Sisustamisesta ja stailaamisesta

Juuri kun pääsin mainostamasta, että en harrasta sisustamista, täytyy tunnustaa että stailaamiseen olen kyllä syyllistynyt. Tämä teksti sai innoituksen, kun luin keskustelua Paikka kaikelle -ryhmässä. Sinne oli otettu kuva Avotakan 2/2017 numerosta, jossa ”lapsiperheen eteinen” näytti suorastaan ylimaalliselta. Kuvassa oli kapea lasipöytä, tyhjä lattia, seinällä peili ja pöydällä huolettomasti aseteltu käsilaukku ja pari kukkaa. Tätä juttua ei valitettavasti löytynyt netistä, muuten olisin ehdottomasti linkittänyt sen tähän.

Kuva aiheutti luonnollisesti hurjan kommenttiryöpyn. Ihmeteltiin, missä kurahousut, kumisaappaat, koulureput ja kaikki se muu tavara, joka yleensä tukkii lapsiperheen eteisen.  Osa keskustelijoista epäili leikkimielisesti, olivatko perheen lapset kentien yli nelikymppisiä. Lopulta keskustelu kääntyi siihen, että kyllä tuossakin eteisessä varmasti oikeasti tavaroita oli. Ne vain oli sijoitettu kameran taakse. Muutama ihminen kertoi siitä, kuinka sisustuslehdissä tiloja stailataan huolellisesti, vaikka ne olisivat ”oikeastikin” jo kauniita ja siistejä. Tästä päästiinkin entistä kiinnostavampaan keskusteluun siitä, millaisia illuusioita sisustuslehdet luovat, ja miten kuvat vaikuttavat lukijoihin.

Nythän on niin, että minulla on yksi kokemus kotona otettavasta lehtikuvasta. Kyseessä on tietenkin tämä Yhteishyvässä ilmestynyt juttu. Kuva on otettu meidän eteisessä ja kuten siitä voi helposti havaita, kaikkia tavaroita ei todellakaan ole siirretty kuvauksen ajaksi kameran taakse 🙂  Alunperin luulin, että kuva otetaan makuuhuoneesa, jonka olinkin sitten siivonnut ja puunannut tosi hienoksi. Mutta kun kuvaaja tuli paikalle, hän totesi saman minkä olin jo etukäteen kertonutkin, nimittäin että vaatekaappini on ehkä maailman tylsin. Niinpä kuvaan keksittiin uusi idea, ja paikaksi valikoitui eteinen. Olin saada slaagin, sillä eteisessä en ollut ehtinyt tehdä juuri mitään. Mitä nyt vähän heitellyt kenkiä pois keskilattialta.

Kuvaaja oli sitä mieltä, että eteinen oli hyvä sellaisenaan, minusta se näytti sotkuiselta. Aloitin siis Euroopan nopeimman stailauksen. Tuosta kuvasta on poistettu mm. lastenrattaat taustalta, ja takana näkyviltä alemmilta hyllyiltä on poistettu tavaraa. Ylempiin en saanut käydä käsiksi, kuvaaja oli tiukkana että ei saa näyttää liian siistiltä. No, se ohje oli melko helposti suoritettavissa. Lopputulos on siis aito – stailattu aito. Jos olisin tiennyt etukäteen, että eteisessä kuvataan, niin olisin tietenkin siistinyt ne hyllyt myös jämptiin järjestykseen, poistanut naulakosta puolet takeista ja niin edelleen. Siis stailannut niin hyvin kuin olisin osannut.

Luulen, että samalla tavalla olisi toiminut moni muukin. Tunnustan iloisesti, että jos omasta kodista näkyy vilauskin valtakunnallisessa mediassa, niin aivan varmasti yritän tehdä siitä niin edustavan kuin mahdollista. Oma arki näyttää tietenkin toiselta, mutta silloin ovenraossa ei olekaan tuhansia vieraita ihmisiä kurkistelemassa, millainen kasa hiekkaa eteisen lattialla on. Minusta on aivan luonnollista, että kun oletuksena on joutua monien vieraiden silmien alle, ihminen yrittää esittää parastaan, niin oman, kuin kodinkin ulkonäön suhteen. Onhan minulla siinä samassa kuvassa myös meikkiä, tukka on laitettu ja niin edelleen.

En tiedä, onko sellaista lehteä olemassakaan, jonka kuvat olisivat todellakin aitoja. Jos niinkin maanläheiseen julkaisuun kuin Yhteishyvä huonetta stailataan, jotta saataisiin sopivasti elämänmakuinen mutta kiva tausta (jopa kuvaaja oli sitä mieltä, että niiden rattaiden poistaminen oli hyvä idea) niin mitä sitten voi odottaa Avotakan kaltaiselta lehdeltä, jonka tarkoituskin on myydä unelmia ja ihanteita? Lasipöytä ja kukka-asetelma lapsiperheen eteisessä alkaa tuntua ihan ymmärrettävältä. Voisin vaikka vannoa, että kuvan todellisuus ei vastaa arjen todellisuutta edes Avotakan ihanissa kodeissa.

Joten tästä kaikesta seuraa kysymys: stailaatteko te kotianne koskaan?

18 vastausta artikkeliin ”Sisustamisesta ja stailaamisesta

  1. Tää on mielenkiintoinen aihe. Mullahan on se pieni tyyliblogi, mutta postaan välillä blogiini myös kotikuvia.

    Varsinaista koko kodin esittelyä en ole vielä koskaan sinne tehnyt (olen kyllä harkinnut, mutta en ainakaan vielä toteuttanut), mutta pienemmistä yksityiskohdista olen tehnyt postauksia. Hyödynnän silloin makrokuvausta: jos kuvaan vaikka leikkokukkia, viherkasveja tai kynttilänjalkoja, tarkennan lähelle, jolloin tausta jää sumeaksi. Silloin ei haittaa, vaikka lattialla on kissan leluja (perheessämme ei ole lapsia, ainoastaan tuo karvainen kakara) tai minun jäljiltäni papereita, myyntiin meneviä ja kuvausta odottavia kirpparivaatteita ja -kenkiä tai aikakauslehtipinoja – sillä niitä on liki aina lattialla. Argh. Välillä kuitenkin huomaan ottamistani kuvista, että taustalla olevalla sohvalla onkin tylsä läppäri tai pino niitä papereita. Toisinaan siirrän ne kuvan ulkopuolelle, ja otan uuden kuvan, joissain tilanteissa en viitsi tehdä sitä tai huomaan sen vasta kuvankäsittelyvaiheessa, kun kuvaus ei enää onnistu tai on jo toinen päivä.

    Voin siis myöntää, että toisinaan todellinen kotitotuus loistaa kuvieni taustalla, mutta useimmiten rauhoitan taustan eli siistin arjessa ajelehtivat tavarat kuvan ulkopuolelle, ja sehän on juuri tuota mainitsemaasi stailausta.

    Niissä blogissani julkaisemissani kotikuvissa, joissa on hieman laajempi kuva esimerkiksi jostain huonekalusta, en erityisemmin stailaa, koska yleensä havaitsen, että tuo asetelmahan tuon pikku kirjahyllyn päällä näyttää kivalta, ja haluan ottaa siitä kuvan ja julkaista sen blogissani. En siis pidä täysin tyhjistä tasoista, vaan haluan niille aina jotain omasta mielestäni kaunista. Toki pyrin tekemään kaikista kotini nurkista sellaisia, että silmä niissä lepäisi, esteetikko kun olen. Mutta silti lattioilta tai sohvapöydältä löytyy liki aina kaikenlaisia vähemmän esteettisiä kekoja. Niitä harvemmin kuvailen, saati julkaisen.

    Esimerkiksi nyt kotona on tavallista enemmän kaaosta, kun ostin uuden (eli vanhan), suuren kirjahyllyn, ja sen jäljiltä täytyy myydä ja pyörittää pienempiä huonekaluja eri puolille olohuonetta. Osa tavaroistakin odottaa kirjahyllyn saapumista, sillä se on varsinainen tilaihme, joka nielee sisuksiinsa varsin reippaasti materiaa. Saan siis sen avulla niitä ajelehtivia tavarakekoja kuriin, näin uskon. Tästä varmaan joku sanoisi ”Väärin tehty”, koska hankin uuden säilytyskalusteen, mutta uusi iso kirjahylly (se on oikeastaan kirjakaappi, koska siinä on ovet eikä lainkaan avohyllyjä) tulee todelliseen säilytystarpeeseen, koska kodissani ei ole ollut kaikkina näinä seitsemänä vuonna lainkaan liukuovikomeroa eikä pariin vuoteen enää edes vaatehuonetta, joten nyt saan avohyllyissä pörhistelevät vaatteeni kaapinovien taa suojaan ja piiloon, ja niiden lisäksi vielä aikakauslehtiä, dvd-leffoja ja muutakin. Ah!

    • Luulenpa, että suurin osa kodistaan kuvia julkaisevista ihmisistä stailaa niitä jonkin verran. Ne, jotka harrastavat valokuvausta, hyödyntävät vielä kaikkia niitä ominaisuuksia, jotka sinäkin mainitsit. Noiden sisustuslehtien ylimaallinen tunnelma (ja joidenkin blogienkin) johtunee ensinnäkin valaistuksesta, sitten siitä että kuvien värit on käsitelty heleiksi, ja lopulta siitä, että jokainen yksityikohta on mietitty. Harvoin sitä kotona hioo jotain pöydänkulman asetelmaa täydelliseksi (tai siis ei kuulu esim. minun repertuaariini 🙂 ja sitten kun vertaa lehden kuvaa omaan kotiin, näyttää siltä että kotona on kauheaa. Vaikka kyse olisikin enempi noista edellä mainituista asioista.

  2. ”Stailaan” kulman kerrallaan omaksi iloksi. Jos otan kuvan jostain ruuastani instaan, laitan kuva-alueen siistiksi. Se on mielestäni selkoviestintää 😁. Sotku häiritsee itse asiaa, joka Avotakassa on sisustus. Meilläkin on siisti koti – siellä arkikaaoksen alla 😂.

    • Ihana ajatus! Meidänkin koti on aivan täydellinen, heti kun kaikki laitetaan paikoilleen!

  3. Piti oikein käydä katsomassa tuo juttu uudestaan, sillä lukiessani sitä aiemmin en kyllä kiinnittänyt mihinkään epäsiisteyteen huomiota. Niinkuin joku edellä kommentoikin, valokuvissa on toki tyylikeinona syväterävyydellä leikkiminen jolloin sotkuinenkin tausta voidaan häivyttää sumuiseksi. Tuokin kuva näyttäisi erilaiselta jos se olisi terävä myöskin taustalla olevien korien kohdalla.

    Minä noin yleisesti ajattelen, että on stailausta ja on stailausta. Hääkuvissa morsiamella on usein hyvin laitettu look, ja sulhasella ehkä vähän puuteria nenänpäässä ettei kiillä kuvassa. Molempia on kai sitten stailattu, mutta hyvin eri mittakaavassa.

    Minulla on ehkä yksi stailausmaneeri, jos sitä niin voi kutsua. Meillä näkyy suoraan ulko-ovelta pitkähkön käytävän päässä olohuoneen seinustalla oleva lipasto, eikä paljon muuta. Tämä on taso, jonka yritän pitää tyhjänä roinasta, ja jonka ensimmäisenä siivoan jos siistin vieraita varten sillä se on ensimmäinen asia johon simät kiinnittyvät kun meille astuu sisään. Eteisen kaapitkin ja kenkärivit ovat niin lähellä ovea, että niistä katsoo tavallaan ”ohi”, mutta tuo lipaston taso hyppää silmille. Ja jos se on siisti, kämpästä saa siistin ensivaikutelman vaikka peremmälle kulkiessa todellisuus saattaa olla vähän toinen…

    • Jos tuo kuva olisi kokonaann tarkka, niin tuo taustahan näyttäisi aivan karmealta! Minusta tuollainen stailaaminen on ihan ok. Se on vähän eri juttu kuin pelkkä siivoaminen, koska stailatessa ei varsinaisesti puhdisteta mitään, vaan pikemminkin fiksataan paikat näyttämään vähän tavallista paremmilta, esim. poistamalla jotain, mikä normaalisti vaikka hyllyllä olisi.

  4. Hieman aiheen vierestä. Tunnen kolme perhettä, joiden ei koskaan tarttisi stailata.

    Toki valokuvaajan mielestä tavaraa voisi olla liikaa, ja kukkia saisi olla enemmän, mutta noissa perheissä eletään siten, että tavarat on aina paikallaan. Minuutti leipomisen jälkeen keittiö näyttää samalta kuin esitteissä…
    … ja viikko vieraiden lähdön jälkeen näyttää samalta kuin minuuttia ennen vieraiden saapumista.

    Valokuvat ovat kyllä siitä armottomat, että ylimääräiset tavarat (kaikki kamat) pomppivat silmille – livenä silmä osaa suodattaa ne paljon paremmin pois.

    • Mä tiedän kaksi. Toinen on sellainen, että sille tasolle en pääse ikimaailmassa, koska en vain kykene niin systemaattisesti palauttamaan tavaroita paikoilleen. Tuo on muuten totta, että valokuvassa on katsojalla aikaa tarkastella jokaista yksityikohtaa, joka luultavasti oikeassa elämässä jäisi kokonaan huomaamatta.

  5. Seurasin kanssa samaa keskustelua eilen mielenkiinnolla! Itsekin ”syyllistyn” stailaamiseen. Jos on yhtään enempää vieraita tai ns. vieraita vieraita tulossa niin katson kyllä, että on sohvatyynyt ojossa ja viltit kivasti eikä mitään turhaa (papereita, vaatteita) loju ympäriinsä. Vauvan lelut toki ovat missä ovat ja vaunut yleensä saavat nököttää eteisessä eli ei näytä sisustuslehdeltä kuitenkaan. Saatan myös eteisen kaapista siistiä rötköttävät huivit ja laittaa omat takit ojennukseen. Onneksi ns. rojupesäkkeitä on vähän (sekin voisi koittaa poistaa), joten jos normaalista arkisiivosta on pidetty kiinni niin tämä on ihan muutaman minuutin operaatio 🙂 Toki voisi jättää tekemättäkin. Mutta itselle tulee parempi mieli!

    • Tämä stailauksen määrä muuten riippuu muuten ainakin minulla siitä, kuka on tulossa kylään. Jos ihan tuttuja, niin sellainen perussiistiminen riittää. Jos taas vieraampia, tai jos tilaisuus on hienompi kuin normaali kyläily, niin siivoamisen lisäksi usein myös vähän ”stailaan”, eli teen kodista vähän tyylikkäämmän kuin se ihan oikeasti onkaan.

  6. Kyllä minullakin on tapana tehdä ”stailausta” ainakin ennen juhlia ja harvinaisempia vieraita… Yleensä se on justiinsa tuota että siivoaa ylimääräiset rojut pois pöydältä ja tasoilla… joskus myös lattialta.

    Tykkään kyllä siitä, että tavarat on paikoillaan, mutta… ei kyllä onnistu meillä jos en koko ajan ole raivaamassa toisten jälkiä ja välillä omiakin.

    • Arkena en missään nimessä jaksaisi ylläpitää sellaista järjestystä, jonka taion esiin ennen juhlia. Minusta ylenpalttinen järjestäminen on hukkaan heitettyä energiaa, koska sotku palaa hetkessä kuitenkin. Mutta juhlat ovat asia erikseen, ja silloin järjestys myös pysyy koko illan, koska kukaan ei yleensä sotke, paitsi lastenkutsuissa 🙂

  7. Seurasin keskustelua myös. Se oli siinä kohtaa jo pitkä ja rönsyilevä, niin en jaksanut enää kommentoida. Mutta eikö sisustuslehtiin päde sama kuin muotilehtiin, että niissä myydään unelmaa tai suurempaa visiota? Tässä tapauksessa minimalistisesti ja harmonisesti sisutettua valoisaa eteistä. Se, onko sellainen eteinen mahdollista lapsiperheessä saavuttaa, on sama kysymys kuin se, että kuinka moni saavuttaa Voguessa nollakoon mallin esittelemän tonnin hintaisen nirunaru uikkarin 😉

    Ja kyllä stailaan. Kuisti ja eteinen ovat aina siistit ja tavarat paikoillaan. Olemme ostaneet sellaiset kaapit ja lipastot, joihin mahtuu kaikkien ulkokamppeet ja perheen 5-vuotiaskin osaa laittaa vaatteet sinne ulkoa tultuaan. Lipaston päällisen pidän irtotavarasta tyhjänä, se on ensimmäinen asia mihin silmät osuvat sisään tullessa. Käsipyhkeet vaihdan aina, kun vieraita tulee, ellei niitä ole edellispäivänä vaihdettu. Samoin vessan on muutenkin oltava tiptop. Saatan jopa pienen pikaimuroinnin tehdä jos aikaa on.
    Pyrin pitämään huushollin siistinä sillä, että teen joka ilta pienen vartin pikasiivouksen joka sisältää tavaroiden paikoilleen laiton (lapset siivoavat omansa) ja kohennuksen. Tämä ei ole muita kuin itseä varten, on ihanaa juoda aamukahvi siistissä ympäristössä. Mutta ei aiheuta siivouspaniikkia jos joku ilmoittaa tulevansa käymään puolen tunnin sisällä (meillä näin käy melkeinpä viikottain). Tosin, meillä on asuintilat kolmessa kerroksessa, joista oleskelutilat keskikerroksessa, joten en tietenkään tee päivittäistä siivouspyrähdystä kuin siinä.

    • Olen monesti miettinyt tuota illan pikasiivousta, mutta jostain syystä se ei tunnu meille sopivalta. Aamun pikasiivous toimisi ehkä paremmin! Tämä menee jo aiheen ohi, mutta voi olla että olen niin aamuvirkku ihminen, että siitä syystä iltasiivous tuntuu tosi raskaalta. Sen sijaan aamulla olen pirteä, eikä pieni raivaus tunnu miltään. Illalla sen aloittaminen tuntuu tosi ankealta. KEnties vuorokausirytmi vaikuttaa myös siihen, mikä on otollisin aika raivata!

  8. Minä en pidä stailaamisena sitä kun siivoan ja laitan pöytäliinat ennen vieraiden tuloa, vaan se on yksinkertaisesti siivoamista. Blogikuviin en tee mitään ihmeellisiä lavastuksia, yritän vain rajata ylimääräiset esineet pois kuvasta ja katson että tausta on tahraton, ehkä se sitten on stailausta.

    • ehkä se on vähän määrittelykysymys, mikä on stailausta ja mikä ei. Minusta stailauksen ja siivouksen ero on siinä, että siivotessa paikkoja puhdistetaan liasta ja tavarat palautetaan omille paikoilleen, mutta stailauksessa tilaa muutetaan ulkonäön vuoksi eri näköiseksi kuin se normaalisti olisi. Eli poistetaan hyllyltä, lattialta tai muualta jotain, mitä siinä yleensä säilytetään, tai lisätään jotain sellaista, mitä normaalisti siinä ei ole.

  9. Juu, aina kun tulee vieraita. Sukulaisia ei lasketa vieraiksi, he näkevät kodin sellaisenaan. Mutta mä en oo koskaan ajatellut sitä stailaukseksi tai epäaidoksi, oon vaan ajatellut, että vieraistakin on kiva kun takki mahtuu naulakkoon ja kengät telineeseen.

    • Onhan tämä vähän määrittelykysymys 🙂 Minä koen, että sellainen siivoaminen, joka saa kodin näyttämään jotenkin erilaiselta kuin normaalisti, menee stailauksen piikkiin.

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)