Tavaroista eroon pääsemisen hankaluudesta

Luin tässä äskettäin uutisen, jossa kerrottiin Tampereen poliisin aloittamasta vaatekeräyksestä. Ideana oli kerätä kunnollista talvikampetta ja jalkineita niille tyypeille, jotka päätyvät putkaan paleltumisvaarassa. Kampanja kuitenkin keskeytettiin päivän tai parin jälkeen, sillä vaatetta kertyi pari pakettiautollista ennätysajassa. Tämä kertoo ihmisten auttamishalusta, mutta väitän että myös tavarapaljoudesta. Meillä alkaa kaikilla olla liikaa tarpeettomia vaatteita. Eikä niistä pääse eroon sitten millään. Kun yhtäkkiä ilmaantuu tällainen keräys, jossa vielä on varmaa että vaatteet todella päätyvät jollekin hädänalaiselle ihmiselle, niin kamppeidensa kanssa tuskaileva ilahtuu suuresti.

Kierrätyskeskusvierailun perusteella myös astioista, kirjoista ja huonekaluista halutaan innokkaasti päästä eroon. Muoti, maku ja mieltymykset vaihtuvat. Tavaroita uusitaan vaikka ei olekaan pakko. Sen seurauksena käytettyjen markkinoilla on runsain määrin tavaraa, jota kukaan ei oikein tunnu haluavan. Vanhasta tavarasta on hankala päästä eroon. Olen itse pyrkinyt välttämään tätä yrittämällä valita sellaisia tavaroita, joita ihan oikeasti haluan käyttää lopun ikäni. Joskus se onnistuu, joskus ei. Aikoinaan valitsin Arabian 24h-sarjan valkoiset lautaset, ja pidän niiden simppelistä muodosta edelleen. En usko, että astiastoa on mitään syytä vaihtaa tulevaisuudessakaan. Korkeintaan siihen voi hankkia lisää osia jos sattuisi menemään rikki, vaikka toistaiseksi kaikki on pysynyt ehjänä.

Sen sijaan aterimet olen vaihtanut kahteen kertaan. Ensimmäinen setti oli Savoniaa Citymarketin alennusmyynnistä. Kun niistä alkoi tulla liikaa ala-asteen ruokala mieleen, ostimme tilalle toisen sarjan uudempaa designia. Savoniat annoimme sukulaisille, jotka rakensivat mökin ja tarvitsivat sinne astioita. Nämä seuraavat vaihdoin noin 10 vuoden jälkeen. Valitsemani sarja osoittautui käytössä vähän turhan kookkaaksi, ja harjattuun teräkseen jäi vedestä helposti tahroja. Ostin pari vuotta sitten uudet aterimet, mutta ne vanhat ovat edelleen tallessa. En ole saanut aikaiseksi myydä. Ehkä lahjoitan ne lapsille sitten, kun he muuttavat kotoa. Näihin nykyisiin olen lopulta tyytyväinen, enkä aio niitä enää vekslata. Mutta kuten huomaatte, täydellistä valintaa on joskus vaikea tehdä heti kerralla.

Tavaroista eroon pääseminen on työlästä. Olipa kyseessä myyminen tai lahjoittaminen, tavaroita pitää lajitella, pakata ja kuljettaa. Usein myös kuvata, kunnostaa ja sitten on se kaikki neuvotteluun liittyvä työ, kun sopivaa hintaa, noutoaikaa ja -paikkaa sovitaan ostajan kanssa. Vaikka antaisi varsinaisen myymisen tai lahjoittamisen jonkun muun huoleksi, täytyy tavarat kuitenkin etsiä kotoa ja laittaa siihen kuntoon, että ne voi toimittaa eteenpäin.  Kenties jollekin super-organisoituneelle henkilölle tämä ei ole vaiva eikä mikään, mutta vaikka pidän itseäni ihan kohtuullisen järjestyksen ystävänä, on tämä vaihe silti mielestäni melko vaivalloinen.

Varasin juuri myyntijakson lastenvaatteille heinäkuun alussa. Riittää, että vien vaatteet liikkeeseen ja he hoitavat loput. Mutta valmistelut ovat alkaneet jo nyt. Viikonloppuna kävin läpi mökillä olleet varavaatteet, ja otin sieltä kaupunkiin pieneksi jääneet, koska ne menevät myyntiin. Ennen kuin toimitan vaatteet liikkeeseen, täytyy vielä käydä aika monta laatikkoa läpi vintillä ja kotona ja lajitella niistä talvivaatteet erikseen. (Ja sitten niille pitää varata myyntijakso jonnekin syksymmälle, tämäkin pitäisi muistaa.) Myyntiin menevät pitää pestä, silittää, putsata kivet kengänpohjista ja sulkea kaikki nepparit ja napit. Tiedän etukäteen, että tähän vierähtää pari tuntia ihan kevyesti.

Kun asiaa peilaa näitä omia kokemuksia vasten, en ihmettele hetkeäkään, että poliisin keräys meni tukkoon parissa päivässä. Tavaroista on vaikea päästä eroon. Oma ratkaisuni on venyttää käyttöaikaa niin pitkälle kuin mahdollista, jotta tavaran voisi lopulta hyvällä omalla tunnolla lajitella roskikseen, mutta ainahan tämäkään ei ole mahdollista, hyvänä esimerkkinä juuri nuo lastenvaatteet. Olisi kiva kuulla, miten te olette asian ratkaisseet? Miten tavaroista pääsee helpoiten eroon?

19 vastausta artikkeliin ”Tavaroista eroon pääsemisen hankaluudesta

  1. Minusta paras tapa on ostaa vähemmän. Minäkin yritän venyttää käyttöaikaa niin pitkälle kuin voi ja pärjätä suhteellisen pienellä määrällä. Lastenvaatteita paikkaillaan, vielä toistaiseksi lapsia ei haittaa paikkalaput polvissa. Tyttärelle ostan A-mallisia tunikoita, niitä voi ensin käyttää ikään kuin mekkona kun ovat hieman pitkiä, käyttöaikaa tulee helpost 1 vuosi lisää verrattuna lyhyempään paitaan. Ystäväpiirissä on onneksi muutama perhe joilla on pienemmät lapset ja lahjoitamme näille käytettyjä vaatteita ja tarvikkeita.

    Minusta ostamatta jättäminen on sikäli helppoa, että silloin ei ikään kuin tarvitse tehdä mitään. Aikaakin jää paljon yli, kun ei tarvitse miettiä kauppaan lähtöä.

    • Minä ostan myös usein lastenvaatteet aika reiluina, ja sitten vain kääritään hihoja ja lahkeita ennen kuin muuttuvat sopiviksi. Meillä ei ole oikein ollut sopivia lahjotuskohteita, joten olen myynyt pieneksi jääneitä sitten isommissa erissä. Olet oikeassa siinä että ostamatta jättäminen on helppoa. Etenkin jos on laiska 😉

    • Ostamatta jättäminen on minustakin helpoin tapa. Tätä olenkin jo pari vuotta harjoitellut.
      Mulla kun olen vuosikausia ostanut yli oman tarpeen, niin tuota varastoa vaan riittää …. Ihan hetkessä kun kaikki ei kulu roskakorikuntoon. Käyttökelpoista voi myydä/lahjoittaa, mutta kaikkea vielä itselle kelvollista ei voi enää pistää kiertoon eikä vielä roskikseen.
      Vaan – hitaasti hyvä tulee 🙂

  2. Mä vähän luulen, että lastenvaatteiden kanssa ei tuota puljaamista voi hirveästi välttää… kun lapset nyt vaan tuppaa kasvamaan koko ajan ja vaateshow on sen vuoksi aika lailla kokoaikaista. (Vaikka aika ajoin kaipaan tekemistä ja puljaamista, olen silti aika onnellinen, että tuo nimenomainen lasten vaatteiden ja lelujen puljaamisaika on jo takana päin…)

    Mä koitan ostaa sellasta, mikä kestää ja mistä tykkäisin pitkään. Mutta toisinaan kyllä kieltämättä tekee vaan mieli vaikkapa uusia astioita, vaikka vanhoissa ei mitään varsinaista vikaa olisikaan…

    Äskettäin mulla oli hitusen ongelmallinen tilanne, kun oli äidiltäni ja siskoltani tuotuja tavaroita, joita lupasin myydä/kierrättää. No en sitten kuitenkaan halua ottaa kirppispaikkaa, kun myytävää tavaraa on sellaiseen liian vähän… (en jaksa alkaa vaatteita edes myymään, ne vien aina mieluiten suoraan keräyksiin) Annoin sitten paikalliselle Animalian kirppikselle myyntiin myyntikelpoista tavaraa ja vaatetavarat vein suoraan sinne Karjalan tukeen. Menetin ehkä rahaa tässä (myyntiin meni myös Arabiaa yms), mutta toisaalta en yhtään viitsisi sitä kirppisrallia itse. Nyt menee sekä rahat (toivottavasti ne kamat saa myytyä!) että tavarat hyviin tarkoituksiin. Ja sain ne pois omista nurkista mieltä vaivaamasta – se on mulle kuitenkin isoin ilo tässä koko hommassa, että saan ne täältä vaan pois.

    • Ei voi välttää, ellei ole tosi monta lasta jotka pitäisivät kaikki vaatteet vuoronperään kunnes ne menevät rikki. Tai sitten lapsella pitäisi olla tosi minimaalinen kaappi, ja se taas olisi minusta hankalaa toisella tavalla, joten puljataan nyt sitten. Minulle tulee harvoin intoa ostaa mitään uutta vain uutuuden takia. Sen sijaan nautin todella paljon siitä, kun jotain lopulta kuluu loppuun ja saan valita uuden tuotteen siihen tilalle. Kun tavaralle on todellinen tarve, ostaminen on usein hyvin hauskaa ja antoisaa.

  3. Olen nyt neljä vuotta tehnyt tasaiseen tahtiin työtä ylimääräisen tavaran poistossa. Ja kyllä sitä voi välillä ihan työksi sanoa. Kirppispöydän ajankohtaa pitää miettiä etukäteen, jotta vaatehuollolle ja tavaran hinnoittelulla on aikaa. Eri nettikirppareille kuvattavaa, mitattavaa ja postitettavaa on lähes koko ajan. (Ja mikä siinä onkin, että tämä on nimenomaan perheen äidin homma?)
    Lapset ovat vielä alle kouluikäisiä, joten rumballe ei ihan heti loppua näy. Meillä on vanhassa talossamme hyvin rajallisesti säilytystilaa, ettei lapsilta pieneksi jääviä vaatteita ja tarvikkeita voi kerätä säilöttäväksi loputtomiin. Ulosmenevien tavaroiden virta on siis oltava tasaisen jatkuva.

    Lastenvaatteista ja vauvatarvikkeista eroonpääseminen on vielä suhteellisen helppoa, mutta aikuisten vaatteet sekä sisustustavarat ja astiat eivät välillä liikahda minnekään, vaikka ihan pilkkahintaan möisi.
    Omalla kohdalla paras tapa päästä eroon tavarasta on ollut laittamalla se Facebookiin ”annetaan” ilmoituksella. Hauskaa on se, että ihmiset yleensä toivat jotain kuitenkin, kun tulivat tavaraa hakemaan ja meillä olikin kiivaimpana ilmoitusaikana yksi keittiön hylly varattu pelkästään kahvipaketeille ja suklaalevyille, joita saimme 🙂

    • Äidit ovat perheiden tavaroista vastuussa. Miksi näin on, pitäisi kysyä varmaan Ilanalta. Ja tämä on taas sitä kuuluisaa metatyötä, jota ei huomaa ennen kuin joku jättää sen tekemättä. Minäkin mietin, kannattaako jotain ruveta myymään vai ei. Olen lahjoittanut omia vaatteitani hirveät määrät juuri siksi, että niiden myyminen on hirvittävän työlästä. Tosin toivon kovasti että tämä työ vähenee jatkossa, kun kaapista on vihdoin poistettu ne sellaiset, joista en ole tykännyt tai joihin en ole mahtunut. Toivon, että kun kaapissa on vain lempivaatteita, niitä ei olisi tarve uusia tällaista tahtia. Pitää varmaan yrittää tuota annetaan-ideaa myös vaatteiden suhteen, jos se vaikka edistäisi menekkiä.

  4. Tavaroista eroon pääsy on työlästä. Meillä on käytetty niin myyntijaksoja kirpputoreilla, UFFin laatikoita, kierrätyskeskukseen raahaamista ja viimeisempänä facebook-kirppiksiä…ja tämä sen lisäksi että uutta tavaraa ostamme erittäin harkiten. Mutta kun kaksi 30 vuotiaaksi erillään asunutta muuttaa yhteen, niin tavaraa riittää ja karsittavaa. Käytännössä karsinta näkyy siinä, että lapsen tultua taloon ei olla hankittu uutta säilytystilaa, vaan kaikelle lapsen tavaroille on nipistetty tila meidän muista tavaroista. Karsintaa on harrastettu vuosikausia ja se menee kausittain. Juuri nyt on taas kova karsintakausi, lapsi sairasti flunssaa viikon ja vanhemmat olivat vuoronperään sisätiloissa viikon. Niinpä on käyty läpi vinttiä, kaappeja ja kellarikomeroa. Mies on kerännyt makkarin nurkkaan keirrätykseen lähtevää tavaraa ja näitä sitten pyritään myymään lähikaupunginosien facebook-ryhmissä (suhtkoht aktiivisia ryhmiä). Näin ollaan taas saatu paljon tavaraa kiertoon, mutta turhan paljon odottaa vielä ottajaa (ja melkein teki mieli kiljoa itselle raivosta, kun vintiltä löytyi laatikko ”kirppismyyntiin”).

    Lapsen tavaroiden kierrätys on jatkuvaa. Vaatteita jää pieneksi ja erinäisiä tarvikkeita jää käytöstä pois. Näissä koitetaan saada tavaralle ottaja mahd. pian tarpeettomaksi jäämisen jälkeen (tosin talvivaatteita ei kannata myydä nyt vaan kannattaa säästää myynti syksyyn, ärsyttävää säilöä pieniä vaatteita mutta niin pääsee helpommalla).

    Mutta tästä työälydestä, tämä on ehkä paras keino hillitä ostohaluja. Kun tavarasta pitää päästä eroon ja tietää sen työläyden niin ei huvikseen viitsi turhuuksia ostella…(ja vaikeaa tavaraa voi olla arvokaskin, mulla on jotain harvinaisempia muumimukeja, joista haluaisin eroon, mutta kun niiden arvo mitataan useissa kympeissä / satasissa, niin ei viitsisi ilmaiseksi luopua…mutta ei jaksaisi ottaa tarkasti selvää missä kannattaa myydä…joten niinpä ne mukit edelleen odottaa ylähyllyllä myynti-inspiraatiota…eikä niitä toki voi käyttääkään kun ovat arvokkaita…eli jokseensakin naurettava pattitilanne 😀 …tämä siis siltä kantilta ettei mukien omistaminen tuo minulle iloa ja mielelläni möisin ne pois reiluun (siis sekä myyjälle että ostajalle reilu hinta) jos varteenotettava ostaja olisi tiedossa).

    • Jos et saa aikaiseksi myydä, mutta periaatteessa tykkäät mukeista itse, miksi et ottaisi käyttöön? Siihen ne on tarkoitettu. Eikö olisi siistiä ajatella, että ihan tyynesti tässä vain juodaan aamukahvia satasia maksavasta mukista? 🙂 Minusta siitä tulisi hohtoa päivään!

      • No sepä se, kun mieluummin juon kahvini yksivärisestä teemasta, muumit ei inspiroi 😀 Nuo muumimukit ovat lapsuuden/nuoruuden peruja, lahjoja ja silloin tykättyjä, mutta aika on ajanut ohi itsellä (olivat ylähyllyllä jo vuosia ennen kuin niiden kohonnut arvo selvisi mulle). Paras paikka niille olisi ilahduttamassa jotain muuta, mutta sen verran pihi (rahaa arvostava) olen, että haluan ”käyvän arvon” (ja se taas vaatisi selvittämistä, ostajan löytämistä jne, paljon helpompaa olla tekemättä mitään). Siinä mielessä on helpompaa päästä eroon arkisemmasta tavarasta, sellaisesta jolla on vaan käyttöarvoa, sille yleensä löytyy tarvitsija kun hinnan asettaa tarpeeksi alas.

      • Harrastan juuri tällaista ajattelutapaa 😀 Nimenomaan hohtoa päivään! Meinasin laittaa myyntiin pari taidelasimaljakkoa, mutta käydessäni design museossa ja nähdessäni saman tuotteen siellä laitoin ne paraatipaikalle kotonakin. Jos kerran design museossa esillä, niin miksei minullakin 🙂

  5. Minusta olisi voinut tulla keittiötavarahamsteri – tai friikki. Kunnes tajusin, ettei hyvä ruoka ole siitä kiinni, onko minulla kenties kuulalaakeroittu kaulin vai ei.

    Meillä on samat astia – tai siis sitä Savoniaa ja 24h. Molempiin liitty lämpimiä muistoja, en edes jaksa muistaa, mitä aterimia missäkin koulussa on ollut. Jotain nimettömiä kenties?

    • Ei ollut tarkoitus moittai Savoniaa, se on oikein hyvä sarja. Minulla vain tulee siitä kouluajat mieleen, ja kaipasin ”hienompia” haarukoita ja veitsiä. Toivottavasti tuota hienompaa ei nyt ymmärretä väärin, nämä ovat henkilökohtaisia mielikuvia, eikä minulla ole missään nimessä mitään ko. sarjaa vastaan. Sitä on monilla ystävillä ja sukulaisilla, eikä tulisi mieleenkään väheksyä kenekään haarukoita tai veitsiä! Lähinnä kyse on samanlaisista makuasioista, kuin että tykkään kotonani enemmän valkoisista kuin värillisistä seinistä, mutta jonkun muun kotona värikkyys näyttää tosi hienolta.

      • Meillä Savoniat mökkikäytössä; koko sarja kaikenlaisia erikoiskokoja myöten sekä salaattiottimet ja kakkulapioita. Ylimääräisiä ruoka- ja pikkulusikoita oli päässyt kertymään järkyttävä määrä parista perintösatsista johtuen. Myin osan ensin kappaleittain kirppiksellä ja loput köntässä tori.fissä eräälle hirvestysseuralle. Minusta Savonia on hyvin eleetön aterinsarja, eikä herätä mitään sen suurempaa tunnetta suuntaa eikä toiseen ja käy hyvin monenlaiseen kattaukseen.

  6. Vasta käytön myötä huomaa, sopiiko tavara/vaate omaan käyttöön. Paistinpannu on liian iso, painava, epäsopiva sittenkin. Rikkaharjan harjakset on liian lepsut. Vaikka sovituskopissa vaate on just sopiva ja ihana ja kaikkea, niin käytössä huomaa pienet puutteet. Siinä vaiheessa käyttöä ja pesujakin on tullut ettei voi enää palauttaa. Himpun verran harmittaa, että sinänsä hyvä ja tarpeellinen, mutta ei täydellinen. Toisaalta jostain sovittamatta ostetusta paidasta on tullut lempivaate. Pitääkö sitä tavaraa sietää pienistä puutteista huolimatta? Tuntuu ikävältä viedä kierrätykseen ”pikkuviallisia” ja ostaa tilalle ehkä/toivottavasti paremmin sopivaa. Ole tässä nyt sitten tiedostava kuluttaja 😀

    Savoniat on täällä ollut käytössä 20 vuotta eikä ole tarvetta vaihtaa. Lusikka kuin lusikka, ajaa tehtävänsä, ei suuria tunteita puolesta tai vastaan 🙂 Minulla ei aterimien muotoilu hetkauta, sinulle tärkeää. Talvitakin helman leveys ärsyttää, toinen ei huomaakkaan asiaa.

    Voi meitä, yritän olla armollisempi itselleni. Aina ei voi onnistua, eikä edes joka toinen kerta!

    • Täytyy sanoa, että tietyllä tavalla aterinten muotoilu on kyllä minulle tärkeää. Savoniassa on hyvä käytännöllinen muotoilu, joka sopii käteen ja suuhun. Mutta esimerkiksi se sarja, josta viimeksi luovuin (ja jonka nimeä en muista) osoittautui käytössä turhan raskaaksi. Esimerkiksi veitset putoilivat lautasilta jatkuvasti, kun ne oli tasapainotettu väärin. En lopulta myöskään tykännyt niiden kulmikkaasta muotoilusta. Nykyinen (jonka nimeä en myöskään muista, näin kartalla olen…) on sellaista pyöreäpäistä muotoilua, joka tuntuu mielestäni mukavalta käteen. Pieniä asioita, mutta minulla tuo käytännöllisyys ratkaisee todella monta seikkaa.

      Tavallaan olen kyllä sen kannalla, että pieniä virheitä voi käytössä sietääkin. Noita aterimia ja niiden vaihtamista pohdin monta vuotta, ennen kuin lopulta päätin sen tehdä. Olen myös päättänyt käyttää muutaman sellaisen vaatteen loppuun, jotka eivät ole ihan justiinsa, mutta eivät riittävän pahasti pielessäkään. Katson että se on kestävämpi ratkaisu, kuin yrittää päästä vaatteesta jotenkin järkevästi muuten eroon.

  7. Minäkin olen taas linjoilla pitkästä aikaa (4kk vanha syy nukkuu päiväunia)! Tai minä olen kaipaillut blogien pariin, vaikka tuskin bloggaaja yhden lukijan katoa huomaa 🙂

    Muuton ja vauvan myötä olen vakaasti päättänyt, että nyt lähtee kaikki ylimääräinen. Toki olin tätä työstänyt jo pari vuotta, mutta nyt tuli uutta puhtia, vauva kun tuo mukanaan aika paljon tavaraa. Kuvittelen, että sitten olisi lapsen tavaroiden rumba helpompaa, kun muu olisi alta pois. Vähitellen vuosien saatossa ovat kodin tavarat vaihtuneet sellaisiksi, joiden uskon miellyttävän toivottavasti vuosikymmeniä, joten ostan vähemmän tavaroita (ainakin muita kuin vauvan…). Yritän saada urakoitua ylimääräiset ulos ja sen jälkeen on haaveena, että pidän poistolaatikkoa, johon kerään poistettavat tavarat (joita väistämättä kuitenkin vielä tulee), josta sitten säännöllisesti laitan jutut eteenpäin, jotta ei pääsisi enää kertymään hillittömiä vuoria tavaraa, josta pitäisi päästä eroon.

    Tässä kauniissa haavekuvassa on sellainen pieni mutta, että mulla on vielä lapsuudenkodissa jonkun verran tavaroita ja astioita säilössä. Osa on sieltä tulossa ihan käyttöön (opiskelijakodissa kun ei ehkä ole järkevää säilyttää perintökahvikalustoa. ja kyllä, haluan se ehdottamasti pitää ja se on tulossa käyttöön), mutta ison osan suhteen on vähän niin ja näin. Eli toisin sanoen raivaan nyt kotiani, että voin ottaa vastaa useamman laatikollisen tavaraa, joka pitäisi taas setviä 😀

    • Onneksi olkoon! Vauvat on ihania, mutta kyllä ne tuovat tavaraa tullessaan. Vaikka olisi maltillinen ostaja, niin silti. Ehkä maailmalta löytyy minimalistivauvojakin, mutta itse en ole vielä sellaista tavannut 🙂 Kannattaa varautua siihen, että lasten tavaroiden kierrättäminen on ihan oma lukunsa. Ensinnäkin pitää päättää säästääkö jotain ehkä tuleville sisaruksille, sitten se, että mihin ne laitetaan odottamaan jos säästää, ja toisaalta se, minne ne laitetaan jos päättää kierrättää… Tämä on varsinainen sirkus, joka loppuu kai joskus sitten kun lapset muuttavat kotoa…

      • Lasten tavaroiden säilyttely ei lopu kuulkaa koskaan, voin lohduttaa teitä 😀 Meilläkin on parhaillaan varastoituna tyttären liian iso sohva, joka ei mahdu hänen nykyiseen kotiinsa. Se on suht uusi (ja kallis) ja sitä on aivan järjetöntä laittaa myyntiin, koska käytetyistä huonekaluista ei saa kuin muutaman kympin myytäessä. Olen miettinytkin, että otan sen ehkä omaan käyttöön ja laitan toisen omista sohvista kierrätykseen. Se mahtuisi meille. Olen jo tehnyt mittauksia.

Jätä kommentti