Vaalipäivän vinkit: hävikitön ravintola, suomalaisia innovaatioita ja taistelua muovikasseja vastaan

Tämä oli hauska pieni uutinen: Helsingissä avautuu ravintola, jonka toimintaperiaatteisiin kuuluu tuottaa mahdollisimman vähän jätettä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että asiat voi aina yrittää tehdä toisin, myös ravintola-alalla. Ruokahävikin osuus kaikesta on 20%, joten kehitettävää silläkin saralla on. Toivottavasti Nolla löytää asiakkaita ja kokeilu onnistuu. (Helsingin Uutiset)

Toivoa tuo myös tämä artikkeli, jossa kerrotaan erilaisista suomalaisista innovaatioista, joilla voidaan korvata muovia pakkauksissa. Minusta on todella kiva lukea tällaisia uutisia, joista tulee sellainen olo, ettei kaikki ole vielä menetetty. Jos markkioille tulee ”muovikelmu”, joka ei todellisuudessa ole muovia, ostan sitä varmasti. Puhumattakaan kosmetiikkapakkauksesta, joka on jotain muuta kuin muovia. (YLE)

Suomessa muovikassien käyttö on vähentynyt merkittävästi sen jälkeen, kun ne tulivat maksullisiksi myös muissa, kuin ruokakaupoissa. (MTV) Minua hämmästyttää kerta toisensa jälkeen, miten alttiita olemme ottamaan mitä tahansa tavaraa, jos se on ilmaista. Ja vaikka maksu olisi vain parikymmentä senttiä, sama tavara muuttuu heti sellaiseksi, ettei siitä missään nimessä haluta maksaa. Toisaalta kaikissa maissa ei olla tyydytty tällaiseen vapaaehtoiseen vähentämiseen, vaan muovikassien käytöstä voi saada isoja sanktioita. (YLE)

Ja vielä loppuun tärkeä asia: muistakaa käydä äänestämässä! Aidosti yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä toimiva demokratia eivät ole tässä maailmassa itsestäänselvyyksiä. Juhlitaan niitä käyttämällä äänioikeuttamme! Hyvää vaalipäivää kaikille!

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)