Ostolakkolainen hulluilla päivillä

No niin, täällä kulutuskriittinen shoppailija, päivää. Olen nyt käynyt Hulluilla päivillä kahdesti, ja yhden kerran vielä nettikaupassa. Selitys lienee paikallaan.

Eilen päätin tehdä kaikki lastenvaateostokset kootusti yhdellä kertaa. Se onnistui varsin hyvin. Kuten aiemmin uhkasin, ostin niin monet hansikkaat, että niistä pitäisi nyt riittää kevääseen saakka, vaikka jälkikasvu unohtelisi puolet pitkin maita ja mantuja. Tämä on yksi niistä asioista, joissa minimalismi ei kohdallani toimi ollenkaan. Olen havainnut, että lasten hanskat kestävät käyttöä yhden kauden. Sen jälkeen ne ovat siinä kunnossa, että ne voi heittää suoraan roskiin. Vuori on kulunut koppuraksi, saumat vuotavat ja todennäköisesti kokokin on jäänyt pieneksi. Vauvantumppuja lukuunottamatta hanskoista ei riitä kierrätettävää useammalle lapselle. Sen sijaan hintatietoinen voi kyllä säästää tuolla pitkän pennin, jos ostaa tarkkana sellaista, mikä normaalisti maksaa moninverroin. Ostin esimerkiksi esikoiselle toppahousut ja toppatakin samalla hinnalla, mitä takki maksaa normaalisti yksinään.

Lähdin kuitenkin huonosti varustautuneena liikenteeseen, enkä muistanut piirtää jalankuvia mukaan. Niinpä ostin vahingossa kuopukselle liian pienet kengät. Sen vuoksi päädyin kuitenkin kotona vielä nettikauppaan, josta onnistuin tilaamaan oikeaa kokoa, ja väärät palautin tänään. Ilokseni nettikaupassa sai jättää palautetta ostotapahtumasta. Kerroin painokkain sanakääntein, että hommatkaa sinne verkkokauppaan niitä tavaroita niin paljon, etteivät lopu kesken ensimmäisen päivän aikana. Se, että tuotteita riittää myyntiin noin kymmeneksi minuutiksi, on minusta täysin naurettavaa. No, tilasin sitten samalla itselleni paketin sukkahousuja.

Tänään palauttaessani väärän kokoisia kenkiä, vaeltelin kaupassa muuten. Ostin vaatteita, kyllä! Mutta tiedättekö mitä: nämä olivat kaikki sukkahousuja ja alusvaatteita. Siis niitä, joita monien mielestä ei ”lasketa” mukaan ollenkaan. Jos noudattaisin tuota linjaa, päivän hankinnat voisi ohittaa käytännössä olemattomina, mutta koska ostolakkoni (tai pitäisiköhän puhua pikemminkin paastosta) on täydellisen läpinäkyvä ja armoton, kirjasin kaikki ostokset mukaan tämän vuoden taulukkoon. Määristä ja summista tarkemmin kuun vaihteessa, mutta aika tyytyväinen olin hankintoihini: kaikki olivat ostoslistalla! Ostin siis vain sellaista, minkä ostamista olen harkinnut jo pidempään. Ja nämä kaikki alennuksella! Olen valtavan tyytyväinen suoritukseen. Tässä on nyt sellaista suunnitelmallisuutta, jota olen peräänkuuluttanut koko vuoden.

Kuljin kyllä vaateosaston läpi, mutta tuotteet eivät houkutelleet. Huomasin, että tänä vuonna kuvaston (sekä netti että paperiversio) sekä todellisuuden välinen ero tuntui huomattavalta. Värit eivät vastanneet toisiaan (luonnossa kaikki oli synkempää ja tummempaa kuin kuvissa) ja vaatekappaleiden laatu tuntui olevan kehnohkoa. En tiedä oliko tämä nyt vain mielikuva, joka johtui ympäristöstä, mutta minusta monet neuleet olivat rimpulan tuntuisia. Ohuita ja jotenkin valmiiksi hieman virahtaneen tuntuisia. Toki joukossa oli laadukastakin, mutta oli hyvin helppo olla ostamatta, kun lähes kaikki ajattelemani vaatteet tuntuivat ja näyttivät kaupassa ihan erilaisilta kuin kuvissa.

On siis tiedossa, että lokakuusta ei tule nollakuukausi, vaan ostoksia on tehty. Kävittekö te alepäivillä? Paniko kukaan muu merkille eroja kuvastojen ja todellisuuden välillä?

12 vastausta artikkeliin ”Ostolakkolainen hulluilla päivillä

  1. Minä kävin eilen aamulla ennen Katajanokan terminaaliin menoa pikaisesti hakemassa 2 Rosemunden silkkipaitaa ja alpakkasekoite villatakin.

    • Mikä taika noissa Rosemunden paidoissa piilee? Niitä on aina tarjolla ja ihmiset ostavat niitä paljon. Itselläni ei ole kokemusta, mutta olen arvellut, että niissä on jokin erikoisuus, koska ovat vakiokamaa hulluilla päivillä.

      • Se taika, että ne on ihanan tuntuisia päällä ja kestävät hyvinä vuosikausia. Lisäksi pitsi tekee niistä hyvin feminiinisiä. Sopivat yhteen kaiken kanssa tai menevät aluspaitana villapaidan alla. Minulla on nyt 7 kpl; 2 pitkähihaista, 1 pikkuhihoilla ja 4 hihatonta ja väreissä löytyy; beige, vaaleanpunainen, vaaleansininen, farkku, tan, tummalila, musta. Normaalihinnalla ostettuna ne ovat huomattavasti kalliimpia. Tämä oli eka kerta, kun bongasin niitä hullareilta. Aiemmat 5 paitaa tilasin kertaheitolla netistä pari vuotta sitten ja silloin maksoin niistä n. 36€ kappale. Huomaatko, miten muistan hinnan vieläkin, vaikka en silloin valitettavasti pitänyt vaatteista ostokirjanpitoa 😀 Tänäänkin minulla on Rosemunde päällä yhdistettynä siihen uuteen hullarialpakkavillarotsiin. Tämä malli on hieman pidempi kuin ne hullareilla myydyt ja alareunassa on leveä pitsi, joka jää kivasti villakangashameen päälle näkyviin.
        Eikö ollutkin hyviä perusteluja

  2. Kävin tänään ja jätän jatkossa käymättä! Olin ennen klo 7 oven takana, että varmasti saan sen mitä olin mennyt ostamaan. Arvaa sainko? En . Vaikka olin ensimmäinen asiakas kyseisten tuotteiden kohdalla. Tavarataloon ei ollut tullut kyseisestä takissa YHTÄÄN kappaletta M ja L kokoa. Kuulemma logistiikkavirhe.. Ei kyllä naurattanut yhtään. Ja muita kokoja oli 2 kpl per koko. Ei siis mikään ihme, että kaikki tuotteet ovat heti joka paikasta loppu jos määrä on noin minimaalinen. Ihan naurattavaa pistää tuollaisia tuotteita edes siihen kuvastoon.

    Ja huomasin saman neuleissa. Osa oli sen näköisiä, että olisi ollut jo jollain käytössä. Kyllä huonosta materiaalista tehtyjä vaatteita saa halvemmalla muualta jos semmoisia haluaa ostaa.

    • Hyi miten inhoan tuollaista! Tämän tyyppinen sekoilu on juuri sitä, mitä ei vaan saisi tapahtua! Olen samaa mieltä, että on naurettavaa mainostaa tavaroita, joita riittää muutamalle asiakkaalle. Siitä tulee lähinnä kiukkuiseksi, eikä tee mieli jatkossa ostella.

      Minua ihmetytti, että nämä ns. merkkituotteetkin näyttivät niin kulahtaneilta. Mistähän mahtaa johtua.

      • Minulle tulee mieleen onko tämä edes sekoilua. M ja L -kokoiset vaatteet ovat varmaan niitä joita ostetaan eniten, eli ehkä on vain todettu että näitä ei voi jokaiseen tavarataloon otta valikoimaan.

        • Hyvä kysymys! Mutta sitten päästään siihen, että miten huonoa palvelua tavaratalo voi tarjota. Minusta tämä on todellakin huonoa palvelua! Kun yleisesti on tiedossa, että kyseinen firma on isoissa vaikeuksissa, en voi ymmärtää, ettei tavaraa tilata niin paljon, että ihmisillä riittäisi ostettavaa… tässä yhtälössä on jotain, mitä en käsitä ollenkaan!

          • En voi uskoa, että liiketoimintaa harjoittava yritys ajattelisi noin. Toihan olisi ihan kuolinisku yritykselle, jos noin toimitaan. Hullunkurinen ajatus, että ei otettaisi myyntiin ollenkaan yleisimpiä kokoja, jotka varmasti menisivät kaupaksi.

            Ja jos ei oteta kaikkia kokoja myyntiin, se pitäisi hyvin selkeästi lukea mainoksissa; ”vain koot xs,s ja xl”. Muuten asiakas automaattisesti ajattelee, että löytyy kaikkia kokoja. Ja tästä päätään harhaanjohtavaan markkinointiin.

            Mua henkilökohtaisesti ärsyttää suuresti, että asiakkaita nykyään pidetään tyhminä ja ajatellaan, että ehkä he ostavat jotakin muuta tilalle. En osta enkä ajatellut enää Stockalta mitään ostaakkaan, niin kauan kun saan sen jostain muualtakin. Aiemmin olin ajatellut, että maksan mielelläni vähän enemmän kuin ehkä muualla, kun olin ajatellut se asiakaspalvelun ikäänkuin näkyvän hinnassa. Valitettavasti Stockan ahdinko on yrityksen itseaiheuttamaa. Paljon kannattaisi muuttaa, ennen kuin on liian myöhästä.

  3. Meillä Reiman rukkaset toimivat (leikki-ikäisellä, isommista en tiedä). Askare-mallin välikausirukkaset on todella kestävät, meillä niitä on tyypillisesti käytetty (rutkasti, kierrossa on kaksi paria) 1,5-2 vuotta ja sitten myyty eteenpäin hyväkuntoisina (ja vedenpitävyys tallella). Muita merkkejä on kokeiltu ja niihin pätee se, että yhden kauden jälkeen kunto on kehno ja joutavat roskiin. Siksi luotetaan sit Reimaan (olen harkinnut vakavasti että tilaisin itselleni vastaavan hansikasmallin pyöräilykäyttöön, ois kiva jos pysyisi sormet kuivina :)). Noita luottorukkasia hankin kaappiin isommissa kokonumeroissa odottamaan aina kun tulee vastaan, kun yli 30 euron ovh on varsin kirpaiseva.

    Itselleni tämän vuoden hullut päivät ovat ehkä ensimmäiset sitten pk-seudulle muuttamisen 90-luvun lopussa etten osta mitään. Tai siis ainakaan vielä ei ole tullut vastaan mitään mitä haluisin (kuvaston selasin) ja ei ole aikaa (tai intoa) lähteä tavaratalon ruuhkiin. Enpä olisi nuorempana uskonut tän päivän koittavan, koska tykkäsin kaikista kauppojen alepäivistä ihan älyttömästi ja ”tein löytöjä” minkä kerkesin. Nykyään ostan 95% tarvitsemistani tavaroista netistä ja ”live-kaupat” tuntuvat äärimmäisen rasittavilta (yleensä haluamani koko on loppu ja hintavertailu vaatii ravaamista monessa kaupassa…eli netissä on helpompaa ja maksan mielelläni säädylliset postikulut siitä vaivasta ettei tartte lähteä kauppaan itse).

    • Ostin nyt Reiman talvihanskat, mutta myös muiden merkkien kevyempiä rukkasia. Minulla on kokemus, että Reimankin hanskoista menee keväällä jo vesi läpi. Täytyy laittaa tuo Askare-malli mieleen, ja katsoa josko ne kestäisivät paremmin. Ennenvanhaan kurahanskat olivat sellaista umpimateriaalia, muistan ettei niistä mennyt vesi millään. Sellaisia ei vain enää tehdä, ja saumat alkavat aina vuotaa.

  4. Moi! Tehän teitte Mannisen Katrin kanssa aikoinaan podcastia yhdessä. Olen suunnitellut podcastin maailmaan sukeltamista ja kyselisinkin että käytittekö mikkiä nauhoittaessanne jaksoja ja jos käytitte niin mitä mikkiä/suosittelisitko. Muitakin vinkkejä saa antaa:D

    • Katri hoiti teknisen puolen, joten en valitettavasti osaa siltä osin antaa sen tarkempia neuvoja! Mutta teimme äänitykset skypen kautta, eli erillistä mikkiä ei ollut meillä käytössä. Editointia teimme molemmat, ja siinä käytettiin applen garage bandia.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)