Täydellisyyttä kohti hiipien

Meille tulee pian vieraita. Sellaisia, jotka eivät ole käyneet meillä aiemmin ja jotka ovat tunnettuja hyvästä maustaan ja kauniista kodistaan. Tunnustan, että koen pientä painetta tavoitella täydellisyyttä myös meillä.

Siivooja kävi eilen, joten voin olla melko varma siitä, että lattiat ovat puhtaat ja muutenkin yleissiisteys on kohdallaan. Mutta olen alkanut kiinnittää huomiota sellaisiin pieniin yksityiskohtiin, joihin en tässä syksyn aikana ole vilkaissutkaan. Olen miettinyt, mikä saa tietyt sisustusblogit ja -lehdet näyttämään niin täydellisiltä ja harkituilta. Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on yksityiskohdista. Mikään ei näytä keskeneräiseltä. Siis sillä tavalla keskeneräiseltä, kuten esimerkiksi meillä: lehtikori pursuu yli äyräiden, koska aika moni lehti on vielä kesken. Kaikilla tasoilla on jotain, koska parempaa paikkaa ei juuri sillä hetkellä ole löytynyt. Kirjahyllyn reunalle on kertynyt ihan järkyttävä kasa kaikkea epämääräistä sälää, joka odottaa siinä jotain. Korjaamista, siirtämistä, päätöksentekoa…

Olen päättänyt käydä yksi kerrallaan näiden täydellisyyden turmelevien epäkohtien kimppuun. Aloitin tyhjentämällä parvekkeen lattian roskista, ja koetan saada tänään kukkalaatikot tyhjennettyä. On muuten epäkiitollista hommaa tässä säässä, mutta priorisoin syyskuussa kirjoittamista, joten nyt sitten tyhjennetään kuihtuneita kesäkukkia räntäsateessa. Lehtikorin raivasin, lopputuloksena meni iso kassillinen paperikeräykseen ja nyt se korikin näyttää ihan tyylikkäältä taas. Makuuhuoneen sivupöydän raivasin myös, lähinnä piti vain palauttaa seikkailevat tavarat paikoilleen. Seuraavaksi pitää tyhjentää olohuoneesta erinäisiä tasoja: vitriinin päällinen, pianon kansi ja sivupöytä. Se on kumma, miten tyhjä taso näyttääkin aina paremmalta kuin sellainen, millä on pinoja. Vaikka ne olisi miten siistejä pinoja!

Pitäen edellisen mielessä, olen päättänyt naamioida kotimme täydelliseksi toimenpiteillä, jotka suoritetaan juuri ennen kuin vieraat tulevat. Vaihdetaan kaikki tekstiilit puhtaisiin, kiillotetaan hanat, siivotaan kaikki tiskit ja ruoat pois esiltä, tyhjennetään eteinen kengistä ja tehdään tilaa naulakkoon, laitetaan pöydälle kukkia. Jouluvalot päälle parvekkeelle ja viime hetken imurointi niissä huoneissa, joissa oleskellaan. Ovet kiinni niistä, joissa ei oleskella. Luulisin, että tällä reseptillä meilläkin näyttää yhden illan ajan tosi hienolta. Seuraavana päivänä täydellisyys onkin jo mennyttä, mutta silmänlumeeksihan se on tarkoitettukin.

Onko teillä hyviä kikkakolmosia niihin tilanteisiin, kun kotona pitäisi näyttää tosi hienolta?

8 vastausta artikkeliin ”Täydellisyyttä kohti hiipien

  1. Tulipa mieleen, että meillä ei ole kirjahyllyn reunalle kertynyt sälää sen jälkeen, kun siirsin kirjat siihen etureunaan. Kikkakolmosia ei löydy mainitsemiesi lisäksi, samat on käytössä täällä :D.

    • Tiedän tuon! Ja meillä on vielä ovet siinä edessä. Oma vika kun olen jättänyt yhdelle hyllylle tilaa, argh. Ei pitäisi, mutta kun siihen on niin kätevä laittaa talteen esim. laturit. Teoriassa toimiva idea, käytönnössä sitten käy niin että latureiden seuraksi kertyy kaikkea muutakin… yh.

    • Juuri näin 🙂
      Voin kertoa että kaikki tavoitteet eivät ihan täyttyneet. Mutta jouluvalot laitan parvekkeelle ja heitän ne heinäkuiset lobeliat nyt roskiin!

  2. Meillä on eteisessä lipaston päällä siisti kori pikkusälälle, kuten avaimille ja kolikoille. Välillä sälää eksyy silti siihen lipaston päälle, mutta kori auttaa paljon. Toimisiko teillä kirjahyllyssä kori pikkutavaroille?

Jätä kommentti