Miksi raivaaminen ei lopu?

Edellisen kirjoituksen jälkeen eräs lukija esitti erittäin hyvän kysymyksen: mistä sitä raivattavaa riittää aina vaan? Miten on mahdollista, että tavallisen kulumisen lisäksi kodista tuntuu löytyvän isoja määriä poistettavaa, kun raivaamista on harrastettu kuitenkin jo pidempään? Välillä tämä ihmetyttää minuakin. Ja turhauttaa. Mutta olen ajatellut, että tämä on jonkinlainen elämänvaihekysymys.

Ensinnäkin pitää määritellä, mitä tarkoittaa raivaaminen. Kun minä puhun raivaamisesta, tarkoitan sillä kokonaisuutta, johon liittyy sekä tavaroiden määrän karsimista että jäljelle jäävien järjestämistä ja oikeastaan ihan tavallista siivoamistakin. Esimerkiksi se ikuisuusongelma eli työhuone: raivaamisen tavoitteena tyhjentää lattia, poistaa kaikki väliaikaissälytyksessä olevat tavarat jonnekin järkevään paikkaan, katsoa mitä voisi heittää roskiin ja mitä säästää myyntiä varten sekä lopulta ihan perinteisesti siivota huone sen jälkeen, kun se on siinä kunnossa että siellä ylipäätään mahtuu siivoamaan.

Tarkoitan siis raivaamisella muutakin kuin pelkästään tavaroiden poistamista. Mutta sitäkin tarvitaan. Mainitsin, että kirjahylly on otettava käsittelyyn. Tilanne on sen suhteen tämä: edellisen muuton aikana kirjoja karsittiin jonkin verran, ja osa kirjoista on tälläkin hetkellä vintillä laatikoissa. Ne ovat nuortenkirjoja, joille ei vielä ole lukijoita, mutta jotka tulevat muutaman vuoden jälkeen ajankohtaisiksi, eli niistä ei kannata luopua. Sen sijaan hyllyyn on kertynyt mm. vanhentunutta ammattikirjallisuutta, mappeja joiden sisältöä en enää muista sekä kirjoja aiheista, joista en enää ole kiinnostunut. Nuo turhat vievät tilaa uusilta kirjoilta, jotka eivät kirjaimellisesti mahdu hyllyyn. Niitä vanhoja täytyy siis karsia, jotta saan uudet kirjat pöydiltä pois ja oikeaan osoitteeseen, eli kirjahyllyyn.

Mistä siis johtuu, että välillä tuntuu siltä, ettei raivaaminen lopu ikinä? Väitän, että (pienet) lapset ovat yksi iso syy. Vaatteita ja leluja jää pieniksi tasaiseen tahtiin ja niistä vanhoista on jollain tavalla hankkiuduttava eroon. Hoidan asian mieluummin isompina kertarysäyksinä, kuin esim. myyn tai lahjoitan yksi kappale kerrallaan. Niitä poistoa odottavia kertyy, ja väliaikainen säilyttäminen on yksi ongelma. Toisaalta lapsille myös tulee uutta tavaraa tasaiseen tahtiin, joten näiden tavaravirtojen hallitseminen on yksi jatkuva prosessi.

Välillisesti lapsiin liittyen oma vaatevarastoni on mennyt uusiksi muutaman vuoden sisällä, mikä on aiheuttanut runsaasti poistoja. Tähän liittyy kaksi seikkaa: ensinnäkin kroppa on ollut jatkuvassa muutoksessa, mutta toiseksi en ole aiemmin vanhoja vaatteita juuri poistanut. Olen siis karsinut samaan aikaan sekä uudempia, mutta väärän kokoisia vaatteita, sekä niitä muinaiskerrostumia jostain viime vuosituhannelta. Omat vaatteet alkavat kuitenkin olla jo varsin hyvin hallussa, eikä karsittavaa enää hirveästi ole.

Sen sijaan meillä on myös paljon sellaista, mitä ei tarvitse karsia tai raivata. Esimerkiksi keittiön varustelu on sellainen, että muutamia yksittäisiä tavaroita sieltä voisi poistaa, mutta niitä on niin vähän, että on aika sama, ovatko ne kaapissa vai poissa. Kosmetiikan määrä on mielestäni sopiva. Puolityhjiä pullonpohjia ei ole, virheostokset on pitkälti käytetty pois. Sama koskee monia muitankin kodin käyttötavaroita. Voi olla, että tästä syntyy myös vähän harhaa tänne blogiin, koska en ole kirjoittanut niin paljon niistä tavararyhmistä, joille ei tarvitse tehdä mitään. Sen sijaan raivattavat korostuvat, koska tietenkin niistä myös enemmän puhun.

Oletan, että tällaisessa elämäntilanteessa, jossa omat ja perheen kiinnostuksenkohteet muuttuvat melko tiheästi, raivattavaa syntyy enemmän. Jos taas perheen koko, oma koko, oma työ ja harrastukset pysyvät pidempään samana, olettaisin tavaroidenkin asettuvan sopivaksi ja raivaustarpeen vähentyvän. Tällä hetkellä muutos on kuitenkin pysyvä olotila, joten raivattavaa ja järjestettävää riittää enemmän.

Oletteko huomanneet tasaista raivaamisen tarvetta, vai onko teillä ideaalimäärä saavutettu? Minua kiinnostaa, onko tässä omassa muuttuvan elämäntilanteen teoriassa mitään perää, vai onko jotain muitakin syitä? Kiinnostaisi kuulla, millainen tilanne teillä on!

17 vastausta artikkeliin ”Miksi raivaaminen ei lopu?

  1. Hmm. Edellisessä kommentissa jo kerroin, että ymmärrän esim. lasten kasvamisen, kausivaatteiden läpikäymisen ja elämäntilanteiden muuttumisen aiheuttaman raivauksen ja järjestämisen tarpeen.

    Keittiön suhteen tilanteemme on suht. samanlainen. Sinne ei ole ollut vuosiin mitään uutta hankittavaakaan. Investoin opiskelija-aikana hyvälaatuisiin astioihin ja sain niitä myös lahjaksi. Pienellä budjetilla niiden hankiminen oli jo sinänsä suunnitelmallista ja määrä rajattua. Vaatteita on niin vähän, että ei raivattavaksi asti ole. Harrastuksen lopetin, ja ne tavarat poistuivat. Liinavaatteita oli pari vuotta sitten paljon, koska yhtenä sinkkuopiskelijajouluna sain tusinan lakanasettejä ja lisäksi vielä pyyhkeitä. Vanhoja on poistunut siitä lähtien tasaisesti, uutta ei ole tarvinnut ostaa. Koskemetiikan suhteen ei ole koskaan edes ollut raivattavaa, koska olen aina ostanut suoraan kulutuksen mukaan, pysynyt samoissa merkeissä jne. Vähemän on enemmän.

    Olen kai kertonut, että olen digitoinut kirjahyllyn sisältöä (ml. cd-levyt), sekä harrastus- että työpuolelta, 13 mappia, ja samalla poistui kirjoja, joita työpaikalta sai poistoina ilmaiseksi, mutta joita en sittenkään tarvitse. Saan jonkun verran kustantajilta luettavaa, jos ei nappaa, pistän eteenpäin heti. Olen ollut pitkään tarkka siitä, mitä kirjoja hyllyyni päätyy. Monet itse ostamani romaanit lähtevät kiertoon ennen kuin ne kirjahyllyyni päätyvät.Omalla kohdalla joku 5 vuotta olisi nykyään todella lyhyt aikaväli kirjahyllyn raivaamiselle. Nyt en edes romaaneja osta, koska seuraavat vuodet sisältävät työlukemista ihan tarpeeksi.

    Olen aikaisemmin raivannut kirjahyllyn. Opiskelijana sitä sai ja hankki paljon ja halvalla luettavaa sen suuremmin miettimättä, tarviiko ko. kirjaa. Ensimmäisen kodin kirjahylly tarvitsi täytettä. Minulle päätyi mm runokirjoja, vaikka en suuremmalti runoja lue; kuvittelin kai, että muuttuisin runotytöksi, jos minulla olisi Edith Södergrania ja Eino Leinoa hyllyssä. En muuttunut, ja jossain vaiheessa vein nämä kirjat divariin.

    Olen muuttanut useasti, myös maasta toiseen, että muutoissa jo karsii muutakin tavaraa pakatessa. Minulla on myös jotenkin niin vakiintunut maku, ettei minun tee mieli uusia tavaroita. Lahjoja emme perheen sisällä jaa kuin lapsille.

    Mutta olenpa minäkin raivannut. Korulippaani. Sekä pukukorut että ns aidot korut. Jalometallikorut myin ja pukukorut putsasin itse ja annoin pois läksiäisissä. Nyt minulla on vain ne, joita käytän.

    • Minä kuvittelen edelleen muuttuvani runotytöksi, joten en voi luopua ruonkirjoistani. Tykkään kirjoista esineinä tosi paljon. Tämä on täysin tunnepohjainen mielipide. Tiedän että ihan hyvin kaiken voisi lukea digimuodossakin, mutta minusta kirjat ovat oikeasti tosi kivoja. Rakastan haahuilla kirjakaupoissa ja tutkin muiden ihmisten kirjahyllyjä aina mielenkiinnolla. Joten onhan niitä kirjoja meillekin kertynyt. Olen kuitenkin sitä mieltä, että meidän varsin iso Lundia saa olla se määrä, joka kodissamme kirjoja säilytetään, joten täytyy jostain päästä poistaa. Käytännössä se tarkoittaa vanhentunutta ammattikirjallisuutta, jotka lähtevät ensimmäisinä. On siellä muutakin mitä ei enää tule luettua. Eli kirjahylly kaipaa jonkinlaista 5-vuotishuoltoa oikeastaan.

      • Minä myös pidän hyvin tehdyistä kirjoisa esineinä. Toisaalta pokkaritkin ovat käteviä.

        Työkirjallisuuden ostan tulevaisuudessa digitaalisena, jos mahdollista. Sillä se todella vanhenee.

  2. Ainakin minulle raivaaminen on ollut kehittyvä prosessi, jolloin toisella kerralla on valmis luopumaan useammista asioista kuin ensimmäisellä kerralla. Toki esimerkiksi KonMari on todennut, että tekemällä rajun karsinnan heti ensimmäisellä kerralla, välttyisi tältä. Itse olen kuitenkin huomannut tarvivani hieman kypsyttelyä karsimisessa. Ehkä en vain tiedä paremmasta, koska en rajua karsintaa ole kokeillut.

    Toinen asia on se, että itselläni raivaus on ollut hidasta asioiden läpikäymistä ja siivoomista, jolloin kierroksen alun ja lopun välillä on niin pitkä aika, että voi oikeastaan alkaa järjestelmään jo uudelleen edellisen kierroksen alkukohtaa.

    • En kannata kertaraivaamista, koska epäilen että silloin tulee heitettyä tavaraa, jota myöhemmin kaipaa. Päätöksenteko on raskasta, eikä pakottamalla tule hyvää. Esimerkiksi oma vaatevarasto on karsiutunut vähitellen, en olisi pystynyt luopumaan kaikista kerralla. Muutamat vaatteet ovat vaatineet kypsyttelyä, että niistä on voinut luopua hyvällä mielellä.

  3. Kyllä tuo raivaaminen meillä liittyy elämänmuutoksiin eli esimerkiksi lasten kasvamiseen, vanhempien kuolemaan jne.

    Jos nyt hiukan historiaa käy läpi niin miehen kanssa meillä lähti heti suhteen alussa homma ”väärille kierteille” kun kaksi aikuista kolmekymppistä työssäkäyvää muutti yhteen. Molemmat asui kaksiossa jossa molemmilla tavaraa oli sopivasti, mutta yhteen muuttamisen jälkeen kaikkea tarpeellista oli tuplamäärä ja niiden kanssa sitten mietittiin mitä näille tuplakappaleille tehdään. No niistä päästiin eroon jollain aikavälillä ainakin pääosin.

    Sitten syntyi lapsia kolme kappaletta… muistan että vielä ensimmäisen lapsen pikkulapsiaikana lastentavaraa oli maltillisesti ja ne pystyi kaappeihin säilömään seuraavaa varten. Kolmannen lapsen jälkeen oltiin jossain vaiheessa sellaisessa tilanteessa että aina pari kertaa vuodessa siirrettiin käytettyjä pieniä vaatteita odottamaan seuraavan käyttöä. Nyt onneksi voi jo nuorimmaisen vaatteet laittaa suoraan kiertoon… ja vanhempien lasten vaatteet menee lähes suoraan nuorimmaiselle käyttöön.

    Nykyään ”lapset” eli 20,16 ja 13 vuotiaat tytöt omistavat ”ihan järkyttävän määrän” vaatteita… varsinkin vanhin tytär omistaa ihan liikaa vaatteita (mun mielestä) mutta ei saa aikaseksi käydä niitä läpi, onneksi ne pääsääntöisesti pysyvät hänen huoneessaan niin eivät silla tavalla haittaa minua…odotan vaan että miten paljon niistä jää tänne meille pyörimään kun hän muuttaa opiskelemaan ensi syksynä (toivottavasti).

    On sitten lisäksi matkan varrella ollut pari muuttoa ja talon rakentaminen, joka vei voimat totaalisesti… Muuttojen yhteydessä toki hankkiuduttiin eroon esim. epäsopivista huonekaluista jne. mutta kumminkin tavaraa jäi silti ylen määrin.

    Sitten tuli myös kaikkea muuta elämään joten tavaroiden luontaiselle poistamiselle ei ole ollut aikaa ja jaksamista. Ja tähän vielä lisänsä toi vanhempieni jäämistön raivaaminen, joka on nyt jatkunut toista vuotta. Ja hupsista kaiken tämän seurauksena onkin sitten ”tavarakaaos”, jonka selvittämiseen etsin jatkuvasti motivaatiota, jaksamista ja aikaa. Ehkä tässä ongelmana on vaan se ryhtyminen ja että urakka tuntuu olevan liian suuri, englanniksi kuvaisin tunnetta sanalla ”overwhelmed” kun tuota tavarakaaosta katselen.

    Koen että käyttötavaroita on ihan sopivasti eli esim. keittiötarvikkeita, lakanoita, pyyhkeitä jne. mutta sitten on nuo tavarat joille ei oikein tiedä mitä niille tekisi. Lasten lelut ja pelit, kouluaskartelut jne. joista osan haluaisin säilyttää, osa joutaisi kyllä kiertoon tai roskikseen. Kaikenlaista sälää, jonka kanssa vaan pitäisi osata olla ronskimpi ja laittaa pois.

    Olen viime aikoina todennut että olen selvästi ”pula-ajan vanhempien” lapsi ja vaikka joskus menneisyydessä arvostelinkin mielessäni vanhempiani siitä, että säilyttävät kaiken niin aivan selvästi samoja piirteitä löydän itsestäni. Ei niin totaalisena, mutta kumminkin. Tavaramäärä heillä oli kuitenkin aika maltillinen, enemmän se säästäminen oli sellaista, että mitään ei saanut heittää roskikseen vaikka sinnen selvästi olisi kuulunut. Esimerkkinä tästä vanhempieni talon ”vaatevintti”, josta veimme tässä syksyllä yli 40 säkkiä tavaraa kaatopaikalle. Vanhempani ovat asuneet talossaan 60 luvun alusta lähtien ja voin vannoa että sieltä löytyi kaikki vanhat vaatteet mitä ikinä sinne taloon oli tuotu…

    Paljon helpompaa olisi pitää myös paikat järjestyksessä kahden aikuisen huushollissa, koen, että aika paljon minulla menee viikossa aikaa siihen että palauttelen muiden tavaroita paikoilleen. Tai ainakin sanon lapsille, että viekää tuo tavara sinne minne se kuuluu… omilta jäljiltä ei niin paljon tällaista raivaamista tule eikä myöskään miehen jäljiltä.

    • Onpa mielenkiintoista kuulla tällaisia tavaratarinoita! Kiitos että jaoit tarinan täällä. Anteeksi että taas mainitsen oman kirjani, mutta juuri tämänkaltaisten tarinoiden takia minusta raivaamisessa pitää olla itselleen armollinen. Tämänlaiset tilanteet olivat mielessä, kun kirjoitin Tavarataitoja. Sellainen täydellisyyden tavoittelu, johon esim. konmari ohjaa, ei todellakaan auta siinä tilanteessa, kun tavaraa on niin paljon ettei tiedä mistä päästä aloittaisi. Kuvasit myös hyvin sen, miten tavaraa kertyy jotenkin vääjäämättä. Kun elämässä on paljon meneillään, ei energiaa ja huomiota kerta kaikkiaan riitä siihen, että jaksaisi jokaisen esineen kohdalla arvioida onko sille paikkaa, saati sitten toimittaa heti oikeaan kierrätysosoitteeseen.

      Tuollainen urakka hoituu vähitellen, yksi tavara kerrallaan. Uskon että olo on välillä kuin jyrän alle jäänyt! Runsaasti voimia urakan selättämiseksi!

  4. Kyllä olen sitä mieltä, kokemuksesta, että lasten kasvaessa myös tavaran määrä ja tarvekin vähenee. Meillä on neljä lasta, nyt jo isoja: kuopus on 15v, seuraava 18v, sitten on kotoa jo muuttaneet 20v ja 21v. Silloin, kun lapset oli pieniä, oli todellakin tavaraa ja lelua ja sitä vaatetta, jota säästettiin seuraavalle. Voi miten ihanaa, kun jossain vaiheessa sai kerta kaikkiaan lopettaa sen vaatteiden jemmaamisen!!! Ja kun ne lelut sai alkaa laittaa pois!!

    Mulla ei ole minkään valtakunnan nostalgisoimishaluja. Mä siis en säästä oikein mitään lasten vanhoja juttujakaan, taikka askarteluja tms. Lapsille on jokaiselle kerätty vauvalaatikko (ihan tavallinen pahvinen kotilaatikko), jossa on niitä muistoja: pieniä vaatteita, kortteja, aapiset, tutteja, vauvakirjat täynnä kuvia ja tarinoita… Ja ne olen sitä mukaa laittanut lasten mukaan, kun ovat kotoa pois muuttaneet. Myös kaikki muu heidän omaisuus on saanut lähteä mukaan, siis kaikki vaatteet ja tavarat ja osin myös huonekalut.

    Nuo meidän kotoa muuttaneet on aika nuoria, monella varmaankin sen ikäiset vielä asuu osittain kotona, jos ovat esim opiskelemassa muualla. Mutta meidän 21-vuotiaalla tyttärellä on jo 2-vuotias lapsikin ja asuu siis perheensä kanssa omillaan. Ja 20-vuotiaastakin tulee jo kesällä isä ja hänkin asuu avokkinsa kanssa omillaan. Ei siis ole mitään ”vaaraa”, että he enää palaisivat tänne lapsuuskotiin… joten en tosiaan näe mitään tarvista täällä jemmailla heidän tavaroitaan. Vaikka meillä on omakotitalo, en silti aio tästä tehdä mitään muistojen säilömispaikkaa. Oikeastaan haaveilen, että sitten, kun kaikki lapset on lähteneet pesästä, voisi tämä talon myydä ja hankkia tilalle ihan pienen talon. Sinne ei todellakaan kannettaisi muuta kuin tarpeelliset kamat. No, ehkä voisi jonkun varapeiton ottaa mukaan, että saa lapsenlapset tulla yökylään. =)

    Joten siis yhteenvetona alkuperäiseen aiheeseen: Kyllä, kun lapset kasvaa, tavara vähenee ja raivaaminen helpottaa. Ja aina vaan enemmän helpottaa, kun lapset tavaroineen vaihtaa kortteeria. =) Mielestäni lapset on suurin syy kodin tavaramäärään. Tottakai ne tavarat on siinä vaiheessa tarpeeseen, mutta se tarve päättyy kyllä jossain kohtaa. Ainakin minun mielestä. Toki moni säilöö kaikenlaista ja sitten aikuisena on ihan hauskakin katsella niitä omia lapsuuden/nuoruuden tavaroita… Mutta en mä ainakaan velvoita omaakaan äitiäni säilömään meidän tavaroita. Itse asiassa, kun autoin äitiä muutossa omakotitalosta pikkuasuntoon, piti ihan kauhistella, että ootko sä tätäkin täällä säilönyt… annoin luvan (ja suorastaan patistin) heittää pois tavaroita, joita äiti on ehkä jonkun sortin velvollisuudentunnosta säilytellyt.

    • Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lapset lisäävät kodin tavaramääriä aivan käsittämättömällä tavalla. Sitä ei meinaa uskoa, mutta kun rupeaa miettimään miten paljon tavaraa kotiin on tullut lasten myötä, niin kyllä asiassa perää on. Ja on ollut todella mukava tunne, kun jotain saa jo vihdoin laittaa poiskin. Kahden lapsen jäljiltä monet vaatteet ovat oikeasti roskiskunnossa. Mutta olen ollut huomaavinani, että myös lastenlapset lisäävät kodin tavaramäärää… Mummolassakin tarvitaan pottaa, syöttötuolia ynnä muuta, joten pidä varasi 🙂

  5. Tässä edellisten kommenteissa onkin aika lailla summattuna suurin osa syistä, miksi raivattavaa löytyy ja mikä ylipäätään on kullekin raivaamista. Minulle se on ensisijaisesti tavaroista luopumista ja järjstelemistä.

    Meillä on 3, 5 ja 7 -vuotiaat lapset. Heille kertyy kasamäärin leluja vuodessa, vaikka itse emme ostaisi mitään. Lienee isovanhempien tapa osoittaa rakkautta.. Onneksi tällä hetkellä ollaan saatu ajatukset käännettyä edes siihen suuntaan, että lelut olisivat sen verran laadukkaita (pääasiassa legoja) että ne kestävät ja että niistä riittää mielekästä tekemistä jokaiselle. Vaatteet kiertävät meillä lyhyen ikäeron vuoksi oikeastaan suoraan lapselta toiselle, toki sen vuoksi keskimmäistä luultiin pari ensimmäistä vuotta pojaksi ja kuopukselle kävi juuri toisinpäin 🙂 minua se ei haittaa ja uskon ettei lapsiakaan.

    Yhtä asiaa muut eivät ottaneet esille, mutta se ehkä onkin vähän harvinaisempi tavaraongelma. Me ostimme aikoinamme tämän talomme tavaroineen ja rakennus oli toiminut vuosikymmenet varastona epäilemättä sairaalloisella tavalla tavaraa hamstraavalle perheelle. Rakennuksen tyhjäämisessä meni kolmen vuoden viikonloput ja lomat. Ulkorakennus meillä on vielä suurilta osin tyhjäämättä ja vaikka sen raivaus onkin pääasiassa homehtuneen tavaran polttamista, lasken senkin raivaamiseksi. Tämän kokemuksen viisastuttamana suhteeni tavaroihin oli välillä jopa vihamielinen, mutta nyt tilanne on hieman tasaantunut. Tällä hetkellä tavaramäärä on sellainen, että 210 neliötä saa hetkessä suht siistiksi, kaikella on paikkansa. Kovin paljon enemmän tavaraa sen sijaan ei voi olla, sillä säilytystilat ovat tarkoituksella minimaaliset.

    • Jälleen mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten tavaroita voi olla hurjasti tavallaan ilman ”omaa syytä”. Voin uskoa, että tuossa tilanteessa raivaaminen todella muuttuu välillä raivoamiseksi.
      Omalla perheelläni on vähän samanlaista kokemusta. Meillä mökki oli vielä ollut suvun hallussa, joten tavaroita ei voinut kipata systemaattisesti kaatopaikalle. Sieltä kaiken roinan seasta nimittäin löytyi todellisia aarteita, kuten vanhoja päiväkirjoja, kirjeitä ja jopa iso-isoäitini hääkutsu. Eihän sellaista voi laittaa roskiin!

  6. Muutimme lasten muutettua kantakaupunkiin ja innostuin osin muuton yhteydessä osin hieman myöhemmin käymään läpi oikeastaan kaiken: vaatteet, astiat, laatikot. Nyt tuntuu, että tämä raivaus tavallaan riitti muuten, mutta omia vaatteitani käyn jatkuvasti läpi. Olen 55-vuotias juristinainen, jonka työpukeutuminen on pääosin aika simppeliä. Tavallaan hassua, että jo nuorena tein onnistuneet kaluste- ja astiavalinnat, mutta vaate- ja kenkäasioissa sattuu aina silloin tällöin virhehankintoja. Nämä ja muut syyt, joita en osaa oikein eritellä, johtavat tarpeeseen toisaalta karsia vaatteita, toisaalta ostaa uutta vähän turhankin usein.

    • Minäkin olen ollut tyytyväinen siihen astiastoon, jota toivoimme aikanaan häälahjaksi, mutta aterimet vaihdoin viime vuonna. Alkuperäiset olivat periaatteessa hienot, mutta hankalat käytössä. Nykyisiin olen tyytyväinen mutta mitä tehdä niille vanhoille… pitäisi myydä, kun saisi aikaiseksi. Mutta vaatteiden suhteen olen hyväksynyt sen, että muoti ja muoto muuttuvat, ja sen myötä periaatteessa aivan hyvätkin vaatteet tulevat joskus tarpeettomiksi. Sitä paitsi eri elämäntilanteissa tarvitaan erilaisia vaatteita. Esimerkiksi 10 vuotta sitten jakkupuku oli minulle tarpeellinen työvaate, mutta nykyisin voisin tarvita sitä ehkä hautajaisissa. Joten jos vaatekaapissa pitää raivata, niin se on minusta oikeastaan väistämätöntä.

      • Niin
        Tarkoitin lähinnä sitä, että se klassinen täydellinen vaatekaappi tuntuu pakenevan sitä kauemmas mitä enemmän ostan. Sen sijaan Artek-tyylinen koti on ollut hyvä jo 30 vuotta. Toki ostamme joskus jotakin uutta kotiin, mutta emme juurikaan haksahda. ’Mutta vaatteissa haksahdan aika usein, tai sitten ostos ”pakottaa” hankkimaan vielä jotain uutta. Taidan itsekin ottaa haasteen vastaan ja olla ostamatta vaatteita ollenkaan tänä vuonna.

  7. Aivan varmasti elämäntilanteen muutokset vaikuttavat ratkaisevasti tavaroiden kertymiseen ja raivaustarpeeseen. Minun kodissani raivaustarve tuli kuvioon siinä vaiheessa, kun säilytystilat alkoivat ajan mittaan täyttyä. Siitä lähtien raivaustarve on ollut jatkuvaa yksinkertaisesti siksi, että uusia tavaroita tuodaan ovesta sisään, mutta kaappien tilavuus ei kasva yhtään, joten tavaroita on aika ajoin kannettava myös ovesta ulos. 😊

  8. Meillä ei ole lapsia, olemme noin 35-vuotiaita, yhdessä asuneet jo vuodesta 2002. Olemme kovin säästäväisiä mieheni kanssa, emmekä osta turhaa. Mieheni ei tykkää yhtään kierrellä kaupoissa, varsinkaan vaateostoksilla. Harrastukset, koti ja työpaikat ovat olleet samat molemmilla jo yli kymmenen vuotta. Raivattavaa oli paljon silloin kun joskus vuosia sitten sen aloitin, kaikenlaista saatua ja hankittua tavaraa, mutta nyt tilanne on ollut jo ainakin vuoden niin hyvä, että käytännössä vain vaatteet ovat ne säännöllisesti raivattava osa-alue. Kaikille tavaroille on paikkansa. Lahjoja emme halua, varsinkaan turhia aineellisia, se on ollut selvää jo usean vuoden ajan. Varmasti muuttuva elämä lisää tarvetta hankinnoille, ja sitä myöten taas on tavaroita, joita ei enää tarvita.

Jätä kommentti