron uudelle haltijalle, joka puolestaan maksoi minulle ennakkomaksun, jonka olin jo tilittänyt, ja kävelin kotiin keventynein askelin. Olin yhtäkkiä päässyt eroon sekä myytävästä tavarasta että myyntivuorosta.

Olen vähän hidas mukautumaan omien suunnitelmien äkillisiin muutoksiin, joten näiden nopeiden käänteiden jälkeen olin hetken hämmennyksissäni, että mitäs tässä oikein tapahtui. Sitten tajusin stressin poksahtaneen taivaan tuuliin, ja ymmärsin saaneeni tälle viikolle monta tuntia vapaata aikaa. Edessä oleva iso silitys- ja pakkausurakka oli haihtunut kuin savuna ilmaan, enkä menettänyt edes ennakkomaksua. Kaiken kukkuraksi tiesin lahjoittamieni vaatteiden menneen ns. hyvään kotiin, jossa ne tosiaan tulevat käyttöön, ja josta ne aikanaan toimitetaan uudestaan kirppikselle myytäväksi. Loppujen lopuksi minulla oli syytä olla tilanteeseen erittäin tyytyväinen.

Päällepäin pöhköä, mutta pinnan alla piilee järki

Kirppiskassien keskellä huhkiessa kävi muutaman kerran mielessä, että mitähän järkeä tässä on. Mutta vasta kun eräs läheinen ihmetteli, miksi tästä asiasta pitää tehdä näin vaikeaa, aloin kunnolla miettiä mistä on kyse. Se olikin hyvä idea. Tulin yllättäen siihen tulokseen, että raha ei ole kovin olennaista, tunnearvollakaan ei ole juuri väliä eikä sillä, kenen käyttöön tavarani joutuvat.

Tärkeintä onkin se, että näin toimimalla koen eläväni arvojeni mukaisesti.

Tämä oli hiukan yllättävä johtopäätös, mutta näin se on. Tarpeeksi pintakerroksia kuorittuani tulin siihen tulokseen, että juuri tällä tavalla toimimalla tunnen, että teen eniten oikein. Että teen sellaisia valintoja, jotka ovat sopusoinnussa minulle tärkeiden arvojen kanssa.

Päästyäni tähän pisteeseen, aloin miettiä, mikä se arvo siellä kaiken takana sitten on. Tässäkin hiukan yllättäen havaitsin, että oikea vastaus on vastuullisuus. Ei esimerkiksi ekologisuus, säästäväisyys tai joku muu. Vastuullisuus tarkoittaa minulle tässä tapauksessa sitä, että koen olevani loppuun asti vastuussa ostamistani tavaroista, myös näistä lastenvaatteista. Ajattelen niin, että kun olen ottanut jonkun tavaran itselleni, minun vastuullani on huolehtia siitä, että siitä ei tule kertakäyttöinen. Minulle vastuullisuus tarkoittaa siis sitä, huolehdin mahdollisimman pitkälle siitä, että esimerkiksi lastenvaatteet käytetään loppuun, eikä niitä dumpata käyttökelpoisina tekstiilikeräykseen. Ajattelen niin, että loppusijoituspaikasta huolehtiminen ja siitä aiheutuva vaivannäkö on se ”hinta”, joka minulle lankeaa sen vuoksi, että olen ostanut uuden vaatteen. Vaikka totta kai yritän kierrättää käytettyinä ostetut yhtä lailla.

Tästä kaikesta seuraa tämä kirppismyynti. En halua ensisijaisesti lahjoittaa tai laittaa Uffin laatikkoon tai vaatekeräykseen, koska olen piinallisen tietoinen siitä, ettei vaate niistä päädy välttämättä käyttöön, vaikka se käyttökelpoinen olisikin. Sen sijaan järkeilen niin, että jos joku on valmis maksamaan edes pikkuisen niistä meidän vanhoista vaatteista, ne menevät todennäköisesti käyttöön. Koska itse myyminen on minulle ylivoimaisen työlästä, valitsen mieluummin täyden palvelun kirppiksen. Siitä sitten seuraa tätä edellä mainittua hässäkkää lajittelun, pesun, silittämisen ynnä muun valmistelun kanssa. Mutta se on ok ja hyväksyttävää, koska toimin silloin tämän oman sisäisen logiikkani mukaan oikein. En välttämättä nauti tuosta työstä, mutta näen sen kuitenkin mielekkäänä.

Kelly McGonigal, tutkija jonka työtä ja näkemyksiä arvostan valtavasti, on sanonut, että omien arvojen tunnistaminen ja niiden mukaisten valintojen tekeminen on yksi tärkeimmistä asioista, joita ihminen voi hyvinvointinsa eteen tehdä. Olen siis toiminut näin, vaikka en ole asiaa kunnolla tiedostanut. Mutta nyt kun ymmärrän mistä on kyse, tämän valinnan tekeminen on jatkossa entistä helpompaa. Kuten sille ihmettelevälle läheiselle totesin – minun on vaan pakko toimia näin. Arvot ovat siitä mielenkiintoisia, että ne ovat jokaiselle henkilökohtaisia, ja samakin arvo voi näkyä eri ihmisten elämässä eri tavoilla. Jollekin toiselle vastuullisuus voisi tarkoittaa vaikka kasvissyöntiä, joku kolmas ehkä valitsee vain reilun kaupan luomutuotteita. Näitä on turha verrata keskenään, enkä näe hedelmällisenä sitä keskustelua, onko jokin arvo parempi kuin joku muu. Sen sijaan omien arvojen tarkastelu hiljaa mielessään on hyvä idea kenelle tahansa.

Kun oma toiminta kummastuttaa itseään, on erinomainen harjoitus pysähtyä ja todella analysoida, miksi oikein tekee niin kuin tekee. Joskus voi paljastua, että kyse on vanhasta tavasta, jolle ei oikeasti ole enää perusteluja. Joskus taas voi käydä ilmi, että motiivina onkin pelko tai epävarmuus, jota oikeastaan kannattaisi hoitaa jollain ihan muulla tavalla. Ja sitten joskus saa tällaisen hienon oivalluksen, joka selittää kristallinkirkkaasti, miksi tämä toimintatapa on sittenkin juuri minulle hyvä ja oikea. Esimerkiksi tämän oivalluksen jälkeen tätä ulkopuolisen silmin epäilemättä vähän tärähtänyttä toimintaa on paljon helpompi selittää muille.

Tämä taisi olla poikkeuksellisen syväluotaava teksti tässä blogissa. Minua kiinnostaa silti, oletteko huomanneet, miten omat arvonne näkyvät vaikkapa kuluttamisessa tai kierrättämisessä?