Kuinka monta kiloa?

Maanantain (21.11.16) Helsingin Sanomissa oli erittäin kiinnostava artikkeli tekstiilijätteestä. Jos tekstiilijätteen kohtalo on joskus mietityttänyt (ja ketäpä ei olisi), niin suosittelen tuohon artikkeliin tutustumista. Siinä mainitaan, että suomalainen heittää vuodessa pois keskimäärin 13 kiloa tekstiileitä. Määrä tuntuu aivan poskettomalta, mutta kun aloin miettiä tarkemmin, huomaan ettei se ehkä olekaan niin kaukaa haettua.

En ole pitänyt tarkkaa kirjaa siitä, kuinka paljon neljän hengen taloudesta on kuluneen vuoden aikana poistunut vaatteita ja liinavaatteita, mutta yritän muistella:

  • Kaksi pussilakanaa on viety Finnlaysonin keräykseen, yksi tavallinen ja yksi tuplaleveä (olivat rikki).
  • Kesällä myin sekä lahjoitin noin ikeakassillisen verran lastenvaatteita (liian pieniä, käytöstä poistuneita).
  • Omia vaatteitani olen myynyt muutamia kappaleita sekä lahjoittanut ystäville (itselle väärää kokoa tai mallia).
  • Viime viikolla vein aivan täyteen tungetun muovikassillisen lumppua Lindexin keräyslaatikkoon (loppuunkulutettuja vaatteita, ei enää käyttökelpoisia).
  • Keväällä lahjoitin saman verran vaatteita Fidalle (väärää kokoa, mallia tai ei enää itselle mieluisia).
  • Yksittäisiä vaatteita on käytetty loppuun riepuina (kulahtaneita yöasuja).

Väitän, että tuosta määrästä tulee helposti 13 kiloa täyteen, ja ylikin menee. Edelleen kotona odottaa lahjoitettavaksi meneviä vaatteita ainakin yksi kassillinen. Keittiön räsymatto alkoi purkaantua siinä määrin, että se olisi periaatteessa roskiskunnossa. En kuitenkaan laita sitä roskiin, vaan käytän sen loppuun ensi kesänä parvekkeen mattona. Kylpyhuoneen matto alkaa olla samassa jamassa, mutta en ole saanut aikaiseksi uusia sitä, joten se toimittaa virkaansa edelleen vaikka onkin vähän rikki.

Nuo yllämainitut vaatteet eivät tietenkään ole jätettä sanan varsinaisessa merkityksessä, lukuunottamatta noita roskiin heitettyjä riepuja. Onneksi suurimman osan on voinut kierrättää jollain tavalla järkeävästi. Joka tapauksessa kyse on tekstiileistä, joille ei enää ole käyttöä, ja jotka täytyy siis jollain tavalla poistaa. Vähemmän tiedostava olisi saattanut vain laittaa kaiken roskiin.

Minusta tuntuu, että tänä vuonna noita poistotekstiileitä on kertynyt enemmän kuin ennen siitä syystä, että olen aktiivisemmin karsinut omaa vaatekaappiani, ja sieltä on lähtenyt sellaisia vaatteita, joille ei ole ollut käyttöä moneen vuoteen. Mutta niin tai näin, kun yllä olevaa listaa rupeaa ynnäilemään, 13 kiloa ei tänä vuonna riitä meidän perheen vaatepoistoille. Tämä havainnollistaa sitä, että alunperin todella isolta tuntuva luku on käytännössä todellisuutta.

Tätä kirjoittaessa aloin miettiä, pitäisikö ensi vuonna punnita kaikki poistuneet tekstiilit. Siinä voisi jälleen tulla realismia siihen, miten paljon vaatteita on ja millainen kierto niihin liittyy. Ainakin harkitsen tätä! Mitä luulette, montako kiloa tekstiilejä on teidän kotoa poistunut viime vuonna?

6 vastausta artikkeliin ”Kuinka monta kiloa?

  1. Minun poistamani tekstiilit menevät reilusti tuon ylikin. Tänä vuonna olen luopunut monesta sellaisesta vaatteesta ja kodintekstiilistä, jotka ovat olleen kaapissa kun ”vielä mietin”. Käyttöä ei ole ollut, eikä tule. Kyllähän ne täydet säkit mitä raahaan UFF:n laatikkoon painavat kuin synti.
    Niin, ehkä jäte-sanasta ensimmäisenä mieleen tulee ne pari puhkikulutettua sukkaa, eikä sitä tule ajatelleeksi että ilman UFF:n laatikkoa ehkä ne verhotkin olisi tullut heitetyksi roskikseen…

    • Sepä juuri. Roskiin olen heittänyt ehkä kilon edestä tekstiilejä tänä vuonna, kaikki rättejä tai muita vastaavia. Mutta muille tahoille on kiikutettu senkin edestä tavaraa.

  2. Perheessänne taitaa kuitenkin olla useampi suomalainen..? Jolloin se 13 kiloa pitäisi kertyä jokaiselta.

    • Meitä on yhteensä neljä, eikä ihan jokaiselle tule sentään tuota 13 kiloa (luulisin). Mutta en tullut punninneeksi mattoa – se varmaan painaa yksinään jo pari kiloa. Lähinnä tässä vain tulin miettineeksi, että yli 10kg tulee yhdelle aikuiselle helposti täyteen. En muuten tiedä lasketaanko lapsia mukaan, kun sanotaan että jokainen suomalainen jne. Arvelisin että kyse on kuitenkin yli 18-vuotiaista. Eli silloin meidän perheessä tuo määrä olisi 26kg, ja pahoin pelkään että se saattoi hyvinkin tulla täyteen tänä vuonna.

      • 70 miljoonaa kiloa vaatteita jaettuna 13 kilolla, saadaan 5,38 miljoonaa ihmistä, eli aika lähellä Suomen väkiluku. Eli lapset lasketaan mukaan.

Jätä kommentti