Viikon vinkit: piknikkejä, tilanpuutetta ja liuotettuja vaatteita

Suomen vappu on usein vähäluminen. Siitä huolimatta olen koonnut jokunen vuosi sitten piknik-ohjeet, joilla kuka tahansa onnistuu. Ne löytyvät täältä. Tänään ei sää suosi, mutta huomenna on ainakin Etelä-Suomeen luvattu ihan kelvollista piknik-säätä. Joten jos olet lähdössä nauttimaan vapusta luonnonhelmaan, vilkaise vinkit tuosta linkistä. Lisäisin vielä, että vaikka huomenna aurinko paistaisi, maa on luultavasti märkä, joten alustan eristäminen vaikka mustilla jätesäkeillä voi olla viisasta.

Tämä pikku-uutinen kertoo, että valtaosa lapsiperheistä taistelee liian ison tavaramäärän kanssa, ja aikoo joko hankkia lisää säilytystilaa tai vähentää tavaroitaan. Arvaatte varmasti, kumpi keino on minusta se ensimmäinen apu. (Karjalainen)

Käytettyjen vaatteiden uudelleen hyödyntäminen on edelleen vaikeaa. Vaikka keräyspisteitä onkin runsaasti, ei kuituja edelleenkään osata erotella ja hyödyntää juuri lainkaan. On silti rohkaisevaa, että yritystä on. Iltalehti kertoo VTT:n tutkimusprojektista, jossa kierrätettävää kuitua saadaan liuottamalla vanhoja vaatteita. Tämä on minusta hyvin mielenkiintoista. Olen silti entistä enemmän sitä mieltä, että todellinen ratkaisu tähän ongelmaan syntyy vain siten, että vaatejätettä tuotetaan vähemmän. Se on meidän kuluttajien vastuulla.

Talvesta selvinnyt orkidea aukaisi kukkasen vapun kunniaksi!

2 vastausta artikkeliin ”Viikon vinkit: piknikkejä, tilanpuutetta ja liuotettuja vaatteita

  1. Tässä kohtaa on pakko huomauttaa, että liottamisella ja liuottamisella on ainakin minun kielikorvalla eronsa. Pelkällä liottamisella tuskin saadaan aikaiseksi uusiokuitua, liuottamisella ehkä kuitenkin, toivottavasti ainakin.

Jätä kommentti