Viikon vinkit: Paikka kaikelle, vanhat mausteet ja siivousrytmi

Ilanan kirja Paikka kaikelle on nyt ilmestynyt. Se on minulla lukulistalla, mutta vaikuttaa siltä että olemme aika samoilla linjoilla, mitä tulee kodin raivaamiseen. Hänkin puhuu mm. pula-ajan mentaliteetista ja omistamisen ilosta. Mielenkiinnolla odotan, että saan kirjan käsiini.

Oletko joskus miettinyt, mitä tehdä vanhentuneille mausteille? Evira kertoo vastauksen. Vaaraa ne eivät aiheuta, vaikka ruokansa maustaisikin vanhaksi menneellä mausteella, mutta maku ei välttämättä ole kohdallaan.  Itse olen käyttänyt ja käytän vähän vanhaksi menneitäkin mausteita. Jos maku on ok, niin sekaan vaan. (YLE)

Kuinka usein pitäisi imuroida? Vaihtaa lakanat? Siivota? Martat tietää. Tässä jutussa on hviä nyrkkisääntöjä kaikkiin kodin siivoustoimiin, jos joskus on ”oikeaa” toimintatapaa pohtinut. Riippuen ihmisestä usein maalaisjärki riittää – sitten siivotaan kun näyttää liian sotkuiselta. Mutta tiedän myös, että on monia ihmisiä, joille tällainen toimintamalli ei sovi. Silloin viikkorutiinit ovat tosi käteviä. Jos pyyhkeet vaihtaa joka lauantai, ei tarvitse miettiä ovatko ne jo tarpeeksi likaiset vai eivät. (IL)

3 vastausta artikkeliin ”Viikon vinkit: Paikka kaikelle, vanhat mausteet ja siivousrytmi

  1. Voi että se oli hyvä tuo Ilanan (kin) kirja! Siinä todella tulee käännettyä näkökulmaa joka suunnasta! Ja voin sanoa, että heräsin kyllä siihen, että minun ei tarvitse tehdä itsekseni kaikkea tässä perheessä. Olen mm. kautta aikojen ollut se, joka jää kotiin siivoamaan, kun muu perhe lähtee uimaan. Tasa-arvoinen työnjako pitää saada tähän omaan perheeseeni… Ja ihanaa, kun se kirja oli niin runsas! Sekä tutkijaa että ammattijärjestäjää. Suosittelen myös tätä kirjaa lämpimästi!

  2. Jätinkin juuri kirjastoon varauksen tuosta Ilanan kirjasta, kolmannella sijalla ollaan!
    Sen sijaan eilen sain sieltä sinun kirjasi, jonka ehdinkin jo lukea.

    Onnittelut, kirjasi oli kyllä erinomainen! Se on, kuten oletkin sanonut, selkeästi oma kokonaisuutensa eikä vain lyhennelmä tästä blogista. Lisäksi erityisesti nautin siitä kuinka konkreettinen olit. Esimerkiksi lista hyväntekeväisyyskohteista oli oikein mainio! Vaikka itselle ja jollekin muulle osa näistä onkin jo hieman itsestäänselvyyksiä ne eivät todellakaan ole sitä kaikille. Lisäksi aina sitä ei itsekään osaa ajatella ”laatikon ulkopuolelta” että mihin voisi mitäkin tavaraa lahjoittaa. Olit todella miettinyt kaikkia asioita ja annoit monia esimerkkejä eri tilanteisiin, se oli hienoa! Ja sinun kirjastasi, toisin kuin muista saman aihealueen opuksista tuli minulle oikein tunne että tämän voisin tahtoa hyllyyn itselleni 🙂

    -Jenni T

  3. Vielä vähän jatkan…

    Piti siis kommentoida sitä kuinka huvittavaa on välillä kun kirjoissa viitataan internetissä tapahtuviin asioihin. Tämä ei siis todellakaan ole nyt kritiikki sinua kohtaan vaan asia jonka olen huomaanut aiemminkin mutta tuli nyt taas mieleen kirjaasi lukiessa.

    Nämä viittaukset ovat vain niin ylimalkaisia aina kun kyse ei ole jostain erityisen virallisesta (esim. Verohallinnon sivusto). Oikein konkretisoituu se, kuinka ei voi nykyään enää olla varma mistä tai keneltä joku asia tai idea on lähtöisin kun ei ole kaikelle mitään virallista sivua ja vaikka olisikin voi se jo hetken päästä olla kadonnut. Aikamoinen villi länsi kyllä!

    Siitäkin kirjasi oli mielestäni hyvä että sinulla oli oikeasti lähdeluettelo! Näin e-kirja -ummikkona mieleeni tuli että onko niissä internetlähteiden tiedot linkkinä jota voisi klikata ja pääsisi kyseiseen artikkeliin? Hieman kiinnostaisi käydä lähteisiisi tutustumassa mutta en tiedä jaksanko näpytellä osotteita manuaalisesti 🙂

Jätä kommentti