Pakollinen joulupostaus

Ottaisiko tästä nyt stressiä? Huomasin juuri, että joulukuu alkaa tänään. Aattoon on  neljä viikkoa ja pari päivää. Meillä ei ole vielä ainuttakaan joulukoristetta esillä. En edes saanut niitä jouluvaloja parvekkeelle, vaikka kävin sentään hakemassa ne vintiltä alas. On siis mahdollista että ne päätyvät vielä esillekin ennen joulua.

Täytyy myöntää, että kun Koko koti kuntoon -projekti meni tältä syksyltä myttyyn, niin meillä kyllä on pari komeroa jotka kipeästi olisivat joulusiivouksen tarpeessa. Työhuone pitäisi tyhjentää roinasta, lasten lelujen joukosta pitäisi noukkia kaikki rikkinäiset pois eikä pesula tekisi pahaa olohuoneen matoille. Jaksaisikohan tähän kaikkeen ruveta? Juuri nyt on sellainen olo että ei jaksa. Vietämme joulun kotona, joten ruokasuunnittelu on varmaan kaikista tärkeintä joulun onnistumisen kannalta. Eihän niitä komeroita kukaan käy kurkkimassa. Mutta kaikkien näiden vuosien jälkeenkin jossain takaraivossa pieni ääni urputtaa, että maailma pitäisi saada valmiiksi aattoon mennessä. Mistähän sekin johtuu?

Taidan tänä vuonna kokeilla stressitöntä joulua. En tiedä miten hyvin siihen kykenen, mutta annetaan uudelle tavalle mahdollisuus. Se komero on kyllä raivattava jossain vaiheessa, mutta lienee tarpeetonta ottaa siitä stressiä ennen joulua. Sen sijaan täytyy tässä lähipäivinä hetki keskittyä, ja tehdä järkevä lista asioista, jotka oikeasti edistävät joulutunnelmaa tai ovat muuten ns. välttämättömiä. Esimerkiksi haluan lähettää pari joulukorttia vanhoille sukulaisille, yritän hankkia lahjat ennen aatonaattoa ja joulupöydän menu on sellainen asia, jonka suunnittelusta nautin aidosti. Ja niistä viime kesän lobelioista olisi nyt kyllä korkea aika päästä eroon.

Millaisia reseptejä teillä on stressittömään jouluun?

7 vastausta artikkeliin ”Pakollinen joulupostaus

  1. Reseptejä ei tähän mulla ole… meillä on kämppä totaalisesti kaaoksessa ja opiskeluja vielä kaksi viikkoa jäljellä…

    Suunnittelin että jos saisi tämän pahimman kaaoksen selvitettyä viimeisen 15.12. olevan tentin jälkeen. Onhan siinä viikko aikaa riehua melkein kokopäiväisesti….
    Suursiivousta en suunnittele, kun nyt sais pahimman kaaoksen taltutettua, joulukuuta tehtyä ja vähäiset ostokset tehtyä. Optimaalinen tilanne olis että melkein kaikki raskaat siivoushommat ym. olis tehty pari päivää ennen joulua niin vois sitten rauhoittua joulun viettoon.

    Koitan vaan jaksaa katsella tätä kaaosta vielä kaksi viikkoa ja sitten nauttia siitä että SAAN kaiken järjestykseen….

    • Viikossa ehtii vaikka mitä! Ehkä kannattaa keskittyä siihen mikä on esillä, eli jättää sellaiset alueet raivaamatta, joissa ei jouluna oleskella. Näin ajattelin itse toimia ainakin tuon meidän komeron kanssa. Mutta uskon että epäjärjestys tökkii! Tsemppiä!

  2. ”Taidan tänä vuonna kokeilla stressitöntä joulua.”

    Niin mäkin luulin kun vihoviimeiset paketoidut joululahjat vein 6.11 Anopille ”piiloon”…
    … mutta _kuulemma_ tuonne parvekkeelle pitäisi jotain himmeleitä ripustella – hommia hommia aaargghh…

    No, en käytä älykkyyttäni enkä komeaa ulkonäköäni tuossa, ainoastaan ylivoimaista ulottuvuuttani, ja jos valoja ei löydy siinä asennusvaiheessa, niin voi voi…

    Onnittelut Kirjailijalle, hienoa että nykypäivänä joku jaksaa noin pitkiä projekteja kuin kokonainen kirja on, ja lisäksi noin tärkeästä aiheesta.

    Maailma on menossa turhan sirpaloituneeksi ja yleistieto alkaa olla uutisotsikoiden pikaista vilkuilua ja hetkellistä ulkoa osaamista…

    • Kiitos! Onhan tässä projektissa muutama vuosi vierähtänyt, ensimmäiset sana kirjoitin marraskuussa 2013. Tosin aikaa ei ole kulunut siksi, että se olisi ollut välttämätöntä, vaan siksi, että välillä projekti oli pitkiä aikoja hyllyllä. Mutta viime huhtikuusta lähtien kirjoittaminen on ollut erittäin aktiivista. Nyt täytyy vain toivoa, että kirja löytää myös lukijoita 🙂

Jätä kommentti