Helppo kotiinpaluu

Vakkarilukija jätti kommenttilaatikkoon postaustoiveen:

”Kiinnostaisi tietää, mitä valmisteluja teet kotona ennen lomareissuun lähtöä, jotta olisi helppo sujahtaa takaisin arkeen ja kiva palata kotiin.”

Olen tainnut mainita, että olen huono lähtijä, mutta erinomainen palaaja, mitä matkustamiseen tulee. Yleensä laukut on purettu tunnin sisällä kotiinpaluusta, olipa kyseessä sitten monen viikon ulkomaanmatka tai yhden yön mökkipyrähdys. Osittain syynä onkin se, että valmistaudun paluuseen jo ennen lähtöä.

Etenkin silloin, kun kyseessä on pitempi matka, pyrin pesemään pyykkikorin mahdollisimman tyhjäksi jo etukäteen. Tämä siksi, että palatessa pyykkiä on aina runsaasti, ja jos pyykkikori on jo valmiiksi täynnä, seuraa ns. pyykkiräjähdys. Sitä paitsi on kiva, kun kaapista löytyy puhdasta vaatetta myös kotiin palattua. Tietysti on hyvä tsekata, ettei pesuainekaan ole juuri loppumassa ennen matkaa, ja joskus käyn jopa varaamassa pyykkituvasta vuoron hyvissä ajoin. Se muuten motivoi mukavasti myös pyykkivuoren purkamiseen, kun on se vuoro siellä odottamassa.

Toinen, minkä teen aina ennen lähtöä, on kodin siivous. Kotiin palatessa on aina vähän nuhjuinen olo, väsynyt ja ehkä sisäinen kellokin väärässä ajassa. Paluu sotkujen keskelle olisi aika masentavaa. Viime kesänä olin aivan fiiliksissä, kun siivoojan vuoro oli ollut sillä aikaa kun olimme matkalla. On aivan luksusta tulla matkalta putipuhtaaseen kotiin. Mutta vaikka olisin lähdössä vain viikonlopuksi mökille, siivoan silti. Paluu arkeen ei tunnu niin karulta, kun koti on ainakin tip top, kontrasti lomaan ei tunnu niin suurelta.

Käytännössä siis imuroin, järjestän tavarat omille paikoilleen, pesen tiskit ja vien roskat. Jälkimmäiset pitää tehdä myös siksi, ettei tule haju- ja banaanikärpäshaittoja. Hyödynnän lähtiessä usein tiskikoneen pikaohjelmaa. Kone ei yleensä tule kovin täyteen, mutta en halua jättää edes likaisia aamiaisastioita odottamaan, joten pesen juuri lähteissä koneen lyhytohjelmalla. Puhtaat astiat laitan kaappiin sitten kotiin tullessa.

Mitä pitempi reissu, sen tärkeämpää on syödä jääkaappi tyhjäksi kaikesta pilaantuvasta. Mutta useimmiten ostan pakastimeen leipää ja jääkaappiin hyvin säilyvää jugurttia tai muuta vastaavaa, jotta kotona olisi ainakin aamupalatarpeet valmiina. Ylipäätään yritän varautua niin, että paluupäivä pärjätään mukavasti ilman, että on pakko lähteä kauppaan. Usein sinne tulee mentyä, mutta on kiva ettei kauppaan tarvitse rynnätä heti ensimmäisenä. Siksi hyödynnän pakastinta ja varaan sinne sopivaa syötävää ennen lähtöä.

Tässä ovatkin valmisteluni kaikessa yksinkertaisuudessaan. Millaisia valmisteluja te teette, jotta paluu olisi sujuva?

9 vastausta artikkeliin ”Helppo kotiinpaluu

  1. Samantapaisia järjestelyitä minullakin. Tosin nyt olen lopettanut tuon siivoamisen, koska nuoriso yleensä pitää juhlia meidän poissaollessamme. Toki luvan kanssa, mutta kuitenkin…

    Pyykit koitan kyllä pestä ja käsitellä, samasta syystä, helpompi pestä matkalta tuleva pyykki kun ei ole pyykkivuorta valmiiksi odottamassa. Yritän noudattaa tuota samaa että pakaasit puretaan heti, mutta joskus käy niin ettei samana päivänä jaksa, johtuen yleensä paluun kellonajasta.

    Lähinnä uutena meille on tullut seuraavat rutiinit… helposti rikkimenevät tavarat makuuhuoneeseen, samoin alkoholi yms. ja huoneen ovi lukkoon. Ja kaikki turha tavara pois oleskelutiloista , koska bileet… 😉
    WCn käsipyyhkeet vaihdetaan ennen ja jälkeen juhlien…

    Nuoriso on saanut tehtäväksi siivota bileiden jälkeen, mutta täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että hiukan olen joutunut aina paikkailemaan siivouksen jälkiä. Ei voi mitään… tämä on tämä elämänvaihe, enkä jaksa nipottaa pikkuasioista. Kunhan ovat muutoin asiallisesti eivätkä riko paikkoja.

    • En minäkään ala pestä, jos tullaan kovin myöhään kotiin. Mutta yritän tyhjentää laukut heti, jotta ei tulisi sellaista välitilaa, jossa kaikki on levällään. Toivottavasti nuoriso kehittyy siivoustoimissaan 🙂

  2. Lapsuudenperheessäni ei juuri matkusteltu ja viikkosiivous oli joka viikko (imurointi, lattianpesu, pölyt, matot ulos). Roskat vietiin useammin (haisevat, esim. sipulit erikseen heti ulos), lakanat vaihdettiin kahden viikon välein ja joka toinen viikko pelkkä tuuletus. Viikkosiivouksen välissä imurointia, tiskit korjattin heti. Eli koko ajan on siistiä kotona, en oikein ole sisäistänyt ”suursiivouksen” käsitettä. Muutettuani opiskelemaan toiselle paikkakunnalle omaan kotiin jatkoin samalla linjalla. Aina torstaisin siivosin kodin tiptop-kuntoon, perjantaina kouluun ja bussilla koulun jälkeen vanhempien kotiin. Ai että oli ihanaa sunnuntaina palata siistiin kotiin! Nykyisin kotini (kotimme) ei ole enää niin siisti kuin yksin asuessa, mutta viikkosiivous on tarttunut mieheenikin sekä siivoamme (lakanat mukaan lukien) aina eennen reissuun lähtöä. Lähestulkoon vuorotellen huokailemme ihanuutta palata puhtaaseen ja siistiin kotiin. Ja reissuksi riittää yhden yön kotoa poissaolo.

    Pyykkikorin tyhjäys olisikin hyvä! Se olisi myös mukavaa, jos ennen lähtöä seinästä kiskomani sähköjohdot menisivät itsekseen takaisinkin…

    • Tunnistan tuon huokailun. Etenkin viime kesänä kun tuli oikeasti putipuhtaaseen kotiin, arki tuntui suorastaan kutsuvalta!

  3. Minä taas lapsuudenkotini jäänteenä stressasin pitkään sitä, että kotia ei voi jättää lähtiessä sotkuiseksi. Sitten päätin, että mieluummin lähden hyvillä mielin ja palaan sotkuiseen kotiin kuin menetän hermoni joka kerta lähtiessä 😀

    • Tavallaan tunnistan tämänkin. On jotenkin vapauttavaa tajuta, että ei ole PAKKO siivota, jos ei ehdi tai jaksa. Olen kuitenkin vähitellen vuosien myötä palannut tähän siivoamiseen, ja kyllä se minuakin välillä stressaa, etenkin jos on lähtiessä kiire. Mutta rakastan niin sitä paluuta siistiin kotiin, että se menee stressin ohi.

  4. Minusta olisi ihanaa palata siistiin kotiin ja mahdollisimman paljon siivoan ja järjestelenkin ennen lähtöä. Mutta kun meillä kaikki reissuun lähtemiset ovat aina kauheaa säätöä, kiireessä syömistä ja vielä viime hetkellä kengät jalassa edestakaisin juoksemista, niin eihän niitä kaikkia jälkiä millään saa siivottua. Voi kun oppisi zeniläiseksi lähtijäksi, joka osaa aloittaa kaiken valmistautumisen ajoissa…

    • Joo, tämä on kyllä ongelma. Tuo viime hetkessä syömisen ongelman yritän ratkaista tuolla pikaohjelmalla. Toinen ihan ehdoton välttämättömyys lähdöissä on se, että mulla pitää olla lista kun pakkaan. Muuten en muista mitään ja panikoin vaan.

    • Sama täällä. Ja yleensä sillä välin, kun mä pakkaan viimeisiä juttuja ja muuten valmistelen lähtöä, ehtii lapset järjestää jäätävän sotkun joka paikkaan. Olen lohduttautunut sillä, että jos joku rosvo kurkkii poissaolon aikana sisään, niin ainakin näyttää asutulta 😀

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)