Kesä tulee, häviääkö rutiinit?

Koululaisten kesäloma on juuri alkanut. Illat ovat pitkiä ja valoisia, juhannus on nurkan takana. Minulla alkaa loma vasta muutaman viikon päästä mutta olen miettinyt, miten talven aikana kehitetyille rutiineille käy, kun loma valtaa mielen. Haluanko päästää arjesta kokonaan irti ja elellä iloisesti pellossa? Vai säilyykö struktuuri ennallaan?

Luulisin, että vastaan molempiin kyllä. Minusta olisi ihanaa päästää kaikista rutiineista irti koko kesäksi. Elellä huolettomana päivästä toiseen, syödä ravintolassa jos kotoa ei löydy puhtaita astioita ja pestä pyykkiä silloin tällöin kun on pakko. Valitettavasti tämä skenaario on vapaalippu katastrofin äärelle, jonka jälkiä korjailtaisiin sitten koko elokuu. En siis lopeta tiskaamista ja pyykkäämistä, vaikka mieli kyllä tekisi. Siivoojakin saa käydä, mikäli ei sitten itse aio lomailla juuri sillä viikolla, kun olisi meidän kodin vuoro.

Rutiineissa on se ongelma, että välillä niiden ylläpitäminen tuntuu aika tylsältä. Jokapäiväinen tiskikoneen täyttäminen ja tyhjentäminen ei varsinaisesti tuo sitä tunnetta, että tässä on vapaa kuin taivaanlintu. Toisaalta elämässä ilman rutiineja on puolestaan se ongelma, että kaaos valtaa kodin noin kahdessa päivässä ilman niitä. Jostain syystä kaaoksen setviminen on aina hitaampaa kuin sen syntyminen. Mistähän sekin johtuu? Inhoan sitä setvimistä niin paljon, että valitsen kuitenkin päivittäiset rutiinit, vaikka miten menisi lomafiilis.

Olen siis päättänyt pitää päivät muuttumattomina tietyiltä osin, vaikka kohta ollaankin lomalla. Tiskikonerutiini on aivan välttämätön, muuten keittiö alkaa näyttää hirveältä. Nyt kun lomaa enteillen on ollut pari myöhäisempää viikonloppumenoa, olen unohtanut laittaa koneen päälle illalla. Se tunne, kun aamulla huomaa että kone on täynnä likaisia astioita, on ankea. Esimerkiksi tänään puurokulhot olivat lopussa juuri tästä syystä. Laitan näinä aamuina yleensä pikaohjelman heti päälle, jotta saisin koneen tyhjäksi ennen kuin aamupala on syöty.

Keskimäärin koneellinen pyykkiä päivässä pitää puolestaan likaiset vaatteet aisoissa. Havaintojeni mukaan kesä ei mitenkään vähennä pyykin määrää, vaikka ulkona pärjäisi kevyemmissä vaatteissa. Melkein päinvastoin, kaikki on pölyssä ja hiessä kun tullaan sisälle.

Pyykkipäivityksenä muuten todettakoon, että en ole saanut sitä Vanishia toimimaan halutulla tavalla. Ostin juuri kloritea, ja seuraavaksi vuorossa on iso valkaisuoperaatio. Palaan kyllä kertomaan miten kävi. Luulen, että lahjoitan Vanishin taloyhtiön pesutupaan, ja hankin nestemäistä Bio Luvilia tahrojen poistoa varten. Se on toiminut aiemmin yhtä hyvin kuin Vanish, mutta on nestemäisenä helpompi käyttää.

Miten teillä käy loman aikana rutiineille? Pysyykö arki ennallaan vai muuttuuko koko systeemi?

4 vastausta artikkeliin ”Kesä tulee, häviääkö rutiinit?

  1. Tietyt arkirutiinit pysyy. Pyykkiä on pakko pestä, ja meilläkin kone rullaa lasti per päivä vauhdilla. Sitten kun tullaan reissusta, niin rästejä pestään muutamana päivänä. Pikkunaperon vuoksi ruoka-ajat pidetään, ja vuorokausirytmikin pysyy aika samana jollei ole erityisiä iltamenoja. Mutta toisaalta siivousrutiinit, ne kaikista tylsimmät, tulee jotenkin lykättyä kesällä taka-alalle. Kai jotenkin huijaan itseäni ajattelemalla, että kesällähän on tarkoitus olla paljon ulkona, niin ei sillä niin ole väliä onko sisällä siistiä vai ei 😉

    • Minä tunnistan itselläni erittäin hyvin sen ilmiön, että en viitsisi ruveta johonkin. VAikka erittäin hyvin tiedän että huomenna kaduttaa jos en tee, niin silti välillä yritän luistella. Sitten käy juuri niin kuin tiesin käyvän ja seuraavana päivänä manaan että annoin itselleni periksi. Mutta toisaalta, JOSKUS pitää antaa olla, muuten käy elämä liian monotoniseksi!

  2. Meilläpä hävisi rutiinit. Ei aikuisilta, mutta perheen nuoriso-osasto tarvitsisi kurinpalautuksen!

    • Onneksi aikuisilla säilyi, niin pystyi kurinpalautuksen tekemään 🙂

Mitä mieltä olet? Jätä kommentti :)