Pitääkö kuolemaa varten siivota?

Tiedättekö, on erikoista että tämä aihe pulpahtaa pinnalle juuri nyt. Olen nimittäin miettinyt tätä aihetta jo pitkään, varmaan yli vuoden. En kuitenkaan ole kirjoittanut, sillä minulla on  tähän asiaan todella kahtiajakoinen suhtautuminen. Olen yhtä aikaa vahvasti puolesta sekä tiukasti vastaan. Ennen kuin menen itse asiaan, haluaisin kertoa, että olen tyhjentänyt kuolinpesän. Olen myös nähnyt läheltä, kun perintöjä jaetaan; välillä sopuisammin ja välillä riitaisemmin. Kirjoitan näitä kommentteja ymmärtäen täysin, millaista on käsitellä edesmenneen läheisen maallista jäämistöä.

Lyhyenä kertauksena niille, joille aihe ei vielä ole tuttu: ruotsalainen 82-vuotias Margareta Magnusson on julkaissut kirjan nimeltä Döstädning: Ingen sorglig historia. Se julkaistaan  tammikuussa myös suomeksi, ja oikeudet on ehditty myydä ties kuinka moneen maahan. En ole vielä lukenut kirjaa, joten perustan mielipiteeni siitä lukemiini artikkeleihin. Kirjan idea on lyhykäisyydessään se, että jos jokainen siivoaa turhat romppeensa pois nurkista jo elinaikanaan, tavarat eivät jää kuoleman jälkeen muiden niskoille ja hoidettaviksi. Tämä ei ole mikään uusi ajatus. Siihen törmää jatkuvasti, kun lukee esimerkiksi konmari-aiheista facebook-ryhmää. Monet kertovat raivaavansa tavaroitaan nyt, ettei jälkipolvet joutuisi sitä tekemään.

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella? Periaatteessa ajatus on hyvä ja huomaavainen jälkipolvia ajatellen. Kuolinpesän tyhjentäminen on usein raskasta jo pelkästään siksi, että läsnä on niin paljon tunteita. Jos perattavana on hirmuinen määrä silkkaa roinaa, urakka on entistä rankempi. Mitä isompi talo tai asunto, sitä enemmän setvittävää jää. Useimmilla meistä on varastoja, vinttejä ja kellareita, jotka jonkun täytyy joskus tyhjentää. Surun keskellä noiden tavaroiden läpikäyminen voi tuntua suorastaan rangaistukselta, varsinkin jos välit ovat olleet huonot. Silti ajattelen niin, ettei kukaan kerää tavaroita siitä silkasta ilosta, että saisi niillä kiusata lapsiaan kuoleman jälkeen. Mutta jos itsestä tuntuu siltä, että haluaa tällä tavalla valmistautua lähtöön, niin onhan se todella kauniisti ajateltu.

Mutta mitä jos asiaa katsoo toisesta suunnsta. Onko ihmisen tosiaan velvollisuus hankkiutua tavaroistaan eroon vain siksi, ettei olisi kuoleman jälkeen vaivaksi muille? Minusta tämä ajatus tuntuu todella kolkolta. Olisi kauheaa ajatella, että joku alkaisi stressata omista tavaroistaan, jottei vain minulle tulisi vaivaa. Päinvastoin toivon, että jokainen nauttisi tavaroistaan ja omaisuudestaan viimeiseen elinpäiväänsä asti. Se, että niin moni joutuu vanhempiensa tai jonkun muun läheisen jäämistön selvittämään, on minusta vain yksi asia, joka kuuluu elämään. Se voi olla vaivalloista, mutta suhtaudun tähän filosofisesti niin, että nämä ovat niitä asioita, joita emme itse pääse valitsemaan. Voihan asian nähdä myös viimeisenä palveluksena rakkaalle ihmiselle, ja se voi myös olla tärkeä osa surutyötä.

Mielipiteeni on siis tämä: kuolinsiivous on erinomainen ajatus kaikille niille, jotka suurella todennäköisyydellä eivät ole vaarassa kuolla ainakaan seuraavan 10 vuoden aikana. Jos siis olet täysissä voimissa ja aikaa sekä motivaatiota riittää, turhien tavaroiden karsiminen ja niiden vinttien ja kellareiden harventaminen on hyvä idea. Mutta rehellisesti sanottuna olen sitä mieltä, kenelläkään ei ole mitään velvollisuuttaan vähentää tavaroitaan kuolemistaan varten. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä tärkeämpää on viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa, ja sitä vähemmän tavaroiden määrällä tai järjestyksellä on väliä. Tavarat tulevat kyllä aikanaan hoidetuksi tavalla tai toisella.

Mitä mieltä te olette? Pitääkö kuolemaa varten siivota ja raivata?

16 vastausta artikkeliin ”Pitääkö kuolemaa varten siivota?

  1. Ajattelen, että enemmän omaa vanhenemista varten kannattaa raivata, jos on liikaa tavaraa. Esteettömyyden lisäksi kannattaisin ihan turhan poistamista. Olen pari kuolinpesää tyhjentänyt js niissä oli 75/% turhaa. Ja äidilläni oli mm. mattoja ihan hirveästi. Minun tavaraähkyni alkoi kuolinpesien siivoamisesta. Ei ole vielä ohi mennyt :)…

    • Esteettömyys on tärkeää samoin paloturvallisuus ja hygienia. Mutta ajattelin tässä sellaista raivaamista, joka ei liity näihin asioihin vaan enemmän sellaiseen, että tyhjennetään kaikki tarpeeton hyvissä ajoin pois, ettei vain olisi vaivaksi muille. Se menee jotenkin arvojani vastaan.

  2. Se millaisen kuvan jättää itsestään jälkeenjääville taitaa olla monella aika iso motivaattori tässä asiassa (noiden mainitsemiesi näkökulmien lisäksi). Ja toisaalta tavaroidensa läpikäyminen irtipäästämistarkoituksessa lienee aika terapeuttista, jos kuolema ei pelota. Vähän kuin saisi vetää to do -listalta vähitellen yli kaikkia ”keskeneräisinä” olleita juttuja. Käytännössä molemmat voivat olla aika voimaannuttavia kokemuksia, varsinkin kun kontrollin menettämisen pelko voi olla isokin tekijä jos keho alkaa jo osoittaa rappeutumisen merkkejä.

    Siis siivoamisen itsetarkoitus saattaa itse asiassa olla siivoajan oman elämänlaadun parantaminen – se jälkeenjäävien elämän helpottuminen on vain lisäbonus.

    Olen tässä samaa mieltä kuin missä tahansa muussakin raivauksessa – jos se lisää eikä vähennä turvallisuuden tunnetta, se on hyvä asia. Ja toisaalta, varsinkin jos alkaa raivata lastensa (tai kenen tahansa muun) lapsuudenkotia, on hyvä tarkistaa ettei heitä kysymättä menemään sellaista tavaraa johon jollain toisella on vahva tunneside.

    • Olet oikeassa, ja jos on voimia ja halua niin silloin minustakin tällainen valmistautuminen on tosi järkevää. Esimerkiksi jos ei halua kirjeenvaihtoaan jälkipolvien luettavaksi, siitä kannattaa hankkiutua eroon ajoissa. Toisaalta jälkipolville voisi olla hyvinkin sivistävää lukea se kirjeenvaihto! Minusta omille tavaroilleen saa tehdä mitä haluaa, vaikka heittää roskiin vaikka en sitä suosittelekaan. Mutta toisen tavaroiden suhteen on oltava hienotunteinen.

  3. Olen seurannut myös aiheesta käytyä keskustelua ja tämä sinun blogikirjoituksesi oli ehdottomasti parasta mitä olen tähän mennessä aiheeseen liittyen lukenut!

    Itse olen minimalisti ja jälkipolville ei jää liikaa raivattavaa mutta silti musta vanhenevan ihmisen tulisi nimenomaan nauttia tavaroistaan ja läheisistään eikä miettiä ettei olisi vaivaksi kuoleman jälkeen. Voimissaan olevalle ihmiselle taas tavaroiden raivaaminen ja karsiminen voi olla todella hyvä elämänlaatua parantava asia, ihan niinkuin sanoit!

    • Kiitos! Kiva kuulla, että joku muukin on samoilla linjoilla. Välillä tuntuu, että tätä näkökulmaa ei oikein ymmärretä, tai sitten olen itse ymmärtänyt tuossa menetelmässä jotain väärin. Täytyy käydä varmaan ostamassa se kirja, olen nyt kirjaston jonotuslistalla.

  4. Ehkä olen itsekin hieman puolesta ja vastaan. Jos raivaaminen on jollain tapaa hyödyksi raivaajalle eikä kumpua vain halusta olla olematta vaivaksi, niin go for it. Jälkipolvien näkökulmasta raivaus ei kuitenkaan aina ole hyvä asia. Itse voi pitää omia päiväkirjojaan joutavanpäiväisinä jaaritteluina mutta perijät voisivat olla niistä kiinnostuneita. Tai voi ajatella että ei kukaan tee mitään jonkun vanhan asunnon piirrustuksilla joka on jo myyty pois ja kuitenkin se voisi olla jollekin sukututkijalle arvokas. Eri asia toki on jos on kyse sellaisista henkilökohtaisista papereista joiden tietoa ei haluakaan kenenkään saavan tietää. En myöskään ajattele, että mitään tavaroita tarvitsisi ketään toista varten säilyttää vaikka lapsenlapsi voisikin joskus haluta käyttää isovanhemman hienoja vintage-vaatteita tai käsin tehtyä korurasiaa. En siis kannata ainutlaatuisen tiedon hävittämistä ilman painavaa syytä, mutta tavarat ovat loppujen lopuksi vain tavaroita.

    • Tuokin on totta! Näin juuri anopin aarteita, vanhoja asiakirjoja puolison suvun esi-isien asuinpaikoilta ym ja minusta nuo vanhat, kellastuneet paperit olivat todella kiehtovia. En itse heitä mitään tuollaista ”historiallista” pois. Jos haluaa jotain tavaraansa jälkipolville lahjoittaa, niin sekin on ihan ok. Jos lapset tai lapsenlapset eivät halua, niin sitten voi heittää poiskin.

  5. Minäkin olen hieman puolesta ja vastaan.
    En tahtoisi, että kukaan olettaisi minun siivoavan kuolinsiivousta, enkä tahdo olettaa vaikka äitini sitä tekevän. Jos koko homma lähtee omasta halusta ja aloitteesta niin mikä jottei. Jokainen tehköön omaisuudellaan kuten valitsee.

    Meidän suvussa on ollut aina hyvin käytännönläheinen ja mutkaton suhtautuminen kuolemaan. Jokainen lähtee ajallaan ja mitään ei mukaansa saa. Joistakin erityisen merkityksellisistä esineistä on usein sovittu etukäteen, kenen haltuun ne päätyvät.
    Levollisesti asioita on pohdittu ja kun kaikki tietävät mahdolliset toiveet jo etukäteen, ei ole tullut riitoja tai kiistojakaan.

    Komppaan ylläolevia toki siitä, että tiedon säilyttäminen on arvokasta ja tavara on vain tavaraa.

    • Kuulostaa siltä, että teidän suvussa tosiaan on osattu järjestää asiat sovinnollisesti ja niin että kaikki ovat tyytyväisiä. Aina se ei onnistu mutta kyllä siihen kannattaa pyrkiä. Minun on sanottava, että en kyllä odota kenenkään siivoavan kuolemistaan ajatellen, etenkään minun takiani.

  6. Hei
    Tämä on nyt out of topic, mutta tartuin edellisen kirjoittajan lauseeseen ”mitään et täältä mukaasi saa”. Tällaisen arkiajattelun mukaan myöskään esimerkiksi säästäminen elämän aikana ei kannata, koska käärinliinoissa ei ole taskuja. Kuitenkin hyvä kuolema, jopa se, että perilliset eivät jää rahallisesti tyhjän päälle, on osa hyvää elämää. Katson kuolinsiivousta vähän tästä näkökulmasta.

    • Minä ajattelen niin, että siitä perinnöstä kuuluukin maksaa kaikki pesän tyhjentämiseen menevät kulut, olettaen että pesässä on jonkinlaisia varoja. Mutta kirjoitan tästä aiheesta vielä lisää, sillä on tiettyjä asioita, joiden järjestämisestä ennen kuolemaa on vielä enemmän hyötyä kuin varastojen tyhjentämisestä.

      • Minä komppaan todella tätä näkökulmaa jonka Jaana otti esille. Ja luulen, Jenni, että ehkä ymmärsit sen yllä olevassa vastauksessasi hiukan väärin? Jaana ilmeisesti tarkoitti, että rahaa säästejään ja sijoitetaan, ja samoin tavaroita voisi vähän ”kuratoida” (ja jopa hankkiakin?) nimenomaan tästä näkökulmasta. (Taide, antiikki, korut jne…)

        • Ahaa, voi olla että ymmärsin väärin. Tietenkään en tarkoita sitä, ettei omaisuuttaan tarvitse tai kannata käydä läpi eläessään, tai hankkiutua eroon tarpeettomasta roinasta. Mutta minusta tärkeää olisi, että tämä kaikki tehdään silloin, kun voimia vielä riittää. Kirjailija itse on kahdeksankymppinen, mutta epäilen että moni siinä iässä oleva ei enää jaksa ruveta tavaroitaan setvimään, eikä minun mielestäni heidän tarvitsekaan.

  7. Päivitysilmoitus: Järjestätkö itseäsi vai muita varten? - Paikka kaikelle

Jätä kommentti