Vaatekarsinnan vaikeudesta

Hienosti järjestäytynyt komero inspiroi minua raivaamaan myös vaatekaappia. (Aloitin eilen, mutta nyt projekti on hetken tauolla, sillä sairastuin johonkin hirveään mahataudin ja influenssan välimuotoon ja olen muuttunut reporangaksi.) Tavoitteena oli raakata käyttövaatteiden joukosta pois kaikki turhat vaatteet. Siis ne, mitä ei ikinä laita päälleen, vaan joita hautoo siellä muiden joukossa vuodessa toiseen erilaisista epärationaalisista syistä.

Nämä epärationaaliset syyt tekevät karsimisesta ajoittain aika hankalaa. Otetaan esimerkiksi mekko, joka on ostettu 8 vuotta sitten, ja jota olen pitänyt kerran. Olen pitkään miettinyt sen myymistä, koska ei ole todennäköistä että se yllättäen muuttuisikin minulle sopivaksi. Otin sen ulos kaapista, ja sitten alkoi epärationaalinen pähkäily. Mitä jos sittenkin vielä jotenkin saisin sen toimivaksi? Ihana mekko, en millään raatsi laittaa pois, ei se mitään vaikka en ikinä pidä sitä kuitenkaan. Hirveä luopumisen tuska. Sama koski montaa muutakin vaatetta, joita yhdisti se, että olen joskus kauan sitten käyttänyt niitä kerran tai pari, mutta en enää moneen vuoteen.

Noiden vaatteiden poistamista vaikeutti selvästi se, että ne olivat virheettömiä, uuden veroisia. Vähän nukkaantuneet tai muuten väsähtäneen näköiset vaatteet oli helpompi poistaa. NIiden kohdalla taas aloin jälleen pohtia lopullista sijoituspaikkaa. Luin juuri YLEn nettisivuilta jutun, jossa hyväntekeväisyysoarganisaation työntekijä kertoi, että ilmaiseksi lahjoitetaan entistä huonompikuntoista vaatetta. Että hyvät myydään, ja huonot heitetään hyväntekeväisyyteen. Tästä seurasi tietenkin se, että aloin syynätä vaatteitani sillä silmällä. Ovatko ne liian nyppyisiä? Ovatko lahkeet liian kuluneet? Kehtaako näitä antaa? Pitäisikö nämä sittenkin vain käyttää itse loppuun jossain mökillä? Mutta miten paljon mökilläkään tarvitsee vaihtovaatteita?

Reipas ja ronski pakkaisi kaikki kaapista poistetut vaatteet sekä kengät yhteen kassiin ja kuskaisi Fidalle tai kierrätyskeskukseen ja keskittyisi sen jälkeen vaatekaapissa vallitsevaan ihanaan väljyyteen. Ylianalysointiin taipuva tyyppi alkaa kelailla näitä yllämainittuja ongelmia, kokee tilanteen liian vaikeaksi ja jättää koko homman kesken. Lopputulos on se, että kaapista poistetut vaatteet vain vaihtavat paikkaa ja tukkivat tiloja jatkossa jossain muualla.

Tuo jälkimmäinen skenaario olisi täydellinen epäonnistuminen. Nyt täytyy olla tiukkana itseni kanssa, etten syyllisty tuollaiseen kiertelyyn ja itsepetokseen. Olen vaatekirjanpitoni mukaan ostanut tai saanut tänä vuonna jo kymmenkunta uutta vaatetta (sukat ja alusvaatteet poislukien), joten saman verran olisi kyllä aiheellista poistaa vanhojen joukosta.  Aika hyvän saldon sainkin: mekkoja, puseroita, ainakin yhdet housut ja useat rikkinäiset farkut, kahdet kengät ja yksi takki, joka saa siirtyä palvelemaan mökkikäytössä. Kun vain saan päätetyksi mihin ne loput menevät. Päätin että annan itselleni nyt viikon aikaa ratkaista tämä ongelma. Ei se VOI olla niin vaikeaa.

Kärsiikö kukaan muu tällaisesta ylianalysoimisesta? Vai lähtevätkö vaatteet vips vips kiertoon vain ilman sen kummempaa murehtimista?

9 vastausta artikkeliin ”Vaatekarsinnan vaikeudesta

  1. Tuo on täysin tuttua! Ja kysymys on lähinnä lasten vaatteista – omani pyrin pitämään loppuun, mikäli mahdollista, mikä taas saa aikaan ylitarjontaa nimenomaan ”mökkivaatteista” ja loppujen lopuksi myös kelvottomista räteistä (kun kuitenkin pyrin ensi sijassa käyttämään kunnon siivousvälineitä, ja vanhoja kuluneita käsipyyhkeitäkin riittäisi pitkäksi aikaa rättikäyttöön). Olen jopa ajatellut, että kun kangaspuita ei ole, pitäisikö minun alkaa tehdä sellaisia amerikkalaistyylisiä, uudisraivaajanaisten palmikkokierreräsymattoja, jotka voi valmistaa käsin? Sillä tavoin saisi ne loppuun kulutetut trikoovaatteet käytettyä loppuun omissa nurkissa.

    Vääränkokoiset siistit vaatteet, jos sellaisia on kaappiini eksynyt, pyrin antamaan eteenpäin lähisuvun naisille. Kierrätyslaatikoihin laitan tosi vähän mitään – lähinnä sinne on joutunut sellaisia perintövaatteita, jotka eivät sovi kenellekään. Lastenvaatteetkin pyrin kierrättämään ensi sijassa sukulaisille ja tutuille. Monet ovat kyllä ne kerrat, kun olen ensin paikannut jonkin vaatteen siististi tai ommellut irronneen napin, ennen kuin olen kehdannut edes antaa sen eteenpäin. Joskus se tuntuu ihan järjettömältä ajankäytöltä, mutta tiedän, että vaihtoehtona olisi silloin vain vaatteen poisheittäminen – joko kotona tai kierrätyksessä.

    • Siis juuri tuo rättiongelma on minullakin. Oikeasti ei kannata siivota huonoilla räteillä, eli jollain mikä ei ole siihen tarkoitettu. Vanhat froteepyyhkeet toimivat hyvin erilaisten vesikatastrofien kuivailuissa (joita lapsiperheissä tapahtuu…), mutta jos kuitu ei ole puuvilla, se ei edes ime nestettä itseensä kunnolla. Jos ei ole mikrokuitua, se ei irrota likaa, tai korkeintaan siirtää sitä paikasta toiseen. Pitäisi tehdä joku suunnitelma, millä nuo vanhat lökäpöksyt kuluttaa niin loppuun, että ne voisi hyvällä omallatunnolla laittaa roskiin.

    • On NIIN oikein ommella irronneita nappeja ym ennen kierrätykseen viemistä!! Ihanaa, että jaksat tehdä niin. Ei ole todellakaan ajanhukkaa, vaan oma rahallista vastaava panostus vaatteita keräävän tahon avustamiseksi.

      Sen jälkeen kun olen hengaillut Kierrätyskeskuksen vaatelajittelussa, olen tullut tarkemmaksi sen suheen, mitä lahjoitain eteenpäin. Käyttökelpoisen ja jätteen välisessä harmaassa maastossa vaeltelee tonnikaupalla eksynyttä tekstiiliä, jolle ei oikein ole sijaa missään.

      • Tuo vaelteleva tonni on se ongelma! Mitä me voidaan tehdä sille? Millainen kansanliike tähän pitäisi perustaa?

        • Ei sille voi tehdä mitään, ainakaan ennen kuin saadaan teollisesti toimimaan eri mteriaalien erottaminen kemiallisesti ja kierrättäminen uusiksi materiaaleiksi. Lähinnä se on sellaista kamaa joka ei alunperinkään ole ollut erityisen laadukasta, esim Kierräyskeskuksessa silmämääräisesti arvioiden isoin ongelma (tää perustuu siis omiin havainotihini, ei ole virallinen tieto) ovat kehnolaatuiset, kulahtaneet neuleet, yleensä puuvillan ja tekokuidun sekoitetta. Niistä ei voi tehdä mitään, kukaan ei niitä halua, mutta koska ne eivät ole rikki niitä ei ole raaskittu heittää poiskaan. Parasta olisi ollut jättää ne kokonaan ostamatta.

  2. Mä oon pystynyt vasta nyt monien ammattijärjestäjien blogien lukemisen myötä antamaan sellaisia hyviä myyntipotentiaalisia vaatteita ja tavaroita keräykseen. Ja syitä on kaksi; se raha meni jo ja aikapula. Ei ole akuuttia rahan tarvettakaan, eikä säästökohteita. Mutta tavaraa on ja vaatetta ja kenkiä, vaikka aina hämmästyn sitä suuresti kausien vaihtuessa… Olen sentään tyhjentänyt tavaraa ja vaatetta reilusti aina tämän tästä. Enkä osta uutta kuin tarpeeseen. Paitsi… Astiat ovat ns. heikko kohtani. Ne kun saisi järkeistettyä joskus. Varmaan tarvitsisin siihen jonkun ammattijärjestäjän viereeni. Olen vähän luovuttanut itseni suhteen siinä. Leipäkoneen ja jäätelökoneen sentään poistin. Ja jostain syystä tavarasta minulla luopuminen tarvii sellaisen fiiliksen, että nyt nää lähtee!

    • Jos ei ole sitä fiilistä, niin turha on ruveta raivaamaan. Koska eihän ne tavarat silloin edes häiritse, vai mitä. Ja tuo on niin totta, että se raha meni jo. Sitä pitäisi hokea itselle huomattavasti enemmän. Silloin säästyisi tältä uudelleen myymisen dilemmalta ja stressiltä.

  3. ”… loppujen lopuksi myös kelvottomista räteistä…”

    Siivous toki kannattaa tehdä kunnon välineillä, mutta surkeiden rättien loppusijoitushautasmaaksi kannattaa etsiä joku tuttu, joka pesee itse autonsa.

    Hieman automerkistä riippuu, mutta yleensä oviaukkojen ja erityisesti oven alaosan käänteen sisäpuolen putsaus on laaki ja vainaa, siis rättiä kohti. Tuppaavat olemaan sen verran likaa keränneitä, ettei niitä pesuliinoja tai rättejä kannata pestä…

Jätä kommentti